KESKUSEUROOPPA
Toukokuun 16 p:nä.
En olekaan kirjoittanut päiväkirjaani melko pitkään aikaan, koska herra Eisman on saapunut Pariisiin, ja kun herra Eisman on Pariisissa, emme me tosiaan tee mitään muuta kuin aina samaa.
Tarkoitan, että menemme ostoksille ja menemme teatteriin ja menemme Mongmartiin, ja kun tyttö aina käyskentelee herra Eismanin kanssa, niin ei tositeossa tapahdu yhtään mitään. Enkä minä viitsinyt vaivautua edes franskan oppimisella, koska minusta aina näyttää siltä, että on parasta jättää franska niille, jotka eivät kykene mihinkään muuhun kuin puhumaan franskaa. Ja vihdoin herra Eismanin harrastus kaikkiin minun ostoksilla käynteihini näkyi aika paljon laimentuvan. Ja kun hän kuuli, että Viinissä oli nappitehdas myytävänä aika halvalla, niin koska herra Eisman työskentelee nappialalla, niin hän tuumi, että olisi vallan mainiota omistaa nappitehdas Viinissä, minkävuoksi hän matkusti Viiniin ja sanoi, ettei hän välittäisi, vaikkei enää koskaan näkisi Rue de la Paixia. Ja sitten hän sanoi, että jos Viini hänestä näyttäisi tytön järkeä kehittävältä, kutsuisi hän sinne Dorothyn ja minut, ja me voisimme tavata hänet Viinissä, oppiaksemme jotakin. Sillä herra Eisman tosiaan haluaa edistää minun kasvatustani ja harrastaa sitä enemmän kuin mitään muuta, varsinkaan ostoksilla käyntejä.
Ja nyt me olemme saaneet sähkösanoman ja herra Eisman sanoo siinä sähkösanomassa, että Dorothyn ja minun tulisi lähteä idän pikajunalla, koska meidän tosiaan tulisi nähdä Keskuseurooppa, sillä Keskuseuroopassa on meille ameriikkalaisille tytöille aika paljon opittavaa. Ja Dorothy sanoo, että jos herra Eisman haluaa näyttää meille Keskuseurooppaa, niin hän lyö vetoa, ettei koko Keskuseuroopassa ole Rue de la Paixia eikä näyteakkunoita.
Dorothy ja minä lähdemme siis idän pikajunalla, ja minusta on tosiaan aivan tavatonta, että kaksi ameriikkalaista tyttöä, kuten minä ja Dorothy, lähdemme aivan yksin idän pikajunalla, koska Keskuseuroopassa kuulutaan puhuttavan vielä muitakin meille käsittämättömiä kieliä, paitsi franskaa. Mutta arvaanhan minä, että melkein aina on joku herrasmies, joka tahtoo suojella kahta ameriikkalaista tyttöä, jotka ovat aivan yksinään matkustelemassa Keskuseuroopassa saadakseen sivistystä.
Toukokuun 17 p:nä.
Nyt olemme siis idän pikajunassa, ja kaikki näyttää vallan kummalliselta. Tarkoitan, että kun Dorothy ja minä nousimme tänä aamuna ja vilkaisimme ulos vaunumme ikkunasta, oli tosiaan vallan kummallista. Sillä siellä oli maataloja, ja me näimme aika paljon tyttöjä, jotka näkyivät panevan pienempiä heinärukoja isompien heinärukojen päälle, sillä välin kun heidän miehensä istuskelivat jonkun varjoisan puun alla olutta juomassa. Tai myöskin näkyivät heidän miehensä istuvan aidalla, polttelevan piippua ja tähyilevän heitä. Sitten Dorothy ja minä katselimme kahta tyttöä, jotka näkyivät kyntävän koko pellon yhden ainoan lehmän avulla. Ja Dorothy sanoi: "Minä luulen, että me tyttöparat olemme joutuneet liian kauaksi New Yorkista, koska alkaa näyttää siltä, että Keskuseurooppa ei ole luotu meitä tyttöjä varten." Ja sitten me molemmat vallan hätäännyimme. Tarkoitan, että tulin oikein alakuloiseksi, sillä jos tämä on sitä, mitä meidän ameriikkalaisten tyttöjen tulisi herra Eismanin mielestä oppia, niin minusta se on kerrassaan masentavaa. Siksipä luulenkin, ettemme viitsi tavata keitään herrasmiehiä, jotka ovat syntyneet ja kasvatetut Keskuseuroopassa. Tarkoitan, että mitä enemmän matkustelen ja mitä enemmän näyn näkevän muita herroja, sitä enemmän pidän ameriikkalaisista herroista.
Nyt ryhdyn siis pukeutumaan ja menen ravintolavaunuun etsimään jotakuta ameriikkalaista herrasmiestä jutellakseni hänen kanssaan, koska minä tosiaan tunnen itseni niin alakuloiseksi. Tarkoitan, että Dorothy yrittää alakuulostaa minua alati hokemalla, että minä luultavasti lopuksi joudun jollekulle keskieurooppalaiselle maatilalle auranperää kannattelemaan. Sillä Dorothyn leikki on tosiaan varsin epähienoa, ja minä luulen, että tunnen oloni paljon paremmaksi, jos menen ravintolavaunuun puoliselle.
No niin, minä menin ravintolavaunuun ja tapasin herrasmiehen, joka oli vallan ihastuttava ameriikkalainen herrasmies. Tarkoitan, että se oli ihan sattuma, sillä me tytöt olemme aina kuulleet Henry Spoffardista, eikä se tosiaankaan ollut kukaan muu kuin se kuuluisa Henry Spoffard sitä kuuluisaa Spoffardin sukua, joka on kovin, kovin hieno vanha perhe, ja kovin, kovin varakas. Tarkoitan, että herra Spoffard kuuluu erääseen New Yorkin kuuluisimmista perheistä, eikä hän ole useimpain muiden vakavaurasten herrasmiesten kaltainen, vaan tekee kaiken aikaa työtä muiden hyväksi. Tarkoitan, että hän on se herra, jonka muotokuva aina julistetaan kaikissa sanomalehdissä, koska hän aina sensuroi kaikki näytelmäkappaleet, jotka eivät ole hyviä ihmisten siveelliselle moraalille. Ja me kaikki tytöt muistamme sen ajan, kun hän oli Ritzissä puolisella ja tapasi erään herratuttavansa, ja sillä herratuttavalla oli Peggy Hopkins Joyce mukanaan puolisella ja hän esitti Peggy Hopkins Joycen herra Spoffardille ja herra Spoffard pyörähti kantapäillään ja asteli pois. Sillä herra Spoffard on kovin, kovin kuuluisa brespyteeriläinen ja hän on tosiaan liian paljon brespyteeriläinen tavatakseen Peggy Hopkins Joycea. Tarkoitan, että on harvinaista tavata niin nuorta herrasmiestä kuin herra Spoffard on niin kovana brespyteeriläisenä, sillä useimpain herrojen ajatukset näkyvät kolmenkymmenenviiden ikävuoden korvilla pyörivän aina jossakin muussa.
Kun siis en nähnyt ketään muuta kuin sen kuuluisan herra Spoffardin, niin jouduin tosiaan aivan haltioihini. Sillä me tytöt olemme kaikki kovin yrittäneet tulla Henry Spoffardille esitellyiksi, ja oli vallan harvinaista joutua suljetuksi samaan junaan hänen kanssaan Keskuseuroopassa. Sitten ajattelin, että olisi vallan harvinaista minunlaiselleni tytölle joutua tuttavaksi herra Spoffardin kaltaisen herrasmiehen kanssa, joka tosiaan ei tyttöön edes vilkaisekaan, jollei tämä edes näytä brespyteeriläiseltä. Eikä meidän perheemme Little Rockissa tosiaan ollut niin järin brespyteeriläinen.
Sitten juolahti päähäni istuutua hänen pöytäänsä. Ja sitten minun oli kyseltävä häneltä näitä kaikkia rahoja, sillä kaikissa rahoissa, mitä ne Keskuseuroopassa käyttivät, ei ole edes niin paljon järkeä kuin niiden pariisilaisten frangeissa. Näitä kuulutaan sanottavan kroneniksi, ja kronenia näkyy tarvitsevan olla aika paljon, koska niitä täytyy olla 50 tuhatta pienikokoisen savukepuntin ostamiseen, ja Dorothy sanoo, että jos savukkeissa olisi tupakkaa, eikä ruumenia niin emme jaksaisi nostaa kylliksi kronenia myymäläpöydälle niitä maksaaksemme. Tänäkään aamuna, kun Dorothy ja minä pyysimme tarjoilijaa tuomaan meille pullon samppanjaa, emme tosiaan tienneet, paljonko antaisimme hänelle juomarahaa. Niin Dorothy käski minun ottaa yhden sellaisen lippusen, jota nimitetään miljoonaksi kroneniksi, ja hän ottaisi toisen miljoonakronenin, ja minä antaisin miehelle omani ensin, ja jos se pahasti muljauttaisi, antaisi hänkin omansa. Kun siis olimme maksaneet samppanjapullomme, annoin minä hänelle miljoonani, ja ennenkuin ehdimme tehdä mitään muuta, tarttui hän käteeni ja alkoi suudella kättäni ja vaipui lattialle polvilleen, kunnes meidän lopuksi täytyi suorastaan työntää hänet vaunuosastostamme ulos. Miljoona kronenia näkyi siis riittävän. Niin minä sanoin herra Spoffardille, ettemme tienneet mitä oli tarjoilijalle annettava, kun hän toi meille pullon mineraalivettä. Sitten minä pyysin häntä selittämään minulle kaikki rahaseikat, sillä minä sanoin hänelle aina ajattelevani, että ansaittu penni on säästetty penni. Ja se oli tosiaan aivan merkillistä, koska herra Spoffard sanoi, että se oli hänenkin mielilauseensa.
Ja sitten me juttelimme aika paljon, ja minä sanoin hänelle, että matkustelin hankkiakseni sivistystä, ja mainitsin, että mukanani oli tyttö, jota yritin kasvattaa, sillä minä tuumin, että jos hän ponnistelisi saadakseen enemmän kasvatusta, niin hän tulisi sivistyneemmäksi. Sillä täytyihän herra Spoffardin tavata Dorothy ennemmin tai myöhemmin, ja hän saattaisi ihmetellä, mitä minunlaiseni hienostunut tyttö teki Dorothylla. Ja herra Spoffardissa heräsi tosiaan vallan suurta mielenkiintoa. Sillä herra Spoffard haluaa kasvattaa ihmisiä ja haluaa sensuroida kaikkea, ja hän tulikin tosiaan Eurooppaan katselemaan kaikkea sitä, mitä ameriikkalaiset tulevat tänne katselemaan, vaikkei heidän tosiaan tulisi sitä katsella, vaan sen sijaan käydä kaikissa museoissa. Sillä jos se on kaikki, mitä me ameriikkalaiset tulemme tänne Eurooppaan katselemaan, niin olisi parasta, että pysyisimme kotona ja katselisimme ensin Ameriikkaa. Ja herra Spoffard käyttää kaiken aikansa katsellakseen sellaista, mikä tärvelee ihmisten moraalin. Siis täytyi herra Spoffardilla olla oikein, oikein vahva moraali, koska muutoin se, mikä tärvelee muiden ihmisten moraalin, tärvelisi hänenkin moraalinsa. Mutta se ei näy tärvelevän herra Spoffardin moraalia, ja minusta on tosiaan ihmeellistä, että ihmisellä on niin vahva moraali. Ja minä sanoin herra Spoffardille, että minusta ei kulttuuri ollut, mitä sen pitäisi olla, ja että tosiaan olisi pantava jotakin muuta sen tilalle.
Sitten herra Spoffard sanoi, että hän tulisi tapaamaan Dorothya ja minua vaunuosastossamme tänä iltapäivänä ja me juttelisimme asiat selville, jollei hänen äitinsä sattuisi tarvitsemaan häntä omassa osastossaan. Sillä herra Spoffardin äiti kuuluu aina matkustelevan herra Spoffardin kanssa, eikä herra Spoffard koskaan tee mitään ensin kertomatta äidilleen ja kysymättä, sopiiko se. Ja hän sanoi minulle, että siitä syystä hän ei ole mennyt naimisiinkaan, koska hänen äitinsä mielestä ne keimailijattaret, joita meillä nykyisin näkyy olevan, eivät sovellu nuoren miehen naitaviksi, kun nuorella miehellä on niin paljon moraalia kuin herra Spoffardilla näkyy olevan ihan kukkuroilleen. Sitten minä sanoin herra Spoffardille, että minä tosiaan ajattelin aivan kuin hänen äitinsäkin kaikista sellaisista tyttöliehakoista, minä kun olen vanhaa mallia.
Siten aloin huolehtia Dorothyn tähden aika paljon, koska Dorothy ei ole kovinkaan vanhamallinen, vaan saattaisi sanoa herra Spoffardille vasten naamaa jotakin, mikä saisi herra Spoffardin oudoksumaan, että minunlaiseni vanhamallisella tytöllä oli jotakin yhteyttä Dorothyn kaltaisen tytön kanssa. Niinpä minä kerroin hänelle, kuinka paljon vaikeutta ja vaivaa minulla oli Dorothyn kasvattamisessa, ja halusin, että hän tapaisi Dorothyn voidakseen sanoa minulle, luuliko hän todellakin, että tuhlaisin aika paljon aikaa Dorothyn kaltaisen tytön kasvattamiseen. Sitten hänen täytyi mennä äitinsä luo. Ja minä toivon tosiaan, että Dorothy käyttäytyy tavallista hienostuneemmin, kun joutuu herra Spoffardin seuraan.
No niin, herra Spoffard lähti juuri vaunuosastostamme, joten hän siis todellakin kävi meidän puheillamme. Ja herra Spoffard kertoi meille juurtajaksain äidistään, ja minä tosiaan tulin kovin, kovin uteliaaksi, sillä jos Spoffardista ja minusta tulee ystävät, on hän sen lajin herrasmiehiä, jotka aina haluavat, että tyttö tutustuu heidän äiteihinsä. Tarkoitan, että kun tyttö oppii tuntemaan, minkälainen herrasmiehen äiti on, niin hän tosiaan tietää paremmin, mihin tapaan herrasmiehen äidin kanssa on haasteltava, kun hänet tapaa. Sillä minunlaiseni tyttö osuu tosiaan melkein aina tapaamaan herrojen äitejä. Mutta sellainen hienostumaton tyttö, kuin Dorothy, on tosiaan senlaatuinen tyttö, joka ei koskaan tapaa herrasmiesten äitejä.
Ja herra Spoffard sanoo, että hänen täytyy hoivailla äitiään aika paljon. Sillä herra Spoffardin äidin aivot eivät tosiaan koskaan ole olleet kovin vahvat. Sillä hänen äitinsä kuuluu olevan niin perin hienoa vanhaa sukua, että hänet jo aivan pienikokoisena lapsena lähetettiin kouluun, ja se oli erikoiskoulu sellaisia perin hienoista perheistä lähteneitä varten, joille asiat täytyy esittää perin helppotajuisesti, jotteivät heidän aivonsa rasitu liiaksi. Ja asiat täytyi edelleenkin tehdä hänen aivoilleen perin helpoiksi, ja siksi hänellä on mukanaan neiti, jota nimitetään hänen seuranaisekseen, joka käy hänen kanssaan kaikkialla ja jonka nimi on neiti Chapman. Sillä herra Spoffard sanoo, että maailmassa tapahtuu aina jotakin uutta, mitä ei hänen äidilleen ehditty koulussa kertoa. Siksipä nyt sensijaan neiti Chapman hänelle aina juttelee. Sillä kuinkapa hän esimerkiksi tietäisi mitä ajatella sellaisesta uudesta kojeesta kuin radiosta, jollei hänellä olisi neiti Chapmania kertomassa, mikä se oikeastaan on? Silloin Dorothy avasi suunsa ja Dorothy sanoi: "Kylläpä sen neidin hartioilla on raskas edesvastuu! Entäpä, jos neiti Chapman tulisi hänelle kertoneeksi, että radio on jonkinlainen kamiina ja rouva jonakuna kylmänä päivänä sulloisi sen täyteen paperia ja sytyttäisi siinä tulen?" Mutta herra Spoffard vakuutti Dorothylle, ettei neiti Chapman koskaan niin pahoin erehtyisi. Sillä hän sanoi, että neiti Chapman itse oli perin, perin hienoa vanhaa sukua ja tosiaan älykäsaivoinen. Silloin Dorothy sanoi: "Jos hänellä tosiaan on niin hienokuteiset aivot, niin varmaankin oli hänen hienossa vanhassa perheessään joskus ollut palvelija, johon ei voinut luottaa." Mutta herra Spoffard ei kiinnittänyt sen enempää huomiota Dorothyyn, koskei Dorothy tosiaan osaa haastella.
Sitten minä ja herra Spoffard keskustelimme pelkästä siveellisyydestä ja herra Spoffard sanoo, että hänestä tosiaan kaiken tulevaisuus on kuuluisan polisiprefektin, herra Blankin käsissä, sen kuuluisan poliisiprefektin, joka sulkee kaikki paikat New Yorkissa, joissa myydään kaikkia väkijuomia. Ja herra Spoffard sanoi, että kun herra Blank muutama kuukausi sitten päätti yrittää päästä poliisiprefektin toimeen, niin hän kaatoi tuhannen dollarin edestä likööriä likaviemäriinsä. Ja nyt herra Blank sanoo, että jokaisen muunkin täytyy kaataa se likaviemäriinsä. Silloin Dorothy avasi suunsa ja Dorothy sanoi: "Jos hän kaatoi tuhannen dollarin edestä likööriä viemärinsä torveen saadakseen miljoonan dollarin edestä kuuluisuutta ja hyvän homman, niin mitä me saamme kaataessamme sitä kurkkujemme torviin?" Mutta herra Spoffard on liian älykäs vastatakseen moisiin typeriin kysymyksiin. Hän vain vilkaisi Dorothyyn kovin arvokkaasti ja sanoi, että hänen täytyi palata äitinsä luo. Ja minä olin tosiaan vallan vihainen Dorothylle. Siksipä seurasin herra Spoffardia junan salonkiin ja kysyin herra Spoffardilta, tuhlailinko hänen mielestään aika paljon aikaa turhaan Dorothyn kaltaisen tytön kasvattamiseen. Ja herra Spoffard arveli minun niin tekevän, koska hän tosiaan luulee, ettei Dorothyn kaltainen tyttö koskaan opi mitään kunnioitusta. Mutta minä sanoin herra Spoffardille, että olin tuhlannut niin paljon aikaa Dorothyyn, että sydämeni ihan murtuisi, jos se olisi ollut turhaa. Ja sitten minulle tuli kyyneleet silmiin. Mutta herra Spoffard on tosiaan kovin, kovin simbaattinen, sillä kun hän näki, ettei minulla ollut nenäliinaa, otti hän oman liinansa ja kuivasi kaikki kyyneleeni. Sitten hän sanoi, että hän auttaisi minua Dorothyn kehittämisessä aika paljon, saadaksemme hänen ajatuksensa liikkumaan sivistävämmissä asioissa.
Sitten hän sanoi, että meidän ja hänen pitäisi astua junasta Mynhen-nimisessä paikassa, koska se on täynnä taidetta, jota Mynhenissä nimitetään "kunstiksi" ja joka on kovin, kovin sivistävää. Ja sitten hän sanoi, että hän ja Dorothy ja minä astuisimme Mynhenissä junasta, koska hän lähettäisi äitinsä suoraa päätä Viiniin neiti Chapmanin kanssa, jokainen paikka kun aina kuuluu näyttävän hänen äidistään samanlaiselta. Me aiomme siis kaikki astua Mynhenissä junasta, ja minä lähettänen herra Eismanille sähkösanoman, kun kukaan ei ole näkemässä. Sillä minä en tosiaan luule kertovani herra Spoffardille mitään herra Eismanista, koska heidän uskontonsa ovat kumminkin erilaiset, ja kun kahdella herralla on niin erilaiset uskonnot, niin heillä tuskin on paljoakaan rattoisaa puheenaihetta. Voin siis sähköttää herra Eismanille, että Dorothy ja minä päätimme Mynhenissä astua junasta, katsellaksemme kaikkea taidetta.
Sitten palasin Dorothyn luoja sanoin hänelle, että jos ei hänellä vastedes ollut mitään sanottavaa, niin ei hänen tulisi sitä sanoakaan. Sillä vaikka herra Spoffard on hienoa vanhaa perhettä ja vankka brespyteeriläinenkin, niin sittenkin minä ja hän todella voisimme olla ystäviä ja haastella aika paljon. Tarkoitan, että herra Spoffard mielellään juttelee itsestään aika paljon. Ja minä sanoin Dorothylle, että se todella osoittaa, että hän on sittenkin aivan kuin muutkin herrat. Mutta Dorothy sanoi vaativansa vahvempia todistuksia. Ja Dorothy sanoo, että hänen luullakseen minä kyllä voin tulla varsin hyväksi tuttavaksi herra Spoffardin ja eritoten hänen äitinsä kanssa, koska herra Spoffardin äidillä ja minulla on melko paljon yhteistä. Mutta jos minä joskus joudun tekemisiin neiti Chapmanin kanssa, niin kai siitä tulee tupenrapinat, sillä Dorothy näki neiti Chapmanin puolisella ja Dorothy sanoo, että neiti Chapman on sellainen tyttö, joka käyttää kovaa kaulusta ja miehenkravattia silloinkin, kun ei ole ratsastamassa. Ja Dorothy sanoi, että juuri neiti Chapmanin näkeminen hänen puolistellessaan saikin hänet ajattelemaan sitä perheen palvelijaa. Ja Dorothy sanoi, että neiti Chapmanilla hänen mielestään on kolme neljännestä koko snoppikolmikon aivoista — "snoppi" on näetten se sana, jota Dorothy aina käyttää seurapiirien ihmisistä. Sillä Dorothy sanoo, että herrasmiehen, jolla on sellaiset aivot kuin herra Spoffardilla, tulisi käyttää aikansa pistelemällä nikkelilantteja sähköllä käyvään pelilaatikkoon. Mutten minä viitsinyt edes vaivautua vastaamaan Dorothyn laiselle tytölle. Ja nyt meidän täytyy valmistautua astumaan junasta, kun juna saapuu Mynheniin, katsellaksemme kaikkea Mynhenin kunstia.
Toukokuun 19 p:nä.
No, eilen herra Spoffard ja minä ja Dorothy astuimme Mynhenissä junasta katsellaksemme kaikkea Mynhenin kunstia. Ja sain tosiaan tietää, että Mynhen on täynnä kunstia, sillä jollen sitä muuten olisi tiennyt, niin ne ovat maalanneet sanan "kunst" isokokoisilla mustilla kirjaimilla joka paikkaan, niin ettei voi nähdä edes kengänkiilloittajan kojua, joka ei olisi kunstia kukkuroillaan.
Ja herra Spoffard sanoi, että meidän tosiaan täytyi käydä Mynhenin teatterissa, koska teatterikin oli täynnä kunstia. Siis me katselimme kaikkien teatterien afiiseja erään aika älykkään hotellipojan avulla, joka kykeni ne lukemaan ja kertomaan meille ja selitti meille, mitä niissä sanottiin, sillä meille ne olivat ihan käsittämättömiä. Ja niissä kuuluu sanotun, että Mynhenin teatterissa näyteltiin Kikiä, joten minä sanoin, että mennään katsomaan Kikiä, koska olemme nähneet Lenore Ulricin sitä New Yorkissa näyttelevän ja siis kyllä tietäisimme, mistä on kysymys, vaikkei ne kuulukaan haastavan englanninkieltä. Ja sitten mentiin Kunstin teatteriin. Ja huomasimme Mynhenin olevan ihan täynnä saksalaisia, ja Kunstin teatteri oli tosiaan täynnä saksalaisia, jotka seisoskelevat lämpiöissä, juovat olutta ja syövät aika paljon sipulia ja kynsilaukkamakkaraa ja koviksi keitettyjä munia kaikkien näytösten edellä. Sitten minun tosiaan täytyi kysyä herra Spoffardilta, luuliko hän tulleemme oikeaan teatteriin, koska lämpiö tuntui lemuavan aika paljon. Tarkoitan, että kun oluen haju tulee vanhanaikaiseksi, niin se lemuaa aika paljon. Mutta herra Spoffard näkyi ajattelevan, ettei Kunstin teatterilämpiö tuoksunut sen pahemmalta kuin muutkaan paikat Mynhenissä. Silloin Dorothy avasi suunsa ja Dorothy virkkoi: "Sanottakoon saksalaisista ja heidän kunstistaan mitä hyvänsä, mutta tositeossa he ovat täynnä leikkelekaupan herkkuja."
Sitten astuimme Kunstin teatterisaliin. Mutta Kunstin teatterisali ei tunnu tuoksuvan samalta hajulta kuin Kunstin teatterin lämpiö. Ja Kunstin teatterin sali näkyi olevan koristettu jollakin sellaisella, mikä näyttää seinille liimatuilta kullatuilta suolilta. Kultausta vain ei oikein voinut nähdä, kun se oli peitetty vahvalla tomukerroksella. Niin katsoi Dorothy ympärilleen ja Dorothy sanoi: "Jos tämä on kunstia, niin maailman taidekeskiö lienee Xanxipaarin talvimarkkinoilla."
Sitten he alkoivat näytellä Kikiä, muttei se kai ollut samanlainen Kiki kuin meillä Ameriikassa, koska siinä kuulemma puhuttiin vain eräästä isokokoisten saksalaisten perheestä, jotka näkyivät pyrkivän toistensa tielle. Tarkoitan, että kun näyttämö tulee täpösen täyteen kahdesta tai kolmesta kovin kookkaasta saksalaisesta, niin he tosiaan väkisinkin joutuvat toistensa tielle. Ja sitten Dorothy joutui juttusille nuoren herrasmiehen kanssa, joka näkyi olevan saksalainen herrasmies ja istui hänen takanaan, ja Dorothy luuli hänen paukuttavan käsiään. Mutta tositeossa hän rikkoikin kovaksi keitettyä munaa hänen tuolinsa selkää vasten. Ja hän puhui englanninkieltä kovin murtaen, mikä kai oli saksalaista murretta. Ja Dorothy kysyi häneltä, joko Kiki oli tullut näyttämölle. Ja hän sanoi, ettei se vielä ollut, mutta että se oli tosiaan kaunis saksalainen näyttelijätär, saapunut suoraan Berliinistä, ja hän sanoi, että meidän tosiaan tulisi odottaa, kunnes hän esiintyisi, vaikkemme ehkä häntä ymmärtäisikään. Ja lopuksi hän tulikin. Tarkoitan, että tiesimme hänet häneksi, koska Dorothyn saksalainen herratuttava nyhkäisi Dorothya makkaralla. Niin me katselimme häntä ja katselimme ja Dorothy sanoi: "Jos Schuman Heinkellä vielä tosiaan on isoäiti, niin olemme keksineet hänet Mynhenissä." Emmekä me sitten enempää välittäneet Kikin katselemisesta, koska Dorothy sanoi, että hänen täytyisi paremmin tuntea rakennuksen perustus ennenkuin panisi henkemme alttiiksi katsellessamme sitä kuuluisaa kohtaa, jossa Kiki viime näytöksessä pyörtyy. Sillä Dorothy sanoi, että jos rakennuksen perustus oli yhtä antiikki kuin lemukin, niin tapahtuisi kattostrooffi, kun Kiki kaatua jymähtäisi lattialle. Ja alakuloiseksipa kävi herra Spoffardkin, mutta muuten hän oli tosiaan iloinen, sillä hän sanoi olevansa sataprosenttinen ameriikkalainen ja sanoi, että se oli oikein saksalaisille, koska aloittivat semmoisen sodan ameriikkalaisia vastaan.
Toukokuun 20 p:nä.
No, tänään herra Spoffard aikoo kuljettaa minua ympäri kaikissa Mynhenin museoissa. Ne ovat täynnä kunstia, jota minun tosiaan tulisi katsella. Mutta Dorothy sanoi, että häntä eilen illalla rangaistiin kaikista synneistään, joten hän nyt aikoo aloittaa uuden elämän lähtemällä saksalaisen herratuttavansa mukaan, joka vie hänet Hof Broj-nimiseen paikkaan. Se on maailman avarin oluttupa. Ja Dorothy sanoi, että minä saisin kernaastikin täyttää itseni kunstilla, mutta hän täyttäisi itsensä mieluumminkin oluella. Mutta Dorothy ei tosiaankaan koskaan tule täyteen muuta kuin epähienoutta.
Toukokuun 21 p:nä.
Nyt herra Spoffard, minä ja Dorothy olemme jälleen junassa ja matkalla Viiniin. Tarkoitan, että herra Spoffard ja minä vietimme yhden kokonaisen päivän kuljeskelemalla kaikissa Mynhenin museoissa, mutta sitä minä en tosiaan edes huoli ajatella, sillä kun minulle tapahtuu jotakin kauheaa, niin minä koetan aina olla kristillismielinen enkä edes ajattele sitä, vaan kiellän, että sellaista on koskaan tapahtunutkaan, vaikka jalkojani tuntuukin särkevän aika paljon. Ja kova päivä oli Dorothyllakin Mynhenissä, sillä hänen saksalainen herratuttavansa, jonka nimi on Rudolf, saapui kello yhdeltätoista hakemaan häntä aamiaiselle, mutta Dorothy sanoi hänelle, että hän oli jo murkinoinut, mutta hänen herratuttavansa sanoi, että hänkin oli jo syönyt ensimmäisen aamiaisensa, mutta että nyt oli aika syödä toinen. Niin hän vei Dorothyn Hof Brojn taloon, jossa jokainen syö valkoisia makkaroita ja pretzejelejä ja juo olutta kello yhdeltätoista. Ja kun he olivat nauttineet valkoiset makkaransa ja oluensa, halusi herrasmies viedä hänet ajelulle, mutta he ehtivät ajaa vain muutaman katuvälin, sillä sitten tuli puolisen aika. Ja he söivät aika runsaan puolisen ja sitten hän osti Dorothylle ison laatikon liköörillä täytettyä suklaatia ja vei hänet mattineelle. Ja ensimmäisen näytöksen jälkeen Rudolfin tuli nälkä, joten heidän täytyi mennä lämpiöön seisomaan nauttiakseen voileipiä ja olutta. Mutta Dorothysta ei kappale juuri ollut hauska, joten Rudolf toisen näytöksen jälkeen sanoi, että he lähtisivät pois, koska jo oli teenkin aika. Ja kun he olivat nauttineet teetä runsaiden pikkuleipäin kera, niin Rudolf kutsui hänet päivälliselle ja Dorothy oli liian uuvuksissa kieltäytyäkseen. Ja kun he olivat syöneet päivällistä, menivät he puutarhakahvilaan nauttimaan olutta ja pretzejeleitä. Mutta lopuksi alkoi Dorothy reipastua, joten hän pyysi herrasmiestä saattamaan hänet takaisin hotelliin. Siihen Rudolf suostuikin mutta hän sanoi, että oli parasta ensin hiukan haukata. Näin ollen Dorothy tänään tuntee itsensä yhtä alakuloiseksi kuin minäkin, mutta Dorothy ei ole kristillismielinen eikä osaa muuta kuin kärsiä.
Kaikesta kristillismielisyydestäni huolimatta minä kuitenkin alan vallan väsyä ajatellessani Viiniä. Tarkoitan, että herra Eisman on Viinissä, enkä ymmärrä, kuinka voisin viettää aika paljon aikaa herra Eismanin kanssa ja aika paljon aikaa herra Spoffardin kanssa ja pidättää heitä tapaamasta toisiaan. Sillä herra Spoffard ei kenties käsittäisi, miksi herra Eisman näkyy kuluttavan melko paljon rahoja minun kasvatukseeni. Ja Dorothy yrittää yhä pitää minua nyrpeänä puhumalla neiti Chapmanista ja sanomalla luulevansa, että kun neiti Chapman näkee minut ja herra Spoffardin yhdessä, niin hän varmaan sähköttää perheen mielitautispesialistille. Näin ollen minun täytyy olla niin täynnä kristillismielisyyttä kuin suinkin ja alati toivoa parasta.
Toukokuun 25 p:nä.
Tähän asti on kaikki tosiaan käynyt parhain päin. Sillä herra Eismanilla on kovin, kovin paljon touhua kaiken päivää nappiammatissaan ja hän käskee minun kulkea kaupungilla Dorothyn kanssa kaiken päivää. Niinpä minä ja herra Spoffard käymme kaupungilla kaiken päivää. Ja sitten minä sanon herra Spoffardille, etten minä tosiaan välitä käydä niissä kaikissa paikoissa, joihin iltaisin mennään, vaan haluan sensijaan mennä nukkumaan ollakseni huomenna valmis. Ja sitten Dorothy ja minä menemme herra Eismanin kanssa päivälliselle ja sitten teatteriin ja viivymme varsin myöhään Shapoo Ruush-nimisessä gapareessa ja minä pysyttelen pystyssä samppanjan avulla. Jos me siis pidämme herra Spoffardia silmällä emmekä törmää yhteen hänen katsellessaan sellaista, mitä meidän ameriikkalaisten ei tosiaan pitäisi katsella, niin kaikki käy parhaiten. Tarkoitan, että olen saanut herra Spoffardinkin luopumaan museoiden katselemisesta, kun sanoin, että mieluummin katselen luontoa. Sillä kun katsellaan luontoa, niin sitä katsellaan puistossa hevosen vetämistä vaunuista, mikä on paljoa helpompaa jaloille. Ja nyt hän alkaa puhella, että minun tulisi tavata hänen äitinsä, joten kaikki tosiaan näkyy sittenkin kääntyvän parhaaseen suuntaan.
Mutta iltaisin minä olen pahemmassa kuin pulassa herra Eismanin kanssa. Tarkoitan, että iltaisin herra Eisman on vallan hermostuneena, koska joka kerta, kun hän sopii keskustelukokouksesta nappitehdasasiassa, tulee niille Viinin herroille aika lähteä kahvilaan istumaan. Tai sitten, joka kerta kun hän aikoo neuvotella nappitehdasasiasta, pistää joidenkuiden viiniläisten herrojen päähän lähteä retkeilylle eväät mukana, ja he vetävät jalkaansa polvihousut, jotka jättävät polvet paljaiksi, pistävät sulan hattuunsa ja tallustavat kaikki Tyroliin. Ja siitä tulee herra Eisman varsin alakuloiseksi. Mutta jos joku tulee alakuloiseksi, niin pitäisi minun tulla, sillä kun tyttö ei ole saanut viikkokauteen nukkua, niin tyttö ei voi torjua alakuloisuuden tunnetta.
Toukokuun 27 p:nä.
No, lopuksi minä näännyin, ja herra Spoffard sanoi, että hänen mielestään minunlaiseni hento tyttönen yritti liian paljon koettaessaan parantaa koko maailmaa, varsinkin kun piti aloittaa Dorothyn kaltaisesta tytöstä. Ja hän sanoi, että Viinissä oli kuuluisa tohtori nimeltä tohtori Froid, joka kykeni poistamaan kaikki vaivani, koska hän ei anna tytölle lääkkeitä, vaan haastelee hänet terveeksi psykoanalyysillä. Eilen hän siis vei minut tohtori Froidin luo. Ja tohtori Froidilla ja minulla oli vallan pitkä englanninkielinen keskustelu. Ja jokaisella kuuluu olevan niinsanottuja hillittyjä vaistoja, mikä merkitsee, että hän haluaa tehdä jotakin eikä sitä tee, vaan sensijaan uneksii siitä. Ja tohtori Froid kysyi minulta, mistä minä näen unta. Mutta minä sanoin hänelle, etten minä tosiaan nähnyt unta mistään. Tarkoitan, että käytän aivojani päivisin niin paljon, etteivät ne yöllä näy tekevän muuta kuin lepäävän. Ja tohtori Froidia ihmetytti kovin tyttö, joka ei näkynyt mistään uneksivan. Senjälkeen hän tiedusteli elämääni perin tarkoin. Tarkoitan, että hän on kovin myötätuntoisen simbaattinen ja näkyy osaavan lypsää tytöltä aika paljon. Tarkoitan, että kerroin hänelle asioita, joita en tosiaan piirtäisi edes päiväkirjaani. Ja hänessä herätti kovin, kovin suurta mielenkiintoa tyttö, joka aina näkyi tekevän kaikkea, mitä halusi. Ja sitten hän kysyi minulta, enkö tosiaan koskaan halunnut tehdä jotakin, mitä en tehnyt. Enkö esimerkiksi koskaan halunnut tehdä jotakin oikein rajua, esimerkiksi ampua jotakuta? Ja minä sanoin, että olin ampunut, mutta että luoti meni vain herra Jenningsin keuhkoon ja tuli heti jälleen ulos. Silloin tohtori Froid katsoi minuun kauan aikaa ja sanoi, ettei hän tosiaan pitänyt sitä mahdollisena. Sitten hän kutsui apulaisensa ja osoitti minua ja puhui apulaiselleen aika paljon Viinin kielellä. Ja sitten hänen apulaisensa katsoi minuun katsomistaan, ja minä näyn tosiaan olevan merkillinen potilas. Ja sitten tohtori Froid sanoi, että minun tarvitsisi vain kehittää joitakin hillittyjä vaistoja ja vähän nukkua.
Toukokuun 29 p:nä.
Asiat näkyvät tosiaan ihan jännittyvän. Sillä eilen oli sekä herra Spoffard että herra Eisman Bristolin hotellin eteisessä, ja minun täytyi olla olevinani kumpaakaan näkemättä. Tarkoitan, että on varsin helppoa olla olevinaan näkemättä yhtä herrasmiestä, mutta kovin vaikeaa on näyttää näkemättömältä, kun niitä on kaksi. Jotakin täytyy siis tosiaan pian tapahtua, tai muutoin minun täytyy myöntää, että tapahtuu asioita jotka eivät käy parhaaseen suuntaan.
Nyt tänään iltapäivällä Dorothyn ja minun oli tavattava kreivi Salm teellä kello neljältä, vaikkei sitä Viinissä nimitetä teeksi, vaan sen nimenä kuuluu olevan "jauzel", eikä Viinissä juoda teetä, vaan sensijaan kahvia. Tarkoitan, että on aivan kummallista nähdä kaikkien Viinin herrojen päättävän työnsä ja menevän jauzeliin tunti senjälkeen, kun ovat syöneet puolisensa. Mutta aika ei tosiaan näytä merkitsevän paljoa viiniläisille herroille, paitsi se aika, kun he lähtevät kahvilaan, minkä he kaikki näkyvät tietävän vaistomaisesti, tai he eivät tosiaan näy välittävän, vaikka erehtyvät ja menevät sinne liian varhainkin. Sillä herra Eisman sanoo, että kun olisi aika puhua nappiliikkeestä, niin heiltä näkyy loppuvan kaikki harrastus, kunnes herra Eisman hermostuu niin pahoin, että on huutamaisillaan.
Sitten me menimme Deimelsiin ja tapasimme kreivi Salmin. Mutta kun me nautimme jauzeliamme kreivi Salmin kanssa, näimme herra Spoffardin äidin tulevan sisälle saattajansa, neiti Chapmanin kanssa, ja neiti Chapman näkyi katselevan minua aika paljon ja juttelevan minusta herra Spoffardin äidille aika paljon. Siitä minä ihan hermostuin, sillä olisin tosiaan toivonut, ettemme olisi olleet kreivi Salmin seurassa. Tarkoitan, että on ollut varsin vaikeaa saada herra Spoffard uskomaan, että yritän parantaa Dorothya, mutta jos minun olisi uskoteltava hänelle, että yrittelen parantaa kreivi Salmiakin, niin hän kenties alkaisi ajatella, että melkein kaikella on rajansa. Ja herra Spoffardin äiti näkyi olevan kuuro, koska hän näemmä käyttää kuulotorvea, enkä minä tosiaan voinut olla kuulematta melko paljon sanoja, joita neiti Chapman käytti minusta, vaikkei olekaan varsin hyvätapaista kuunnella ihmisten puheita. Ja neiti Chapman kuului kertovan herra Spoffardin äidille, että minä olin "naikkonen" ja että hänestä minä olin varsinaisena syynä siihen, että hänen poikansa oli niin alkanut laiminlyödä äitiään. Ja sitten herra Spoffardin äiti katsoi minuun ja katsoi minuun, vaikkei olekaan varsin hyvätapaista tuijottaa ihmisiin. Ja neiti Chapman puhui puhumistaan herra Spoffardin äidille, ja minä kuulin hänen mainitsevan Willie Gwynnistä, ja minä luulen, että neiti Chapman on tiedustellut minusta ja luulen hänen tosiaan kuulleen jotakin niiltä ajoilta, jolloin Willie Gwynnin omaisilla oli vallan pitkä haastelu minun kanssani ja he taivuttivat minut kymmenestätuhannesta dollarista hylkäämään Willie Gwynnin naimatarjouksen. Siis minä tosiaan toivon, että herra Spoffard esittelisi minut äidilleen, ennenkuin mummo tulee ihan täyteen ennakkoluuloja. Sillä toinen asia näkyy pinoutuvan toisensa päälle, kunnes minä melkein alan olla hermostumaisillani, eikä minulle vielä ole ollut aikaa tehdä sitä, mitä tohtori Froid neuvoi tyttöä tekemään.
Täniltana minä siis aion kertoa herra Eismanille, että minun on mentävä aikaisin nukkumaan, jotta sitten voisin lähteä vallan pitkälle ajelulle herra Spoffardin kanssa luontoa ihailemaan. Ja ehkä hän sitten sanoo jotakin varmaa ja päättäväistä, sillä mikään ei tee herrasmiehiä niin päättäväisiksi kuin luonnon ihaileminen, kuutamossa.
Toukokuun 30 p:nä.
No, eilenillalla herra Spoffard ja minä olimme varsin pitkällä ajelulla puistossa, vaikkeivät ne Viinin kielellä sano sitä puistoksi, vaan "prateriksi". Ja sellainen prater on tosiaan jumalainen, koska se on ihan kuin Coney Island, mutta samalla sijaitsee metsässä ja on vallan täynnä puita, ja siellä on varsin pitkä ajotie henkilöitä varten, jotka ajelevat hevosen vetämillä vaunuilla. Ja minä huomasin, että neiti Chapman oli puhunut minua vastaan aika paljon. Ja hän näkyi tosiaan tiedustelleen minusta, ja minua vallan ihmetytti kuulla, mitä kaikkea neiti Chapman näkyi saaneen minusta selville, vaikkei hän ollut kuullut siitä, että herra Eisman minua kasvatteli. Ja sitten minun täytyi kertoa herra Spoffardille, etten minä ollut aina ollut niin kääntynyt eli herännyt kuin nyt, sillä maailma oli täynnä herroja, jotka olivat vain susia lammasvaatteissa ja aina valmiit vetämään meitä tyttöparkoja nenästä. Ja sitten minä itkinkin aika paljon. Ja minä kerroin hänelle, kuinka olin ollut vain pieni tyttönen Little Rockista silloin, kun ensi kertaa lähdin Little Rockista, ja nyt oli jo herra Spoffardillakin kyyneleet silmissä. Ja minä kerroin hänelle, että olin perin, perin hyvästä kodista, koska isä oli varsin nerokas ja oli kovin, kovin etevä alallaan, ja jokainen sanoi aina, että hän oli kovin nerokas. Sitten kerroin herra Spoffardille, että siihen aikaan kun lähdin Little Rockista luulin, että kaikkien herrasmiesten ainoana pyrkimyksenä oli suojella meitä tyttöjä, ja sitten kun huomasin, etteivät ne niin paljoa meitä halunneetkaan suojella, oli jo liian myöhäistä. Ja sitten minä itkin oikein viljalti. Ja minä kerroin, miten lopulta käännyin luettuani kaikki, mitä hänestä kirjoitettiin sanomalehdissä, ja että kun sitten näin hänet idän pikajunassa, tuntui minusta, ettei se voinut olla muuta kuin kohtalon sormen jälki. Ja sitten minä sanoin herra Spoffardille, että minusta tyttö oli tosiaan kaäntyneempi, jos hän tiesi, mitä merkitsi olla kääntymätön, kuin jos hän olisi kääntyneenä syntynyt eikä siis tositeossa edes tietäisi, mikä häntä vaivasi. Silloin herra Spoffard kumartui suutelemaan minua otsalle hyvin kunnioittavalla tavalla ja sanoi, että minä hänen mielestään muistutin paljon tyttöä, josta kerrotaan paljon raamatussa ja jonka nimi oli Magdan Leena. Ja sitten hän sanoi, että hän itsekin oli ollut kirkkokuoron jäsenenä, joten hänen ei suinkaan sopinut heittää ensimmäistä kiveä minunlaiseeni tyttöön.
Ja me ajelimme ympärinsä praterissa, kunnes oli aivan myöhäistä, sillä oli kuutamo, ja me juttelimme aika paljon siveellisyydestä, ja kaikki praterin orkesterit soittivat etäällä "Mamma rakastaa pappaa." Sillä "Mamma rakastaa pappaa" oli juuri ehtinyt Viiniin, ja ne kaikki näkyvät olevan hullaantuneita siihen kappaleeseen, vaikkei se Amerikassa enää niin uutta ole. Ja sitten hän vei minut kotiin hotelliin.
Ja kaikki kääntyy aina parhain päin. Sillä tänä aamuna herra Spoffard saapui luokseni sanoen haluavansa tutustuttaa minut äitiinsä. Silloin minä sanoin hänelle, että mielelläni söisin puolista hänen äitinsä kanssa kahdenkesken, koska voisimme pitää pienen kahdenkeskisen teetateetin, jos meitä olisi vain kaksi. Ja minä pyysin häntä tuomaan äitinsä meidän huoneeseemme, koska minusta tuntui siltä, että neiti Chapman ei voisi tulla meidän huoneeseemme kaikkea pilaamaan.
Ja kun hän toi äitinsä meidän saliimme, olin minä ottanut ylleni yksinkertaisen, vaatimattoman oranssinvärisen puvun, josta olin ratkonut pois kaikki pitsit ja koristukset, ja vetänyt käsiini parin mustia puolihansikkaita, joita Dorothy oli käyttänyt, ja jalassa minulla oli korottomat kengät. Ja kun herra Spoffard esitteli meidät töillemme, niin minä niiasin, sillä minusta on aina perin siroa, että tyttö niiailee aika paljon. Ja sitten hän jätti meidät kahden kesken, ja me rupattelimme yhdessä ja minä sanoin hänelle, etten oikein pitänyt kaikista niistä nykyajan tyttöriehakoista, koska minä olin saanut vanhanaikaisemman kasvatuksen. Sitten herra Spoffardin äiti kertoi minulle neiti Chapmanilta kuulleensa, etten minä ollut kovinkaan vanhanaikainen. Mutta minä sanoin hänelle, että olin niin vanhanaikainen, että aina hyvin hartaasti kunnioitin kaikkia minua vanhempia enkä tohtisi heille sanoa kaikkea, mitä heidän tuli tehdä, kuten esimerkiksi neiti Chapman kuului hänelle sanovan, mitä kaikkea hänen tulisi tehdä.
Sitten minä tilasin puolista ja ajattelin, että samppanja tekisi hänelle sen ohella varsin hyvää, minkävuoksi minä kysyin pitikö hän samppanjasta. Ja hän pitää tosiaan samppanjasta hyvin, hyvin paljon. Mutta neiti Chapmanista ei alkoholipitoisten juomain nauttiminen ole ihmiselle oikein sopivaa. Mutta minä sanoin hänelle, että minä olin kristillismielinen ja että me kristillismieliset kaikki näymme uskovan, ettei tosiaan voi olla mitään pahaa missään, niin kuinka sitten pienikokoinen pullo samppanjaa voisi haitata? Mutta rouva ei liene koskaan ennen katsellut asiaa siinä valossa, sillä hän sanoi, että myöskin neiti Chapman uskoi kristillismieliseen tieteeseen, mutta uskoi juomaksi sopivan pikemminkin veteen vivahtavat aineiden. Sitten me söimme puolista, ja hän alkoi tuntea olonsa varsin, varsin mukavaksi. Sitten minä tuumin, että olisi parasta tilata toinen pullo samppanjaa, sillä minä sanoin olevani niin harras kristillismielinen, etten uskonut kahdenkaan samppanjapullon mitään haittaavan. Tyhjensimme siis toisen pullon samppanjaa, ja hän innostui kovin kristillismielisyyteen, sillä hän sanoi todella uskovansa, että se oli parempi uskonto kuin brespyteeriläisyys. Ja sitten hän sanoi, että neiti Chapman koetti saada häntä käyttämään kristillismielisyyttä yhteen ja toiseen, mutta että neiti Chapmanilla ei näkynyt olevan niin laajaa otetta kristillisen tieteen uskonnosta kuin minulla.
Sitten minä sanoin, että neiti Chapman kai kadehtii hänen komeaa ulkonäköään. Ja hän myönsi sen olevan totta, koska neiti Chapman aina tahtoi häntä ostamaan hattuja, jotka olivat tehdyt mustista jouhista, koska jouhet eivät niin painavasti purista ihmisen aivoja. Silloin minä sanoin, että antaisin hänelle yhden hatuistani, jossa oli vallan isokokoisia ruusuja. Otin sen siis esille, muttemme saaneet mahtumaan sitä hänen päähänsä, koska hatut ovat aivan pieniä, kun hiukset leikataan polkkatukaksi. Sitten aioin ottaa sakset ja leikata hänen tukkansa, mutta sitten ajattelin, että olin jo tehnyt kylliksi hänen hyväkseen yhden päivän osalta.
Sitten Henryn äiti sanoi, että minä olin tosiaan kirkkain päivänsäde, mikä koskaan oli hänen elämäänsä valaissut. Ja kun Henry palasi noutamaan äitiään takaisin hänen omaan huoneeseensa ei rouva ollutkaan halukas lähtemään. Mutta kun hän oli saanut hänet raahatuksi pois, soitti hän minulle, oli aivan kiihtynyt ja sanoi haluavansa kysyä minulta jotakin, mikä oli kovin, kovin tärkeää. Ja minä lupasin tänä iltana tavata hänet.
Mutta nyt minun on tavattava herra Eisman, koska mielin tehdä jotakin, mikä tosiaan on kovin, kovin tärkeää ja on tehtävä heti kohta.
Toukokuun 31 p:nä.
No niin, minä ja Dorothy ja herra Eisman olemme junassa matkalla paikkaan, jonka nimi on Budapest. En siis ennen lähtöäni enää nähnyt Henryä, mutta minä jätin hänelle kirjeen, sillä minä ajattelin, että olisi vallan mainiota, jos hänen täytyisi kirjoittaa paperille, mitä aikoi minulta kysyä, sensijaan että hän minulta kysyisi; eikä hän voinut minulle kirjoittaa, jos olin samassa kaupungissa kuin hän. Sanoin siis hänelle kirjeessäni, että minun täytyi lähteä viiden minuutin päästä, koska huomasin, että Dorothy oli tulemaisillaan kovin kääntymättömäksi, ja jollen minä toimittaisi häntä pois, niin kaikki, mitä olin tehnyt hänen hyväkseen, menisi tosiaan hukkaan. Käskin hänen siis kirjoittaa paperille, mitä hänellä oli minulle sanottavaa, ja postittaa sen Ritzin hotelliin Budapestiin. Sillä minä näyn aina uskovan vanhaan totuuteen, että on parasta vaatia mustaa valkoiselle.
Olikin varsin helppo saada herra Eisman lähtemään Viinistä, koska hän eilen kävi katsomassa nappitehdasta, mutta kaikki nappitehtaan väki kuului olleen työstä poissa jonkun pyhimyksen syntymäpäivää juhlimassa. Näyttää siis siltä, että kun jollakulla pyhimyksellä on syntymäpäivä, keskeyttävät he kaikki työnsä, voidakseen juhlia sen syntymäpäivää. Sitten herra Eisman vilkaisi heidän kalenteriinsa ja huomasi, että aina joku pyhimys on syntynyt jokseenkin jokaisena vuoden viikkona. Ja niin hän päätti, että Ameriikka on hänelle kyllin hyvä.
Mutta Henry ei voi seurata minua Budapestiin koska hänen äitinsä on tohtori Froidin käsittelyn alaisena, ja hän kuuluu olevan paljoa vaikeampi potilas kuin minä lienen ollut. Tarkoitan, että tohtori Froid joutuu varsin tiukalle, koska rouva kai ei voi muistaa, mikä on unta ja mitä hänelle todella on tapahtunut. Ja sitten rouva kertoo hänelle kaikki, ja tohtorin täytyy käyttää arvostelukykyään. Tarkoitan, että kun herra Spoffardin äiti kertoo hänelle, että kovin kovin muhkea nuori herrasmies yritti liehakoida häntä Viidennellä Avenuella, niin tohtori käyttää arvostelukykyään.
Pian siis olemme jälleen Ritzin hotellissa, ja minun täytyy sanoa, että käy varsin hauskaksi löytää Ritzin hotelli ihan Keskuseuroopan keskeltä.
Kesäkuun 1 p:nä.
No, eilen saapui Henryn kirje, ja siinä sanotaan mustalla valkoiselle piirrettynä, etteivät hän eikä hänen äitinsä ole koskaan tavannut minunlaistani tyttöä ja että hän haluaisi naida minut. Sitten minä vein Henryn kirjeen valokuvaajalle ja teetin siitä aika monta valokuvajäljennöstä, koska tyttö voisi hukata Henryn kirjeen eikä hänellä silloin olisi mitään jäljellä hänestä muistuttamassa. Mutta Dorothy sanoo, että on parasta pitää kiinni Henryn omasta kirjeestä, koskeivät valokuvat hänen mielestään tosiaankaan sitä oikein vastaa.
Ja tänä iltapäivänä minä sain sähkösanoman Henryltä, ja sähkösanoma sanoo, että Henryn isä on kovin, kovin sairaana New Yorkissa, joten heidän on heti lähdettävä New Yorkiin; ja hänen sydämensä on murtunut, kun hän ei saa nähdä minua jälleen, mutta hän pyytää minua lähettämään hänelle vastaukseni sähköteitse, jotta hänen sielunsa saa lepoa hänen paluumatkallaan New Yorkiin. Minä siis lähetin hänelle sähkösanoman, suostuen hänen kosintaansa. Ja tänä iltana minä sain toisen sähkösanoman ja Henry sanoo, että hän ja hänen äitinsä ovat kovin, kovin onnellisia, ja Henryn äiti voi enää tuskin sietää neiti Chapmania, ja Henry sanoi toivovansa, että pian päättäisin palata New Yorkiin pitämään hänen äidillensä seuraa aika paljon, sillä hänen mielestään minä voin kasvattaa Dorothya sittenkin paremmin New Yorkissa, siellä kun on kieltolaki eikä kukaan voi saada tippaakaan maistaakseen.
Ja nyt minun on siis päätettävä, haluanko lopultakin todella mennä naimisiin Henryn kanssa. Sillä minä tiedän liian paljon mennäkseni naimisiin kenenkään Henryn kaltaisen herrasmiehen kanssa, ensin harkitsematta asiaa. Sillä Henry on sellainen herrasmies, joka hermostuttaa tyttöä aika paljon, ja kun herrasmiehellä ei ole mitään muuta tehtävää kuin hermostuttaa tyttöä, niin tosiaan näkyy olevan rajansa melkein kaikella. Kun herrasmiehellä, näettekös te, on joku toimi, niin herrasmies on toimistossaan, mutta kun hänen ainoana toimenaan on tähyillä muiden ihmisten hommia, niin hän saattaa tulla tuoksahtaa kotiin ja lähteä kotoa ihan milloin hyvänsä. Eikä tyttö silloin tosiaan voisi sanoa, että hänen aikansa on hänen omansa. Ja jollei Henry kävisi alati ovissa, niin hänen äitinsä niitä avaisi ja sulkisi alinomaa, koska hän näkyy luulevan, että minä olen ihan pelkkää päivänpaistetta. Näin ollen on tässä vaikea ongelma, ja minä taidan olla pahemmassa kuin pulassa. Sillä saattaisihan tosiaan olla parempi, että Henry sattuisi päättämään, ettei hän menisikään naimisiin, vaan muuntaisi mielensä ja hylkäisi tytön, jolloin olisi oikeus ja kohtuus, että tyttö antaisi hänelle haasteen aviolupauksen rikkomisesta.
Mutta minä luulen tosiaan, että tapahtukoon mitä tahansa, niin Dorothyn ja minun on parasta palata New Yorkiin. Katsotaanhan siis, haluaako herra Eisman lähettää meidät kotiin. Tarkoitan, etten tosiaan luule herra Eismanin vastustavan kotiinpalaamistamme, sillä jos hän niin tekee, niin minä alan taas käydä ostoksilla, ja silloin hän aina näkyy tulevan järkiinsä. Mutta koko paluumatkalla New Yorkiin on minun yritettävä tehdä päätös suuntaan tai toiseen. Sillä emmehän me tytöt sille mitään mahda, että tytöllä on ihanteita, ja joskus minun sydämeni näkyy liikkuvan romantiilisissa asioissa, ja juolahtanee joskus mieleeni, että jossakin maailman loukossa ehkä on herrasmies, joka näyttää kreivi Salmin näköiseltä ja jolla sitäpaitsi on rahaa. Ja kun tytön sydän kääntyy moisiin romantiilisiin asioihin, niin ei tytön sydän tosiaan näy tietävän, mennäkö naimisiin Henryn kanssa vai eikö.