KOLMAS NÄYTÖS.
Ensimäinen kohtaus.
Antti. H. Patelin. H. Bärttylin.
H. Bärttylin (istuen oikeus pöydässä). Noh, asiamiehet voivat tulla esiin.
H. Patelin (hiljaan Antille). Kun sinulta kysytään, niin vastaa miten olen neuvonut.
H. Bärttylin. Ken tuo mies on?
H. Patelin. Eräs paimen, jota isäntänsä on pieksänyt, ja joka tästä päästyä menee tohtoriin.
H. Bärttylin. Meidän täytyy odottaa riitaveljeä, hänen valtuusmiestänsä eli asianajajaansa.
Toinen kohtaus.
Antti. H. Patelin. H. Bärttylin. H. Wilhelm.
H. Bärttylin. Mutta mitäs herra Wilhelm nyt tahtoo?
H. Patelin (peittäen näköänsä). H. Wilhelm!
H. Wilhelm. Minä tahdon itse ajaa asiani.
H. Patelin (hiljaan Antille). Voi sinä petturi, se oliki herra
Wilhelmiä vastaan:
Antti. Noh, sehän se on minun isäntäni.
H. Patelin (hiljaan). Koetelkaamme päästä pois.
H. Wilhelm (katsoen Pateliniä). Mitä hittoja, ken tuo mies on?
H. Patelin (muuttaen ääntänsä). Herra; minä en aja asiaa kuin toista asianajajaa vastaan.
H. Wilhelm. Minä en tarvitse asianajajaa. (Itsekseen). Tuon miehen näössä on jotai.
H. Patelin. Minä sitte menen tieheni. (Lähtee menemään).
H. Bärttylin. Jääkää tänne ja ajakaa asiaa.
H. Patelin (Bärttylinille). Mutta herra —
H. Bärttylin. Minä sanon teille, jääkää. Minä tahdon edes yhden asianajajan oikeudessani. Jos te menette pois, minä pyyhin teidät ulos asianajajain kirjoista.
H. Patelin (erikseen). Koetelkaamme sitte peittäytyä kuin voimme.
H. Bärttylin. Herra Wilhelm, te olette päällekantaja, puhukaa.
H. Wilhelm. Tietäkäät herra että tuo lurjus…
H. Bärttylin. Ei mitään haukkumista.
H. Wilhelm. Noh, tämä varas sitte…
H. Bärttylin. Kutsukaat häntä nimeltänsä tahi ammatiltansa.
H. Wilhelm. Tuo paimenen lurjus, sanon minä, on minulta varastanut kymmenen tusinaa lammasta.
H. Patelin (peittäen ja muuttaen ääntänsä). Se ei ole todistettu.
H. Bärttylin (H. Patelinille joka pitää pyyhettänsä silmillänsä). Mikä teillä on, asianajaja?
H. Patelin. Hirmuinen hammastauti.
H. Bärttylin. Se on paha. (H. Wilhelmille) Jatkakaa.
H. Wilhelm (erikseen ja katsoen H. Pateliniä). Saakeli! Tuo asianajaja vivahtaa samaan näköön kuin se mikä vei minun kuusi kyynärääni verkaa.
H. Bärttylin. Mitä todistuksia teillä on siitä varkaudesta.
H. Wilhelm. Minä möin hänelle eilen… minä annoin hänelle kuusi kyynärää… kuusisataa lammasta ja minä en nyt löydä katraassa kuin neljäsataa kahdeksankymmentä.
H. Patelin. Minä sen kiellän.
H. Wilhelm (erikseen vähän korkeammin). Todella, jos minä en olis häntä äsken nähnyt houreissaan, niin uskosin järkiään ettei se ole muu kuin hän.
H. Bärttylin. Antakaa sen miehen nyt olla ja todistakaa asianne.
H. Wilhelm. Minä sen todistan verallani, minä sen näytän kauppakirjallani. (Katsoen Pateliniä). Mihin ne kuusi kyynärää tulivat… ne kymmenen tusinaa lammasta tuliat minun karjastani?
H. Patelin (vähän peittäytyen). Ne ovat kuolleet kapiin.
H. Wilhelm. Hiis vie, jos se ei ole hän itse!
H. Bärttylin. Ken sen kieltää ettei se ole hän. Vaan teille sanotaan että lampaanne ovat kuolleet kapiin, mitä te siihen vastaatte?
H. Wilhelm. Minä vastaan, teidän luvalla, että se on valetta; että hän vei viittansa alla… että hän ne on tappanut ja myönyt; että minä itse eilen illalla… noh se on hän (katsoen Pateliniä joka ei enää paljon peittele). Juuri eilen illalla möin hänelle kuusi… kuusi (katsoen Anttiin) löysin hänen tappamassa lammasta.
H. Patelin (nähden H. Wilhelmin hämmennyksissä ja hämmentääkseen sitä enemmän). Turhia juonia, herra, peitellessä vaan tekoansa, pieksäessä tätä paimen raukkaa jonka nyt täytyy mennä leikeltäväksi.
H. Wilhelm. Hitoilla, kuultaa herra tuomari, se on totinen tosi että se on hän, ihan hän, joka eilen illalla vei minulta kuusi kyynärää verkaa, ja tänä aamuna, kun hän siitä oli maksava 30 markkaa…
H. Bärttylin. Mitä hittoja ne kuusi kyynärää verkaa ja 30 markkaa tähän asiaan kuuluvat? Eihän tässä ole kysymystä kuin varastetuista lampaista.
H. Wilhelm. Se on totta, herra, tämä on ihan toinen asia, mutta me tulemme siihen sitte… mutta kuitenki minä en ole pettynyt — tietkäät sentähden että minä olin lymyinnyt navettaan (katsoen Pateliniä). Noh! ihan se on hän… minä olin lymyinnyt, kuin sanoin, silloin näin tulevan tämän lurjuksen navettaani ja… istuttua tuohon… hän otti suuren lampaan… ja kauneilla puheillansa hän minut vietteli niin että hän minulta vei… kuusi kyynärää.
H. Bärttylin. Kuusi kyynärää lampaitako?
H. Wilhelm. Ei, verkaa, sen vietävä!
H. Bärttylin. Antakaa nyt verka olla ja palatkaa lampaihinne.
H. Wilhelm. Minä palaan sinne. Tämä lurjus otettua poveltansa veitsen… minä tahdoin sanoa verkani … ei veitsen, minä sanoin… hän, hän, hän pisti sen viittansa ala ja vei kotiinsa, ja tänä aamuna kun hänen oli maksettava kolmekymmentä markkaa, hän kieltää multa sekä rahat että veran.
H. Patelin. Katsokaat nyt, herra, hän ei tiedä mitä puhelee.
H. Wilhelm. Hän sen tietää hyvin, (katsoen paimeneen) että hän on varastanut minulta kymmenen tusinaa lammasta (katsoen Pateliniä) ja tänä aamuna — kun hänen piti mulle maksaa kolmekymmentä markkaa kuudesta kyynärästä, kastanian väristä verkaa, hän maksoi minulle mustia perhosia, Calipson mamselia, tratallallala, tanssia ja hypyköitä ja mitä helvettiä minä enää tiedän.
H. Patelin (nauraen). Hän on hullu, hän on ihan hullu!
H. Bärttylin. Todella, herra Wilhelm, kaikki valtakunnan oikeudet eivät voisi saada selvää teidän asioista. Te syytätte paimenenne varastaneen teiltä kymmenen tusinaa lammasta, ja te siihen hämmennätte sekaisin kolmekymmentä markkaa ja mustia perhosia ja tuhat muuta hullutusta. Noh, vielä kerran, palatkaa lampaihinne, tahi minä päästän pois tämän paimenen. Mutta jos koettaisin itse häntä kysellä. (Antille). Tuleppas likemmäksi, mikä sinun on nimesi?
Antti. Pää… ä… ä… ä.
H. Wilhelm. Sen hän valehtelee, hänen nimensä on Antti.
H. Bärttylin. Antti eli Pää, se on yhtäkaikki. (Antille) Sanopas minulle onko se tosi että tuo herra antoi sinulle paimentaa kymmenen tusinaa lampaita?
Antti. Pää… ä… ä… ä.
H. Bärttylin. Mitä kummaa, oikeus on sinun pelästyttänyt, kuule, elä pelkää, ja vastaa suoraan, löysikö herra Wilhelm sinun yöllä tappamassa lammasta?
Antti. Pää… ä… ä… ä.
H. Bärttylin. Mitä kummitusta tämä on?
H. Patelin. Ne loukkaukset jotka hän on saanut päähänsä ovat sekoittaneet häneltä aivot.
H. Bärttylin. Tämä on teille hyvin paha, herra Wilhelm.
H. Wilhelm. Minulle paha! Yksi varastaa minulta veran, toinen lampaat, yksi maksaa sen lauluillansa, toinen määkimällä, menkööt helvettiin, kun se kaikki vielä minulle on paha.
H. Bärttylin. Niin, hyvin paha. Teillä ei ole lupa lyödä, etenki päähän?
H. Wilhelm. Saakeli sen tiesi, se oli yö ja kun minä lyön, silloin minä lyön joka paikkaan.
H. Patelin. Hän tunnustaa tekonsa; habemus confidentem reum.
H. Wilhelm. Ah! mene sinne ja sinne confitareisi kanssa. Sinä maksat minulle ne kuusi kyynärää verkaa tahi periköön sinut hiis.
H. Bärttylin. Vielä kerran se verka. Se on oikeuden pilkkaa, oikeus on päättänyt asian mitättömäksi, kulungit vastakkain.
H. Wilhelm. Minä vetoon. (H. Patelinille). Ja mitä teihin tulee herra, me tapaamme kohta toisemme.
(Menee).
Kolmas kohtaus.
Antti. H. Patelin. H. Bärttylin.
H. Patelin (Antille). Kiitä nyt herra tuomaria.
Antti (Bärttylinille). Pä… ä… ä… ä.
H. Bärttylin. Siinä on kyllä, suoria nyt tohtoriin, onneton!
Neljäs kohtaus.
H. Patelin. Antti.
H. Patelin. Noh! Eikö se ollut oivallisesti kun minä pelastin sinut asiasta, josta olisit voinut päästä hirteen. Nyt se on sinun vuorosi minulle hyvästi maksaa kuin olet luvannut.
Antti. Pä… ä… ä… ä.
H. Patelin. Niin, sinä teit oikein hyvin; mutta nyt sinun pitää maksaa, kuulit sinä sen?
Antti. Pä… ä… ä.
H. Patelin. Noh, heitä jo hitoille se päää, ei siitä nyt enää ole kysymystä. Tässä ei ole nyt muita kuin minä ja sinä. Tahdot sinä nyt maksaa hyvästi kuin olet luvannut?
Antti. Päää.
H. Patelin. Kuin, konna, minun olisi pettänyt tuo lammas ihmisen vaatteissa (juoksee Antin päälle joka pakenee). Lurjus! sinä maksat tahi…
Viides kohtaus.
Kati (ottaen kiini Pateliniä).
Kati. Voi, voi, antakaa hänen mennä, hyvä herra, nyt on kysymys toisesta asiasta.
H. Patelin. Kuin sitte?
Kati. Se haava jonka hän sanoo olevan päässään on antanut meille varman aseen, jolla pakottaa herra Wilhelmin suostumaan poikansa naimiseen teidän tyttärenne kanssa. Ettekö te ole sillä palkittu.
H. Patelin. Voisko se olla mahdollista?
Kati. Antti on sanonut tuomarille menevänsä tohtoriin leikkuuttamaan loukkaustansa. Hän on kuollut leikkauksesta, ja se on herra Wilhelm joka siis hänen on tappanut.
H. Patelin. Noh! Nyt minä näen koko teidän laitoksenne.
Kati. Odottakaa meitä vaan, minä menen pyytämään tuomarilta oikeutta.
(Menee).
Kuudes kohtaus.
Patelin (yksin). Todellaki, se jonka hän nyt saa nähdä, saattaa hänen uskomaan että Antti on kuollut. Ja onneksi herra Wilhelm on itse syyttänyt itsensä. Se on totta että tämä paimen on suuri konna, hän on aina petellyt minua, joka toisinaan pettelen muita, mutta sen minä suon hänelle anteeksi, jos hänen kauttansa saan tyttäreni rikkaasen naimiseen.
Seitsemäs kohtaus.
H. Patelin. H. Bärttylin. Kati.
Kati (itkein). Voih, voih!
H. Bärttylin. Mitä te sanotte? se poika parka kuollut, ja niin rutosti!
H. Patelin. Koko kylä sen jo tietää. Kuin onnettomuudet kohtavat yhtäkkiä!
Kati (itkein). Voih, voih, voih!
H. Bärttylin. Minä teen teille oikeuden, elkää niin itkekää.
Kati. Hän oli minun sulhaseni. Ah, ah, ah!
H. Bärttylin. Lohduttaikaa, hän ei ollut kuitenkaan vielä teidän miehenne.
Kati. En minä niin itkisikään jos hän olisi ollut mieheni, hi, hi, hi!
H. Patelin. Tyttö parka! se on paha asia herra Wilhelmille.
H. Bärttylin. Hän tulee kyllä rangaistuksi. Teidän kanteelle minä jo olen antanut käskyn hänen kiinipanemisesta; hän tuodaan heti tänne. Sillä aikaa minä asian vuoksi menen kuitenki katsomaan ruumiin. Te sanoitte että hän on siellä teidän setänne, tohtorin luonna. Minä olen heti takaisin.
Kahdeksas kohtaus.
H. Patelin. Kati.
H. Patelin. Hän huomaa vissisti petoksen, jos ei löydä kuollutta.
Kati. Elkää pelätkö. Setäni on meidän kanssa samassa neuvossa ja Antti on asettanut vuoteelle pään, joka panee hänen pian pakenemaan.
H. Patelin. Mutta kylässä voi joku kohdata Antin.
Kati. Hän meni peittäimään erään naapurimme heinälatoon, josta hän ei lähde ennen kuin naiminen on päätetty.
Yhdeksäs kohtaus.
H. Patelin. H. Bärttylin. Kati.
H. Bärttylin (itsekseen palatessaan). Ei, en elämässäni ole nähnyt ihmisen päätä sellaisena. Se on raadeltu lyönnillä tahi sitte leikkelemisellä. Sillä on tuskin ihmisen muotoa, ja minä en voinut sitä katsoa kääntämättä siitä pois silmiäni.
Kati (itkein). Ah, ah, ah!
H. Patelin. Minä surkuttelen sitä herra Wilhelmiä. Se oli hyvä mies, ja sen kanssa oli mielellään asioissa.
H. Bärttylin. Minä häntä säälin; mutta mitä tehdä! Yhdellä puolella murha ja toisella morsian joka vaatii minulta oikeutta.
H. Patelin. Kati, mitä sinä voitat hänen hirttämisestä? Eikö sinulle olisi parempi — —
Kati (Patelinille). Kuulkaa isäntä! minä en tahdo enemmän voittaa kuin kostaa; ja jos millä häntä voisi pelastaa… mutta tunnettehan te miten minä rakastan mamselia, teidän tytärtä, joka on tämän herran ristitytär…
H. Bärttylin. Minun ristitytär! Noh! Mitä kaikkea hänellä on tästä asiasta?
Kati. Waltteri, hyvä herra, sen herra Wilhelmin ainoa poika, rakastaa häntä; herra Wilhelm on tätä naimista vasten. Te olette molemmat niin viisaat. Katsokaa nyt jos ei tässä olisi jotai millä voisi tyydyttää kaikkia.
H. Bärttylin. Oikein, tämä tyttö luopuu kanteestansa sillä ehdolla että herra Wilhelm suostuu mainittuun naimiseen.
Kati. Se on oivallisesti mietitty.
H. Patelin. Se on mennä laupeuden tietä…
H. Bärttylin (Katille). Ennen vankeuteen viemistä, hän tuotakoon tänne; minun täytyy itseni häntä puhutella. Mutta suostuttekos te herra Patelin?
H. Patelin. Todella sanoen, minä en ollut vielä päättänyt naittaa tytärtäni… mutta kuitenkin pelastaakseni herra Wilhelmin hengen, olkoon sitte, minä suostun.
H. Bärttylin. Minä odotan häntä tänne. (Katille). Te menkää pikaisesti hautaamaan kuollut, ettei minua voitaisi syyttää rikoksesta virkaani vasten.
(Kati menee).
Kymmenes kohtaus.
H. Patelin. H. Bärttylin.
H. Patelin. Ja minä menen kirjoittamaan lyhykäisen liiton, jonka te tahtoisitte alle kirjoituttaa.
Yhdestoista kohtaus.
H. Bärttylin. H. Wilhelm (tuotuna sotamiehiltä).
H. Bärttylin. Noh! Te olette siinä. Tiedättekös miksi olette vangittu? herra Wilhelm.
H. Wilhelm. Tiedän. Se konna Antti sanoo olevansa kuollut.
H. Bärttylin. Hän sen on ihan totuudessa. Minä näin sen äsken itse. Ja te olette tunnustaneet tekonne.
H. Wilhelm. Helvetissä!
H. Bärttylin. Noh! Minulla on teille yksi ehto. Te voitte sillä päästä koko asiasta, ja palata vapaudessa kotiinne.
H. Wilhelm. Jos se on minun tahdossani, niin hyvästi sitte. (Lähtee menemään vaan vartiat pidättävät).
H. Bärttylin. No noh! Odotelkaa. Tässä on kysymys jos te rakastatte paremmin naittaa poikanne tahi itse tulla hirtetyksi.
H. Wilhelm. Kaunis ehto! Minä en rakasta enemmän yhtä kuin toistakaan niistä.
H. Bärttylin. Minä sen teille selitän. Te olette tappaneet paimenenne, eikö se ole tosi?
H. Wilhelm. Minä olen häntä lyönyt. Jos hän on siitä kuollut, se on hänen oma syynsä.
H. Bärttylin. Ei, ei, se on teidän; kuulkaa. Herra Patelinilla on tytär, kaunis ja sievä.
H. Wilhelm. Niin, ja lisäksi yhtä köyhä kuin hän itse.
H. Bärttylin. Teidän poikanne häntä rakastaa.
H. Wilhelm. Ja mitä se minuun koskee?
H. Bärttylin. Sen kuolleen morsian luopuu kanteestansa, jos te suostutte poikanne naimiseen.
H. Wilhelm. Vaan minä en siihen suostu.
H. Bärttylin (vartioille). Viekää hän vankeuteen.
H. Wilhelm. Vankeuteenko, menkää hiidelle. Laskekaa minua edes kotiini sanomaan etteivät minua tarvitse sinne odottaa.
H. Bärttylin (vartioille). Elkää laskekaa häntä karkaamaan.
Kahdestoista kohtaus.
H. Patelin. H. Bärttylin. H. Wilhelm. Vartiat.
H. Patelin (hiljaan herra Bärttylinille jättäin sille paperin). Tässä on se kontrahti.
Kolmastoista kohtaus.
Kati. Waltter. Henrika. H. Patelin. H. Bärttylin. H. Wilhelm.
H. Patelin. Vartiat.
H. Patelin (herra Wilhelmille). Herra, minun koko pereeni on valmis auttamaan teitä kovassa onnessanne.
H. Wilhelm. Mitkä kiuasasteliat!
H. Bärttylin. Noh! tässä nyt ovat teidän kaikki riitaveljet, selittäkää pian tahdotteko te päästä asiasta.
H. Wilhelm. Tahdon.
H. Bärttylin. Kirjoittakaa liiton ala.
H. Wilhelm. En ensinkään! minä en tahdo siitä tietää.
H. Bärttylin. Viekää vankeuteen, jalat rautoihin.
H. Wilhelm. Jalatko rautoihin? Jumalani! miten te sen tekisitte?
H. Bärttylin. Se ei ole vielä siinä, minä rupeen heti tutkimaan.
H. Wilhelm. Tutkimaanko?
H. Bärttylin. Niin tutkimaan, laillisesti tutkimaan, ja sen perästä minä en voi muuta kuin antaa teidät hirttää.
H. Wilhelm. Hirttää? armoa!
H. Bärttylin. Pankaa sitte ala nimenne; jos vähänkään epäilette niin te olette hukassa, minä en silloin voi teitä pelastaa.
H. Wilhelm. Noh! Jumalan armo!
(Kirjoittaa alle).
H. Bärttylin (hänen kirjottaissa). Minä olen kuullut erään kuuluisan lääkärin sanovan, että päähän lyönti on vaarallinen kuin hitto. (Ottaen vastaan sen alakirjoitetun paperin). Noh, nyt se on hyvä. (Antaa sen Patelinille). Minä viskaan nyt tuleen koko jutun, ja toivotan teille onnea!
H. Wilhelm. Niin, minä olen tänään tainnut tehdä hyvän kaupan!
H. ja R. Patelin. Onnea kaupallenne.
H. Wilhelm (molemmille). Te saitte sen huokialla hinnalla,
Waltter (Wilhelmille). Isäni, minä en sitä tunnusta.
H. Wilhelm. Mene hiidelle.
Henrika (Wilhelmille). Herra, minä olen teille vihainen.
H. Wilhelm (Henrikalle). Ja minä myös teille.
Kati (Wilhelmille). Mitä te annatte minulle palkinnoksi sulhasestani?
H. Wilhelm (Katille) Lampaat jotka hän varasti.
Neljästoista kohtaus.
Entiset. Kaksi talonpoikaa. Antti. (Kaksi talonpoikaa tuovat
Antin uhaten sitä ruoskalla. Hän säikäyttää jokaisen).
Yksi talonpoika (Antille). Astu!
Antti. Armahtakaa!
Toinen talonpoika. Astu!
Antti. Armoa!
H. Wilhelm. Sen petturi, sinä et olekaan kuollut? Minä kuristan sinun, se ei maksa minulle yhtään enemmän.
(Antti lankee polvilleen).
H. Bärttylin (pidättää Wilhelmiä). Odottakaa. (Talonpojille). Mistä tämä kummitus tulee?
Yksi talonpoika. Me löysimme tämän varkaan meidän heinäladosta, jonka tähden nyt tuomme hänet oikeuteen.
H. Bärttylin (Antille, koetettua käsillään sen päätä, josta kääre on pois). Hitoilla! Eihän sinulla ole mitään haavaa päässä!
Antti (itkein). Minä sen tunnustan, ei mitään haavaa.
H. Bärttylin. Mitä se sitte oli jota minulle näytettiin tohtorin vuoteella?
Antti (itkein). Se oli vasikan pää.
H. Wilhelm (Patelinille). Noh! koska hän ei olekaan kuollut, antakaa minulle liittokirjaki takaisin, minä vaadin sen.
H. Bärttylin. Se on oikein.
H. Patelin. Niin kyllä, kun vaan maksatte minulle luovumaisia kymmenen tuhatta markkaa.
H. Wilhelm. Kymmenen tuhatta markkaa? se täytyy sitte jättää sikseen.
Mutta te maksatte minulle ne kolmesataa markkaa isävainaanne velkaa.
H. Patelin. Hyvin mielelläni, kun vaan tuotte minulle hänen velkakirjansa.
H. Wilhelm. Hänen velkakirjansako? Ja minun kuusi kyynärää verkaani.
H. Patelin. Se oli tyttäreni morsiusapua.
H. Wilhelm. Morsius apuako? Syönhän minä toki teidän hanhipaistinne.
H. Patelin. Sen me olemme syöneet päivälliseksi.
H. Wilhelm. Päivälliseksi? (Osottain Anttia). Tuo lurjus saa maksaa kaikki ja lisäksi tulla hirtetyksi.
Waltter. Isäni, nyt on aika minun tunnustaa, hän ei ole tehnyt mitään ilman minun käskyittäni.
H. Wilhelm. Kas niin, nyt minä olen saanut hyvän maksun verastani ja lampaistani.
End of Project Gutenberg's Pietar Patelin eli Sukkela asianajaja, by Anonymous