TOINEN NÄYTÖS.
Ensimäinen kohtaus.
H. Wilhelm (yksin). Toimellisen miehen tulee aamulla luetella kaikki työt mitä päivällä aikoo tehdä, katsokaamme mitä minulla tänään on. Ensiksi, kello viisi minun tulee ottaa kolmesataa markkaa Patelinilta hänen isävainaansa velkaa. Sitte kolmekymmentä markkaa kuudesta kyynärästä verkaa, minkä hän minulta otti eilen illalla. Samalla yksi hanhipaisti päivälliseksi, valmistettu hänen vaimoltansa. Sen perästä mennä oikeuteen paimentani vastaan niistä kymmenestä tusinasta lampaita, jotka hän on minulta varastanut. Minä arvelen että siinä on kyllä. Mutta hiis! Aika jo on ammoin sivuin, eikä miestä vielä näy. Lähkäämme häntä etsimään. (On lähtemässä mutta palaikse takaisin). Ei, niin tarkka mies ei unhota lupaustansa. Mutta hänellä on kuitenki minun verkani ja minä en ole hänestä sen enemmän kuullut. Mitä tehdä? (Vähän mietittyä). Mutta voisinhan minä olla menevinäni käymään hänellä; saadakseni sillä tiellä kuulla miten asiat siis ovat. (Kuuntelee ovella). Luulen että hän paraillaan lukee minulle rahoja; ja minun nenässäni tuntuu juuri kuin hanhea paraikaa paistettaisi. Annas kun vähän kolkutan ovelle. (Kolkuttaa ja kuuntelee).
Toinen kohtaus.
H. Patelin (huoneessaan) ja H. Wilhelm.
H. Patelin. Eukko-o-o.
H. Wilhelm. Se on hänen äänensä.
H. Patelin. Avaa ovi, apteekkari tulee — —
H. Wilhelm. Apteekkaariko? Mitä?
H. Patelin. Joka tuopi oksennus — — pul-ve-ria.
H. Wilhelm. Oksennus-pulveriako? Siellä on joku sairasna ja minä en varmaan oven läpi tuntenut hänen ääntänsä. Kolkuttakaamme kovemmin. (Kolkuttaa kovemmin).
H. Patelin. Lu-ut-ka! Ku-u-vatus, ava-at sinä?
Kolmas kohtaus.
H. Wilhelm. R. Patelin.
R. Patelin (surkialla ja vienolla äänellä). Ken se niin jyskyttää? Voi, tekö se oletta, herra Wilhelm?
H. Wilhelm. Minähän se olen. Ja te olette varmaan rouva Patelin.
R. Patelin. Niin olen herra, vaan suokaa anteeksi, minä en tohdi puhella niin kovasti.
H. Wilhelm. Puhelkaa sitte kuin suaitsette. Minä tulin tapaamaan herra
Patelinia.
R. Patelin. Puhelkaa, hyvä herra, hiljemmin.
H. Wilhelm. Miksi hiljemmin? Minä tulin, kuin jo sanoin, käymään teillä.
R. Patelin. Vielä hiljemmin, minä rukoilen.
H. Wilhelm. Niin hiljaan kuin tahdotte, mutta minä tahdon häntä nähdä.
R. Patelin (pian itkein). Voi herra kulta, onhan se raukka nyt nähtävässä tilassa!
H. Wilhelm. Kuin? Mikä häntä on voinut kohdata sitte eilen illan?
R. Patelin. Eilen illanko? Kuin, herra, hän ei ole viikkokauteen liikahtanut vuoteelta.
H. Wilhelm. Vuoteeltako? Ja eilen illalla hän kuitenki kävi minulla.
R. Patelin. Teilläkö, hän?
H. Wilhelm. Hän, minulla, ja hän oli hyvin iloinen ja hyvällä tuulella.
R. Patelin. Oh, hyvä herra, te oletta vissisti tänä yönä nähneet unta.
H. Wilhelm. Oikein, se ei ole pahasti sanottu. Nähnyt unta! Ja ne kuusi kyynärää verkaa, jotka hän otti, olenko minä siitäki nähnyt unta?
R. Patelin. Kuusi kyynärää verkaako?
H. Wilhelm. Aivan niin, kuusi kyynärää verkaa, kastanian väristä, ja hanhipaisti, joka meidän piti syödä päivälliseksi, noh olenko minä senki nähnyt unta?
R. Patelin. Te olette pahaan aikaan tulleet minua ivaamaan.
H. Wilhelm. Ivaamaanko? sen kattilassa; Minä en ollenkaan ivaa, eikä minun sitä haluta. Minä vakuutan teille että hän eilen illalla toi minulta nuttunsa alla kuusi kyynärää verkaa.
R. Patelin. Jospa hän olisi sellaisessa tilassa edes ollut! Mutta kuulkaapas, herra, hän oli koko eilisen päivän hyvin raivossa, jossa hän houraili jotai, ja minä luulen sitä kestää vielä nytki.
H. Wilhelm. Oh! menkää helvettiin, te raivootte itse ja minä tahdon kaiken mokomin hänet nähdä.
R. Patelin. Oh. hyvä herra! se on siinä tilassa, missä hän nyt on, ihan mahdotoin. Me olemme panneet hänet äsken sohvalle oven viereen, korjataksemme vähän hänen tilaansa. (Itkein). Te surkuttelette häntä kun saatte nähdä.
H. Wilhelm. Hyvä, hyvä, minun säälittää, mutta missä tilassa hyvänsä minä tahdon häntä nähdä eli… (Syöksee ovea kohti).
R. Patelin. Voi, voi, elkää avatkaa, te tapatte minun mieheni. Hän saa aika-ajoin sellaisen vimman lähteä juoksemaan.
Neljäs kohtaus.
H. Wilhelm. H. Patelin. R. Patelin. (Ovi avautuu, H. Patelin yöviitassa ja yölakissa juoksee vimmaisena).
R. Patelin. Katsokaapas, nyt se jo on mennyt. Sanoinhan minä sen. Auttakaa nyt minun saamaan hän jälle paikalleen. Mies parka, lepää nyt tuossa!
(Hän taluttaa sen istumaan tuolille).
H. Patelin. Ai, ai, minun päätäni!
H. Wilhelm. Todella, miten kurjassa tilassa. Mutta kuitenki, minusta
hän näyttää pian saman näköiseltä kuin illalla, aivan vähän muuttunut.
Jos mä katson lähempää. (Äänellä kuin puhutellaan sairasta). Herra
Patelin, tunnetteko te minua?
H. Patelin (Wilhelm). Ah! hyvää päivää, herra Antolin!
H. Wilhelm. Herra Antolinko?
R. Patelin. Hän luulee teitä apteekkariksi; jättäkää hän.
H. Wilhelm (rouvalle). Minä en tee mitään. (H. Patelinille). Herra muistatteko te illallisen?
H. Patelin. Minä olen teille säilyttänyt…
H. Wilhelm. Hyvä, hän muistaa kaikki.
H. Patelin. Suuren lasin täynnä vettäni.
H. Wilhelm. Sen kanssahan mulla on tekemistäki!
H. Patelin. Eukko näytä se apteekkarille, että hän saa nähdä jos minulla on mitä vikaa ureterissä.
H. Wilhelm. Hyvä, hyvä! Mutta herra minä tahdon maksun.
H. Patelin. Jos te voisitte vähän valaista minun tarpeeni, ne ovat — minä sanon sen teille, ne ovat kovia kuin rauta ja mustia kuin teidän partanne.
H. Wilhelm. Pa, pa, pa! se on hyvällä rahalla kuin te maksatte.
R. Patelin. Ettekö te näe että häh horisee? Menkää pois!
H. Wilhelm. Turha kaikki.
H. Patelin. Elkää minulle enää antako sellaisia ilkeitä pilleriä; ne ajaavat minulta sisukset ulos.
H. Wilhelm. Minä soisin että ne ajasivat sinusta ulos minun verkani.
H. Patelin. Eukko, aja, aja pois nuo mustat perhoset ympäriltäni; (katsellen ylös) katsokaa kuin ne nousevat —
H. Wilhelm (katsoen ylös). Minä en näe siellä mitään.
R. Patelin. Hän hourailee niin kuin jo sanoin, menkää pois.
H. Wilhelm. Lörpötystä! Minä tahdon rahat.
H. Patelin. Ne tohtorit ovat minut tappaneet rohtoillansa.
H. Wilhelm. Nyt hän ei houraile, minä tahdon häntä puhutella. Herra
Patelin!
H. Patelin. Hyvät herrat, minä ajan nyt Homeruksen asiaa.
H. Wilhelm. Homeruksenko?
H. Patelin. Nimittäin Calypson neittä vastaan.
H. Wilhelm. Calypsonko neittä! Ken hiis se sitte on?
R. Patelin. Se oli sellaista kirjaa lukiessa kuin hän kääntyi tautiin.
H. Patelin. Hänen luolansa seinät eivät enää kaikuneet sen suloisesta äänestä.
H. Wilhelm (erikseen). Mitä hittoja! Olisinko minä pitänyt jotai toista hänenä!
R. Patelin. Hyvä herra, jättäkää nyt rauhaan se mies raukka.
H. Wilhelm (rouva Patelinille). Odottakaa, hänellä voisi olla joku välipää; nyt hän katsoo minua ikään kuin tahtoisi jotai sanoa.
H. Patelin. Voi, herra Wilhelm…
H. Wilhelm. Noh, nyt hän minut tunsi. Herra Patelin!
H. Patelin. Suokaa minulle anteeksi — —
H. Wilhelm (rouvalle). Katsokaa, kuin hän muistaa.
H. Patelin. Kun minä en kahteen viikkoon, jonka olen tässä kylässä ollut, ole tullut teillä käyneeksi.
H. Wilhelm. Hitoilla! se ei ole niin menevä. (Herra Patelinille). Eilen illalla, herra…
H. Patelin. Niin eilen illalla, sovittaakseni teitä, minä lähetin erään ystävän teiltä ostamaan…
H. Wilhelm (erikseen). Hiidellä, minun verkani sitte sillä; hänen ystävällä, jota minä en koskaan tapaa. (Vähän ajan mietittyä). Se on vaan juonia, ei kukaan muut kuin te itse ole ottaneet minun verkaani. Sellaisilla perustuksilla…
H. Patelin (nousten seisalleen). Muistatteko te että hypykkä oli yksi laiji tanssia. Tarallalallala, tanssikaamme kaikki. (H. Patelin tempaa H. Wilhelmiä kädestä ja vie häntä väkisin tanssiin rallattaen:) Mummot, konsa minä tanssin…
H. Wilhelm (tanssittua). Oh, oh! En minä sitä jaksa. Mutta minä tahdon rahat.
H. Patelin (hiljaan, erikseen). Odotas, jos minä en saa sinua pois! (Kovasti). Vaimo, kuule vaimo, varkaat tulevat, ne jo avaavat ovea, kuulet sinä, ne särkevät oven, katso, ne jo ovat tuossa, oh niitä koiria, kyllä minä annan teille kyydin. Minun kirveeni! Missä kirveeni! (Tempaa kirveensä ja juoksee Wilhelmiä kohti hosuen ja huutaen). Varkaita, varkaita!
H. Wilhelm (paeten). Jumalani! tässä ei ole hyvä olla.
Viides kohtaus.
R. Patelin. H. Patelin.
R. Patelin. Hyvä, nyt se on tiessänsä. Minä nyt peräydyn. Mutta jää vielä hetkeksi tänne, jos hän sattuisi palautumaan.
(Menee).
Kuudes kohtaus.
H. Patelin. H. Bärttylin.
H. Patelin (nähden Bärttylinin ja luullen sen WWilhelmiksi). Varkaita, varkaita! Ei, tehän se olette, herra Bärttylin.
H. Bärttylin. Ken se huusi varkaita? Mitä meteliä se on minun ovellani? Ja mitä vallattomuutta täällä on? Noh, tehän se olette, virkakumppalini!
H. Patelin. Minähän se olen.
H. Bärttylin. Ja noin varustettuna.
H. Patelin. Kun minä luulin.
H. Bärttylin. Asianajaja sellaisissa aseissa?
H. Patelin. Minä luulin kuulleni var…
H. Bärttylin. Militant causarum patroni! se on: asianajajat ovat syypäät sotaan.
H. Patelin. Se tuli siitä että luulin kuulleni varkaiden särkevän oveani.
H. Bärttylin. Särkevän ovea tuomarin nenän edessä?
H. Patelin. Minä luulin varkaat tunkevan huoneeseni.
H. Bärttylin. Sitä tulee kuulustella.
H. Patelin. Mutta niitä ei ollutkaan.
H. Bärttylin. Kuulustella, nimittäin vierasmiehiä.
H. Patelin. Ja ketä vastaan?
H. Bärttylin. Ja sitte ne hirtättää.
H. Patelin. Keitä hirtättää.
H. Bärttylin. Ei tässä varkaille siaa anneta.
H. Patelin. Mutta johan minä sanoin, ettei niitä ollutkaan ja että minä olin erehtynyt.
H. Bärttylin. Noh! sitte aseet pois ja hippa sijaan. Viskatkaa pois toi kirves ja tulkaa oikeuteen, joka istuu tunnin perästä.
H. Patelin. Sen minä arvelen tehdäki.
Seitsemäs kohtaus.
H. Patelin (yksin). Minä tulen auttamaan erästä paimenta, josta Kati on puhunut. Se taitaa nyt olla paras pukeutua heti ja tulla tähän samassa.
Kahdeksas kohtaus.
Kati. Antti.
Kati. Sinun on tarvis hankkia sukkela asianajaja joka jollai juonella päästää sinut pulasta, ja koko kylässä ei ole muita kuin H. Patelin, joka sen mahtaa.
Antti. Minä hänen jo tunnen, joku aika sitte, nimittäin velivainaa ja minä, mutta minä en tiedä kuin tehdä, sillä minä unhotin silloin hänelle maksaa.
Kati. Ehkei hän sitä enää muista. Ja muutenki, elä nimitä että palvelet herra Wilhelmiä, hän ehkei tahtosi tulla sen vastaan.
Antti. Minä en haasta hänelle kuin isännästäni, ja hän voi luulla että minä palvelen vielä samassa talossa kuin sinua kihlatessani.
Kati. Muistathan, kun kerran olet asiasta irti, mitä olemme sopineet, saadaksemme herra Wilhelmin antamaan luvan poikansa ja Henrikan naimiseen. Tuossa se onkin nyt sinun asianajajasi, hyvästi.
Yhdeksäs kohtaus.
Antti ja Patelin.
H. Patelin. Noh, tuon lurjuksen minä tunnen. Sinähän se olet minun palveliani Katin sulhanen.
Antti. Minähän se olen, herra, minä.
H. Patelin. Te olitte kaksi veljestä, jotka minä pelastin vankeudesta.
Toinen teistä jätti minulle maksamatta.
Antti. Se oli veljeni.
H. Patelin. Te olitte sairaat lähtemään vankeudesta ja toinen teistä kuoli.
Antti. Minä se en ollut.
H. Patelin. Kyllähän minä sen näen.
Antti. Minä olin kuitenki paljon kipiämpi kuin veljeni. Mutta sanalla sanoen, minä tulin teitä pyytämään ajamaan minulle asiaa isäntääni vastaan.
H. Patelin. Sinun isäntäsi, se on talollinen tässä lähellä.
Antti. Se ei asu tästä kaukana, ja minä maksan teille hyvin.
H. Patelin. Sen minä olen vaativaki. Tule nyt puhelemaan asiasi, ja ilman valehtelematta.
Antti. Tietäkää herra, että isäntäni maksaa mulle hyvin tiukalta palkkaa. Sitä korjatakseni ja vahingoittamatta isäntääni, minä teen välistä pieniä kauppoja erään rikkaan tilaajan kanssa.
H. Patelin. Mitä kauppoja sinä teet?
Antti. Teidän luvalla, minä estän isäntäni lampaat kuolemasta kapiin.
H. Patelin. Siinä ei ole mitään pahaa, ja miten sinä sen teet?
Antti. Elkää suuttuko, minä tapan ne silloin kun rupeevat kuolemaan.
H. Patelin. Se on hyvin varma keino. Mutta etköhän sinä niitä tapa varten ja sitte sano isännällesi niiden kuolleen kapiin, saadaksesi ne viskattavaksi ulos ja sitte jakaa myödyksi omaksi hyödyksesi.
Antti. Sitähän isäntäni syyttää, sentähden että toissa yönä, minun pannessa lampaita kiini, hän näki kun minä olin yhden — sanonenko minä kaikki?
H. Patelin. Jos tahdot minun ajamaan asiaasi, niin se on välttämätöin.
Antti. Toisena yönä näki taas kun otin yhden suuren pässin joka oli ihan terve. Minä vakuutan, etten tiennyt mitä tehdä — minä panin, ihan hellästi — veitseni sen kaulaa vasten, — enkä minä tiennyt miten se tuli, mutta se kuoli yhtäkkiä.
H. Patelin. Minä kuulen. Mutta ken sinun näki sitä tekevän.
Antti. Isäntäni oli lymyinnyt navettaan: hän sanoi minun tehneen samaten kymmenelle tusinalle lampaalle joita hän kaihosi. Ja muuten, te tunnette että se on mies joka puhuu aina totta. Hän löi minua (näyttää päätänsä) kuin näette ja minun täytyy mennä tohtorin paranuksen ala. Sentähden, minä rukoilen, te olette asianajaja, tehkää että hänelle käy pahasti ja minulle hyvästi ja etten minä tulisi mitään maksamaan.
H. Patelin. Minä ymmärrän hyvin asiasi. Siinä nyt on kaksi tietä.
Ensimäinen ei maksasi sinulle yhtä penniä.
Antti. Rukoilen nöyrimmästi, ottakaamme se tie.
H. Patelin. Olkoon vaan! sinun omaisuutesi on varmaan kaikki rahassa?
Antti. Se en totta.
H. Patelin. Se sinun pitää hyvin peittää.
Antti. Kyllä kaiketi minä sen teen.
H. Patelin. Isäntäsi täytyy maksaa kaikki kulungit.
Antti. Sen parempi.
H. Patelin. Ettei se sinulle maksa niin äyriä.
Antti. Sen minä soisinki.
H. Patelin. Hänen täytyisi, jos tahtoisi, sinut hirtättää.
Antti. Ottakaamme nyt se toinen tie, minä rukoilen.
H. Patelin. Noh, näet sinä — sinut viedään tuomarin eteen.
Antti. Kyllä kaiketi.
H. Patelin. Muistat sinä mitä sinulle neuvon?
Antti. Minulla on hyvä muisti.
H. Patelin. Kaikkiin kysymyksiin, tehköön niitä sinulle tuomari, isäntäsi eli sen asianajaja elikkä minä, elä vastaa mitään kuin sen mitä olet kuullut niiltä eläimiltä joita paimennat. Sinä tunnet niiden kielen ja voit tekeytyä vaikka lampaaksi.
Antti. Se ei ole juuri työlästä.
H. Patelin. Tuo haava päässäsi antaa minulle tilan pelastaa sinun kaikesta vastuuksesta. Mutta minä vaadinki että sinun tulee sitte maksaa minulle hyvin reimasti.
Antti. Vaikka hengelläni, sen pitää tapahtuman.
H. Patelin. Tuomari käypi pian istumaan, elä laiminlyö tulla esiin.
Sinä tapaat minut siellä. Hyvästi! Elä unhota tuoda minulle rahat.
Antti. Minä teen niin kuin olette minua neuvoneet.
Kymmenes kohtaus.
Antti (yksin). Kuin työläs kunnon miehen on elää!