VIIDES LUKU.
Valtiovelasta oli tulemassa oikea vitsaus. Koko ilma oli siitä raskaana. Lausuin donna Antonialle pikaisesti muutamia katkonaisia kohteliaisuuksia ja jätin hyvästi. Päällystakkia ottaessani eversti McGregor yhtyi minuun ja tavallista ystävällisempänä saattoi minua puistokäytävää pitkin Piazzalle. Muutamien muodollisten huomautusten jälkeen alotti hän:
"Martin, teillä ja minulla on vastakohtaisuutta muutamissa asioissa, mutta toisissa lienevät etumme yhteiset."
Tiesin heti, mitä hän tarkoitti. Tuo valtiovelka taaskin!
Pysyin vaiti, ja hän jatkoi:
"Esimerkiksi valtiovelan suhteen. Teillähän on osaa siinä?"
"Jonkun verran", myönsin. "Pankinjohtaja tavallisesti on mukana lainapuuhissa."
"Niin ajattelinkin", sanoi eversti. "Saattaa tulla aika, jolloin voimme toimia yhdessä. Pitäkää sitä lainaa sillävälin silmällä. Hyvää yötä!"
Erosimme hänen asuntonsa oven edessä Piazzalla, ja minä jatkoin matkaani kotiin.
Päästyäni makuulle hieman ymmällä ja kovin levottomana, kirosin koko lainaa. Mutta kun sitten muistin, että laina jostakin syystä tuntui koskevan yhteisesti signorinaa ja minua, kaduin kiukkuani ja vaivuin uneen.