VIII.
Myöhään, kellon jo käydessä kahtatoista, alettiin laittautua ajoneuvoihin kotimatkaa varten. Kaikki istuivat jo paikoillaan, eikä puuttunut muita kuin Nadeshda Feodorovna ja Atshmianov, jotka joen tuolla puolen juoksivat tippasilla ja nauroivat.
— Arvoisa herrasväki, joutukaa! — huusi heille Samoilenko.
— Ei pitäisi naisille antaa viiniä, — lausui von Coren hiljakseen.
Kekkereiden, von Corenin vihan ja omien ajatusten väsyttämänä Lajevski lähti Nadeshda Feodorovnaa vastaan, ja kun tämä iloisena, tuntien itsensä keveäksi kuin höyhen, hengästyneenä ja nauraa hohottaen otti häntä molemmista käsistä ja laski päänsä hänen rintaansa vasten, peräytyi hän askelen ja virkkoi tylysti:
— Sinä käyttäydyt ihan kuin … yleinen nainen. Sattui tulemaan kovin raa'asti sanotuksi, ja hänen tuli sääli Nadeshda Feodorovnaa. Hänen vihaisista, väsyneistä kasvoistaan Nadeshda Feodorovna voi lukea sekä vihaa että sääliä ja suuttumusta, ja äkkiä hänen mielensä masentui. Hän käsitti, että oli mennyt liiallisuuteen, käyttäytynyt liian vapaasti ja käyden surulliseksi, tuntien itsensä raskaaksi, paksuksi, töykeäksi ja pöhnäiseksi istahti ensinnä eteen sattuneihin ajoneuvoihin yhdessä Atshmianovin kanssa. Lajevski istuutui samoihin ajoneuvoihin Kirilinin, eläintieteilijä Samoilenkon ja diakoni naisten seuraan, ja matkue lähti liikkeelle.
— Sellaisia ne ovat koira-apinat … alkoi von Coren, kääriytyen levättiinsä ja peittäen silmänsä. — Kuulithan, hän ei tahtoisi tutkia turilaita ja koppakuoriaisia sentähden, että kansa kärsii. Samaan tapaan arvostelevat meikäläisiä kaikki koira-apinat. Viekas, kymmenessä polvessa ruoskalla ja nyrkillä pelotettu orjanheimo! Se vapisee, tuntee sääliä ja suitsuttaa vain väkivallan edessä, mutta päästä koira-apina vapaalle alueelle, missä sen ei tarvitse pelätä kenenkään niskaansa tarraavan, silloin se kyllä osaa rehennellä ja näyttää mikä hän on miehiään. Katso, kuinka rohkea se on taulunäyttelyissä, museoissa, teattereissa tahi arvostellessaan tiedettä: suurentelee, nousee takajaloilleen, sättii, arvostelee… Orjan piirre — täytyy välttämättömästi arvostella! Paneppa merkille: vapaiden ammattien harjoittajia sätitään useammin kuin petkuttajia — se johtuu siitä, että yleisö on kolmeksi neljännekseksi orjia, samanlaisia koira-apinoita. Sitä ei tapahdu, että orja ojentaisi sinulle kätensä ja lausuisi vilpittömän kiitoksensa, kun teet työtä.
— En ymmärrä, mitä oikein tahdot! — sanoi Samoilenko haukotellen. — Naisparkaa halutti yksinkertaisuudessaan puhella kanssasi viisaista asioista, ja heti sinä teet johtopäätöksen. Olet suuttunut mieheen jostakin, ja summamutikassa saa naisparkakin kyytiä. Hän on oikein hyvä nainen.
— Ole jo! Tavallinen leipäsusi, irstas ja paheellinen. Kuule, Aleksander Daviditsh, kun sinä kohtaat yksinkertaisen maalaisvaimon, joka ei asu miehensä luona, joka ei tee mitään ja joka vain hihittää ja hahattaa, niin sanot hänelle: mene työhön. Miksi sitten tässä kohden arastelet ja pelkäät lausua totuutta? Senkötähden vain, että Nadeshda Feodorovna on virkamiehen eikä matruusien pitohelluna?
— Mitä minun olisi hänelle tehtävä? — kivahti Samoilenko. — Selkäänkö annettava, vai?
— Pahetta ei ole mairiteltava. Me tuomitsemme pahetta vain selän takana, mikä on samaa kuin heristää nyrkkiä taskussa. Minä olen eläintieteilijä tahi sosiologi, mikä on aivan samaa, sinä lääkäri; yhteiskunta luottaa meihin; velvollisuutemme on huomauttaa sille sitä hirmuista turmiota, joka uhkaa sitä ja tulevia sukupolvia Nadeshda Ivanovnan kaltaisten naikkosten olemassaolon takia.
— Feodorovnan, — oikaisi Samoilenko. — Ja mitä yhteiskunnan pitäisi puolestaan tehdä?
— Senkö? Se on sen oma asia. Minusta on suorin ja varmin keino — käyttää väkivaltaa. Hänet on järjestysvallan toimesta lähetettävä miehensä luo, ja jos tämä ei ota häntä vastaan, on hänet toimitettava pakkotyöhön tahi johonkin ojennuslaitokseen.
— Oih! — huoahti Samoilenko; tovin vaiti oltuaan hän sitten kysyi hiljaisella äänellä: — Sanoit tässä eräänä päivänä, että sellaiset ihmiset, kuin Lajevski, ovat hävitettävät… Sanoppa, jos nyt esimerkiksi valtio tahi yhteiskunta antaisi sinulle toimeksi toimittaa hänet pois, tekisitkö sen?
— Käsi ei suinkaan vavahtaisi.