VIII.
Pari vuotta takaperin maalaishallinto päätti osottaa auliutta ja määräsi annettavaksi kolmesataa ruplaa vuosittain lääkärivoimien lisäämiseksi kaupungin sairaalassa siksi kunnes maalaishallinto avaisi oman sairashuoneensa, ja Andrei Jefimitshin apulaiseksi kutsuttiin piirilääkäri Jevgenij Fedorovitsh Hobotow. Tämä on vielä aivan nuori mies — ei kolmeakymmentäkään vuotta täyttänyt, — pitkäkasvuinen, tummaihoinen, poskipäät ulkonevat ja silmät pienet; hänen esivanhempansa ovat kaiketi kuuluneet vieraaseen kansanrotuun. Kaupunkiin saapui hän ilman rahan äyrittä, muassaan pieni kapsäkki ja nuori rumamuotoinen nainen, jota hän kutsuu ruuanlaittajakseen, Tällä naisella on rintalapsi. Jevgenij Fedorovitsh käyttää lippalakkia, pitkävartisia saappaita ja talvella lyhyttä turkkia. Välskäri Sergei Sergeitshin ja rahastonhoitajan kanssa tuli hän hyväksi tuttavaksi, vaan toisia virkamiehiä kutsuu hän, ties mistä syystä, aristokraateiksi ja karttelee heitä. Koko asunnossaan hänellä ei ole muuta kuin yksi kirja — Vienin klinikan uusimmat reseptit vuodelta 1881. Sairaan luo mennessä hän aina ottaa tämän kirjan mukaansa. Klubissa hän iltasin pelaa biljardia, korttipeliä hän ei rakasta. Puheessa hän mielellään käyttää sanoja: kantilja, mantifoliumi etikan kanssa, herkeä jo varjoa viskaamasta j. n. e.
Sairaalassa käy hän kahdesti viikossa, tarkastaa kaikki huoneet ja ottaa vastaan sairaita. Antiseptiikan täydellinen syrjäyttäminen ja kuppauslasit panevat hänen mielensä kiihkoon, mutta uusia tapoja hän ei ota noudatettavaksi, peljäten sillä loukkaavansa Andrei Jefimitshiä. Virkaveljeänsä Andrei Jefimitshiä hän pitää vanhana veijarina, vainuaa hänen takanaan suuria kapitaaleja olevan ja kadehtii häntä salaa. Jevgenij Fedorovits olisi halukas astumaan hänen paikalleen.