XXXII.
(Vihkostani).
Yön keskellä kaukana kiiti
juna jyskävä eteenpäin,
Minä värjyen kuistilla seisoin,
Oli lyhty mun kädessäin.
Siell' kaukana kiidit sä poies
junan vaunussa vilahtain.
Kuni pienen, kelmeän tähden
näit loistavan akkunain.
Sinut silloin ma rintaani painoin,
iski aatos tää välähtäin;
Sinäkin minut syömmelles painoit
Yössä tenhojen syvimpäin.
Pois kiitivät kaukana pyörät,
minä yhä jäin akkunaan;
yön tyhjyyteen silmäni katsoi,
yön kieliä kuuntelin vaan.