UUSI HOLLANTI.
Maaliskuun lopulla jätti Cook Uuden Seelannin taaksensa ja saapui jo seuraavan kuun keskipaikoilla Uuden Hollannin rannikolle, jonka Englantilaiset luulivat olevan yhteydessä Tasmanin löytämän Van Diemenin maan kanssa. Seuraten matalavuorista, harvametsäistä rannikkoa, purjehti Cook pohjoista kohden etsien soveliasta maallenousupaikkaa. Sieltä täältä nousevasta savusta huomasi hän että maa oli asuttua ja kohtapa saatiin nähdä kirjaviksi maalattuja asukkaitakin, jotka olivat varustetut keihäillä ja jonkunlaisilla turkkilaisen miekan kaltaisilla puisilla heittoaseilla (bomerangeilla).
Erään lahden rannalla koettivat Englantilaiset päästä lähempään yhteyteen näiden asukasten kanssa. Mutta niinpian kuin he olivat lähestyneet maata, pötkivät villit pakosalle, paitsi kaksi miestä, jotka jäivät paikoilleen asettuen rohkeasti Englantilaisia vastustamaan. Uhkaavan näköisinä heiluttivat he aseitaan huutaen kielellä, jota ei Tupiakaan ymmärtänyt. näitä rohkeita rannikkonsa puolustajia oli mahdoton saada suostutetuiksi sovinnollisilla keinoilla; heitä vastaan oli käyttäminen ampuma-aseita. Kun toinen heistä oli saanut haavan jalkaansa, pakeni hän erääsen mökkiin, vaan tuli kohta sieltä takasin kilvellä varustettuna ja ryhtyi uudelleen taisteluun yhdessä toverinsa kanssa. Kohta näkivät villit kuitenkin heikkoutensa ja pakenivat. Englantilaiset nousivat silloin maalle, tutkivat tyhjiksi jätettyjä asumuksia ja koettivat kaikin tavoin päästä yhteyteen asukasten kanssa. Se oli kuitenkin turhaa, sillä villit karttoivat huolellisesti uusia tulokkaita. Kahdeksan päivää viettivät Englantilaiset kuitenkin seudussa, kutsuen sen Botany-bayksi s.o. Kasvilahdeksi, syystä kun kasvullisuus siellä oli mitä runsaimpia.
Cook purjehti yhä pohjoista kohden seuraten rantaa parin peninkulman päästä. Matka oli erittäin yksitoikkoista, jopa kävi vaaralliseksikin noiden monilukuisten karien ja koralliluotojen kautta, jotka ulottuivat pitkin Uuden Hollannin koillisrantaa aina Uuteen Guineaan asti. Kuohuen loiskuivat meren aallot noita purjehtijalle vaarallisia kareja vastaan, jotka muodostavat välilleen ainoastaan soukkia kulkuväyliä. Joskus nousivat Englantilaiset maalle, koettaen päästä alkuasukasten yhteyteen, mutta yhä vaan huonolla menestyksellä. Cook nimitti kuivan, jokia kaipaavan rannikon Uusi-etelä-Wales'iksi, arvellen ettei siellä ollut mitään, joka voisi houkutella eurooppalaisia uudisasukkaita; hätäisellä tarkastusmatkallaan ei hän huomannut että seutu oli kivennäistuotteiden suhteen maailman arvokkaimpia.
Moni salakari oli onnellisesti vältetty kun "Endeavour" kesäkuun 10 p:nä äkkiä illan hämärässä törmäsi 16 eteläisellä leveysasteella eräälle luodolle, pääsemättä siitä sen etemmäksi. Asema oli vaarallinen, sillä koralliluodot ovat teräväkärkisiä ja pianpa huomasivatkin merimiehet kauhukseen että osa köliä ja muutamia lautoja laivan kupeesta oli irtautunut ja uiskenteli nyt rajusti loiskuvilla meren aalloilla. Viipymättä ryhdyttiin toimiin laivan irti saamiseksi ja siinä tarkoituksessa koetettiin sitä saada keveämmäksi heittämällä mereen kaikki mikä suinkin ei ollut välttämättömästi tarpeellista. Mutta ponnistukset olivat turhat, sillä karille joutuminen tapahtui vuoksen aikana, jonka tähden merimiestemme oli odottaminen pakoveden ohimenoa, koettaakseen sitten taas parastaan seuraavan vuoksen aikana. Epätoivoisen yön jälkeen valkeneva päivä näytti vielä selvemmin tilan vaarallisuutta. Koralliluoto oli murtanut laivan pohjaan reiän ja sisään tulleen veden poistamiseksi täytyi käyttää kolme pumppua. Rannikko oli monen peninkulman päässä ja lähestöllä ei näkynyt mitään saartakaan, jonne olisi voitu pelastua yhä enemmän uhkaavasta vaarasta. Toivottomuus oli yleinen, sillä vaikka laiva olisikin saatu irralleen, täytyi sen lyhyen ajan kuluttua vajota, kun tuo pohjassa oleva ammottava reikä olisi päästänyt veden vapaasti sisään virtaamaan.
Mutta vaikka vaara olikin suuri eivät Cook'in miehet kadottaneet malttiaan ja kuuliaisuuttaan päällikköänsä kohtaan, niinkuin usein semmoisissa tilaisuuksissa tapahtuu. Ja kun sitten puolenpäivän aikana vuoksen tullessa taas ryhdyttiin pontevasti toimeen laivan irtisaamiseksi, onnistuttiinkin siinä viimein ja ilokseen huomasivat matkalaiset ett'ei reikä päästänyt enemmän vettä sisään kuin korallisaarella ollessakaan. Kun sitten erään Monkhouse nimisen upseerin kekseliäisyydellä aukko oli saatu jokseenkin tyydyttävällä tavalla tukituksi, lähdettiin liikkeelle rannikkoa kohden, jotta siellä voitaisiin ryhtyä laivan korjaustyöhön.
Kesäkuun 17 p:nä saavuttiin erään pienen joen varrelle, jossa ryhdyttiin laivaa korjaamaan. Täällä pääsivät Englantilaiset viimeinkin lähempään yhteyteen alkuasukasten kanssa. Ensi alussa osoittivat villit jonkunlaista ystävyyttä Englantilaisia kohtaan, mutta riitannuttuaan sitten Cook'in miesten kanssa muutaman kilpikonnan omistuksesta, lähtivät he suutuksissaan tiehensä, sytyttäen matkalaistemme leirin ympärillä olevan heinikon tuleen ja hävittäen siten paljon heidän irtainta omaisuuttaan. Tässä seudussa, joka oli erittäin rikas eläimistä, näkivät Englantilaiset ensikerran noita suuria takajaloillaan hyppeleviä kenguru-eläimiä, joiden liha antaa maukasta ravintoainetta.
Saatuaan laivansa korjatuksi jatkoi Cook matkaansa pitkin Uuden Hollannin koillisrantaa monilukuisten luotojen ja salakarien läpi, jotka vielä meidän aikoinamme, vaikka kartoitettuinakin, tekevät merimiehille suurta haittaa. Elokuun 21 p:nä purjehti hän Uuden Hollannin pohjoisimman kärjen Kap York'in ohi, nousi sitten maalle ja omisti Englannin kuninkaalle Uusi-etelä-Wales'in.
Pikimiltään oli siten Cook tehnyt ensimmäiset tutkimuksensa Uuden Hollannin rannikoilla. Maan eteläpuoli ja sen sisäosat olivat tosin vielä tuntemattomat, mutta siitä huolimatta on Cook antanut jokseenkin tyydyttäviä tietoja tämän uuden maaosan [Kun myöhemminkään ei löydetty tuota tuntematonta "eteläistä mannerta" eli Australiaa, on U. Hollantia ruvettu sillä nimellä kutsumaan.] luonnonlaadusta ja asukkaista, ainakin sen verran mikä koskee sitä osaa, jossa hän oli käynyt. Uusi Hollanti oli joko tasaista tai matalakukkulaista maata, jossa sai turhaan hakea korkeampia vuoria tai virtoja. [Myöhempinä aikoina on löydetty kuitenkin Uudessa Hollannissa vuoriseutuja ja suurempia jokiakin.] Maanlaatu oli melkein kaikkialla kuivaa hiedikkoa ja viljelykselle sopimatonta. Eläinkunta oli köyhä; villeillä oli ainoastaan puolikesyjä koiria ja kesyttöminä nähtiin siellä suuria austraalialaisia reppurottia n.s. kengurueläimiä. Lintuja oli paljon ja monet niistä erittäin kauniita väriltään n.k. papukaijat, kakadulinnut, monenlaatuiset kyyhkyset y.m. Merieläimiä oli runsaasti ja paitsi kaloja pyysivät alkuasukkaat vedestä kilpikonnia, vesilintuja y.m.
Asukkaita oli hyvin harvassa. Heidän ihon värinsä oli tumman ruskea, vaan näytti usein savun ja lian vaikutuksesta mustalta. Vaatteita eivät alkuasukkaat käyttäneet, vaan koristelivat sen sijaan ruumistaan punasen ja valkean värisillä poikkijuovilla; mieluisimpana koristusneuvona pitivät he kuitenkin pientä sieramien väliseinän läpi pistettyä luupalasta.
Alkuasukkaat eivät rakentaneet mitään pysyviä asunnoita, sillä he kuljeskelivat paimentolaisten tavoin paikasta toiseen. Botanylahdessa, jossa majat olivat parhaiten rakennetut, olivat ne yhtähyvin niin matalat, ett'ei mies voinut mitenkään ojentua niissä suoraksi. Ne rakennettiin siten että taipuvien puunoksien molemmat päät pistettiin maahan ja päällystettiin palmun lehdillä sekä puun kuorella. Myöskin venheet olivat pienet ja huonotekoiset.
Samoin kuin elämäntavoissaan, olivat alkuasukkaat henkisessäkin suhteessa hyvin alhaisella kannalla; mikään ei voinut kiinnittää heidän huomiotaan eikä herättää heidän mielitekojaan. Tupiakin näkyi surkuttelevan heidän alhaista kantaansa kutsuen heitä "köyhiksi raukoiksi". Mutta vaikka Uuden Hollannin asukkaat seisoivatkin näin alhaisella sivistyksen portaalla, eivät he kuitenkaan olleet kaikkia avuja vailla. Täytyipä Englantilaisten ihmetellä sitä taitoa, jolla he pyysivät merikaloja, heidän tarkkuuttaan keihään heitossa ja sitä keveyttä, jolla he hankkivat itselleen tulta kahta puupalasta vastakkain hieromalla.
* * * * *
Uuden Hollannin rannikolta purjehti Cook Torresin salmen kautta Uuden Guinean länsipuolelle ja nousi siellä maalle syyskuun 3 p:nä. Mutta tuskin olivat Englantilaiset astuneet muutamia askelia rannalla, kun metsiköstä töytäsi kolme villiä huutaen ja heiluttaen kädessään jonkunlaisia putkia, joista leimahti tulta, aivan kuin niissä olisi ollut ruutia, mutta mitään paukausta ei kuitenkaan kuulunut. Englantilaisten täytyi puolustaa itseään päällekarkausta vastaan ampuma-aseillaan. Seurauksena oli että villit karkoitettiin, mutta myöskin Cook katsoi parhaaksi palata laivaansa. Siellä huomasi hän kuinka alkuasukkaat keräytyivät sadottain rannalle heiluttaen putkiaan ja vaatien Englantilaisia taisteluun kanssaan. Ulkomuodoltaan olivat he Uuden Hollannin asukasten kaltaisia ja kävivät niinkuin nekin vaatteettomina. Huolimatta miestensä pyynnöstä ei Cook tahtonut sen tarkemmin tutkia Uuden Guinean rannikoita eikä tuota omituista tuliputki-ilmiötä, vaan ohjasi matkansa itä-Intian saaristoon.
Bataviassa korjattiin taas rapistunutta laivaa ja Englantilaisten täytyi sitä varten oleskella siellä jonkun aikaa. Mutta epäterveellinen ilma vaikutti pian että moni heistä sairastui ja heitti henkensä; kuolleiden joukossa olivat muiden muassa Monkhouse, Tupia ja pikku Tajets (matkalla kuoli sitten myöskin tähtientutkija Green).
Bataviasta lähti Cook syyskuun lopulla ja purjehti Hyvän Toivon niemelle, jossa hän sai tarpeellista apua sekä sairailleen että huonoon kuntoon joutuneelle laivalleen. Kesäkuun 12 p:nä v. 1771 saapui hän viimeinkin kotimaansa rannalle Dowerin kaupungin edustatte, oltuaan poissa isänmaastaan lähes kolme vuotta. Monta vaaraa oli hän saanut kokea matkallaan, mutta suurella nerollaan ja mielen lujuudellaan oli hän osannut ne voittaa.