X.
Heinäkuun 5 p.
Viime päivinä olen melkein joka ilta käynyt kaupungissa. Olen Raivalaisten kanssa ollut veneretkillä ja istunut kaupungin lukusalissa selaillen vanhoja Asplundin lehden vuosikertoja. On ollut hyvin huvittavaa uudestaan lukea näitä sen aikuisen kunnallisen taistelun kirjoituksia. Niitä lukiessa tuntuu aivan kuin eläisi entisissä oloissa, kuin vielä olisi itsekin pyörteessä mukana.
Eilen luin kaikki kirjoitukset, jotka koskivat aikansa kuumaa kysymystä, „ministeristön kukistamista” ja sen edelläkäyneitä väitteitä.
Paikkakunnalla työskenteli jo tähän aikaan raittiusseura, koettaen luentojen ja selontekojen kautta vaikuttaa ihmisten vakuutukseen. Poliitillista ohjelmaa ei seuralla ollut, eikä siihen aikaan muutenkaan väkijuomain kauppiaan ammatti millään tavalla ollut huonossa huudossa eikä huomion esineenä. Mutta uuden asetuksen kautta, joka lakkautti n.k. miedompainkin väkijuomain myynnin vapaana elinkeinona ja antoi kaupunkikunnille oikeuden päättää näitten myömisestä samalla tavalla kuin väkijuomainkin, kiintyi koulunopettajapiirissä huomio asiaan ja päätettiin koettaa saada kaikki juomakauppa-oikeudet siirretyiksi yksityisiltä hyväntekevässä tarkoituksessa toimivalle yhtiölle.
Maistraatti lähetti valtuusmiehille tavallisen kysymyksen, kuinka monelle kauppiaalle on oikeuksia annettava. Ennenkuin tähän ennätettiin vastata, ilmestyi Kansalaiseen kirjoitus, jossa uusi vaatimus esitettiin. Tämä ehdotus herätti suurta huomiota ja liikemiesten taholta vaadittiin Asplundia ryhtymään kiivaaseen taisteluun näitä mielipiteitä vastaan. Tiedettiin että asian valtuustossa tulisivat ratkaisemaan muutamat vähemmän itsenäiset jäsenet, sillä varmoja liikemies- ja lehtori-puolueen miehiä oli jotenkin tasaväkisesti.
Asplund joutui täten tähän kysymykseen suorastaan käytännössä, ilman että hän sitä oli ajatellut. Hän naurahteli ensin asialle. Mutta kun paikkakunnan raittiusseura, jonka puheenjohtaja oli lehtori Renfors, heti kutsui koolle kansalaiskokouksen asiasta neuvottelemaan, päätti hän ensin kuulla yleisempää mielipidettä, ennenkuin omasta puolestaan lehdessä siihen sekaantui. Tällä välillä julkaisi hän pari lähetettyä kirjoitusta, jotka jotenkin jyrkin sanoin selittivät ehdotuksen tahtovan loukata yksityisen vapaata elinkeinoa, ilman että raittiusasia siitä mitään voittaisi, koska yhtiökaupasta ostettuja juomia on sen, joka niin tekee, yhtä helppo väärinkäyttää kuin yksityiseltäkin ostettuja.
Paria päivää ennen kokousta sisälsi lehtorien lehti kiivaan hyökkäyksen Uutta Aikaa ja sen toimittajaa vastaan. Sanottiin että tämä uusien, muka jalojen aatteitten lehti vaikenee tärkeimmän uuden ajan kysymyksen, mikä kunnassamme on moniin aikoihin esillä ollut. Tässä olisi lehdellä nyt tilaisuus käytännössä osoittaa etteivät sen puheet korkeista periaatteista ole olleet vaan vasken helinätä. Mutta tämä lehti, joka aina on pitänyt suurta suuta ulkomaitten sairaloisten ilmiöitten puolesta, onkin tällä paikkakunnalla katsonut tehtävänsä supistuvan sille vastenmielisten henkilöitten parjaamiseen, eikä suinkaan tosi parannusten aikaansaamiseen. Niinpä nytkin. Samalla kun se muka koettaa omasta puolestaan vaieta koko asian, antaa se vastalauseetta tilaa kirjoituksille, jotka ovat juomakauppiaitten sepittämiä ja joitten valtaa pönkittämässä tämä lehti on olemassakin. Tiedettyhän on, että lehden osakkeet ovat etupäässä kauppiaspuolueen miehillä ja että sen johtokunnan enemmistönä ovat saman puolueen miehet. Ja tiedetäänpä vielä muutakin: lehden päätoimittaja on itse juomakauppias, ollen Nurhosen jälk. & Kumpp. juomakaupan omistaja. Näin ollen on ymmärrettävää ettei hänen sovellu ryhtyä omia aineellisia etujaan vastustamaan — niin paljoa eivät uuden ajan "uudet aatteet" sentään vaadi.
Asplundiin kirjoitus vaikutti kovin kiusallisesti, ja oli hän sen johdosta hyvin neuvoton. Olin saman päivän iltana Helanderissa, jonne Asplundikin saapui asiasta neuvottelemaan.
Hän sanoi täytyvänsä myöntää kirjoituksessa olevan paljon oikeutettua ja hänen asemansa ikävän ja kiusallisen. Luonnotonta onkin, — sanoi hän, että sanomalehden toimittaja ja koulunopettaja samalla on juomatavarain kauppias.
Helander vastusti häntä varmalla tavallaan. Sanoi Asplundin vaikka piispana ollen voivan pitää hyvää omaatuntoa kauppiasammattinsa vuoksi. Elämässä ei löydy mitään määrättyjä rajoja, mihin asti mikin saa mennä tai ei saa mennä. Sinä olet kohtalon määräyksestä tullut kauppiaaksi, jatkoi Helander, ja ruvetessasi siksi ilman että sinulla oli siihen kutsumusta, olet tehnyt uhraantuvaisen työn ahdinkoon joutuneen perheen hyväksi, joka teko ehdottomasti on sinun ansiopuolellesi luettava. Sitäpaitse, ethän sinä enää ole mikään varsinainen kauppias, ainoastaan kauppaliikkeen osuuden omistaja.
— Siveellisesti olen liikkeenkin puolesta yhä vielä vastuunalainen, vastasi Asplund.
— Siveellisesti, toisti Helander. Sitä siveellisyyttä on tässä maailmassa niin monenlaista, ja useimmilla se on vaan suurten paheitten peitteenä.
Asplund naurahti, ja jatkoi sitten:
— Mutta minulla on myös lehden toimittajana velvollisuuksia, jotka eivät saa muilla velvollisuuksilla olla sidottuja. Nyt esimerkiksi luulen täytyväni yhtiöasianajajiin yhtyä.
— Puhutaan nyt kuivaa järkeä ja vähemmän välitetään velvollisuuksista, vastasi Helander. Sellaisen kirjoituksen jälkeen mikä sinusta tänään on julkaistu, on aivan mahdotonta ajatellakin että rupeaisit lehtorien persoonallisuus-vihan hännänkantajaksi. Etkö sinä huomaa että koko kysymys on vaan syötti, jolla aijotaan päästä kaupungin kunnallista elämää hallitsemaan. Sitä paitsi tuottaisi sille puolen siirtyminen paljon ikävyyksiä lehdelle ja itsellesi, paitsi että kaikki ihmiset sille nauraisivatkin.
— Naurajista en välittäisi, kun vaan pääsisin vakuutetuksi asian oikeudesta.
— Etkö myös ajattele jatkuvia velvollisuuksiasi Nurhosia kohtaan ja tämän vallankumouksen seurauksia liikkeellemme?
— Ajattelen kyllä, mutta oikeuden noudattaminen on minulle tärkeä ennen kaikkea muuta.
— Onko yhtiön juomista hankittu humala siveellisempää lajia kuin yksityisen kaupasta ostetusta tavarasta saatu?
— Kunta saa edellisessä tapauksessa voiton.
— Jolla se ylläpitää kansaa turmelevaa armeliaisuutta. Mutta onko yksityisen, paikkakuntaan kiinni kasvaneen kauppiaan aineelliseen perikatoon saattaminen kunnan kannalta oikeutetumpaa?
— Siinähän se sotkeutunut vyyhti onkin, vastasi Asplund.
Kun hän oli poistunut, pyöritteli Helander sikaariaan ja sanoi pelkäävänsä tästä johtuvan koko joukon pikku harmia. Samaa pelkäsin minäkin, enkä koko seuraavana yönä saanut nukuttua. Olin huomaavinani ikävyyksiä ja työtäni liikkeessä häiritseviä ristiriitaisuuksia tältäkin taholta nousemassa. Ensimäisiä kertoja mietin vakavasti olenko minä mahdollinen tähän liikkeesen kuulumaan ja voinko siihen työni uhrata ja tulevaisuuteni perustaa. Mutta mitään tietä irtaantumiselle en keksinyt, siksi asioihin sotkeutuneena pidin itseni. Ja samalla tuntui minusta kuin olisi minun mahdoton uudestaan ryhtyä toimialaa itselleni puuhaamaan, jos tämä pohja särkyisi. Innokkain ja rohkein nuoruuden aika alkaa olla elettyä, ajattelin.
Mutta aamu pyyhkäsi pois toivottomat ajatukset. Menin liikkeesen, järjestin kaikki päivän tehtävät kuin mitään ei olisi tapahtunut ja itse ryhdyin, unettoman yön väsymyksestä hieman hermostuneena, suunnittelemaan erityisen maanviljelyskalustokaupan sijoitusta tekeillä olevan uuteen rakennukseen.
Myöhemmin päivällä ilmestyi Asplundin lehti ja oli siinä kehoitus yleisölle lukuisasti saapumaan kansalaiskokoukseen ja tyynesti ja asiallisesti neuvottelemaan parhaasta menettelytavasta juomakauppakysymyksen vastaiseksi järjestämiseksi. Kansan tahdolle on tällaisessa läheisesti kansaa koskevassa asiassa annettava suuri merkitys, sanottiin kirjoituksessa; sen tieltä saavat yksityiset edut, jos ne ovat tämän kanssa ristiriidassa, väistyä. Mutta muistettakoon aina että yksinomaan kunnan hyödyn katsominen ei ole oikea peruste periaatteelle, vaan otettakoon tarkoin huomioon mikä aatteelle kokonaisuudessaan on edullisinta ja sitä lopulliseen päämaaliinsa enimmän lähentävää. Esimerkiksi kysymys siitä keneltä, yksityisiltäkö vai kunnalta, on helpompi kerran saada nämä oikeudet kokonaan lakkautetuiksi, on punnittava asia.
Kokous oli seuraavana iltana ja saapui siihen paljon väkeä työväen ja muun alhaison piiristä sekä koulunopettajia. Liike- ja virkamiehiä ei ollut saapunut kuin pari kuuntelijaa. Lehtori Renfors aloitti kokouksen pitemmällä puheella, jossa pääasiassa toistettiin mitä hänen sanomalehdessään jo oli sanottu. Hän kääntyi suoraan Asplundin lehdenkin puoleen:
— Vastustavalta taholta on sanottu että aatteelle tulee antaa suurempi huomio kuin kunnan hyödylle. Tämä on hyvin hämmästyttävä asian sotkemiskeino. Sekö olisi suurempaa aatetta että annettaisiin näitten myrkkyjen yhä edeskinpäin joka puodin hyllyltä valua, annettaisiin yksityisten voitonhimossaan väärinkäyttää asetuksia, kuin se, että meillä olisi järjestetty yhtiö ilman yksityisten etuja, jossa tarkoin noudatettaisiin lain määräyksiä, ja josta — on sekin sentään lukuun otettava — voitto tulisi kunnan yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Onpa vielä tehty sellainenkin kysymys, kummalta, yksityisiltä vaiko kunnalta, on helpompi saada pois kaikki oikeudet. Kysymys sekin. Lapsikin voisi vastata että kunta nämä oikeudet helpommin voi lakkauttaa — sitten kun niin pitkälle tullaan että sellainen vaatimus uskalletaan esille ottaa.
Kaikki toisetkin puhujat puolustivat yhtiöaatetta. Ei ainoatakaan vastakkaista mielipidettä lausuttu eikä Asplund, joka oli kokouksessa läsnä, ollenkaan esiintynyt. Yksimielisesti päätettiin kaupunginvaltuusmiehille lähettää lausunto, jossa kuntalaisten nimessä pyydetään nyt kysymyksessä olevat juomakauppaoikeudet annettaviksi ainoastaan hyväntekevässä tarkoituksessa toimivalle yhtiölle.
Asplund lähti kokouksesta hyvin mietteissään. Ja mikäli jälestäpäin kuulin, oli hän myöhään yöhön istunut työhuoneessaan.
Seuraavana päivänä tuli hän konttoriin ja tiedusteli viini- ja punssikaupan kannattavaisuutta ja sen suhdetta muuhun liikkeesen. Oli helppoa arvata mitä hänen mielessään liikkui, vaikkei hän sitä suoraan sanonutkaan. Melkein itsetiedottomasti liiottelin jonkun verran tämän liikkeen osan kannattavaisuutta ja muutuin tyytymättömäksi kun huomasin ettei hän sanoihini luottanut, vaan puhutteli Kemppaista ja John Nurhosta sekä pyysi Kemppaisen kirjoittamaan hänelle otteita eri vuosien väkijuomakontosta.
— Tässä ovat kirjat katseluksesi, Kemppaisella on muuta tärkeämpää työtä, sanoin.
— Tämä olisi nyt minulle tärkeätä, vastasi Asplund. Jos Kemppainen ei nyt jouda näitä kirjoittamaan, niin ehkä hän tekee sen illalla kotonaan.
— Kirjoja ei voida konttorista pois kulettaa.
Ennenkuin Asplund ennätti vastata, kysyi Kemppainen pilkallisella hymyllä:
— Niin, kumpi teistä nyt on isäntä, kumpaa minun on totteleminen?
— Isäntä on tietysti Saarela, lisäsi siihen Nurhonen samallaisella hymyllä.
En vastannut mitään, vaan poistuin moneksi tunniksi konttorista.
Pari päivää ennen valtuusmiesten ratkaisevaa kokousta julkaisi Asplund lehdessään kirjoituksen asiasta. Ensiksi hän sanoi että nyt esillä oleva kysymys alkoholijuomain kaupan siirtämisestä yksityisiltä yhtiölle ei nähtävästi ollut lähtenyt suoranaisesta aatteellisesta vakuutuksesta, vaan oli siinä syrjävaikuttimia olemassa. Tämän osoitti se persooniin kohdistuva tapa, jolla asiaa nyt jo, ennen sen ratkaisua, oli alettu ajaa ja se ilkeän ilkkuva tapa, jolla toinen paikkakunnan lehti joka numerossaan esiintyi. Asia on arkaluontoista ja vakavaa lajia, ja yksityisten puolesta esiintuodut näkökannat siksi painavia, että niitä on asiallisesti vastustettava.
Sitten tehtiin kirjoituksessa selkoa parin yleisesti tunnetun henkilön lausunnosta ja viimein, kuten sanottiin, omantunnonmukaisen harkinnan jälkeen, yhdyttiin yhtiön puolustajiin. Kirjoitus loppui sanoilla:
"Me tiedämme varsin hyvin monien liikemiesten tämän toimenpiteen kautta, jos se hyväksyttäisiin, kärsivän elinkeinon rajoituksen tuottamaa tappiota. Niin ainakin alussa. Mutta me tiedämme myös että tämä häiriö on ohimenevää, pian tasaantuvaa lajia. Toimeliaille liikemiehille löytyy runsaasti uusia aloja, joissa toimeentulo on yhtä varma, mutta työskentely siveellisempää ja kunnioitetumpaa kuin väkijuomain levittäjän ammatissa."
Valtuuston kokouksen jälkeisessä numerossaan kertoi lehti:
"Keskustelu oli mitä ikävintä laatua. Molemmin puolin osoitettiin että asia oli keppihevonen ja kysymyksessä oli määräämisvalta. Suuresti valitettavaa vaan oli että päätökseksi tuli se kuin tuli. Yhden äänen enemmistöllä ottivat kauppiaspuoluelaiset niskoillaan kantaakseen sen kuorman, joka yleisessä mielipiteessä tulee olemaan alkoholijuomakaupan edelleenkin yksityisille luovuttamisesta. Innokkaammin ajoivat tätä asiaa pankinjohtaja Granberg ja tuomari Helander. Jälkimäisen ehdotuksesta päätettiin samalla että oikeuksia annetaan etupäässä vanhemmille paikkakunnalla ennen samallaista liikettä harjoittaneille kauppiaille, ja kun he näistä oikeuksistaan luopuvat, ei uusia oikeuksia yksityisille myönnetä. Mutta käytännössä lienee tämäkin päätös merkitystä vailla, sillä, kuten kokouksessa huomautettiin, tulevien valtuusmiesten käsiä eivät nykyiset valtuusmiehet voi sitoa.
"Tulevaisuus riippuu siis tulevista valtuusmiehistä. Tässä suhteessa on asiaamme valvottava jo edessä olevista vaaleista alkaen ja jo ensi talvena voidaan sama kysymys konjakeihin ja n.s. väkijuomiin nähden esille ottaa."
Pian tämän jälkeen julkaisi Asplund lehdessään kehoituksen ettei ketään niistä nyt eroamisvuorossa olevista valtuusmiehistä, jotka viimeisessä juomakauppa-asiassa vaikuttivat valtuuston päätöksen, uudellen valittaisi, vaan että mielenosotuksena laadittaisiin lista yksinomaan yhtiöaatteen puolustajista. Vanhojen lehti antoi pienen kiitoslauseen Uudelle Ajalle ja yhtyi tähän ehdotukseen sekä toitotti kaikki rivinsä liikkeelle taisteluun.
Melkein samaan aikaan kutsutti Granberg sanomalehtiyhtiömme johtokunnan koolle "päättämään vuosikokouksen ajasta ja muista ensi vuoden asioista". Ja Asplund lähetti minulle kirjallisen kehoituksen pitämään Nurhosen jälk. & Kumpp. yhtiömiesten säännöllinen kokous, jossa päätettäisiin eikö miedompain väkijuomain kauppa nyt voitaisi kokonaan lopettaa ja uudet oikeudet jättää anomatta. "Ja jos tähän ei voida suostua, neuvottelemaan minun yhtiöstä vapauttamisestani", sanottiin kirjeen lopussa.