I.
Kaupunkiviisikossa ja ehkäpä muuallakin vallitsee tapa, jonka nojalla kaksi nuorta, jotka ovat joutuneet kihloihin varhain kesällä, kohtaavat mitä eriskummallisimmasta yhteensattumasta toisensa elokuussa samassa kylpypaikassa ja usein asustavat siellä saman kadun varrella. Näin kävi myöskin Denrylle ja Ruth Earpille. Vaikeuksia oli ollut — niitä on aina. Liikemies, joka elättää itseään keräämällä vuokria viikoittain, ei tietenkään voi poistua epämääräiseksi ajaksi. Ja nuoren naisen, joka elää yksinään maailmassa, on otettava huomioon yleinen mielipide. Mutta Ruth järjesti asian niin, että hänen nuori ystävättärensä Nellie Cotterill, jonka vanhemmat olivat avokätisiä, liittyi hänen seuraansa. Ja Pohjois-Staffordshiren rautatien ihmisystävällinen suunnitelma myydä neljän shillingin matkailijalippuja sai Denryn vakuuttamaan itselleen, ettei hän ollut ihan hullu aikoessaan viettää pari viikkoa Englannin rannikolla.
Ruth valitsi Llandudnon, koska Llandudno oli tyylikkäämpi kuin Rhyl tai Blackpool eikä sen kalliimpi. Ruthilla ja Nelliellä oli parihuoneet eräässä täysihoitolassa P. Asaphintien 26:nnessa (lähellä Rantatietä), ja Denry vuokrasi yhden huoneen toisesta täysihoitolasta Asaphintien 28:nnessa. Sen lähemmäksi ihannetilaa olisi tuskin voinut päästä.
Denry ei ollut koskaan ennen nähnyt merta. Kun hän komeimmassa asussaan asteli esplanaadia tai rantasiltaa rinnallaan molemmat neidot komeimmassa asussaan ja liittyi huvittelijain ja rahan tuhlaajain suunnattomaan laumaan, teki meren kauneus ja mahtavuus häneen epäilemättä syvän vaikutuksen. Mutta vielä syvemmän vaikutuksen kuin meren kauneus ja mahtavuus teki häneen se edullisten liikemahdollisuuksien paljous, minkä Llandudnon kaltainen paikka tarjosi. Hän ei nähnyt täällä ensi kertaa ainoastaan merta, vaan myöskin mahdollisuudet kerätä rikkautta rehellisellä kekseliäisyydellä. Tulonsa jälkeisenä aamuna hän lähti kävelemään ja eksyi Suur-Ormen vaiheilla ja sai kiireimmän kaupalla vaeltaa Rantatien päästä päähän kello yhdeksän tienoissa. Ja jokaisen talon jokaisessa pohjakerros-ikkunassa hän näki pitkän pöydän täyden ihmisiä syövän ja juovan samanlaisia ravintoaineita. Llandudnossa halusi viisikymmentä tuhatta sielua aina suorittaa saman teon samaan aikaan; he tahtoivat saada ajan kulumaan ja olivat valmiit tekemään mitä tahansa saadakseen ajan kulumaan ja vielä maksamaankin siitä hyvästä. Ja kaikki maksoivat viivyttelemättä.
Tämä suuri ajatus oli hänestä paljoa majesteetillisempi kuin meri tai
Suur-Orme tai Pikku-Orme.
Se jäi hänen päähänsä, koska hän oli äkkiä muuttunut varsin vakavaksi henkilöksi. Hänellä oli nyt jotain, minkä hyväksi kannatti elää, mihin voi tuhlata tarmoaan. Kihlaus herätti hänessä onnea ja enemmän ylpeyttä kuin onnea ja enemmän kummastusta kuin ylpeyttä. Hänen kosintamenettelynsä erosi jyrkästi siitä käsityksestä, mikä hänellä varemmin oli ollut moisesta jutusta. Hän ei ollut kokenut niitä mielialoja, joita oli odottanut saavansa tuta. Ja sitten hänen ajatuksissaan pyöri alinomaa tämä kysymys: Mikä hänessä mahtoi miellyttää Ruthia? Tämä lienee saanut sellaisen käsityksen, että hän oli paljoa ihmeellisempi kuin todellisuus osoitti. Voiko olla mahdollista, että Ruth, joka oli paljoa kokeneempi ja loistavampi, oli suudellut häntä? Häntä! Hän tunsi velvollisuudekseen kohota sen liioitellun käsityksen tasalle, mikä Ruthilla hänestä oli. Mutta miten?