I.
Denry ei ollut elämässään yhtä säännöllinen kuin Kaupunkiviisikon liikemiehet yleensä; epäilemättä siitä syystä, ettei hän ollutkaan luonnostaan mikään liikemies, vaan seikkailijasielu ja oli vain sattumalta joutunut liikehommaan, joka oli liian hyvä hyljättäväksi. Hänellä oli alituiseen, kuten siellä sanotaan, "hihassaan jotain", mikä aiheutti muutoksia hänen jokapäiväisiin tapoihinsa. Sitä paitsi oli Yleinen Säästöklubi Osakeyhtiö niin automaattinen ja itsestään toimiva, että Denry saattoi vaaratta useasti jättää sen tarkoin opetetun henkilökuntansa huomaan. Tavallisesti hän sentään palasi kotiin teelle kello kuuden korvissa illalla kuten muutkin, ja muiden tavoin hän toi kerallaan Merkkitorven vilkaistakseen siihen teepöydässä.
Niinpä hän saapui eräänä iltapäivänä heinäkuussa odottavan vaimonsa luokse Machin Houseen Bleakridgessä. Ja tämä voi nähdä, että hänen päässään kypsyi parhaillaan jokin aate. Nellie ymmärsi hänet. Hänen avioliittonsa viehättävimpiä ja tyynnyttävimpiä puolia oli juuri se seikka, että Nellie käsitti hänet vaistomaisesti. Äiti ymmärsi hänet tyystin. Mutta tämän ymmärtämys oli ivallista, hiukan pahansuopaa, vieläpä vihamielistäkin, Nellien sitä vastoin typerään rakkauteen pohjautuvaa. Äidin suhtautumisen mukaan Denry oli vikapää, kunnes oli todistanut itsensä viattomaksi. Nellien mukaan hän oli aina oikeassa ja aina sukkela kaikissa toimissaan, kunnes itse sanoi olleensa väärässä ja typerä — eikä aina silloinkaan. Kaikesta huolimatta äiti oli aivan yhtä naurettavan ylpeä hänestä kuin Nelliekin; mutta hän olisi kernaammin heittänyt henkensä mestauslavalla kuin myöntänyt Denryn missään suhteessa eroavan tavallisista pojista. Rouva Machin oli muuttanut Machin Housesta odottamatta huomautusta. Kuvaavaa kyllä hän oli palannut Broughaminkadun varrelle ja vuokrannut sieltä vanhanaikaisen talopahasen, missä ei ollut ainuttakaan sen talon työtä säästävistä laitteista, jonka hänen poikansa oli alkuaan rakennuttanut juuri häntä varten.
Denrystä oli yhä vielä viehättävää istuutua teelle ruokasaliin, tuohon mukavuuksien ihmeyhdistelmään, vastapäätä vaimonsa hymyä, joka kertoi hänelle: 1) että hän oli ihmeellinen; 2) että Nellie itse oli ihastunut elämään; 3) että hän oli ansainnut vaimonsa puolelta erikoisen hellivää huomiota ja myöskin saisi sitä. Mainittuna heinäkuun iltapäivänä tuo hymy kertoi hänelle 4), että hänet oli taasen vallannut jokin aate.
"Kerrassaan merkillistä, kuinka hän osuu aina oikeaan!" mietti Denry.
Nellien uusi kettukoira oli saapunut puutarhasta käyttäen hyväkseen avattua lasiovea ja syönyt osan voisämpylää, ja Denry oli syönyt puolitoista voisämpylää, ennenkuin Nellie, suoristautuen ylpeästi ja työntäen hartiansa taaksepäin (hänelle ominainen liike), arveli sopivaksi mutista:
"No, onko tänään tapahtunut mitään mielenkiintoista?"
Denry avasi vihreän lehden ja luki:
"'Valtuusmies Bloor kuollut äkkiä Lontoossa.' Mitäs siitä sanot?"
"Oh!" huudahti Nellie. "Kuinka se mahtaakaan surettaa isää! He olivat aika hyviä ystäviä. Minä sain muuten tänä aamuna kirjeen äidiltä. Toronto tuntuu olevan oikea paratiisi. Mutta muori pitää silti enemmän Bursleystä. Isällä on ollut paise niskassa juuri kauluksen reunan kohdalla. Hän sanoo sen johtuvan siitä, että hän voi liian hyvin. Mikä oli syynä herra Bloorin kuolemaan?"
"Hän noudatti muotia", sanoi Denry.
"Kuinka niin?"
"Luonnollisesti umpisuolen tulehdus. Leikkaus — matti! Kaikki kolmessa päivässä."
"Mies parka!" mutisi Nellie koettaen vaihteen vuoksi tuntea alakuloisuutta siinä kuitenkaan onnistumatta. "Ja marraskuussa hänen oli määrä tulla pormestariksi, eikö niin? Mikä pettymys hänelle."
"Varmaankin hänellä on nyt muuta ajateltavaa", sanoi Denry.
Hetken äänettömyyden jälkeen Nellie kysyi äkkiä:
"Kuka nyt valitaan pormestariksi?"
"Jaa", sanoi Denry, "hänen kunnianarvoisuutensa valtuusmies Barlow ärtyy tavattomasti, ellei häntä valita."
"Kuinka inhottavaa", sanoi Nellie peittelemättä. "Eikä hänellä ole ketään pormestarittareksi."
"Rouva Prettymanista tulisi pormestaritar", sanoi Denry. "Ellei ole vaimoa tai tytärtä, niin sellaiseksi tulee aina sisar, jos on sellaista."
"Mutta voitko kuvitella rouva Prettymania pormestarittarena? Hyvänen aika, hänen väitetään pesevän omia portaitaan — pimeän tultua. Sinusta pitäisi tehdä pormestari."
"Kuvitteletko itseäsi pormestarittareksi?" tiedusti Denry.
"Aina minusta tulisi parempi kuin rouva Prettymanista."
"Luulisin sinusta tulevan oikein ensiluokkaisen", virkkoi Denry.
"Minä olisin hirveän hermostunut", myönsi Nellie.
"Sitä minä epäilen", sanoi Denry.
Asian laita oli sellainen, että palattuaan häämatkaltaan
Bursley'iin Nellie oli muuttunut nainen. Hän oli saanut melkein
kuin yhdessä päivässä aivan hämmästyttävässä määrässä jotain, mitä
Kaupunkiviisikossa sanotaan "sisuksi".
"Haluttaisi minua yrittää", hän sanoi. "Jonakin kauniina päivänä sinun on yritettävä, joko sitten haluat tai et."
"Milloin se päivä koittaa?"
"Enpä tiedä. Voisi tulla jo kahden vuoden perästä. Barlow'n ukko tulee jotensakin varmasti valituksi ensi marraskuussa. Sitä pidetään hänen vuoronaan. Tiedän, että minusta on puhuttu koko lailla Barlow'n seuraajana. Bloorin kuolema siirtää tietenkin kaiken vuotta lähemmäksi. Mutta vaikka joutuisinkin heti Barlow'n perästä, niin se olisi sittenkin liian myöhäistä."
"Liian myöhäistä? Missä suhteessa?"
"Minäpä sanon sinulle", virkkoi Denry. "Tahtoisin olla nuorin pormestari, mitä Bursleyssä on milloinkaan ollut. Se oli vain sellainen mielijohde, jonka sain kauan sitten. Olin jo luopunut siitä, koska tiesin, ettei minulla ollut mitään mahdollisuutta, ellen joutunut Bloorin edelle, jota en tietenkään voinut tehdä. Nyt hän on kuollut. Jos saisin suistetuksi Barlow'n ukon ojaan, niin minusta tulisi varmasti nuorin pormestari. Huskinson, joka oli pormestarina 1884, oli kolmenkymmenen neljän ja puolen vuoden ikäinen. Olen ottanut asioista selvän tänä iltapäivänä."
"Kuinka viehättävää, jos sinusta voisi tulla nuorin pormestari!"
"Niin. Minäpä sanon sinulle, miltä tuntuu. Minusta tuntuu siltä, kuin en välittäisi koko pormestariudesta, ellen voi olla nuorin pormestari… ymmärräthän."
Nellie ymmärsi.
"Voi!" hän huudahti, "suista sitten herra Barlow ojaan. Hän on inhottava ukon kötys. Tulisiko minusta nuorin pormestaritar?"
"Ei sinnepäinkään", sanoi Denry. "Huskinsonin sisar oli vain kuusitoistavuotias."
"Mutta ei hän ollut oikea pormestaritar, sehän oli vain leikkiä", vastusteli Nellie. "Joka tapauksessa sinä voisit minun mielestäni olla nuorin pormestari. Kuka se asian ratkaisee?"
"Kaupunginvaltuusto luonnollisesti."
"Ei kukaan pidä valtuusmies Barlow'sta."
"Hänestä pidetään entistäänkin vähemmän, kun hän on saanut hengiltä
Bursleyn jalkapalloklubin."
"Sitten me yllytämme häntä ottamaan sen hengiltä. Mutta en käsitä, mitä jalkapallolla on tekemistä pormestarikysymyksessä."
Hän koetti näyttää vakavalta poliitikolta.
"Sinä olet aito kananpoika", julisti Denry rakastettavasta "Jalkapallolla on tekemistä joka asiassa. Ja minä olen tehnyt elämässäni turmiollisen erehdyksen, kun en ole koskaan harrastanut jalkapalloa. Ukko Barlow'ta ei tarvitse yllyttää nitistämään jalkapalloklubia. Hän on ihan raivostunut siihen. Hän on jo menettänyt liian paljon siinä asiassa. Jos voisin pidättää hänet sitä nitistämästä, niin voisin…"
"Mitä sitten?"
"Enpä tiiä."
Nellie käsitti, että hänen aatteensa oli vielä hämärä.