III.
Sitten tehtiin tiettäväksi, että Merkkitorvi aikoi viettää kolmikymmenviisivuotisjuhlaansa järjestämällä kulkueen, joka soveltuisi samalla suurenmoiseksi ilmoitukseksi ja palkitsisi ja innostaisi sen poikia. Merkkitorvi aikoi luoda vilkkautta Kaupunkiviisikon katuelämään tuona merkkipäivänä antamalla Snapen sirkuksen kaikkien kullattujen vaunujen vieriä pitkin pääkatua. Suuri joukko poikia sijoitettaisiin noihin kullattuihin vaunuihin. Merkkitorven juhlanumerolta myytäisiin noista kullatuista vaunuista. Aate oli erinomainen ja ilmaisi, että kaikesta huolimatta Merkkitorvi alkoi pelätä nuorta kilpailijaansa juuri hituisen enemmän kuin koetti uskotella.
Sillä, omituista kyllä, tuskastuttavan epäröintikauden jälkeen Kaupunkiviisikon Päivälehden levikkikaava rupesi osoittamaan vähäistä nousua — kiitos olkoon Denryn. Denry ei aikonut jäädä ymmälleen sen arvoituksen edessä, minkä Päivälehti tarjosi hänen älylleen. Olihan Päivälehti täynnä uutisia ja saattoihan se esittää varsin rohkaisevan määrän ilmoituksia, se oli painettu oikealla musteella oikealle paperille — eikä se ottanut sittenkään lyödäkseen leiville. Merkkitorven tiedettiin tuottavan puhdasta voittoa ainakin viisi tuhatta puntaa vuodessa, mutta Päivälehti tuotti puhdasta tappiota ainakin kuusikymmentä puntaa viikossa — ja niistä kuudestakymmenestä oli täsmälleen kolmannes Denryn rahaa. Hän ei voinut selittää sitä. Herra Myson koetti herättää yleisöä hämmentämällä intohimoisesti joukkoon suunnattoman polttavia kysymyksiä — puhumalla asioista sellaisista kuin savuhaitasta, suurentuvista veroista, puistokysymyksestä, saksalaisten kilpailusta, oppipoikien teknillisestä kasvatuksesta. Mutta yleisö pysyi itsepintaisesti innostumatta omasta menestyksestään siinä määrin, että olisi kipeästi kaivannut Päivälehteään. Jos vain viisikin tuhatta sielua olisi ehdottomasti kaivannut päivittäin Päivälehteä voimatta nukkua, ennenkuin pojat tai asiamiehet olivat tyydyttäneet heidän kaipionsa, silloin Päivälehden huolet olisivat pian kaikonneet. Mutta tämä typerä yleisö ei tuntunut, välittävän siitä, mikä lehti sille tuikattiin käteen korvaukseksi puolpennystään, kunhan siinä vain oli urheilu-uutisia. Se oli sille aivan samantekevää. Se ei kyennyt tajuamaan, kuinka tärkeätä niin. suunnattomalle paikkakunnalle oli omistaa kaksi kukoistavaa ja toisiaan vastustavaa jokapäiväistä puhetorvea. Ja tuo alkuperäinen poikapula pysyi sekin aina uhkaamassa.
Ja juuri tätä poikapulaa Denry käsitteli väsymättä ja nerokkaasti, kunnes Päivälehdellä viimein oli jonkinlainen oma armeija ja kaduilla raivoava sorto ja teurastus, joka tuotti väestölle niin suurta huvia, muuttui hiukan vähemmässä määrin yksipuoliseksi.
Viikkoa ennen Merkkitorven vuosipäivää Denry sai kuulla että Merkkitorvi salaisesti pelkäsi Päivälehden armeijan ryhtyvän häiritsemään sen komeata juhlakulkuetta ja että Merkkitorvi oli valmis musertamaan Päivälehden armeijan keinolla millä hyvänsä. Hän nauroi; hän sanoi, ettei välittänyt siitä tuon taivaallista. Siihen aikaan olivat vihollisuudet yltyneet verraten kiivaiksi; veri kuohui kuumana ja kumpikin lehti oli kilpailun kiihdyttämänä osittain unohtanut, mikä oli suuren puhetorven arvolle sopivaa. Sattumalta osui jännittävä paikallinen jalkapallokilpailu — Knypen-Bursleyn välinen — juuri juhlakulkuelauantaiksi. Kilpailijain toimenpiteet tapahtuman selostamiseksi olivat yhtä jännittäviä kuin itse kilpailukin, ja tämä ottelu näytti tavallaan kärjistävän sanomalehtitaistelun, varsinkin koska Päivälehti kannatti Bursleyä ja Merkkitorven oli sen vuoksi pakko kannattaa Knypea.
Kaikkien uhkapelin lakien mukaan olisi tuona historiallisena lauantaina pitänyt sattua jokin este. Puhelimen tai, sähkölennättimen olisi pitänyt särkyä tai sateen tehdä koko kilpailu mahdottomaksi; mutta mitään estettä ei sattunut. Ja puolikuudelta eräänä loistavana iltapäivänä marraskuun alussa Päivälehti joutui painokoneeseen sisältäen kerrassaan loistavan kuvauksen siitä, kuinka Bursley oli (ensimmäistä ja viimeistä kertaa historiassaan) lyönyt Knypen tuloksella 1-0. Herra Myson oli ylpeä. Herra Mysonia halutti tietää, pystyisikö Merkkitorvi voittamaan hänen kuvaustaan. Mitä tuli Merkkitorven juhlakulkueeseen — no niin, herra Myson ja Päivälehden ensimmäinen aputoimittaja vilkaisivat toinen toiseensa ja hymyilivät.
Ja muutamaa minuuttia myöhemmin Päivälehden pojat syöksyivät ulos toimistosta kainalossaan sanomalehtitukut — ehdottomasti Merkkitorvea varhempina.
Asiain ollessa tällä kannalla alkoi Päivälehden pojille tapahtua jotain odottamatonta. Päivälehden jakelutoimiston ovi avautui Stanway Rentsiin, joka on vähäinen kujanne oikeassa sivukatujen sokkelossa Kruunu-aukion takana. Stanway Rentsissä sijaitsi pieni tavara-aitta, jossa iltapäivähuhujen mukaan oli määrä avata ilmainen keittotarjoilu. Ja juuri ennenkuin Päivälehden jalkapallonumero valmistui Marinonissaan, se avattiinkin toden teolla ja sen houkuttelevasta ovesta tunkihe tuoksua — ei suinkaan kertoen keitosta, vaan paahdetusta juustosta ja kuumasta hillosta — tuoksua sellaista, ettei moinen ollut koskaan ennen kutkuttanut Päivälehden pojan sieraimia, ainoalaatuista ja kaikkivaltiasta tuoksua. Useat pojista (nämä olivat, sen voin peittelemättä ilmoittaa, Päivälehden asian kavaltajia, vakoojia ja vieraita juonittelijoita) hyökkäsivät epäröimättä sisään huutaen, että paahdettuja juustovoileipiä ja hilloleivoksia jaeltaisiin oikoisenaan kaikille todellisille sanomalehtipojille.
Koko lauma seurasi heitä — kymmenet, toista sataa, odottaen tuossa tuokiossa sukeltavansa jälleen esiin hampaat täydessä toimessa, seurasi kuin lampaat läävään.
Ja ovi sulkeutui.
Repaleiselle armeijalle tarjoiltiinkin paahdettua juustoa ja lämpimiä hilloleivoksia — mutta ei suinkaan kiireen vilkkaa. Ja kun pojat tunkeilivat täyteen ahdettuina ovea kohti, neuvoi hellä ihmisystävä, joka oli heitä ravinnut, heitä poistumaan toisesta ovesta, ja he huomasivat joutuneensa lauta-aidan ympäröimään pihaan, jonka kaksoisportti ei ottanut vähääkään auetakseen. Ja myöskin aitan ovi oli suljettu. Ja sikäli kuin juusto ja hillo ennättivät kadota, kohosi ilmaan raivonhuutoja. Piha oli niin lähellä Päivälehden toimistoa, että saattoi hyvin nähdä tämän savutorvet. Eivätkä huudot aiheuttaneet kuitenkaan mitään vastausta Päivälehden valtiailta, jotka onnittelivat toisiaan oivallisesta kilpailukuvauksestaan, nopeudestaan joutua painovalmiiksi ja armeijansa uskollisuudesta.
Lienee tarpeetonta sanoa, että Merkkitorvi epäsi kaiken osallisuuden tähän harvinaiseen kepposeen, joka oli houkutellut Päivälehden armeijan ansaan hajun avulla. Voiko sitä tehdä vastuunalaiseksi epäitsekkäiden kannattajainsa hurjisteluista?… Tämä pelottava kepponen todisti kuitenkin, kuinka kuumana veri kuohui kahden suuren kilpailijalehden jännittävässä taistelussa. Kaikkitietäväiset kuiskailivat, että Denry Machin oli lopultakin joutunut tappiolle tänä ratkaisevana päivänä.