III.
Tähtien tuikkiessa lähti Beau-Siten tanssiva osa helisevissä reissä lumen poikki Métropolen tanssiaisiin. Matka ei ollut pitkä, mutta kyllin pitkä osoittaakseen turkikset riittämättömiksi kahdenkymmenen asteen vuoristopakkasessa ja myöskin kyllin pitkä saattaakseen seurueen tekemään sellaisen yleisen lopullisen sopimuksen, että sen oli esiinnyttävä kylmästi ja kriitillisesti Métropolen kullatuissa saleissa. Huhu kertoi kapteeni Deverax'n saapuneen, ja jokainen oli sitä mieltä, että hän oli varmasti sietämätön tolvana, paitsi kreivitär Ruhl, joka ei koskaan käyttänyt tulvana virtailevaa outoa englanninkieltään puhuakseen kenestäkään pahaa.
Métropolen kullatut salit olivat todellakin suurenmoisia. Hotelli oli epäämättä isompi kuin Beau-Site, uudempi, rikkaammin sisustettu. Sen asujamet olivat myöskin mahtavia käytökseltään, joka ärsytti toisia, mutta jolle ei mahtanut mitään. Sen vuoksi Beau-Siten vieraiden täytyi liikkuessaan edes ja takaisin noiden kristallikruunujen alla tyytyä vain pysymään ylpeän välinpitämättöminä. Nellie esimerkiksi ei mitenkään kyennyt siihen. Eikä Denrykään suoriutunut siitä hyvin. Joka tapauksessa Denry sai kerran lyödyksi hyppysille rouva Clutterbuckin hääräilevää serkkua.
"Kapteeni Deverax on saapunut", sanoi viimeksi mainittu. "Hän tuli kovin myöhään. Hän tulee saliin tuossa tuokiossa. Me panemme hänet johtamaan kotiljonkia."
"Kapteeni Deverax?" tiedusti Denry.
"Niin. Olettehan kuullut meidän puhuvan hänestä", sanoi serkku loukkaantuneena.
"Mahdollisesti", virkkoi Denry. "En muista sitä."
Kuullessaan tämän lyhyen keskustelun tunsivat Beau-Siten kohortit, että
Denryssä heillä oli lupaava sankari.
Denryä odotti kuitenkin harmillinen yllätys.
Hissi laskeutui, ja työntäen omituisesti molemmin käsivarsin sen kaksoisovea, ikäänkuin pantomiimihaltia esiintyessään lumotusta linnasta, siitä astui uljaasti ulos pitkä laiha mies lähestyen seuruetta teeskennellyn sirosti. Mutta ennenkuin hän ennätti seurueen luo, hyökkäsi joukko nuoria naisia häntä kohti ikäänkuin aikoen tehdä itsemurhan hirttäytymällä hänen kaulaansa. Hänellä oli yllään frakkipuku yksityiskohdiltaan niin virheetön, että se olisi vetänyt vertoja yksinpä päätarjoilijankin asulle. Ja vasemmassa silmässä hänellä oli monokkeli. Juuri tuo monokkeli sai Denryn hätkähtämään. Parin silmänräpäyksen ajaksi hän sai karkoitetuksi tuon tunnelman. Mutta tarkastettuaan vielä kaksi silmänräpäystä hän totesi epäämättä, että se oli sama monokkeli kuin taanoin junassa. Ja Denryssä heräsi pahoja aavistuksia…
"Kapteeni Deverax?" huudahtivat useat äänet.
Nuorten ja kypsyneiden kaunottarien tapa tarrautua kapteenin ympärille, joka oli iältään neljäkymmentä (eikä edes kauniskaan), oli todellakin kerrassaan merkillistä Hôtel Beau-Siten miehisestä väestöstä. Yksinpä venäläinen pikku kreivitärkin liittyi heti häneen. Ja arvonimensä, seurustelutarmonsa ja persoonallisen erikoisuutensa perusteella hän pääsi luonnollisesti voitolle muista.
"Tunnetko hänet?" kuiskasi Denry vaimolleen.
Nellie nyökkäsi. "Hän näyttää verraten mukavalta", hän sanoi arastellen.
"Mukavalta!" toisti Denry. "Hän on aika aasi, koko mies!"
Ja enemmistö Beau-Siten joukkoa yhtyi Denryn tuomioon joko sanoin tai elein.
Kapteeni Deverax tuijotti tiukasti Denryyn; sitten hän hymyili epämääräisesti ja virkkoi venytellen: "Halloo! Mitä kuuluu?"
Ja he pudistivat toinen toisensa kättä.
"Tunnette siis hänet", mutisi joku Denrylle.
"Tunnenko hänet?… Pienestä pitäen."
Kysyjä vainusi pilaa, mutta se teki häneen jonkinlaisen vaikutuksen. Oli varsin merkillistä, että vaikka Denry pitikin kapteeni Deverax'ta papukaijana, ei hän kuitenkaan voinut olla tuntematta lievää tyytyväisyyttä sen johdosta, että he olivat tavallaan tuttavia… Ihmissydämen mysterioita!… Hän toivoi vilpittömästi, ettei olisi keskustellessaan junassa kapteenin kanssa puhunut varemmista Sveitsin-matkoista. Se oli vaarallista.
Tanssiin tuli hilpeyttä ja hauskuutta, joka oikeuttaa tanssiaiset pitämään itseään onnistuneina. Kotiljonki muodostui aivan suurenmoiseksi kapteeni Deverax'n johdolla. Illan kuluessa kapteeniin kohdistettiin kymmenittäin loukkaavia nimityksiä, mutta kenenkään vastaan sanomatta oltiin yhtä mieltä siinä, että mitä hyvänsä hän olisikaan tehnyt kevyen prikaatin etunenässä Balaklavan luona, niin kotiljonkien johtajana hän oli pelottava. Moni herroista tuntui kuitenkin väittävän, että jos mies, joka on mies, johtaa kotiljonkia, ei hänen pitäisi johtaa sitä liian hyvin, ellei tahdo käydä narrista.
Loppupuolella, kuuman keiton aikana, tapahtui onnettomuus. Denry oli tietänyt, että niin kävisi.
Kapteeni Deverax jutteli kunnioittavasti kuuntelevalle Nellielle maisemasta, kun kreivitär saapui paikalle lautanen kädessä.
"Ei, ei", vastusteli kreivitär. "Minä puolestani vihaan teidän vuorianne. Minä olen syntynyt arolla, missä kaikki on lakeata — lakeata! Vuoret tukahduttavat minut. Olen täällä vain lääkärini määräyksestä. Nämä vuoret hermostuttavat minua."
Hän kohautti olkapäitään.
Kapteeni Deverax hymyili.
"Teidän laitanne on samoin, eikö totta?" hän sanoi kääntyen Nellien puoleen.
"Ei suinkaan", sanoi Nellie yksinkertaisesti.
"Mutta miehenne kertoi minulle tuonoin, että kun te olitte Genevessä pari vuotta sitten, niin Mont Blancin näkeminen — tuota noin — kiusasi teitä."
"Mont Blancin näkeminen?" änkytti Nellie.
Jokainen tajusi, etteivät hän ja Denry olleet koskaan ennen käyneet Sveitsissä ja ettei heidän avioliittonsa todellakaan ollut kuukautta vanhempi. "Te käsititte minut väärin", sanoi Denry töykeästi. "Vaimoni ei ole käynyt Genevessä."
"Niinkö!" venytteli kapteeni Deverax.
Tuo "niinkö" sisälsi niin suuren määrän salaviittauksia, ylenkatsetta ja ylpeätä huvia, että Denry punastui, ja nähdessään miehensä posken Nellie punastui kilvan tämän kanssa ja voitti hänet helposti. Ihmisistä tuntui siltä, että joko Denry oli puhunut kapteenille puita heiniä tai ollut naimisissa ennenkin, Nelliensä tietämättä, ja viettänyt Genevessä hauskoja päiviä. Tilanne oli kiusallinen, vaikka se raukenikin itsestään lyhyessä ajassa. Se tuotti häpeätä Beau-Sitelle. Se merkitsi tappiota Hôtel Beau-Sitelle (joka oli frangin verran halvempi päivässä kuin Métropole) ja voittoa tuolle papukaijalle. Syy oli yksinomaan Denryn. Mutta hän sanoi itsekseen:
"Kyllä minä vielä maksan tuolle jussille."
Kotiin ajettaessa hän pysyi äänetönnä. Reissä, joissa ei ollut kreivitärtä mukana, oli pääasiallisena keskusteluaiheena se, että kapteeni oli hakkaillut suunnattomasti kreivitärtä ja että siitä näytti tulevan varma juttu.