IV.
Kapteeni Deverax oli yhtä huomattava urheilualalla. Paikkakunnalla oli hyvänpuoleinen luistinrata, joka oli laadittu kaivamalla vuorenrinnettä, ja oivallinen kelkkamäki, noin puolen peninkulman pituinen ja täynnä suurenmoisia kaarroksia; ne olivat yhteisiä molemmille hotelleille. Denry harrasti eniten kelkkarataa. Hän lojui vatsallaan tuolla pienellä laitteella, jota sveitsiläiset sanovat kelkaksi ja jonka muodostaa vain kolme puunpalasta sekä kaksi raudoitettua jalasta, ja kiiti alaspäin vaarallisista mutkista kahdenkymmenen peninkulman nopeudella tunnissa. Kapteenin tuloon saakka tätä pidettiin suurenmoisena, koska useimmat tyytyivät istumaan kelkassa ja matkustamaan jalat edellä pään sijasta. Mutta piirrettyään muutamia kahdeksaisia jäähän kapteeni huomautti, että oikeastaan ei mikään muu ollut todellista urheilua kuin hiihtäminen. Hän suvaitsi tehdä tiettäväksi, että kelkat olivat lapsia varten. Hän oli tuonut suksensa mukanaan, ja nämä liikuntovälineet, noin kuuden jalan pituiset, herättivät suunnatonta huomiota kokemattomien keskuudessa. Sillä sidottuaan ne jalkaansa ja samalla vakuutettuaan, ettei hänen taitonsa vetänyt laisinkaan vertoja ruotsalaisten ammattimiesten kyvylle St. Moritzissa, kapteeni kykeni todellakin liukumaan hangella ennentuntemattomalla ja ihanalla tavalla. Ja sitä varten hän oli aivan erinomaisessa puvussa. Hänen polvihousunsa olivat viivojensa hienoudessa oikea nautinto katselijoille. Paikkakunnalla puhkesi todellinen hiihtovimma. Yksinpä Nelliekin tahtoi välttämättä vuokrata suksiparin.
Suksillaan ponnistellessaan Nellie saavutti jo toisena päivänä suuremman menestyksen kuin oli odottanut tai edes toivonutkaan. Hän oli kokeillut radan yläpäässä liukuen edes ja takaisin, kaatuillen ja päästen taasen pystyasentoon niin monen henkilön avulla kuin sattui olemaan lähimailla. Sukset olivat hänen mielestään hillittömimpiä ja epäkäytännöllisimpiä kulkuvälineitä, mitä ihmishulluus konsanaan oli keksinyt. Luistimet olivat sävyisiä vanhoja hevosia verrattuina näihin pitkiin, kesyttömiin paholaisiin, ja kelkka oli kuin mikäkin kolmipyörä. Sitten ystävällinen lähtötyönnähdys lennätti hänet äkkiä parin kyynärän matkan eteenpäin ja hän liukui tasaiselta kentältä radan ensimmäiselle lievälle luisukohdalle. Sattumalta hänen molemmat lautansa olivat tarkoin yhdensuuntaiset, kuten tulikin olla, ja hän luisti eteenpäin ihmeellisellä tavalla. Ja ihmiset kuulivat hänen sanovan:
"Kuinka ihanaa!"
Ja sitten ihmiset kuulivat hänen sanovan:
"Voi!… Voi!"
Sillä hänen vauhtinsa kasvoi. Eikä hän uskaltanut iskeä sauvaansa maahan. Hän ei kyennyt laisinkaan hallitsemaan noita kahta lautaa, joihin hänen jalkansa olivat sidotut. Hän olisi saattanut olla Mazeppa ja ne kesyttömiä arohevosia. Hän ei voinut edes kaatuakaan. Niin hän kiiti alaspäin radan alkurinnettä ja haltioituneet katselijat huusivat: "Katsokaas, kuinka mainiosti rouva Machin suoriutuu!"
Rouva Machin olisi antanut kaikki turkiksensa päästäkseen jollain tavoin erilleen noista laudoista. Lähellä kimmeltävällä lumikentällä opetti kapteeni parhaillaan jumaloimalleen kreivittärelle suksien käyttöä; ja he seisoivat yhdessä, kreivitär hiukan epävarmana, radan sivulla sen ensimmäisessä käänteessä.
Mykkänä kiihtymyksestä ja hämmästyksestä Nellie pyyhälsi heitä kohti.
"Pitäkää varanne!" huusi kapteeni.
Turhaan! Itse hän olisi kenties voinut päästä pakoon, mutta hänen ei käynyt hylkääminen kreivitärtään vaaran hetkellä, ja kreivitär kykeni liikahtamaan vain tarkoin harkittuaan ja lujasti ponnisteltuaan, hän kun ei ollut päässyt juuri pitemmälle kuin Nelliekään. Nellien oikulliset laudat eivät välittäneet vähääkään mutkasta, ja ikäänkuin tuuliajolle joutuneena hän syöksyi syrjään radalta ja suoraa päätä kapteenin ja kreivittären kimppuun. Törmäys oli hirvittävä. Kuudet sukset vaappuivat semaforien tavoin ilmassa. Sitten oli hiljaista. Kun katselijat sitten kiiruhtivat onnettomuuspaikalle, nauroi kreivitär ja Nelliekin nauroi. Kapteenin naurua ei kuultu. Vahinkoa ei tullut muuta kuin noin jalan pituinen haava kapteenin verrattomien polvihousujen takamaihin. Ja koska tuon ihanakuosisen kankaan lankoja tavattiin myöhemmin tarttuneina Nellien suksisauvan sompaan, ei haavan aiheuttajasta voinut olla epäilystäkään. Kapteeni poistui kotiin etupäässä takaperin, mutta sangen kiireesti.
Iltapäivällä Denry matkusti Montreux'hon ja toi palatessaan opaalirannerenkaan, joka Nelliellä oli kädessään päivällispöydässä.
"Oi, kuinka hurmaava rannerengas!" sanoi muuan tyttö.
"Niin", virkkoi Nellie. "Sain sen mieheltäni juuri tänään."
"Taitaa olla teidän syntymäpäivänne tai muuta sellaista", arvaili utelias tyttö.
"Ei", sanoi Nellie.
"Kuinka kaunista häneltä!" sanoi tyttö.
Seuraavana päivänä kapteeni Deverax esiintyi ratsashousuissa. Ne eivät olleet paikallaan hiihtäessä, mutta parempia ei ollut saatavissa. Hän kävi räätälin luona Montreux'ssa.