VI.
Seuraavana aamuna rouva Machin nousi vuoteesta ja poistui palatakseen noin puolta tuntia myöhemmin. Denry oli vielä vuoteessa, mutta hänen terveytensä näytti palautuneen entiseen oivalliseen tilaansa. Rouva Machin syöksyi sisään niin moninaisesti kiihtyneenä, ettei Denry ollut koskaan ennen nähnyt häntä moisessa tilassa.
"Denry", hän huudahti, "ajatteles nyt!"
"Mitä?" tämä tiedusti.
"Käväisin juuri kotona, ja nyt ne — nyt ne purkavat taloa. Kaikki kalusto on kannettu ulos, ja katolta on heitetty kaikki tiilet, ja ikkunat on nostettu sijoiltaan. Ja kadulla on iso väkijoukko katselemassa."
Denry kohottautui istumaan.
"Ja minä voin kertoa sinulle toisen uutisen", hän sanoi. "Herra Cecil
Wilbraham on kuollut."
"Kuollut!" kuiskasi äiti.
"Niin", sanoi Denry. "Luullakseni hän on täyttänyt tehtävänsä. Koska olemme täällä, niin tänne jäämmekin. Älä unohda, ettet ole vielä koskaan nähnyt näin järkevästi rakennettua taloa. Älä unohda, että rouva Cotterill voisi hoitaa sitä ilman palvelijaa ja olla itse täysissä pukeissa kello kymmeneltä aamusella."
Silloin rouva Machin tajusi hirvittävän välähdyksen kirkastamana, ettei Cecil Wilbrahamia ollut koskaan ollutkaan, että Denry oli vain omasta päästään keksinyt hänet pitkine viiksineen ja omituisine silmineen puijatakseen äitiään. Koko juttu oli suunnatonta petkutusta. Hänen majaansa ei ollut ostanut mikään herra Cecil Wilbraham, vaan hänen oma poikansa narraten hänet siitä ulos niin taitavasti, ettei ollut mitään mahdollisuutta päästä enää takaisin sisään. Ja voittaakseen äitinsä tuo lurjus ei ollut vain viekoitellut viatonta Nellie Cotterillia osakkaaksi aikeissaan, vaan oli vielä ostanut neljä muutakin mökkiä, koska isäntä ei tahtonut myydä yhtä ainoata; ja nyt hän hävitytti taloja vain siinä tarkoituksessa, ettei äiti pääsisi enää asettumaan siihen!
Luonnollisesti koko kaupunki tiesi ennen pitkää, miten Denryn ja hänen äitinsä välinen vuodenpituinen taistelu oli päättynyt ja mihin keinoihin Denry oli turvautunut päästäkseen voitolle. Kaupunkia oli itseäänkin vedetty nenästä, mutta siitä se ei välittänyt. Se piti Denrystään sitä enemmän, ja nähtyään hänen nyt kaikella kunnialla majoittuneen paikkakunnan huomattavimpaan taloon se teki hänet pian sen jälkeen kaupunginvaltuusmieheksi palkitakseen jotenkin hänen kykyään huvittaa kansalaisiaan.
Ja Denryn tapana oli sanoa itselleen:
"Kaikki kävi kuin voideltu, paitsi sinappivesi. En ollut laskenut kustannuksiin sinappivettä. Ja kuitenkin kaikitenkin, jos olin kyllin sukkela kiinnittämään nimilipun pullon kylkeen ja laitattamaan vuoteet kuntoon, niin kyllä minulla olisi pitänyt olla kyllin älyä pidättääkseni sinapin loitolla talosta." Olisi väärin salata sitä vastenmielistä tosiasiaa, että valemyrkky, jonka hän oli varustanut saadakseen äidin kera viettää yön uudessa talossaan, oli päättänyt hänen suunnitelmansa tavalla, joka oli liian realistinen miellyttääkseen Denryä. Sinappivesi, varsinkin rouva Machinin valmistamana, on sinappivettä.
Se ainakin jäi äidille lohdutukseksi.