VI.
Seuraavana päivänä hän sai Ruthilta kirjeen, joka oli päivätty Southportissa; siinä tämä tiedusti, kuinka Denry oli eksynyt hänestä rantalaiturilla, ja ilmaisi olevansa huolissaan. Denryltä meni vastaukseen kolme päivää, ja sittenkin siitä tuli huono vastaus. Hän oli käyttäytynyt konnamaisesti Ruthia kohtaan, sitä ei käynyt kieltäminen. Kolmen tunnin kuluttua siitä, kun hän oli itse asiassa kosinut Ruthia, hän oli jo ryöstänyt yksinkertaisen tytön, joka ei kelvannut päästämään tämän kengänpauloja. Eikä hän välittänyt vähääkään. Se olikin asiassa pahinta; hän ei välittänyt vähääkään.
Tietysti totuus ennätti Ruthin kuulumiin. Totuus ennätti kaikkialle; sillä olihan toki selitettävä se omituinen seikka, että Nellie ilmestyi jälleen Bursleyn kaduille heti sen jälkeen kuin oli lähtenyt Kanadaan. Sitä paitsi tuo kunnoton Denry oli melkein ylpeä tästä asiasta. Ja kaupunki sanoi tietysti: "Se on aito Machinia se! Sieppaa tytön tuosta vietävän laivasta. Se on aito Machinia." Ja Denry myönsi itsekseen, että se oli aito Machinia. "Kuka toinen mies", hän tiedusti ilmalta, "olisi tullut ajatelleeksi sellaista? Tai kenellä olisi ollut sisua?…"
Sallimus teki todellakin aika kepposen, kun joudutti Denryn muutamaa viikkoa myöhemmin kohtaamaan rouva Capron-Smithin Euston-asemalla. Onneksi molemmilla oli suunnattomasti mielenmalttia.
"Hyvänen aika", sanoi Ruth. "Mitä ihmettä sinä täällä teet?"
"Olenhan vain kuhertelemassa", sanoi Denry.