KAHDESKYMMENESENSIMMÄINEN LUKU.
Jogpan vieraanvaraisuus. — Jäniksiä. — Vuoriselänne Rakstalja
Mansarovar-järvien välissä. — Toinen ryövärijoukko. — Valokuvauskone
toisessa ja kivääri toisessa kädessä. — Pikavalokuva. — Pelkurijoukkoa.
— Ryöväri kuningatar. — Kahden jaakin osto.
Kapean laakson kautta kuljimme Paholais-järveä kohti. Kun me vähän matkan päässä järven rannalta pysähdyimme syömään, tein minä hypsometrin avulla muutamia pituus- ja leveysmittauksia ja huomasin samalla, että kun ilma oli 64° Fahr. niin vesi kiehui 185°.
Olin juuri korjannut koneeni pois ja loikoilin selälläni auringossa, vähän matkaa miehistäni, kun luulin näkeväni jonkun liikkuvan. Kavahdin heti pystyyn ja näin hartiakkaan Tiibettiläisen hiipivän suoraan minua kohti, selvästi aikoen viedä Mannliher-kiväärin minun huomaamattani. Onnettomuudeksensa ei hän ollut tarpeeksi liukas liikkeissään, jotenka ainoa saaliinsa oli aika selkäsauna kivääristäni. Hän oli yksi niitä ryöväreitä, jotka aamulla olimme nähneet ja hän oli luultavasti seurannut ja vakoillut meitä koko ajan. Toinnuttuaan ensi hämmästyksestään, kysyi hän mitä viattomimmasti, enkö minä tulisi hänen ja hänen kumppaninsa telttaan yöksi. He kestitsisivät minua oikein kuninkaallisesti; mutta minä en vastaanottanut dakun vieraanvaraisuutta, ja hän meni jotenkin pitkänaamaisena takaisin.
Jatkoimme matkaamme pitkin Rakstal-järven rantaa. Täällä oikein vilisi jäniksiä, ja minä ammuin useita. Pitkin rantaa näimme jälkiä siitä, että vesi ennen on ollut korkeammalla kuin se nyt oli.
Marssimme kestäessä tuli monta eri heimoista Tiibettiläistä meitä vastaan. Kun he kaukaa meidät näkivät, lähtivät he tavallisesti pakoon, ajaen lammas- ja jaakkilaumojaan edellänsä. Pari heidän naisistaan ei kuitenkaan ne pahalta löyhkäsivät. Kielsin heitä lähestymästä meitä, sillä vaikkeivät he suinkaan olleet kauniita — toinen oli vanha ja hampaaton, toisella oli sisiliskon näköinen nahka — koettivat he kuitenkin tosiaan houkutella meitä telttaansa, luultavasti valmistaakseen miehillensä tilaisuuden meitä ryöstämään. Minun mieheni eivät kuitenkaan hurmaantuneet heidän naurettavista puheistaan ja eleistään, ja minä kiirehdin kulkua, päästäkseni niin pian kuin mahdollista tästä ilettävästä seurueesta.
Neljä Tiibettiläistä yritti riistää Khanden Singiltä hänen kiväärinsä, mutta saivat häneltä semmoisen löylytyksen, etteivät suinkaan hevin sitä unohda, ja seurauksena oli, että pääsimme rauhaan siksi päiväksi.
Khanden Sing ampui mustaa sutta, joka kulki ihan leirin sivutse; ja minä keksin, noin 30 m. järven pinnan yläpuolella, vuorenkupeeseen painuneena kerroksen tavattomia maadunnaisia, joita en suureksi mielipahakseni voinut kaivaa pois ja viedä mukaani.
Ollen melkein varmat siitä, että dakut meitä vakoilivat, koetimme johdattaa heitä harhaan, pystyttämällä leirimme jo ennen auringon laskua. Me sytytimme kuitenkin vaan komean tulen ja lähdimme taas liikkeelle heti pimeän tultua hapuillen eteen-päin moniaita kilometriä, kunnes me korkealla vuorenrinteellä löysimme paikan, jonka pidimme turvallisena. Lunta satoi taas yöllä, joten meillä herätessämme oli jääpuikkoja parrassa ja silmäripsissä, mutta ei tämä estänyt meitä muuten voimasta erinomaisesti.
Minun onnistui monelta kohdalta tarkastettuani päästä siitä selville, ettei Rakastalja Mansarovar-järvien välinen vuoriselänne ole mistään kohdasta poikki, ja ettei vesi missään kohdassa yhdistä näitä molempia järviä. Jos ei ota lukuun pientä notkoa selänteen koskipaikalla, on koko selänteen keskikorkeus 297 m., ja tämä seikka on kylliksi kumoamaan sen väitteen, että molemmat järvet olisivat yhtenä. Alkuasukkaat todistivat myös, ettei niillä ole yhteyttä keskenään, joskin yllämainittu notko näyttäisi osoittavan tämmöisen yhteyden kaukaisessa muinaisuudessa olleen. Tämän notkon alin kohta on enemmän kuin 118 m. ylempänä Rakastal-järven pintaa.
* * * * *
Juuri ennenkuin lähdimme Rakstalin rannoilta, olin saanut ostaa kaksi isoa, kelpo jaakkia. Asianlaita oli nim. näin: eräs toinen daku-joukko oli nähnyt meidät ja koetti parastaan meitä saavuttaakseen. He ratsastivat pienillä kotimaisilla hevosilla ja ajoivat nelistäen muutamia kymmeniä jaakkia edellänsä, aika vauhtia kukkulaa alas meitä kohti. Ymmärsin, että he olivat ryöstö hankkeissa. Komensin mieheni pysähtymään, josta he joutuivat peljästyksestä ihan suunniltaan.
Ryövärit jättivät jaakit kahden naisen huostaan ja laukkasivat meitä kohden. Muut mieheni paitsi Khanden Sing ja Mansing olivat peljästyksestä kankeat.
Minä menin, toisessa kädessä kivääri, toisessa valokuvauskone, empimättä ryöväreitä vastaan, hyvin tietäen, että he vanhanaikaisilla kivääreillään tarvitsevat pitkän ajan sytyttääksensä luntun ja lauastakseen. Sitä paitsi on heidän melkein mahdoton ampua hevosenselästä, kun heidän pyssynsä ovat raskaat ja kömpelöt.
Minä käänsin valokuvauskoneeni tarkoin heitä päin ja odotin, kunnes olivat sopivassa etäisyydessä. Kun he olivat n. 30 askeleen päässä ja olivat astumaisillaan hevosen selästä maahan, napsautin konettani, heitin sen nopeasti syrjään ja nostin samassa kiväärini silmälleni. Sitten käskin heidän laskemaan aseensa ja tähtäsin tarkoin Mannliher-kiväärilläni.
Taipuvampia ja nöyrempiä rosvoja tuskin saattaa ajatella. Heidän pyssynsä lensivät samassa silmänräpäyksessä olkapäiltä maahan, samoin myös heidän jalokivillä koristellut miekkansa. He laskivat polvillensa, ottivat lakit päästänsä ja pistivät koko kielensä ulos suustaan. Kiireesti otin heistä tässäkin asennossa pikavalokuvan.
Khanden Sing oli saanut toimeksensa vartioida tavaroita, mutta hän oli muuttanut Mansingin sijaansa ja seisoi nyt kiväärinensä minun rinnallani. Samassa ajaa karahutti muuan vaimo ratsain; hän oli nähtävästi vimmastunut miesten pelkuruudesta ja tahtoi nyt itse osoittaa urheutta. Hän hyppäsi maahan hevosensa selästä, kirkui kamalasti, pui nyrkkiänsä miehille, suu raivoisan vaahdossa ja sylkien polvistuneita miehiä. Käskevällä äänellä antoi hän nyt ohjeitansa ja osoitti levottomasti minun tavaroitani, mutta hänen sanansa eivät näkyneet mitään vaikuttavan maassa mateleviin miehiin.
Minä menin hänen luoksensa, taputtelin olkapäälle, pistin kolikon kouraan ja tukin siten hänen suunsa. Hän sieppasi rahan ja rupesi kiillottamaan sitä turkkinsa liepeeseen. Hän tyyntyi heti, kurkisteli rahaa, tuijotti tulisilla silmillään minuun ja — pisti ulos kielensä suusta, siten osoittaen kiitollisuuttaan.
Kahi ja Dola, jotka hyvästi ymmärsivät Tiibettiä, kutsuttiin nyt puhuttelemaan heitä minun puolestani, mutta molemmat vapisivat niin, että tuskin voivat kävellä, vielä vähemmin puhua. Vasta hetken perästä, nähtyään että nämät, heidän mielestään kauheat rosvot, olivat täydellisesti minun vallassani, tointuivat he niin paljon, että kykenivät tulkeiksi.
"Sano heille, että tahdon ostaa heiltä muutaman jaakin ja hevosen. Minä maksan kunniallisesti."
"He sanovat sen mahdottomaksi. Jos tarjumi saa sen tietää, hakkaa hän heiltä pään poikki. Yhden tai pari jaakkia saattavat he kuitenkin sinulle myydä."
"Sangen hyvä. Mitä he vaativat niistä?" — "Kaksisataa hopearupla.
Mutta, sahib", sanoi Dola, "älä anna heille enemmän kuin neljäkymmentä!
Siinä on sittenkin enemmän kuin niitten arvo on. Hyvä jaakki maksaa
kymmenestä kuuteentoista rupiin."
Kun olimme kolme tai neljä tuntia kauppaa hieroneet, jolloin rosvot olivat laskeneet 200:sta 40:neen rupiin ja minä taas 20:stä rupista mennyt 40:neen, sovimme lopultakin hinnasta. Rosvot eivät kuitenkaan olleet tyytyväiset, kun kaksi heidän parhaita jaakkejansa jäi minun omaisuudekseni. Koetin sentähden tyydyttää heitä sillä, että ostin heiltä kuormasatuloita ja muutamia muita kaluja. Antoivatpa he minulle teetäkin ja sambaa. Mutta tuo intoisa nainen silmäili yhä vaan levottomasti minun tavaroitani, ja hänen himonsa minun omaisuuteeni näkyi kasvavan, kun hän näki minun maksavan jaakit. Mutta minäkin kahta suuremmalla tarkkaavaisuudella silmäilin kapineitani enkä hetkeksikään jättänyt kivääriä käsistäni, samalla kun pidin huolta siitä, ettei kukaan takaapäin päässyt minua liiaksi likelle.
Me laskimme nyt rahat, yhteensä vähän päälle 50 rupia ostamistani tavaroista: jaakit, kuormasatulat y.m. Jokainen erityinen rahakappale kävi miehestä mieheen, laskettiin, tarkastettiin ja lähetettiin taas samoilla tempuilla samaa tietä takaisin tulemaan. Aika ei ole Tiibetissä rahaa, enkä suinkaan liioittele, että tämän pienen rahasumman laskeminen ja tarkasteleminen vei aikaa kaksi tuntia. Ja niin vihdoinkin saimme molemmat jaakit: toinen tavattoman suuri, pitkäkarvainen ja musta, toinen samoin musta, väkevä ja pitkäkarvainen, mutta kesyluontoisempi.
Nyt meidän täytyi opetella saamaan ne nousemaan ylös, vetämään köyden niitten sieramien läpi ja kiinnittämään kuormasatulat. Tämä oli kylläkin kovaa työtä, mutta emme hellittäneet ennenkuin ne temput osasimme.
Erosimme hyvinä ystävinä. Rosvot käyttäytyivät erinomaisen hyvin, ja minä ajattelin itsekseni, että Tiibetissä mieluummin olen tekemisissä rosvojen kuin korkean virkamiehen kanssa.