KAHDESKYMMENESKUUDES LUKU.
Tiibettiläinen lääkitsiä. — Kamala parannuskeino. — Kummalliset mielipiteet lääkintätaidosta. — Tukkerin kylä. — Sotilaita ja ryöväreitä. — Pettyneitä toiveita. — Shokalaiset jättävät minut. — Kaikkiaan viisi miestä.
Tiibetiläiset parannuskeinot olivat minusta kyllä kummallisia, mutta vielä merkillisempiä olivat ne lääkitystavat, joita näin Kutsia nimisessä paikassa. Tultuani leiriin, jossa oli neljättäkymmentä telttaa, näin joukon ihmisiä kerääntyneenä erään vanhuksen ympärillä, joka oli aivan alasti ja köysissä, tuskan hiki otsallaan. Pitkätukkainen, pitkä, punatakki mies oli polvillaan hänen vieressään ja rukoili innokkaasti rukousmyllyllään.
Lähestyin uteliaana, vaikka minua vähän koeteltiin estelläkin. Nähtävästi oli tässä tekeillä leikkaus ja kaikki katseliat seurasivat tarkasti lääkärin toimia. Tämä valmisteli raketteja, joita hän sitten kietoili silkkipaperiin. Ne olivat kartionmuotoisia, sytytin huipussa. Valmistettuansa näitä viisi, kuusi kappaletta, pantiin potilas, eli oikeammin sanoen uhri, istumaan. Sairas kärsi nähtävästi nivusleiniä. Lääkäri käski minun istumaan viereensä, nähdessään kuinka tarkoin ja uteliaasti minä hänen toimiansa seurasin.
Lääkäri käski nyt tuoda tulta. Saatuansa palavan kekäleen, heilutti hän sitä ilmassa ja noitui. Potilas tutkittiin nyt tarkoin ja joka kerta kuin punatakin luisevat sormet koskivat hänen kylkiinsä, parkui hän kovasti. Silloin osoitti lääkäri pahan olevan "tuossa". Hän pisti nyt lasisilmät päähänsä, hieroi miehen kupeita ja mittaili peukalollansa sekä tuikkasi palavalla kekäleellä aina sitä paikkaa, jossa peukalonsa viimeksi oli ollut. Alastoman miehen ihoon tietysti syntyi palohaavoja.
"Murr, murr!" (voita, voita!) ja hänelle tuotiin voita, jolla hän hieroi palohaavoja. Äsken mainitut raketit tuotiin nyt kunkin palohaavan päälle. Tämän perästä pantiin rukousmylly käymään ja rukousnauhansa kuulia lukien jupisi hän rukouksiaan, kurkisteli aurinkoon, nosti ja laski ääntänsä ja yritti nähtävästi päästä raivotilaan. Kuuliat seisoivat äänettöminä pelvon ja kauhun vallassa.
Nyt tarttui hän taas kekäleeseen ja puhalsi ilmaa keuhkoistaan niinkuin palkeilla, kunnes kekäle syttyi uudelleen. Katseliat olivat jännityksessä. Kaikki seisoivat pää kumarassa ja rukoilivat hartaasti. Lääkäri heilutti kekälettä ilmassa, sytytti sillä raketit, ja kun niissä arvattavasti oli salpietaria ja tulikiveä, paloivat ne heti, kovasti sähisten.
Viheliäisessä tilassa oli onneton potilas tällöin. Suu vaahdossa ja silmät päästä putoamaisillansa hän vaikeroi ja koetti päästä pois köysistä, mutta turhaan. Pari miestä hyökkäsi hänen kimppuunsa, lääkäri ja muutamat naiset puhalsivat vielä hehkuvia raketteja ja tuli tunkeutui yhä syvemmälle potilas-uhrin lihaan.
Kun miehen koko keskiruumis näytti olevan kipeä, päästettiin vihdoinkin hänen kätensä köysistä seläntakaa, mutta ne sidottiin sen sijaan yhteen etupuolelle, ja meidän merkillinen lääkärimme rupesi nyt taas peukaloimaan miestä, tällä kertaa selkäpuolelta. "Hik, ni, sum" (yksi, kaksi, kolme) lausui hän ja merkitsi peukalojansa pysähdyspaikat, hieroen niihin voita ja pystytti raketit päälle. Nyt nähtiin ja kuultiin taas samat temput, rukoukset, vaivat ja valitukset. Ja kun ei sairas vaan alkanut parantua, sytytettiin raketit uudelleen, sairaan ja minun vastaväitteistä huolimatta. Miehellä oli nyt palohaavoja ympäri koko ruumiinsa.
On tietysti tarpeeton sanoa, että sairas tämän parintuntisen rääkkäyksen perästä läheni loppuansa. Saadakseni muutamia havainnoita tältä tiibettiläiseltä mallilääkäriltä, joka näytti nauttivan suurta arvoa, lähetin hänelle pienen lahjan ja kutsutin hänet luokseni. Tästä hän ihastui ikihyväksi, saapui, eikä ensinkään peitellyt parannuskeinojaan ja kehotti minuakin niitä käyttämään. Hänen vakaumuksensa oli, että tuli parantaa melkein kaikki taudit, ja jos ei tuli, niin sitten vesi. Hänellä oli kuitenkin pieniä pakettia, joissa oli kaiken värisiä, muka vaikuttavia pulveria sairaille annettavaksi.
"Pelkään tämän potilaanne kuolevan," sanoin hänelle. — "Ehkä kyllä, mutta se on hänen syynsä eikä parannuskeinon. Ja mitä sillä sitten väliä on, kuolemmeko tänään vai huomenna!" sanoi mies ja meni matkaansa.
* * * * *
Luostariveljet jättivät hyvästi mitä syvimmillä salaam-tervehdyksillä, kun luostarista lähdin läheistä kylää katselemaan. Pitkin rantaa kylän itäpuolella oli useita hajonneita pyhäkköpatsaita (khokden). Ne olivat savesta ja kivestä, alaosa neliskulmanen, yläosa pylväsmäinen, ja niiden sanottiin sisältävän luita, kangasta, metallia, kirjoja y.m. mitä joskus oli kuulunut jollekin kuuluisalle tai pyhälle miehelle. Joskus on niissä myös saviastioita, joissa on poltetun ruumiin tuhkaa. Tuhka ja savi on tällöin tehty taikinaksi, johon on painettu tai piirretty Budhan kuva.
Kylän huoneet olivat sisältä yhtä ikäviä kuin ulkoa. Joka asumuksessa oli muurilla ympäröitty piha, ja muurilla ynnä katoilla oli tamariski-varpuja kuivumassa. Lampaat ja vuohet pidettiin aina yötä pihassa; asukkaat ja heidän huoneensa olivat äärettömän likaisia. Ylhäällä liehui kaikkialla rukouslippuja, ja ihmiset katoilla seisoen nauroivat, löpisivät ja tarkastelivat meitä uteliaasti.
Samoillessamme kylässä, ilmestyi äkkiä viisi- tahi kuusikymmentä taulakivääreillä varustettua miestä. Epäilin petosta, mutta Kahi vakuutti, etteivät nämät olleet sotilaita, vaan mahtavia ryöväreitä, jotka olivat leiriytyneet muutaman kilometrin päässä tältä paikalta ja olivat ystävällisissä suhteissa munkkeihin. Varmuuden vuoksi latasin kuitenkin kiväärini, mutta muuta ei tarvittukaan ajamaan heidät kaikki pakoon, ja heidän pelkonsa tarttui muuhunkin kansajoukkoon. Ryövärit olivat tukevarakenteista väkeä, mutta samoin kuin Tiibettiläiset yleensä olivat nämätkin surkean pelkureita.
Heti aamulla olin tiedustellut ruokavaroja sekä ostanut kaksi lihavaa lammasta ynnä noin 200 kiloa jauhoja, riisiä, tsambaa, ghuria, sokuria, suolaa ja voita, ja monet Tiibettiläiset olivat lujasti sanoneet, että he hankkisivat minulle kuinka paljon vaan haluaisin. Eräskin kauppias Budhista, Darley Baran veli, oli luvannut hankkia minulle tarpeeksi ruokavaroja 10:lle miehelle 25 päiväksi.
Kun Tiibettiläiset menivät, näin kaksi Shokalaisistani juoksevan heidän perässään ja innokkaasti heidän kanssaan keskustelevan. Kaksi tahi kolme tuntia tämän jälestä palasivat kauppiaat ja selittivät, ettei mistään hinnasta ollut ruokavaroja saatavissa paikkakunnalta. Tämä oli tietysti hävytöntä valhetta. Minä epäilin petosta ja annoin aika nuhteet Shokalaisilleni sekä uhkasin heitä kovasti rangaista, jos epäilyksissäni olisi perää. Mutta he niskoittelivat taas ja pelkäsivät niin Tiibettiläisiä, että olivat ihan suunniltaan. Oli mahdotonta pidättää heitä väkisin ja minä päätin laskea heidät luotani.
Siitä hetkestä alkaen kun astuin jalkani Tiibetin maalle, olin saanut suojella itseäni yhtä paljon heitä kuin Tiibettiläisiä vastaan. Kun nyt päätin erota heistä, en unohtanut, että nämät miehet minun tähteni olivat kestäneet sellaisia vaaroja ja vaikeuksia, joita harva ihminen kestäisi. Maksoin heille sentähden runsaan palkan ja he lupasivat kuljettaa vuorten yli osan tavaroitani, joissa oli valokuvia, kansatieteellisiä kokoelmia y.m. Suurella vaivalla sain nyt ostaa ruokaa viidelle miehelle kymmeneksi päiväksi.
Koko joukko seurasi nyt minua jonkun matkaa, kunnes me raunioissa Panku gornban lähellä pysähdyimme, saadaksemme Tiibettiläisten näkemättä valmistella eroamme. Minä tein pituus- ja leveyshavainnoita. Vesi hypsometrillisessä koneessa kiehui 82° C. 14,80 metrin korkeudella järven yli, ilman ollen kello 10 a.p. 26° C. Etelässä oli korkea lumiharjanne ulettuen Nimo Namgil'ista lounaasta koilliseen suuntaan.
Kun kaikki oli selvillä, lähtivät nuo viisi Shokalaista, joihin kuului myös Kahi ja Dola, vannottuaan auringon ja kaikkien pyhimpiensä kautta, etteivät ilmaisisi minua Tiibettiläisille, jotka tähän asti eivät olleet aavistaneetkaan, kuka minä olin.
Joharin mies Bijesing ja Kutin mies Bura Nattu suostuivat saattamaan minut Maiun-solalle, ja nyt oli meitä kaikkiaan ainoastaan viisi miestä.