KOLMASKYMMENESENSIMMÄINEN LUKU.
Naiset. — Heidän ulkomuotonsa ja ominaisuutensa. — Thukti. — Nainen
Lassasta. — Monivaimoisuus. — Naimistemppuja. — Avioero. — Aviorikos.
— Miten Tiibettiläiset hautaavat kuolleitaan. — Ihmissyöjiä. —
Tiibettiläisiä pyhimyksiä.
Tämän leirin asukkaat eivät tahtoneet myydä meille ruokavaroja. Heillä ei ollut, selittivät he. Muuten he olivat kohteliaita ja puheliaita. Olivatpa siinä määrässä kohteliaita, että ensin epäilin petosta. Kaikissa tapauksissa pidin kuitenkin viisaimpana katsella ja oppia niin paljon kuin suinkin, niin kauvan kuin heidän joukossaan oleskelin. Naisia ja miehiä asettui piiriin meidän ympärillämme ja kaunis sukupuoli oli vähemmän ujo, kuin miehet, vastatessaan meidän kysymyksiimme.
Niin hyvin tässä kuin muissa leireissä hämmästytti minua naisten vähälukuisuus Tiibetissä. Tämä ei johdu siitä, mitä usein väitetään, että naiset pidettäisiin niin erikseen. Tiibettiläis-naiset tekevät päinvastoin melkein mitä he tahtovat. Naisia on todellakin tavattoman paljon vähemmän kuin miehiä. Suhteellisesti heitä kuuluu olevan 1 nainen 15-20 miestä kohti. Mutta sittenkin hallitsee Hundeksessa kaunis sukupuoli ja naiset ovat laamavallan parhaita tukia.
Tiibetin naista ei sovi sanoa kauniiksi, ja tämä väite koskee niin hyvin ylhäistä naista kaupungissa, kuin lammaspaimenta tai ryövärin vaimoa. Todenteossa en minä Tiibetissä nähnyt ainoatakaan kaunista naista, vaikka tietysti näin naisia, jotka olivat vähemmän rumia kuin muut. Eurooppalaiselle on tiibettiläinen nainen vastenmielinen likaisuutensa tähden, jonka poistamiseksi hän ei käytä vettä, saippuaa eikä pyhinliinaa, vaan voitelee nenän, otsan ja posket mustalla salvalla, jotta iho ei halkeilisi kovassa tuulessa. Vaatteitaan ei hän koskaan muuttele, josta syystä niissä on epämieluinen löyhkä. Mutta kun on voittanut ensimmäisen vastenmielisyytensä häntä kohtaan, huomaa hänessä kaukaa katsoen jotakin miellyttävääkin. Hän astelee hyvin, sillä hän on tottunut kantamaan raskaita taakkoja päänsä päällä, ja päätään hän kantaa hyvin, jos ei kaula tavallisesti olisi liiaksi lyhyt ja paksu, ollaksensa miellyttävä. Hänen ruumiinsa ja jäsenensä ovat jäntevät ja hyvin kehittyneet. Rinnat ovat vetelät ja riippuvaiset, ja siihen on epäilemättä irstaisuus syynä. Hän on lujarakenteinen. Kädet ja jalat ovat voimalliset, mutta sormet eivät ole norjat ja sentähden hänellä ei ole taipumusta hienompiin käsitöihin.
Kaikissa tapauksissa on Tiibetin nainen miestä paljon etevämpi. Hänellä on parempi sydän, hän on rohkeampi ja jaloluontoisempi kuin mies. Useammin kuin yhden kerran tapahtui, että kun miehet, nähtyään meidät, jänistivät pakoon, jäivät naiset paikoilleen telttoja vartioimaan, ja vaikka olivatkin levottomat, osoittivat he kuitenkin tavallisesti käytöksessään minua kohtaan jonkillaista arvokkaisuutta. Tässäkin tilaisuudessa, kun kaikki olivat meille ystävällisiä, eivät naiset olleet niin arkoja kuin miehet vaan keskustelivat vapaasti meidän kanssamme, laivatpa he miehet myymään meille vähän tsambaa ja voitakin.
Naiset käyttävät housuja ja saappaita niinkuin miehetkin, sekä pitkää, sinistä, jalkoihin ulottuvaa hametta. Hiuksensa pitävät he sangen kummallisesti. Jakaus tehdään tarkasti keskelle päätä ja tukka voidellaan sulatetulla voilla sekä sommitellaan lukemattomiin pieniin palmikkoihin ympäri päätä. Näihin kiinnitetään nyt thukti, s.o. kolme punaista ja sinistä, paksua verkakaistaletta, joita yhdistää poikkinauhat koristettuina korallilla ja malakiitilla sekä hopearahoilla ja pikku kelloilla. Tämmöinen thukti ulottuu hartioista kantapäihin asti.
Naiset näyttivät olevan sangen ylpeät tästä koristuksestaan ja koettivat veikistelemällä herättää meidän huomiotamme. Rikkaammilla Tiibettiläis-naisilla on tavallisesti kokonainen omaisuus selässä riippumassa, sillä he neulovat thuktiin kaikki ansaitut tai säästetyt rahat. Sen alareunassa on yksi, kaksi tai kolme riviä pieniä messinki- tahi hopea-tiukuja, joitten kilinä jo kaukaa ilmoittaa, että tiibetliläis-nainen on tulossa. He eivät osanneet selittää mistä tämmöinen omituinen tapa on kotoisin; se on kaunista, sanoivat he, ja he pitävät siitä.
Näin naisen Lassasta, jonka pään ympäri oli ympyriäinen puinen kehä ja sen ulkoreunassa koralli-, lasi ja malakiittikuulia. Kehä oli niin raskas, että vaikka se hyvin sopi päähän, täytyi sen kiinnittää päähän nyörillä. Korvissa ja hiuksissa oli sitäpaitsi tavattomat malakiittikoristeiset hopearenkaat ja kaulassa kolme pitkää helminauhaa hopeasolkineen.
Nämät puvut ja koristeet vaihtelevat tietysti eri olojen ja tapojen mukaan eri paikoissa, mutta pääpiirteissään ovat ne kaikkialla yhtäläiset. Usein oli väljä hopeaketjuinen vyö hyvän matkaa vyötäisten alapuolella ja kaikkialla olivat sormukset ja rannerenkaat tavallisia.
* * * * *
Useille lienee tuttua se, että sukupuolten moniavioisuus on Tiibetissä laillista. Hyvin vähän on kuitenkin tähän asti tiedetty näistä avio-oloista. Seuraavassa tahdon tarkemmin kuvata näitä oloja, jotka eurooppalaiselle katsantokannalle ovat niin perin kummalliset.
Ensinnä tulee huomata, että Tiibetin keskiluokan naimattomissa miehissä ja naisissa ei ole siveellisyyttä laisinkaan ja sentähden on tiibettiläiseltä katsantokannalta vaikeata siellä löytää muka siveetöntä naista. Mutta tästä näennäisestä säännöttömyydestä huolimatta, on naisten siveellisyys kuitenkin parempi, kuin mitä odottaisi. He ovat, samoinkuin shokalais-tytötkin, merkillisen avomielisiä ja käytöksessään yksinkertaisia, mutta samassa on siihen yhdistettynä jonkalaista arkuutta, joka ei ole houkutusta vailla. Sillä jos tiibettiläinen nuori mies on viehättynyt jonkun tytön sulosta, huomaa hän pian, että hänen "hakkailunsa" on pidetty täydellisenä kosimisena ja hänen täytyy nyt maan tavan mukaan, vanhempiensa seurassa lähteä rakastettunsa teitään. Siellä tytön omaiset, tietäen hänen tulonsa, vastaan ottavat hänet matoilla istuen.
Tervehdittyään pyytää nuoren miehen isä tytön pojalleen. Jos siihen annetaan myöntävä vastaus, asettaa kosia neliskulmaisen voipalasen morsiamen otsalle. Tyttö tekee samoin sulholle ja siinä on kaikki häätemput tehty'. Voideltu pari on nyt mies ja vaimo.
Jos lähellä on temppeli, kalas, viedään ruokaa ja rahaa Budhan- ja pyhien kuvien eteen ja äskennaineet kävelevät temppelisalin ympäri. Jos lähellä ei ole temppeliä, kävelevät he lähimmän kummun, tahi sen puutteessa teltan ympäri, ja silloin aina vasemmalta oikealle. Tätä temppua tehdään rukouksin ja uhrein neljätoista päivää. Koko tämän ajan juhlitaan ja nautitaan runsaasti viiniä. Sitte vasta vie nuori aviomies vaimon kotiin omaan telttaansa.
Tiibetin laissa on ankarat määräykset miehen suhteesta avioliitossa, mutta näitä määräyksiä tuskin koskaan noudatetaan. Niin kauvan kuin aurinko on taivaanrannan yläpuolella, on aviollinen yhtymys kielletty, samoin keskikesänä ja keskitalvella.
Kun tiibettiläinen tyttö menee naimisiin, joutuu hän aviolliseen suhteeseen ei ainoastaan mieheensä, vaan vieläpä miehensä koko perheeseen, seuraavalla, jotenkin mutkikkaalla tavalla. Jos vanhin poika nai vanhimman tyttären, tulevat morsiamen kaikki sisaret hänen vaimoiksensa. Jos hän nai vanhimman jälkeisen sisaren, tulevat myös kaikki tämän nuoremmat sisaret hänen omaisuudekseen. Samaten, jos hän nai kolmannen tyttären, tulevat tämän nuoremmat sisaret hänen laillisiksi vaimoiksensa j.n.e. Jos yljällä on veljiä, pidetään heitäkin kälynsä miehinä ja elävät kaikin aviosuhteessa hänen kanssaan, samoin hänen sisartensa kanssa, jos hänellä sisaria on.
Järjestelmä ei ole suinkaan yksinkertainen ja osoittaa sivistymättömän pakanakansan alhaista tilaa. Ainoastaan Tiibetin naisten merkillinen luontevuus näyttää voivan estää tai ehkä myös kestää tästä johtuvia selkkauksia, perheriitoja ja mustasukkaisuuden seurauksia. Ja vaikka sekä miehiltä että naisiltakin kokonaan puuttuu kunnian ja siveyden tuntoa, ei liene heidän aviolaitoksensa käytännöllisessä elämässä sen pahempi jos ei parempikaan kun monen muun sivistymättömän kansan.
Minä tiedustelin, kuinka sitten käy, kun mies ottaa ja nai vanhimman jälkeisen sisaren ja niin muodoin saa oikeuden kaikkiin tämän nuorempiin sisariin, mutta sitten tulee toinen mies nai vanhimman sisaren: joutuvatko ensiksi naineen vaimot myös tuon toisen omaksi? Ei! Vanhimman sisaren mies saa silloin ainoastaan vanhimman sisaren. Mutta jos tuo vanhimman sisaren jälkeinen jää leskeksi eikä hänen miesvainaallaan ole veljiä, joutuu hän ja kaikki muut sisaret vanhimman sisarensa miehen omiksi. Näiden eriskummallisten avio-olojen johdosta tietysti on mustasukkaisuuttakin, niin hyvin miehissä kuin naisissa, ja siitä koituu monenkaltaista riitaisuutta sekä teittäin että kaupunkien perheissä. Mutta kun Tiibetin nainen yleensä on hyvin ymmärtäväinen, osaa hän tavallisesti tyynnyttää mielet ja rakentaa rauhaa. Kun miehellä on useita veljiä, saa hän ne lähetetyksi eri toimiin eri tahoille: toisen jaakkeja vartioitsemaan, toisen lampaita paimentamaan, kolmannen kauppa-asioille j.n.e. Ainoastaan yksi jää kotio hänen mieheksensä. Mutta kun joku toisista palajaa, saa kotona olia väistyä tämän tieltä j.n.e. kukin vuoronsa mukaan.
Tiibetissä on avioeroa vaikea saada ja siitä puuhasta on tavattoman paljon vaivaa. Kysyin kerran tiibettiläiseltä vaimolta, mitä hän tekisi, jos miehensä aikoisi erota hänestä.
"Miksis nait minun! minä sanoisin hänelle," vastasi vaimo. "Kun katsoit minun ymmärtäväiseksi, koreaksi, taitavaksi ja sinuun mieltyneeksi, näytä nyt, etten enään niin ole!"
Nämät tänkaltaiset sanat selitti vaimo aivan riittäviksi vetämään miestä järkiinsä. Mutta asianlaita on, että Tiibettiläiset tuon tuostakin katsovat soveliaaksi jättää vaimonsa ja karkaavat kaukaisiin maakuntiin. Tämän seurauksista saavat etupäässä karkurin veljet kärsiä, sillä he joutuvat nyt tämän vaimon omaisuudeksi. Saman perusteen mukaan miehen kuoltua tämän veljet perivät hänen vaimonsa.
Muuan tämän laatuinen surkea asia tapahtui hiljattain Jong Penin tuomioistuimen edessä Taklakotissa. Erään ylhäisen tiibettiläisen vaimon mies oli kuollut, ja hän meni uudelleen naimisiin itseänsä parikymmentä vuotta nuoremman miehen kanssa. Miesvainaansa veli tuli sitten pakiparastaan aina Kassasta asti vaatimaan veljensä vaimoa itselleen, vaikka hänellä kyllä ennestään oli vaimo ja lapsia. Leski ei kuitenkaan suostunut tähän kauppaan eikä tahtonut jättää itse valitsemaansa, ja monien rettelöitten perästä joutui asia Jong Penin päätettäväksi. "Lain" mukaan oli miehen vaatimus oikeutettu, mutta laamojen maassa ei laki kestä rahan rinnalla.
"Eräällä tavalla sopii asian järjestää teidän kaikkien mieliksi," neuvoi Jong Pen. "Ja’a tavarasi, tiluksesi ja rahasi kolmia ja anna yksi osa laamoille, toinen langollesi ja pidä itse kolmannes!"
Vaimo suostui. Mutta annettuansa pois ensimmäisen ja toisen osan, selitti Jong Pen, että hänellä ei ole oikeutta itse pitää kolmattakaan osaa, koska hän ei enään kuulu miesvainaansa perheeseen. Sen tähden määrättiin, että häneltä on otettava kaikki tavaransa pois.
Mutta vaimopa oli vikkelämpi kuin Jong Pen ja hänen kätyrinsä. Eräänä yönä kokosi hän kaikki tavaransa, teltta purjettiin ja kaikki kaikkinensa kuormitettiin jaakkien selkään ja hän perheinensä päivinensä siirtyi rajan yli sekä asettui Englannin suojeluksen alaiseksi.
Tiibettiläiset päättävät aivan omituisesti lapsen omistamisesta. Jos miehellä on kaksi veljeä ja useita lapsia, on ensimmäinen lapsi hänen, toinen veljen, kolmas toisen veljen, neljäs taas hänen j.n.e.
Epämukaisuuksia kosimisaikana ei sallita. Jos kuitenkin niin tapahtuisi, saa kumpikin kärsiä häpeätä ja miehen tulee maksaa tytölle korvausta, juhlapuvun t.m.s. Jos kumpikin kuuluu »säätyläisiin», sovitaan asia tavallisesti naimiskaupalla, ja ylkä lähettää kaikille morsiamensa sukulaisille ystävyyden huntuja ynnä kaikellaisia herkkuja. Mutta jos kävisi hullusti ja mies ei tahtoisikaan tyttöä naida, niin koetetaan estää lapsen elävänä tuloa maailmaan. Muussa tapauksessa elätetään äitiä lapsen syntymään asti, mutta lapsi joutuu miehen omaksi, ja saa tavallisesti kokea ja kärsiä kaikki lapsipuolen ja äpärän katkerat vaiheet ja vääryydet.
Naisen naimaikä on 16, miehen 18-19 vuotiaana. Ikäihmisenäkin tiibettiläinen nainen vielä tulee äidiksi, mutta tavallisesti menettää hän sulonsa jo varhain ja nuorena. Tähän on epäilemättä syynä moniavioisuus, joka heidän muotonsa aikaisin murtaa, samalla kun se on syynä heikkoon ja pitkälliseen väenlisääntymiseen Tiibetissä.
Laamojen luullaan elävän yksistänsä, mutta ne eivät aina pidä siveyslupaustaan, varmaankin sentähden, ettei heitä siitä rangaista. Mutta jos avioliitonrikkoja on maallikko, täytyy hänen maksaa aviomiehelle vahingonkorvausta varojensa mukaan. Summan määrää riitapuolueet ja heidän ystävänsä tai viime kädessä laki.
Tavallisesti leppyy ja tyyntyy loukattu aviomies, kun hänelle lahjoitetaan kangaskappaleita, tsambaa, khuraa, guramia, kassuria (kuivatuita hedelmiä) ja viiniä, sekä tuo välttämätön kata.
Mutta kun korkeamman virkamiehen vaimo karkaa jonkun alempisäätyisen miehen kanssa, saavat he kovan, jopa raakamaisen rangaistuksen. Nainen piiskataan, hänen miehensä kadottaa toimensa ja hänen rakastajansa salvetaan ja ajetaan pois kaupungista tai leiristä.
Korkeat virkamiehet ja rikkaat henkilöt saavat lain mukaan pitää niin monta vaimoa kuin heidän varallisuutensa myöden antaa.
* * * * *
Tiibettiläiset hautaavat kuolleensa jotenkin samalla tavalla kuin Shokalaiset. Heillä on kuitenkin useampia omituisia tapoja ruumiin pikemmin hävittämiseksi. Harvoin ruumis poltetaan, koska on polttopuista puute. Ainoastaan rikkaat tahi laamat poltetaan ja tapahtuu tämä samalla tavalla kuin Shokalaisilla. Mutta tavallisin on se ilettävä temppu, josta nyt kerron.
Ruumis viedään kukkulan huipulle, jossa laamat sitten loitsivat. Kun väki on kiertänyt seitsemän kertaa ruumiin ympäri, jätetään se korppien ja koirien käsiin. Hyvänä enteenä vainajalle ja hänen perheellensä pidetään, jos ainoastaan linnut ruumiin raatelevat. Koirat ja pedot raatelevat sen, sanovat laamat, jos hän eläessään on tehnyt suuria syntejä. Kun sitten tuo hartaasti odotettu hetki tulee, jolloin ei ole juuri mitään jäljellä ruumiista, käydään vielä seitsemän kertaa vasemmalta oikealle, rukousmyllyn pyöriessä, jäännösten ympäri ja lausutaan tuo iänikuinen Omne mani padme hun. Eräs bombo-niminen lahko kulkee kuitenkin vastakkaiseen suuntaan ja pyörittää samalla rukousmyllyänsä oikealta vasemmalle. Sukulaiset asettuvat jäännösten ympärille. Laamat, jotka istuvat lähinnä, leikkaavat itselleen lihapalasia. Korkein laama syö ensimmäisen palasen ja sitten, rukouksia lukien, muut laamat, jonka jäljestä vainajan sukulaiset ja ystävät hyökkäävät tuon nyt jo melkein lihattoman luurangon kimppuun ja kaappivat ja syövät loppulihat, kunnes luut ovat ihan kuivat ja sileät.
Tähän kamalaan menoon antaa aihetta se ajatus, että vainajan henki aina on sen ystävä, joka syö jonkun osan hänen ruumiistaan. Kun se kelpaa linnuille ja koirille, niin tietää siitä, että ruumis on terveellinen muka ihmistenkin syödä.
Sanomattoman kamalaa on se seikka, että kun joku on kuollut ruttomaiseen tautiin ja sekä linnut että nälkäiset koirat lähtevät löyhkäävää ruumista pakoon, niin laamat asettuvat sen ympäri, eivätkä nouse sieltä ennenkuin ovat syöneet mädänneen lihan. Ovatpa silloin kuitenkin vainajan sukulaiset ja ystävät viisaammat. He tuumivat näin: kun villipedoille ei kelpaa heidän syötäväkseen asetettu ruumis, tulee se siitä, että jumala on tälle syntiselle ollut vihoissaan. Ja kuka voisi paremmin kuin laamat rakentaa rauhaa jumalan ja vainajan välillä. Syökööt sentähen laamat mielellään kaikki.
Jos ei tähän temppuun saada riittävää määrää laamoja, heitetään ruumis virtaan tahi sidotaan kallioon petojen tai ajan kulutettavaksi.
Laamojen sanotaan himoitsevan ihmisverta, josta he muka saavat voimia, älyä ja tahdonlujuutta.
He imevät myrkyttömiä haavoja ja juovat veren. Kaikissa luostareissa on ihmisten pääkalloista tehtyjä maljoja. Ne täytetään verellä, jota laamat vuoroa juovat.
Mutta tästä kyllin! Tämän kirjoittaminen on inhottavaa, mutta kertomukseni ei olisi täydellinen, jos en olisi maininnut laamojen petomaisuutta.
Kun "pyhä" laama, tai joku kansan kunnioittama vanhus kuolee, viedään osa hänen lihaansa tai poltettu tuhkansa sitä varten rakennettuun khokden'iin, kiviseen muistopatsaaseen. Päättäen siitä, että kaikkialla Tiibetissä näkee tämmöisiä rakenteita, saattaisi luulla puolet maan asukkaista olleen pyhimyksiä, tahi myös ettei laamain maassa niin paljoa vaadita pyhimyksen nimen saamiseen.
* * * * *
Kun seuraavana aamuna tulimme teltasta ulos, huomasin tavattoman liikkeen Tiibettiläisten joukossa. Ryhmä aseellisia ratsastajia oli saapunut ja teltoista kiirehti toinen aseellinen joukko heihin yhtymään. He näyttivät kiihtyneiltä ja minä pidin heitä silmällä suurustani valmistaessa. Heitä oli kaikkiaan noin 200, kaikki maansa koreissa puvuissa. He tulivat yhdessä linjassa meitä kohti ja näyttivät olevan hyviä ratsastajia. Vähän matkan päässä meistä he pysähtyivät, astuivat hevosiltaan ja upseerit tuli meitä kohden, etupäässä iso, lujarakenteinen mies lammasnahkaturkissa. Tämä, joka näytti hyvin röyhkeältä, tuli tervehtimättä luokseni, ja sanoi minulle, nyrkkiä pudistellen:
»Kiu mahla lokhna nga rah luk tiba tangan (jos palaat takaisin, annan minä sinulle kutun tahi lampaan).»
»Kiu donna nga di tangon (ja minä annan sinulle tämän, auttaakseni sinua kotimatkalle)», vastasin minä siinä silmänräpäyksessä ja annoin hänelle semmoisen korvapuustin, että hän lensi selälleen maahan töppöset taivasta kohden.
Muu joukko, joka tavallisella varovaisuudella oli kauempana tapausta katsellut, lähti heti pakoon, ja upseeri, joka ei ollenkaan ollut vahingoittunut, seurasi heitä tavattomasti parkuen. Tiibettiläiset olivat osoittaneet niin raukkamaista pelkuruutta, että aloimme luulla, ettei edessämme ollutkaan todellista vihollista ja sentähden olimme ehkä vähemmän valppaita kuin olisi tarvinnut olla. Kaikessa tapauksessa söimme huolettomina aamiaisemme, emmekä sen enemmän koko asiata ajatelleet.
Tiibettiläiset eivät enään sinä päivänä meitä häirinneet. Ne, jotka eivät olleet pois ratsastaneet, vetäysivät varovaisesti mustiin telttoihinsa, ja koko leiri näytti nyt ihan autiolta ja tyhjältä. Minä kirjoitin, ja piirsin erään mustan teltan kuvan. Ja sitten lähdettiin.
Kulkumme oli nyt verrattain helppoa. Tie kävi ison ruohotasangon yli, suoraan kaakkoiseen suuntaan. Näimme 20° suunnassa korkean lumihuipun, sekä korkean solan vuoriharjanteessa koilliseen meistä. Suoraan edessämme kohosi kaukana korkea vuorijono ja sen edessä oli matalia kumpuja siellä täällä tasangolla. Kun kuljimme erään tämmöisen kummun ympäri, löysimme sen juurella vielä tärkeämmän mani-muurin ja siinä oli kivissä, luujäännöksissä, pääkalloissa ja sarvissa lukematon joukko eri-ikäisiä ja erisuuruisia kirjoituksia. Ratsastajat, jotka olimme pakoon ajaneet, olivat nyt paluumatkalla samaan suuntaan kuin mekin, ja me kuljimme heidän hevostensa kavioin jäljissä.
Meidän täytyi kulkea erään joen ja monien purojen yli, ja riisuimme sentähden kenkämme ja vaatteemme, sekä kiinnitimme ne jaakkiin ja kuljimme sen päivän fakiirin tavoin avojaloin, ainoastaan pieni vaate vyötäisissä.
Näimme kaaressa 120°-180° suunnassa monta matalaa kumpua, ja 160°-122° suunnassa noin 40-50 kilom. kauempana näkyi selvästi ennen mainittu korkea vuorijono. Aurinko poltti tavattomasti, maa oli suoperäistä ja ilma täynnä suuria, nälkäisiä moskiittoeläviä. Olimme muutamassa silmänräpäyksessä ihan puremia täynnä. Nimitimme leiripaikkaamme tänä iltana, erään suuren joen oikealla rannalla, Moskiittoleiriksi. Niitten hyökkäykset oli tehdä meidät hulluiksi. Onneksi laski ilmapuntari auringonlaskussa jäätymäpisteeseen ja me saimme rauhallisen yön.
Illalla näimme noin kiloni, päässä etelässä joukon ratsastajia ajavan eri suuntaan. Heidät oli arvattavasti lähetetty ilmoittamaan viranomaisille meidän liikkeistämme.