NELJÄS LUKU.
Toivioretkeläinen Mansarovar-järveltä. — Vuorien henget. — Suojeluskeino niitä vastaan. — Tiibettiläinen leiri. — Rajivari. — Vesiputous. — Vesimyllyjä. — Maanteitä ja kauppateitä. — Dholi-joki. — Vaivalloinen tie rotkossa. — Jäätiköltä. — Kolme vuorenharjannetta ynnä niitten huiput. — Darma-, Johar- ja Painkhanda-alueet. — Englannin vallan korkein vuorenhuippu. — Luonnonrajoja.
Palattuani Askoteen näin, kerran kulkiessani kaupungissa Jagat Singin seurassa, pitkän, laihan olennon tulevan eräästä matalasta kivivajasta ihan linnan lähellä.
"Mikä tuo on?" kysyin oppaaltani.
"Se on fakiiri, joka äsken on palannut toivioretkeltä pyhälle Mansarovar-järvelle Tiibetissä. Monet noista uskonkiihkoilioista kulkevat suvisin tätä tietä pyhiinvaellusretkillänsä."
Uteliaana menin tuon kummallisen miehen pateille. Hän oli runsaasti yli puolentoista metriä pitkä mies; hänen tuhkalla siroitetun, riutuneen ruumiinsa oli samainen tuhka muuttanut päältäpäin kamalan näköiseksi; iho oli nimittäin ihan tuhkanharmaa. Minä kutsuin häntä päivänvaloon. Hänen tavattoman pitkät hiuksensa oli palmikoittu pieniksi palmikoiksi, jotka turpaanin tavoin ympäröisivät hänen päätänsä. Hiukset oli värjätty valkoiseksi ja pitkä, ohut parta oli väriltään punertava. Silmät olivat syvään päähän painuneet. Otsa ja posket oli maalattu paksulla valkoisella värillä. Sanomattakin ymmärtää, että hän oli samalla kamalan ja inhottavan näköinen. Kasvoissa oli hassun ilme, eikä hän monta sanaa puhunut. Hän oli melkein alasti. Vyötäisillä oli fakiiriketju ja käsivarressa, kyynäspään yläpuolella, lasihelminen rengas. Keskiruumiin ympärillä oli puukuulista tehty vyö ja kaulassa palmikoitta karvanauha. Päivät pääksytysten vyori hän tuhassa ja kuritti monin tavoin ruumistansa, kaikilla näillä tempuilla voittaaksensa pyhimyksen arvon.
Olin kuullut kerrottavan kummallisista taikaluuloista näiden vuoriväkien kesken.
"Onkos Himalajalla vuorenhenkiäkin?" kysyin Jagat Snigiltä.
"On tietenkin", vastasi hän, "ja niistä on toisinaan hyvinkin paljon vastusta, varsinkin muutamilla. Mutta harvoin ne kuitenkaan ketään tappavat."
"Ne siis eivät ole ihan niin häijyjä kuin muutamat ihmisolennot?"
"Kyllä ne ovat hyvin häijyjä, herra. Ne tarttuvat raudankovilla kynsillään nukkuvien kurkkuun ja painavat uhriensa rintaa."
"Eikö sovi ajatella, että he ovat syöneet liiaksi ja kärsivät ruuan sulamattomuutta?"
"Ei, herra. Vuorenhenget ovat taivaaseen pääsemättömien ihmisten henkiä. Niitä kohtaa yöaikaan metsässä laumoittain. Vuorien asukkaat pelkäävät niitä kovasti. Ne olestavat vuorten kukkuloilla ja saattavat ottaa kissan, rotan tai jonkun muun elävän muodon. Niiden sanotaan usein muuttavan hahmoansa. Missä ei mikään ihmisjalka pääse käymään, vuorilla ja rotkoissa tahi tiheässä luhdassa, siellä henget hyörivät. Mutta usein jättävät ne piilopaikkansa ja etsivät ihmisiä. Ne, joita nämät henget riivaavat, vaipuvat tavallisesti puolitainnuksiin ja ääntelevät silloin selittämättömiä sanoja ja kirkuvat rajusti. On niitäkin, jotka väittävät tuntevansa taikasanoja, joilla henkiä houkutellaan esille. Maan asujamet käyttävät tähän tarkoitukseen eräitä keinoja suuremmalla tai vähemmällä menestyksellä. Eräs nokkoslaji on semmoinen, että kun sen panee riivatun rinnalle, niin pahat pakenevat. Tepsivin keino kuitenkin on, että on lyövillään henkiä tulikuumalla raudalla. Tätä keinoa taitavat henget pelätä enemmän kuin mitään muuta."
"Onko koskaan kuultu henkien puhuvan?" kysyin minä.
"Ei usein eikä välittömästi, mutta kyllä niitten henkilöitten kautta, joita ne riivaavat. Nämät kertovat hengistä monta kummallista juttua. Omituiset nämät henget ovat siitä, että ne hätyyttävät ainoastaan niitä ihmisiä, jotka heitä pelkäävät. Jos hätyytetty tekee vastarintaa, katoavat ne".
"Onko alkuasukkailla mitään erityistä keinoa niiltä suojeluksensa itseään?"
"Tuli on ainoa varma suojeluskeino. Joka nukkuu tulen ääressä, on niiltä suojassa niinkauvan kuin tuli palaa."
"Tiedättekö jonkun niitä nähneen?"
"Kyllä, eräs Joga niminen mies kertoi kerran yöllä metsän läpi kulkiessaan kuulleensa äänen, joka huusi häntä nimeltään. Peloissaan pysähtyi hän, eikä muutamassa silmänräpäyksessä saanut sanaa sanotuksi. Vapisten hän vihdoin vastasi ja heti tuli koko liuma henkiä, jotka ivaten kehottivat häntä heitä ahdistamaan, jos hän uskaltaisi. Joga lähti heti käpälämäkeen ja pahat henget katosivat. Kerrotaan niitten kivittäneenkin vastaantulioita."
"Entäs te itse, Jagat Sing? Oletteko koskaan henkiä nähnyt?"
"Ainoastaan yhden kerran. Olin juuri eräänä myöhäisenä iltana kotimatkalla linnaan, kun minä ylhäällä mäellä näin naisolennon. Oli kaunis kuutamo-ilta. Jatkoin matkaani jyrkkää mäkeä ylös, mutta olento seisoi samalla paikalla, täydellisesti kuutamon valaisemana. Mennessäni siitä ohi, katsoin sinne ja näin pikimustat, aaveentapaiset kasvot, kamalat katsella. Veri oli jähmettyä suonissani, kun tuo kamala olento läheni. Tähtäsin siihen voimallisen iskun kepilläni, mutta keppi lensi vinkuen läpi ilman, ketään tapaamatta. Noita oli silmänräpäyksessä kadonnut."
"Toivoisin, Jagat Sing, että voisitte näyttää minulle jonkun näistä hengistä. Minä antaisin paljon saadakseni niitä valokuvata."
"Te ette voi nähdä niitä aina silloin kun tahdotte, herra. On paras että vältätte niitä. Ne ovat pahoja henkiä ja tekevät vaan vahinkoa."
Lähdin Askotesta (1370 m.) luikertelevaa tietä pitkin taajan metsän läpi ja kuljin riippusiltaa myöden Gori-virran yli Gargian luona (727 m.) Tie kävi syvän, kuuman laakson kautta, jonka läpi vuolas Kali-joki virtaa, kulkien meistä vastakkaiseen suuntaan ja muodostaen rajan Nepalin ja Kumaonin välillä. Nepalin puolella näkyi kyliä ja viljeltyjä vainioita, kun sitä vastoin Kumaonin puolella oli ainoastaan muutama autioksi jäänyt katoton hökkeli. Nämät olivat Shokalaisten ja Tiibettiläisten talviasumuksia, kun he kylmänä vuoden aikana muuttavat alas näille lämpymille seuduille lammaslaumojansa paimentamaan. Shokalaisten suviasunnot ovat korkeammalla vuoristossa, Tiibettiin vievien valtateitten lähellä ja lähempänä Tiibetin rajaa.
Saapuessani Kutsian daramsallaan, toi sanansaattaja minulle tiedon, että rajivari, jota en saanut Askotessa tavata, nyt on täällä uhraamassa eräille jumalille, ja että hän tulisi käymään minun luonani keho 3 i.p. Koska minulla siis oli hyvää aikaa, menin kylpemään ihanan vilpoiseen, mutta vuolaaseen virtaan. Uiminen ei saattanut tulla kysymykseenkään, olipa siihen itsensä kastaminenkin jo vaaranalaista. Virrassa kadotin jalansijan ja se vei minut kovaa vauhtia muutamia kallioita vastaan, jotka kohosivat virrasta noin 20 tahi 30 metriä alempana. Pääsin kuitenkin onnellisesti ylös vedestä ilman muuta vahinkoa kuin muutamia naarmuja.
Kuivatellessa päivän paisteessa tuli luokseni lähetystö alkuasukkaita, jotka kunnanesimiehensä (patan) johtamina kunnioittavasti tervehtien lahjoittivat minulle maitoa, panaaneja (kiela) jättiläissuuruisia kurkkuja (kakri) ja pähkinöitä. Nämät alkuasukkaat näyttivät olevan paljon korkeammalla kannalla kuin alamaan Hintulaiset. He olivat samalla notkeat ja lujarakenteiset, käyttäytyivät arvokkaasti ja näyttivät miehuullisilta. Heidän vaalea ihonvärinsä ja tuuheat, mustat hiuksensa tekivät heitä Espanjalaisten tahi etelä Italialaisten näköisiksi. Heillä ei ollut ensinkään sitä teeskenneltyä käytöstä ja petollista puhetta, mikä on niin tavallista jotka aina ovat tekemisissä Eurooppalaisten kanssa.
Lähellä joenrantaa oli tiibettiläinen leiri, jossa oli 30 tahi 40 telttaa. Ne olivat kaikki alkuaan olleet valkoiset, mutta nyt ne olivat savusta mustuneet. Niissä oli kaikissa miehiä, naisia ja lapsia sekä paljon talouskapineita. Näistä herättivät huomiotamme sisälle astuessamme varsinkin joukko kiiltäviä messinkimaljoja. Niitä oli hajalla pitkin maata, ja telttalaisten suurimpana huolena näytti olevan näitten astioitten kiiltävinä ja hienoina pitäminen, muusta piittaamatta.
Teltassa ja sen ulkopuolella oli suuret kasat kaikellaista tavaraa, vaatteitten peitossa sadetta vastaan.
Juuri kolmen lyönnillä saapui rajivari kantotuolissaan (dandy) häntä seurasi hänen veljensä, samoin kantotuolissa. Rajivarin poika ja perillinen ratsasti kauniilla harmaalla pikkuhevosella. Menin auttamaan vanhaa päällikköä, joka muutama vuosi sitten oli halvattu, pois kantotuolista. Me kättelimme sydämmellisesti toisiamme ja minä talutin hänet vajaan, jossa me, tuolien puutteessa, istuimme minun tavaralaatikoilleni. Hänen hienot ja kauniit piirteensä, viehättävä käytöksensä, pehmeä ja sointuisa äänensä sekä arvokas puheensa ilmoitti selvästi tämän miehen olevan korkeampaa rotua ja että erinomainen kyky oli kätkettynä hänen yksinkertaiseen ja vaatimattomaan olentoonsa.
"Toivon että voitte hyvin ja etteivät matkan vaivat ole teitä liiaksi rasittaneet. Mieleni oli paha, kun en saanut itse vastaan- ottaa teitä Askotessa. Elävätkö rakkaat vanhempanne? Onko teillä veljiä ja sisaria? Oletteko naimisissa? Toivoisin suuresti pääseväni Englantiin. Ihmeellinen maa se lienee, ja niin minä sitä ihailen, että olen antanut veljeni pojille englantilaisen kasvatuksen, ja yksi heistä palvelee nyt kuningatar Viktorian (maharanin) valtiollisena asiamiehenä".
Vastasin hänen kysymyksiinsä niin hyvin kuin osasin, hintulaisen sanakirjan, liikkeiden ja piirustuksien avulla. Hän puhui asianharrastuksella ja ymmärtäväisyydellä monista meidän viime keksinnöistämme.
Hän ihaili kovin tieteellisiä koneitani, mutta enintä huomiota herätti kumminkin heissä minun pyssyni, revolverini ja muut aseeni, varsinkin 256° mannliherkiväärini, joka oli asetettu 594 metrin kantavaisuuteen.
Rajivari pyysi minun tulemaan takaisin Askoteen hänen kanssaan, josta hän veisi minut metsästämään tiikereitä, karhuja ja leopaarteja. Mutta vaikka tämä tarjous olikin hyvin houkutteleva, en kuitenkaan voinut siihen suostua, koska minulla oli ihan toiset aikeet.
Vierailu kesti yli kolme tuntia ja olin iloinen siitä, että erosimme hyvinä ystävinä.
Kulkiessamme syvän laakson läpi Dharkkulaan päin, oli kuumuus sietämätön, vaikka aurinko jo oli laskemaisillaan. Saavuimme eräälle vesiputoukselle, jossa vesi suuresta korkeudesta putosi sateenvarjon-muotoisten, sammaltuneitten stalaktiittien eli tippukivien päälle. Kun auringon viime säteet kohtasivat putoavaa vettä, muuttui se säteileväksi moniväriseksi sateeksi. Monet pienet sateenkaaret lisäsivät tämän ilmiön kauneutta. Lepäsimme hetkisen tässä vilpoisassa ja somassa paikassa. Linnut lauloivat ja apinoita leikki puissa. Etäämmällä, siinä kohden missä joki tekee mutkan, on vuoressa kaksi suurta luolaa. Savustuneet katot osoittavat, että ne ovat matkustavien Shokalaisten ja Tiibettiläisten leiripaikkoja. Suuret mustapäiset ja valkopartaiset apinat hääräsivät iloisina ja pelkäämättä kaikkialla vallattomasti leikkien, ilakoidessaan heittävät tai vierittävät ne kiviä ohikulkevien päälle, tuottaen monesti onnettomuuksia, kun tie tässä on kapea ja kulkee rotkon sivua.
Ennenkuin saavuimme siihen paikkaan, missä Tsuagar laskee Kaliin, sivutimme monta tiibettiläistä humli- ja rongpa-leiriä.
Minä leiriydyin Kalikan (noin 950 metriä) luona, jättiläispuun juurelle, jonka oksat ulottuivat kauvaksi tien yli ja johon Intialaiset ja minun mieheni olivat matoista ja lehteristä oksista latoneet mukavan majan.
Kun halusin niin pian kuin suinkin päästä tuosta kuumasta laaksosta, herätin mieheni jo kello 3 aamulla, vaikka olimme vasta myöhään illalla käyneet levolle, ja alotimme marssimme. Menin paikoin pitkin tietä sivutimme Shokalaisten autioita talviasuntoja, joissa oli rikkinäiset olkikatot. Muutamissa oli kuitenkin liuskakivikatot, ja nämä ovat juuri darma-shokalaisasuntojen varsinaisena, tuntomerkkinä.
Shokalaisten vesimyllyt olivat hyvin alkuperäisiä ja omituisia. Sangen kekseliäs laitos pani veden kiertämään tavattoman suurta kiveä, joka pyöri toisen kiven päällä. Vilja valui hitaasti ylhäältä laatikosta ylemmän kiven keskelle tehtyyn reikään ja sitte molempien kivien väliseen uurteeseen, ja niin se jauhettiin hienoksi.
Dharkhula (1055 m.) on Shokalaisten suurin talvimajailupaikka kauniilla tasangolla. Kylässä on kaksitoista pitkää taloriviä, ne ovat katottomia ja hyvin toistensa näköisiä ja kokoisia. Huomiomme kiintyi neljään suureen rakennukseen kylän toisessa päässä. Yksi näistä on daramsalla. Ne muut kaksi kivitaloa ovat koulu ja sairashuone. Ne kuuluvat methodistien lähetysseuralle ja niitä johtaa neidet Sheldon M.D., ja Brown sekä näitten seutujen ihmeteltävä sivistyksen eturaivaaja t:ri H. Wilson. Saman lähetyksen majatalo on vähän ylempänä vuoren rinteellä. Niiden kohtien välillä, jossa Nepalista tuleva Lakka ja Shakta laskevat Kalijokeen on Dubart (noin 1,100 metriä) ja siitä noustaan vähitellen noin 1,226 metrin korkeuteen Relegar-virran varrella, joka myös on tuon mahtavan päävirran lisäjoki. Mentyäni-Rankuti-virran yli, nousin yhä korkeammalle ja taakseni jäivät vuoriharjut toinen toisensa perään virran uoman toisella puolen, kun taas Nepalin puolella, kolmen lähimmän harjun takana, sangen korkeita ja kauniita lumihuippuisia kukkuloita kohosi pilviä kohden. Korkein paikka tielläni oli 1,613 metriä, jonka jälkeen taas vähän laskeuduimme ja niin saavuimme Khelan daramsallaan myöhään yöllä.
Khelan lähellä vuorenkukkulalla oli tavattoman suuri neliskulmainen ja tornimainen kallionlohkare. Asukkaat väittivät, että sen kiven sai liikkumaan ja pyörimään kun siihen vaan ryhtyi; toiset kuitenkin väittivät tätä vastaan, eikä minulla ollut aikaa, käydä sitä tarkastamassa. Kaukoputkellani katsoen näytti se kuitenkin seisovan aivan lujalla ja vakavalla pohjalla. Harmikseni en myös päässyt katsomaan merkillisiä lämpöisiä rikkilähteitä Darma Gangan lähellä. En myös päässyt erääseen merkilliseen luolaan, jossa maasta nousevaiset myrkkyhöyryt ovat tappaneet suuret määrät eläviä. Eri haaroilta saamaini tietojen mukaan on luola varsin täynnä lintujen ja imettäväisten luurankoja, kun nuo eläimet ovat tunkeutuneet tuohon kuoleman kammioon.
Kaksi valtatietä vie Khelasta Hundekseen: toinen Darma- eli Dholi-virran laaksoa myöten, toinen pitkin Kalijokea Lippu-nimisen solan kautta.
Kauppatie Darmalaaksoa myöden on vähemmän käytetty kuin Lippusolan kautta, mutta se on kuitenkin tärkeä, sillä osa lounaisen Tiibetin intialaista kauppaa kulkee Darmashokalaisten välityksellä. Tavarat ovat pääasiallisesti puraksia, suolaa, villoja, ja turkiksia, kankaita ja talouskapineita. Näihin vaihtavat Tiibettiläiset hopeata, vehnää, riisiä, pippuria, kaikellaisia helmiä ja intialaisia teollisuustuotteita sekä satua ja ghuria (eräitä elintarpeita). Darmatie on verrattain hyvä ja varma, vaikka se on vaan vuoripolku ja vie tavattoman korkeitten paikkojen yli sekä hyvin kapeana kulkee Dholi-joen yläjuoksua myöden, sivullaan syvät rotkot. Joen rannoilla on monta shokalaiskylää ja uutisasutusta. Suurimmat ovat Nyu, Sobala, Sela, Nagling, Bahling, Sona ja Tuktung (3159 m.), Dansu ja Jansu, jossa käy silta joen yli. Koillisella rannalla on vastapäätä Dakar Goa ja etäämpänä 3090 metrin ylängöllä virtaa vuolas ja sameravesinen Lissar-joki.
Dholivirta alkaa verrattain pienistä jäätiköistä koillispuolella sitä harjannetta, joka on osa korkeampaa Himalaijaa, ja ulottuu kaakkoon siihen kohtaan, jossa molemmat joet yhtyvät. Syöksyessään ottaa se lisäjoiksensa useita jäätikkövirtoja, joista Kats'in lumikentältä ja Nui'n jäätiköltä lähteväiset ovat suurimmat. Dholi virtaa luikerrellen kallioitten välissä ja rotkoissa, ensin kaakkoon, sitten etelään ja lopuksi lounaaseen päin, kunnes siihen yhtyy luoteesta tuleva Lissar.
Tiang, Sipu (noin 3,460 m.) ja Markha ovat suurimmat, shokakylät Lissarin varrella.
Markhasta lähtee polku, joka yhdistää Lissar ja Gori-laaksot. Noustessa Lissarin länsipuoliselle korkealle harjulle, kuljetaan, pitkin Niphung Kang-jäätikön pohjoista reunaa, sitten Kharsa-jäätikön eteläpuolitse ja kuljetaan vaivalloisen ja vaarallisen Tertkha-jäätikön poikki läntiseen suuntaan. Shun-Kalpa jäätikön eteläpuolitse tullaan Ralem'iin ja Sumdu'um erään Goan lisäjoen varrella; Goa itse on Kalin lisäjoki.
Se hajanainen alaston vuoriharjanne kulkee pääsuunnassaan kaakosta koilliseen Ralfa-jäätikölle ja kääntyy siinä kaaressa luoteeseen päin lumikenttinä ja jäätikköinä. Vuoriharjun koillis- ja itä-puolella on jäätiköltä paljon enemmän kuin sen länsipuolella, mutta melkoinen jäätikkö on sielläkin ja sen eri osien nimiä on Kala Baland, Shun-Kalpa ja Tertkha. Niillä seuduin, missä tämä harju yhtyy Himalaija-vuoristoon, on myös laajoja jäätiköitä, mutta niiden nimistä en saanut selvää, paitsi kaikkein pohjoisimmasta, jonka nimi oli Lissarseva ja josta Lissarvirta alkaa.
Lissarin ja Gorin välinen vuoriharjanne on maantieteellisesti tärkeä, koska se on niiden kahden Tiibetin osan rajana, jotka tunnetaan nimillä Darma ja Johar ja koska siinä on komeita lumi- huippuja, joista Bambadhura on 6,237 m. korkea, ja muuan nimetön huippu tästä lounaaseen päin on tätäkin korkeampia Täällä näkyy myös nuo molemmat _Kharsa_huiput, toinen saman- nimisen jäätikön luoteisella, toinen lounaisella puolella. Useita huippuja on myös kaakkoon päin, samoin myös pohjoisessa, joista korkein on Telkot-jäätikön takana 6,730 metriä.
Sillä kohtaa, jossa vuoriharjanne kääntyy etelään päin, alkaa se vähitellen madaltua, niin että eteläisin huippu on 4,337 metriä, korkea.
Vuoriharjanne jakaantuu kahtia 29°59'10" p.l. ja 80°31'45" i.p. kohdalla. Toinen haara juoksee kaakkoon, toinen lounaiseen, kumpikin sitten taas jakautuen pienemmiksi haaroiksi, joista Basili-niminen kukkula kohoaa 3,933 metrin korkeuteen.
Bungadhura-vuori (2,681 m.), joka on juuri Khelan lähellä, on Darman ja Askoten luonnollinen raja. Mutta todellinen raja ei kuitenkaan kulje tätä myöden Kalivirtaan asti, vaan poikkee etelään päin Mangthil-nimisille vuorille Relegar-joen seutuvilla.
Tärkeämpi kuin edellinen on tämän kanssa yhtäsuuntaisesti juokseva vuoriharjanne, joka lähtee suuresta Himalaijaselänteestä. Täällä on nim. Englannin alusmaitten korkein kukkula Nanda Devi 7,662 m. sekä sen naapurit Trisul, Nanda Kot ja pari muuta huippua, jättiläisiä nekin kooltansa. Tämä vuoriselänne haaroineen erottaa Gori-virran laaksot (Joharin) ja läntisen Tiibetin (_Painkhanda_n).
Tunnetut Milam ja Pindari-jäätiköt ovat toinen tämän harjun itä- toinen lounaispuolella. Milamin tietä Tiibettiin käyttävät Joharin kauppiaat; se kulkee Kungribingri-solan kautta (6830 m.) ja siitä etelälounaaseen päin _Uttadhura_n kautta Hundekseen.
Paikhanda on alppimainen vuoriseutu, äärettömiä lumikenttiä ikuisen lumen ja laajojen jäätiköitten peitossa; se on Garwhalin luoteiskulmassa Tiibetin rajalla Dhaulivirran ympärillä. Sen lävitse käy toinen kauppatie läntiseen Tiibettiin Niti-solan kautta (30°57'59" p.l. ja 79°55'3" i.p.). Tämä tie menee melkein suoraan itään. Niti on 4,930 m. korkealla ja kaikkien kertomusten mukaan helppo kulkea, sekä suvella aivan lumeton. Paikhandalaiset kulkevat tämän solan kautta ja käyttävät myös toisia, joiden nimet ovat: Malla Shilankh ja Tumtsun sekä Shorhoti, jota viime mainittua H.R. Strahey kulki muutamia vuosia sitten, mutta joka kuitenkin on vähemmin käytetty kauppatie, se on myös näistä kaikista vaarallisin. Koskirikas Dhauli paisuu monilukuisista lisävirroista joeksi ja laskee pyhään Gangekseen.
Paikhandan, Joharin ja Darman asukkaat ovat varsinaisen Tiibetin asujanten läheisiä heimolaisia. Maata nimitetään yhteisellä nimellä Bhot, jonka nimen Intian kansat erityisemmin antavat sille osalle maata, jonka luonnollisena rajana kaakossa on Kali- virta Nepalia vastaan ja koillisessa suuri Himalaija, ulottuen Lissar-huipusta 115° suuntaan.
Darma-solan seutuvilla lähtee Himalaijan pääharjusta haara, joka kulkee halki maan pohjoisluoteesta eteläkaakkoon ja joka erottaa yllämainitun Darma Gangan Kuti-virrasta; tätä myöden kuljin minä matkallani Tiibettiin. Suurimmat korkeudet täällä ovat Lissar-sola noin 5,500 m., muuan huippu Rama-jäätikön koillispuolessa 6,166 m., Gurma 6,040 m. sekä näiden etelä- ja itäpuolella useita jotenkin samankorkuisia huippuja.