KOLMAS NÄYTÖS
(Näyttämö sama kuin ensimäisessäkin näytöksessä.)
1:en kohtaus.
Salttu ja Kaisa.
SALTTU (Makaa puettuna peremmässä sängyssä, jossa verho on vedetty syrjään, ja kuorsaa.)
KAISA (Tulee ulkoa ja huomaa Saltun sängyssä.) Vieläkö sinä, sen köntys, makaat! (Ravistelee Salttua.) Nouse ylös! Vallesmannikin voi jo olla tuossa paikassa täällä.
Salttu. Mi-tä? (Haukottelee.)
KAISA. Nouse ylös! Ja sillä sanalla!
SALTTU. Enhän minä nukkunutkaan. Tuossa vain vähän loikoilin, kun ei kerran työhön saa mennä.
KAISA. Vai et nukkunut (Pilkallisesti.) Ja ikäväkö on, kun et työhön pääse. — No, etkö pääse ylös siitä!
SALTTU. Eihän sinne työhön ikäväkään ole, mutta kun isäntä käski kaikkien olemahan kotona siihen asti, kun vallesmanni on pitänyt tutkinnon, niin —
KAISA. No niin. Nouse sitten. Vai sängystä päinkö aiot todistuksesi antaa.
(Kaisa ottaa keskustelun aikana arkusta, monien myttyjen sisästä, silkkihuivin, jota silittelee ja panee sen lopuksi arkun päälle oikenemaan.)
SALTTU. Nousenhan minä.
(Vääntyy istumaan sängynlaidalle. — Haukottelee.)
KAISA. Kyllä sun täytyy panna pyhäpuku päällesi. Et sinä saa tuollaisena tutkintohon mennä.
SALTTU (Haukottelee.) Aitassako se pyhäpuku on?
KAISA. Niin. — Ja pese samalla naamasikin kaivolla.
SALTTU. Kyllä se Antti oli koko peijooni! Viitsii karata! Ja sukulaistalosta! Ja nostattaa tällaisen hälinän. — Ei suinkaan Jussi ja isäntä vielä ole tullehet Anttia etsimästä?
KAISA. Isäntä kävi päivän noustessa jo kotona, mutta sitten se lähti vallesmannille asiaa ilmoittamahan.
SALTTU. Aika elämä nousi Antin tähden. Yöllä jo hypättihin ja haihatettihin pitkin pitäjää. Nyt tulee vallesmanni tutkintoa pitämähän. Ja sitten taas lähdetähän tietysti etsimähän. — Joo. Että kyllä teki koko tepposet se Antti. Mutta ei se yksin sitä tehnyt.
KAISA. Mitä sinä siitä tiedät? (Uhkaavasti.) Tiedä se, ettet tiedä mitään! Etkä sinä mitään tiedäkään.
SALTTU. En minä tiedäkään. En minä ole nähnyt kenenkään Anttia irti päästävän.
KAISA. Niin, mutta sinä et ole nähnyt muutakaan. Olisipa se kaunista, jos sinä vielä rupeaisit ilmiantamahan Jussia (Pelästyy.) — tuota — ilmiantamahan ketään ja puhumahan epäilyksistäsi.
SALTTU. Älä pelkää. Kyllä minä osaan kannon kiertää.
KAISA (Istuu tuolille Saltun viereen. — Tuttavallisesti.) Mitä sinä oikein sitten näit?
SALTTU. Näinhän minä, että Jussi kävi Antin hakemassa täältä tuvasta.
Ja sen jälkehen Antti katosi.
KAISA. Hm! Kyllä se oli Jussi.
SALTTU. Aivan varmahan.
KAISA. Mutta muista pitää suusi kiinni tästä asiasta. Sano vain, ettet tiedä ja että kun häjyt olivat täällä rikuneeramassa, niin silloin kai Antti pääsi menemähän (Hiljaa.) St! Maija tulee.
(Nousee ja menee takan luo.)
2:nen kohtaus.
Kaisa, Salttu ja Maija.
MAIJA (Tulee ulkoa levottoman näköisenä.)
KAISA (Lavertelevasti.) Tuota me vain — (Iskee silmää Saltulle) — tässä juttelimme, että kuinkahan ne herrat sitä Anttia niin voivat piinata, kun tuo suutarikin näkyy olevan jo aivan terve.
MAIJA (Ilostuu. — Epäillen.) Mutta eilenhän se vielä oli loppua katsottavana.
KAISA. Sanoinhan minä, että tekokipeä se vain oli. Pihalla se ainakin nyt näkyi kävelevän, kun minä ohi menin.
MAIJA (Huokaisten.) Ja Antti karkasi.
KAISA. Sanos muuta! Ei olisi luullut kehtaavan sunkaan tähtesi.
(Istuu patapenkille.)
MAIJA (Vilkaisee epäilevästi Kaisaan.)
KAISA. Mutta sitä minä en ymmärrä kuinka vallesmanni voi ollenkaan panna Anttia kiinni. Sakollahan tappelusta on ennenkin päässyt.
SALTTU. Te ette tunne lakia. Mutta minä olen ollut niin paljon vallesmannilla työssä — sekä tällä että entisellä — että minä tunnen lain kuin oikean käteni (Nousee.) Kas, se on sillä lailla, että kun mies on talossa vierahana taikka asialla ja silloin tulee kania ja tappelu talonväen kanssa, niin se on tappelu. Ja siitä pääsee sakoilla. Mutta jos tämä sama mies menee vartavasten häjyilemähän ja tappelemahan siihen taloon, niin silloin on kuninkahan rauha rikottu. Ja siitä pääsee vuodeksi linnahan.
KAISA. Mikä kuninkahan rauha se nyt Niemen suutarinkin mökissä on! Älä höpise.
MAIJA. Eikä Antti sinne häjyilemähän mennyt'. Jonkun asian vuoksi oli vaan poikennut.
SALTTU. Ja jos sellaisessa tappelussa se, jonka talossa ollahan, kuolee, niin ei muuta kuin: oikea käsi ja pää poikki. Niin sanoo laki.
KAISA. Eihän nyt enää mestata, vaan viedähän Siperiahan, —
MAIJA. — joka on kuolemaakin pahempi.
KAISA (Ottaa takalta pesuvadin ja antaa Saltulle.) Lähde nyt pesemähän naamasi ja panemahan vähän parempaa päällesi.
(Menee ulos.)
SALTTU. No, no! Mennähän vaan.
(Menee Kaisan jälessä.)
3:s kohtaus.
Maija, Hilapielen Heta ja Liisa.
LIISA (Laulaa ulkona.)
Uuden kullan kellon käljyt
Ne jäi mun käteheni,
Vedet tuli silmiini
En nähnyt eteheni.
MAIJA (Menee istumaan pöydän taa ikkunan viereen. — Katsoo ikkunasta.) Sinä, Liisa, laulat ikävääsi, vaikka tuskin vielä tiedät, mitä ikävä onkaan (Kääntyy ja nojautuu pöytään. — Huokaa.) — Tein väärin! (Panee kätensä ristiin.) Jumala. Sinä, joka tutkit sydämet, sinä tiedät, että aivoitukseni eivät ollehet pahat. Luulin tekeväni oikein. — Älä käännä kasvojasi minusta, vaan anna minulle anteeksi syntivelkani. — Älä rankaise muita mun rikokseni tähden. Minä yksin olen syyllinen. Anna mulle rangaistus, että tulisin mahdolliseksi sinun kasvojesi etehen. — Kuitenkaan ei minun tahtoni jälkehen, vaan Sinun (Hetken kuluttua nousee tyynenä.) Nyt minä tiedän, mitä mun on tekeminen. Laki saa rangaista syyllisen.
(Menee peräikkunan pielestä ottamaan huivinsa)
HILAPIELEN HETA (Tulee ulkoa teeskentelevän nöyränä, mutta samalla jonkun verran voitonvarmana.) Jumalan rauha talohon!
MAIJA (Kääntyy. — Pienen vaitiolon jälkeen.) Samoin teille.
HILAPIELEN HETA. Minä tulin uudestansa sun luoksesi. Eilen Jussi sekoitti asian. — Jaa, jaa! Enhän minä itseäni varten mutta kun herännyttä kansaa tulee. — Voithan sinä aivan helposti antaa muutaman naulan voita ja yhden lampahan. — Niin, niin. Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän.
MAIJA (Hämmästyy.) Mitä?! — Sanoinhan minä jo eilen, että minä en voi ottaa vähääkään, mitä sitten näin paljon. Se olisi varkautta.
(Tulee pöydän luo.)
HILAPIELEN HETA (Tulee Maijan jälessä.) Ei se ole varkautta. — Joka köyhää armahtaa, hän lainaa Herralle (Merkitsevästi.) Ja onhan meidän synneissämme suurempiakin rikoksia maallista lakia vastahan. Se ei merkitse mitään, vaikka vähän ruokavaroja Hetalle annatkin omin lupisi.
MAIJA. Mitä te tarkoitatte?
HILAPIELEN HETA. En mitään. Ei Heta ole mitään nähnyt. Ei mitään ei mitään! Mutta anna sinä myös, mitä pyysin.
MAIJA. Minä en voi. Enkä tahdokaan.
HILAPIELEN HETA (Uhkaavana.) Vai et voi? En minäkään voi olla sitten sanomatta, mitä eilen illalla näin! — Tuolta aitasta tuli mies ja lähti tuonne (Viittaa perälle, ensin oikeaan sitten vasempaan.) Ja kuka oli hyvästelemässä?
MAIJA (Istuutuu penkille pöydän eteen, — rauhallisesti ja samalla halveksien.) Vai niin! Te näitte sen. — Tein rikoksen ymmärtämättömyydestä, mutta menen sen vallesmannille tunnustamahan.
HILAPIELEN HETA. Älä tee sitä! Älä suinkaan. Siitähän taas suruttomat saisivat uuden syyn meitä vastahan (Opettavasti.) Sinä olet niin vähän aikaa uskossa ollut, että sinä et tiedä vielä, mikä kulloinkin on oikea. Sua täytyy vielä johtaa. — Katsos! Herännytkään ihminen ei ole varma autuahaksi tulemisestansa muulloin, kuin juuri sillä hetkellä, jolloin on rukouksella lähestynyt Jumalaa. Sillä välillä on hän heikko, valmis lankeemuksehen ja rikoksihinkin. Mutta näihin lankeemuksihin on Jumala meidät johdattanut sentähden, ettemme hairahtuisi liiaksi luottamahan omahan vanhurskautehemme. Ja ne lankeemukset annetahan anteheksi. — Älä siis suinkaan mene maallisten tuomarien tuomittavaksi. Äläkä mene vallesmannille itseäsi ilmiantamahan. Vallesmanni vainoo meitä jo muutenkin.
MAIJA (On kuunnellut kasvavalla inholla. Nousee. —) Te, te olette kiusaaja. Mene pois, kiusaaja!
HILAPIELEN HETA. Sinä olet sokea.
MAIJA. Mene pois! (Kun Heta epäröi, viittaa ovea ja huutaa.) Pois!
LIISA (Tulee ulkoa. — Katsahtaa vähän ihmeissään Maijaa ja Hetaa.)
HILAPIELEN HETA (Huomaa Liisan. — Teeskennellyn nöyränä.) Minä menenkin tästä. — Jaa, jaa. Jumalan rauha.
(Menee ulos.)
4:s kohtaus.
Maija ja Liisa.
MAIJA (Istuu entiselle paikalleen.)
LIISA. Eikö Jussi ole vieläkään kotona?
MAIJA. Ei
LIISA (Tulee vähän kaarrellen Maijan luo.) Maija! Sulia on kai hirveän ikävä (Istuu Maijan viereen.) Minä ymmärrän sen niin hyvin. Sinä et voi ajatella muuta kuin Anttia ja toivoisit, että Antti pian tulisi takaisin.
MAIJA (Huokaisten.) Niin.
LIISA. Voi, hyvä Maija. Minä säälin sua niin —
MAIJA (Katsoo Liisaan tutkivasti.) Mutta Liisa! Mikä sua vaivaa? Sinähän olet niin merkillisen näköinen: posket punottavat ja silmät säteilevät.
LIISA (On painanut päänsä alas, mutta nostaa nyt ylös.) Ovatko mun silmäni kirkkahat? Sunkin mielestäsi? Niinkö?
MAIJA. Kyllä ne ovat. Kuinka niin?
LIISA (Hyökkää syleilemään Maijaa.) Maija!
MAIJA. Mitä sinä tarkoitat?
LIISA (Päästää Maijan irti.) En mitään. Minä vain tahtoisin että sinä vähän tykkäisit musta.
MAIJA (Arvaa asian. — Nousee.) Oletteko te, Jussi ja sinä — —?
LIISA (Nousee.) Niin, Maija. Sallisitko sinä Jussin mulle?
MAIJA (Sydämellisesti.) Mun puolestani saat kyllä. Minä uskon, että te sovittekin toisillenne.
LIISA. Maija. Sinä olet niin hyvä! (Syleilee.) Minä rutistan sun
(Katsahtaa Maijaan, pelästyy ja laskee Maijan irti.) Teinkö minä pahaa?
Koskiko suhun?
MAIJA. Ei, Liisa (Pyhkäisee silmäänsä.) Ei muhun koskenut. Muuten vaan — ajatuksilleni —
(Menee kamariin.)
5:s kohtaus.
Liisa ja Jussi.
LIISA (Katsoo Maijan jälkeen. — Menee takan luo.) Maija parka! Mun tulee niin kovasti sua sääli.
JUSSI (Tulee ulkoa.)
LIISA. Jussi! Vihdoinkin sinä tulit.
(Menee Jussia vastaan.)
JUSSI. Olen ollut Anttia etsimässä koko yön.
(Tulee pöydän luo. Riisuu takkinsa.)
LIISA. Eikö löytynyt?
JUSSI. Ei.
LIISA (Tulee lähemmäksi.) Kuule Jussi. Ethän suutu mulle?
JUSSI. Kuinka niin?
LIISA. Lupaa nyt vaan. Sanon sitten.
JUSSI. No en suutu. — Mitä se sitten on?
LIISA. No, kun minä kerroin Maijalle. — En minä tiedä, kuinka se oikein kävi. Tahi oikeastansa Maija arvasi sen. Ethän ole siitä vihainen?
JUSSI (Nojaten kaappiin.) Mitäpä siitä vihainen olisin. Tuleehan se kumminkin tiedoksi. Mutta isälle en tahtoisi juuri tänä päivänä sanoa.
LIISA. Älä pahastu. Kuule, sinä olet niin synkkä. Mikä sua vaivaa? Sun täytyy olla iloinen.
(Silittää Jussin otsaa.)
JUSSI (Tarttuu Liisan toiseen käteen.) En voi olla iloinen, mutta tahtoisin olla hyvä, sun tähtesi. — Liisa! Minä voin tulla ensimäiseksi hyvässä mutta myöskin ensimäiseksi pahassa. — Kaikissa ihmisissä asuu petoeläin. Mussa se on viime päivinä kasvanut. Minä pelkään, että se pääsee irti. Mutta sinä teet mun hyväksi. Sinä pyhit pahat ajatukset pois, ja sun iloiset silmäsi tekevät munkin iloiseksi (Ottaa Liisaa käsistä ja vetää lähemmäksi.) Kuinka minä olen voinut kulkea vuosikausia huomaamatta sua. Samassa talossa on eletty ja yhdessä kasvettu, mutta vasta eilen sun ensi kerran tapasin.
LIISA. En minäkään tiedä. Tähän asti sinä olet ollut vain meidän Jussi, mutta nyt sinä olet mun Jussini.
(Seisovat lähekkäin ja katsovat toisiaan silmiin.)
6:s kohtaus.
Liisa, Jussi ja Harri.
HARRI (Tulee ulkoa.) No! Mitäs te siinä särkiä paistatte?
LIISA (Pelästyen.) Isäntä!
(Menee peremmälle.)
HARRI. Eikö muuta työtä löytynyt?
JUSSI. Isä. Liisa ja minä —
HARRI. Mitä?
JUSSI. En aikonut sitä tänäpäivänä vielä teille sanoa, mutta koska satuitte meidät näkemähän, niin samahan se on, vaikka puhun siitä jo nyt. Liisa ja minä, me olemme päättänehet mennä naimisihin.
HARRI. Vai niin! Johan minä eilen näin, että teillä jonkinlaista teerenpeliä oli. Mutta että kohta naimisihin. — Lapsiahan te vielä olette.
JUSSI. En minä ole enää lapsi.
HARRI (Leppeästi.) Te olette päättänehet — Mutta jos minä sanon: ei.
JUSSI. Minä toivon, että te ette sitä sano.
HARRI (Ankarammin mutta kumminkin vain kiusoitellen.) Mutta jos minä sanon: ei!
JUSSI. Silloin me menemme naimisihin ilman teidän lupaanne.
HARRI (Toruvasti.)
JUSSI (Katsoo hetkisen Jussiin. — Hymähtää.) Taidat olla mun poikani. Ja silloin on aivan turhaa, että rupeamme riitelemähän. Valmihimpaa ei siitä tule. — Oikeastansa ei mulla mitään erityistä naimiskauppaanne vastahan olekaan (Liisalle.) Työtä sinä olet oppinut tekemähän. Ja se, että olet köyhä, ei merkitse paljon. Ei emännän perinnöt kumminkaan kestä kuin Tuomahanpäivästä jouluhun. Mutta meillä on jo emäntänä Maija. Ja yhtehen talohon ei niitä mahdu kahta. Sentähden täytyy teidän odottaa. Ja onhan teillä vielä aikaa. Nuoria olette kumpikin (Liisalle.) Mutta siksi aikaa täytyy sun muuttaa muualle, sillä ei kihlattu pari saa yhdessä asua.
LIISA (On tullut likemmäksi.) Pitääkö mun nyt kohta —
HARRI. Tänäpäivänä pitää teidän molempain olla kotona, sillä vallesmanni tulee pitämähän tutkintoa, niinkuin arvasinkin, mutta huomenna voidahan ajatella asiaa uudestansa.
LIISA (Harrille.) Tekin olette niin hyvä. Minä en osaa sitä palkita koskaan.
HARRI (Melkein kuin hämillään.) No, no. Itsehän te pakotitte mun. Minkä minä teille voin. Ja eihän asia vielä valmis ole. Teille tulee pitkä odottaminen.
LIISA. Niin, mutta minä pelkäsin, että te ajatte mun ijäksi täältä pois.
JUSSI (Harrille. — Ihaillen.) Isä, te olette sittenkin täysi mies!
HARRI. Mitä sinä —
(Menee pöydän luo.)
JUSSI. Te ette vähääkään välitä, mitä ihmiset sanovat. Te seuraatte vain omaa mieltänne ja oikeutta.
HARRI. No, no! Minä pidän vain uskostani kiinni. Ihmisen arvoa ei määrää perityt, eipä vielä ansaitutkaan rahat, vaan se, mitä hän kykenee tekemähän ja mitenkä (Muistaa Antin. Lyö nyrkillä pöytään.) Ja karata ei saa.
(Istuu penkille.)
7:s kohtaus.
Harri, Jussi, Liisa ja Maija.
MAIJA (Tulee kamarista. — Istuu sängyn viereen tuolille.)
HARRI. Antti teki konnan työn. En olisi uskonut että mies viitsii ja kehtaa. Ja mitä siitä oli hyötyä? Vallesmanni saa tulla tänne lakia lukemahan, minä menetän vanginkuljettajan toimen ja saan sakkoa. Antti saa jättää maat ja mannut ja elää lopun ikäänsä kuin kulkurikoira. — Niin. Se olkoon Antin oma asia. Mutta se kuuluu mullekin, että hän juuri meiltä karkasi, meiltä, jossa jo miestä pidettihin kuin ainakin vävyä talossa.
MAIJA (Nousee. Aikoo tunnustaa.) Isä. Älkää moittiko Anttia. Antti ei ole tehnyt väärin. Minä —
HARRI. Sinä. Niin sinä puolustat Anttia. Ja onhan se oikein. Sun tähtesi kai Antti karkasikin. Rupesi pelottamahan sun körttiläisyytesi.
MAIJA (Hiljaa.) Niin, mun.
HARRI. Mutta Antti tulee vielä tätä temppuansa katumahan (Nousee. — Ottaa paperin taskustaan.) Vallesmanni antoi tämän paperin ja käski panna oltermannin sauvan kulkemahan. Joka talosta on määrätty yksi mies karkulaista etsimähän.
(Ottaa sauvan, joka riippuu kellon vieressä seinällä.)
JUSSI (Tulee lähemmäksi. Kivahtaen.) Nyt en minä enää lähde Anttia etsimähän. Minä en vedä samasta köydestä vallesmannin kanssa.
HARRI. En minäkään. Mutta tällä kertaa käskee mua laki ja velvollisuus.
JUSSI (Kiivaasti.) Mutta pyysittekö te tuota paperia vallesmannilta?
HARRI. En. Vallesmanni käski panna oltermannin sauvan liikkehelle. Ja hänellä on oikeus tehdä se (Katsoo tutkivasti Jussiin. — Melkein lempeästi.) Jussi. Kun rajuilma kulkee, niin talonpojan on paras käpristyä yhä lujemmin tähän maankamarahan. Siinä on talonpojan turva.
JUSSI. Mutta jos joutuu tallattavaksi?
HARRI. Jumala varjelkohon! — Jalan alla maan matokin kiemurtelee
(Pieni vaitiolo. — Panee paperin oltermannin sauvan sisään.) Maija.
Lähde sinä viemähän tätä.
MAIJA (Pelästyy.) Minäkö? Munko täytyy kutsua otuksen ajajat kokohon?
HARRI. No kas nyt sitten! Mitä sillä on väliä, kuka sen vie.
LIISA (Tulee lähemmäksi.) Enkö minä saa lähteä?
HARRI (Jussille ja Liisalle.) Teitä molempia tarvitahan kotona
(Liisalle.) Sua kuullahan todistajana ja (Jussille) sun taas täytyy
olla mun sijassani. Minä lähden nyt jo Anttia etsimähän (Maijalle.)
Mutta sinä joudat parhaiten.
(Tarjoaa sauvaa Maijalle.)
MAIJA (Tuskallisesti.) Isä. Eikö kukaan muu voisi lähteä. Minä — minä
— Se on niin kauheaa!
HARRI. Jopas joutavasta melkein itkua puristamahan (Katsoo tutkivasti Maijaan.) Mikset sinä menisi? Lähde nyt vaan, äläkä siinä itkua teettele (Tarjoaa sauvaa.) He. Tuossa on.
MAIJA (Melkein innostuneena.) Minä menen, Jumala rankaisee meitä siksi, että hän rakastaa meitä.
(Ottaa sauvan ja menee ulos.)
HARRI (Katsoo miettiväisenä Maijan jälkeen. — Pieni vaitiolo.) Ovatko
Salttu, Kaisa ja Kaappo kotona?
JUSSI. Kyllä ne ovat.
HARRI (Jussille.) Minä lähden nyt. Pian vallesmannikin tulee. Sitten kun se on tutkinnon pitänyt, saat lähteä kylvämähän Vainionpään sarat (Liisalle.) Sinä voit mennä äestämähän.
(Menee ulos.)
8:s kohtaus.
Jussi, Liisa, Kaisa ja Saltttu.
JUSSI (Istuutuu pöydän kulmalle.)
LIISA (Tulee Jussin luo.) Jussi! Isäsikin suostui. Minä en oikein voi uskoa sitä vielä (Ihaillen.) — Te olette aivan toisenlaisia kuin muut. En minä tiedä minkätähden, mutta on niinkuin papin tai tuomarin kanssa juttelisi, kun teidän molempain kanssa puhuu (Huomaa Jussin vakavuuden.) Mutta Jussi! Minkätähden sinä olet noin vakavana. Kadutko, että sanoit isällesi. Kaduttaako sua?
JUSSI. Liisa kulta. En suinkaan kadu.
LIISA. Älä ole sitten noin totisena. Sun täytyy olla iloinen (Leikkiä laskien.) Ahaa! Nyt minä tiedän, minkätähden sinä olet totinen. Eihän sun sovikaan olla enää poikamainen eikä nauraa. Sinähän olet koko maakunnan lukko. — Ei suinkaan kuninkaatkaan koskaan naura. — Se on se kunnia, joka sua painaa. Mutta kyllä minä kunnioitan sua muutenkin, ei sun tarvitse noin totinen olla.
JUSSI (Vakavana. Siirtyy penkille istumaan. — Puoliksi itsekseen.) Sinä olet oikeassa. Helpompi olisi olla ilman sitä kunniaa. — Se antaa velvollisuuksia, vaikka vielä en tiedä, mitkä ne ovat. Tiedän kyllä, että siellä, missä oikeus on väkivaltaa, tulee voima laiksi. Väkevämpi on oikeassa. Mutta onko heikommalle kaikki keinot luvallisia oikeutensa puolustamisessa?
LIISA. Jussi. Minä en jaksa sua oikein ymmärtää. Mutta minä tiedän, että sinä ansaitset sen kunnian. Sinä et tee vääryyttä, vaikka olet väkevä.
JUSSI (Innostuneena.) Uskotko sinä niin? — Liisa! (Ottaa Liisan syliinsä. — Melkein hurjana.) Liisa! Uskotko sinä? (Katselee Liisaa. — Puoliksi itsekseen. — Lempeästi.) Minä olen suuri ja väkevä! Koko maakunnan lukko, ja minä tarvitsen sun tukeasi, pikku varpunen. Kunpa minä olisin edes niin voimakas, että voisin sun surulta suojella.
LIISA (Pyytäen.) Jussi. Älä puhu surusta nyt.
JUSSI (Pakottaa itsensä.) Ei puhuta. Ollahan iloisia.
LIISA. Eihän meidän tarvitse enää surra, kun isäsikin suostui.
KAISA ja SALTTU (Tulevat ulkoa.)
JUSSI. Ei tarvitsekaan.
(Huomaa Kaisan ja Saltun. Päästää Liisan sylistään.)
KAISA. Pidä sylissäsi vaan. Emme me mitään huomaa (Merkitsevästi.) Emme me koskaan liikoja näe.
LIISA. Kyllähän tätä nyt jo saa huomatakin.
(Istuu Jussin viereen.)
KAISA (Jahkien.) Vai niin! Soo'o! Ettäkö isäntäkin jo tietää? Ja susta tulee Harrihin emäntä! No jopa nyt!
LIISA (Naureskellen.) Niin tulee, jos ei Jussi kadu.
(Nousee hetken kuluttua ja menee etumaisen ikkunan luo.)
KAISA (Huutaa Saltulle, joka on mennyt arkun päälle istumaan.) Salttu riivattu! Istutko sinä mun silkkini päälle. Nouse ylös kohta!
(Menee ja tuuppaa Salttua. — Oikoo silkkihuivia.)
SALTTU (Nousee.) En minä huomannut. Mitäs olet pannut silkkisi siihen.
KAISA (Pistelijäästi.) Kun ei mulla ole omaa kamaria, jossa silkkiäni oikoisin, niin täytyi panna koturin arkun päälle.
SALTTU. Älä nyt taas —
JUSSI. No Salttu, Missäs Saltun eilinen kurssi on, kun Kaisa saa tuolla tavalla komentaa?
SALTTU. Minä olen liian vanha ja liian hyvänluontoinen riitelemähän.
Kärsin ennen itse, ennenkuin annan toisten kärsiä.
KAISA (Leppeämmin.) Vai vielä tässä kiukuttelisit!
(Panee huivin harteilleen.)
JUSSI (Puoleksi itsekseen. — Tuskallisesti.) Ainako vain: kärsi tai anna muitten kärsiä.
LIISA (Katsoo ikkunasta.) Nyt ne tulevat.
KAISA (Katsoo toisesta ikkunasta.) Kahdella hevosella! Vallesmanni ja kriivari ovat ensimäisessä hevosessa. Ja kuka tuo kolmas on, Salttu?
SALTTU. Sehän on vallesmannin renki.
KAISA. Ja herastuomari ja siltavouti toisessa hevosessa.
JUSSI. Lähden herraa vastahanottamahan pihalle. Se on kai talonpojan velvollisuus.
(Menee ulos.)
LIISA (Puistattaen.) Hyi. Mua oikein kammottaa nuo vierahat. Kunpa ne olisivat jo poissa!
(Menee ulos.)
KAISA (Ystävällisesti.) Tiedä nyt Salttu olla viisas! Jussin päälle ei saa tulla vähääkään kääliä. Et vahingossakaan saa mitään sellaista sanoa. Jussi on liika hyvä mies vallesmannin käsihin.
SALTTU. Älä pelkää, että minä Jussia ilmiantaisin. Mutta varo, etteivät ne sulta jotakin narraa.
KAISA. Kyllä minä osaan puhua.
9:s kohtaus.
Vallesmanni, Herastuomari, Siltavouti, Kriivari,
Renki, Jussi, Salttu ja Kaisa.
(Vallesmanni seurueineen tulee ulkoa. Jussi tulee viimeisenä. Kaikki ottavat lakit päästään. Kriivari järjestää laukustaan kirjoitusneuvot, sulkakynän, mustepullon ja paperia sekä lakikirjan pöydälle ja asettuu ennen kuulustelun alkua istumaan pöydän taakse. Herastuomari ja siltavouti ottavat kumpikin itselleen tuolin pöydän päähän. Vallesmanni asettuu pöydän taakse, kriivarin viereen. Renki jää ovipieleen. Vieraitten tullessa niiaa Kaisa syvään, ja Salttu kumartaa, mutta, ainoastaan siltavouti ja herastuomari nyökkäävät vastaan, jälkimmäinen ystävällisesti, edellinen armollisesti.)
VALLESMANNI. Isäntä ei ole kotona. No niin. Hänet olenkin jo kuulustellut. Te muut saatte mennä ulos ja odottaa siellä, kunnes teitä kutsutaan (Jussille.) Me tarvitsemme tuonkin huoneen (Viittaa kamaria.) Onko siellä ketään? Jos on, niin menköön muualle.
KAISA ja SALTTU (Menevät ulos.)
JUSSI (Katsoo kamariin.) Ei siellä ketään ole.
VALLESMANNI. Onko talon väki kotona.
JUSSI. Kyllä muut, mutta Maija-sisareni on oltermannin sauvaa viemässä ja isä —
VALLESMANNI. — roistoa etsimässä. Tiedän. Astu ulos odottamaan.
JUSSI (Menee ulos.)
KRIIVARI (Noin 30-vuotias, puettu hieman narrimaiseen herraspukuun. Käytökseltään mateleva varsinkin vallesmannia kohtaan. — Menee vallesmannin luo. Puhuu supattamalla.) Näkikö herra vallesmanni, että suutari oli pihalla kävelemässä?
VALLESMANNI. Perhana! — Mene kohta tutkinnon jälkeen sanomaan sille, että pysyy sängyssä.
KRIIVARI. Kyllä herra vallesmanni.
(Tulee pöydän taakse.)
VALLESMANNI. Kriivari! Muistatko mitä virkaasi kuuluu?
(Asettuu pöydän taakse.)
KRIIVARI. Juu, juu herra vallesmanni, kyllä herra vallesmanni.
(Ottaa laukusta pullon ja lasin. Kaataa lasin täyteen ja tarjoaa vallesmannille.)
VALLESMANNI. Näin matkoilla ryyppy maistuu.
(Juo, kaataa toisen lasin ja juo senkin.)
KRIIVARI. Juu, herra vallesmanni. Ja sanoohan Syyrakkikin että "viina pidentää ihmisen elämän, jos sitä kohtuullisesti juodaan ja mikä elämä se on, kussa ei viinaa ole."
SILTAVOUTI (Noin 40-vuotias, jonkunlaiseen vormupuvun tapaiseen puettuna.) Joo. Kyllähän se. Maistuuhan se.
VALLESMANNI. Kriivari! Kaada siltavoudille ja herastuomarillekin.
KRIIVARI (Kaataa kummallekin.) Tässä olisi. — Ja sanoohan Syyrakki vielä, että viina on sitä varten luotu, että sen pitää ihmistä iloittaman.
HERASTUOMARI ja SILTAVOUTI (Juovat, nyökkäävät kiittäen.)
VALLESMANNI. Ja vielä yksi ryyppy minulle (Kriivarille.) Sitten on sinun vuorosi.
KRIIVARI (Kaataa ensin vallesmannille yhden ja sitten itselleen pari ryyppyä. Juo intohimoisesti ja hätäisesti.)
VALLESMANNI (Kriivarille.) No kriivari! Jokos kynäsi kulkee?
KKRIIVARI. Juu, juu herra vallesmanni.
(Panee pullon ja lasin pois.)
VALLESMANNI (Virallisesti.) Ehkäpä me sitten alotamme tutkinnon pitämisen (Katselee papereitaan.) Kutsutaan ensiksi sisään renki Kaaprieli Kaaprielinpoika.
RENKI (Avaa oven. — Huutaa.) Renki Kaaprieli Kaaprielinpoika tulee tänne. (Katselee.) No, missä Kaappo on?
10:s kohtaus.
Tutkinnonpitäjät ja Kaappo.
KAAPPO (Tulee sisään hengästyneenä ja peloissaan.)
VALLESMANNI. Oletko sinä tämän talon renki Kaaprieli Kaaprielinpoika?
KAAPPO (Hypistelee lakkia kädessään, kumartaa ja niiaa samalla.) Joo. —
Kyllä minä se olen, vaikka Kaapoksi mua tavallisesti sanotahan.
VALLESMANNI. No mitä sinä tiedät tähän asiaan?
KAAPPO. Niin minäkö?
VALLESMANNI. Sinä juuri. Mitä sinä tiedät?
KAAPPO (Kynsii päätänsä.) En minä tiedä mitään. Sitäkö Antin karkaamista vallesmanni tarkoittaa?
VALLESMANNI. Sitä luonnollisesti. Etkö tiedä vangin karkaamisesta mitään?
KAAPPO (Vakuuttavasti.) En minä tiedä.
VALLESMANNI. Tiedätkö sinä edes, että se on karannutkaan?
KAAPPO. Joo! Kyllä minä sen taas —
VALLESMANNI (Kiukkuisena.) No mitä siinä teet verukkeita. Sano suoraan, mitä tiedät. Koska sinä näit Antti Hangan ja kenen kanssa?
KAAPPO. Minä olen tuntenut Antin pienestä pojasta.
VALLESMANNI. Suu kiinni! Koska sinä näit hänen eilen illalla viimeksi ja kenen kanssa. Etkö sinä ymmärrä?
KAAPPO. Ymmärränhän minä. Että kenen kanssa minä näin Antin eilen (Kynsii päätään.) Ensiksi minä näin sen isännän kanssa, kun ne tulivat käräjiltä, ja sitten se Antti istui tuohon tuolille.
VALLESMANNI (Kiukkuisena.) Ja siinäkö se hävisi? Yks' kaks vain katosi, meni tornin kautta ulos. Niinkö? Tuohon tuolille istui ja siitä hävisi.
KAAPPO (Katsoo ihmeissään.) Eei! — Antti istui kauan siinä tuolilla, melkein siihen asti, kun ne häjyt tulivat tänne rikuneeraamahan.
VALLESMANNI. No, minnekkä se silloin meni?
KAAPPO. En minä tiedä. Taisi olla asiaa tuonne.
(Viittaa peukalollaan pihalle päin.)
VALLESMANNI (Epätoivoisena.) Voi hyvät ihmiset! (Iskee nyrkillään pöytään.) Kenenkä kanssa tämä sinun Anttisi meni?
KAAPPO (Peloissaan.) Eihän se mun Anttini —
VALLESMANNI (Heristäen nyrkkiään.) Mutta kenen kanssa tämä vangittu Antti Hanka meni? Vai menikö se yksinänsä? Kyllä kai sitä joku oli vartioimassakin? Kenen kanssa se meni ulos? Menköön sitten tuonne tai tuonne.
(Matkii Kaapon peukalon liikkeitä.)
KAAPPO (Viittaa peukalollaan.) Tuonne minä tarkoitin. — — Kyllähän se taisi mennä vähän niinkuin meidän Jussin kanssa.
VALLESMANNI. Jaha! (Kriivarille.) Kirjoita ylös: Nähnyt vangin viimeiseksi talokkaan pojan Jussi Eerikinpoika Harrin kanssa (Kaapolle, leppyneenä.) Senkö jälkeen sinä et enää häntä nähnyt?
KAAPPO. Jussiako? Joo kyllä minä —
VALLESMANNI. Ei, kun Antti Hankaa. Oletko sinä noin tyhmä vai teetkö koiruutta?
KRIIVARI (Kuiskaa jotain vallesmannille.)
VALLESMANNI. Jaha! (Kaapolle.) Oletko sinä käynyt rippikoulun?
KAAPPO (Vähän ylvästellen.) Kyllä.
KRIIVARI (Kuiskaa taas jotain vallesmannille.)
VALLESMANNI. Mutta ethän sinä vielä kauan ole kelvannut todistajaksi?
KAAPPO. Joo, mutta kyllä minä viime vuonna pääsin ripille, kun tämä meidän Jussi opetti mua.
VALLESMANNI. Jaha. Hyvä on. — No näitkö sinä Antti Hankaa sen jälkeen?
KAAPPO. Senkö jälkeen, kun minä olin päässyt ripille?
VALLESMANNI. Ei. Mutta eilen illalla. Näitkö sinä vangittua Antti Hankaa eilen illalla sen jälkeen, kun ne menivät tämän Jussi Harrin kanssa ulos?
KAAPPO. Jaa, niin. Jussi tuli kohta takaisin, mutta Anttia en minä tainnut nähdä enää.
VALLESMANNI (Kriivarille.) Kirjoita: Ei ole nähnyt vankia sen jälestä
(Kaapolle.) Saat mennä (Kun Kaappo epäröi, huutaa:) Saat mennä.
KAAPPO (Menee ulos.)
VALLESMANNI. Kyllä tuollaisten kanssa kärsivällisyyttä kysytään. Mutta täytyy osata puhuttaa sellaisiakin.
KRIIVARI. Juu, juu. Kyllä herra vallesmanni osaakin. Ja kyllä täytyykin osata, kun noin tyhmiä todistajia on. Ja sellaisia ne ovat kaikki. Kaikki ne ovat samanlaisia kolloja.
HERASTUOMARI (Katsahtaa vihaisesti kriivariin.) Onhan niitä narrejakin (Vallesmannille.) Ei se ihme ole, vaikka ne menevätkin hämillensä tällaisissa tutkinnoissa, kun tietävät, että joka sana merkitähän muistihin.
KAAPPO (Pistää päänsä oven raosta.) Minä pyydän päiväpalkkaa!
(Menee takaisin.)
VALLESMANNI. Vielä mitä! — Kutsutaan Kaisa Efraimintytär sisään.
11:s kohtaus.
Tutkinnonpitäjät ja Kaisa.
RENKI (Avaa oven. — Huutaa.) Kaisa Eefraimintytär!
KAISA (Tulee ja pysähtyy keskilattialle.)
VALLESMANNI (Rohkaisevasti.) No mitä Kaisa Efraimintytär tietää tähän asiaan? Kerro salaamatta ja peittelemättä kaikki, mitä tiedät.
KAISA. Hm — hm — tuota —
VALLESMANNI. Kerro vaan. Älä pelkää ollenkaan.
KAISA (Puhuu ensin vähän hitaammin, mutta kiihtyy kiihtymistään. Lopuksi sanat tulevat aivan tulvimalla.) Niin, se oli sillälailla, että toissa iltana, kun tämä meidän Maija rupesi saarnaamahan sitä körtinuskoa, vaikka se muutoin on niin kelvos ja taati ihminen ja muutoin niin kovin aimoonen, mutta mikähän senkin on saanut siihen körtinuskohon villiintymähän, niin kun se Maija rupesi saarnaamahan täällä, juuri tuon pöydän päässä se seisoi, kun se saarnasi, niin silloin meidän isäntä kataantui ja löi nyrkkiä pöytähän ja sanoi että hän on isäntä talossansa ja että täällä ei saa körtinuskoa saarnata, silloin minä jo ajattelin ja taisin sanoakin Saltulle, että mikähän tästä oikein tulee.
VALLESMANNI (Koettaa pysäyttää.) Mutta eihän tämä kuulu asiaan.
KAISA. Eikös! Silloinhan Anttikin suuttui Maijahan. Ne kun ovat ollehet meiningissä yhtehen mennä ja Maija on vaan odottanut sitä, kun Antti pääsee vapahaksi linnasta. Ja silloin se Antti suuttui Maijahan, kun se rupesi saarnaamahan, ja sanoi Maijalle, että älä häpäse itseäsi ihmisten kuullen (Vallesmanni tekee liikkeitä estääkseen Kaisan sanatulvan.) Joo. Niin se sanoi. Minä kuulin sen omilla korvillani. Minä seisoin tuossa noin. Ja sitten isäntä sanoi, että huomenna pidetähän Harrissa hypyt, jotteivät ihmiset rupea pitämähän Harrin väkeä körttiläisenä. Isäntä itse sanoi niin, vaikka Harrissa ei ole miesmuistihin hypelty. Mutta se isäntä oli niin kärmehissänsä Maijan tähden. Ja niin se sanoi. Ja silloin minä sanoin Saltulle, jotta panepas merkille, sano mun sanoneheni, mutta niistä hypyistä ei mikään hyvä seuraa ja (Lyö polviinsa.) eikös niin käynytkin.
VALLESMANNI. Mutta —
KAISA. Kun se Karjanmaan Köysti, hyväkäs, tuli niitten kaikkien häjyjensä kanssa vaikka Niemen suutari joukosta puuttui, kun ei mukamas eilen vielä kyennyt ylös, vaikka tänäpäivänä näkyi olevan jo pystyssä ja hautoi ties mitä koirankuria, ja kun ne häjyt roikastivat niin, että tuolta vainiolta jo kuului ääni, niin silloin minä sanoin Saltulle, jotta katsos nyt, nyt taitaa tulla taas murhia. Johan minä sanoin, että ei tästä hyvä seuraa. Ja sitten minä sanoin Saltulle, että tiedä vaan pysyä poissa siitä joukosta jotteivät tallaa jalkoihinsa, kun ne häjyt ovat riskiä miehiä ja tuo meidän Salttu on sellainen kovin nerkoonen, ettei se oikein miesten kanssa muuta kuin kintuissa klapajaisi.
VALLESMANNI (Lyö nyrkkiä pöytään.)
KAISA (Mairittelevasti.) Niin ja sitten minä sanoin, jotta olisipa nyt vallesmanni, joka on niin kaikin puolin reiru ja kelvos, että olisipa nyt vallesmanni ottamassa kiinni nuo häjyt, jotka kulkevat pitkin pitäjää roikastaen ja tekevät kiusaa ja liipiskanttia jokaiselle.
VALLESMANNI (Rengille.) Vie tuo akka pihalle.
KAISA (Lopettaa, mutta jatkaa kohta edelleen.) Mutta laki ja korkia oikeus. Minä tahtoisin päivärahan. Minä olen köyhä ihminen ja vanhuuskin rupeaa jo vaivaamahan eikä Saltunkaan ansioista enää paljon kostu —
(Vallesmanni viittaa rengille, joka ottaa
Kaisaa käsipuolesta ja vie ulos.)
KAISA. Jotta ei mun kannata panna päiviäni noin vaan, jotta jos laki määräisi mulle niinkuin päiväpalkan tästä päivästä —
(Menee ulos.)
VALLESMANNI. Hyi helkkari! Kylläpä oli hirveä suu. Selkäänsä olisi tarvinnut, mutta eihän sitä viitsi vanhaan akkaan koskea. — Ja sitten päiväpalkkaa vielä. — Pyytäkööt sitten oikeudessa, niin ehkä saavat.
KRIIVARI. Herra vallesmanni, mitä minä kirjoitan?
VALLESMANNI. Tästäkö? Että oli aivan hullu. Ei saatu mitään selvää
(Rengille.) Kutsutaan Salomon Matinpoika sisään.
12:s kohtaus.
Tutkinnonpitäjät ja Salttu.
RENKI (Huutaa ovesta.) Salomon Matinpoika!
SALTTU (Tulee, ottaa lakin päästään ja pysähtyy oven luo.)
VALLESMANNI. Tule tänne lähemmäksi. — No Salttu. Mitä sinä tiedät tästä Antti Hangan karkaamisesta.
SALTTU. Enhän minä, herra vallesmanni, tiedä —
VALLESMANNI. Kyllä sinä tiedät. Sano pois vaan, kuka vangin päästi karkaamaan. Ilman apua se ei ole voinut karata.
SALTTU. Mun mielestäni se oli vähän niinkuin oikein, että Antti pääsi karkuhun, sillä laki oli tällä kerralla vähän liiaksi ankara. Minä teen vaikka tunnon valan, että Niemen suutarissa oli yhtä paljon syytä tappeluhun kuin Antissakin, niin että Antin olisi pitänyt päästä sakoilla.
VALLESMANNI. Mitä? Rupeatko sinä oikeutta loukkaamaan!
SALTTU. Enhän minä suinkaan loukata — herra vallesmanni, korkea laki ja oikeus. Minä vain ajattelin itsetykönäni sillä tavalla.
VALLESMANNI. Ei tässä ole puhetta siitä, mitä sinä ajattelet. Sano vaan, mitä tiedät. Kuka auttoi vangin karkaamaan. Sano kiertelemättä, vai pitääkö sinun muistiasi vähän auttaa.
(Tekee uhkaavan liikkeen kädellään.)
SALTTU (Vakavana, melkein hartaudella.) Herra vallesmanni. Sanotahan, että Salttu on huono mies, ja taitaa siinä puheessa olla vähän perääkin, mutta ei Salttukaan niin huono mies ole, että rupeaisi oman talon väkeä ilmiantamahan tällaisesta. Vaikka en olekkaan tämän parempi mies, niin kykenen kumminkin ottamahan selkääni ennenkuin ilmiantajaksi rupean.
VALLESMANNI (Viekkaana.) Sinä et siis tahdo ilmiantaa tämän talon poikaa, Jussia.
SALTTU (Pelästyen.) Kuka teille on jo sen sanonut?
VALLESMANNI (Nauraen.) Sinä itse nyt viimeiseksi.
SALTTU (Tuskallisesti.) Voih!
VALLESMANNI. Niin. Saat mennä. Kyllähän oikeudessa sitten sanot tietosi.
SALTTU (Menee ulos.)
(Vallesmanni ja kriivari rähähtävät nauramaan.)
KRIIVARI. Kylläpä herra vallesmanni osasi panna miehen pussiin. — Mitä minä kirjoitan?
VALLESMANNI. Kirjoita, että Salomon Matinpoika tietää Jussi Harrin päästäneen vangitun Antti Hangan karkuun, mutta ei tahtonut todistaa, ennenkuin oikeudessa (Pirullisesti.) Ja nyt kutsutaan Jussi Harri sisään (Rengille.) Katsopas onko tuo kamari tyhjä ja suljettu, ettei sieltä pääse karkuun. Ja sitten, kun tämä Jussi Harri on tullut sisään, pane ovi hakaan.
HERASTUOMARI (Rykäsee pari kertaa.) Herra vallesmanni. — Minä olen vain yksinkertainen kansanmies, mutta saanko sanoa teille muutaman sanan (Rykäsee.) Te olette rohkea ja toimekas mies ja voitte täällä saada paljon hyvää aikahan. Multa te olette tullut tänne vierahista oloista, ettekä vielä tunne tätä kansaa, sentähden tahdon vanhana miehenä omantuntonikin tähden sanoa sanottavani. — Näillä tasangoilla kunnioitetahan voimaa ja rohkeutta. Väkivaltaisuuksiakaan ei kovin ankarasti tuomita, jos väkivallan tekijät ovat vertaisia, mutta väkivalta herrain ja virkamiesten puolelta päästää aina pahat luonnon voimat ihmisissä irti. Tämä lakeus on antanut asukkaillensa vapaudenrakkauden, ankara taistelu toimeentulosta on pakottanut asukkaat luottamahan itsehensä ja tehnyt ne samalla koviksi. Mutta kansa on rehtiä. Se on paha ainoastansa sille, joka itse antaa aiheen (Nousee.) Nämät ihmiset ovat kuin joki tuossa, (viittaa ikkunasta) joka tyynenä ja rauhallisena virtaa omaa uraansa, kunnes se syystä tai toisesta rupeaa tulvimahan, mutta silloin sillä ei olekaan mitään rajoja. Se särkee silloin kaikki, mitä sen tielle sattuu. Sentähden: älkää nostattako tulvaa.
VALLESMANNI (Hymähtäen.) Mitä te tarkoitatte? Minä en ymmärrä —
HERASTUOMARI. Minä en ehkä osaa sanojani oikein asettaa. En ole kirjoista saanut oppia. Olen täällä yksinkertaisissa oloissa elänyt niin kauan, että tukkani on tullut valkoiseksi. Sillä aikaa olen nähnyt tämän kansan tyynenä kestävän tuulet ja tuiskut, sodan, hallat ja nälän, mutta väkivaltaa ylempien puolelta en koskaan ole nähnyt tyynenä kestettävän. — Aina silloin on joki paisunut yli äyräittensä.
VALLESMANNI. Sanokaa suoraan. En oikein ymmärrä vieläkään.
HERASTUOMARI. Älkää vaatiko nöyryyttä niiltä, jotka eivät osaa nöyrtyä. Se ei ole rikos, että selkä on kankea. — Ja kun te tahdotte saada täällä vallattomuudet lopetetuiksi, niin saattakaa syylliset laillisehen edesvastuusehen, mutta älkää silloinkaan käyttäkö sellaisia keinoja (Viittaa kamariin.) Salamurhaajille ja varkahille ruoska ehkä vielä jotenkin sopii, mutta älkää koskeko sellaisehen miehehen, joka pystypäisenä tulee asiastansa vastaamahan.
VALLESMANNI. Mitä?
HERASTUOMARI. Lakihan jo kieltää tunnustuksehen kiduttamisen. Älkää tehkö lakia vastahan (Merkitsevästi.) Se on vaarallista.
VALLESMANNI. Kuka täällä on ruoskasta ja tunnustukseen kiduttamisesta puhunut?
KRIIVARI. Niin kuka sellaisesta on puhunut?
VALLESMANNI (Pirullisesti.) Kun minä menen syytetyn kanssa tuonne, (viittaa kamariin) niin teen sen siitä syystä, että rikoksen tekijät tavallisesti paremmin tunnustavat, kun ei ole ketään muita kuulemassa kuin minä. Ja ehkei sitä tällä kerralla tarvitakaan. Ehkä tämä tunnustaa muutenkin.
HERASTUOMARI. Niin. Minä olen sanonut sanottavani.
VALLESMANNI (Rengille. — Ylpeästi.) Kutsu sisään Jussi Erikinpoika
Harri.
13:s kohtaus.
Tutkinnonpitäjät ja Jussi.
RENKI (Huutaa ovesta.) Jussi Erkinpoika Harri!
JUSSI (Tulee, ottaa lakin päästään.)
VALLESMANNI. Mitä sinä tiedät vangitun Antti Hangan karkaamisesta.
JUSSI. En minä tiedä muuta, kuin että eilen illalla huomasimme Antin olevan poissa.
VALLESMANNI. Eikö vankia kukaan vartioinut?
JUSSI. Kyllähän sitä vartioitihinkin, mutta ei oikein tarkasti. Ei meistä kukaan olisi uskonut, että Antti viitsisi karata.
VALLESMANNI (Ivallisesti.) Vai ei! — Miksei vankia lukittu sängynpatsaaseen, vaikka minä käskin.
JUSSI (Hillitysti.) Täällä ei ole ollut tapana panna kunniallisia miehiä kytkyelle.
VALLESMANNI (Kivahtaen.) Mutta teidän täytyy oppia tottelemaan. — Laki sanoo tällaisessa tapauksessa näin: (Lukee) "Pahantegon kaari. Yhdeksästoistakymmenes luku. Jos vahtimies päästä vangin irralle laiminlyömisestä eli kätkemättömyydestä, olkohon virkaans paitsi ja rangaistakon siinä sivussa sakolla, vangiudella, työllä eli raippa vitsoilla, niinkuin laiminlyöminen, eli myös sen poispääsnen rikos on" (Puhuu) Mitä sinä tästä sanot? — Sitäpaitse kaikesta huomaa, että vangilla on ollut suoranaisia auttajia, muuten ei karkaaminen olisi voinut tapahtua. — Minä kysyn sinulta: tunnustatko, että olet auttanut Antti Hangan karkaamaan?
JUSSI (Hämmästyen.) Minäkö? — En!
VALLESMANNI. Oikeuden nimessä vangitsen minä kumminkin sinut tästä rikoksesta. Sillä selville on tullut, että sinä eilenillalla viimeiseksi lähdit täältä ulos vangin kanssa (Kriivarille.) Ota käsiraudat.
(Nyökkää siltavoudille.)
(Siltavouti ja kriivari asettavat yhdessä käsiraudat
Jussin käsiin.)
JUSSI. Syytön minä olen. Ja kyllä asia pian selviää. Jos Antilla auttaja on ollut, niin tunnustaa hän rikoksensa kysymättäkin. — Mutta jos laki määrää mun vangittavaksi, niin tässä on (Ojentaa kätensä. vähän uhkaavasti.) Mutta minä en pysy syyttömänä niinkään kauan kahlehissa kuin Antti (Kun käsiraudat ovat kädessä, vavahtaa.) En uskonut koskaan tällaisia kantavani.
VALLESMANNI (Töykeästi.) Myöhäistä nyt on katua. Olisit ajatellut ennen
(Rengille.) Vie vangittu tuonne kamariin.
JUSSI. Mitä varten? Eikö syytetty saa olla kuulemassa, mitä hänestä todistetahan?
VALLESMANNI. Oikeudessa. Mutta ei täällä (Rengille,) Vie mies kamariin.
(Renki ottaa Jussia käsivarresta aikoen ohjata kamariin, mutta Jussi nykäsee kätensä irti ja menee yksin avaten itse ovenkin. Renki jää tupaan.)
VALLESMANNI (Nousee ylös, koettaa saapasvarttaan, josta näkyy ruoskan varsi, sekä poveaan. — Lähtee kamariin päin,)
HERASTUOMARI (Nousee. — Vallesmannille.) Pitäkää edes tällä kertaa syytetty ihmisenä ja miehenä.
VALLESMANNI (Ylpeästi.) Tämä on yksin minun asiani.
RENKI. Tarvitseeko herra vallesmanni mua?
VALLESMANNI. En (Merkitsevästi.) Voin kyllä yhden miehen kanssa keskustella yksinkin.
(Menee kamariin.)
(Herastuomari ja siltavouti tulevat keskilattialle, puhuvat hiljaa keskenänsä, herastuomari ravistelee päätänsä, siltavouti nyökkää. Jäävät jännitetyn näköisinä katsomaan kamarin oveen.)
KRIIVARI (Oikoo jäseniään.) Hoh, hoh! Jopa sitä on taasen istuttukin
(Ottaa laukusta pullon.) Eiköhän oteta ryyppy (Kaataa lasin täyteen.
Tarjoo.) No, herastuomari!
HERASTUOMARI (Jyrkästi.) En huoli.
KRIIVARI. Entäs siltavouti?
SILTAVOUTI. En minäkään.
KRIIVARI. Sitten juon minä (Juo.) Mitä te kuuntelette. Surettaako teitä, että yksi mies saa puhutella vallesmannia kahdenkesken (Nauraa.) Se tekee vaan hyvää tuollaiselle turpeenpuskijalle. Tuntee seuraavalla kerralla herran.
HERASTUOMARI. Mikä sinä sitten olet. Herrojen narri!
JUSSI (Kamarissa. — Uhkaavasti, mutta puoliksi pyytäen.) Älä Jumalan tähden lyö!
KRIIVARI. Mikäkö minä olen —
HERASTUOMARI. Suu kiinni!
(Jäävät jännitettyinä kuuntelemaan. — Viereisestä huoneesta kuuluu temmellys. Hetken kuluttua romahtaa, niinkuin joku suurempi esine kaatuisi. Samalla tempaistaan ovi auki, ja Jussi juoksee näyttämölle.)
JUSSI (Raivoissaan, kuin mielipuoli.) Voi hyvät ihmiset! Mua lyötihin!
Mua lyötihin ruoskalla niinkuin koiraa, niinkuin vanhaa konia. Voi
Herra Jumala!
VALLESMANNI (Tulee ruoska kädessä.) Sinä roisto uskallat kaataa vallesmannisi. Ottakaa kiinni tuo mies!
JUSSI. Älkää sattuko muhun. Se maksaa nyt hengen.
VALLESMANNI. Eikö teistä kukaan uskalla. — Kyllä minä!
(Siltavouti, renki ja herastuomari lähentelevät Jussia ottaakseen hänet kiinni, kriivari seisoo penkillä pöydän takana.)
JUSSI. Vieläkin minä pyydän: älä satu muhun.
VALLESMANNI. Sinä pyydät!
(Vallesmanni tulee lähemmäksi, lyö Jussia ruoskan varrella, mutta Jussi väistää lyönnin, jolloin vallesmanni perääntyy.)
JUSSI. Sinä piiskuri! Kytkettyä miestä kehtaat lyödä. (Panee polven käsivarsiensa väliin ja murtaa siinä käsiraudat poikki.) Nooh! — Nyt vallesmanni! Nyt sopii tulla. — Sun oikeutesi on väkivaltaa. Lakina on silloin voima. — Tule nyt!
VALLESMANNI (Ottaa pistoolin povestaan.) Pankaa kahleisiin tuo mies
(Jussille.) Pysy alallasi, taikka minä ammun sinut.
(Ojentaa pistoolin.)
JUSSI. Täällä maakunnassa ei peljätä oma henkeä eikä säästetä toisen.
HERASTUOMARI (Lähestyen, huutaa.) Jussi kuule —
(Jussi tempaa puukon tupestaan. Vallesmanni laukaisee molemmat laukaukset Jussia kohden, ensimäisen jalkoihin toisen ylemmäksi. Silloin Jussi vähän horjahtaa, mutta juoksee kumminkin vallesmannin luo, joka ahdistuu oven ja sängyn väliseen nurkkaan, ja lyö häntä puukolla. Vallesmanni kaatuu lattialle. Jussi menee herpautuneena istumaan pöydän luona olevalle tuolille. — Ulko-ovelle kopistetaan kiivaasti.)
VALLESMANNI (Sortuneella äänellä.) Minut on murhattu! Kostakaa, kostakaa. — Ei, ei. Herastuomari, te olitte oikeassa (Korisee, kuolee.)
HERASTUOMARI (Lähestyy vallesmannin ruumista.) Hyvä Jumala. Vallesmanni on kuollut.
SILTAVOUTI. Kuollut.
JUSSI (Katsahtaa vallesmanniin ja vavahtaa. — Synkästi.) Niin oli tarkoituskin.
14:s kohtaus.
Edelliset, Maija, Liisa, Salttu, Kaappo, Antti,
Koljola, Harri, ja kyläläisiä.
(Ulko-ovelle kopistetaan kiivaasti. Renki avaa sen.)
MAIJA (Juoksee hengästyneenä sisään.) Minä olen syyllinen. Minä olen
Antin auttanut karkaamahan. Minä, eikä kukaan muu. Viekää minut
linnahan. — (Huomaa vallesmannin.) Mitä? Tulenko liian myöhään?
Vallesmanni? — Jussi?
HERASTUOMARI. Niin. Jussi tappoi vallesmannin.
MAIJA. Jussi murhamies! Vanhurskas Jumala! Oliko rikokseni niin suuri?
(Istuutuu pöydän päähän.)
LIISA (Tulee Maijan jälessä vähän arkaillen sisään. Kuullessaan herastuomarin vuorosanan horjahtaa ja vaipuu takkakivelle istumaan ja jää siihen melkein liikkumattomaksi, nojaa tantariin jota molemmin käsin puristaa.)
(Liisan jälessä tulevat Kaisa, Salttu, Kaappo ja muutamia kyläläisiä. Miehet ottavat lakit päästään, naiset panevat kätensä ristiin, jäävät seisomaan hartaan näköisinä. Siltavouti, Kriivari ja renki ovat lähinnä vallesmannia, puhuvat supattelemalla keskenään jokapäiväisen välinpitämättömästi. Kaikki pysyttelevät kauempana Jussista ja katsovat häneen kammoten.)
SILTAVOUTI. Kaappo, käy sinä hakemassa paarit (Rengille.) Mene sinä mukaan.
(Renki ja Kaappo menevät ulos.)
MAIJA (Itkien.) Mun tähteni, Jussi —
JUSSI (Istuu penkillä painaen kylkeänsä, tuijottaen eteensä. Matalalla kurkkuäänellä.) Ei, Maija. Sen täytyi käydä niin.
KOLJOLA ja ANTTI (Tulevat hiljaa sisälle, ottavat lakin päästään.)
KRIIVARI (Huomaa tulijat.) Karkulainen on saatu kiinni.
MAIJA. Antti! (Kysyvästi.) Sinä tulit itse?
ANTTI. Niin. Menin Koljolahan ja pyysin hänet vangitsemahan mun ja tuomahan tänne. Minä en voinut karata.
MAIJA. Anna anteeksi, Antti. Jumala rankaisi mua ankarasti.
ANTTI. Mutta miksi Jussin täytyi mun tähteni tulla murhamieheksi, sitä en —
JUSSI (Yhä matalalla äänellä.) Ei sun tähtesi (Vakuuttavammin.) Sen täytyi käydä näin.
HARRI (Tulee kalpeana hieman horjuvin askelin,)
RENKI ja KAAPPO (Tulevat Harrin jälessä.)
KOLJOLA (Harrille.) Naapurini. Täällä on käynyt kuolema.
HARRI (Kuiskaten.) Minä tiedän.
HERASTUOMARI (Harrille.) Vallesmanni vei Jussin tuonne kamarihin ja —
HARRI (Kuiskaten.) Minä tiedän kaikki (Tekee tuskaa osottavia liikkeitä. Huutaa korisevalla äänellä.) Jussi!
JUSSI (Vavahtaa, on lysähtämäisillään lattialle, mutta jännittää itsensä entiseen asentoon. Painaa kylkeänsä.)
HARRI (Tempautuu tuskastansa, ottaa ikkunan vierestä naulasta käsiraudat ja menee Jussin luo. — Pakotetusti, katkonaisesti kuin itkua pidätellen.) Jussi! — Ainoa poikani! — Mun täytyy — vangita sinut, vaikka minä tiedän että itse olisin tehnyt samoin, mutta — laki käskee.
JUSSI (Hiljaa.) Isä, se on turhaa (Matalalla äänellä.) Vallesmannin kuula sattui. Kahleita ei enää tarvita. — Niin kauvan kuin vihani kestää, niin kauvan kuin ruoskan jäljet kirvelevät, niin kauvan elän, sitten en enää.
LIISA (Juoksee Jussin luo, heittäytyy polvilleen. Huutaa hätäisesti.)
Jussi! Kuoletko sinä?
(Kaikki tulevat lähemmäksi Jussia, katselevat häntä
suopeammin ja osaaottavammin.)
JUSSI (Lempeästi.) Liisa, tuletko vieläkin luokseni vaikka olen murhamies. Älä itke. — Minä en tullut ensimäiseksi hyvässä, nyt minä tulisin ensimäiseksi pahassa. Parempi on näin.
(Silittää Liisan päätä.)
MAIJA (Lähestyen Jussia.) Jussi, oletko valmis —
JUSSI. Minä tiedän Maija, mitä tahdot sanoa. — Minä olen paljon pahaa tehnyt, mutta en ole niin pahaa tarkoittanut. Eikä Jumala ole muhun ijäksi suuttunut (Nostaa Liisan pään ylöspäin.) Liisa. Anna minä vielä katson silmiäsi. Sinä lievität vihani. Sua katsellessa lakkaavat ruoskanjäljet kirveltämästä. Paina sinä sitten silmäni kiinni, että sun kuvasi jäisi sinne viimeiseksi (Saa kouristuksen, nousee seisomaan, puhuu kuin näkyjä nähden.) Minä näen! — Nyt tiedän, mikä se uusi suunta on. — Se löydetähän! Näen kansan kulkevan kirkkahin otsin. — Se kansa ei koskaan nöyrry ruoskaa tottelemahan!
(Lysähtää, kaatuu lattialle kuolleena.)
LIISA (Koettaa tukea Jussia, huutaa hätäisesti.) Tulkaa auttamahan!
Minä en jaksa yksin (Kun Jussi kaatuu, parkaisee.) Jussi!
(Heittäytyy itkien Jussin päälle.)
HARRI (Pudottaa käsiraudat lattialle.)
LIISA (Kohottaa Jussin päätä, katsoo Jussia silmiin.) Ei mun silmäni enää ole kirkkahat.
(Painaa Jussin silmät kiinni, hyrähtää hiljaiseen itkuun.)