TOINEN NÄYTÖS
(Harrin piha. Oikealla asuinrakennus, sen keskellä portaat, ja niiden kummallakin puolen seinässä ikkuna. Peremmän ikkunan edessä on tikapuut. Perällä on luttirakennus. Sen ja asuinrakennuksen nurkkain välissä on kaaripäällinen portti. Samanlainen on luttirakennuksen ja vasemmalla olevan makasiini- eli tallirakennuksen välissä. Itse portteja ei kummassakaan ole, ainoastaan pylväät ja kaari. Tallin oven päälle on naulattu pari haukkaa. Vasemmalla etunäyttämöllä kaivo, jonka päällä on muutamia puisia astioita. Kaivon etupuolella on pari kiveä ja vieressä pyykkituoli, pyykkipunkka y.m. pesemisessä tarvittavia esineitä. Oikealla etunäyttämöllä tuvan seinustalla penkki, jonka päällä on muutamia viilipunkkia.)
1:nen kohtaus.
Kaisa, Liisa ja Maija.
MAIJA (Pesee viilipunkkia oikealla olevan penkin luona, ja asettelee punkit kumolleen kuivamaan penkille, porrasten puoleiseen päähän. Seuraa Kaisan puhetta hajamielisenä, lopussa vähän tarkkaavammin.)
KAISA (Pesee ja kurikoi kaivon luona vaatteita. Vilkaisee tuon tuostakin Maijaan ikäänkuin odottaisi vastausta.) Kyllä se on kumma, etteivät ihmiset osaa elää sovinnossa. — Se on kai se Vanha Aatami, joka rikeeraa. — Mutta kyllä ihmisissä on omaakin syytä. — Ne ajattelevat liian paljon ja puhuvat. Pitäisivät ajatuksensa edes omana tietonansa, mutta ei! Niitä paasatahan toiselle silmät ja suut täytehen ja niin tulee riita. Sitten murjotetahan kuin lautapää härjät. — Selkähänsä tarvitsisivat kaikki! (Lyö muutamia kertoja vihaisesti kurikalla.) Talonpojan on aivan turha vaivata päätänsä (Vaitiolo. — Äkäten.) Jaa, niin köyhän täytyy ajatella sen verran, että löytää leipänsä (Kurikoi.) Sen minä vaan sanon sulle Maija, että sun sijassasi minä en olisi sanonut mitään eilen, en niin halaistua sanaa. — Mitä se on hyödyttänyt? — Nyt on isäntä kiukus, Antti pahalla tuulella, ja itse sinä kai itkeä tillität salavihkaa.
MAIJA (Kaisan puheen lopussa näyttää siltä kuin tahtoisi hän jotain sanoa, mutta kun Liisa samalla alottaa laulun, vaikenee ja menee laulun kestäessä tupaan surullisena ja kuin itkua pidätellen. Vie viilipunkit mukanaan.)
LIISA (Vasemmalla näyttämön takana, kulkee edestakaisin, joten laulu kuuluu toisinaan kovemmin, toisinaan heikommasti. — Laulaa.)
Luullahan, jotta on lysti olla,
Kun minä aina laulan.
Laulullani minä pienet surut
Sydämeni pohjahan painan.
KAISA (Yksin.) Mitäs se Liisakin ikävöi?
LIISA (Näyttämön takana, vasemmalla. — Hevoselle.) So siinä! Ptruu! —
No, nyt saat taas mennä (Laulaa.)
Enkä minä sillä laulele,
Jotta mulla on heliä ääni.
Laulelenhan sillä vaan,
Kun oon näin yksinäni.
KAISA (Huutaa tallin päädyltä.) Liisa hoi! Mitä siellä niin surullisia laulelet?
LIISA (Edelleen näyttämön takana. — Hevoselle.) Ptruu! No Liinukka, levätähän vähän. — Älä sotke ohjia jalkoihisi! (Tulee näyttämölle vasemmalta, tallin päädyltä.) Mitä Kaisa sanoo?
KAISA (Palaa työhönsä.) Sanoin vaan, että onko heilisi ruvennut muilla kulkemahan, kun noin surullisia laulelet.
LIISA. Eihän mulla ole heiliä, enkä välitäkään. Hyvää en saa ja huonosta en huoli.
(Istuu kaivon kannelle.)
KAISA (Kiusoitellen.) Susi koiran, renki piian.
LIISA. Ettäkö Kaappo olisi mun? — En minä taas Kaaposta huoli. Pitää sen olla vähän pitempi, parempi ja paremmista ainehista.
KAISA (Hyväntahtoisesti.) No, no. Älä ole ylpeä. Et sinä enää ole talon tytär, vaikka ne täällä tyttärenä melkein sua pitävätkin.
LIISA. Saahan piikatyttökin vähän valita (Tuttavallisesti.) Mitähän siitä eilisiltaisesta oikein tulee?
KAISA. Eiköhän Maija unohda hätärukouksiansa.
LIISA. Kuinka niin, hätärukouksia?
KAISA. Maija rupesi Anttia surressansa körttiläiseksi, mutta nyt, kun
Antti pääsee irti, niin kyllä Maijalta jää hourehet.
LIISA. En minä usko. Maija on luja ihminen, vaikka onkin hiljainen.
Mutta voi sitä Jussia, kuinka se oli komean näköinen.
KAISA. Niin oli. En minä olisi uskonut meidän Jussi-poikaa sellaiseksi.
LIISA. Seisoi niinkuin kirkon tapuli. Pää pystyssä ja silmät niin tuikeina, että tulta iskivät. Vallesmanni oikein vavahti, kun Jussi katkaisi ruoskan varren niinkuin tyhjää.
KAISA (Katsoen tutkivasti.) No, no! Kovinpa sinä —
LIISA. No, eikö niin ollut? — Kun Jussi seisoi siinä vallesmannin edessä, niin minä en nähnyt ketään muita. Pidätin oikein henkeäni ja katsoin vain Jussia. Ajattelin, että tuollainen on oikea mies. Ja Jussissa oli miestä joka-ainoa tuuma. — Sellaisen miehen käsivarsilla soutuisi kuin paatissa!
KAISA. Tyttöparka! Samanlainen oli äitisikin ja sai sen kallihisti maksaa. Äitisi sai sen, jonka tahtoi, mutta jo muutamassa vuodessa oli itkenyt poskihinsa vaot. Kuinka käynee sun, sillä sinä et kai saa sitä, jonka tahtoisit.
LIISA (Hämillään.) Mitä te —? Enhän minä —
KAISA. Kaisalla on hyvät silmät. — Jaa, jaa!
LIISA (Muuttaa puheenainetta.) Mitä Kaisa siinä pesee? Onko se talon pyykkiä vai omia?
KAISA. Omia nämä ovat. — Oletkos nähnyt näitä paitoja, joita minä tein Saltulle. Minä olen itse kasvattanut pellavat, itse kehrännyt ja kutonut ja itse neulonut joka-ainoan pistehen. Katso, kuinka se on fiini. Sellainen kelpaisi vaikka piispalle. — Toinen samallainen on Saltulla yllänsä.
LIISA. Kylläpä ovatkin hienoja (Huutaa hevoselle.) So siellä! Tpruu! Joko nyt sait tarpeheksi levätä (Kaisalle.) Pitääkin lähteä äestämähän, jotta saa sarkansa päähän ennenkuin hypyt alkavat.
KAISA. Oli se isäntäkin —. Kiukuissansa lupasi hyppytuvan, vaikka tätä ennen ei koskaan ole lupaa antanut.
LIISA. Saa nähdä tuleeko paljon väkeä.
KAISA. Kun ei vaan tulisi tappelua.
LIISA. Eihän omankyläiset —
KAISA. Mutta jos tulee muualtakin. Vaikka itse Karjanmaan Köysti häjyinensä tulisi. Mikä sen tietää.
LIISA. Hyi! Etteivät vaan rupea —
MAIJA (Tulee tuvasta ja menee aittaan.)
LIISA (Katsoo Maijaan. — Kaisalle.) Voi Maija parkaa, kuinka levoton se näyttää olevan.
KAISA. Taitaa sitä vähän kaduttaa se eilinen.
LIISA. Ei se sitä -. Anttia se odottaa käräjistä. — Mutta kun Antti pääsee irti, niin onpas silloin Maijalla ilo. Tänäpäivänä tulee oikein iloiset hypyt. Maija on iloinen ja Antti ja Jussi —
(Vilkaisee Kaisaan ja joutuu hämilleen.)
KAISA. Jussikin on ollut niin kummallisen totinen. Tuli varemmin työstäkin pois, että muka Kaappo pääsisi pelimannia hakemahan. Ja nyt se kulkee täällä kuin ukkospilvi. Taitaa vähän peljätä vallesmannia.
LIISA. Ei Jussi pelkää! — Ja mitäs vallesmanni Jussille voi.
KAISA. Mikä herrat tietää. Jos vallesmanni tuo tänne vielä kasakoita, niin kyllä tässä saa katsoa etehensä vähän jokahinen. — (Kokoilee vaatteita.) Vien nuo tuonne aidalle kuivamahan.
(Menee oikeanpuolisesta portista.)
LIISA (Kasakoista puhuttaessa tulee vakavan näköiseksi.) Hm! Ja minä lähden äestämähän.
(Menee tallin päädyltä.)
2:nen kohtaus.
Maija, Hilapielen Heta ja Jussi.
MAIJA (Tulee aitasta hyräillen samaa laulua kuin ensi näytöksessäkin. Nostaa aitan portaille pienen vakan, jossa on kirjavia vaatteita. Valitsee epäröiden niitä, mutta ottaa lopuksi nopeasti kirjavan esiliinan, jonka sitoo eleensä, kirjavan silkkihuivin harteilleen ja hopeaketjut kaulaansa.)
HILAPIELEN HETA (Noin 45-vuotias, herännäispuvussa, tekopyhän näköinen.
— Tulee vasemmanpuolisesta portista ja menee Maijan luo.)
MAIJA (Pelästyy ja huudahtaa.)
HILAPIELEN HETA. Minähän tässä vaan — Ei mua tarvitse pelästyä. Tuota — minä tulin kysymähän sulta, että — kun ne seurat pidetähän ja tulee paljon uskovaisia tänne ja kun munkin mökkihini tulee muutamia, että jos sinä voisit antaa mulle vähän voita ja ehkä jonkun lampahanreiden. — Jaa, jaa. Eihän Heta itsellensä — Jumala siunaa omiansa, että tuleehan sitä jotenkuten aikahan, mutta —
JUSSI (Tulee tuvasta ja jää portaille.)
MAIJA. Eihän mulla ole —
HILAPIELEN HETA. Kyllähän teillä, kun Jumala on näin suuren talon antanut. Onhan teillä senverran, että vähän. — Enkä minä itselleni. — En.
MAIJA. Mutta sehän on isän. Enhän minä voi ottaa.
JUSSI (Tulee lähemmäksi. Töykeästi.) Mitäs asiaa Hilapielen Hetalla on?
HILAPIELEN HETA (Vähän hätääntyneenä.) Eihän mulla paljoa — Menin tästä ohi ja huomasin, että Maija oli koettelemuksissa, niin tulin häntä uskossansa tukemahan.
JUSSI. Mikä tuki te olette?
HILAPIELEN HETA. Maailma on paha. Sen turhuus viettelee. Ja usein ihminen lankee sen pauloihin.
MAIJA. Mitä te tarkoitatte?
HILAPIELEN HETA. Riisu pois yltäsi raitaiset vaattehet. Ota pois käljyt kaulaltasi.
JUSSI. Ei teidän tarvitse tänne tulla Maijaa ripittämähän. Pitäkää te vain huoli itsestänne.
MAIJA. Jussi. Anna Hetan olla. Hän on oikeassa.
JUSSI. Mutta Hetaa ei täällä sittenkään tarvita.
HILAPIELEN HETA. Kyllä minä menen. Minä menen. Mailman lasten ei tarvitse mua komentaa (Maijalle.) Riisu pois raitaiset vaattehet!
(Menee.)
MAIJA (Ottaa esiliinan, huivin ja ketjut pois ja panee takaisin vakkaan.) Hän oli oikeassa. Se on synti. Mutta minä en tahtonut muuta kuin saattaa Antille iloa, kun hän nyt palaa vapahana. Tahdoin pukea Antin tuomat kihlat ylleni, mutta ne ovat liian koreat ja mailmalliset.
JUSSI. Teidän mielestänne kaikki on syntiä. Te ette tiedä erottaa hyvää ja pahaa ja sentähden tuomitsette kaikki pahaksi. En osaa minäkään sitä erottaa, mutta varmaa on, että ihminen ei ole luotu tänne ainoastansa itkemähän, koska Jumala on antanut sille nauramisenkin taidon. — Anna olla koristehet päälläsi. Jos kerran Antti pääsee vapahaksi, niin onhan sulla syytä iloita.
MAIJA (Hätkähtäen.) Pelkäätkö sinä sitten, että Antti ei pääsisikään.
JUSSI. Kyllä se olisi verinen vääryys. Mutta johan sekin oli väärin, että Antti pantihin kiinni.
(Jää miettivän näköisenä kävelemään.)
MAIJA (Panee vakan aittaan. Jää myöskin miettimään.)
3:s kohtaus.
Jussi, Heikki, Maija ja Liisa (Ulkona.)
HEIKKI (Näyttämön takana vasemmalla. — Huutaa.) Päivää, Liisa. Joko käräjä-väki on tullut?
LIISA (Ulkona.) Ei ole vielä näkynyt.
HEIKKI (Ulkona.) Onko siellä ketään muita kotona?
LIISA (Ulkona.) On siellä Jussi ja Maija.
JUSSI. Heikki kuuluu tulevan.
(Tulee etualalle.)
MAIJA (Kuin havahtuen.) Niin kuuluu.
(Menee tupaan.)
HEIKKI (Tulee vasemmanpuolisesta portista.) Terve mieheen. Olitpas kotona.
JUSSI (Istuu penkille.) Kotonahan minä olen.
HEIKKI (Ihmetellen.) Oletko sinä pitänyt pyhää?
JUSSI. Enhän minä koko päivää. Tulimme vähän varemmin työstä, että
Kaappo pääsi pelimannia pyytämähän illaksi.
HEIKKI. Eikö käräjistä ole vielä mitään kuulunut?
JUSSI. Ei ole.
HEIKKI. Saakurin vallesmanni! Kumma kun ei häjyt ole sitä jo kylvöttänehet.
JUSSI. Eihän vallesmanni ole häjyille mitään tehnytkään, muitahan se on vain rääkännyt.
HEIKKI (Katsahtaa Jussiin.) Kuules! Nyt mulla on se kirja. Katsos tässä (Istuu portaille ja selailee kirjaa.) Luenko täältä vähän? (Lukee ynisevällä äänellä.) "Tohtori See von Linné" (Puhuu.) Mitähän varten tuolla eelläkin on hattu (Vilkaisee Jussiin, mutta kun Jussi ei vastaa, jatkaa lukemista.) "Tohtori See von Linné sanoo paloviinan myrkyllisyyden nähtävän siitäkin, kuin, jos koiran pennullen annetaan paloviinaa eli sillä sen selkää voidellaan, niin se kohta lakkaa kasvamasta ja jääpi pieneksi rakiksi, vaikka se olisi kuinka suuren hurtan sukua." (Puhuu.) Pitäisi koettaa. Ottaisi vähän viinaa ja voitelisi koiranpennun selkää, niin se jäisi niin pieneksi, eikä kasvaisi enää! Se olisi hauskaa (Katsoo Jussiin. Puhuu.) Mutta ethän sinä ollenkaan kuuntele. Mitä sinä ajattelet?
JUSSI (On istunut omissa ajatuksissaan nojaten tuvan seinään. Lukemisen aikana kiintyy hänen katseensa yhtäkkiä ylöspäin.) Tuolla lentää haukka. Taitaa olla poikanen, koska noin vallattomasti siipiänsä liikuttelee —
HEIKKI (Katsahtaa ylös. Välinpitämättömästi.) Niin näkyy. —
Kuunteletko sinä?
JUSSI. Kyllä.
HEIKKI (Lukee.)
"Ja siitäkin kuin vielä rankilla on se voima, että se kuparin kirkkaaksi tekee, vaikka se kuinka ruosteinen olisi. — Mitä sitte itse paloviina tekee ihmisen sisällyxille, jotka ei ole kuparista." — (Katsoo Jussiin. Puhuu.) En minä viitsi sulle lukea. Et sinä kumminkaan kuuntele. Katselet vaan tuota haukkaa.
JUSSI (Nousee ylös. Katsoo edelleen ylöspäin.) Se lentää korkeammalle ja yhä korkeammalle. Itse se ehkä ei tahtoisikaan niin korkealle, mutta luonto vie väkisinkin ja siivet kantavat. Tuolla ei haukanpoika enää tunnusta mitään tahtoa omansa yläpuolella, vaan katselee korkeudestansa ylpeänä meitä maassa matelevia. — Mutta jos siivet väsyvät, niin joutuu se tuohon.
(Viittaa tallin oven päälle.)
HEIKKI (Nousee.) Mikä sua vaivaa?
JUSSI. Ei mikään. Lue sinä vaan.
HEIKKI. En minä viitsi, kun et sinä kuuntele (Ottaa paperin taskustaan.) Mutta täällä on tämä paperi, johon saavat kirjoittaa nimensä ne, jotka raittiutehen suostuvat. Täällä ei olekaan vielä kuin sun nimesi. Mutta minä kirjoitan myös.
JUSSI. Älä kirjoita! — Taikka —. Kirjoita vaan, mutta anna minä leikkaan oman nimeni pois.
HEIKKI. Kuinka? Minkätähden?
JUSSI. Mua painaa se, että olen antanut lupaukseni. Minä en juo, enkä halua juoda. Mutta sen jälkehen, kuin tuohon kirjoitin, tuntuu siltä, että mun tahtoni ei enää merkitse mitään. Minä olen antanut lupaukseni jollekin tuntemattomalle, jossakin kaukana. Mun tahtoni on siellä panttina. Se tuntematon määrää, mitä mun on tehtävä ja tekemättä jätettävä. Minä olen kahleissa. — Anna tänne se paperi.
HEIKKI (Antaa vähän arvellen paperin Jussille.)
JUSSI (Repii paperin.) Kas noin! Nyt olen taas vapaa ja määrään itse teoistani.
4:s kohtaus.
Edelliset, Kaisa, Kaappo, Salttu ja Liisa.
KAISA (Tulee oikeanpuolisesta portista kaivon luo. Korjaa pois pyykkiastioita.)
HEIKKI (Melkein itkien.) Mitä sinä teit. Mitä minä sanon lukkarille?
JUSSI. Sano niinkuin asia on, että minä revin sen.
KAAPPO (Juoksee vasemmasta portista nauraen.) Voi hyvät ihmiset! Kun olisitte ollehet näkemässä!
(Nauraa.)
JUSSI. No mitä nyt?
KAAPPO. No kun Salttu —
KAISA (Kiivaasti.) Mitä sinä Saltusta puhut?
KAAPPO. No, kun Salttu ja Räätäri-Fapee tappelivat.
(Nauraa.)
KAISA (Innostuen.) Salttuko tappeli?! (Pelästyy.) Herra Jumala! Ei suinkaan oikein puukoilla.
KAAPPO (Kertoo nauraen.) Ei, kun vain käsirysyssä. Repivät toistensa
tukasta, kynsivät ja sylkivät, lyödä mukuuttivat toisiansa ja taisi
Salttu vähän puristaa kurkustakin, koska Räätäri-Fapee huusi:
An-an-anna kuin minä vähän henkäsen.
(Nauraa.)
JUSSI (Töykeästi.)
Mitä nauramista siinä on?
(Menee peremmälle.)
KAISA. Missä ne tappelivat?
KAAPPO. Tuossa raitilla.
SALTTU (Tulee vasemmanpuolisesta portista, surkean näköisenä, revittynä ja naarmittuna.)
KAISA (Menee Salttua vastaan.) Voi Salttu kulta. Tule tänne, että minä saan nähdä, oletko saanut haavoja. Voi, voi! Tuossakin on naarmu ja tuossa ruplan kokoinen paljas paikka, josta kaikki tukka on lähtenyt, ja tuossa kuhmu. Jussi! Annatko sinä vähän viinaa, jotta minä saan sillä hautoa. Ja tarvitseehan Salttu pari ryyppyä sisällensäkin. Voi, voi! Mekkokin on rikki ja koko mies kuin rapakossa uitettu. Salttu parka! (Puhdistaa ja suoristelee mekkoa. Pelästyy.) Mi-mitä? Jumalauta! Paitakin on revitty (Työkkää Salttua. Kiukkuisesti.) Paita revitty! Senkötähden minä sen työllä ja vaivalla olen laittanut, että sinä sen revityttäisit.
SALTTU (Ärtyisenä.) Älä nyt siinä räkytä!
KAISA (Iloisesti hämmästyen.) Mitä?
SALTTU. Minä vain sanon, ettei sun tarvitse pitää mua kuin pikkupoikaa ja kuranssata, niin että koko kylä nauraa.
KAISA. Mitä sinä oikein tarkoitat?
SALTTU. Sitä, mitä sanonkin. Laita itsesi heti siitä tupahan ja etsi vähän voitehia. Keitä tervaa, viinaa ja suoloja sekaisin.
KAISA (Menee tupaan. — Iloisesti.) Tämä ei ole oikeaa. Sakustahan on tullut oikein hirmu.
LIISA (Tulee vasemmasta portista ja menee vasemmanpuoliseen aittaan.
Katselee ovesta silloin tällöin.)
KAAPPO (Kiusoitellen.) Voi Salttu kulta. Löikö se Fapee kovin lujaa?
SALTTU (Katsoo raivoisana Kaappoa.) Älä —!
KAAPPO. Jumalauta! Paitakin on revitty. Senkötähden —
JUSSI (Tuimasti.) Kaappo! Kiusaat vanhaa miestä! Saisit hävetä, jos ymmärtäisit.
KAAPPO. Leikkiähän se vain oli.
JUSSI. Typerää leikkiä.
KAAPPO (Menee vähän nolona tupaan. Heikille.) Mitenkähän Jussi noin kiukkuiseksi on tullut?
HEIKKI (Menee Kaapon mukana tupaan.) En tiedä, mikä sitä vaivaa.
(Vaitiolo.)
5:s kohtaus.
Jussi ja Salttu (Kohtauksen aikana tulee kummaltakin puolen näyttämöä nuorta kansaa, niiden joukossa kaksi viulun- ja yksi klarinetin soittaja. Menevät kaikki tupaan.)
JUSSI (Tulee Saltun luo etualalle.) Mikä Sakunkin sai tappelemahan.
Vanha mies. Parempihan olisi elää sovinnossa.
SALTTU (Kiihkeästi, mutta ei pontevasti.) Helppo sun on niin sanoa. Sinä olet rikas ja väkevä. Sun päällesi ei kukaan katso virnistellen. Toista on mun. — Mutta minä en enää viitsi olla naurun alaisena ja kärsiä kaikkea. Minä olen jo väsynyt sellaisehen sovintohon. Mieluummin tappelen ja otan selkähäni.
JUSSI. Mutta eikö sittenkin olisi parempi hillitä itsensä ja elää ystävyydessä ihmisten kanssa.
SALTTU. Ystävät! — Sinä, Jussi, joka olet nuori, voit vielä puhua niistä. Ystävät juuri ovat mun opettanehet vihaamahan. Niin kauan, kuin mussa oli mehua, imivät ne mahlaani. Niin kauan, kun olin rikas —. Mutta mitäpä siitä. — Ihmiset ovat kuin sudet. Kun tiukka tulee, syövät ne toinen toisiansa, kunnes ainoastansa yksi, voimakkahin, on jälellä.
JUSSI. Mutta Salttu! Minä en tunne Salttua enää.
SALTTU. Nyt vasta Saltun näetkin ensi kertaa. Minä olen kauan jaksanut koota itseheni kaiken sen sapen, jonka olisin tahtonut muihin ajaa. Mutta nyt ei enää mahdu.
JUSSI. Tuo tappeluko Saltun sai noin suunniltansa?
SALTTU. Se vain pani pohjasakan käymähän.
(Menee tupaan.)
JUSSI (Itsekseen.) Jokohan Salttukin huomasi olevansa mies. Mutta taisi sisu löytyä liian myöhään (Inhoten.) Mutta sellaisia me olemme kaikki. Kärsimme ja nöyrrymme, niin että lopuksi jäämme köyryhyn. Ja silloin on myöhäistä nousta (Menee peremmälle. Jää nojaamaan tikapuihin.)
6:s kohtaus.
Jussi ja Liisa.
LIISA (Tulee aitasta pyhäpukineissa. Huomaa Jussin ja pysähtyy aitan eteen.) Jussi. Minä sain jo valmihiksi äestetyksi —
JUSSI (Välinpitämättömästi.) Jaha.
LIISA. — nämä kotipellot (Koettaa saada keskustelua käyntiin.) Onko sinne tullut jo paljon hyppyväkeä?
JUSSI. En tiedä.
LIISA. Jokohan Antti ja isäsi ovat tullehet?
JUSSI. Ei ne vielä —
LIISA (Pienen vaitiolon jälkeen.) Jussi. Kylläkai sinä olet hirveän väkevä.
JUSSI (Kääntyy Liisaan. — Naurahtaen.) Minäkö? Kuinka niin?
LIISA (Vähän hämillään.) Muuten vain. Minä vain arvelin niin.
JUSSI (Nauraen.) Tahdotko tulla sormikoukkua vetämähän.
LIISA. Sun kanssasi? En tule. Mutta koetapas, jaksatko nostaa tuon kiven.
JUSSI. En viitsi ruveta ruokalevokseni kiviä vääntelemähän. Mutta jos tahdot, niin sellaisen varpusen kuin sinä voin kyllä lennättää ilmahan lepohetkelläkin.
LIISA. Enpä tule heiteltäväksesi. Ja kiinni et saa. Sinä olet tullut kömpelöksi. Et sinä enää piisaisi mulle juoksemahan. Kaikki väkevät miehet ovat kömpelöitä. Ne kävelevät noin — noin —
(Matkii karhun käyntiä. Menee Jussin luo.)
JUSSI. Kyllä minä juostakin osaan. Ja saan sun kiinni, jos tahdon.
LIISA. Ei karhu saa varpusta kiinni. Eeei —
JUSSI. Älä härnää —
LIISA. Koetapas! (Lyö Jussia olalle.) Nyt olet hippa.
JUSSI. No helkkari!
JUSSI ja LIISA (Juoksevat kaivon ympäri nauraen ja meluten. Lopuksi
Jussi saa Liisan kiinni.)
JUSSI (Ottaa Liisan käsivarsiensa päälle ja pyörähtää ympäri.) Katsos nyt, varpunen. Karhu sai sun kiinni.
LIISA (Painautuu lähemmäksi. — Raukeasti, melkein huokaisten.) Niin.
(Jussi seisahtuu pitäen Liisaa sylissään. Katsovat toisiaan silmiin. Hetken kuluttua laskee Jussi Liisan varovaisesti seisomaan. Molemmat joutuvat hämilleen.)
JUSSI. Sinä taisit hengästyä. — Sinä aivan vapisit.
LIISA. Vapisinko? — Taisin minä hengästyä —
JUSSI. Mutta sinä olit niin kovin kevyt.
LIISA. Enhän. — Niin -. Kun sinä olet niin väkevä.
JUSSI. Ja sun silmäsi olivat niin kovin kirkkahat —
LIISA. Kuinka — mistä ne nyt olisivat sen kirkkahammiksi tullehet kuin tavallisestikaan.
JUSSI. En tiedä. Mutta kyllä ne olivat —
LIISA. Eihän ne ole. Katsohan.
(Katsoo Jussia silmiin.)
JUSSI (Katsoo vähän hämillään Liisaa silmiin.)
LIISA (Rupeaa nauramaan.)
JUSSI (Loukkaantuneena.) Millä sinä naurat? Nauratko sinä mulla?
LIISA. Ei, Jussi! (Istuu kaivon kannelle. Nauraa itkunsekaisesti.) En minä tiedä itsekään syytä. Mua naurattaa, mutta melkein itkettääkin samalla. Tuntuu niin kummalliselta.
JUSSI (Ottaa Liisaa kädestä ja vetää hänet seisomaan.) Liisa!
LIISA. Jussi!
(Tuvassa soitetaan tulopeliä.)
JUSSI (Pitäen Liisaa vyötäisiltä.) Siellä soitetahan tulopeliä. Aivankuin suurissa häissä. Sitä ne soittavat nyt Antin kunniaksi. Mutta tänäpäivänä mennähänkin kaikki häähypyt, jos sinä lähdet hyppelemähän.
LIISA. En tiedä —
JUSSI. Mutta mun kanssani?
LIISA. Jos ihmiset rupeavat puhumahan —
JUSSI. Koettakohot pistää nenänsä mun asioihini.
LIISA. Minä tulen (Puristaa Jussin kättä.) Jussi!! — Minä menen jo edellä.
(Juoksee tupaan.)
7:5 kohtaus.
Jussi, Kaisa, Maija, Harri, Antti, Kaappo ja kyläläisiä.
KAISA (Tulee ulos. Kulkevat portailla Liisan kanssa toistensa ohitse.)
JUSSI (Hurjan iloisena.) Eikö Kaisa ollenkaan hyppelekään? (Ottaa Kaisaa vyötäisiltä.) Kyllä meidän täytyy ainakin pari pyörähdystä ottaa. Kas, tällä lailla.
(Pyörittää Kaisaa ja juoksee sitten sisään.)
KAISA (Tulee kaivon luo.) Siunatkohon! Mikä Jussihin taas on mennyt? Aamulla ja vielä äskenkin jurnutti totisena kuin toiskan kirnu ja nyt taas on tuollaisena (Katsoo miettiväisenä portaille päin.) Ahaa! (Pyörittää päätänsä.) Ne lapset! Ne lapset! Siitä nousee vielä sota. — Piikatytön ei ole helppo päästä emännäksi, vaikka onkin talon kasvatti ja sukulainen. Isäntä ei siihen suostu. Ja johan sitä ihmettelisikin koko maakunta.
(Tulopeli loppuu.)
ANTTI (Laulaa näyttämön takana oikealla.)
Hurja min' oon ollut ja taidan vielä tulla
Hurjaakin hurjemmaksi,
Kun heili on nuori ja lapsellinen
Ei siit' ole hoitajaksi.
JUSSI (Ensimäisten säkeitten perästä tulee kiireesti tuvasta, menee oikeanpuolisesta portista.)
KAISA. Se on Antin ääni.
(Menee perälle.)
MAIJA (Tulee tuvasta näyttämön etualalle.) Antti tulee!
(Tulee kaivon etupuolelle, jossa tulijat eivät häntä huomaa.)
ANTTI (Laulaa näyttämön takana.)
Älä sinä tyttö sitä voivottele
Ja älä ole murehissa,
Vaikka vuorattu ovi ja raudasta kalterit
On heilisi kamarissa.
ANTTI ja HARRI (Tulevat hevosella oikeanpuolisesta portista. Kärryt ovat sen ajan mallin mukaiset, niiden kori simpukan kuoren näköinen.)
JUSSI (Tulee kävellen kärryjen vieressä.) Kuinka kävi?
ANTTI (Jussille.) Huonosti! (Hyppää kärryistä. —. Ylpeästi mutta katkerasti.) No nyt, Kaisa. Nyt kannattaa Hangan Antistakin tehdä laulu.
KAISA. Kuinka niin? Etkö päässyt vapahaksi?
HARRI (Huutaa tupaan.) Kaappo! Onko siellä Kaappo!
(Nousee kärryistä.)
(Tuvassa soitetaan polskaa.)
KAAPPO (Tulee tuvasta.)
(Kaapon jälessä tulee muutamia kyläläisiä ja Heikki portaille. Kuullessaan Antin tuomiosta tekevät tyytymättömyyttä ja uhkaa osottavia liikkeitä.)
HARRI. Korjaa tuo hevonen. Vie vaikka tuonne hakahan. Johan se siellä tarkenee ja löytää vähän ruohon äpärettä. Pistä kärryt liiterihin.
KAAPPO (Vie hevosen.)
KAISA. Sano nyt. Paljonko sait sakkoa?
ANTTI. Mitä vielä. En minä sakoilla näytä pääsevän. Uudestansa linnahan. Ja lopuksi taitavat viedä Siperiahan. Siltä se näytti.
MAIJA (Istuu kivelle.) Hyvä Jumala! Siperiahan!
KAISA. Herrajesta! Kuinka niin?
JUSSI (Katkerasti, puoliksi itsekseen.) Talonpoika, ole nöyrä ja kiitä, kun herrat jakavat oikeutta.
ANTTI. En minä tiedä.
HARRI. Kyllä siinä vallesmanni oli liehtarina. Mikä sen tietää, mitä se säkkäsi sun päällesi, kun koko ajan sitä ruotsia puhui.
ANTTI. Niin, se —
(Puristaa nyrkkiä.)
KAISA. Siperiahan? Kuka niin sanoi?
ANTTI. Herrat siellä käräjäpaikalla.
KAISA. Laki on niinkuin se luetahan. Sakolla siitä olisi pitänyt päästä.
HARRI. Ne puhuivat kotorauhan rikkomisesta ja sitten sanoivat, että Niemen suutari on vieläkin elämän ja kuoleman välillä. Mutta taitaa sekin olla vallesmannin juonia.
KAISA. Mikä sen tietää vaikka suutari olisi vallesmannin käskystä kipeänä. Onhan se kriivari hyväkäs hypännyt suutarintuvan ja vallesmannin väliä niinkuin Holttu-Heikki helvetin ja taivahan väliä.
ANTTI (Huutaa katkerasti.) Hei elämää! Eikä mitään kituelämää. Kyllä kruunulla leipää piisaa.
(Menee tupaan.)
(Antin jäljessä menee hyppyväki tupaan.)
HARRI (Menee Antin jäljessä.) Siellä taitaa olla hypyt käynnissä.
KAISA (Menee myös tupaan. — Jahkien.) No jo nyt oli! Kylläpä tekevät
Antille kiusaa.
8:s kohtaus.
Maija, hyppyväkeä ja Jussi.
JUSSI (Tulee etualalle päin. — Uhkaavasti.) Saako täällä yksi mies tehdä mitä tahtoo! (Huomaa Maijan.) Oletko sinäkin täällä. Joko sinä kuulit kuinka Antin kävi?
MAIJA (Istuu kivellä.) Kuulin minä! Mutta se ei ole oikein! Se ei voi olla oikein Jumalan eikä maallisen lain mukahan. Tuomarit ovat tälläkin kertaa erehtynehet. Kalajoki ei ole ainoa paikka, missä vääriä tuomioita annetahan. Siellä saivat herännehet syyttöminä sakkoja. Nyt on Antin vuoro kärsiä vääryyttä.
JUSSI. Tuomarit ovat voinehet erehtyä, mutta vallesmanni kyllä tietää, mitenkä asia on (Hymähtää.) Ehkäpä tuomaritkin ovat samanlaisia.
MAIJA (Puoliksi itsekseen.) Voi, vääriä tuomareita. Kerran nekin joutuvat tuomarin etehen. Ja voi heitä silloin, jos he lain varjon alla ovat omaa hyötyänsä tai ihmisellistä kostoa etsinehet.
JUSSI. Antti kärsii vääryyttä ja sitä me saamme kärsiä kohta kaikki, jos vallesmanni saa päänsä pitää. Mutta tässä ei valitus auta. Tässä täytyy jotakin tehdä. — En vaan tiedä mitä.
(Kun väkeä tulee näyttämölle, poistuu oikeanpuolisesta portista.)
(Soitto, joka jonkun verran on kuulunut tuvasta, taukoo, joukko tyttöjä ja poikia tulvahtaa näyttämölle, Asettuvat mikä minnekin näyttämön perälle.)
1:NEN POIKA. Huh, huh, kun siellä tuli kuuma.
2:NEN POIKA. Niin tuli.
3:S POIKA. Mutta voi saakuri, kuinka Antin kävi huonosti.
1:NEN TYTTÖ. Maijaa mun tulee niin surku.
2:NEN TYTTÖ (Nauraen.) Sehän on körttilänen.
1:NEN TYTTÖ. Olkohon vain. Ihminen se siltä on ja Antin morsian.
2:NEN TYTTÖ. Eihän körttiläiset muista välitä kuin toisistansa. Ja Antti ei ole körttiläinen.
1:NEN TYTTÖ. Mutta Maija välittää.
(Keskustelu on käynyt näyttämön oikealla puolella. Vasemmalla alkaa joku poika laulun, johon kaikki yhtyvät. Laulu on hiljaista.)
Talapakan Nikolain sen kauniimman kesän
Siellä linnassa olla pitää,
Kun lehti on puussa ja ruoho on maassa
Ja heilillä nuori ikä.
Talapakan Nikolai se sanoi, jotta
Älä sinä heilini sure.
Vielä minä karkureisultanikin
Katsomahan sua tulen.
Heili oli nuori ja lapsellinen
Ja se kauan odotteli,
Talapakan Nikolai se Vaasan linnass'
Syksyhyn asti eli.
(Vaitiolo. — Sisällä soitetaan menuettia.)
JUSSI (Tulee näyttämölle.) Lähtekää minuuttihin! Se alkoi juuri.
(Kaikki, paitsi Jussi ja Maija, lähtevät kiireesti
sisälle, toiset tanssiaskelin.)
JUSSI (Tulee katsomaan onko Maija vielä kaivon takana.) Täälläkö sinä vielä. — Sisko parka. Älä sure liikaa. Sureminen ei auta mitään. —
MAIJA (Nousee. — Keskeyttäen.) Viitsitkö käydä hakemassa Antin tänne. Mua ei huvita siellä tuvassa olla. Ja täällä olisi rauhallisempi puhellakin.
JUSSI. Kyllä minä tuon.
(Menee tupaan.)
(Soitto kuuluu vähän kovemmin.)
MAIJA (Yksin. Istuutuu kaivon kannelle. — Päättäväisenä.) Se ei ole Jumalan tahto, että Antti joutuu linnahan ja Siperiahan. Minä pelastan Antin. — Antin täytyy täältä pois. Mutta minä menen Antin luokse. — Siellä Anttikin ottaa kutsumuksen vastahan. Siellä elämme me kahden, tuemme toinen toistamme oikealla tiellä ja minultakin loppuu kiusaukset ja ristiriita.
9:s kohtaus.
Maija, Jussi ja Antti.
JUSSI ja ANTTI (Tulevat.)
JUSSI. Maija. Täällä on Antti. Minä menen pois, jotta saatte rauhassa puhella.
(Menee, takaisin.)
(Soitto hiljenee.)
MAIJA (Menee innokkaana Antin luo, ottaa häntä kädestä ja tuo hänet kaivon kannelle viereensä istumaan.) Antti. Tule tänne. Mulla on vähän sulle sanottavaa (Katsoo Anttiin.) Mutta Antti kulta. Älä ole noin synkän näköinen. Vai oletko mulle vihainen? Hyvä Antti. Mun täytyi puhua eilen. Minä olisin soimannut itseäni jälestä päin, ellen puhunut. Älä ole siitä enää vihainen.
ANTTI (Surumielisenä.) Enhän minä sulle vihainen ole, Maija. Kuinka minä voisin sulle suuttua. Sinä olet niin hyvä, etkä muuta tahdo kuin oikeutta.
MAIJA. No sittenhän on kaikki hyvin.
ANTTI. Etkö sitten ole kuullut —
MAIJA. — että sinut viedähän takaisin linnahan ja ehkä lopuksi
Siperiahan. Olen kuullut.
ANTTI (Surullisena.) Mitä sitten enää välität musta. Olenhan melkein mennyttä miestä.
MAIJA. Sentähden tahdoinkin puhua kanssasi. — Maalliset tuomarit ovat tälläkin kerralla erehtynehet. Sinä olet nyt jo saanut kärsiä vääryyttä ja ehkä vielä enemmän vastaisuudessa.
ANTTI. Se ajatus vain katkeroittaa mieltä ja nostattaa ihmisen vihaamahan kaikkea.
MAIJA. Jumala ei tahdo ketään kadottaa. Hänen tahtonsa ei ole, että sinä joudut linnahan ja Siperiahan.
ANTTI. Mitä sinä tarkoitat?
MAIJA. Sinä karkaat ja menet —
ANTTI (Loitoten.) Minä? Karkaisin? En minä karkaa.
MAIJA. Mikset? Se ei ole väärin! Eikä sitä lasketa sulle häpeäksi, vaikka karkaatkin.
ANTTI (Nousee.) Ei, ei, ei! Minä en voi karata.
MAIJA (Nousee.) Helppoahan se on. Minä tuon sulle viilan, jolla voit viilata poikki nuot, (viittaa rautoja) otat Jussin puvun ja lähdet.
ANTTI. Niin, niin. Helppoa sillä tavalla. Mutta saisinhan hävetä silmät päästäni, jos täältä teiltä karkaisin.
MAIJA. Ketä sun tarvitsisi hävetä! Jussikin sanoi juuri, että jotakin on tehtävä. Ja muuta keinoa ei ole.
ANTTI. Silloin saa sekin keino jäädä.
(Kääntyy mennäkseen tupaan.)
MAIJA (Juoksee Antin eteen, tarttuu häneen kiinni.) Minä en salli sua vietävän linnahan ja Siperiahan!
ANTTI (Istahtaa kaivolle.) Mitä hyötyä siitä olisi. Minä en voi muualla elää kuin täällä lakeudella. Joka paikassa muualla ahdistaa mun henkeäni. Ja vaikka linnan kellarissa onkin rinnan päällä paino, niin on toki toivo jälellä päästä joskus tänne takaisin.
MAIJA. Mutta jos joudut Siperiahan ryövärien seuralaiseksi. Siellä kaivoksien pohjalla ahdistaa aina henkeäsi ja siellä löydät ajallisen ja ijankaikkisen turmiosi. Ei, Antti! — Sinä lähdet. Karkaat Ruotsin puolelle tai Norjahan. Onhan sinne muitakin mennyt. Siellä elät kaikessa rauhassa.
ANTTI. Älä kiusaa itseäsi ja mua. En minä lähde.
MAIJA. Mutta ajattele mua, ellet itseäsi ajattele. Mitä musta tulee, jos sinä lähdet Siperiahan.
ANTTI. Onko se parempi, että minä olen karkulaisena Ruotsin puolella?
MAIJA. Silloin, kun olet siellä löytänyt olinpaikan, tulen minä luoksesi. Siellä otat sinäkin kutsumuksen vastahan. Siellä elämme yhdessä ja tuemme toinen toistamme.
ANTTI (Taipuen.) Tuletko sinä jakamahan hyvät ja pahat karannehen vangin kanssa?
MAIJA. Tulen.
ANTTI (Surullisena.) Mutta sittenkään en voi lähteä. Minä en tahdo saattaa sua sellaisehen kurjuutehen.
MAIJA. Kurjempi olo mulla täällä on, jos et lähde.
ANTTI. Maija. Ei puhuta enää tästä. En minä voi karata, vaikka tahtoisinkin. Mulla ei ole niin paljon rahaakaan mukanani. Eikä taida olla Heikilläkään.
MAIJA. Mulla on. Isä antoi äitini perintörahat sun sakkojasi varten.
Ota ne, niitä on kaksisataa ruplaa ja lähde.
ANTTI. Mutta se olisi niin rumaa.
MAIJA. Tee se mun tähteni! — Ja voithan sitten tulla takaisin, jos näyttää siltä, että oikeutehen saa taas luottaa (Pyytävästi.) Lähde nyt vaan.
ANTTI. Voisinhan minä lähteä, kun sinä niin tahdot, mutta kyllä se mun mielestäni on häpeä.
MAIJA. Ei tällä kerralla. Vallesmanni tahtoo. — —
ANTTI (Nousee. — Keskeyttäen.) Niin, vallesmanni! — Meneehän siltä ainakin yksi ilo hukkahan, kun ei saa enää mua kiusata.
MAIJA. Mene nyt pian tuonne aittahan, ennenkuin tänne tulee muita. Minä tuon sinne Jussin puvun ja viilan.
ANTTI. No niin. Minä lähden. Saanhan sillä edes pienen kiusan vallesmannille!
(Menee nopeasti perällä olevaan oikean puoleiseen aittaan.)
(Menuetti sisältä kuuluu kovemmin.)
MAIJA (Menee luttiin, mutta tulee pian takaisin tuoden vaatteita, jotka antaa Antille.) Tässä ovat vaattehet ja tässä viila (Ottaa aitastaan vakan ja siitä mytyn.) Ja tässä ovat rahat. — Minä odotan sua täällä.
(Panee oven kiinni ja tulee näyttämölle. Kävelee levottomana edes takaisin. Kun laulu rupeaa kuulumaan, juoksee portille katsomaan ja sitten tupaan.)
10:s kohtaus.
Harri, Jussi, Maija, Liisa, Heikki, Salttu, Kaisa, koko tanssiväki, Karjanmaan Köysti ja kymmenkunta hänen mukanaan tullutta nuorta miestä häjyjä.
HÄJYT (Laulavat näyttämön takana.)
Kun on oikein hulivililuonto
Niin istuu vaikka linnass'
Ennenkuin makaa laudalla
Ja puukonhaava rinnass'!
(Menuetti lakkaa äkkiä. Koko tanssiväki tulee ulos. Miehet etsivät aseita. Toiset ottavat halkoja, toisilla on puukot, osa ottaa saapasvarrestaan pannunvarren tai "malmarin" j.n.e. Tanssiväki ryhmittyy enemmän oikealle etualalle. Jussi, Liisa, Kaisa ja Salttu ovat lähimpänä edessä. Harri, jolla on kädessä rautapuntari, seisahtuu portaille. — Naiset siunailevat ja voivottelevat. Sieltä täältä kuuluu naisten vuorosanoja.)
NAISET. Herra Jumala. — Häjyt tulevat. — Voi kuinka kauheaa. — Taas tulee murhia. — Voi, voi, onkohan Karjanmaan Köystikin. — Tulee varmaan murhia. Voi, voi!
KAAPPO (Tuo Jussille halon.) Tuossa on sullekin vähän kättä pitempää.
KAISA (Saltulle.) Älä sinä mene sinne ollenkaan. Tallaavat vielä jalkoihinsa. Pane pois tuo halkokin. Mitä sinä sillä teet.
SALTTU (Puoliksi ärtyneesti, puoliksi pyytäen.) Älä nyt siinä taas.
Ihmiset näkevät ja nauravat.
HÄJYT (Laulavat.)
Ala-Härmästä, keskeltä pitäjestä.
Rentoja veljeksiä!
Ja ne saa hypätä pöydälle
Jotk' on meitä verrempiä
(Tulevat laulun aikana oikeanpuolisesta portista näyttämölle, notkahuttelevat polviaan ja horjahtelevat komeilevasti. Asettuvat enempi perälle, vasemmalle puolen.)
HARRI (Pienen vaitiolon jälkeen.) Mitä te olette, jotka kuljette roikastaen pitkin raittia ja tulette meidän pihalle?
KARJANMAAN KÖYSTI. Olemmepahan vaan. — Kuulimme, että täällä on hypyt, niin tulimme katsomahan. Mutta eihän täällä hypelläkään. Isäntä vain näkyy puntarikaupalla halkoja myyvän. Ja melkein joka mies on jo halkonsa saanutkin.
HARRI. Kyllä meiltä saa halkoa ilmankin — häjynketiset.
KARJANMAAN KÖYSTI. Meidän tuli tuolla tiellä vähän nälkä. Ja kylläkai Harrin Erkki antaa meille yhden lampahan, jotta saamme kotimatkalla jossakin mökissä laittaa itsellemme vähän illallista.
HÄJYT (Tirskuvat sukkeluudelle.)
HARRI. Jassoo! Te olette niitä lampahan varkahia.
KARJANMAAN KÖYSTI. Emme me mitään varkahia ole, vaikka lampahia joskus otamme. Lampahia ja naurihia saa ottaa niin paljon, kuin kerralla syö. Emmekä me nytkään kotihin eväitä tarvitse. Kyllä meillä kotona on vielä vähän syötävää.
HÄJYT (Naureskelevat.)
HARRI. Teille on kai turha sanoa, että laki ja pitäjän hallitussääntö kieltävät sellaisen. Sentähden sanon minä tässä, että nyt te eksyitte väärähän talohon. Harrin navetasta ei jouda yksikään lammas teidän kitahanne.
KARJANMAAN KÖYSTI. Me tulimmekin sitä ottamahan, emmekä pyytämähän. Huonommilta me otamme itse, mutta parempain pitää itse antaa, etteivät tottuisi liiaksi itsehensä luottamahan.
1:NEN HÄJY (Karjanmaan Köystille.) Menenkö minä kieppaamahan taulun päälle, että päästähän alkuhun?
KARJANMAAN KÖYSTI. Älä vielä.
1:NEN POIKA (Häjylle. — Pirullisesti.) Missä suutari on, kun sun täytyy olla rakkina tappelua alkamassa.
HARRI. Kumma kun te kehtaatte. Aika talojen poikia olette ja kuljette pitkin pitäjää ryöstäen ja varastaen. Norjempi käsi olisi pitänyt olla teidän äideillänne. Ei se ihme olisi, vaikka vallesmanni tuottaisikin kasakat teitä suhdittamahan.
HÄJYT (Notkahuttelevat polviaan, puristavat nyrkkiä, purevat hammasta ja joku jo kiljahtaakin.)
1:NEN HÄJY (Nauraen.) Tuottakohon vaan. Emme me pelkää.
HARRI. Mutta se on nyt sillä tavalla, että Harrin navettahan teillä ei ole asiaa. Ja jos te sinne yritätte, niin murhia tulee.
HÄJYT (Lähentelevät uhkaavina.)
KARJANMAAN KÖYSTI (Häjyille.) Olkaa hiljaa (Harrille. — Pirullisesti.) Ei tehdä lihaa. Siitä joutuu Siperiahan. Mutta pannahan mies miestä vastahan ja piru isoa kiveä vastahan. Ja se, joka voittaa, saa tahtonsa läpi (Ilkkuvasti.) Onko teidän joukossanne sellaista miestä, joka tulee tällaisen pikkuisen pojan kanssa sylipainihin? Minä olen vaan se Karjanmaan pikku Kusti.
(Häjyt nauravat voitonvarmoina. Tanssiväki hätkähtää, naiset siunailevat ja miehet ovat epäilevän näköisiä.)
HARRI. Kyllähän tästäkin talosta miehen vastuksen löytää.
(Aitasta kuuluu kahleitten helähdys. Maija, joka on pysytellyt levottoman näköisenä aitan edessä, lukitsee kiireesti oven.)
HARRI (Katselee ympärilleen.) Jollei kukaan nuoremmista lähde, niin kyllä minäkin vielä —
JUSSI (Astuu esiin.) Isä. Ei sinne täyskasvuisten tarvitse mennä. Kyllä poikasetkin poikain leikkihin riittävät (Karjanmaan Köystille.) Minä tulen.
(Kaikki hämmästyvät. Häjytkin tulevat uteliaan näköisiksi. Kummaltakin puolen huudahdetaan.) Jussi.
1:NEN POIKA (Huutaa.) Pankaa puukot ja asehet pois.
KARJANMAAN KÖYSTI. En minä puukolla sylipainia paini. — Tuossa on
(Panee puukon kaivon kannelle.)
JUSSI (Viskaa halon pois ja panee myöskin puukon kaivon kannelle.)
2:NEN POIKA (Vapisten jännityksestä.) Nyt ei ole enää kysymys lampahasta. Nyt koetetahan, kuka on tämän maakunnan lukko.
KARJANMAAN KÖYSTI (Häjyille.) Menkää edemmäksi, että jää seljän tila pihaa vapahaksi.
(Jussi ja Karjanmaan Köysti ottavat ristiotteen toisistansa. Työntelevät toisiaan ja pyörähtävät jonkun kerran ympäri. Hetken kuluttua saa Jussi nykäistyksi Köystin lähemmäksi ja saa lujan otteen vyötäisiltä. Jussi nostaa Köystin ylös ja pitää siinä hetken aikaa. Köysti ähkyy kuin henkeä ahdistaisi. Jussi laskee Köystin melkein varovasti allensa. — Painia ovat kaikki seuranneet henkeään pidätellen. Ja kun Jussi voittaa, kuuluu Jussia ihailevia vuorosanoja ja kompasanoja Köystille. Häjyt kiroilevat vähän noloina.)
Sellaisia tämän paikan poikasetkin ovat. — Ähä, jopa löysit parempasi.
— Niin laski vaan miehen seljällensä, kuin vauvan kehtohon.
LIISA (On ollut tuskallisen näköinen. — Huutaa.) Jussi voitti.
Tiesinhän minä, että Jussia ei kukaan voita.
KARJANMAAN KÖYSTI (Nousee heti ylös. — Ihailevasti Jussille.) Siinä oli mies! Vähällä oli, etteivät kylkiluuni katkennehet siinä halauksessa (Eräs häjyistä hiipii Jussin lähelle, selän taa, aikoen lyödä Jussia puukolla, mutta Köysti huomaa tämän ja tarttuu häjyn käteen. Häjylle.) Sinä rakki! Etkö sinä ymmärrä, että sellainen mies, joka on Karjanmaan Köystin kaatanut rehellisessä painissa, on liian hyvä sun kupittavaksesi (Viskaa puukon menemään ja työkkää häjyä.) Sinä et kelpaa Karjanmaan Köystin joukkohon. — Mene sinäkin suutarin kanssa vallesmannin häntää kantamahan (Katsahtaa Jussiin.) Minä olen Karjanmaan Köysti. Minä en ole kirkon kipeä, enkä pappien vaivainen. Minä en pelkää paljon Jumalaa ja ihmisiä en ollenkaan. Mutta sen minä sanon, että se mies, joka on mun voittanut, saa mun kunnioitukseni (Jussille.) Jussi! Ollahan ystäviä (Tarjoaa kätensä Jussille.) Se on kamalaa, jos me kaksi eroamme vihamiehinä. — Minä olen ollut ja sinä olet nyt tämän maakunnan lukko.
JUSSI (Ottaa Köystiä kädestä.) Sinä, Köysti, et ole niin paha kuin sun mainehesi (Puoliksi itsekseen.) Silloin joskus, kun oikea suunta löydetähän, silloin olet sinä ensimäisiä siinäkin joukossa.
KARJANMAAN KÖYSTI (Ottaa puukkonsa kaivon kannelta. — Häjyille.) Hei pojat! Nyt mennähän. Tämän talon lammasnavetta saa olla nyt ja vastedes meidän puolestamme rauhassa (Harrille.) Mutta laulamme me. Siitä ette te eikä mitkään pitäjän lait voi meitä kieltää. Ääni on meidän omamme, ja mailma on suuri.
HÄJYT (Alottavat laulun ja poistuvat laulaen näyttämöltä oikeanpuolisesta portista.)
Enkä minä hurjan luontoni tähden
Päätäni alaha paina.
Iloinen ja irti maasta
Meinaan olla aina.
JUSSI (Tulee kaivon luo, ottaa puukkonsa. Itsekseen.) Minä pelkään, että haukanpojan siivet kantavat liian korkealle.
(Jää synkän näköisenä seisomaan.)
HARRI (Tekeytyen huolettomaksi.) No pelimannit! Soittakaa purpuria. Siihen saakin loppua tältä päivältä, että ehditte kymmeneksi kotihinne, niinkuin pitäjän laki määrää.
(Väkijoukko menee tupaan, josta rupee kuulumaan purpurin
soitto. Mennessään näyttävät puhelevan ihaillen Jussista.
Näyttämölle jäävät ainoastaan Liisa, Jussi ja Maija.)
11:s kohtaus.
Liisa, Jussi, Maija. Antti, Hilapielen Heta ja tanssiväki.
HILAPIELEN HETA (Näyttäytyy vasemmanpuolisessa portissa. Aikoo tulla
Maijan luo, mutta huomattuaan Liisan ja Jussin peräytyy.)
MAIJA (Katselee levotonna oikeanpuolisesta portista ja menee siitä ulos.)
LIISA (Nähtyään, että Maija poistuu tulee vähän arastellen Jussin hio.)
Jussi! Sinä voitit —
JUSSI (Kuin havahtuen.) Sinäkö Liisa! (Karkoittaa synkät ajatuksensa. Hurjasti.) Liisa! (Ottaa rajusti Liisan syliinsä) Minä tulen tänä iltana sun luoksesi. Saanko tulla?
LIISA. Tottakai sinä saat tulla. — Jos vaan tulet.
JUSSI. Minä tulen (Leikkiä laskien mutta hurjasti.) Jollet päästä, tulen väkisin, vaikka ovenraamit kaulassa! (Laskee Liisan irti.) Ja nyt mennähän purpurihin.
LIISA. Mennähän!
(Jussi ja Liisa menevät kiireesti tupaan.
Jussi pitää Liisaa vyötäisiltä.)
MAIJA (Tulee takaisin, vilkuu ympärilleen, avaa aitan oven. Puhuu sinne.) Oletko valmis? Nyt ei täällä ole ketään. Voit hyvin lähteä.
ANTTI (Aitasta.) Kyllä minä valmis olen. Panen vain kahlehet ja vanginpuvun nyytyhyn. Ne minä upotan nevahan mennessäni, etteivät jää tänne sun aittahasi.
MAIJA (Hätäisenä.) Lähde nyt pian, ennenkuin ketään tulee.
ANTTI (Tulee aitasta.) Kyllä tämä on melkein kuin varkautta.
MAIJA. Vieläkö sinä nytkin epäröit? Mene nyt vaan. Oikaise tuosta, tallin päädyltä pellonojaa pitkin suorahan metsähän, jotteivät näe.
ANTTI (Tulee kaivon eteen.) Kyllä minä nyt jo menenkin, vaikka se vähän hävettää.
MAIJA. Yhtä minä vielä pyydän sulta: Pidä Jumala mielessäsi, (itkun sekaisesti) että me yhdessä siunauksen saisimme.
ANTTI. Hyvästi, Maija! Minä ilmoitan sitten sulle, jos tiedän, ett'en kurjuutehen sua kutsu.
MAIJA. Hyvästi, Antti.
(Puristaa Antin kättä.)
Antti (Menee tallin päädyltä.).
HILAPIELEN HETA (On seurannut Antin lähtöä. Nyökäyttää ymmärtävänä päätänsä.) Ahaa!
(Menee pois.)
MAIJA (Katselee levottomana Antin jälkeen. Istuu sitten kaivolle. —
Tuskallisesti.) Antti! Antti! Mun tulee niin ikävä.
1:NEN POIKA (Huutaa tuvassa.) Kiertäkää koko kartano. Hypellähän onni tälle talolle.
2:NEN POIKA (Myös tuvassa.) Vie sinä, Liisa.
(Tuvan ovesta tulevat tanssijat rivissä, vuorotellen tyttö ja poika, pitäen toisiaan kädestä kiinni. Liisa on ensimäisenä ja Jussi toisena. Soittajat tulevat portaille soittamaan. Tanssijat menevät ensin oikeanpuolisesta portista ulos, kääntyvät siitä vasemmalle, joten rivi näkyy vielä toisestakin portista.)
MAIJA (Kun hyppyväki tulee, hillitsee itsensä tyyneksi. Hyppyväen mentyä katsoo levottomana tallin päädyltä ja rientää kuin paeten aittaansa.)
12:s kohtaus.
Jussi, Harri, Herastuomari, Kaappo, Salttu,
Kaisa, Heikki ja koko hyppyväki.
HARRI (Tulee tuvasta. Lukitsee vasemmalla olevan liiterin oven ja samoin tallin oven katsahdettuaan ensin sisälle. Ottaa molemmista avaimet.)
HERASTUOMARI (Tulee oikeanpuolisesta portista.)
HARRI (Huomaa herastuomarin.) Iltaa. Nytkö sinä vasta pääsit käräjistä.
HERASTUOMARI. Joo. — Ja vallesmanni käski mun tuoda Antin vankipassin
(Antaa Harrille paperin.).
HARRI. Jaha.
(Ottaa paperin.)
HERASTUOMARI. — ja sitten vallesmanni käski sanoa —
HYPPYVÄKI (Tulee kaivon vierestä näyttämölle.)
HARRI. Mitä?
JUSSI (Nähtyään herastuomarin riuhtaisee itsensä irti ja tulee herastuomarin luo.) Joko teillä taas on uusia terveisiä vallesmannilta?
(Soitto taukoo ja hyppyväki kerääntyy herastuomarin ympärille. Kaisa, Salttu ja Kaappo tulevat tuvasta ja pysähtyvät portaille.)
HERASTUOMARI (Surullisena.) Kyllä mulla on terveisiä. Vallesmanni käski mun sanoa, että ensi viikolla tänne tulee komppania kasakoita ja että (Harrille) teille tulee asumahan kolme.
JUSSI. Sitäkö vielä puuttui!
(Herastuomarin uutisen johdosta tulevat kaikki
surullisen näköisiksi.)
HARRI (Herastuomarille.) Etkö sinä edes ole sanonut vallesmannille, että me emme ole orjia ja orjan nöyryyttä meihin ei saa väkivallalla.
HERASTUOMARI. Sillä on omat apulaisensa, joita se uskoo enemmän kuin meitä.
HEIKKI. Tuleeko niitä meillekin asumahan?
HERASTUOMARI. Tulee kaksi.
HEIKKI (Huutaa tupaan päin.) Antti! (Kaisalle, Saltulle ja Kaapolle.)
Missä Antti on?
KAISA. Ei se tuvassa ainakaan ole.
KAAPPO. Tänne se tuli pihalle jo hyvän aikaa sitten.
HARRI (Herastuomarille päätänsä nyökyttäen.) Kylläpä on umpehen ajettu!
SALTTU (Heikille.) Katso, jos se on Maijan aitassa.
HEIKKI. Jaa! (Menee kopistamaan Maijan aitan oveen.) Maija, joko sinä olet makuulla?
MAIJA (Aitasta. Pelästyneellä äänellä.) Jo.
HEIKKI. Eikö Antti ole siellä?
MAIJA (Aitasta.) Ei — ei — ole.
HEIKKI. No, missä helkkarissa Antti on?
KAAPPO. Jos se on karannut.
JUSSI. Mitä?
HARRI (Hätäisenä.) Eikö Anttia löydy?
(Väkijoukko rupeaa liikkumaan. Toiset juoksevat etsimässä. — Jussi seisoo paikallaan. Näyttämön etualalle ryhmittyy muutama poika keskustelemaan supattelemalla. Vilkuvat Jussiin.)
HARRI (Käy tuvassa. Tullessaan takaisin Kaapolle.) Eikö näy?
KAAPPO (On käynyt vasemmalla puolen näyttämöä.) Ei!
HARRI (Huutaa.) Antti hoi!
JUSSI (Inholla.) Onko Antti karannut? — Miehestä tuli jänis.
HARRI (Heikille synkkänä.) Antti on karannut! Nyt sai vallesmanni asiaa
Harrihin.
(Supattelevasta joukosta kuuluu vuorosanoja) Kyllä Antilla
apua on ollut. — Vissihin Jussi! (Kun supattelijat huomaavat,
että Jussi kuuli vuorosanat, pelästyvät.)
JUSSI (Kuulee edelliset vuorosanat, katsahtaa tuimana supattelijoita.
— Kääntyy heihin selin. — Ylpeästi.) Noh, haukkukohon koirat!
Lähdetähän jänistä ajamahan. Tuletteko muut? Minä menen.
(Poistuu oikeanpuolisesta portista, toiset tekevät tilaa.)