II.
Me olimme jo jonkun aikaa tähystelleet yösijaa. Rannoilla on täällä kuten melkein kaikkialla Savossa, ainoastaan joskus talo. Ne ovat siirtyneet harjuille, joilla ne kyllä näkyvät soutajalle järvelle, mutta melkoisen matkan päästä, ja jos hän lähestyy rantaa, peittävät lähimmät mäet äsken niin houkuttelevan kuvan pois näkyvistä. Sen tähden harvoin ollaan poikkeamatta rantataloon, milloin vain ohi kuljetaan; nälkä pakottaa laskemaan rantaan. Jos ruumiin vaatimukset eivät siedä sellaista odotusta, täytyy metsäpolkuja myöten pyrkiä kyliin tai torppiin loitommalle rannasta, joka ei aina ole mikään helppo tehtävä. Ainoina tienviittoina ovat silloin enimmäkseen vain joku venevalkama, nuottatalas tai rantalato, joista paikoista ainakin vähäinen polku vie ihmisasunnoille. Miten pitkältä siitä on käveltävä, pysyy arvoituksena, kunnes päästään perille. Usein täytyy astuskella pari kolme kilometriä, ja vaivansa palkaksi tavataan sittekin ehkä vain vähäinen torppa, jossa suolakala, hapan leipä ja piimä on kaikki, mitä saatavana on, vaikka vieras olkoonkin pitkän matkan päästä ja maksakoon puhtaassa rahassa. Tänä päivänä meillä oli onnea. Kartan varsin epävarmat osoitukset, mitä koskee talojen paikkoihin, olivat tällä kertaa luotettavat. Ryhälän kylän piti olla meidän matkamme varrella, ja tuolla pilkotti jo lähin talo rantapensasten välitse; äkisti kääntyen laskimme kotilahteen, vielä muutamia airon vedällyksiä, niin keulat nousivat ylös pehmeälle rantahiekalle. Ihan hiljaa olimme saapuneet rantaan ja me ehdimme jo nousta pois kanooteistamme ennen, kuin juuri nuotalta palaava talonväki tointui ensi hämmästyksestään. Jotakin ihan uutta oli nyt nähtävänä. Suomeksi lausuttu tervehdyksemme nähtävästi rauhoitti ja vähitellen tuli vastauskin meidän "hyvään iltaamme". Tällä välin olimme ehtineet huomata talon isännän, ja kertoen "terveisiä Helsingistä" ojensimme kättä. Alkuun oli päästy, vaitiolo loppui. Tyydyttävästi vastattua tärkeihin kysymyksiin, mistä ja minne, alkoi puhelu toden perästä. Tällä välin oli siihen kokoutunut naisia ja lapsia, joten siinä viimein oli koko vilkas elämä illan tyynessä.
Kanootti tulee ensimmäiseksi puheen aineeksi, mitään sellaista ei ole ennen nähty eikä edes kuultu puhuttavankaan kirkkomäellä eikä kaupunkimatkoilla. Sitä on nyt katseltava ja tutkittava, jokainen pikku kohta herättää kummastusta, sen tarkoitus täytyy kertoa. Ihmeellisintä on, että koko vene on tehty purjekankaasta. Sitä koputellaan ja tunnustellaan, sen painoa tutkistellaan ja hintaa kysytään. Ihan oikein huomautetaan, että samasta rahasta saadaan kaksihankainen kuiru, mutta toiselta puolen tunnustetaan kanootti sopivammaksi huvimatkoille, ja sitte onhan sitä helppo kantaa järvestä toiseen. Vitkastellen, paremmin vain hiljaisena ajatuksena kuin pyyntönä, ehdottaa joku rohkea nuorukainen pieniä koesoutua. Jos lupa annetaan, tulee siitä ilo ja riemu. Vast'alkajan ensimmäisistä kömpelöistä liikkeistä lasketellaan sukkeluuksia ja leikkiä, jotka eivät kuitenkaan kovin koske, koskapa se onnellinen on nyt saanut enemmän kokea maailmaa kuin muut. Ja me saamme mielialan lämpöiseksi; muutenpa kansan tutkimisesta ei tulekaan mitään, vaan elämä kansan keskessä tuntuu tyhjältä ja ikävältä.
Mutia me halusimme ruokaa, ja tiedämme, että sen saanti käy hitaasti. Sen tähden eräs meistä on jo ajoissa ryhtynyt toimeensa: pitämään huolta ruumiin tarpeista. Hän rupeaa emännän ystäväksi ja tekee hänen kanssaan sopimuksia ruokavaroista. Eipä se tehtävä ole niinkään helppo, kuivaa ruokaa saadaan kyllä, mutta jos tahdotaan vähäkään lisäksi, on siinä kohta vaikeuksia, vaikka tarpeita onkin talossa. Kyllä emäntä on halukas auttamaan, multa hän ei ilmoittele talon varoja, niistä täytyy kyllä kymmenillä kysymyksillä hankkia tieto. — Kanoottimiehen illalliseen sitä paitsi kuuluu ihan välttämättä tee omista varoista. Nyt se tasoittelee ruumiin juomatarpeen vajavuudet. Päivällä kanoottimies ei saa ensimmäistä janon tunnetta sammuttaa vedellä, kohtuullisuus siinä vaikuttaa enemmän ja kohta totutaan tähän kuivaan ruokajärjestykseen. Illalla hän sitä vastoin haitatta voi juoda lämmintä teetä ja silloin se maistuukin mainiosti.
Rannalle jääneet ovat vähitellen nousseet taloon yhä vielä puhellen kanooteista. Ruokasanaa odotellessa ehditään vielä tehdä paljo tutkiskelemuksia, tietysti aikamme merkillisimmistä keksinnöistä, joihin luonnollisesti kanoottikin kuuluu. Vanha isäntä johtaa puhetta. Hänen nuoruutensa on ollut siihen aikaan, jolloin Savon metsäntuotteet kuljetettiin maitse Lappeenrannasta Viipuriin. Rakennettiin sitte Saimaan kanava ja minkä mullistuksen se sai aikaan rauhallisessa sisämaassa! Miten hädissään kuunneltiin vanhan "Vellamon" ensimmäisiä vihellyksiä; nyt on höyryveneitä kymmenittäin, ja tämänkin pitäjän isännillä on osakkeita niihin. Ei tiedä, mikä siitä lopuksi tulee. Nuorempi sukupolvi ei käsitä ukon mielialaa, se on kasvanut höyryn aikakaudella, keskellä kultaisten metsäaikain vilkkaampia oloja; jotkut ovat olleet nykyisissä rautatietöissäkin ja sieltä saaneet laveampia näköaloja. Nyt aletaan kertoa kaikenlaisia merkillisyyksiä, kuin on nähty. Kanootti on tietysti uusin, mutta mitäpä se on polkupyörän rinnalla! Siinä oli kylän räätälillä valtti kädessä, sillä hän on nähnyt nuo hirviöt silloin, kuin oli opissa kaupungissa. — — Ja siten puhellaan yhä edelleen, kunnes ruoka on valmis.
Illallisen jälkeen puhellaan vielä hetkinen. Tarjotaan sikari isännälle ja, kuin se saadaan juhlallisesti sytytetyksi, alkaa juttelu jälleen. Puhellaan talon hoidosta ja vuoden tulon toiveista, sitte yleisemmistä oloista, kunnan asioista ja suurista valtiollisista asioista, jotka ovat päivän polttavia. Kaikista lausunnoista näkyy horjumatonta lain ja oikeuden kunnioitusta, jotka ovat yhteiskunnan lujat peruspylväät. Lausuttujen mielipiteiden perusteina ei olo valtiollisia korulauseita, vaan järjellisiä arvosteluja elämässä saatujen kokemusten pohjalla, jotka eivät ollenkaan ole samaa, kuin mitä päivälehdet usein kiihkoisesti huutavat siitä, "mitä kansa tahtoo ja vaatii". — Rengit eivät ota osaa keskusteluun, heillä ei ole puhevaltaa, mutta he hartaasti kuuntelevat ymmärtäväisten sanoja. Ainoastaan silloin tällöin pistävät he väliin jonkun tilastollisen numeron tai jonkun yksityisselityksen. Mutta jos siirrytään asevelvollisuus-asioihin, silloin on kaikilla sama puhevalta. Ja se aina koskee niin likeisesti maanmiehen talouteen, että sen täytyy tulla puheeksi. Huomaamatta siirrytään sitte suurten valtioasiain alalle, varsinkin sodan ja rauhan toivoihin. Päivälehdet pitävät maan syrjäisimpiäkin seutuja tässä kohdassa muun maailman tasalla.
Tulee sitte yö ja levon tarve. Mielellään annetaan talon paras huone, pieni kammari, joka tavallisesti ei ole asuttavana. Mutta sisään astuessa herää mielessä pahoja huolia. Lepoa me halajamme, mutta sen toiveet ovat huonot. Kuin huoneen ovi avataan, löyhkää sieltä vastaan ummehtunut ilma. Turhaan koetetaan tuulettaa, ikkunat yleensä eivät ole saranoilla, vaan kiinni naulitut, ja lisäksi vielä on sisäikkunatkin edessä hyvästi lukittuina ja liistaroituina. Jos kuitenkin saadaan oven kautta jonkin verran tuuletetuksi tätä melkoisen vastenmielistä makuuhuonetta, on vielä vuoteet tutkittava. Ne paha kyllä varsin usein ovat surettavassa kunnossa ja useimmissa tapauksissa voidaan pikaisimmankin tarkastuksen jälkeen jättää tekemättäkin kysymys "onko eläviä?" jota sentään ei käsitetä miksikään loukkaukseksi. Mehän olemme nyt Savon sisämaissa! Jos päätetään jäädä huoneesen, ovat sen tähden olkitilat lattialla paljon paremmat kuin pehmoinen vuode sängyssä. Mutta sekä ilman puhtauteen että omaan turvallisuuteen katsoen on aina varmempi sijoittua johonkin aittaan. Siellä on moitteeton lepopaikka. Aamuaurinko ei pääse sisään olemattomista ikkunoista, ilma on puhdas, itikat ja kärpäset eivät menesty siellä eikä tarvitse peljätä muitakaan kutsumattomia vieraita. Olkia ja puhtaat lakanat tuodaan ja saali peitteenä on siinä hyvä nukkua päivän kaikkein ponnistusten jäljestä. Minun tulee tässä totuuden mukaan tunnustaa, että viimeiset kymmenen vuotia ovat melkoisesti parantaneet puhtautta, ja se ihan varmaan on kansakoulujen ansio. Varsinkin on kestikievareissa, kuvernöörien pontevista toimista, melkein ihan poikkeuksetta tässä kohden moitteeton yösija.
Aamulla herätetään kahvilla, jota emäntä tarjoaa. Toinen kuppi on pakollinen, otetaanpa usein osa kolmattakin, sillä kahvi, jota tarjotaan, on mainion hyvästi keitettyä. Kahvi on levinnyt syrjäisimpiinkin torppiin; jos ei muuta olekaan talossa, niin on loki kahvia, ja kahvipannua pidetään kaikkialla kunniassa. Kahvia juodaan täällä aamulla, keskipäivällä ja illalla. Olkoonpa muuten mitä mielipiteitä hyvänsä tästä juomasta, niin syrjään ne haihtuvat kanoottimatkalla; kahvikuppi on silloin aina tervetullut, kahvilla aletaan siis päivä. Syötyä sitte aamiaista ollaan taas valmiit lähtemään matkalle. Rantaan tulee saattamaan kaikki talonväki ja ehkä vielä joukko naapurejakin, joille on levinnyt sanoma merkillisistä, purjekankaisilla veneillä matkustavista vieraista. Äsken tulleet pitävät nyt huolta puhelusta sill’aikaa, kuin matkatarpeita sovitellaan kanootteihin ja niitä työnnetään vesille. Oli nähty meidät järvellä edellisenä iltana, mutta ei oltu voitu saada selkoa kummallisista ilmiöistä. Joiksikin yliluonnollisiksi oli meitä luultu ja nyt kerrotaan jonkun akan peljästyneen hyväksi hetkeksi ihan sanattomaksi, kuin näki etäällä järven seljällä ihmisiä, joilla oli tuulimyllyn siivet, kaalavan vyötäisiään myöten vedessä. Eräs kalastaja, ollen ihan yksinään laskemassa pyydyksiänsä, oli yht’äkkiä nähnyt hirviön tulevan, ja hänen ensi ajatuksensa oli ollut, että itse paholainen se siinä tuli; mutta hänen varustautuessaan pakenemaan ilmestyi vielä kaksi muutakin ja silloin tietysti tila ei enää ollut niin perin vaarallinen, sillä yksihän se vain tuo mainittu korkea herra on! Nyt oli hän saanut arvoituksen ihan selville. Kätellään isäntää ja emäntää —ᵣ temppu, jota ei saa unhottaa, mutta ei myöskään ulottaa syrjäisiin, jos tahdotaan jättää jälkeensä hyvää vaikutusta — ja me nousemme kanootteihimme.