KUUDES LUKU.
Aika laahusti eteenpäin, ja Lassi istui kaikessa rauhassa ja otti vastaan veroa. Mutta seuraavana vuonna suuren uhrin jälkeen hän odotti turhaan, ja nälänhätä uhkasi. Silloin hän lähetti liikkeelle Ufkan, pitkä, korpinhöyhenistä tehty takki yllä, tiedustelemaan ja pelottamaan vastahakoisia, jotta he toisivat veronsa. Kun Ufka palasi, oli hän revitty ja pahoinpidelty. Kansa ei enää uskonut häneen eikä tarvinnut Lassin tulikiviä, kun Petter Snagg oli keksinyt mistä niitä saatiin. Mutta Lassilla oli muuta varalla, sillä hän oli viisas mies, jolla oli muisti tallella. Heimojen kokoonkutsuminen ei enää hyödyttänyt mitään, mutta hän lähti hakemaan Petter Snaggia ja hänen heimoaan, sillä hän tahtoi lyödä hänet hänen omalla alueellaan ja todistajain läsnäollessa. Saavuttuaan vihdoin raskaan päivämatkan perästä Snaggin telttakylään hän astui esiin ja tervehti Petteriä kunnioittavasti, ja keskusteltuaan kahdenkesken he tekivät liiton uuden keksinnön perusteella. Heimo kutsuttiin kokoon, ja Snagg piti seuraavansisältöisen puheen.
Metsästäjäelämä ei ollut vailla vaivoja ja hankaluuksia. Välistä oli lihaa yltäkyllin, niin että sitä jäi mätänemään, välistä taas oli puute. Jonkun kerran oli tosin yritetty kuivaamalla säilyttää yltäkylläisyydestä jotakin, mutta menettelytapojen puutteellisuus oli tehnyt heidän toiveensa tyhjiksi. Nyt olivat Petter Snagg ja Lassi Hulling löytäneet salaperäisen kiven, jolla oli kyky estää lihaa, kalaa ja nahkoja mätänemästä. Tällä aikakauden suurimmalla keksinnöllä oli arvaamattoman laajakantoiset seuraukset. Nyt kävi laatuun metsästää määräaikoina ja sitten istua rauhassa, ja rauhassaistuminenhan oli elämän suurin, puhtain ja varmin nautinto. Jos heimo nyt tahtoi maksaa Lassille ja Petterille veroa, niin se sai heidän keksintönsä.
Jyrisevä suostumushuuto tuli vastaukseksi.
Petter jakoi sitten valkoista, rouhittua kiveä, jota nimitettiin suolaksi, ja kehotti kansaa tulemaan kerta viikossa noutamaan tarpeensa, jonka vastineeksi piti tuoda vero. Ja sitten Lassi palasi kotiansa.
Mutta verotuloja ei karttunut kovinkaan paljoa, sillä kapteeni Parta oli jo opettanut heimolleen savustamismenettelyn, joka oli tehnyt hänestä verottajan, ja partalaiset eivät huolineet suolasta.
Suolan tultua käytäntöön saivat ihmiset parempaa aikaa ja alkoivat pysyä aloillaan. Mutta nyt oli jo niin totuttu kovaan työhön, että saatiin tilaisuutta uusien keksintöjen tekemiseen. Niinpä esimerkiksi lääkäri, joka oli erään heimon verottaja, oli löytänyt punaisen metallin, jota kävi helposti takominen ja josta oli sangen edullista tehdä nuolia. Metalli ei ollut muuta kuin vaskea, ja sen tultua käytäntöön kävi metsästys entistä helpommaksi, jotapaitsi siitä valmistettiin veitsiä ja kirveitä, joilla puita kaadettiin. Mutta sitten alkoi ankara vasken etsintä kaikkialla. Sitä ei löydetty. Toiset heimot lähettivät sananviejiä tohtori Gaddin luo ja pyysivät tietoa vasken löytöpaikasta. Hän kieltäytyi ilmaisemasta salaisuutta, mutta möi veitsiä ja nuolenkärkiä suolasta ja tulikivistä, joista hänellä oli puute, pitäen kuitenkin hinnan niin korkeana, että muut heimot suuttuivat, ja eräänä kauniina päivänä hyökkäsi Pihtis-seppä, joka oli erään heimon päällikkö, hänen kyläänsä ja vangitsi lääkärin ja ja hänen heimonsa. Lääkäri ja hänen väkensä rukoilivat henkensä puolesta ja saivatkin pitää sen sillä ehdolla, että tekivät työtä sepälle ja hänen kansalleen eli rupesivat heidän orjikseen.
Mutta uhkaavan vaaran säikyttämänä oli Lassi, joka myös oli kateellinen sepälle ja kapteenille, lähtenyt liikkeelle ja etsinyt uuden metallin, joka oli terävämpää kuin vaski eikä taipunut iskuista, ja rautaisilla piikeillään ja kirveillään hän varusti väkensä, joka nyt otti sepän ja kapteenin joukot vangiksi. Mutta silloin Lassille tuli ajattelemista enemmän kuin hän oli koskaan uneksinutkaan, sillä oli vaikeata elättää ja hallita niin suurta ihmisjoukkoa yhdessä kohden, ja metsänriista oli vähentynyt. Täytyi miettiä uusia ravintoaineita, jotka saattoi pitää näkyvissään, ettei tarvinnut juosta metsästä hakemaan. Hän pyydystytti senvuoksi alkuhärkiä, lampaita ja vuohia, jotka kytkettiin puihin niityille ja joiden maitoa ja lihaa voitiin mielen mukaan käyttää, ja niin oli hänellä paimentolaiskansa hallittavanaan. Mutta talvella piti elukoita ruokkia, ja sitä varten oli rakennettava navetoita ja latoja sekä koottava heinää.
Mutta pian kyllästyttiin ruuan yksitoikkoisuuteen, ja vanhat muistot iloisesta ajasta Onnellisten saarella alkoivat tuntua mahassa. Lassi, joka oli käyttänyt aikansa hyvin, oli löytänyt pari ruoholajia, joiden siemenet survottuina ja maitoon sotkettuina olivat herkullista ruokaa. Sitäpaitsi oli hän tavannut paksujuurisia kasveja, joiden juuret olivat karvaita kasvaessaan laihassa maassa, mutta makeita kasvaessaan lihavassa. Kun hänellä ei ollut auraa eikä kesytettyä vetojuhtaa, niin hän kaadatti ja poltatti metsää. Tuhkaan hän kylvi ruohon- ja nauriinsiemenensä, ja niin oli maanviljelys käynnissä. Kaikki heimot eivät heti seuranneet esimerkkiä. Mutta muutamat tekivät sen. Mutta kaskenpoltto karkoitti metsänriistan. Naapurit valittelivat savun haitallisuutta; hekin alkoivat päästä viljelyskasvien makuun, mutta eivät tahtoneet heittää metsästystä eivätkä hävittää metsiä. He tekivät senvuoksi silloin-tällöin pieniä hyökkäyksiä Lassin alueelle eivätkä tahtoneet tunnustaa hänen omistusoikeuttaan sikäli, että olisivat myöntäneet hänelle oikeuden kaskeamisella hävittää maata ja metsänriistaa. Lassin täytyi karkoittaa heidät asevoimin. Mutta väki, joka oli sodassa, ei voinut tehdä työtä. Siksi täytyi toisten ruokkia ja vaatettaa niitä, jotka olivat ulkona suojelemassa peltoja. Niin määräsi Lassi yleisen suojelusveron.
Tällöin alettiin rakentaa taloja ja luovuttiin kokonaan kiertolaiselämän ajatuksesta. Mutta paikallaanpysymisen sulous täytyi ostaa kalliisti, eikä Lassilla nyttemmin enää koskaan ollut iloista päivää, sillä hän sai ehtimiseen istua riitoja ratkaisemassa ja laatimassa lakeja ja asetuksia.