KAHDESKYMMENESYHDEKSÄS LUKU.
Katsaus.
Lisensiaatti Borgin kirje Tukholmasta maisemamaalari Sellénille Parisiin.
Veli Sellén!
Kokonaisen vuoden olet nyt odottanut minulta kirjettä, mutta nyt minulla onkin jotain kirjotettavaa. Minun pitäisi, periaatteitteni mukaan, ensin puhua itsestäni, mutta minun täytyy totutella kohteliaaksi, sillä pian lähden minä ansaitsemaan leipääni; alotan siis sinusta! Onnittelen, että sait taulusi salonkiin ja että se siellä teki vaikutuksen. Uutisen siitä pani Iisakki Harmaaseenviittaan, toimittajan tietämättä, jonka vuoksi tämä vaahtosi raivosta, kun sai lukea sen, sillä hän oli vannonut, ettei sinusta koskaan tule mitään. Kun siis täten olet ulkomailla saavuttanut tunnustusta, olet tietysti samalla maineessa täällä kotonakin, eikä minun siis enää tarvitse hävetä sinun puolestasi.
Etten unohtaisi mitään ja voidakseni lyhyesti puhua kaikesta, sillä minä olen sekä laiska että väsynyt ankarasta työstä lapsenpäästölaitoksessa, niin kirjoitan kirjeeni uutismuotoon aivan kuin mikäkin Harmaaviitta, joten helpommin voit sivuuttaa sen, mikä sinua ei huvita.
Valtiollinen asema tulee yhä mieltäkiinnittävämmäksi; kaikki puolueet ovat lahjoneet toisiaan lahjoilla ja vastalahjoilla, niin että ne nyt ovat harmaita jok'ainoa. Tämä taantumus päättyy luultavasti sosialismiin. On kovasti kysymyksessä enentää läänien lukumäärää 48:aan, sillä valtioneuvoksen uran on nyttemmin huomattu olevan suorin tie ylenemiseen, varsinkin kun siihen ei tarvitse edes kansakoulunopettajatutkintoa. Puhuttelin muuatta koulutoveriani, joka jo on entinen valtioneuvos, tässä eräänä päivänä, ja hän väitti olevan paljon helpompaa olla valtioneuvoksena kuin toimitussihteerinä. Työt kuuluvat muistuttavan suuresti takuuseen menemistä — tarvitsee ainoastaan kirjottaa nimensä! Maksusta ei ole väliä, kun on vastatakaajia.
Mitä sanomalehdistöön tulee — niin, senhän sinä tunnet! Enimmäkseen on niistä muodosteltu afäärejä, s.o. se seuraa päivän enemmistön mielipidettä, ja enemmistö, s.o. useimmat tilaajat, on vanhoillinen. Kysyin eräänä päivänä eräältä vapaamieliseltä sanomalehtimieheltä, minkätähden hän kirjotti sinusta niin kauniisti tuntematta sinua. Hän sanoi sen riippuvan siitä, että yleinen mielipide, s.o. useimmat tilaajat, on sinun puolellasi. "No, jos yleinen mielipide kääntyy häntä vastaan!" — "Silloin minä hänet luonnollisesti kukistan!"
Sellaisissa oloissa voit ymmärtää, että koko vuoden 65 jälkeen kasvanut suku, joka ei ole edustettuna, on epätoivoisena, siksi he ovatkin nihilistejä, s.o. — kaikessa, tahi katsovat he etujensa mukaiseksi ruveta vanhoilliseksi, sillä vapaamieliseksi ei tuollaisilla ehdoilla hittokaan rupea.
Taloudellinen tila on painoksissa. Setelistö, ainakin minun, on vähentynyt; hienoimmatkaan paperit, kaksi lääketieteen lisensiaattia, eivät mene missään pankissa.
Triton yhtiö selvitti, kuten tiedät, asiansa siten, että johtajat ja selvittäjät ottivat kaiken painetun setelirahan, mutta osakkaat ja tallettajat saivat sekalaista kivipainostyötä Norrköpingin tunnetusta yhtiöstä (ainoa, joka on kunnollisesti kannattanut näinä huijausaikoina); näin erään lesken, joka oli saanut muutaman marmorilouhimon karttoja käden täyden; ne olivat suuria, kauniita kokoarkkeja, punaisella ja sinisellä painettuja, joihin tiheään, hyvin tiheään, oli kaiverrettu tuhat kruunua ja alla, aivan kuin takuumiehinä, oli henkilöiden nimiä, joista ainakin kolme saa osakseen serafiimi-soiton, sitten kun ovat lakanneet olemasta osakkeenomistajia tässä matoisessa maailmassa.
Ystävämme ja veljemme Nicolaus Falk, joka on alkanut kyllästyä yksityiseen lainausliikkeeseensä, koska se ei suonut hänelle täydellistä kansalaisarvoa, jonka sen sijaan julkinen suo, päätti yhdessä muutamien asiantuntijain (!) kanssa perustaa pankin. Uusi ohjelma kuului näin: "Koska kokemus on osottanut — todellakin surullinen kokemus! — (Levin oli kirjottaja, huomaa se!) — että talletustodistukset eivät kyllin varmasti turvaa toisten käsiin uskotun tavaran — se on — tallettujen rahojen — takaisinsaantia, niin olemme me allekirjottaneet, epäitsekkään innon elähyttäminä, kohottaaksemme kotimaista teollisuutta ja hankkiaksemme suuremman vakuuden rahaaomistavalle yleisölle, muodostaneet pankin nimeltä Talletus-vakuusosakeyhtiö. Uutta ja turvallista, sillä kaikki uusi ei ole turvallista, meidän aatteessamme on se, että tallettajat arvottomien talletustodistusten sijasta saavat arvopapereita talletetun summan täydestä arvosta" j.n.e. Liike on vielä käynnissä, ja voit arvata millaisia papereita annetaan talletustodistusten sijaan! Tarkalla silmällään huomasi Falk, kuinka suurta hyötyä hänelle olisi sellaisesta henkilöstä kuin Levin, jolla oli suuri taloudellinen kokemus ja joka sitäpaitsi kinailuillaan oli saavuttanut tavattoman henkilötuntemuksen; mutta valmistaakseen hänet kunnollisesti ja tutustuttaakseen hänet täydellisesti kaikkiin liikkeen sokkeloihin ja eritoten sen lakipuoleen, ahdisti hän häntä velkakirjallaan ja pakotti hänet tekemään vararikon. Sen jälkeen esiintyi hän pelastajana ja teki hänestä jonkinlaisen taloudellisen neuvonantajan, arvonimeltään johtokunnan sihteeri, ja nyt istuu Levini poika siellä yksityisessä huoneessa eikä saa näyttäytyä pankissa. Kamreerina on Iisakki; hän on suorittanut ylioppilastutkinnon (latina, kreikka ja heprea aineina, juridikofilin ja filosofian kandidaatin korkeimmilla arvosanoilla kaikissa aineissa — luonnollisesti mainittiin Harmaassaviitassa hänen tutkinnoistaan!). Hän lukee nyt juriskandidaattitutkintoa ja tekee sillä välin kauppoja omin päin. Hän on kuin ankerias, hänellä on yhdeksän elämää ja elää tyhjästä! Hän ei käytä väkeviä juomia eikä nikotiinia missään muodossa; harjottaako hän mitään muitakaan paheita, en tiedä, mutta hän on pelättävä! Hänellä on rautakauppa Härnösandissa, tupakkakauppa Helsingissä, kamakauppa Söderteljessä ja omistaa sen lisäksi pari puuhökkeliä etelässä! Hän on tulevaisuuden mies, sanoo kansa, minun mielestäni hän on nykyisyyden mies! Hänen veljensä, Levi, on Tritonin selvityksen jälkeen vetäytynyt hoitamaan yksityisasioitaan omistaen, kuten sanotaan, sievosen omaisuuden. Hän on tainnut tehdä tarjouksen Skoklosterista, jonka hän aikoo korjata sen uuden tyylin mukaiseksi, jonka hänen piirustusakatemiassa oleva setänsä on keksinyt. Ostotarjous kuitenkin hylättiin. Levi tästä loukkaantui ja kirjotti Harmaaseenviittaan uutisen otsakkeella: Juutalaisvainoa yhdeksännellätoista vuosisadalla, jolla sai puolelleen koko sivistyneen yleisön myötätuntoisuuden, ja hänestä voi sen kepposen perästä tulla valtiopäivämies, jos haluaa. Hän sai vastaanottaa kiitosadressin "uskonveljiltään" (juuri kuin Levillä olisi uskoa), jossa he kiittivät häntä (se oli painettuna Harmaassaviitassa!) siitä, että hän oli valvonut juutalaisten "oikeuksia" (nimittäin ostaakseen Skoklosterin!). Adressi ojennettiin hänelle juhlassa Gröna Jägarnissa, jonne myöskin joukko ruotsalaisia (minä johdan aina juutalaiskysymyksen sen oikealle alalle = kansantieteelliselle!) oli kutsuttu syömään pilaantunutta lohta ja juomaan väljähtynyttä viiniä. Tilaisuudessa lahjotti päivän sankari yleisen liikutuksen vallitessa (katso Harmaataviittaa!) 20,000 kruunua (Ruumisosakkeissa!) "Evankelista uskontunnustusta olevien langenneiden poikien kodille" (aina niiden pitää vetää esille se uskontunnustus!). Minä olin myöskin juhlassa ja näin jotain, jota en koskaan ennen ollut nähnyt — Iisakin juovuksissa! Hän selitti vihaavansa minua ja sinua ja Falkia ja kaikkia "valkoisia" — hän nimitti meitä "valkoisiksi" ja "alkuasukkaiksi" ja "rocheksi" — vuorottain; viimeksi mainittua sanaa en tunne, mutta kun hän sen lausui, kertyi ympärillemme heti lukematon joukko "mustia", niin hirmuisen näköisinä, että Iisakki vei minut sivuhuoneeseen. Siellä hän purki mielensä: puhui kärsimyksistään lapsena Klaaran koulussa, kuinka opettajat ja toverit kohtelivat häntä pahoin ja syrjäyttivät hänet, kuinka katupojat tukistivat häntä kadulla. Liikuttavinta oli hänen kertomuksensa asevelvollisuusajaltaan: rukouksessa kutsuttiin hänet rintaman eteen lukemaan Isä meidän, ja kun ei hän sitä osannut, pilkattiin häntä. Hänen kertomuksensa sai minut muuttamaan mielipidettä hänestä ja hänen heimostaan.
Uskonnollinen keikailu ja hyväntekeväisyyskolera raivoavat suuressa määrässä ja tekevät olon isänmaassa hyvin miellyttäväksi. Muistathan nuo kaksi paholaisen kasvattia: rouva Falkin ja revisorska Homanin; halpamaisempia, turhamaisempia ja häijympiä olentoja ei ole toimettomana koskaan virunut; muistathan heidän lastenseimensä ja sen lopun; nyt ovat he perustaneet Magdaleena-kodin, ja ensimmäinen, joka sinne otettiin — minun suosituksestani — oli Nygrändin Mari! Se raukka oli lainannut kaikki säästönsä eräälle kisällille, joka karkasi, maksamatta. Nyt oli hän iloinen saadessaan vapaan hoidon ja kansalaisluottamuksensa takaisin. Jumalansanan paljouden, joka seuraa kaikkea tuollaista hyväntekeväisyyttä, selitti hän olevan siedettävissä, kunhan hän vaan saisi aamukahvia.
Muistathan myöskin Pastori Skåren; hän ei päässyt pastori primariuksen jälkeläiseksi, ja kiukuissaan siitä kerjää hän paraillaan kokoon varoja uutta kirkkoa varten, ja nyt näkee painettuja kerjäyslistoja, Ruotsin rikkaimpien mahtimiesten allekirjottamia, vetoamassa yleiseen armeliaisuuteen. Kirkko, josta tulee kolme kertaa niin suuri kuin Blasieholman kirkko ja johon yhdistetään pilviä piirtävä torni, rakennetaan Katriinankirkon nykyiselle paikalle; tämä nimittäin ostetaan ja revitään, koska se on osottautunut liian pieneksi tyydyttämään sitä suurta uskonnollista tarvetta, joka nyt riivaa Ruotsin kansaa. Kokoonkerjätyt varat ovat jo niin suuret, että on täytynyt nimittää kamreeri (jolla on vapaa asunto ja puut) niitä hoitamaan. Arvaappas kenestä se tehtiin? — Kuule! Struvesta! — Hän on viime aikoina tullut hieman uskonnolliseksi — sanon hieman, sillä paljon se ei ole, mutta kuitenkin riittävästi hänen pienille oloilleen, sillä nyt suojelevat uskovaiset häntä. Mutta tämä ei estä häntä jatkamasta sanomalehtitointaan ja juopotteluaan; mutta hänen sydämensä ei ole heltynyt; hän on päinvastoin hyvin katkeroitunut kaikille niille, jotka eivät ole joutuneet rappiolle, sillä, meidän kesken, hän on äärettömästi rappiolla, siksi vihaa hän Falkia ja sinua ja on luvannut "nitistää" teidät, niinpian kun annatte kuulua jotain itsestänne jälleen. Kuitenkin, voidakseen muuttaa kamreerihuoneistoon polttamaan halkoja, täytyi hänen vihityttää itsensä, joka tapahtui kaikessa hiljaisuudessa Valkeilla vuorilla. Minä olin todistajana (tietysti juovuksissa) ja katselin tuota siivoa. Vaimokin on ruvennut jumaliseksi kuultuaan, että se on hienoa. — Lundell on täydellisesti luopunut uskonnollisesta tunteestaan ja maalailee vain toimitusjohtajien muotokuvia, jotka ovat tehneet hänet piirustusakatemian jäseneksi. Nyttemmin on hän kuolematonkin, sillä hän on saanut taulun Kansallismuseoon. Tapa oli hyvin yksinkertainen ja seurattava: Smith lahjotti sinne Lundellin maalaaman laatukuvan ja siitä hyvästä maalasi Lundell ilmaiseksi hänen muotokuvansa! — Mainiota! Eikös olekkin?
Romaanin loppu. Istuin eräänä sunnuntaiaamupäivänä, sinä lyhyenä hetkenä, jolloin kauheat kirkonkellot eivät häiritse sapattirauhaa, huoneessani tupakoiden. Silloin koputetaan ovelle ja sisään astuu pitkä komea mies, jonka olin tuntevinani — se oli Rehnhjelm. Molemminpuolinen tutkinto. Hän on suuren tehtaan hoitajana ja jotenkin tyytyväinen maailmaansa. Kuuluu toisen kerran koputus. Sisään tulee Falk (enemmän hänestä tuonnempana!). Vertaillaan vanhoja muistoja ja yhteisiä tuttavia! Sitten tuli tuo tuttu hetki, jolloin vilkkaan keskustelun jälkeen syntyy vaitiolo ja kummallinen äänettömyys! Rehnhjelm otti käteensä lähimmän kirjan ja silmäili sitä, alkaen lukea ääneen:
— "Keisarileikkaus. Akateeminen väitöskirja, joka korkeasti kunnioitettavan lääkintöopillisen tiedekunnan luvalla tulee pienemmässä Kustaalaisessa oppisalissa julkisesti puolustettavaksi." — Nämäpä kauheita kuvioita; kuka onneton näin kummittelee kuolemansa jälkeen!
— Katso, sanoin minä; sivulla 2 se sanotaan.
Hän luki edelleen.
— "Lantio, joka säilytetään numerossa 38 Akatemian pataloogisissa kokoelmissa…" — Ei se tämä ollut. "Naimaton nainen Agnes Rundgren…"
Mies tuli naamaltaan valkoiseksi kuin kalkki ja hänen täytyi nousta juomaan vettä.
— Tunsitko hänet? kysyin minä saadaksemme hieman ajankuluketta.
— Tunsinko häntä? Hän oli teatterissa X-köpingissä ja tuli sitten tänne Tukholmaan johonkin kahvilaan, jossa nimitti itseään Beda Petterssoniksi.
Olisitpa nyt nähnyt Falkin. Siitä syntyi kohtaus, joka päättyi siten, että Rehnhjelm lausui muutamia kirouksen sanoja naisesta yleensä, johon Falk kiivaasti vastasi, että on kahdenlaisia naisia, hän pyysi kiinnittää huomiota siihen, ja että naisilla on yhtä suuri ero kuin enkeleillä ja piruilla! Ja hän puhui niin liikuttavasti, että Rehnhjelmin silmät kyyneltyivät.
Falk, niin! Hänet säästin minä viimeiseksi. Hän on kihloissa! Miten se tapahtui? Itse hän sen kertoi näin: "Me näimme toisemme!" Kuten tiedät, ei minulla koskaan ole mielipiteet valmiina, vaan odottelen uusia huomioita, mutta sen nojalla, mitä tähän saakka olen nähnyt, ei voitane kieltää, että rakkaus on jotakin, jota me poikamiehet emme voi arvostella — se, mitä me tuolla nimellä nimitämme, on vain irstaisuutta! Naura sinä vain, vanha irvihammas!
Minä en muuten koskaan, paitsi huonoissa näytelmissä, ole nähnyt niin nopeata luonteen kehittymistä kuin sillä kertaa Falkissa. Elä luule, että kihlaus aivan päistikkaa tapahtui. Isä oli vanha leskimies, itsekäs, eläkkeennauttija, joka piti tytärtään pääomana, joka rikkailla naimisillaan valmistaisi hänelle mukavat vanhuudenpäivät (hyvin tavallinen asianlaita!). Hän sanoi jyrkästi: ei! Olisitpa silloin nähnyt Falkin! Hän meni kerran toisensa jälkeen ukon luo ja ajettiin ulos, mutta meni uudelleen ja sanoi ukolle vasten naamaa, että he menevät naimisiin ilman hänen suostumustaan, ellei hän tahdo olla asiassa mukana; en tiedä, mutta luulen heidän tapelleen! Sitten tuli eräs ilta; Falk saattoi kihlattunsa kotiin tämän sukulaisten luota, jonne hän oli tunkeutunut. Tultuaan kadulle näkivät he lyhdyn valossa ukon olevan akkunassa — hänellä on Hornstullsgatanin varrella pieni talo, jossa hän asuu yksin. Falk ryskyttää lankkuporttia; hän ryskytti neljännestunnin, mutta kukaan ei avaa! Hän kapuaa lankkuportin yli, suuri koira hyökkää hänen kimppuunsa, jonka hän ottaa kiinni ja sulkee rikkasäiliöön (aatteles, tuo arka Falk!), sitten pakottaa hän talonmiehen nousemaan avaamaan portin; he olivat nyt pihalla; vielä oli jäljellä talon ovi; hän jyskyttää sitä suurella kivellä, mutta sisältä ei kuulu hiiskaustakaan; silloin menee hän puutarhasta noutamaan tikapuut ja kapuaa niitä myöten ukon akkunaan (aivan kuin minäkin olisin tehnyt!) ja huutaa: avatkaa ovi tahi minä lyön rikki ikkunan! Silloin kuuluu sisältä ukon ääni: "lyöppäs, senkin veijari, niin ammun sinut!" Falk löi rikki ikkunan! Oli hetkisen kuolon hiljaista. Viimein kuului rikkonaisen ruudun takaa: "se oli potra teko!" (ukko on ollut sotilas), "sinä olet minun poikiani!" — "Minä en mielelläni riko ikkunoita", sanoi Falk, "mutta teidän tyttärenne vuoksi teen minä mitä tahansa!" ja niin oli asia selvä.
Hän meni kihloihin! Et tiedä, että sen jälkeen, kun valtiopäivät suorittivat virastoissa suuren uudestijärjestelynsä, joka lisäsi palkkoja ja paikkoja toisella mokomalla, voi nuori mies vihdoinkin mennä naimisiin jo ensimmäisessä palkka-asteessa ollessaan! Hän menee naimisiin syksyllä! Morsian pysyy yhä edelleen opettajattarena, kuten tähänkin asti! Minä tunnen naiskysymystä hyvin vähän, sillä se ei minua liikuta, mutta luulen, mikäli olen nähnyt, että meidän sukupolvemme poistaa avioliitosta sen aasialaisuuden, jota siinä vielä on. Molemmat asianomaiset tekevät vapaan sopimuksen, kumpikaan ei luovu itsenäisyydestään, toinen ei koeta kasvattaa toista, opitaan pitämään arvossa toistensa heikkouksia ja siten syntyy elinkautinen toveruus, joka ei käy väsyttäväksi toisen alinomaisesta hellyyden karttamisesta. Rouva Nicolaus Falkia, tiedäthän, tuota hyväntekeväisyys-pirua, en pidä muuna kuin "femme entretenue'nä", ja sinähän hänkin pitää itseään; useimmat rouvat menevät naimisiin saadakseen hyvän olon ja päästäkseen tekemästä työtä ja omaan kotiin; että niin harvoja avioliittoja solmitaan, se on naisen vika ja miehen!
Mutta Falk, hän on läpitunkematon; hän on käynyt käsiksi numismatikaan innolla, joka ei ole täysin luonnollinen, niin, kuulinpa hänen erään kerran mainitsevan, että hän on aikeissa kirjottaa siitä aineesta oppikirjan ja että koettaisi saada sen hyväksytyksi kouluihin, joissa rahatieteen tulisi muodostaa yksi opetusaine; hän ei koskaan lue sanomalehteä, ei tiedä koskaan, mitä maailmassa tapahtuu; ja kirjailijaksi tulemisensa näyttää hän kokonaan jättäneen. Hän elää yksistään viralleen ja morsiamelleen, jota hän jumaloi; mutta minä en tuohon kaikkeen luota. Falk on valtiollinen kiihkoilija, joka tietää palavansa poroksi, jos antaisi liekille ilmaa, ja siksi sammuttaa hän sen ankarilla, kuivilla opiskeluilla; mutta en luule sen onnistuvan, sillä vaikka hän kuinkakin koettaisi itseään hillitä, niin pelkään, että räjähdys kuitenkin tapahtuu kerran; sitäpaitsi — näin meidän kesken sanoen — luulen hänen kuuluvan johonkin noista salaisista seuroista, joita taantumus ja rautavalta mannermaalla ovat synnyttäneet. Kun näin hänet eräänä päivänä valtaistuinsalissa airuena valtaistuinpuhetta luettaessa, puettuna punaiseen purppuraviittaan, päässään sulkatöyhtöinen hattu ja kädessä sauva, valtaistuimen juurella (valtaistuimen juurella!) — silloin ajattelin — niin, on synti sanoa sitä; mutta kun ministeri tuli jättämään Kunink. Majesteetin armollista esitystä valtakunnan tilasta ja tarpeista, silloin näin minä Falkin silmässä katseen, joka sanoi näin: mitä tietää M:tti valtakunnan tilasta ja tarpeista? — Se mies, se mies!
Nyt luulen tehneeni katsauksen, ketään unohtamatta. Hyvästi siis, tällä kertaa! Pian saat minulta tietoja taasen!