ESIPUHE.
Tunnen erään naisen… Vanhemmat selittäjät sanovat tätä naista tekijän vaimoksi.
1. kirje.
Ispahan l. nykyään Isfahan oli vielä tällöin Persian pääkaupunkina, mutta sitten kun se ryöstettiin afganilaisten hyökkäyksen aikana (1722) menetti se entisen merkityksensä. Myöhemmin muutettiin hallituksenkin istuin Teheraniin. Aikoinaan oli Ispahan Itämaiden kukoistavimpia kaupunkeja, täynnä toinen toistaan komeampia loistorakennuksia, useiden karavaaniteiden keskus, asukkaita noin 10 kertaa enemmän kuin nyt, jolloin niitä on 70,000. Medshid-i Shah-moskeija on vieläkin Itämaiden uhkein. Teollisuuskin on yhä huomattava.
Kum l. Kom, vanhan persialaisen maakunnan pääpaikka, pohjoiseen Ispahanista, Persian ylätasangolla. Tässä kaupungissa palvottiin ja palvotaan Fatimaa, joka ei ole sama kuin Muhammedin kuuluisa tytär, fatimidien esiäiti, vaan erään Alin seuraajan tytär.
Tauris, nykyään Tabris, vanhan persialaisen maakunnan pääpaikka, lähellä Persian nykyistä rajaa.
Erserum, nykyisen Turkin Länsi-Armenian pääkaupunki, noin 40,000 asukasta, linnoitettu, saavuttanut kuuluisuutta ensimmäisen maailmansodan yhtenä näyttämönä. Sijaitessaan Trapetsuntin ja Tahrisin välisen kauppatien varrella, se oli aikaisemmin erittäin tärkeä karavaanien varastopaikka ja Itämaiden kukoistavimpia kaupunkeja: vieläkin se on Armenian tärkein kauppakaupunki.
Saphar-kuuta. Persialaiset laskivat alkuaan aikansa aurinkovuosittain, mutta muhamettilaisuuden päästyä valtaan tuli tämän ajanlaskun tilalle arabialais-muhamettilainen kalenteri, joka jakaa ajan kuuvuosiin. Kussakin vuodessa on 12 kuukautta, kussakin kuukaudessa 29 tai 30 päivää. Arabialainen vuosi on siis lyhempi kuin gregoriaaninen ja joutuu siitä yhä enemmän edelle. Arabialaiset kuukaudet ovat: 1. Muhárram (tässä Maharram); 2. Sáfar (Saphar); 3. Rebi'el-auwal (Ensimmäinen Rebiab-kuu); 4. Rebi'el-tani (Toinen Rebiab-kuu); 5. Djumádá el-úla (Ensimmäinen Gemmadi-kuu); 6. Djumádá el-áchira (Toinen Gemmadi-kuu); 7. Rádjab (Rhegeb); 8. Scha'bán (Chahban); 9. Ramadán (Ramazan); 10. Shauwál (Chalval); 11. Du-l-ká'da (Zilkadeh); 12. Du-l-hiddja (Zilhageh). Niinkuin tiedetään, alkaa tämä ajanlasku, hedshra, Muhammedin paosta, joka tapahtui 15 p. heinäk. 622 j.Kr.
2. kirje.
Montesquieu käyttää vaimola-sanan vastineena persialaista sanaa le sérail, joka oikeastaan merkitsee asuntoa, palatsia eikä suinkaan haaremia, sitä seraljin osaa, missä vaimot oleskelivat.
Chardin, ranskalainen matkailija, kuvaa v. 1711 Amsterdamissa ilmestyneessä matkakirjassaan, kuinka persialaisia naisia kuljetettiin pitemmillä taipaleilla. Sata askelta edellä ja sata askelta jäljessä ratsasti miehiä, jotka lakkaamatta huusivat: Kuruk! Kuruk!, mikä tässä tapauksessa merkitsi: "Pysyköön jokainen loitolla täältä!" Heidän välissään ratsasti eunukkeja, kuohilaita, jotka pitkin kepein ahdistivat kaikkia tungettelijoita täi hidastelijoita.
6. kirje.
Erivan, vanhan samannimisen persialaisen maakunnan pääpaikka.
Petollisia osmanneja. Persialaisten ja turkkilaisten välillä vallitsi varsinkin tähän aikaan voimakas uskonnollinen viha. Persialaisethan tunnustivat ja tunnustavat muhamettilaisuuden toista uskonsuuntaa, shi'iittiläisyyttä, joka pitää vain Koraania uskonnollisena ohjeena ja profeetan vävyä, rohkeata Ali-kalifia sekä hänen ja Fatiman jälkeläisiä kalifinarvon laillisina perijöinä. V. 1502 kohotettiin shi'iittiläisyys Persian valtionuskonnoksi. Turkkilaiset taas lukeutuvat monien muiden muhamettilaisten kansanheimojen tavoin sunnalaisiin, oikeauskoisiin, jotka pitävät alussa vain suullisena perintätietona säilyneitä kertomuksia Muhammedin ratkaisuista ja menettelystä Koraanin kanssa yhdenarvoisina oikeuslähteinä ja kolmea ensimmäistä kalifia profeetan oikeina seuraajina.
8. kirje.
Tähän aikaan hallitsi Persiassa shaahi Hussein (1694-1722).
11. kirje.
Useat vanhat kirjailijat, niinkuin esim. Herodotos, Strabo, Plutarkos, puhuvat troglodyyteistä eli luolaihmisistä, villeistä ihmisistä, jotka eivät tunteneet huoneiden rakentamistaitoa. Heidän kotipaikakseen sanotaan yleensä Punaisen meren Afrikan puolista rannikkoa.
14. kirje.
Montesquieun kertomus luolaihmisestä sisältää jo samoja perusaatteita, joita hän sittemmin kehittää Lakien hengessä (III: 3-7; IV: 2-5). Näissä kirjeissä hän puhuu samaan tapaan kuin myöhemmin Rousseau ennen yhteiskuntaa vallinneesta onnellisesta, hyveen hallitsemasta tilasta ja katsoo yksinvaltaisen hallitusmuodon asettamista ja omaisuuden yksilöllistämistä kaikkien onnettomuuksien alkulähteeksi. Mutta "hyve", "kunto" saattaa hänen myöhemmän käsityksensä mukaan kuitenkin elää kansanvaltaisessa ja tasavaltaisessa valtiomuodossa, kun taas ylimysvallan kantavana aatteena on "kohtuullisuus", yksinvallan "kunniantunto" ja itsevallan "pelko".
16. kirje.
Kumin kolme hautaa ovat, paitsi ylempänä mainittua Fatiman hautaa, persialaisten kuningasten Sefi I:n ja Abbas II:n haudat.
Kalifi Ali, Muhammedin vävy sai apeltaan miekan, jota nimitettiin Zufagariksi ja jonka sanottiin olleen kärjestään halkinainen kuin haarukka. Hänen seuraajansa säilyttivät sitä pyhänä kaluna, kunnes muuan heistä särki sen metsästysretkellä.
Imaamilla, muhamettilaisella arvonimellä, on useita merkityksiä. Ensiksikin sillä tarkoitetaan pappia, joka moskeijassa johtaa yhteistä rukousta tai lukee saarnan. Sitten se merkitsee uskonnollista päämiestä, jonka maallinen vastakohta on emiiri. Turkin sulttaaneilla oli nämä kummatkin arvonimet. Imaameiksi sanotaan edelleen varhaisimman muhamettilaisen aikakauden koraaninselittäjiä. Imaameja ovat vihdoin kaksitoista Muhammedin vävystä Alista polveutuvaa henkilöä, joista viimeinen, Muhammed al Mahdi v. 879 hävisi tietymättömiin. Sunnalaiset luulevat Mahdin kerran ilmestyvän ja alistavan koko maailman islamiin. Shi'iitit taas otaksuvat hänen olevan vielä hengissä ja palaavan kerran ottamaan maailmanvallan käsiinsä. Kolmastoista imaami on siis erinomainen kohteliaisuusnimitys.
Tulitaivas (l'empyrée), empyreum, maailman ylin osa, johon arveltiin tulen muka keveimpänä, alati ylöspäin pyrkivänä alkuaineena kerääntyneen ja josta taivaan valoilmiöt saavat alkunsa. Kuvaannollisesti valon koti, autuaitten asunto. Danten suuressa runoelmassa paratiisin ylin osa.
Niinkuin päivän sarastaessa erotetaan valkea lanka mustasta: lause on Koraanista (II. luku, 183. säe), missä eriväristen lankojen erottamista käytetään paaston alkamisen merkkinä.
Hurmaannuta se profeettain hengellä: paitsi Muhammedia, varsinaista Profeettaa, tunnustaa islami tuhansittain muitakin jumalallisia lähettejä. Arvokkaimpia niiden joukossa ovat esim. Aadam, Noa, Aabraham, Mooses ja Jeesus.
17. kirje.
Jonka ovat kirjoittaneet enkelien kädet. Mm. enkeli Gabrielin suhteesta Koraaniin lausuu tämä itse (II, 91); "Sano: 'Ken on Gabrielin vihollinen?' sillä hänhän ilmoitti Allahin suostumuksella sydämellesi (Koraanin sanat) entisen vahvistukseksi ja ojennukseksi ja iloiseksi sanomaksi uskovaisille."
18. kirje.
Kirjanoppineiden perimätiedot (hadiisi) palautuvat Muhammediin ja hänen seuraajiinsa ja koskettelevat heidän tekojaan. Aluksi ne kulkivat suupuheina, mutta 700- ja 800-luvuilla niitä koottiin ja kirjoitettiin muistiin. Parhaan kokoelman toimitti al Bukhari (840 j.Kr.).
Immaum, turkkilainen muoto ylempänä esitetystä imaami sanasta, joka merkitsee moskeijapappia.
Tässä kerrottu muhamettilainen luomistarina tavataan mm. eräässä 1600-luvulla ilmestyneessä matkakuvauksessa Voyages d'Adam Olearius en Moscovie, Tartarie et Perse, joka v. 1656 käännettiin ranskaksi saksalaisesta alkuteoksesta ja josta sittemmin ilmestyi useita painoksia. Barckhausen, muuan Montesquieun julkaisijoita, otaksuu hänen käyttäneen lähteenään juuri tätä teosta.
19. kirje.
Tokat l. Tokad (armeen, Evtoghia, vanhan ajan Dazimon), kaupunki turkkilaisen Vähän-Aasian koillisosassa, suoraan länteen Erserumista, n. 30,000 as. Nykyään kokonaan rappiolla. Bysanttilaisen linnan rauniot. Läheisyydessä vaskikaivoksia. Kukoistusaikana oli Tokatissa 60,000-100,000 asukasta.
Smyrna, tunnettu merikaupunki Vähän-Aasian länsirannalla, Idän ja Euroopan kaupan pääpaikkoja. Muuan suurimpia karavaaniteitä lähti siitä Etu-Aasian sisäosiin.
Pashat. Montesquieu kirjoittaa tässä les bachas, oikeammin baasja, joka on arabialainen muoto turkkilaisesta sanasta pasha. Persialainen muoto on padshah (herra kuningas), josta on syntynyt turkkilainen sana padishah, alkuaan Persian shaahien, sitten yleensä islamilaisten ruhtinaiden ja varsinkin Turkin sulttaanin hallitsija-arvonimi. Pasha on taas korkeissa viroissa olevien turkkilaisten sotilas- ja siviilihenkilöiden — tässä kuvernöörin — arvonimi, korkeampi kuin bei.
Kourallinen kalliosaarelta lähteneitä kristityitä tarkoittaa Maltan-ritareita.
Osmaneiksi, ottomaaneiksi, otmaneiksi, osmanlineiksi nimitetään turkkilaisia sulttaani Osman I:n, Turkin valtakunnan perustajan mukaan (synt. v. 1259, kuoli v. 1326).
23. KIRJE.
Vain yksi huntu: persialaisnaisilla niitä on neljä.
24. kirje.
Tämä kirje alottaa nyt sen teoksen-osan, johon sisältyy sen päätarkoitus: Ranskan silloisten olojen ivallinen arvostelu.
Ranskan kuninkaana oli tällöin kuuluisa "aurinkokuningas" Ludvig XIV (1643-1715), joka vainosi ankarasti hugenotteja ja jansenisteja, hankki ylelliseen hovielämäänsä ja lukuisiin sotiinsa rahoja myymällä arvonimiä ja virkoja ja muuttamalla mielin määrin valtion velkapaperien maksutapaa.
Taudeista parantaminen viittaa vanhaan uskonnolliseen tapaan, jonka mukaan kuningas siunasi sairasta ristinmerkillä ja lausui: "Kuningas koskettaa sinua, parantakoon Jumala sinut!"
Se perussäädös (constitution) l. paavillinen bulla, jota tässä tarkoitetaan, on ilmeisesti n.s. Unigenitus (paavin bullia nimitetään aina niiden alkusanojen mukaan), jossa paavi Clemens XI selitti isä Pasquier Quesnelin v. 1705 ilmestyneen jansenistisen teoksen Reflexions morales sur le Nouveau Testament (Siveysopillisia mietteitä Uudesta Testamentista) lauselmaa "kerettiläisiksi, vaarallisiksi ja hurskaita korvia loukkaaviksi". Seurauksena oli kiivas ja pitkällinen jansenistien ja jesuiittain riita. Bulla annettiin kuitenkin vasta 8 p. syysk. v. 1713.
Mufti on muhamettilainen lainoppinut, joka uskonnollisissa ja oikeusasioissa antaa Koraaniin ja perintätietoon perustuvan lausunnon eli lainselityksen.
Naiset ovat alhaisempia luontokappaleita kuin me: Koraanin mukaan pääsevät naisetkin paratiisiin, mutta eivät samaan kuin miehet.
Ludvig XIV:n näkymättömät viholliset olivat jansenisteja, joita jesuiitat (= dervishit: sana tarkoittaa muhamettilaisia munkkeja ja erakkoja) vainosivat.
26. kirje.
Te ette ole milloinkaan unohtanut kiinnittää pyhää huntua sen peitoksi tarkoittaa persialaisten naisten tapaa ei ainoastaan verhota otsa, vaan myöskin peittää kasvojen aliosa, leuka ja suu leveällä kankaankaistaleella. Koko tähän tapojenkuvaukseen on ylempänä mainittu Chardinin matkakirja tuntuvasti vaikuttanut.
27. kirje.
Auringon kaupungilla tarkoitetaan Ispahania.
29. kirje.
Montesquieu kirjoittaa joko tahallaan tai epähuomiosta väärin Irimette, kun oikea muoto on Imeretia, myöhemmin Imerethi. Tämä kaukasialainen maa, muinaiskreikkalaisten Kolkhis, oli ennen pieni itsenäinen valtio, mutta joutui v. 1810 Venäjän haltuun. Samoin on käynyt itsenäisen Georgian, josta Imeretia aikaisemmin oli osana ja joka v. 1802 tehtiin venäläiseksi maakunnaksi. Nämä pikku valtiot olivat jo nimellisen itsenäisyytensä aikana vahvasti riippuvaisia milloin mistäkin suuremmasta naapurimaasta.
Rhamazan (Ramadan) on muhamettilaisten paastokuu, jonka kestäessä heidän on noudatettava ankaraa pidättyväisyyttä.
Pienet puupallot tarkoittavat rukousnauhaa.
Kaksi kankaanpalasta kuuluvat munkin pukuun, ja niistä on toinen peittämässä rintaa, toinen selkää.
Galicia on roomalaiskatolisessa maailmassa huomattava maakunta siitä syystä, että siinä sijaitsee kuuluisa pyhiinvaelluspaikka Santiago di Compostella, jossa Espanjan suojeluspyhimys apostoli Jaakob Vanhempi legendan mukaan on haudattuna.
32. kirje.
Tässä tarkoitettu laitos on Hospice des Quinze-Vingts, sokeainkoti, jonka Ludvig Pyhä perusti noin v. 1254, palattuaan Palestiinasta, missä saraseenit olivat sokaisseet 300 hänen sotilastaan.
35. kirje.
Tauriin loistava luostari on Chardinin mukaan nimeltään Ayn-Ali ("Alin Silmä").
Ali, joka oli kaunein kaikista miehistä: Chardin mainitsee Alia pidettävän aivan uskomattoman kauniina, minkä vuoksi taiteilijat, jotka ovat tahtoneet kuvata häntä, ovatkin aina jättäneet hänen kasvonsa verhon peittoon.
Moniavioisuuden Voitto tarkoittaa erästä latinankielistä teosta Polygamia triumphatrix … auctore Theophilo Alateo cum notis Athanasii Vincentii, joka mainitaan painetuksi Lundissa v. 1682. Varmasti on tämä kuitenkin väärä ilmoitus todellisen painopaikan salaamiseksi, joka otaksuttavasti oli Amsterdam. Tekijä oli John Lyser. Selittäjäksi on sanottu itseään Pufendorfia, mutta se on tuskin uskottavaa. Tekijä ja kustantaja menettelivätkin viisaimmin pysytellessään piilossa, koska teos pyysi Vanhasta ja Uudesta Testamentista otettujen lauseiden avulla todistaa ei mitään sen vähempää kuin että moniavioisuus ei ollut ainoastaan hyödyllinen ja sopiva, vaan kristityille suorastaan säädetty laitos.
36. kirje.
Onpa muuan talo, missä kahvi valmistetaan sillä tavalla, että… nähtävästi tarkoittaa kuuluisaa Rue de l'Ancienne-Comédie'n varrella sijainnutta Procope-kahvilaa, joka oli 1700-luvun kirjallisen Pariisin kokoontumispaikkana.
Tässä puheena oleva kreikkalainen runoilija on Homeros, jonka syntymäkaupungista on käyty tunnettua kiistaa ja joka tässä esiintyy samalla sen väittelyn keskipisteenä, missä oli kysymys vanhojen tai uudempien kirjailijain paremmuudesta ja minkä johtajia oli ollut Perrault uudempien ja Boileau vanhojen puolella. V. 1714 oli tämä tuima riita leimahtanut uuteen liekkiin La Motte'in ja rva Dacier'n välillä, ja tämä kärhämä lienee ollut Montesquieun ivan lähimpänä aiheuttajana.
Raakalaiskieli tähtää oppineiden väittelyissä käytettyyn skolastiseen latinankieleen, joka oli klassillisen latinan turmeltunut jälkeläinen.
Onhan nähty kokonaisen kansakunnan tarkoittaa irlantilaisia, joita Englannin kuninkaat heidän katolilaisuutensa takia ankarasti vainosivat ja joiden papit siis suurin joukoin pakenivat Ranskaan.
37. kirje.
Tämän kirjeen aikaan, v. 1713, oli Ludvig XIV 75-vuotias ja hän oli hallinnut 60 vuotta.
Ministeri, joka on vain 18-vuotias: Ludvigilla ei tähän aikaan ollut niin nuorta ministeriä. Tässä tarkoitetaan luultavasti Louis François Letellin'iä, Barbecieux'n markiisia, joka oli syntynyt v. 1668 ja joka v. 1685 nimitettiin pysyväksi valtiosihteeriksi.
80-vuotias rakastajatar on luonnollisesti rva de Maintenon, joka oli syntynyt v. 1635.
Uskonnon tarkkaa noudattamista vaativat jansenistit, joita kuningas piti vihollisinaan.
Hänen palatsinsa puutarhoissa, s.o. Versailles'n puistossa.
Se ruhtinas, jonka edessä kaikki valtaistuimet luhistuvat, on tietysti Persian shaahi.
38. kirje.
Sauromaatit l. sarmaatit olivat vanhojen kirjailijain, jo Herodotoksen ja sitten muidenkin, mainitsema paimentolaiskansa, joka asui itään Tanais-virrasta eli nykyisestä Donista. Naisella oli heidän keskuudessaan merkitsevämpi asema kuin muiden raakalaiskansojen keskuudessa, ja usein sanotaan naisten taistelleen miesten rinnalla, pitipä heidän muka tappaa joku vihollinenkin, ennen kuin saivat mennä naimisiin. Herodotos sanookin tämän kansan saaneen alkunsa amatsoonien ja skyyttien yhtymästä. — Myöhemmin sanottiin sarmaateiksi eräitä itäeurooppalaisia slaavilaisia kansoja, mm. venedejä, ja Sarmatian katsottiin käsittävän koko Itä-Eurooppa Veikselistä Volgaan asti.
Tekstissä esiintyvä profeetan lause viittaa Koraaniin (II, 228).
39. kirje.
Pyhiinvaeltajan (hadshi) kunnianimellä nimitetään muhamettilaisten keskuudessa jokaista, joka on tehnyt pyhiinvaelluksen Mekkaan.
Montesquieu nojaa Muhammedin syntymän esityksessä Koraaniin, mutta huomattava on, ettei tämä missään kohdassa nimenomaan säädä ympärileikkausta.
40. kirje.
Mogul tai Suur-Mogul oli sen valtakunnan hallitsijain ja monikkomuodossa turkkilaisten asukkaidenkin nimenä, jonka Etu-Intiaan 16. vuosisadan alussa perusti Babar-kaani, Dshingis-kaanin pojanpojanpoika. Kertomuksen Suur-Mogulista, joka vuosittain punnituttaa itsensä ja julistaa sitten tuloksen alamaisilleen, on Montesquieu saanut _J. B. Tavernier'_n Pariisissa v. 1677 ilmestyneestä matkakuvauksesta. Mainittu toimitus tapahtuu hallitsijan syntymäpäivänä ja alottaa juhlan, jolla päivää vietetään.
44. kirje.
Aleksanteri Suuri sai Quintus Curtiuksen mukaan koko maailman vaikenemaan (Curtius: De rebus gestis Alexandri Magni, X, 5).
45. KIRJE.
Nicolas Flamel eli Pariisin porvarina 1300-luvulla (1330-1418). hän oli jollakin salaperäisellä tavalla saavuttanut suuren omaisuuden, ja kateellinen aika piti häntä alkemistina.
Fransiskaanimunkki Raimundus Lullus (1231-1315), tunnettu sekä myrskyisestä nuoruudestaan että suurista tiedoistaan, oli myöskin luonnontieteilijä, ja häntä kunnioitettiin alkemistisen taidon korkeimman huipun saavuttajana.
46. kirje.
Nämä kaniininkauhistujat tarkoittavat juutalaisia, turkkilaisia ja armenialaista. Barmaani taas edustaa intialaista sielunvaellusoppia.
49. kirje.
Kasbin l. Kasvin on samannimisen persialaisen maakunnan pääkaupunki luoteiseen Teheranista. Chardin mainitsee matkakuvauksessaan siellä olleen useampia kristittyjä perheitä. Hän sanoo myöskin matkoillaan tavanneensa muutamia kapusiinisiirtoloita Persiassa.
51. kirje.
Tässä tarkoitetaan Moskovian suuriruhtinaskuntaa, Moskoviaa, jonka nimellä siihen aikaan mainittiin koko Venäjän valtakuntaa.
Kuningasten kuninkaaksi nimittivät persialaiset hallitsijaansa.
Se tsaari, josta tässä on puhe, on Pietari Suuri (1672-1725), jonka uudistuspyrkimyksiä kirjeessä kosketellaan.
55. KIRJE.
Bagdadin, abbasiidien vanhan pääkaupungin, joka sijaitsi kahden puolen Tigris-virtaa, valloittivat turkkilaiset lopullisesti v. 1638.
Kandahar, Kaakkois-Afganistanin samanniminen pääkaupunki, oli useankin kerran persialaisten käsissä. Tässä tarkoitetaan nähtävästi v. 1649:n valtausta.
56. kirje.
Koraani kieltää viinin ja uhkapelin. Asiasta lausutaan V luvun 93. säkeessä näin: "Saatana tahtoo vain heittää vihaa ja karsautta keskuuteemme viinin ja pelin avulla ja kääntää teitä pois Allahia ajattelemasta ja rukoilemasta. Ettekö siis tahdo pysyä niistä erillänne? Ja totelkaa Allahia ja totelkaa Hänen lähettiään ja olkaa varuillanne."
57. kirje.
Omantunnonasiain ratkaisijat, kasuistit, jotka vastaavat juutalaisten "kirjanoppineita", pitävät tehtävänään ohjata epätietoista erinäisissä pulmallisissa omantunnonkysymyksissä. Kasuistiikka kehitettiin keskiajalla erikoiseksi yliopistolliseksi opetusaineeksi, ja myöhemmin harrasti sitä protestanttinenkin kirkko. Tunnettuahan on, millä leimuavalla ivalla Pascal (1623-1662) oli ruoskinut jesuiittain turmiollista kasuistiikkaa.
Sôfi l. Sâfi oli safidilaiseen hallitsijasukuun kuuluneiden Persian hallitsijain arvonimenä. Tämä suku oli vallassa vv. 1499-1736.
58. kirje.
Muhamettilaiset eivät tee mitään varsinaista erotusta uskonnollisen ja maallisen lain välillä. Sentähden nimittääkin Rica myös kirkon miehiä lainoppineiksi.
59. kirje.
Colbert oli Ludvig XIV:n rahaministerinä ja yleensä valtion asiain hoitajana, jopa meriministerinäkin, vv. 1661-1683. Häntä onkin pidettävä Ranskan sotalaivaston varsinaisena luojana. Valtion tulot kohosivat hänen aikanaan suunnattomasti. Hän koetti ajan yleisten aatteiden mukaan kehittää varsinkin kauppaa ja teollisuutta: vähemmän hän piti huolta maanviljelyksestä.
Ludvig XIV:n kuuluisin teko kerettiläisyyden tuhoamiseksi oli n.s. Nantesin julistuksen peruuttaminen v. 1685, niin että hugenotit menettivät sen uskonnonvapauden, mitä he olivat nauttineet julistuksen antamisesta asti (1598).
Useilla julistuksilla (vv. 1651, 1679, 1711) koetti Ludvig XIV, vaikka turhaan, lopettaa kaksintaistelukiihkon.
Varsinkin Spinoza on jyrkästi vastustanut inhimillisten mittojen ja suhteiden soveltamista maailmankuvaan, ja juuri hän on sanonut, että jos "ympyrät voisivat ajatella, kuvailisivat ne Jumalaa ympyräksi". (Vrt. A. Grotenfelt: Uuden ajan filosofian historia, I, 2. painos, 1913, s. 341.)
60. kirje.
Muhammedin kuoltua nousi riita siitä, kuka pääsisi hänen lähimmäksi seuraajakseen. Kilpailijoina olivat varsinkin profeetan appi Abu Bekr (n. 570-634), joka oli ollut hänen ensimmäisiä ja uskollisimpia puoluelaisiaan ja joka oli järkevillä neuvoillaan suuresti edistänyt hänen asiaansa, sekä Ali (600-661), profeetan vävy. Abu Bekr suoriutui voittajana, niin että hänestä tuli ensimmäinen kalifi (632-634), kun taas Ali pääsi samaan arvoon vasta neljäntenä järjestyksessä (656-661). Alin kannattajat eivät kuitenkaan milloinkaan tunnustaneet Abu Bekriä lailliseksi kalifiksi, ja siitä syystä on muhamettilainen maailma vieläkin jakautunut kahteen aikaisemmin esitettyyn puolueeseen, sunnalaisiin, Abu Bekrin palvojiin, sekä shi'iitteihin, Alin tunnustajiin. Varsinkin Persiassa Alia melkein jumaloidaan, ja hänen hautansa Kufassa on suosittu pyhiinvaelluspaikka.
61. kirje.
Amavang, ensimmäinen Mandshu-sukuinen Kiinan keisari, pakotti alamaisensa mm. ajamaan päänsä, kuitenkin jättämällä sittemmin tavaksi tulleen palmikon paikoilleen.
Keisari Theodosius I toimitti Thessalonikan kaupungissa vv. 390 j.Kr. kauhean verilöylyn siellä syntyneen kapinan johdosta. Rangaistukseksi sulki piispa Ambrosius häneltä Milanon kirkon ja syöksi hänet uskovaisten yhteydestä siksi kunnes keisari oli osoittanut tarpeellista katumusta.
67. kirje.
Gebrit l. parsit olivat Persian alkuasukkaita, jotka arabialaisten valloitettua maan ja sassanidien kukistuttua (v. 641 j.Kr.) siirtyivät Intiaan, missä heidän jälkeläisiään vielä elää Bombayn tienoilla noin 100,000 henkeä. Persiassakin heitä on säilynyt muutamia tuhansia Jezdin ja Kirmanin maakunnissa. Heidän uskontonsa on vanhaa Zarathustran uskontoa, ja he noudattavat vieläkin muinaisia tapojaan: ruumiiden asettamista torneihin lintujen syötäviksi, tarkkoja puhtaussääntöjä ym. Ilmaa, vettä, maata ja varsinkin tulta varjellaan saastutukselta. Temppeleissä pidetään yllä pyhää tulta, ja uhreja varten valmistetaan pyhää haoma-juomaa. Jumalausko on tavallaan monijumalainen, sillä Ormuzdin rinnalla palvotaan myös esim. aurinkoa ja tähtiä. Toimeliaina ja valistusta harrastavina ovat parsit Intiassa saavuttaneet huomattavan yhteiskunnallisen aseman kauppiaina, rahamiehinä, asianajajina, virkamiehinä yms.
Gebrit olivat kovin muodissa 1700-uvun filosofien keskuudessa, nämä filosofit — esim. Voltaire ja Rousseau — kun luulivat gebrien uskonnossa tavanneensa mm. suvaitsevuuden perikuvan.
Herodotoksen mukaan (III, 31) oli Kyroksen poika, persialaisten kuningas Kambyses saanut aikaan sisarusten keskisten avioliittojen tavan.
Tiflis oli vielä 1700-luvun alussa Georgian kuningaskunnan pääkaupunki, mutta v. 1799 valtasivat sen venäläiset.
Beiram on oikeastaan muhamettilaisen kirkkovuoden kahden suuren juhlan, "pienen" ja "suuren" beiramin nimitys. Tässä käytetään sanaa merkityksessä "palatsi", "asunto", "vaimola".
Muinaispersialaisia pappeja sanottiin maageiksi, tietäjiksi: he harjoittivat Babylonista opittua noitumistaitoa, etenkin unienselitystä ja ennustusta.
Zarathustran kirjalla tarkoitetaan Zend-Avestaa.
Afganilainen kaupunki Balkh on sama kuin vanha Baktra, Baktrianan pääkaupunki. Perimätieto väittää Zarathustran syntyneen siellä, minkä vuoksi hänen tunnustajansa pitävätkin sitä pyhänä paikkana.
Gustaspes l. Hystaspes oli muinaispersialainen kuningas, jonka sanotaan eläneen Zarathustran aikaan ja jonka tämä käänsi oikeaan uskoon. Hohoraspes oli hänen tarunomainen isänsä.
69. kirje.
Se kreikkalainen maalari, josta tässä on puhe, on Zeuxis, joka eli 400-luvulla e.Kr. Hänen sanotaan valinneen viisi harvinaisen kaunista kreikatarta malleikseen silloin kun hänen oli Krotonin Heran-temppeliin maalattava kuuluisa taulunsa Helenasta ja siten tulkittava kreikkalaista kauneusihannetta.
Montesquieu käsittelee tässä kirjeessä tahdon vapauden kysymystä, joka siitä lähtien kun Descartes ja Spinoza olivat esittäneet jyrkät mielipiteensä inhimillisten tekojen määrättyihin edellytyksiin liittyvästä riippuvaisuudesta (determinismi), oli ollut kaikkein kiihkeimmin käytyjä kiistoja filosofian alalla. Edeltäjänsä Pierre Bayle'in tavoin puolustaa Montesquieu tässä determinismin vastakohtaa, indeterminismiä, väittäen siis tahdon tekojen olevan ainakin jossain määrin vapaita.
71. kirje.
Tämän kirjeen kristittyjen pyhiä kirjoja koskeva kohta tarkoittaa erästä Vanhan Testamentin paikkaa (5 Moos. 22: 13-21), missä puhutaan naidun naisen neitsyydestä.
72. kirje.
Jean-Babtiste Tavernier (syntynyt Pariisissa v. 1605, kuollut Kööpenhaminassa v. 1689) teki liikemiehenä kuusi matkaa Aasiaan, etupäässä Persiaan ja Intiaan. Hänen näillä matkoillaan tekemänsä havainnot julkaistiin useissakin teoksissa, joista huomattavin oli nimeltään Les six voyages de Jean-Babtiste Tavernier (1676—1677).
Jean Chardin (synt. Pariisissa v. 1643, kuollut v. 1713) liikkui hänkin Aasiassa kauppiaana, hänen isänsä, jalokivikauppias, kun oli lähettänyt hänet Intiaan ostamaan timantteja. Kotimatkallaan hän pysähtyi kuudeksi vuodeksi Persiaan, missä hän enimmäkseen oleskeli Ispahanissa shaahi Abbasin suojattina. Myöhemminkin hän teki matkoja Itämaille. Havaintonsa hän merkitsi kirjaansa Voyages de M:r le chevalier Chardin en Perse et autres lieux de l'Orient, joka ensiksi ilmestyi Lontoossa ja Amsterdamissa vv. 1686-1711 ja joka oli myös varustettu varta vasten mukaan otetun henkilön piirroksilla. Tällä teoksella, josta ilmestyi monta painosta, on ollut melkoinen merkitys tähän aikaan yhä vahvistuvan Itämaa-harrastuksen kannalta.
73. kirje.
Tässä tarkoitetaan Ranskan Akatemian sanakirjaa, jonka ensimmäinen laitos ilmestyi v. 1694 ja toinen v.1718. Se "äpärä", joka uhkasi tukahuttaa tämän teoksen alkuunsa, oli apotti Antoine Furetière'in Dictionnaire universel, contenant généralement tous les mots français, joka oli ilmestynyt jo v. 1690. Furetière oli erotettu Akatemiasta v. 1685, koska hänen syytettiin epärehellisellä tavalla käyttäneen yksityisen yrityksensä hyväksi virkaveljiensä esitöitä.
75. kirje.
Sociniolaisten l. sociniaanien uudennusajan ja uskonpuhdistuksen vaikutuksen alaisena syntynyt uskonnollinen liike on saanut nimensä perustajistaan Lelio Sozini'sta (1525-1562) ja hänen veljenpojastaan, liikkeen varsinaisesta oppi-isästä Faustus Sozini'sta (1539-1604). Jälkimmäinen perusti seurakuntansa Puolaan, Rakowin kaupunkiin, mistä sociniolaisia levisi muihinkin maihin, kun heidät v. 1658 karkotettiin Puolasta. Heitä oli sittemmin Saksassa aina 19. vuosisataan saakka, Alankomaissa ja varsinkin Siebenbürgenissä, samoin kuin Englannissa ja Pohjois-Amerikassa. Heitä sanotaan nykyään unitaareiksi.
Sociniolaiset pitävät oppinsa lähteenä vain Uutta Testamenttia. Ihmisjärjelle tunnustetaan uskonnonkin alalla melkoinen sija, niin että rationalismi ja myöhemmin osaksi panteismi ovat tässä uskonopissa vallalla. Kolminaisuusoppi, sakramentit, oppi ruumiin ylösnousemisesta ja perisynnistä hylätään. Jumala on yksi ja Jeesus oli vain ihminen, vaikkakin ainoa laatuaan.
Muhamettilaisten ei sanota välittäneen esim. Venetsian valtauksesta siksi, ettei siellä olisi ollut vettä heidän puhdistuspesuihinsa. (Huomautus tekstin alla.)
76. kirje.
Tämä itsemurhan puolustus esiintyy myös muutetussa muodossa
Montesquieun roomalaisteoksen 12. luvussa.
77. kirje.
Tätä verrattain hämärää kirjettä ei ollut ensimmäisissä painoksissa, mutta se lisättiin vuoden 1754 laitokseen hiukan lieventämään edellisen kirjeen jyrkkää materialismia.
78. kirje.
Tarkoitettu portugalilainen kenraali oli Jean de Castro (1500-1548), joka oli Portugalin Intian kuvernöörinä ja varakuninkaana. Goa Etu-Intian länsirannalla oli muinoin portugalilaisen varakuninkaan asuinpaikkana.
Suurherraksi sanotaan tavallisesti Turkin sulttaania.
Ainoa heidän hyvä kirjansa tarkoittaa luonnollisesti ensi sijassa Cervantesin Don Quijotea, jossa osoitetaan espanjalaisten ritariromaanien naurettavuus ja järjettömyys.
Estramaduran ja Salamancan maakuntien välisiä seutuja (Las
Batuecas) sanotaan niin syrjäisiksi ja vaikeakulkuisiksi, ettei muu
Espanja pitkiin aikoihin tiennyt juuri mitään niiden asukkaista.
80. kirje.
Tsherkessit (myös sirkassit, oma nimi adighe), länsikaukaasialainen kansa, joka viime vuosisadan keskivaiheille saakka asui Mustanmeren itärannalla, Kaukasus-vuoren länsipään ympärillä, mutta josta sitten pääosa muutti Turkin valtakunnan alueelle (1858-1864 400,000 henkeä), koska he eivät tahtoneet joutua Venäjän alamaisiksi. Tsherkessit ovat kauneudestaan kuuluisia, keskikokoisia, solakoita, voimakasrakenteisia, kasvonpiirteet hienot, tukka ruskea, silmät tummat. He ovat urhoollisia ja vieraanvaraisia, mutta samalla kevytmielisiä ja julmia. Nainen tekee enimmät työt. Uskonto muhamettilainen. Nuoria tyttöjä myytiin ennen paljon orjattariksi. Tämän kaupan keskus oli Kaffa Krimin niemimaalla.
81. kirje.
Sulttaani Osman II, joka v. 1618 tuli hallitukseen, kukistettiin ja murhattiin neljä vuotta myöhemmin (1622). Mustafa I nousi veljensä Ahmet I:n jälkeen valtaistuimelle v. 1617. Mutta kun luonto oli hänet hyvin huonosti varustanut lahjoillaan, syöstiin hänet seuraavana vuonna vallasta veljenpoikansa Osman II:n eduksi. Kun tämä oli murhattu, kutsuttiin Mustafa takaisin, mutta jo seuraavana vuonna pakotettiin hänet taas luopumaan hallituksesta. Hänen seuraajakseen tuli toinen veljenpoika, Murad IV, joka murhautti hänet v. 1639.
82. kirje.
Tataareilla tarkoitettiin tässä hyvin laajasti ottaen kaikkia niitä aasialaisia mongolilais-, tunguusilais- ja turkkilaislaumoja, jotka eri aikoina ovat tulvineet yli Aasian ja Euroopan.
Tataarit (mongolit) valloittivat Kiinan osaksi 1100- ja 1200-luvuilla, perustaen silloin Juen-hallitsijasuvun (1295-1368), osaksi 1600-luvulla, jolloin Mantshujen (Ta-tsing) hallitsijasuku perustettiin v. 1644.
Mogul-kaani (pers. = mongol-kaani) oli perimätiedon mukaan Tatar-kaanin veli ja Turkestanin Alinge-kaanin pojanpoika. Alinge-kaani polveutui taas suoraan Jafetista. Heistä lukevat "mongolit" ja "tataarit" sukunsa. Mogul-kaanista polveutui Dshingis-kaani, ja hänen jälkeläisensä oli taas Suur-Mogulin intialaisen valtakunnan perustaja, afganilaiskuningas Babar.
Moskovian nujersivat vv. 1237-1240 tataarilaiset heimot, pitäen sitä vallassaan aina v. 1480 asti. 13. vuosisadasta aina 16. vuosisataan olivat turkkilaiset vähitellen laajentaneet valtaansa suuriin osiin Eurooppaa, Aasiaa ja Afrikkaa.
Dshingis-kaani (l. Djingis-kaani = "sangen mahtava kaani", "täysi sankari", alkuperäiseltä nimeltään Temudzin) eli v. 1162-1227, oli maailman suurimpia valloittajia ja kuuluisin mongoliruhtinas. V. 1215 hän valloitti Pohjois-Kiinan ja Pekingin. V. 1219 hän hävitti Turkestania sekä Persiaa ja Luoteis-Intiaa. Yhden osaston hän lähetti Venäjälle, missä Venäjän ruhtinaat voitettiin Kalkajoella v. 1223. V. 1225 Dshingis-kaani valloitti Länsi-Kiinan, mutta kuoli paluumatkalla pääpaikkaansa Karakorumiin. Valtakunta jaettiin hänen neljän poikansa kesken.
83. kirje.
Kartusiaanit (kartensit, Ordo Carthusienis), Pyhän Bruno Kölniläisen v. 1084 La Chartreuse'in erämaahan Grenoble'in lähelle perustama ja Aleksanteri III:n v. 1177 vahvistama erakkoveljeskunta. Benediktuksen säännön lisäksi noudatettiin alituista vaikenemista jumalanpalveluksen ulkopuolella sekä täydellistä pidättäytymistä lihansyönnistä. Protestanttisessa maailmassa kartusiaanit ovat tunnettuja liköörin valmistajina.
85. kirje.
Sotavanhusten talon (L'Hôtel des Invalides) rakennutti Ludvig XIV vv. 1670-1675 L. Bruantin ja J. H. Mansardin tekemien piirustusten mukaan. Napoleon laajensi puolestaan taloa, jonka kirkossa hän nykyään lepää haudattunakin suomalaisesta porfyyristä tehdyssä arkussa.
86. kirje.
Koko tämän kirjeen tarkoituksena on Nantesin julistuksen peruuttamisen peitetty ruoskiminen.
Shaahi Soliman, jonka nimenä ensin oli Sefi II, hallitsi vv. 1668-1694.
Suuri Shaahi Abbas tarkoittaa Abbas I:tä, joka hallitsi Persiaa vv. 1586-1628 ja joka varsinkin edisti kauppaa ja maanviljelystä ja suosi tieteitä ja taiteita. Puhe ahkerista ja taitavista gebreistä sopii sellaisenaan myös hugenotteihin, jotka Sombartin tutkimuksien mukaan — mm. teoksessa Der Bourgeois — niissä maissa, Preussissa, Hollannissa, Englannissa, mihin he pakenivat, ennen pitkää olivat kaupan, teollisuuden ja käsityön etunenässä.
87. kirje.
Paikka, missä oikeutta jaetaan on suuri pariisilainen käräjäkeskus Palais de Justice, jossa esiintyviä ilmiöitä kirjailijat ovat usein ivailleet, mm. Corneille huvinäytelmässään La Galerie de Palais.
Onpa sellaisiakin, jotka rohkenevat… tämä omituinen menettelytapa, jolla oli nimenä la preuve du congrés, kiellettiin v. 1667.
88. kirje.
Sveitsiläisiä käytettiin niin yleisesti Ranskassa ovenvartijoina, että sveitsiläistä merkitsevä sana on tullut yleisnimeksi merkitsemään kirkonvahtia l. suntiota ja yleensä ovenvartijaa. Samaa on sanottava saksalaisesta Schweizer-sanasta.
89. kirje.
Muinaiset uhripapit olivat tavallisesti puettuja valkoiseen. Tässä puheenaolevat henkilöt, kun he ovat sekä pappeja että uhreja, eivät siitä syystä muka kanna papillista pukua.
91. kirje.
Pistole, vanha, alkuaan espanjalainen kultaraha. Sama rahan nimitys tuli sitten muuallakin käytäntöön.
92. kirje.
Se lähetystö, josta Montesquieu tässä puhuu, saapui Pariisiin helmikuussa v. 1715 ja muodosti niin sanoaksemme yhden Persialaisten kirjeiden edellytyksiä, koska se enemmän kuin moni muu seikka käänsi suuren yleisön huomiota Itämaihin ja varsinkin Persiaan. Sen esiintymiseen liittyvä ilvenäytelmän sävy on vaikuttanut sen, että jo Montesquieun aikana ja myöhemminkin pidettiin koko juttua joko jonkun persialaisen seikkailijan petoksena tai vanhuudenraihnaan Ludvig XIV:n lähimmän piirin yrityksenä huvittaa kuningasta — Ludvig Suurihan eli silloin viimeistä vuottansa. Uudemmat tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että mainittu lähetystö oli tosiaankin Persian shaahin lähettämä ja että sillä oli määrätty valtiollinen tehtävä suoritettavanaan, nimittäin v. 1708 Ranskan ja Persian välillä tehdyn kauppasopimuksen juhlallinen vahvistaminen. Lähetystön käynti Pariisissa muodostui kuitenkin sen johtajan, Mehemet Riza Begin pöyhkeän ja holtittoman esiintymisen johdosta täydelliseksi ilvenäytelmäksi. Lähempiä tietoja tästä sivistyshistoriallisesti huvittavasta tapahtumasta tarjoaa M. Herbette: Une Ambassade persane sous Louis XIV. Paris, 1907.
93. kirje
Ludvig XIV kuoli 1 p. syysk. 1715. Hän oli syntynyt v. 1638 ja noussut valtaistuimelle v. 1643. Uusi kuningas, Ludvig XV, oli ainoastaan viisivuotias, ja hänen alaikäisyytensä aikana hoiti hallitusta herttua Filip Orléansilainen, kuninkaan setä. 2 p. syysk. 1715 tekemällään päätöksellä kumosi parlamentti Ludvig XIV:n testamenin, jonka mukaan sijaishallitsijan valtaa olisi tuntuvasti rajoittanut ns. sijaishallitusneuvosto. Sen sijaan perustettiin seitsemän "neuvostokamaria" hallinnon eri aloja varten, ja niissä oli sijaishallitsijalla suuri määräämisvalta. Vastalahjaksi sai parlamentti 15 p. syysk. 1715 takaisin "le droit de remontrances'in", joka siltä oli otettu Ludvig XIV:n aikana ja jonka mukaan parlamentilla oli oikeus esittää arvostelevia lausuntoja kuninkaan hallitustoimista.
94. kirje.
Munkki, jolle Usbek kirjoittaa, kuului ns. santoneihin, muhamettilaisiin munkkeihin, joilla oli erikoisen ankarat luostarisäännöt.
Yläegyptiläisen Theban kaupungin läheisissä erämaissa asuneiden erakoiden päämiehiksi mainitut miehet elivät 3. vuosisadanlopussa ja 4. vuosisadan alussa ja kuolivat Paulus Thebalainen n. v. 340, Antonius Komalainen v. 356 ja Pakomius v. 346 j.Kr. Varsinkin oli Pakomiuksen toiminta merkillinen munkkilaisuuden järjestäjänä: hänhän perusti Theban tienoille ensimmäisen luostarin, ympäröimällä joukon lähekkäin olevia erakkomajoja yhteisellä muurilla ja järjestämällä munkkien elämän yhteisellä munkkisäännöllä, joka sekin oli vanhin laatuaan. Sisarelleen Marialle perusti Pakomius myös ensimmäisen nunnaluostarin.
96. kirje.
Kreikkalainen historioitsija Diodoros Sisilialainen kertoo, että Amasis, Egyptin kuningas (vv. 569-526 e.Kr.), purki Samoksen tyrannin Polykrateen kanssa tekemänsä liiton, koska tämä kieltäytyi sovittamasta jumalia sillä tavalla kuin egyptiläinen oli häntä kehottanut tekemään. Amasiksen menettelyn syynä oli siis etupäässä hänen taikauskoinen rangaistuspelkonsa, eikä suinkaan hänen jalomielisyytensä.
97. KIRJE.
Visapurin kuningaskunta muodosti itsenäisen valtion läntisessä Hindustanissa vv. 1489-1686. Viimeksi mainittuna vuonna valloitti sen suurmoguli Aureng-Zeb.
Mazenderan on persialainen maakunta, joka sijaitsee Kaspian meren eteläpäässä.
98. kirje.
Jaron l. Jahrum, kaupunki Farsin (Farsistanin) persialaisessa maakunnassa, johon kuuluvat Persian ylätasangon ja Persian lahden välillä sijaitsevat karut vuoriseudut.
99. kirje.
Ranskassa perustettiin 1500-, 1600- ja 1700-luvuilla useampiakin "oikeuskamareja" (chambres de justice) pitämään silmällä rahamiesten toimia. Sellainen tuomioistuin perustettiin myös v. 1716 sijaishallitsijan käskystä, ja sen tarkoituksena oli päästä käsiksi niihin verojenvuokraajiin ja suurpohattoihin, jotka Ludvig XIV:n aikana olivat hankkineet maalle suunnattoman velkataakan.
Tuoksi sukkelasuiseksi ministeriksi arvellaan yleisesti herttua Adrien-Maurice de Noailles'ia (1678-1766), joka oli sijaishallitusneuvoston jäsen ja raha-asiainneuvoston puheenjohtaja vv. 1715-1718. Viimeksi mainittuna vuonna hän joutui epäsuosioon ja erosi toimistaan, koska hän ei voinut hyväksyä Law'n talouspolitiikkaa, josta myöhemmin tulee puhe.
Palvelijoista puhuessaan näyttää Montesquieu erikoisesti tarkoittaneen kardinaali Dubois'ta, sijaishallitsijan entistä opettajaa, jonka tämä oli kohottanut ministeriksi. Dubois oli nuoruudessaan palvellut kansleri Michel Le Tellier'llä.
101. kirje.
Vierailla laeilla tarkoitetaan tässä ranskalaisten omaksumaa roomalaista oikeutta, samoin kuin kanonista oikeutta. Keisari Justinianuksen (527-565 j.Kr.) ja hänen seuraajainsa hallitessa koottiin roomalaiset lakimääräykset Corpus juris civilis-kirjaan. Melkein samaan aikaan ryhdyttiin samalla tavoin kokoomaan frankkilaisia lakeja Klotar I:sen lähimpien seuraajien hallitessa.
102. kirje.
Tässä kirjeessä viitataan samaan paavin perussäädökseen l. bullaan, josta on jo ollut puhetta 24. kirjeessä.
103. kirje.
Se Ranskan kuningas, joka ensiksi hankki itselleen henkivartijoita, oli Filip II August (1179-1223), ja se aasialainen ruhtinas, joka uhkasi häntä, oli muuan uskonkiihkoisten assassiinien (arabialaisesta sanasta hashshisi'n "hashiksen syöjät") johtaja. Tämä hurja muhamettilainen lahko, jonka v. 1090 perusti persialainen Hasan Ibn Sabbâh, oli lukuisia salamurhia toimittamalla erinomaiseksi vastukseksi ja kauhuksi sekä ristiretkeilijöille että muhamettilaisille ruhtinaille. Libanonilla he anastivat useita kaupunkeja, minkä jälkeen heidän päällikkönsä sai nimen Sheikh-ul-Dzibâl ("vuorten vanhus"). Tämä "vuorten vanhus" on sittemmin joutunut monen seikkailuromaanin henkilöksi eurooppalaisessa kirjallisuudessa. Ranskalaisen salamurhaajaa merkitsevän sanan assassin, jota Montesquieu'kin tässä kohdassa käyttää, katsotaan johtuvan juuri näiden "hashiksen syöjäin" nimestä. V. 1272 valloitti Egyptin sulttaani Beibars heidän linnansa, mutta heitä on vieläkin olemassa Libanonin vuoristossa ismaililaisten nimisenä shi'ittiläisenä lahkona.
105. kirje.
Samaan aikaan kuin Englannin alahuone asetti Kaarle I:n sen tuomioistuimen eteen, joka oli havaitseva hänet vikapääksi kuolemaan, selitti se periaatteelliseksi käsityksekseen (tammikuussa v. 1649), että kuningas saattoi tehdä majesteettirikoksen kansaansa vastaan.
Se englantilainen kuningas, josta kirjeen lopulla on puhe, lienee ollut Edward IV, joka v. 1471 Tewkesbury'n taistelussa otti vangiksi prinssi Edwardin, edeltäjänsä Henrik VI:n pojan.
106. kirje.
Tässä, samoin kuin 135. kirjeessä, Montesquieu tarkoittaa kemiasta puhuessaan epäilemättä alkemiaa, joka vasta myöhään erosi varsinaisesta tieteellisestä kemiasta. Vielä sen vuosisadan lopulla, jonka alkupuolella Montesquieu kirjoitti Persialaiset kirjeensä, oli monessa maassa ns. "hermeettisiä seuroja", jotka pitivät kullantekointoa vireillä, ja monet Euroopan ruhtinaat tuhlasivat loistavien kuvittelujen houkuttelemina suuria summia omien alkemististen laboratorioiden ylläpitämiseen. Suomessakin eli saman vuosisadan lopulla alkemisti, August Nordenskiöld (1754-1792), jolla vv. 1781-1787 oli työhuoneensa Uudessakaupungissa.
108. kirje.
Ludvig XV:n elämä oli tosiaankin tärkeä Euroopalle, koska hänen kuolemansa olisi varmaankin aiheuttanut kruununperimyssodan. Espanjan Bourbonit eivät nimittäin olleet luopuneet vaatimuksistaan Ranskan kruunuun, vaikka he olivatkin vakuuttaneet niin tekevänsä silloin kun oli ollut kysymys Kaarle II:sen vakiinnuttamisesta Espanjan valtaistuimelle.
109. kirje.
Enimmät ranskalaiset sanomalehdet olivat tähän aikaan pienikokoisia aikakautisjulkaisuja, joissa tavallisesti käsiteltiin ilmestynyttä kirjallisuutta. Varsinainen nykyaikainen sanomalehdistö syntyi vasta vallankumouksen aikana, kun oli saatu painovapaus.
110. kirje.
Jo Kaarle Suuri harrasti korkeamman opetuksen aikaansaamista valtakuntaansa, mutta varsinainen yliopisto syntyi Pariisiin vasta v. 1200:n tienoilla Filip II Augustin hallitessa. V. 1257 perusti Ludvig Pyhän rippi-isä Robert de Sorbon Pariisiin teologiaa opiskelevain yhdyskunnan, josta kehittyi sittemmin kuuluisa Sorbonne'in yliopistolaitos.
Vastustushaluinen ranskalainen filosofi ja matemaatikko Pierre Ramée (Petrus Ramus), joka v. 1551 tuli ajatusopin ja puhetaidon professoriksi Pariisiin, esitteli kieliopillisissa teoksissaan, että latinankielen Qu oli äännettävä K:ksi (siis kiskis, eikä quisquis). Ja kun Raméella oli aivan harvinainen kyky saada riitansa syntymään ja jatkumaan, kesti tätäkin kirjainsotaa hyvän aikaa. Yleensä edusti hän uudempaa, tieteellisempää käsitystapaa vanhan skolastiikan vastapainoksi. Hän sai surmansa Pärttylinyönä.
Katalonian ruhtinaskunta liitettiin Aragoniaan v. 1163, sitten kun ikivanha Aragonian kreivikunta oli v. 1035 tullut kuningaskunnaksi. Ferdinandin ja Isabellan kuoltua molemmat yhdistettiin Kastiliaan v. 1516. Vanhat erikoisoikeutensa Aragonian kuningaskunta menetti Espanjan perintösodan (1701—13) jälkeen. Tässä kerrotun tapauksen mainitaan sattuneen v. 1610, Filip IV:n hallitessa.
112. kirje.
Koko tämä kirje kuvailee Ludvig XIV:n alaikäisyyden aikana käytyä taistelua Anna Itävaltalaisen kaikkivoipaa ministeriä italialaista kardinaali Mazarinia (1602-1661) vastaan. Esitetty omituinen puhe antaa näytteen käytetyistä taistelukeinoista: ivalauluin, kuvin, sukkeluuksin koetettiin tehdä muukalaista hallitusmiestä naurettavaksi sellaiseen pilaan aina alttiin pariisilaisen yleisön silmissä. Kielen taitamattomuus tekikin kardinaalille usein kolttosia. Niinpä sanotaan hänen kerran parlamentin läheteille puhuneen l'arrét d'oignon'ista (oignon = sipuli), kun hänen piti puhua l'arrét d'union'ista (yhdistymispäätöksestä).
Ylimystön, parlamentin ja Pariisin väestön tyytymättömyys, joka vei ns. Fronde-kapinaan (1648-1653), johtui Mazarinin verosäännöksistä, elinkeinojen laiminlyömisestä, raha-asiain huonosta hoidosta, valtionvarain anastamisesta ja kuninkaan vallan jatkuvasta laajentamisesta. V. 1649 täytyi kardinaalin ja nuoren kuninkaan paeta Pariisista. Kardinaali palasi, mutta karkotettiin jälleen, lähti Saksaan ja palasi vihdoin v. 1653 voittajana riemusaatossa Pariisiin.
113. kirje.
Montesquieu alkaa tässä käsitellä väestökysymystä, jota hän pohtii vielä kymmenkunnassa seuraavassakin kirjeessä. Vaikka hänen erinäiset lähtökohtansa sietävätkin arvostelua, niinkuin esim. se, että maapallon asukasmäärä olisi yleensä entisestä pienentynyt, ovat nämä kirjeet varsin mielenkiintoisia, koska Montesquieu tässä jo esittelee niitä yhteiskuntateoreettisia katsantokantojaan, jotka sitten kehitetymmässä muodossa joutuvat uudelleen pohdittaviksi hänen myöhemmissä pääteoksissaan.
Gurielin ruhtinaskunta, joka 1700-luvulla maksoi veroa Turkille, sijaitsi etelään vanhasta Imeretian valtakunnasta. Nykyään se on Venäjän Kaukasian osana.
114. kirje.
Rutto, jota tässä tarkoitetaan, oli varmaankin ns. Musta Surma, joka alkoi v. 1333 Kiinassa, tuli v. 1347 Eurooppaan ja raivosi esim. Suomessa vv. 1350-51. Mm. Ruotsissa kuoli ihmisiä kokonaiset kylät, jopa pitäjätkin sukupuuttoon.
Kathay (Cathay) oli Kiinan nimenä keskiajalla. Sen arvellaan syntyneen erään mantshu-heimon, kitaanien, nimestä, joka heimo 900-luvulta oli asunut koillisessa Kiinassa ja jonka ylivalta siellä lakkasi v. 1125. Tämä nimitys, tavallisesti muutettuna muotoon Kitai, on vieläkin Kiinan nimenä Venäjällä, Persiassa, Turkestanin kansoilla ym.
15. vuosisadan lopulla hävitti kauhea kuppataudin laatuinen rutto Eurooppaa. Jo varhain oli huomattu elohopean olevan tehoisinta lääkettä kuppatautia vastaan.
115. kirje.
Puheenaolevat vaimojen tyydyttämiseen kohdistuvat Koraanin määräykset esiintyvät II, 183 ja II, 223. Montesquieun käännös ei ole aivan tarkka.
118. kirje.
Sekä Tridentin kirkolliskokouksen päätös että v:n 1579 määräys kielsivät katolilaisia tekemästä luostarilupauksiaan ennen kuudettatoista ikävuotta. Montesquieu on siis tässä kohdassa hiukan liioitellut, puhuessaan neljästätoista vuodesta.
120. kirje.
Tyen on kiinalainen taivaan nimitys.
121. kirje.
Villinaisten julmasta lähdettämistavasta on Montesquieu saanut tietoja Étienne de Flacourt'in teoksesta Histoire de la grande Isle Madagascar (Pariisissa, v. 1661) missä omistetaan kokonainen luku tälle kysymykselle.
Ne ankarat lait, joihin Montesquieu tässä viittaa, perustuvat erääseen Henrik II:n v. 1556 antamaan asetukseen.
122. kirje.
Tässä kirjeessä Montesquieu käy käsiksi kysymykseen, jolla sittemmin Lakien Hengessä tuli olemaan perustava merkitys: ns. "ilmanalaoppiin", jota hän oli jo pohtinutkin tutkielmassaan Essai sur les causes qui peuvent affecter les esprits.
Keisarien Augustuksen ja Tiberiuksen aikana karkottivat roomalaiset yhteiskunnalle vaarallisia henkilöitä Sardiniaan.
Sekä Tavernier että Chardin mainitsevat Abbas I:n (1586-1628) tyhjentäneen Tauriin ja Erserumin välisen alueen kansasta, luodakseen siten erämaan suojaksi turkkilaisia vastaan.
Guilan'in tai Gilan'in maakunta sijaitsee Kaspian meren lounaispäässä, länteen Mazenderanin maakunnasta. Tieto sinne siirretyistä tuhansista perheistä on Tavernier'n antama.
Juutalaisten hävittäminen tapahtui heidän viimeisen suuren kapinansa johdosta vv. 132-135 j.Kr. keisari Hadrianuksen hallitessa.
Maurien karkottaminen Espanjasta tapahtui vv. 1609-1611 Filip III:n hallitessa.
Bourbonin l. _La Réunion'_in saarelle saapui ylempänä mainitun Flacourt'in tietojen mukaan laiva, jonka henkiin jäänyt miehistö oli hyvin sairas, mutta parantui pian saaren terveellisen ilmanalan vaikutuksesta. Tämä Intian valtameressä sijaitseva saari kuuluu nykyään Ranskalle.
123. kirje.
Espanjan perimyssodan alkaessa annettiin 1 p. tammik. 1701 julistus, että sotaväkeen piti otettaman vain naimattomia miehiä. Samanlainen määräys oli ollut voimassa v. 1688 Pfalzin sodan aikana.
124. kirje.
Tämän kirjeen aikoihin olivat turkkilaiset kärsineet kaksi suurta tappiota sodassaan Itävaltaa vastaan, ensin Peterwardeinissa (1716), missä he menettivät Temeswarin, ja sitten Belgradin luona, joka myös joutui vihollisen käsiin. Näin ollen täytyi heidän tehdä nöyryyttävä rauha Posjarevatzissa v. 1718.
Saksan suurvisiiri, Jumalan vitsa oli Itävallan sotapäällikkö, Savoijan prinssi Eugen.
Se kristitty mufti, josta tässä on kysymys, on mahdollisesti espanjalainen kardinaali Alberoni, joka koetti kiihottaa sulttaania Itävaltaa vastaan, samalla kun hän itse Espanjan pääministerinä hankki Sardinian ja Sisilian valtaamista uudelleen Espanjan haltuun, sitten kun sen oli ollut vähää ennen pakko luovuttaa ne Italialle.
Omar I oli toinen kalifi Muhammedin jälkeen (634-644). Häntä eivät kuitenkaan ylempänä mainitut shi'iitit tunnustaneet profeetan lailliseksi seuraajaksi.
127. kirje.
Suur-Mogulilla tarkoitetaan tässä Espanjan kuningasta Filip V:tä, ja hänen lähettiläänsä on Cellamaren ruhtinas, joka oli ollut Ranskassa v:sta 1715. Kardinaali Alberonin yllyttämänä teki tämä salaliiton sijaishallitsija-herttuan kukistamiseksi. Salaliitto tuli kuitenkin ilmi, Cellamare vangittiin ja vietiin yli rajan v. 1718. Kuninkaan setä on taas Bourbonin Ludvig August, Maine'in herttua, Ludvig XIV:n äpäräpoika. Hän oli ottanut osaa Cellamaren vehkeisiin, pidätettiin siitä syystä marrask. v. 1718 ja sai istua vuoden vankina Doullensin linnassa.
Ei ole tiettyä, mitä ruhtinasta Montesquieu tarkoittaa kirjeensä viimeisessä kappaleessa. Quintus Curtius ilmoittaa kyllä aikaisemmin mainitussa teoksessaan (vrt. 44. kirjettä) Persian kuninkaan Dareios III:n lausuneen jotakin samantapaista paetessaan v. 331 e.Kr. Arbelan taistelun jälkeen Aleksanteri Suurta.
128. kirje.
Mainiolla Ruotsin kuninkaalla tarkoitetaan luonnollisesti Kaarle XII:ta, joka kaatui Fredrikshaldin edustalla 30 p. marrask. 1718. Hänen vangittu ja kuolemaan tuomittu pääministerinsä oli kuuluisa parooni Georg Heinrich von Goertz, joka tosiaan mestattiinkin v. 1719, syytettynä siitä, että hän oli herättänyt kuninkaassa epäluuloa kansaa kohtaan. Goertz ja John Law, josta Montesquieu sittemmin tulee laajasti puhumaan, muistuttavat jonkun verran toisiaan, samoin kuin Ranskan ja Ruotsin taloudellinen tila oli siihen aikaan jotakuinkin samanlainen.
129. kirje.
Le Pont-Neuf (Uusi Silta) on Pariisin vanhimpia Seine'in yli johtavia siltoja, hiukan yläpuolella Louvre'in palatsin. Se oli jo aikaisemmassakin kirjallisuudessa saavuttanut suuren kuuluisuuden.
Rooman viimeinen kuningas Tarquinius Superbus, joka karkotettiin v. 509 e.Kr., katkoi miekallaan unikoita, osoittaakseen pojalleen, kuinka oli tehtävä Gabiin kaupungin asukkaille, joiden alueesta oli tuleva "ager romanus", "roomalainen alue". Samoin kertoo Herodotos menetelleen miletolaisen Thrasybuloksen, kun korintholainen Periander tuli häneltä kysymään, kuinka valtiota oli paraiten hallittava (7. vuosisadalla e.Kr.).
Espanjalaista kaupunkia Fuenterrabiaa piiritti Ranskan ylipäällikkö
Berwickin herttua v. 1719, valloittaen sen.
130. kirje.
Puutarha, jossa uutisniekat pitivät kokouksiaan, oli ranskalaisen puutarha-arkkitehdin Lenotre'in suurteos Tuileries'n puutarha (Jardin des Tuileries), joka liittyi myöhemmin hävitettyyn Tuileries'in kuninkaalliseen linnaan.
Saksan keisari Joosef I hallitsi 1705-1711.
Se keisarin ja turkkilaisten sota, josta tässä on puhe, alkoi heinäkuussa v. 1716. Vrt. edellä 124. kirjettä.
Espanjan laivasto laski maihin Sardiniaan elok. v. 1717. Heinäk. v. 1718 saapui espanjalainen laivasto myös Sisiliaan. Tähän aikaan piti Sisiliaa kuningaskuntanaan Savoijan herttua Victor Amadeus Utrechtin rauhassa v. 1713 tehdyn sopimuksen mukaan. V. 1720 pakotettiin hänet kuitenkin vaihtamaan tämä saari Sardiniaan.
Kreivi de L… oli kreivi de Lionne (kuollut v. 1708), Ludvig XIV:n ulkoministerin, markiisi Hugues de Lionne'in poika. Aikalaiset mainitsevat hänen viettäneen päivänsä Tuileries'n puutarhassa vetelehtiväin tyhjäntoimittajien ja uutistenmetsästäjäin seurassa. Niin kertoo esim. Saint-Simon muistelmissaan.
Rehabeamin neuvoskunnasta kts. 1. Kun. 12: 8.
Kuninkaan Puutarhan (Jardin du Roi) otti kuuluisa luonnontieteellinen kirjailija Buffon v. 1739 hoitoonsa, sitten kun sen oli v. 1633 pannut vaatimattomaan alkuun kasvitieteilijä Gyu de Labrosse. Buffon rikastutti sitä kaikkia luonnonvaltakunnan osia edustavilla kokoelmilla. V. 1793 siirrettiin sinne myös eläintarha ja avattiin samalla luonnontieteellinen kirjasto. Nykyään tunnetaan se nimellä Jardin des Plantes (Kasvitiet. puutarha). Virallinen nimi on Museum d'histoire naturelle.
131. kirje.
Kreikkalainen perimätieto kertoo kahdesta vedenpaisumuksesta, joista toinen sattui 19. vuosisadalla e.Kr. ja toinen 17. vuosisadalla e.Kr. Edelliseen liittyy Ogygesin ja jälkimmäiseen Deukalionin nimi samalla tavalla kuin Noan nimi juutalaiseen tarinaan.
132. kirje.
Montesquieu käsittelee tässä kirjeessä ja useissa seuraavissa ns. Law'n järjestelmän tuhoisaa vaikutusta maan yleisiin raha-asioihin. Skotlantilainen John Law (1671-1729) kuului niihin omituisen haaveellisiin ja samalla suurpiirteisen käytännöllisiin "suunnitelmiensepittäjiin" (Projektenmacher, hommes à projets, brasseurs d'affaires), jotka 17. ja 18. vuosisadalla tuon tuostakin pyörryttivät sekä valtioiden johtomiehiä että suurta yleisöä ihmeellisillä ehdoillaan. Law, joka oli pelillä hankkinut suuren omaisuuden ja Hollannissa tutustunut kehittyneeseen pankkiliikkeeseen, tarjoutui pelastamaan Ranskan silloisen sijaishallitsijan, Orleansin herttuan siitä suunnattomasta velkataakasta, minkä Ludvig XIV oli valtiolle hankkinut. Se oli tapahtuva setelinanto-oikeudella varustetun valtiopankin perustamisella ja yleensä luoton laajentamisella ja korkokannan alentamisella. Kun Law'n v. 1716 perustama yksityinen pankki menestyi erinomaisesti, muutettiin hänen pankkinsa v. 1718 valtion pankiksi, ja sen setelien tuli kullan ohessa olla ainoana laillisena maksuvälineenä suuremmille summille. Siihen liitettiin pian Ranskan koko merentakaisen kaupan hoito ja se otti myös huolekseen valtion rahan lyönnin ja verojen vuokrauksen, samalla kun se lainasi valtiolle 1,200 miljoonaa livreä. Yhtiön osakepääomaa lisättiin tietysti alinomaa toiminnan laajetessa, ja yleisö halusikin ahnaasti näitä uusia arvopapereita, koska kaikki näytti niin suurenmoiselta ja varmalta. Näin alkoi ennen kuulumaton pörssihuijaus. Osakkeiden kurssi kohosi huimaavasti, niin että v. 1720:n alussa maksettiin 500 livren paperista 20,000 livreä. Samalla laskettiin yhä uusia seteleitä liikkeeseen, varsinkin sitten kun Law oli v. 1720:n alussa nimitetty raha-asiain ministeriksi. Uusi ministeri ryhtyi jopa pakkokeinoihin, saadakseen yleisön metallirahan asemesta käyttämään vain setelirahaa. Niinpä määrättiin esim., että kansalaisten tuli jättää kultansa, hopeansa ja muut kalleutensa yleisiin kassoihin ja korvaukseksi ottaa pankin seteleitä. Se oli jo korkeata peliä, ja kun yleisön luottamus sai ensin hiukankin aihetta horjumiseen, ei romahduskaan ollut enää kaukana: eihän käynyt kovin kauan päinsä hoitaa kokonaisen maan taloutta vain kuvitelluilla arvoilla. Osakkeiden arvo alkoi äkkiä laskea yhtä huimaavasti kuin se oli ennen noussut, ja setelien kävi samoin. Seurauksena oli valtion vararikko, joka saattoi lukemattomia kansalaisia kerjäläisiksi, jos kohta monet olivat huijauksen aikana suunnattomasti rikastuneetkin ja jos kohta kiihkeän kullanhimon lumoissa oli tapahtunutkin monenlaisia aavistamattomia varallisuuden keikauksia. Law erotettiin virastaan, ja jo jouluk. v. 1720 hänen täytyi paeta Ranskasta pelastaakseen henkensä. Vuosikymmenen lopulla hän kuoli perinpohjin köyhtyneenä Venetsiassa. Luotto, Law'n järjestelmän perustus, joutui hänen hyvää tarkoittavan, mutta yltiöpäisen puuhansa onnettomien seurausten takia Ranskassa pitkäksi ajaksi huonoon huutoon.
Savoijan prinssi Fransesco Pio oli v. 1719 Espanjan armeijan päällikkönä, samoin kuin Berwickin marsalkka Ranskan. Vihollisuudet olivat ylempänä mainitun kardinaali Alberonin vehkeiden tulos, koska hän tahtoi saada Ranskan kruunun Espanjan kuninkaalle Filip V:lle, niinkuin yleensäkin kohottaa Espanjan sen entiseen mahtavuuteen. Madridin rauha lopetti riidat v. 1720 vastoin Alberonin suurenmoisia tuumia.
133. kirje.
V. 1707 oli pariisilainen Saint-Victorin luostari testamenttimääräysten johdosta avannut suuren kirjastonsa yleisölle.
134. kirje.
Kvietismi on mystillisuskonnollinen liike, joka sai alkunsa espanjalaisen Miguel de Molinoksen (1640-1697) opetuksista ja joka on tavallaan jatkoa keskiajan kirkolliselle mystiikalle. Se asettaa ihanteeksi sielun täydellisen toimettomuuden, lepotilan (lat. sana quies, quietis merkitsee "lepoa", "alallansa oloa") ja vaipumisen Jumalaan, "pyhän välinpitämättömyyden". Oma tahto ja omat toiveet ovat kokonaan kuoletettavat. Käytännöllisistä syistä katolinen kirkko tuomitsi kvietismin.
135. kirje.
Se laskumestari, jota tässä tarkoitetaan, on aikaisemmin esitelty
John Law.
137. kirje.
Kun Montesquieu halveksii muita runouden lajeja ja antaa arvoa vain näytelmärunoudelle, on kuin puhuisi hänen suunsa kautta se "suuri vuosisata", joka oli Ranskan kirjallisuuteen liittänyt kuolemattomia mestariteoksia sekä murhenäytelmän että huvinäytelmän alalta. Siinä suhteessa vastusti häntä ankarimmin Voltaire, jolla oli tähän vastustukseen omakohtaista syytä. Kun näet Montesquieu jyrkästi kielsi, ettei eepillisiä runoelmia Homeroksen laulujen ja mahdollisesti Aeneidin jälkeen enää voida luoda, arvellaan hänen sillä tähdänneen Voltaire'in Henriade'iin, joka jo tähän aikaan kierteli kaupunkia käsinkirjoitettuna.
138. kirje.
Ranskan raha-asiain johto järjestettiin neljä kertaa uudelleen parin, kolmen vuoden kuluessa siten, että marsalkka de Noailles erotettiin raha-asiain neuvoston esimiehyydestä tammik. v. 1718, hänen sijaansa pantiin René d'Argenson (1), raha-asiain neuvosto muodostettiin uudelleen syysk.-lokak. 1718 (2), Argensonin sijaan tuli John Law tammik. v. 1720 (3) ja hänenkin oli pian poistuttava paikaltaan lopulla v. 1720 (4).
Ne seitsemän neuvoskuntaa, joita Montesquieu tässä tarkoittaa, muodostettiin, niinkuin jo ennen on mainittu (92. kirje) v. 1715, mutta lopetettiin jo 1718.
N— — — on ylempänä mainittu marsalkka de Noailles.
Se muukalainen, josta tässä on puhe, on luonnollisesti John Law.
Hänen järjestelmänsä tuloksiin viitataan samalla.
Se ihmeellinen katu, minkä varrelle palvelijat jättivät virkapukunsa, oli Rue Quincampoix, pörssikeinottelujen keskus.
139. kirje.
1 p. helmik. 1720 päivätyssä kirjelmässä luopui Ruotsin kuningatar Ulriika Eleonoora kruunusta puolisonsa, Hessenin maakreivin Fredrikin hyväksi. — Kuningatar Kristiina luopui hallituksesta v. 1654.
140. kirje.
Kun Pariisin parlamentti kieltäytyi pöytäkirjoihinsa ottamasta erästä Law'n ehdottamaa maan taloudellisia oloja koskevaa esitystä, karkotettiin se heinäk. v. 1720 Pontoise'in pieneen kaupunkiin noin 30 km Pariisista pohjoiseen, mistä se pääsi palaamaan vasta Law'n kukistuttua 17 p. jouluk. samana vuonna.
141. kirje.
Persiassa ei ole ollut sheikki Ali-kaaniksi mainittua hallitsijaa, mutta Chardin puhuu useamminkin sen nimisestä suurvisiiristä, joka eli shaahi Solimanin aikaan.
Tarina kahdesta Ibrahimista muistuttaa hyvin läheisesti vanhaa kreikkalaista tarinaa Tirynsin kuninkaan Alkaioksen pojasta Amphitryonista, jonka puolison Alkmenen luona Zeus Hermeksen avustamana vieraili sillä seurauksella, että Alkmene synnytti Herakleen. Tätä tarinaa käsittelivät sitten kreikkalaiset huvinäytelmäsepät, heiltä lainasi kehitellyn aiheen roomalainen Plautus (Amphitruo), v. 1668 näyteltiin Molière'in Amphitryon-ilveily ja v. 1807 julkaisi saksalainen romantikko Heinrich von Kleist Moliére-mukailuna mestarillisen, oikeaan shakespearelaiseen ilmapiiriin kohotetun Amphitryoninsa.
142. kirje.
Mantovan joutsen on luonnollisesti Vergilius, joka syntyi pienessä Andesin kylässä aivan Mantovan lähellä.
Vanhan tarun katkelma on kokonaan omistettu ylempänä esitetyn John Law'n ja hänen järjestelmänsä ivailemiselle. Law oli v. 1671 syntynyt Edinburghissa Skotlannissa, jonka muinainen nimi oli Kaledonia. Hänen isänsä oli rikas kultaseppä ja äitinsä ylhäistä skotlantilaista aatelia.
Orkadien saaret tarkoittavat Skotlantiin kuuluvia, sen koilliskärjessä sijaitsevia Orkney-saaria. Orcades oli niiden vanha nimitys.
Baetica oli erään eteläisen Espanjan osan muinainen nimitys. Baetica oli rikkain espanjalainen maakunta. Tässä sillä tarkoitetaan Ranskaa.
Saturnus on luonnollisesti "aurinkokuningas" Ludvig XIV. Law saapui Ranskaan jo hänen aikanaan (v. 1708), mutta hänet käskettiin poistumaan Pariisista, koska hänellä oli aivan selittämätön onni pelissä. Hän palasi vasta Ludvig XIV:n kuoltua (v. 1715).
Mielikuvituksen valtakunta on tässä luoton ja pankinsetelien ja arvopaperien maailma.
Ilmoitustaulu ja sen neljä sanaa tarkoittavat Law'n perustaman Intian kauppayhtiön osakkeiden kurssi-ilmoituksia.
Jotta saataisiin yleisö käyttämään paperirahaa, kiellettiin 27 p. helmik. 1720 yksityisiä kansalaisia pitämästä hallussaan enempää kuin 500 livreä hopeaa tai kultaa. Rangaistuksena oli mm. rahojen takavarikoiminen. Rahat jätettiin yleisiin kassoihin ja vastikkeeksi saatiin pankin seteleitä. Sama käsky ulotettiin myös siirtomaihin. 4 p. heinäk. v. 1720 määrättiin samaa myös jalokivistä. Osakkeiden huima aleneminen vähensi ihmisten omaisuutta puolella, kolmellaneljäsosalla, jopa enemmälläkin.
144. kirje.
Tässä kirjeessään, joka on kauttaaltaan katolisen taikakalu-uskon ja varsinkin jesuiittakirjailijain purevaa ahdistelua, käyttää Montesquieu useamminkin lyhennysmerkkejä täydellisten nimien asemesta. Niinpä tarkoittaa M. T. (la C. du G.) eräiden selittäjien mukaan jesuiittain julkaisemaa teosta La Connaissance du Globe (Maapallon tuntemus). Kymmenen V. P:tä paavin J:ja koskevasta K:stä on taas luettava: "Kymmenen Valtioneuvoston Päätöstä paavin jesuiittoja koskevasta kirjelmästä" Edelleen tarkoittaa H. de N. Herra Flechier'tä Nimes'n piispaa, ja R. J. "Ranskalaisia jesuiittoja".
Nic. Caussin (1583-1651), jesuiitta hänkin, julkaisi Pariisissa v. 1625 tai v. 1627 La Cour Sainte-nimisen hartauskirjan. Hän oli Ludvig XIII:n rippi-isä ja vehkeili turhaan Richelieutä vastaan. Espanjalaisen jesuiittaisän Alfonso Rodriguez'in (1526-1616) uskonnollisia hyveitä käsittelevä teos ilmestyi v. 1609. Molemmista näistä teoksista on ilmestynyt useita painoksia muillakin sivistyskielillä.
Kirjeen jatkoa, joka sisältää ihmeellisiä lääkemääräyksiä, ei Montesquieun omien osoitusten mukaan ole lainkaan otettu kaikkiin Persialaisten kirjeiden painoksiin. Siitä syystä ei tässäkään ryhdytä kaikkia sen ivailemia kirjailijoita ja ajattelijoita lähemmin esittelemään, koska se tehtävä veisi kovin laajoihin selityksiin ja koska lukija ilman sitäkin ymmärtää kirjoittajan pääasiallisen tarkoituksen. Montesquieun tekstissä latinankielisinä esiintyvät lääkemääräykset jatkavat toiseen suuntaan. Niinpä suositellaan "lemmenkuumetta" vastaan rivon italialaisen kirjailija Aretinon tuotteita ja Pyhän Tuomas Akvinolaisen mietteitä avioliitosta.
146. kirje.
Tämä kirje on jälleen kokonaisuudessaan Law'n järjestelmän ja nyt varsinkin sen surullisten seurausten ankaraa arvostelua.
Intialla tarkoitetaan tässä Ranskaa.
Tammenlehdet ovat pankin seteleitä, joiden piti korvata metalliraha, mutta jotka romahduksen tapahduttua kävivät arvottomiksi. Jos velallinen maksoi niillä velkansa, niinkuin laki salli, oli se samaa, kuin jos olisi melkein kokonaan menettänyt rahansa.
Tähän kirjeeseen lopettaa Montesquieu Euroopan ja Ranskan olojen ivallisen käsittelyn ja siirtyy loppukirjeissä selvittelemään Usbekin vaimolassa sattuneita tapauksia, jotka ovat saaneet jäädä parin, kolmen vuoden ajaksi syrjään periaatteellisten keskustelujen tieltä.