KAHDEKSAS LUKU.
Me rakennamme usein likeisiä tuttavuuden liittoja maalaiskartanon ahtaassa piirissä, tai hiljaisella kylpypaikalla, tahi pienessä kaupungissa mannermaalla, jotka haihtuvat kaukaiseksi tuttavuudeksi London'in elämän pauhaavassa pyörteessä, eikä kuitenkaan voi kumpaakaan puolta syyttä tahallisesta vieraantumisesta. Niin oli laita Leopold Travers'in ja Kenelm Chillingly'n. Travers oli, kuten olemme nähneet, ollut erittäin huvitettu keskustelusta nuoren muukalaisen kanssa, joka oli vastakohta seurustelutapaan katsoen hänen maalaisille tuttavillensa. Mutta kun hän taas oli palannut London'iin säsongin ajaksi, oli hän, ennenkuin hän jälleen tapasi Kenelm'in, uudistanut vanhaa tuttavuutta miesten kanssa, jotka olivat samalla kannalla kuin hän — upsiereja siinä rykmentissä, jonka koristeena hän kerta oli ollut, muutamat naimattomia, toiset leskimiehiä niinkuin hän itse; toisia, jotka olivat olleet hänen kilpaajoitansa muodin maailmassa, ja vieläkin olivat iloisia laiskureita; ja harvoin tapahtuu että pääkaupungissa pidetään likeistä ystävyyttä toiseen sukupolveen kuuluvan henkilön kanssa, joll'ei ole jotain yhteistä yhdistintä taiteen ja tieteen harjoituksessa, tai ystävällinen yhtämielisyys valtiollisessa puolueriidassa. Sentähden Travers ja Kenelm olivat olleet hyvin vähän yhdessä siitä kuin he ensin kohtasivat toisiansa Beaumanoir'in luona. Silloin tällöin he kohtasivat toisiansa samoissa täpötäysissä salongeissa, ja nyykäyttivät päätänsä toisilleen ja tervehtivät toisiansa. Mutta heidän tapansa olivat vallan erilaiset. He eivät tuttavallisesti seurustelleet samoissa taloissa; eivätkä he käyneet samoissa klubeissakaan. Kenelm'in etevin ruumiinharjoitus oli yhä vielä pitkät, varhaiset kävelymatkat maalaisten esikaupunkien halki; Leopold'in oli ratsastus puistoon myöhemmin päivällä. Näistä molemmista miehistä oli Leopold paljon enemmän mieltynyt huveihin. Taas palattuansa pääkaupungin elämään, antautui hänen tulinen ja seuraa rakastavainen luonteensa innolla, samoin kuin nuoruudessakin sen keveihin nautintoihin.
Jos näiden miesten keskenäinen väli olisi ollut yhtä tuttavallinen kuin Nesdale Park'issa, niin Kenelm luultavasti useammin olisi nähnyt Ceciliaa hänen kodissaan; ja se ihaileminen ja kunnioitus, jota tyttö nyt jo oli hänessä herättänyt, olisi kenties kypsynyt paljon hellemmäksi tunteeksi, kun hän siten olisi saanut selvemmän käsityksen tästä suloisesta ja naisellisesta sydämestä ja sen heränneestä rakkaudesta häneen.
Hän oli kirjoittanut jotenkin epämääräisesti kirjeessänsä Sir Peter'ille että "hänestä väliin tuntui kuin hänen välinpitämättömyytensä rakkauteen ja kunnianhimoon katsoen tuli siitä että hänellä oli joku mahdoton ideaali molemmissa." Mutta likemmältä tätä tarkasteltuansa, hän ei voinut suoraan vakuuttaa itseänsä siitä että hän oli luonut itselleen naisen ja vaimon ideaalin, joka olisi vastakkainen Cecilia Travers'iin todellisuudessa. Päinvastoin, kuta enemmän hän ajatteli Cecilian jaloja ominaisuuksia, sitä enemmän ne näyttivät vastaavan jokaista ideaalia, joka unien hämärässä oli hänen mieltänsä viehättänyt, ja kuitenkin hän tiesi ett'ei hän häntä rakastanut, ett'ei hänen sydämensä ollut yhtäpitäväinen hänen järkensä kanssa. Ja hän nöyrtyi surullisena siihen uskoon, ett'ei missään tällä kiertotähdellä, jonka asukasten tavalliset riennot ja pyrinnöt olivat hänelle vallan vieraat, mikään hymyilevä seurakumppani, mikään totinen puoliso häntä odottanut. Sen mukaan kuin tämä luulo vakaantui, lisääntyi hänen väsymyksensä pääkaupungin teeskenneltyyn elämään ja sen huveihin ja hän alkoi ikävöidä täydellistä vapautta ja raittiita jalkamatkoja. Hän usein kateudella ajatteli kuljeksivaa laulajaa, ja arveli tapaisiko hän hänen vielä, jos hän taas lähtisi kuljeksimaan samoja seutuja.