YHDEKSÄS LUKU.
On lähes viikko siitä kuin Kenelm tapasi Cecilia'n, ja hän istuu huoneissansa Lord Thetfordin kanssa kolmen aikana iltapuolella eli sillä tunnilla, joka pääkaupungin laiskureille on vaikein saada kulumaan. Niiden nuorten miesten joukossa, jotka olivat Kenelm'in ikäisiä ja hänen säätyänsä ja joiden kanssa hän seurusteli ylhäisten maailmassa, oli kenties Beaumanoir'in nuori perillinen se, joka enin "häntä miellytti ja jonka kanssa hän enin oli yhdessä; ja vaikka Lord Thetford'illa ei ole mitään tekemistä kertomukseni suoranaisen juoksun kanssa, kannattaa kuitenkin viipyä tässä muutamia minuutteja kuvaamaan yhden niitä parhaimpia henkilöitä, joita viimeinen sukupolvi on luonut näyttämään osaa, jommoista Lord Thetford'in kaltaisten nuorten miesten täytyy syntyperänsä ja omaisuutensa johdosta näyttää sillä näyttämöllä, jonka edestä esirippu ei vielä ole nostettu. Määrättynä sellaisen perheen pääksi, joka ruhtinaallisten tiluksien ja historiallisen nimen ohessa omistaa rohkean, vaikka rehellisen halun valtiollisen vallan perään, on Lord Thetford saanut huolellisen kasvatuksen, varsinkin aikansa uusiin aatteihin katsoen. Hänen isänsä, vaikka hän oli tavallista lahjakkaampi mies, ei milloinkaan ollut ottanut tehokasta osaa julkiseen elämään. Hän toivoo että hänen vanhin poikansa sitä tekee. Beaumanoir'in suku on ollut Whig-puoluelaisia William III:nen ajoista saakka. He ovat ottaneet osaa puolueen menestyksiin ja vastoinkäymisiin, jota ei mikään valtiollinen mies voi toivoa joutuvan häviöön tai heikontuvan, niin kauan kuin perustuslaillinen hallitus on olemassa Englannissa. George I:sen hallituksesta George IV:nen kuolemaan asti oli Beaumanoir'in perhe yhä edistymässä. Käykää katselemassa sen perhe-kuvien kokoelmaa, niin teidän täytyy ihailla sukua, joka vähemmässä ajassa kuin vuosisadassa on antanut niin monta miestä valtion palvelukseen tai hovin koristukseksi — niin monta ministeriä, lähettilästä, kenraalia, kammariherraa ja tallimestaria. Kun nuorempi Pitt kukisti suuret Whig-perheet, katosivat Beaumanoir'it verrannollisesti hämärään; he tulivat taas näkyviin William IV:nen hallitukseen tullessa ja antoivat taas valtiolle varustusta ja hoville koristeita. Nykyisellä Lord Beaumanoir'illa, vaikka hän valtio-asioissa on poco curante, on ainakin korkeita hovivirkoja; ja hän on tietysti kreivikuntansa lord-luutnantti ja sukkanauhan tähdistön ritari. Hän on mies, jolta hänen puolueensa johtajat ovat tottuneet neuvoa kysymään vaikeissa asioissa. Hän lausuu mielipiteensä salaisesti ja vaatimattomasti, eikä hän milloinkaan suutu, vaikka ne hyljätään. Hän uskoo että aika on tuleva, jolloin Beaumanoir'in perheen päämiehen tulee alentaa itsensä kirjoituttamaan nimensä vaaliluetteloihin ja taistella käsikahakassa Hodge'n tai Hobson'in kanssa isänmaan asian puolesta Whig'ien hyväksi. Ollen liian hidas tai liian vanha itse tehdäksensä sitä, sanoo hän pojallensa: "Sinun täytyy se tehdä: minun elinaikanani kyllä voivat asiat olla niinkuin tähän saakka, ilman ponnistuksia minun puolestani. Sinun puolestasi vaaditaan sitävastoin ponnistuksia, ja se voi kestää koko sinun aikasi."
Lord Thetford tottelee isällisiä kehoituksia. Hän tukehuttaa luonnolliset taipumuksensa, jotka eivät ole taide-aistia vailla eikä miehuuttomia; sillä yhdeltä puolen hän suuresti ihailee soitantoa ja maalausta; ja toiselta puolen hän innolla harrastaa sport'ia, etenkin metsästystä. Hän ei kuitenkaan salli näiden viehättäväin huvien estää itseään huomiolla alihuoneen toimia silmällä pitämästä. Hän on jäsenenä komiteoissa, hän on puheenjohtajana terveyskysymyksiä koskevissa yleisissä kokouksissa, ja toimittaa tehtävänsä hyvin. Hän ei vielä ole puhujana ottanut osaa väittelyyn, mutta hän onkin vaan kaksi vuotta parlamentissa ollut, ja hän noudattaa isänsä neuvoa olla puhumatta kolmanteen vuoteen saakka. Mutta hän ei ole ilman vaikutusvoimaa puolueen aatelisen nuorison piirissä, ja hänessä on sitä ainetta, josta kabinetin korinttisia pylväitä suurella menestyksellä veistetään, kun aika tulee. Hän on sydämessään vakuutettu siitä, että hänen puolueensa menee liian pitkälle ja toimii liian joutuisasti; mutta hän seuraa kuitenkin tätä puoluetta keveällä mielellä, ja seuraisi sitä yhä, menköön se vaikka hiiteen. Hän kuitenkin mieluisimmin soisi sen toista tietä menevän. Muuten hauska, kirkassilmäinen, iloinen nuori mies; ja yleisen viran väli-ajoilla luo hän päivänpaistetta kolkkoihin metsästys-kenttiin ja raittiin leyhkän kuumiin tanssi-saleihin.
"Kunnon veli," sanoi Lord Thetford viskaten sikarrinsa pois, "minä vallan hyvin käsitän että teillä on ikävä — teillä ei ole mitään muuta tehtävää!"
"Mitäpä voin tehdä?"
"Tehkää työtä."
"Tehdä työtä!"
"Niin, teillä on kylläksi hyvä pää käsittääksenne että teillä on sielu; ja sielu on ruumiin väsymätön hyyryläinen; se vaatii aina jonkinlaista tointa, ja vieläpä säännöllistä tointa; se tarvitsee jokapäiväistä harjoitusta. Annatteko sielullenne sitä?"
"Sitä en tiedä, mutta sieluni aina toimii yhtä tai toista."
"Mutta vaihtelevaisesti — ilman määrättyä esinettä."
"Se on totta."
"Kirjoittakaa kirja, ja se on oleva oikealla tuulellaan."
"Minun sieluni aina kirjoittaa kirjaa (vaikka se ei voi sitä ulosantaa) se kirjoittaa aina havaintojansa, tai keksii tapahtumia tai tutkii luonteita; ja olkoon se sanottu meidän kesken, minä en luule kiusaavani itseäni niin paljon kuin ennen tein. Toiset ihmiset kiusaavat minua enemmän kuin heidän tulisi tehdä."
"Sentähden ett'ette tahdo luoda itsellenne päämaalia yhteisesti muiden kanssa: tulkaa parlamenttiin, ruvetkaa johonkin puolueesen, ja teillä on se päämaalina."
"Onko aikomuksenne toden perään väittää, ett'ette ole tuskastunut alihuoneesen?"
"Puhujiin minä usein tuskastun, mutta en taisteluun puhujain välillä. Alihuoneella on erityinen kiihoitus, jota tuskin ymmärtää, kun on ulkopuolella sitä; mutta te voitte käsittää sen viehätystä, kun näette että henkilö, joka kerta on siellä ollut, on vallan kuin hukassa, jos hän menettää paikkansa siellä, vieläpä on harmissaan, kun syntyperän satunnaisuus muuttaa hänen ylihuoneen selkeämpään ilmaan. Koettakaa tätä elämää, Chillingly!"
"Minä tekisin sen, jos olisin ylellinen radikaali, tasavaltainen, kommunisti, sosialisti ja jos tahtoisin kääntää kaikki olevaiset olot ylösalaisin, sillä silloin olisi taistelu ainakin totinen."
"Mutta ettekö voisi olla yhtä totinen näitä vallankumouksellisia herrasmiehiä kohtaan?"
"Oletteko te ja teidän johtajanne totisia heitä kohtaan? Minusta ei siltä näytä."
Thetford oli hetken aikaa vaiti. "No niin," sanoi hän, "jos te epäilette minun perusteitani, niin menkää toiselle puolelle. Minä puolestani ja moni meidän puoluettamme soisi mielellään konservatiivisen puolueen mahtavammaksi."
"Sitä en epäile. Ei mikään järkevä mies rakasta saada jalkansa katkastuiksi takaa ahdistavan väkijoukon tungon kautta; ja väkijoukko on vähemmän itsepintainen, kun näkee vahvan sotajoukon asetetuksi vastapäätä itseänsä. Mutta minusta tuntuu kuin konservatismi nykyänsä ei voisi olla muuta kuin mitä se nyt on — puolue, joka voi yhdistyä vastustukseen, mutta ei tahdo yhdistyä keksimään uusia järestöjä. Me elämme aikakaudessa, jolloin muuttamistointa harjoitetaan umpimähkää, vallan kuin sitä olisi ajamassa Nemesis, joka on yhtä sokea kuin se itse. Uusia aatteita tulla kohahtaa hurjana tyrskynä niitä vastaan, joita ennen on pidetty tukevina karina ja aallon-halkaisijoina; ja uudet aatteet ovat niin liikkuvaisia ja muuttelevaisia, että ne, jotka kymmenen vuotta takaperin katsottiin uusiksi, tänään pidetään vanhoina, ja ne, jotka tänään ovat uusia, tulevat vuorostaan huomenna olemaan vanhoja. Ja te näette valtiomiehiä, jotka ikäänkuin sallimuksen alaisina, taipuvat näiden perättäin seuraavain koetus-kiiltokalujen alle, ja sanovat toisillensa olkapäitään nostaen! 'Bismillah, niinhän tuon täytyy olla; maa tahtoo niin, vaikka se veisi vaan hiiteen.' Minä en ole varma siitä ett'ei maa joudu siihen vielä pikemmin, jos vaan voidaan tukea konservatiivista puoluetta kyllin saattaen hallinto sen käsiin, ja jos ollaan varmat siitä että sitä taas voitaisiin kukistaa. Minä olen valitettavasti liian välinpitämätön katsoja puoluemieheksi kelvatakseni; toivoisin ett'ei niin olisi. Kääntykää serkkuuni, Gordon'iin."
"Niin, Chillingly Gordon on tulevaisuuden mies ja hänessä on sitä vakaisuutta mikä teiltä puuttuu."
"Sanotteko häntä vakaaksi?"
"Kyllä, yhden päämäärän saavuttamisessa — Chillingly Gordon'in menestyksen. Jos hän pääsee alihuoneesen ja menestyy siellä, niin toivon ett'ei hän milloinkaan tule minun johtajakseni, sillä jos hän luulisi kristillisyyden olevan tiellä hänen menestykselleen, hän varmaan antaisi laki-ehdoituksen sen peruuttamisesta."
"Olisiko hän siinä tapauksessa yhä vielä teidän johtajanne?"
"Rakas Kenelm, te ette tiedä mikä puoluehenki on ja kuinka helposti se keksii puolustus-syitä jokaiseen sen johtajien tekoon. Jos Gordon esittelisi laki-ehdoituksen kristillisyyden peruuttamisesta, tapahtuisi se tietysti sillä tekosyyllä, että tämä peruuttaminen olisi kristityille hyödyksi, ja hänen seuralaisensa kiittäisivät tätä valistunutta aatetta hyväksi."
"Ah," sanoi Kenelm huo'aten, "minun on myöntäminen että olen tuhmin tyhmeliini maan päällä; sillä sen sijaan että houkuttelisitte minua puolue-politiikin alalle, panee teidän sananne minua ihmettelemään, ett'ette lähde käpälämäkeen, jossa kunniaa voidaan pelastaa ainoastaan pa'on kautta."
"Oh, hyvä Chillingly, me emme voi juosta pois siitä aikakaudesta, jossa elämme — meidän täytyy hyväksyä sen oloja ja käyttää niitä hyväksemme; ja jos alihuone muuten ei mitään ole, on se kumminkin kuuluisa kiistävä seura ja erinomainen klubi. Miettikää asiaa. Minun täytyy nyt lähteä. Minä menen katselemaan maalausta näyttelyssä, jota 'The Londoner'issa' on hyvin ankarasti arvosteltu, mutta joka kuitenkin, sen mukaan mitä olen kuullut varmalta taholta, on hyvin arvokas taideteos. Minä en suvaitse nähdä ihmistä pilkattavan ja häväistävän, epäilemättä kadehtivilta kilpailijoilta, joilla on sanomista sanomalehdissä, ja sentähden tahdon itse arvostella maalausta. Jos se todella on niin hyvä, kuin olen kuullut, niin minä puhun siitä kaikille jotka tapaan — ja taidekysymyksissä luulen minun sanoillani jotain arvoa olevan. Tutkikaa taidetta, rakas Kenelm. Ei yksikään herrasmies ole oikein sivistynyt, jos hän ei voi eroittaa hyvää maalausta huonosta. Käytyäni näyttelyssä, on minulla oleva tunnin verta aikaa kävelymatkaa varten puistoon, ennenkuin istunto alkaa illalla."
Nuori mies lähti kepein askelin huoneesta, hyräillen aariaa 'Figarosta,' kun hän astui portaita alas. Kenelm voi ikkunasta nähdä hänen hyppäävän satulaan huolettomalla suloudella ja ratsastavan reippaasti katua alas — muotoon, kasvoihin ja käytökseen katsoen todellinen nuoren, ylimyksellisen, hyvin kasvatetun miehen esikuva. "Venetialaiset," jupisi Kenelm, "mestasivat Marino Faliero'n sentähden että hän kapinoiksi omaa säätyänsä, aatelismiehiä, vastaan. Venetialaiset rakastivat valtiolaitostansa ja uskoivat niihin. Onko sellaista rakkautta ja uskoa englantilaisissa?"
Hänen näin puhuessansa itsekseen, kuuli hän kimakan äänen; ja silmänkääntäjä asetti hänen ikkunansa eteen näyttämön, jolla Punch ilkkuelee maailman lakeja ja siveyttä, "tappaa pyövelin ja pettää paholaisen."