KAHDESKYMMENES LUKU.
Kun Kenelm vähän aikaa myöhemmin lähti huoneesta ja taas tapasi Mrs Bowles'in alikerroksessa, sanoi hän iloisesti: "Kaikki on hyvä! Tom ja minä olemme vannoneet ystävyyttä toinen toisillemme. Me lähdemme ylihuomenna — pyhänä — yhdessä Luscombe'en; kirjoittakaa pari riviä hänen sedällensä ja kertokaa, että hän tulee sinne, ja lähettäkää hänen vaatteensa sinne, sillä me matkustamme jalkaisin ja aiomme huomenaamulla varhain hiipiä pois täältä, kenenkään huomaamatta. Menkää nyt ylös hänen luoksensa ja puhukaa hänen kanssansa; hän tarvitsee äidin hyväilyä ja viihdytystä. Hän on oikeittain kunnon mies, ja me voimme vielä joskus ylpeillä hänestä."
Kun Kenelm meni takaisin vuokramiehen taloon, kohtasi hän Mr Lethbridgen, joka sanoi: "Minä tulen Mr Saundersonin luota, jossa kävin teitä hakemassa. On tullut odottamaton este Mrs Bawtreyn puodin ostamisen suhteen. Sen jälkeen kun tänä aamuna kohtasin teitä, tapasin Mr Travers'in isännöitsijän ja hän kertoi minulle, että Mrs Bawtreyn vuokrakontrahti on sellainen, että hän ei ilman tilanomistajan luvatta saa vuokrata puotiansa toiselle; ja että, koska se alkuansa annettiin vuokralle hyvin halvasta hinnasta miehelle, jota tahdottiin auttaa, niin Mr Travers luultavasti ei hyväksy kontrahdin siirtämistä köyhälle korintekijälle — sanalla sanoen, hän sanoi, että jos Mr Travers siihen suostuu, niin täytyy jonkun henkilön, jolle hän mielellään tekee palveluksen, pyytää häntä sitä tekemään. Kun sen kuulin, ratsastin minä Mr Travers'in luo ja tapasin hänen itsen. Mutta hän ei ottanut korviinsa minun puhettani. Kaikki, minkä minä hänen sain sanomaan, oli: 'Sanokaa muukalaiselle, joka asiaa harrastaa, että hän tulee tänne minun puheilleni. Minun tekisi mieli nähdä se mies, joka Tom Bowles'in voitti; koska hän sai hänen taipumaan, voipi hän kenties saada minunkin taipumaan. Ottakaa hän mukaanne pitoihin huomenillalla.' No, tuletteko sinne?"
"Ehkä," vastasi Kenelm vastahakoisesti; "mutta jos hän tahtoo minua nähdä ainoastaan tyydyttääksensä uteliaisuuttansa, niin en luule minulla olevan syytä toivoa voivani Will Somers'ia auttaa. Mitä te luulette?"
"Mr Travers on hyvä asiamies, ja vaikka ei kukaan voi sanoa, että hän on väärintekevä ja ahne, on hän kuitenkin jotenkin kylmäkiskoinen; ja myöntää täytyy että sellainen kivulloinen raajarikko kuin Will-raukka ei ole mikään hyvä vuokramies. Minulla sentähden ei olisi paljon toivoa, jos asia riippuisi ainoastaan teidän toiveistanne Mr Travers'in hyväntahtoisuuteen katsoen. Mutta meillä on liittolainen hänen tyttäressään. Hän pitää paljon Jessie Wiles'istä ja hän on ollut erittäin hyvä Williä kohtaan. Suloisempaa, enemmän hyväntekeväistä ja sääliväisempää olentoa, kuin Cecilia Travers on, ei ole olemassa. Hän voi paljon vaikuttaa isäänsä, ja hänen kauttansa te voitte isän voittaa."
"Minä en juuri mielelläni tahdo yksissä tuumin naisten kanssa mitään toimittaa," sanoi Kenelm tylysti. "Papit ovat tottuneet saamaan niitä taipumaan. Varmaankin te, sir, sovitte paremmin tähän toimeen kuin minä."
"Sallikaa minun kaikessa nöyryydessä epäillä sitä; ei ole aivan helppo saada vaimoja taipumaan, kun vuosien paino selkää rasittaa. Mutta kun te tarvitsette papin apua saadaksenne kihlauksestanne onnellisen lopun, niin minä hyvin kernaasti pappina tämän vaadittavan juhlamenon toimitan."
"Dii meliora!" sanoi Kenelm juhlallisesti. "On onnettomuuksia, jotka ovat liian suuret pilallakin mainittavaksi. Mitä Miss Travers'iin tulee, niin se seikka, että hän on hyväntekeväinen, peloittaa minua. Minä vallan hyvin tiedän mikä hyväntekeväinen tyttö on — julkea, levoton, nykeränenäinen ja lakkarit täynnä hengellisiä kirjaisia. Minä en tule pitoihin."
"Hiljaa!" sanoi pastori. He kulkivat nyt Mrs Somers'in tuvan sivutse; ja sillä välin kun Kenelm puhui hyväntekeväisistä tytöistä, oli Mr Lethbridge seisahtunut ja salaa luonut silmäyksen ikkunasta. "Hiljaa! ja tulkaa tänne — varovasti!"
Kenelm totteli ja katseli ikkunasta. Will istui — Jessie Wiles oli asettunut hänen jalkainsa juureen ja pitäen hänen kättänsä molemmissa käsissään, katsoi hänen kasvoihinsa. Hän oli hyvin suloisen ja hellän näköinen. Willin kasvot, jotka olivat käännetyt alas Jessieä kohti, näyttivät hyvin surullisilta; kyyneleet valuivat hiljaa hänen poskiansa alas. Kenelm kuunteli ja kuuli Jessien sanovan: "Älä sano niin, Will, sinä särjet minun sydämeni; minä en ole sinulle kelvollinen."
"Pastori," sanoi Kenelm kun he kulkivat eteenpäin, "minun täytyy lähteä noihin siunattuihin pitoihin. Minä alan uskoa, että tuossa vanhassa kunnioitettavassa typerässä jutussa majasta ja sydämestä on hiukan perää. Ja Will Somers'in täytyy pian naida, jotta hän sitten vapaasti voipi sitä katua."
"Minä en käsitä miksi mies katuisi, joka on nainut kauniin tytön, jota hän rakastaa."
"Ettekö sitä käsitä? Vastatkaa minulle suoraan: Ettekö milloinkaan ole tavannut miestä, joka on katunut sitä että hän on nainut?"
"Olen kyllä; hyvin usein."
"Hyvä, miettikää ja vastatkaa yhtä vakaasti: Oletteko milloinkaan kohdannut miestä, joka on katunut ettei hän ole mennyt naimisiin?"
Pastori mietti, ja oli vaiti.
"Sir," sanoi Kenelm, "teidän vaiti-olonne todistaa, että olette rehellinen, ja minä kunnioitan teitä." Näin sanoen hän riensi pois ja jätti pastorin yksin kiivaasti huutamaan: "Mutta — mutta —"