NELJÄSTOISTA LUKU.
Kenelm nousi seuraavana aamuna varhain; hänen jäsenensä olivat vähän kankeat ja hän oli huonolla tuulella, mutta nälkäinen kuin susi. Kaikeksi onneksi oli yksi nuorista tytöistä, joka maito-taloutta hoiti, jo ylhäällä ja antoi nuorelle sankarille leipää ja maitoa. Sitten Kenelm meni niitylle, jossa nyt oli vaan vähän tehtävää ja ainoastaan muutamia työmiehiä paitsi häntä itseä. Jessie ei ollut siellä. Kenelmin oli mieli hyvä siitä. Yhdeksän aikana oli hänen työnsä päätetty ja arentimies väkensä kanssa järjestivät pieleksiä pihalla. Kenelm hiipi huomaamatta tiehensä mennäksensä kyläilemään. Ensin lähti hän Mrs Bawtreyn puotiin, jonka Jessie oli hänelle näyttänyt, muka ostaaksensa itselleen kauniin huivin; ja pian hän, tavallisen kohteliaan käytöksensä kautta, tutustui puotin omistajan kanssa. Tämä oli vanhanpuoleinen, kivulloinen nainen; hänen päänsä tutisi ja hän oli kuuro, mutta kuitenkin älykäs ja terävä vanhan tavan mukaan. Hän kävi hyvin puheliaaksi, sanoi suoraan, että hän mielellään myisi puodin ja muuttaisi asumaan sisarensa luo, viettääksensä loppuikäänsä hänen luonansa; tämä sisar oli leski niinkuin hän itsekin ja asui läheisessä kaupungissa. Siitä asti kun hänen miehensä kuoli, ei puotiin kuuluva niitty ja puutarha ollut tuottanut mitään, vaan niistä oli vaan vaivaa ja huolta; ja puodin hoitaminen oli myöskin väsyttävä. Mutta oli vielä kaksitoista vuotta jälellä arennista, joka oli vähästä hinnasta annettu hänen miehellensä kahdeksi kymmeneksi vuodeksi, ja hän toivoi, että joku ottaisi tämän arennin ja ostaisi tavaravaraston häneltä. Kenelm pian sai hänen ilmoittamaan mitä hän kaikesta yhteensä tahtoisi — neljäkymmentäviisi puntaa sterlinkiä.
"Ettehän te aio ostaa tätä itseänne varten?" kysyi leski, pannen silmälasit nenälleen ja likemmin häntä katsellen.
"Se on kyllä mahdollista, jos vaan on sellaiset tulot, että tulee aikaan. Pidättekö kirjaa tuloista ja menoista?"
"Tietysti, sir," sanoi hän ylpeästi. "Minä hoidin kirjat miesvainajani aikana, ja hän oli niitä, jotka huomaavat jos laskut ovat hiukankin väärin, sillä hän oli ollut lakimiehen apulaisena nuoruudessansa."
"Miksi hän sen paikan jätti pitääksensä tällaista pientä kauppaa?"
"Hän oli arentimiehen poika näiltä seuduilta ja ikävöi aina takaisin maalle — ja — ja sitä paitsi —"
"Noh!"
"Niin, minä kerron teille kuinka asia oli: hän oli ruvennut juomaan väkeviä juomia, ja hän oli hyvä nuori mies, ja tahtoi päästä tästä pahasta tavasta, ja hän teki raittiuden valan; mutta tämä vala oli liian vaikea hänelle, sillä hän ei voinut päästä vapaaksi juomaveljistänsä, jotka olivat houkutelleet häntä juomaan. Ja niin tuli hän näille seuduille vanhempiensa luona käymään joulun-aikana ja rakastui minuun; ja minun isäni, joka oli ollut Squire Travers'in isännöitsijä, oli juuri kuollut ja jättänyt jälkeensä vähän rahaa minulle. Ja niin tulimme yhteen ja saimme tämän huoneen sekä maan arennille hyvillä ehdoilla; ja koska mieheni oli hyvin oppinut ja hyväpäinen mies, vaan ei milloinkaan enää juomisen kiusaukseen joutunut, hänellä kun oli vaimo, joka häntä kurissa piti, niin hänelle uskottiin kaikellaisia pieniä toimia. Hän osasi auttaa hirsimittauksessa ja oli lähiseudun arentimiesten kirjanpitäjänä. Meillä oli lehmiä ja sikoja ja kanoja ja tulimme hyvästi aikaan, varsinkin kun Jumala oli niin armollinen ettei meille lapsia lähettänyt."
"Kuinka paljon puoti antaa vuodessa miehenne kuoleman jälkeen?"
"Te voitte itse parhaiten sitä päättää. Eikö teidän tee mieli katsoa kirjaani ja käydä katselemassa niittyä ja omenapuita? Mutta ne ovat huonosti hoidetut siitä asti kuin hyvä mieheni kuoli."
Pari minuutia myöhemmin Chillinglyin perillinen istui pienessä, puodin viereisessä kammarissa, josta oli kaunis, vaikka rajoitettu näkö-ala puutarhan ja sen takana olevan ruohoisen vietoksen yli, ja tarkasti Mrs Brawtreyn kirjaa.
Muutamia ostajia, jotka tahtoivat juustoa ja sianlihaa, tuli nyt puotiin, ja leski jätti hänen yksin kirjaa tutkimaan. Vaikka Kenelm ei ollut tällaiseen työhön tottunut, oli hänellä kuitenkin tarkka ajatusvoima ja hänen oli helppo käsittää tärkeitä kohtia, mikä on tavallista enimmissä miehissä, jotka ovat paljon ajatuskykyänsä harjoittaneet ja ovat tottuneet imemään ytimen monenlaisista kirjoista. Päätös hänen tutkimuksistaan oli tyydyttävä; se näytti että puhdas voitto puodista yksistään oli vähän päälle neljäkymmentä puntaa vuodessa, kolmen viimeisen vuoden keski-arvon mukaan. Kun hän oli lopettanut kirjan tarkastamisen, lähti hän ulos ikkunasta puutarhaan ja sieltä läheiselle niitylle. Molemmat olivat hyvin huonossa kunnossa; puita olisi tarvinnut leikata ja niittua kyntää. Mutta maa oli nähtävästi hyvää savimaata, ja hedelmäpuita oli monta ja vanhaa ja ne näyttivät terveiltä vaikka olivat hoidon puutteessa. Kenelm, joka oli syntynyt ja kasvanut maalla ja melkein tietämättänsä oli oppinut yhtä ja toista maanviljelykseen kuuluvaa, huomasi kohta että maa, jos sitä kunnollisesti hoidettaisiin, tuottaisi enemmän kuin mitä tarvittaisiin arennin, verojen ja kymmenyksien maksamiseen ja kaikkiin satunnaisiin menoihin, niin että tulot puodista olisivat puhdas voitto arennin omistajalle. Ja nämä tulot epäilemättä lisääntyisivät, jos nuoret, toimeliaat ihmiset puotia hoitaisivat.
Kenelm ei nyt katsonut tarpeelliseksi palata Mrs Bawtreyn luokse, vaan lähti Tom Bowles'in tykö.
Porstuan ovi oli lukossa. Hän koputti ovea ja kohta avasi oven ko'okas, pitkä ja kaunis vaimo, joka näytti olevan noin viidenkymmenen vuotias. Hän oli komeasti puettu mustaan hameesen; hänen tummat hiuksensa oli pantu ylös sievän, päätä myöten olevan myssyn alle. Hänen kasvonsa olivat säännölliset — hänessä oli jotain majesteetillista ja Cornelian-tapaista. Hän olisi voinut olla tämän roomalaisen vaimon mallina, jos hänellä ei olisi ollut valkeaverinen anglosaksilainen iho.
"Mitä teillä on asiaa?" kysyi hän kylmällä ja jotenkin ankaralla äänellä.
"Minä tulin tänne Mr Bowles'ia katsomaan," vastasi Kenelm ja otti hatun päästänsä, "ja minä toivon, että hän on kylläksi terve siksi."
"Ei, sir, hän ei ole kylläksi terve siksi; hän makaa omassa huoneessansa ja hänen tulee olla hyvin hiljaa."
"Saanko pyytää teitä olemaan hyvä ja päästää minua sisään. Minä tahtoisin puhua muutaman sanan teidän kanssanne, joka olette hänen äitinsä, jollen erehdy."
Mrs Bowles epäsi hetken aikaa; mutta hän ei Kenelmin käytöksessä voinut huomata mitään, joka olisi ilmoittanut, että hän oli korkeampaa säätyä kuin hänen pukunsa osoitti, ja hän luuli vieraalla olevan asiaa hänen pojallensa, joka koski tämän ammattia; sentähden hän avasi oven, vetäysi vähän syrjään antaaksensa vieraan ensin astua sisään, ja kun hän seisoi keskellä huonetta, pyysi hän hänen istumaan, ja ollaksensa hänelle hyvänä esimerkkinä, istui hän itse kohta.
"Rouva," sanoi Kenelm, "älkää katuko, että laskitte minua sisään, älkääkä ajatelko minusta pahaa, kun minä sanon teille, että minä olen syy poikanne onnettomuuteen."
Mrs Bowles nousi äkisti ylös.
"Oletteko te se mies, joka voitti minun poikani?"
"Ei, rouva, älkää sanoko, että hänen voitin. Hän ei ole voitettu. Hän on niin urhoollinen ja väkevä, että hän olisi minun voittanut jollen minä, hyväksi onneksi, olisi lyönyt hänet maahan ennenkuin hän ehti sitä tehdä. Olkaa hyvä, rouva, ja istukaa ja kuunnelkaa kärsivällisesti minua vielä muutaman minuutin."
Mrs Bowles istui jälleen vallan ääneti, mutta hänen kasvonsa osoittivat kopeutta.
"Teidän täytyy myöntää, rouva," sanoi Kenelm, "että tämä ei ollut ensimmäinen kerta kuin Mr Bowles joutui riitaan toisen miehen kanssa. Enkö ole oikeassa tässä suhteessa?"
"Minun poikani on kiivasluontoinen," vastasi Mrs Bowles vastahakoisesti, "ja häntä ei tulisi suututtaa."
"Te myönnätte siis, että olen oikeassa?" sanoi Kenelm tyyneesti, mutta nyykäytti kohteliaasti päätänsä. "Mr Bowles on usein ollut tällaisissa tappeluissa ja se on vallan selvä, että hän niissä kaikissa on ollut se, joka on alkanut tappelun; sillä te tiedätte kyllä, että hän ei ole niitä, joille toinen ensi iskun tahtoisi antaa. Mutta kun tuollaiset pienet kohtaukset ovat tapahtuneet ja Mr Bowles on puoleksi tappanut sen ihmisen, joka oli häntä suututtanut, ettehän te tätä ihmistä vihanneet? Ei; jos hän olisi ollut hoidon puutteessa, niin te olisitte häntä hoitaneet."
"En tiedä miten olisi ollut hoidon laita," sanoi Mrs Bowles, jonka kopea käytös alkoi käydä nöyremmäksi, "mutta minä olisin ollut hyvin pahoillani hänen tähtensä. Ja mitä Tomiin tulee — vaikka sanon mitä minun ei tulisi sanoa — niin hänessä ei ole enemmän pahuutta kuin vastasyntyneessä lapsessa — ja hän olisi valmis sopimaan kenen kanssa hyvänsä, vaikka hän olisi lyönyt häntä kuinka pahoin tahansa."
"Vallan niinkuin arvasinkin; ja jos mies olisi näyttänyt suuttuneelta eikä olisi tahtonut sopia, niin Tom olisi sanonut häntä huonoksi kumppaniksi ja olisi mielellään lyönyt hänet maahan toistamiseen."
Mrs Bowles'in kasvot kävivät lempeän näköisiksi ja hän hymyili ylpeästi.
"Noh," sanoi Kenelm, "minä vaan kaikessa nöyryydessä jälittelen Mr Bowles'ia, ja tulen sopimaan hänen kanssansa ja puristamaan hänen kättänsä."
"Ei, sir — ei," huudahti Mrs Bowles, vaikka matalalla äänellä ja käyden kalpeaksi. "Älkää sitä ajatelko. Iskut eivät ole syynä siihen — kyllä hän niistä pian paranee; mutta hänen ylpeytensä on tullut loukatuksi; ja jos hän teidät näkisi, voisi käydä pahoin. Mutta olettehan te muukalainen ja aiotte lähteä täältä pois; — menkää piakkoin — välttäkää häntä!" Ja äiti pani kätensä ristiin.
"Mrs Bowles," sanoi Kenelm vallan toisella äänellä — niin totisella ja vakaalla äänellä, että vaimo vaikeni ja kuunteli häntä kunnioituksella — "tahdotteko auttaa minua pelastamaan poikaanne niistä vaaroista, joihin tämä kiivas luonne ja onneton ylpeys voi missä silmänräpäyksessä tahansa häntä saattaa? Ettekö milloinkaan ole tulleet ajatelleeksi, että ne ovat syynä kauhistavaisiin rikoksiin, jotka tuottavat hirmuisia rangaistuksia; ja raakaa voimaa vastaan, jota hurjat himot hallitsevat, suojelee yhteiskunta itsensä vankiloilla ja kalereilla."
"Sir, kuinka uskallatte —"
"Hiljaa! Jos ihminen tappaa toisen ihmisen hillitsemättömän vihan hetkenä, niin on se rikos, jota, vaikka omatunto kovasti sitä rankaisee, laki lempeästi kohtelee ja sanoo pelkäksi miestapoksi; mutta jos voipi ilmoittaa jotakin syytä väkivaltaan — niinkuin mustasukkaisuutta tai kostoa — eikä olisi yhtään todistajaa vakuuttamassa ettei väkivalta ollut tahdollinen, niin laki ei sano sitä miestapoksi, vaan murhaksi. Eikö se ollut tämä ajatus, joka saattoi teitä rukoilevasti huudahtamaan: 'Menkää pian — välttäkää häntä?'"
Vaimo ei vastannut mitään, vaan vaipui tuolillensa ja hengitti raskaasti.
"Niin, rouva," pitkitti Kenelm lempeästi; "älkää olko levoton. Jos te minua autatte niin minä olen varma siitä että voin pelastaa poikanne sellaisista vaaroista, ja minä vaan pyydän teiltä lupaa saada häntä pelastaa. Minä olen vakuutettu siitä, että hän on hyvä ja jalo luonteeltansa, ja että hän kannattaa pelastaa." Näin puhuessaan hän tarttui Mrs Bowles'in käteen. Tämä puristi hänen kättänsä ja hänen ylpeytensä katosi ja hän alkoi itkeä.
Vihdoin hän jälleen toipui ja sanoi:
"Se on kaikki tuon tytön takia. Hän ei ollut sellainen ennenkuin hän tutustui hänen kanssansa ja tämä teki hänen puolihulluksi. Hän ei ole sama mies kuin ennen siitä asti — Tom parka!"
"Tiedättekö, että hän kyläläisten läsnäollessa on luvannut minulle että, jos hän tappelussa joutuisi tappiolle, niin hän ei milloinkaan enää kiusaisi Jessie Wiles'iä?"
"Kyllä, hän kertoi itse sen minulle; ja tämä juuri nyt häntä vaivaa. Hän miettii, miettii sitä yhä ja jupisee itsekseen, eikä anna itseänsä lohduttaa; — ja minä pelkään, että hän miettii kostoa. Ja, sentähden minä vielä kerta pyydän teitä karttamaan häntä."
"Hän ei mieti kostoa minulle. Jos minä menisin pois enkä enää milloinkaan täällä kävisi, luuletteko, suoraan puhuen, että tuon tytön henki olisi vaaratta?"
"Mitä! Minun Tomminiko tappaisi vaimon?"
"Ettekö milloinkaan ole sanomalehdissä lukenut, että mies on tappanut lemmittynsä tai tytön, joka ei ole hänen lemmityiseksensä ruvennut? Oli miten oli, te ette hyväksy hänen hulluuttansa tässä suhteessa. Jos olen oikein kuullut, niin olette toivoneet, että Tom joksikin ajaksi muuttaisi pois kylästä, siksi kunnes Jessie Wiles on — suoraan sanoen, joutunut naimiseen tahi muuttanut pois."
"Niin, minä olen toivonut ja rukoillut Jumalaa siitä kauan aikaa, sekä hänen tähtensä, että tytön tähden. Ja minä en todella tiedä mitä meidän on tekeminen, jos hän tänne jääpi, sillä hän ei saa työtä täällä. Squire Travers ei enää anna hänelle työtä, eikä useat arentimiehetkään; ja tämä ammatti oli niin edullinen hänen isävainajansa aikana! Ja jos hän muuttaisi täältä pois, niin hänen setänsä, joka on eläinlääkäri Luscombessa, ottaisi hänet apulaisekseen, sillä hänellä ei itsellä ole yhtään poikaa ja hän tietää kuinka taitava Tom on; — ei kukaan niin hyvin hevosia tunne, eikä lehmiäkään."
"Ja koska Luscombe on suuri kylä, niin on tietysti ammatti siellä edullisempi, kuin se täällä voi olla, vaikka Tom saisikin täällä työtä."
"Tietysti, viisi kertaa edullisempi — jos hän vaan sinne muuttaisi; mutta hän ei tahdo kuulla siitä puhuttavankaan."
"Mrs Bowles, minä kiitän teitä siitä, että olette tätä minulle kertonut, ja minä olen varma siitä, että kaikki päättyy hyvin. Minä en nyt tahdo teitä enempää vaivata. Tom ei, luullakseni, nouse ylös ennenkuin illempänä?"
"Oh, sir, hän näyttää siltä kun hän ei enää nousisikaan ylös, paitsi tekemään jonkun hirveän rikoksen."
"Rohkaiskaa mielenne! Minä tulen takaisin illalla ja silloin teidän pitää viedä minua Tomin luo ja jättää minua sinne rupeemaan hänen ystäväksensä, niinkuin olen tullut teidän ystäväksenne. Älkää sillä välin puhuko sanaakaan minusta."
"Mutta —"
"Mutta, Mrs Bowles, on sana, joka jäähdyttää monen jalon kehoituksen, tukehduttaa monen ystävällisen ajatuksen ja tekee monen veljellisen toimen mahdottomaksi. Ei kukaan voisi milloinkaan rakastaa lähimmäistänsä niinkuin itseänsä, jos hän kuuntelisi kaikkia niitä 'mutta,' joita voitaisiin lausua asian toiseen puoleen katsoen."
Kenelm lähti nyt astumaan pappilaan päin, mutta juuri kun hän tuli pappilan maalle, kohtasi hän miehen, jonka puku oli niin papillinen, että hän seisahtui ja sanoi:
"Onko minulla kunnia puhutella Mr Lethbridgeä?"
"Se on minun nimeni," sanoi pappi, ystävällisesti hymyillen. "Voinko jollain tavalla teitä auttaa?"
"Kyllä, jos sallitte minun puhua teidän kanssanne muutamista teidän pitäjäläisistänne."
"Minun pitäjäläisistäni! Minä pyydän anteeksi, mutta te olette minulle vallan vento vieras ja, luullakseni, seurakuunallekin."
"Seurakunnalle — ei, minä olen aivan perehtynyt siihen; ja minä uskon, suoraan sanoen, ettei milloinkaan kiihkeämpi rauhansortaja ole yrittänyt tunkea sen yksityisiin asioihin."
Mr Lethbridge joutui hämilleen ja sanoi kotvasen vaiti oltuansa:
"Minä olen kuullut puhuttavan nuoresta miehestä, joka on oleskellut
Mr Saundersonin luona ja joka nykyänsä on koko kylän juttuna.
Te olette —"
"Se nuori mies. Valitettavasti! olen."
"Noh," sanoi Mr Lethbridge ystävällisesti, "minä en puolestani, evankeliumin palvelijana, voi tointanne hyväksyä, ja, jos rohkenisin, niin neuvoisin teitä luopumaan siitä; mutta kuitenkin minun on myöntäminen, että en moiti sitä että te vapautitte tyttö-raukan häpeällisestä vainoomisesta ja annoitte, vaikka raa'alla tavalla, aika kyydin hurjalle hylkiölle, joka kauan on ollut koko seudun kauhuna ja harmina. Seurakunnan siveellinen tunto on tavallisesti oikea — te olette saavuttaneet koko kylän kiitoksen. Minäkään en tahdo olla teitä kiittämättä. Te heräsitte tänä aamuna mainiona miehenä. Älkää sentähden huokailko 'valitettavasti'."
"Lord Byron heräsi yhtenä aamuna mainiona miehenä ja seuraus siitä oli, että hän huokasi 'valitettavasti' koko lopun ikäänsä. Jos löytyy kaksi asiaa, joita viisaan miehen tulee välttää, niin ne ovat maine ja rakkaus. Jumala minua varjelkoon molemmista!"
Pappi taas näytti hämmästyneeltä; mutta kun hän luonteeltaan oli sääliväinen ja taipuvainen katselemaan kaikkea inhimillistä lempein silmin, sanoi hän hiljaa päätänsä nyykäyttäen:
"Minä olen aina kuullut, että amerikalaiset ylipäänsä saavat paremman kasvatuksen kuin me täällä Englannissa, ja että heidän lukeva yleisönsä on äärettömän paljon suurempi kuin meidän, mutta kun minä kuulen henkilön teidän säädystänne, jota tässä maassa ei pidetä suuressa arvossa ymmärryksen kehityksen ja siveysopillisen filosofiian suhteen, puhuvan Byronista ja lausuvan ajatuksia, jotka eivät ole kokemattoman nuoren miehen tavallista kevytmielisyyttä, vaan ovat suuresta arvosta ajattelevalle kristitylle, joka tietää kuinka vähäpätöisiä esineitä ihmissydän enin halajaa, niin minä olen oikein ihmeissäni, ja — oi, nuori ystäväni, teidän kasvatuksenne olisi varmaankin voinut tehdä teitä kelvolliseksi johonkin parempaan virkaan."
Kenelm Chillinglyn peri-aatteita oli että järkevän miehen ei milloinkaan tule sallia itsensä tulla hämille; mutta tässä hän, käyttääksemme kansan lausetapaa, "otettiin takaa kiinni," ja hän alensi itsensä vallan tavallisten ihmisten kannalle ja sanoi: "Minä en teitä ymmärrä."
"Minä huomaan," jatkoi pappi, ystävällisesti päätänsä pudistaen, "niinkuin aina olen luullutkin, että tuossa paljon kiitetyssä sivistyksessä, jota amerikalaisille opetetaan, alkeelliset periaatteet oikean ja väärän välillä ovat enemmän laiminlyödyt kuin meidän omissa alhaisemmissa kansanluokissa. Niin, nuori ystäväni, vaikka osaatte lausua runoilijain sanoja ja kummastuttaa minua väitöksillä inhimillisen mainioisuuden ja rakkauden mitättömyydestä, jota olette oppineet pakanallisten runoilijoin kirjoista, niin ette kuitenkaan ymmärrä sitä sääliväisyyttä ja, kohtuullisimpain ihmisten arvostelun mukaan, sitä ylenkatsetta, joka osoitetaan sille ihmilliselle olennolle, joka antautuu teidän ammattiinne."
"Onko minulla ammatti?" sanoi Kenelm. "Sehän on hauskaa kuulla. Mikä on ammattini ja miksi täytyy minun olla amerikkalainen?"
"Miksi — minä en suinkaan ole vääriä tietoja saanut. Te olette se amerikkalainen — minä olen unohtanut hänen nimensä — joka on tullut tähän maahan tappelemaan Englannin taistelijain kanssa kilpataistelu-vyöstä. Te olette vaiti; te kallistatte päänne alas. Teidän ulkonäkönne, teidän totiset kasvonne, teidän pituutenne, teidän silminnähtävä sivistyksenne, kaikki todistaa syntyperäänne. Teidän urhoollisuutenne on ilmaissut ammattianne."
"Kunnioitettava sir," sanoi Kenelm sanomattoman totisen näköisenä, "minä olen etsimässä totuutta ja pakenemassa valhetta, mutta en vielä ole kohdannut niin salamielistä ihmistä kuin itse olen. Muistakaa minua rukouksissanne. Minä en ole amerikalainen; minä en ole kilpatappelija. Minä kunnioitan edellistä suuren tasavallan kansalaisena, joka tasavalta par'aikaa koettaa muodostaa hallitusta, jossa hän on huomaava että juuri se varallisuus, jota hän kokee luoda, ennen tai myöhemmin on tekevä hänen yrityksensä tyhjäksi. Minä kunnioitan jälkimmäistä sentähden, että voima, rohkeus ja kohtuullisuus ovat välttämättömiä ehtoja kilpataistelijalle ja kuninkaiden ja sankarien etevimpinä koristuksina. Mutta minä en ole yhtä enkä toista. Kaikki mitä minä itsestäni voin sanoa on, että minä olen sitä hyvin määräämätöntä luokkaa, joka tavallisesti sanotaan englantilaisiksi herrasmiehiksi, ja että minulla sukuperän ja kasvatuksen kautta on oikeus pyytää teitä puristamaan kättäni sellaisena."
Mr Lethbridge näytti taas hämmästyneeltä, nosti hattuansa, kumarsi ja tarttui hänen käteensä.
"Nyt te varmaankin sallitte minun puhua teidän kanssanne teidän pitäjäläisistänne. Te otatte osaa Will Somers'in kohtaloon — sen minäkin teen. Hän on ahkera ja kätevä. Mutta täällä ei osteta paljon hänen koriansa, ja hänellä olisi epäilemättä parempi jossakin kaupungissa. Miksi hän ei tahdo muuttaa muualle?"
"Minä pelkään, että Will parka vallan riutuisi, jos hän ei enää saisi nähdä sitä kaunista tyttöä, jonka tähden te niin urhoollisesti tappelitte Tom Bowles'in kanssa."
"Tuo onneton mies on siis todella rakastunut Jessie Wiles'iin? Ja uskotteko, että tyttö rakastaa häntä yhtä paljon?"
"Minä olen varma siitä."
"Ja että hänestä tulisi hyvä vaimo hänelle — se on, niin hyvä kuin vaimot voivat olla."
"Hyvästä tyttärestä tulee tavallisesti hyvä vaimo. Ja tällä paikalla ei ole yhtään isää, jolla on parempi lapsi kuin Jessie on isällensä. Hän on todella erinomainen tyttö. Hän on ahkerin oppilas meidän koulussamme ja minun vaimoni pitää hänestä paljon. Mutta hänellä on jotakin parempaa kuin ahkeruus: hänellä on erittäin hyvä sydän."
"Mitä te sanotte on aivan yhtäpitävää oman ajatukseni kanssa. Ja tytön isällä ei ole mitään muuta Will Somers'ia vastaan kuin pelko, että Will ei voisi vaimoa ja perhettä elättää?"
"Hänellä ei voi olla muuta häntä vastaan, kuin se, jota voi sovittaa kaikkiin kosijoihin. Minä tarkoitan hänen pelkoansa, että Tom Bowles voisi tehdä hänelle jotain pahaa, jos hän saisi tietää, että tyttö aikoi mennä naimiseen jonkun toisen kanssa."
"Te luulette siis, että Mr Bowles todella on paha ja vaarallinen ihminen?"
"Hän on paha ja vaarallinen, ja vielä pahempi siitä asti kun hän rupesi juomaan."
"Minä oletan, että hän ei juonut ennenkuin hän rakastui Jessie
Wiles'iin?"
"En minäkään usko, että hän sitä ennen joi."
"Mutta, Mr Lethbridge, ettekö milloinkaan ole koettaneet vaikuttaa tähän vaaralliseen mieheen?"
"Minä olen tietysti koettanut, mutta kohdannut ainoastaan solvauksia. Hän on jumalaton mies, eikä ole moneen vuoteen käynyt kirkossa. Hän näyttää saaneen pintapuoliset tiedot sellaisessa turhamaisessa opissa, jota epäuskoisista kirjoista opitaan, ja minä pelkään, ettei hänellä ole uskontoa ensinkään."
"Polyfem parka! Eipä ole kumma, että hänen Galateansa häntä kammoksuu."
"Vanha Wiles on kovin peloissaan ja on pyytänyt minun vaimoni hankkimaan Jessielle palveluspaikan kaukana täältä. Mutta Jessie sanoo ei voimansa lähteä meidän kylästä."
"Samasta syystäkö kuin se, joka sitoo Will Somers'in siihen maahan, jossa hän on syntynyt?"
"Niin vaimoni luulee."
"Uskotteko että, jos Tom Bowles olisi poissa ja Jessie ja Will menisivät naimisiin, he voisivat Mrs Bawtreyn seuraajina ansaita kylläksi tullaksensa toimeen; jos Willin tulot kori-töistä lisättäisiin niihin tuloihin, joita puoti ja maa tuottaisi?"
"Kylläksi tullaksensa toimeen? Tietysti. He tulisivat oikein rikkaiksi.
Minä tiedän, että jos puotia oikein hoidetaan, tuottaa se paljon rahaa.
Tuo vanha vaimo ei enää voi hoitaa puotia niinkuin hänen tulisi tehdä,
mutta kuitenkin on vielä monta, jotka tekevät kauppaa hänen luonansa."
"Will Somers näyttää olevan kivulloinen. Kenties hän tulisi terveemmäksi, jos taistelu hengen elatuksesta olisi vähemmän väsyttävä ja jos hänen ei tarvitsisi pelätä kadottavansa Jessieä."
"Hänen henkensä pelastuisi sen kautta, sir."
"Siinä tapauksessa," sanoi Kenelm, syvästi huoaten ja synkännäköisenä, "minä pelkään, että minun täytyy ruveta siksi välikappaleeksi, joka vie nämät kaksi rakkaudenlintua samaan häkkiin, vaikka minä itse kovin paheksin sitä sielumme tasapainon häiritsemistä, jota sanotaan 'rakkaudeksi,' ja vaikka minä olen viimeinen, jonka tulisi lisätä niitä huolia ja suruja, joita avioliitto uhriensa päälle panee — puhumattakaan siitä pahasta, joka syntyy siitä, että avioliitto lisää jo ennestään liian suurta väkilukua. Minä ostan puodin ja sen tavaravaraston heille, sillä ehdolla, että te hyväntahtoisesti koetatte saada Jessien isää suostumaan heidän tuumaansa. Mitä urhoolliseen ystävääni Tom Bowles'iin tulee, niin minä lupaan vapauttaa heitä ja kylää tästä liiallisesta olennosta, joka vaatii avarampaa alaa kehittääksensä voimiansa. Suokaa anteeksi etten anna teidän keskeyttää minua. Minä en ole vielä lopettanut mitä minulla on sanottavaa. Sallikaa minun kysyä, asuuko Mrs Huhu tässä kylässä?"
"Mrs Huhu! Ah, minä ymmärrän. Tietysti; missä vaan naisella on kieli, siellä Mrs Huhulla on koti."
"Tämä Mrs Huhu voisi, siitä syystä että Jessie on kaunis ja että minä kävelin hänen kanssansa silloin kuin kohtasin Tom Bowles'in, sanoa päätänsä nyykäyttäen: 'se ei ollut pelkästä ihmisrakkaudesta kun muukalainen oli niin aulis Jessie Wiles'ille.' Mutta jos rahat puodin edestä maksetaan teidän kauttanne Mrs Bawtreylle, ja te hyväntahtoisesti otatte toimittaaksemme kaikki tämän kaupan yhteydessä olevat asiat, niin ei Mrs Huhulla ole mitään sanottavaa kenestäkään."
Mr Lethbridge katsoi kummastellen Kenelmin juhlallisiin kasvoihin.
"Sir," sanoi hän hetkisen vaiti oltuansa, "minä tuskin tiedän miten ilmoittaa ihastustani teosta, joka on niin jalo, niin hyvin harkittu ja niin viisaasti ja taitavasti toimitettu, että — että —"
"Minä pyydän, sir, älkää saattako minua häpeämään itseäni enemmän, kuin nyt jo te'en, sillä sekaantuminen rakkauden asioihin on vallan vastoin minun mielipidettäni mitä koskee parhainta tapaa päästäksemme 'enkeleitä lähelle.' Lopettaaksemme tätä asiaa, katson parhaimmaksi antaa teille ne 45 puntaa, joista Mrs Bawtrey on suostunut luopumaan arennistansa jäljellä olevaksi ajaksi ja myymään sen varaston, mikä hänellä on; mutta te tietysti ette saa julaista mitään ennenkuin minä olen täältä lähtenyt ja Tom Bowles myöskin. Minä toivon saavani hänet pois huomenna; tänä iltana saan tietää, voinko luottaa siihen, että hän lähtee täältä — ja minun täytyy viipyä täällä siksi kuin hän lähtee pois."
Näin puhuen Kenelm muutti taskukirjastansa Mr Lethbridgen käteen pankkiseteleitä 45 punnan arvosta.
"Ilmoittakaa minulle edes sen herrasmiehen nimi, joka kunnioittaa minua uskomalla minulle tällaisen luottamustoimen ja joka on hankkinut minun pitäjäläisilleni niin suuren onnen."
"Ei löydy mitään tärkeätä syytä, miksi en voisi teille sanoa nimeäni, mutta minä myöskään en tiedä mitään syytä, miksi sitä tekisin. Te muistatte varmaankin Talleyrandin neuvoa: 'Jos olette kahden vaiheilla, kirjoittaako kirje tai ei, niin älkää kirjoittako.' Tätä neuvoa voi sovittaa moniin epäyksiin tässä elämässä, paitsi kirjeiden kirjoitukseen. Hyvästi sir!"
"Varsin kummallinen nuori mies," jupisi pappi ja katseli poismenevän ko'okkaan muukalaisen jälkeen; sitten hän lisäsi päätänsä nyykäyttäen: "Täydellinen originaali!" Hän tyytyi tähän selitykseen. Tehköön lukija samoin.