VIIDESTOISTA LUKU.
Kenelm löysi todella suuren kasan kirjeitä ja pilettejä kun hän tuli autioon kortteeriinsa Mayfairissa — useat niistä olivat vaan kutsumuskirjeitä aikaa sitten menneihin päiviin, eikä mitkään olleet tärkeitä paitsi kaksi kirjettä Sir Peteriltä, kolme hänen äidiltänsä ja yksi Tom Bowlesilta.
Sir Peterin kirjeet olivat lyhyet. Ensimmäisessä hän hiukan toruu Kenelmiä siitä että hän on lähtenyt pois jättämättä adressia; ja kertoo että hän oli tutustunut Gordonin kanssa, että tämä nuori herrasmies miellytti häntä, että hän siirsi nuo 20,000 puntaa hänelle, ja että hän oli kutsunut Gordonin, Traversin perheen ja Lady Glenalvonin Exmundhamiin. Toisessa kirjeessä, joka oli myöhemmin kirjoitettu, Sir Peter ilmoitti että kutsutut vieraat olivat tulleet ja puhui erittäin suurella lämpimyydellä Cecilian viehättävistä ominaisuuksista ja käytti tilaisuutta muistuttaaksensa Kenelmiä tämän antamasta pyhästä lupauksesta, ettei milloinkaan kosia nuorta ladya, ennenkuin Sir Peter oli tutkinut asian ja antanut siihen suostumuksensa. "Tule Exmundhamiin, ja jos minä en anna suostumustani sinulle kosia Cecilia Traversia, niin pidä minua tyrannina."
Lady Chillinglyn kirjeet olivat paljon pitemmät. Hän puhuu enemmän surustansa siitä että Kenelmin tavat yhä edelleen ovat niin kummalliset — niin vallan erilaiset kuin muiden ihmisten, niinkuin sekin että hän juuri säsongin kestäessä lähti London'ista, ja lähti niin ettei edes palvelijakaan tiennyt mihin hän meni — hän ei tahdo Kenelmin tunteita loukata; mutta tällainen menetystapa ei ollut nuorelle korkeasukuiselle herrasmiehelle luonnollista. Jos hän ei kunnioittanut itseänsä, tuli hänen ainakin kunnioittaa vanhempiansa, etenkin äitiparkaansa. Sitten Lady Chillingly alkoi puhua Leopold Traversin hienosta käytöksestä ja Chillingly Gordonin hyvästä päästä ja miellyttävästä puheesta; hän oli nuori mies, josta jokainen äiti voisi ylpeillä. Tästä aineesta hän kääntyi vaikeroivaan perheellisten seikkain kertomiseen. John pastori oli hyvin tylysti lausunut mielipiteensä Chillingly Gordonille erään ulkomaalaisen kirjailijan kirjan johdosta — jonka kirjailijan nimi oli Comte tai Count taikka jotain sinnepäin — jossa kirjassa Mr Gordon oli huomannut moniaita varsin hyväntahtoisia mielipiteitä ihmiskuntaa kohtaan, joita John pastori hyvin sopimattomalla tavalla oli väittänyt olevan hyökkäyksiä uskontoa kohtaan. Mutta todellisuudessa John pastori hänen mielestänsä oli liian ankara Korkean kirkon puoltaja. Näin puhuttuansa John pastorista, teki hän muutamia naisellisia muistutuksia noiden kolmen Miss Chillingly'jen kummallisesta puvusta. Sir Peter oli hänen tietämättänsä — se oli niin Sir Peterin kaltaista — kutsunut heitä heidän vieraillensa seuraksi, Lady Glenalvon'ille ja Miss Traversille, joiden puku oli niin täydellinen (tässä hän kertoi mimmoinen heidän pukunsa oli), ja he tulivat ruohonpäisissä leningeissä, joissa oli hienot pitsit reunuksina, ja Miss Lallylla oli kiharat ja jasmiiniseppele päässä, "jommoista ei minkään kahdeksantoista vuotta vanhemman tytön tulisi pitää."
"Mutta, poikaseni," lisäsi hänen arvonsa, "sinun isä parkasi suku on todella hyvin omituinen. Minulla on enemmän kärsimyksiä kuin kukaan tietää. Minä kannan ristiäni niin hyvin kuin voin. Minä tunnen velvollisuuteni ja tahdon niitä täyttää."
Kun näitä perhesuruja näin oli kerrottu ja niistä oli vaikeroittu, palasi Lady Chillingly vieraidensa luo.
Hän nähtävästi ei tiennyt mitään miehensä tuumista Cecilian suhteen ja puhui hänestä hyvin lyhyesti: "Hyvin kaunis nuori lady, vaikka liian valkoverinen hänen mielestänsä, ja käytöksensä puolesta miellyttävä." Viimeksi hän laveasti puhui kuinka hauskaa hänelle oli tavata nuoruuden ystäväänsä, Lady Glenalvonia.
"Häntä ei ole ensinkään suuri maailma pilannut, jonka minä, valitettavasti, aikaa sitten jätin, käyttääkseni velvollisuuksiani vaimona ja äitinä, vaikka minun alttiiksi panemistani niin vähässä arvossa pidetään. Lady Glenalvon ehdoittelee että täyttäisimme tuon kamalan vanhan lammikon — joka olisi suuri edistys. Mutta tietysti sinun isä-parkasi panee vastaan."
Tomin kirje oli kirjoitettu mustareunaiselle paperille ja kuului näin:
"Hyvä Sir! Siitä kuin minulla oli kunnia tavata teitä Londonissa, olen kärsinyt suuren tappion — minun setäni ei enää ole elävitten joukossa. Hän kuoli äkisti iloisen illallisen jälkeen. Yksi lääkäri sanoo että hän kuoli halvaukseen, toinen sanoo sydämentautiin. Hän on tehnyt minun perillisekseen, määrättyään sisarelleen osan omaisuudestaan — ei kellään ollut aavistusta siitä että hän oli koonnut niin paljon. Minä olen nyt rikas mies. Ja minä aion luopua eläinlääkärin virasta, joka viime aikoina — siitä asti kuin rupesin lukemaan, johon te hyväntahtoisesti minua neuvoitte — on käynyt minulle vastenmieliseksi. Etevin viljakauppias täällä on pyytänyt minua kauppaliittoon kanssansa; ja minun nähdäkseni on se erittäin hyvä ja edullinen asema elämässä. Mutta, sir, minä en voi tätä nykyä siihen tuumaan ruveta — en voi, vaikka tahtoisin, mitään päättää. Minä tiedän että te nauratte minulle kun sanon että minulla on kummallinen halu matkustaa vähäsen. Olen lukenut matkakertomuksia ja ne kummittelevat minun mielessäni enemmän kuin mitkään muut kirjat. Mutta en luule voivani lähteä maasta tyytyväisellä mielellä ennenkuin olen saanut vielä kerta luoda silmäyksen siihen, jonka kyllä tiedätte, ennenkuin olen saanut häntä nähdä ja tietää että hän on onnellinen. Minä olen varma siitä että voisin puristaa Willen kättä ja suudella tuon toisen pientä kättä ilman pahaa ajatusta. Mitä te siihen sanotte, sir? Te lupasitte kirjoittaa minulle hänestä. Mutta en ole kuullut mitään teistä. Susyllakin, tuolla pienellä kukkapallilla leikkivällä tytöllä, on ollut suru — se vanha mies, jonka luona hän oli, kuoli muutamia päiviä setäni kuoleman jälkeen. Muistaakseni olen kertonut teille että äitini muutti tänne, kun paja Graveleighissä myytiin; ja hän ottaa Susyn tykönsä. Hän pitää hyvin paljon Susysta. Antakaa minun pian kuulla teistä, hyvä sir, ja antakaa minulle neuvoja matkan suhteen — ja häneen nähden. Ymmärrättehän että mielelläni soisin hänen ajattelevan parempaa minusta, kun olen kaukaisessa maassa.
"Minä olen, hyvä sir,
"Teidän kiitollinen palvelijanne
"T. Bowles."
"P. S. — Miss Travers on lähettänyt minulle Willen viimeisen rahalähetyksen. Ainoastaan hyvin vähän on enää maksamatta velasta; varmaankin ne menestyvät hyvin. Toivon ettei hän rasita itseänsä liiaksi."
Kun Kenelm palasi junassa illalla, meni hän Will Somersin taloon. Puoti oli jo kiinni, mutta eräs roteva palvelustyttö vei hänet puodin takaiseen huoneesen, jossa hän tapasi koko perheen illallisella, paitsi pienokaista, joka jo aikaa sitten oli kehtoonsa vetäytynyt, ja kehto oli kannettu yläkerrokseen. Will ja Jessie olivat hyvin mielissään, kun Kenelm itse tarjousi syömään illallista heidän kanssansa, joka ei suinkaan huono ollut, vaikka se oli kohtuullinen. Kun ateria oli päätetty ja ruoan tähteet viety pois, siirsi Kenelm tuolinsa lähelle sitä lasi-ovea, joka vei pieneen hyvästi hoidettuun puutarhaan — sillä Will hoiti sitä aina ennenkuin hän aamuin alkoi varsinaista työtänsä. Ovi oli auki; siitä tulvasi tähdikkään illan viileys sekä uinailevien kukkasien tuoksu.
"Teillä on täällä hauska koti, Mrs Somers."
"Niin on todella, ja me tiedämme siunata häntä, jota meidän tulee siitä kiittää."
"Se ilahuttaa minua. Kuinka usein Jumala, kun Hän tahtoo osoittaa meille jonkun erityisen hyvän, vuodattaa hyvyyttä kanssaihmisen sydämeen — kenties sellaisen ihmisen, josta me kaikkein vähimmin sitä voisimme ajatella; mutta siunaessamme sitä ihmistä, kiitämme Jumalaa, joka hänen sydämeen tämän hyvyyden vuodatti. Rakkaat ystäväni, minä tiedän että te kaikki kolme luulette minun olevan sen välikappaleen, jonka Jumala on valinnut hyväntekeväisyytensä toimeenpanemiseen. Te luulette että se oli minulta kun te saitte sen lainan, joka saattoi teitä tilaisuuteen muuttaa Graveleighista ja asettua tänne asumaan. Te olette erehtyneet — te katsotte epäileväisesti minuun."
"Eihän se voinut olla Squiri," huudahti Jessie. "Miss Travers vakuutti minulle ettei se ollut hän eikä hän itse. Se on varmaankin te. Suokaa anteeksi, mutta kukapa se muuten olisi?"
"Teidän miehenne arvaa sen. Otaksukaa, Will, että olette kohdellut pahoin ihmistä, josta kuitenkin pidätte, ja että te, likemmältä asiaa ajateltuanne, olette ollut hyvin pahoillanne ja hävennyt itseänne, ja otaksukaa että teillä myöhemmin olisi tilaisuutta ja kykyä tehdä tälle henkilölle palveluksen, luuletteko että tekisitte sen?"
"Muuten olisin huono mies."
"Hyvä! Ja olettakaa että kun se henkilö, jolle te olette tämän palveluksen tehnyt, saisi tietää että te olitte sen hyvän työn hänelle tehnyt, ei olisi siitä kiitollinen, ei katsoisi sitä kauniiksi teidän puolestanne täten sovittaa sen pienen vääryyden, minkä hän kukaties ennen oli teille tehnyt, vaan olisi epäkohtelias, äkäinen ja suuttunut, ettekö katsoisi tätä henkilöä kiittämättömäksi olennoksi — kiittämättömäksi ei ainoastaan teitä, hänen kanssaihmistänsä — vaan Jumalaakin kohtaan, joka herätti teidän sydämessänne ajatuksen olla Hänen inhimillinen välikappaleensa tehdyn hyvän työn toimeen panemiseen?"
"Kyllä, sir, tietysti," sanoi Will, joka, vaikka hän oli paljoa älyllisempi Jessiä, ei huomannut mitä Kenelm tarkoitti; sillä välin Jessie kovasti puristi käsiänsä yhteen, kävi vallan kalpeaksi ja, katsellen säikähtyneenä Willen kasvoihin, vastasi äkkiä:
"Oi Mr Chillingly, minä toivon ettette tarkoita Mr Bowlesia?"
"Ketäpä toista tarkoittaisin?"
Will nousi äkkiä tuoliltansa, hänen kasvonsa vallan muuttuivat.
"Sir, sir, tämä on kova kohtaus, kovin kova."
Jessie riensi Willen luo, pani käsivartensa hänen kaulansa ympäri ja huokasi.
Kenelm kääntyi hiljaa vanhan Mrs Somersin puoleen, joka oli herennyt sitä työtä tekemästä, jota hän oli tehnyt illallisen jälkeen; hän, näet, kutoi sukkia pienokaiselle.
"Hyvä Mrs Somers, mitä hyötyä siitä on että olette isoäiti ja kudotte sukkia pienille lapsenlapsille, jos ette voi vakuuttaa näitä tuhmia lapsianne siitä että he ovat liian onnelliset voidaksensa pitää vihaa miestä kohtaan, joka olisi tahtonut heitä eroittaa ja nyt sitä katuu?"
Kenelmin ihmeeksi vanha Mrs Somers nousi paikaltansa ja läheni arvoisuudella, jommoista ei kukaan olisi voinut hiljaiselta talonpoikaiselta naiselta odottaa, avioparia, nosti toisella kädellänsä Jessien kasvot ylös, pani toisen Willen pään päälle, ja sanoi: "Jos ette toivo saada jälleen tavata Mr Bowlesia ja sanoa hänelle: 'Jumala teitä siunatkoon, sir!' niin ette ansaitse sitä Jumalan siunausta, joka teillä on." Sitten hän taas palasi tuolilleen ja alkoi kutoa.
"Jumalan olkoon kiitos siitä että olemme maksaneet suurimman osan velkaa," sanoi Will hyvin liikutetulla äänellä, "ja minä luulen, Jessie, että me voimme maksaa loputkin, kun säästäväisesti elämme ja myymme ne tavarat mitkä meillä on — ja silloin, sir," lisäsi hän, Kenelmiin kääntyen, "me kiitämme Mr Bowlesia."
"Se ei minua ensinkään tyydytä, Will," vastasi Kenelm; "ja koska minä autoin teidät yhteen, niin katson oikeudekseni sanoa teille etten milloinkaan olisi sitä tehnyt, jos olisin voinut aavistaa että teillä on niin vähän luottamusta vaimoonne, että sallitte muiston Mr Bowlesilta teitä loukata. Te ette tuntenut itsenne nöyryytetyksi, kun luulitte että olitte velkaa minulle rahoja, joita rehellisellä tavalla maksatte. Noh hyvä, minä lainaan teille sen pienen rahasumman, joka vielä on maksamatta velastanne Mr Bowlesille, jotta pikemmin voitte hänelle sanoa: 'Kiitoksia.' Mutta, olkoon se meidän kesken sanottu, Will, minä luulen että te olette sekä parempi että miehekkäämpi mies, jos ette ota lainaksi minulta sitä pientä summaa, jos huomaatte että teidän tulee Mr Bowlesille sanoa 'Kiitoksia,' ilman tuota turhaa ajatusta että, koska olette velkanne maksaneet, ette ole hänelle mitään velkaa hänen hyvyydestänsä."
Will katsoi toisaalle ja näytti olevan kahdella päällä. Kenelm jatkoi: "Minä olen tänään saanut kirjeen Mr Bowlesilta. Hän on tullut rikkaaksi ja aikoo lähteä ulkomaille; mutta ennenkuin hän menee, sanoo hän mielellänsä tahtovansa puristaa Willen kättä ja saada Jessieltä vakuutuksen että hänen entinen raaka käytöksensä häntä kohtaan on anteeksi annettu. Hän ei aavistanut että minä lavertelisin lainasta; hän toivoi että se aina pysyisi salaisuutena. Mutta ystäväin kesken ei tarvita salaisuuksia. Mitä sanotte, Will? Vastaanotetaanko Mr Bowles täällä ystävänä vai ei?"
"Sydämellisesti tervetullut," sanoi vanha Mrs Somers, katsoen ylös sukankutimestaan.
"Sir," sanoi Will, äkkiä rohkaisten mieltänsä, "te ette suinkaan ole milloinkaan rakastanut. Jos olisitte sitä tehnyt, niin ette olisi niin ankara minulle. Mr Bowles oli rakastunut vaimooni. Mr Bowles on kaunis mies ja minä olen rampa."
"Oh, Will, Will!" huudahti Jessie.
"Mutta minä luotan sydämestäni ja sielustani vaimooni; ja nyt kun ensi tuska on ohitse, on Mr Bowles oleva, niinkuin äiti sanoo, sydämellisesti tervetullut."
"Kätenne tänne! Nyt puhutte niinkuin mies, Will. Minä toivon tuovani Mr Bowlesin mukaani tänne parin päivän kuluttua syömään illallista teidän kanssanne."
Ja samana iltana Kenelm kirjoitti Mr Bowlesille:
"Hyvä Tom! Tulkaa muutamaksi päiväksi minun luokseni Cromwell Lodgeen, Moleswichissä. Mr ja Mrs Somers toivovat saamansa tavata teitä ja kiittää teitä. Minä en voinut ainaiseksi jäädä niin hävyttömäksi että noudattaisin teidän oikkuanne. He väittivät että minä olin ostanut puodin ynnä muuta heille, ja puolustaakseni itseäni täytyi minun sanoa kuinka asia oli. Puhutaan enemmän tästä ja matkoista kun te tulette.
"Teidän todellinen ystävänne,