11 LUKU.
Nydia esiintyy taikurina.
Kun tessalitar huomasi, ettei Arbakes enää palannut, kun hän sai tunnin toisensa jälkeen hautoa tuskallista epäluuloaan, minkä hänen sokeutensa teki kaksin verroin raskaammaksi, alkoi hän kädet ojennettuina haparoida pitkin vankilansa seiniä etsien ovea, josta pujahtaa ulos; ja tuntiessaan huoneen ainoan oven lujasti teljetyksi huudahti hän niin lujaa ja rajusti kuin vain hänenlaisensa alkuperäisen villi luonne ja avuttomasta tilastaan epätoivoinen ihminen voi sen tehdä.
»Hoo, tyttö!» vartioiva orja virkkoi avaten oven, »onko skorppiooni sinua pistänyt? tai arveletko, ettemme täällä voi sietää hiljaisuutta ja että tulemme toimeen kuten Jupiter lapsena huutamalla vain 'hullabaloo'!»
»Missä on isäntäsi? ja miksi minut on teljetty tänne? Tahdon ilmaa ja vapautta! Anna minun mennä!»
»Ah! lapseni, etkö ole nähnyt Arbakesta kyllin usein tietääksesi, että hän tahtoo aina olla käskijänä? Hän on sanonut, että sinun pitää olla sisällä, ja sisällä pysyt, ja minä olen vartijasi. Ilmaa ja vapautta en voi sinulle antaa, mutta kyllä paljoa parempaa: ruokaa ja viiniä.»
»Jupiter auttakoon!» tyttöparka huokasi väännellen käsiään. »Ja miksi minua pidetään vankina? Mitä suuri Arbakes voi tahtoa minulta, mitättömältä olennolta?
»En tiedä. Ehkä olet täällä uuden emäntäsi vuoksi, joka tänä aamuna tuotiin tänne.»
»Mitä! Ione täällä?»
»On kyllä, neitoparka, eikä se näytä häntäkään oikein miellyttävän.
Mutta, Kastorin temppelin kautta! Arbakes on kohtelias mies naisille.
Neiti on hänen holhokkinsa, kuten tiedät.»
»Tahdotko viedä minut hänen luokseen?»
»Hän on sairas — puolitainnoksissa vihasta ja raivosta. Eikä minulla sitä paitsi ole käskyä päästää sinua, enkä koskaan tee mitään ominpäin. Kun Arbakes teki minusta tämän huoneen orjan[85] hän sanoi: 'tahdon opettaa sinulle vain yhden läksyn: niinkauan kuin minua palvelet, ei sinulla saa olla silmiä eikä korvia eikä omia ajatuksia, vaadin vain yhtä ominaisuutta — tottelevaisuutta'.»
»Mutta mitä vahinkoa siitä on, jos näenkin Ionen?»
»Sitä en tiedä, mutta jos puhetoveria kaipaat, olen kyllä halukas haastelemaan kanssasi, sillä minulla on ikävää pimeässä kopissani. Niin, ja sinähän olet tessalitar — etkö osaa joitakin erinomaisia temppuja veitsillä ja saksilla tai ennustaa onnea kuten niin monet maanmiehistäsi, jotta saisimme aikamme ratevasti kulumaan?»
»Pidä suusi, orja; tai jos puhua tahdot, kerro, mitä olet kuullut
Glaukuksesta!»
»Isäntäni lähti vastikään atenalaisen kuulusteluun. Glaukus saa kyllä kärsiä rangaistuksen.»
»Mistä?»
»Pappi Apekideen murhasta.»
»Ah!» Nydia parkaisi sivellen kädellä otsaansa. »Kuulin siitä kyllä, mutta en käsittänyt mitään. Mutta kuka uskaltaa katkaista hiuskarvaakaan hänen päästään?»
»Pelkään, että leijona uskaltaa.»
»Jumalat auttakoot! Mitä loruja sinä laskettelet?»
»Sitä vain, että jos hänet tuomitaan syylliseksi, niin on leijona tai tiikeri hänen pyövelinsä.»
Nydia syöksähti ylös ikäänkuin nuoli olisi hänen sydämensä lävistänyt. Hän päästi läpitunkevan huudon ja langeten polvilleen orjan eteen hän huudahti äänellä, joka sulatti tämänkin kivikovan sydämen! —
»Oi sano minulle puhuneesi leikkiä! — Se ei ollut totta! Puhu, puhu!»
»Uskon kautta, sokea tyttö! En tunne hituistakaan laista. Ehkei kaikki ole niin hullusti kuin sanoin. Mutta Arbakes on hänen syyttäjänsä, ja kansa vaatii uhria arenalle. Mutta, kultaseni, mitä atenalaisen kohtalo sinua liikuttaa?»
»Hän on ollut hyvä minulle. Et tiedä siis, mitä tapahtuu? Arbakes hänen syyttäjänsä? Oh, onnetonta kohtaloa! Kansa! — kansa! He voivat nähdä hänen kasvonsa — kuka voi olla julma atenalaiselle? — Mutta eikö rakkauskin ollut julma?»
Tyttörukan pää painui rinnalle, hän vaikeni, kuumat kyynelet vierivät hänen poskilleen, ja kaikki orjan lapselliset yritykset lohduttaa häntä tai havahduttaa hänet unelmistaan olivat turhat.
Kun taloustoimet saivat vartijan lähtemään huoneesta, alkoi Nydia koota ajatuksiaan. Arbakes oli Glaukuksen syyttäjä; Arbakes oli sulkenut hänet tänne; eikö se todistanut, että hänen vapautensa saattaisi auttaa Glaukuksen asiaa? Niin, hänet oli aivan varmasti houkuteltu ansaan; hän, Nydia, joutuisi edistämään rakkaansa turmiota! Oh, kuinka hän halusikaan päästä pakoon! Onneksi hänelle itselleen kaikki hänen aistimensa yhtyivät työhön suunnittelemaan pakoa. Ja miettiessään paon mahdollisuuksia hän jälleen tuli rauhallisemmaksi. Hänessä oli paljo sukupuolensa näyttelijää, ja se taito oli hänessä varhaisen orjantoimen mukana pitkälle kehittynyt. Eikö orjan alati tarvinnut olla viekas? Hän päätti pettää vartijansa; ja muistaessaan äkkiä tämän taikauskoiset kysymykset hänen tessalialaisista taidoistaan hän toivoi tätä tietä löytävänsä sopivan keinon päästä vapaaksi. Näitä tuumia hän hautoi koko päivän ja yön pitkät hetket, ja kun Sosia seuraavana aamuna pistäytyi häntä katsomassa, kiiruhti hän nyt ohjaamaan toisen lepertelynhalua sille taholle, jolta hän eilen oli tahtonut sen kaikin mokomin poistaa.
Hän oli kyllin ovela käsittääkseen, että pakoa saattoi yrittää vain yöllä, ja hänen täytyi sentähden, katkeraa kylläkin, odottaa vielä niin kauan.
»Ilta», hän virkkoi orjalle, »on ainoa oikea hetki tulkita kohtalon salamerkkejä; silloin sinun tulee saapua tänne. Mutta mitä haluat tietää?»
»Polluks avita! Haluaisin oikeastaan tietää yhtä paljon kuin isäntänikin, mutta se lienee mahdotonta. Annahan ensin kuulua, milloinka saan tarpeeksi rahaa ostaakseni vapauteni, tai lahjottaako egyptiläinen minulle sen ilman muuta. Toisinaan hän on varsin antelias. Sitten haluaisin tietää, saanko joskus haltuuni sen sievän kauppakojun Myropolialla,[86] jota jo kauan olen tarkastellut. Hajuvesiä kaupita on ihanaa työtä ja varsinkin vapautetulle orjalle, jolla jo on hiukan herrastapoja veressään.»
»Ah! Tahdot siis vastauksen kaikkiin näihin kysymyksiisi? On monta tapaa saada niihin vastaus. Sellainen on esim. litomantia s.o. puhuva kivi, joka vastaa rukouksiimme lapsen äänellä, mutta meillä ei nyt ole tuota kallisarvoista ja harvinaista kiveä. Sitten on gastromantia, s.o. kalpea kuolemanhenki näyttäikse veden pinnalla ja ennustaa tulevista asioista. Mutta sekin vaatii aivan erikoiskuosisia laseja ja pyhitettyä nestettä, ja niitä meillä ei ole. Luulen senvuoksi, että yksinkertaisin keino on käyttää ilmataikaa.»
»Toivon», Sosia virkkoi vapisten, »ettei mitään kamottavaa vain esiinny kokeessa. En katsele mielelläni aaveita.»
»Älä pelkää; et näe mitään, sinä kuulet veden läiskinää, jos kysymykseesi tulee myöntävä vastaus. Muista, että iltatähden koittaessa jätät puutarhan portin hieman raolleen, jotta henki huomaa itseään odotetun ja pääsee sisään. Pane hiukan hedelmiä ja vettä portin viereen vierasvaraisuuden merkiksi. Kun on kolme tuntia kestänyt hämärää, saavut tänne mukanasi kylmää ja kirkasta vettä, ja silloin saat tietää kaikki, mitä äitini opettama tessalialainen taikuus ikinä kykenee ilmaisemaan. Mutta älä unohda puutarhan porttia — kaikki on sen varassa. Sen täytyy olla auki tänne tullessasi ja jo kolmea tuntia aikaisemmin.»
»Ole huoletta», pahaa aavistamaton Sosia virkkoi. »Tiedän kyllä, miltä järjestyksen miehestä tuntuu huomatessaan portin sulkeutuvan juuri nenänsä edessä, niinkuin minulle on pitkät ajat tapahtunut keittiön ovella. Tiedän myöskin, ettei ole pois tieltä, jos sellaiselle arvon henkilölle, jommoinen henki epäilemättä on, osottaa hieman kestiystävyyttä. Tässä on aamiaisesi, lintuseni.»
»Ja kuinka on käynyt kuulustelussa?»
»Tuomarit yhä istuvat ja jaarittelevat ja jauhavat. — Vasta huomisaamulla tehdään päätös.»
»Huomenna? — oletko siitä varma?»
»Niin olen kuullut.»
»Entä Ione?»
»Bakkus vieköön! Hän lienee jo toipunut, sillä tänä aamuna hän tuntuu olleen kyllin voimakas saattamaan isäntäni aivan raivoihinsa. Näin hänen astuvan neidin huoneesta synkkä ukkospilvi otsalla.»
»Onko hän tässä lähellä?»
»Ei — rakennuksen toisessa päässä. Mutta nyt en voi viipyä täällä kauempaa. Vale!»