TURKKILAISTA VAHTISOTAMIESTÄ VEDETÄÄN NENÄSTÄ
Jokunen vuosi sitten rakensivat turkkilaiset itselleen uuden suuren varustuksen, ja minä sain asiakseni hankkia siitä lähempiä tietoja. Olin majoittunut läheisen maalaiskylän ravintolaan, ja aamulla varahin ennen auringonnousua lähdin ulos asunnostani siinä toivossa, että vahtisotilaat niin varhaisena hetkenä olisivat pitkän yövalvonnan jälkeen vähemmän valppaita toimessaan, ja että minä sentakia saisin kaikessa rauhassa mitata ne kulmat ja etäisyydet, joita tarvitsin piirtääkseni linnakkeesta kartan:
Aluksi kävikin kaikki aivan hyvin, mutta sitten keksin harmikseni muutaman veitikan, joka makasi ja tähysteli minua hiekkasärkiltä, aivan kuin piilotellakseen itseään minulta. Kulutin hyvän rupeaman välttyäkseni hänen katseiltaan — enhän tiennyt, oliko mies ehkä linnakkeesta lähetetty vahtisotamies, jonka tarkotuksena oli yllättää ja vangita minut — ja siinä huolessa kiinnitin onnettomuudekseni vallinsarvella seisovan vahdin huomion puoleeni. Tämä huusi jotain minulle. Minä en ymmärtänyt siitä sanaakaan, mutta kun hän samalla nosti kiväärin poskelleen, en voinut erehtyäkään hänen ajatuksestaan — ja minä kiirehdin korjaamaan persoonani turvaan muutaman hiekkasärkän taa.
Kuvasta näkyy, miten oikeanpuolinen vakooja vetää vahtisotamiehen huomiota puoleensa, niin että minä vasemmalla puolella istuen voin rauhassa piirustaa linnakkeesta kuvan.
Istuttuani ja hengäistyäni siinä jonkun aikaa huomasin säikähtäen, että tuo äsköinen veitikka varovasti konttasi esiin lähimmän särkän takaa. Minulla ei ollut enää aikaa piiloutua. Jäin istumaan alalleni ja tuijottamaan häneen; ja silloin sattui se kumma, että hän samassa silmänräpäyksessä kuin minut äkkäsi teki säpsähtävän liikkeen, sen sijaan että olisi käynyt kimppuuni ja vanginnut minut. Ilmeisesti me aristelimme kumpikin yhtä paljon toisiamme.
Sitten lähenimme mitä epäluuloisimmin toisiamme ja rupesimme haastelemaan keskenämme ranskaksi. Ennen pitkää minulle selvisi, että vaikka olimmekin eri kansallisuutta, olimme kuitenkin saapuneet paikkaile aivan samassa tarkotuksessa. Sitten oli meidän helppo sopia yhteistyöstä, ja verrattuamme piirustuksiamme ja muistiinpanojamme läheisessä hiekkahaudassa yhdyimme seuraavasta sotajuonesta:
Hän kävisi istumaan näkyvälle kohdalle hiekkasärkillä, kääntäisi selkänsä linnakkeeseen päin ja rupeisi tupakoimaan, aivan kuin välittäisi viisi koko turkkilaisvarustuksesta.
Hänen siten kiinnittäessä vahtisotilaan huomiota taholleen ryömisin minä linnakkeen vastakkaiselle puolelle ja piirustaisin muistikirjaani kaiken mitä vielä tarvitsimme.
Myöhään yöllä me sitten yhdyimme vieraan vakoojan asunnossa ja täydensimme piirustuksiamme. Pari päivää sen jälkeen lähdimme samassa laivassa Maltaan, missä tiemme erisivät — minun Englantiin ja hänen Italiaan.
Kun jouduimme päiväksi tai pariksi odottelemaan kumpikin laivavuoroamme Maltassa, esiinnyin minä siellä isäntänä. Satamaan laskiessamme osotin hänelle suuria 110 -tonnin tykkejä, jotka siihen aikaan puolustivat sataman suuta ja jotka kuka hyvänsä, jolla vain oli silmät päässä, voi itsekin nähdä. Näytin hänelle sitten muitakin mieltäkiinnittäviä pattereita; mutta enempää, kuin mitä itsekin omin silmin olisi voinut havaita, ei hän itse asiassa tullut tietämään.
Siitä huolimatta hän lähti Maltasta siinä vankassa vakaumuksessa, että oli hallitukselleen hankkinut kerrassaan kelpo saaliin, ja että hänellä oli tosiaan ollut mainio onnenpotkaus, kun oli saanut minut viattoman pölkkypään liehtarikseen.
Onnenpotkaus tulikin minun osakseni, kun hän jonkun aikaa jälkeen päin — ehkäpä ei kuitenkaan tahallaan — joutui palkitsemaan Maltassa hänelle osottamani kohteliaisuuden. Hän oli silloin suuren asevaraston päällikkönä eräässä maansa siirtomaassa. Varasto sijaitsi korkealla vuorten huipulla linnakkeiden keskellä, joita aika-ajoin muusta maailmasta erotti vuolas virta.
Tällöin saamieni ohjeiden mukaan minun tuli ottaa selkoa, oliko kyseenäolevassa siirtomaassa ryhdytty toimenpiteisiin maanasukkaista muodostetun reservijoukon asettamiseksi liikekannalle siltä varalta, että säännölliset joukot syystä tai toisesta siirrettäisiin muuanne.
Kun tiesin, että aikaisempi ystäväni komensi varusväkeä tuolla paikkakunnalla, kävin häntä tervehtimässä — ajattelematta oikeastaan sen tarkemmin, millä tavoin onnistuisin hankkimaan nuo tarvitsemani tiedot. Hän otti minut vastaan erinomaisen ystävällisesti ja näytteli itse minulle koko linnoituksen.
Kun kiertoretkellämme kävimme virran yli, pisti päähäni se onnellinen ajatus, että vesivoimaa voitaisiin käyttää sähkövalon hankkimiseksi linnoitukseen; sikäläisissä olosuhteissa se kävisi päinsä erinomaisen huokein kustannuksin. Tuo ajatus täytti mieleni niin suuressa määrässä, että meidän edelleen kiertäessä linnoituksen eri suojissa en malttanut olla laskematta, mihin kohtaan voima-aseman voisi perustaa ja mitä se suunnilleen tulisi maksamaan. Isäntäni oli kerrassaan innostunut aatteestani ja lupasi lähettää perille esityksen sen toimeenpanemisesta.
Olimme kiertäneet melkein koko linnoituksen ja aijoimme palata vierassuojiin, kun ystäväni sanoi: »No niin, asevarastosta te tuskin välittänette; sellaisiahan te olette ennen nähnyt jos kuinka paljon.» — Minä kiiruhdin vakuuttamaan hänelle, että perin hartaasti tahtoisin silmätä sinnekin — vallankin kun käynti siellä oli välttämättömästi tarpeen sähköaseman luovuttamaa virtaa laskettaessa. Ja niin me menimme sinnekin.
Asevarasto oli jaettu eri suojiin, joissa aseet ja muut varustustarpeet olivat järjestetyt viivasuoriin riveihin, kaikki erittäin siististi ja järkevästi. Jokaisen oven yläpuolella oli ilmotus asianomaisen maanasukasheimon nimestä ja sodanaikaisesta miesluvusta, sekä mikä määrä aseita ja ampumatarpeita kullekin oli varattu.
Me kävimme kaikki huoneet läpitse, ihailimme aseita ja niiden hyvää järjestystä ja teimme paperiliuskalle muistiinpanoja tarvittavien sähkölamppujen määrästä — ja samanaikaisesti merkitsin minä kalvostimiini heimojen nimet ja niiden miesluvun sotakannalle asetettaessa.
Siten sain ihmeen helposti selville tärkeimmät niistä tiedoista, joita hankkimaan olin tullut. Siitä sain kiittää onnellista sattumaa, jolla on niin usein tärkeä osansa tiedustelijain ja vakoojain saavuttamassa menestyksessä.