VAKOOJAN AMMATTI
Järjetöntä itse teossa tosiaan on, että kiinijoutuneita vakoojia kohdellaan toisella tapaa kuin tavallisia, ase kädessä tavattuja vastustajia. Luutnantti Lody — se saksalainen vakooja, joka tuonnottain ammuttiin Lontoossa — huomautti nimenomaan oikeuden edessä pitämässään puolustuspuheessa, ettei hän pyytänyt tuomarien sääliä. Hän ei sanonut lainkaan häpeävänsä ammattiaan; »hän oli luvannut kunniasanallaan, ettei ilmottaisi kuka hänet oli lähettänyt, eikä siis voinut ilmaista tätä; hän ei ollut saanut maksua työstään, vaan tehnyt sen isänmaansa hyväksi; ja hän oli ennakolta tiennyt, minkä vaarojen alaiseksi antautui. Arvatenkin oli englantilaistenkin joukossa paljon, jotka tekivät samoin kuin hän.»
Perästäpäin häntä Englannin parlamentin alahuoneessa mainittiin »miehenä, joka oli kuollut maansa puolesta yhtä kunniakkaasti, kuin tappotantereella kaatunut sotilas.»
Voidakseen toimia todella ensiluokkaisena vakoojana täytyy miehellä olla suuressa määrässä itseuhrautuvaisuus- ja itsensähillitsemis-lahjaa, terävätä huomio- ja johtopäätöstentekemis-kykyä, verratonta persoonallista rohkeutta ja rautaista terveyttä, joka ei tiedä hermoista ja rasituksista mitään. Ja tietystikin täytyy olla myöskin jonkin verran tieteellistä ja ammattisivistystä sellaisissa tapauksissa, kun on saanut toimeksi tutkia linnoituksia tahi määritellä esim. Firth-of-Forth-vuonon [Maailman pisin rautatiesilta samannimisen vuonon yli Skotlannin ja Englannin rajamailla, jonka ilmassa riippuva osa kooltaan ja muodoltaan muistuttaa neljää kyljelleen asetettua Eiffeltornia. Suom. huom.] keskisaaren geoloogisen muodostuksen, jotta sen perusteella saataisiin selville käykö rautatiesillan räjähyttäminen päinsä, kuten tohtori Graves teki.
Elämään väsynyt mies ei löydä sen mainiompaa parannuskeinoa, kuin vakoojan hermoja-karaiseva toimi on.