XV
Maria Stefanovnan asema suuressa sosialistisessa veljeskunnassa oli omituinen. Vaikka hän olikin ainoa nainen niin monen miehen joukossa, niin hän kuitenkin tiesi kaikki heidän salaisuutensa ja hankkeensa, ja vaikka hän olikin nuori, niin hänen neuvonsa olivat heitä usein auttaneet.
Hänen isänsä Mirkovitsh oli jo varhain totuttanut äidittömän tyttärensä salaperäisiin tapoihinsa ja omituisin raskasmielisiin puheisiinsa. Maria oli syntynyt ja kasvanut vihaamaan hallitusta, joka istui Venäjän valtaistuimella, ja hän kuunteli isänsä useinkin verenhimoisia tuumia aina vaiteliaan hyväksyväisenä, vaikka hän ei aina ollutkaan aivan samaa mieltä.
Kun veljeskunta tarkasti mietittyään oli päättänyt uskoa hänelle mitä tärkeimmän osan tsaarin pojan ryöstämisessä, niin hän tunsi itsensä ylpeäksi ja onnelliseksi ajatellessaan, että hän ensi kertaa olisi hyödyksi suurelle asialle, joka oli yhtä suuresti hänen sydämellään kuin innostuneimmilla heistä. Kun Dunajevski ja hänen toverinsa oli vangittu, niin kerrottiin tytölle kauheista kidutuksista, joiden alaisiksi he joutuisivat, kun he olisivat Moskovassa vankeudessa, ja myöhemmin, kun he saisivat vaeltaa rasittavan matkan lumisen erämaan halki, jonka matkan silloin tällöin keskeyttäisivät hirvittävät niin sanotut lepohetket tungokseen asti täyteen ahdetuissa, pahanhajuisissa pysähdyspaikoissa. Sitten tulisivat elohopeakaivokset, jotka kolmessa vuodessa muuttaisivat terveen ja reippaan nuoren miehen halvaantuneeksi ja tylsämieliseksi ukoksi.
Ja he voisivat säästyä tuolta kauhealta kohtalolta, jos hän, Maria, näyttelisi taitavasti hänelle uskottua osaa, osaisi houkutella tsaarin pojan vankilaan, joka ei ollut ainoastaan mukava, vaan ylellinenkin, missä häntä säilytettäisiin, kunnes Moskovan marttyyrit olisivat jälleen vapaina ja onnellisina.
Hän pukeutui rohkeasti haaremiorjattaren hahmoon omaten kaikkien idän tyttärien viekkauden ja keimailevaisuuden, ja seuraavana päivänä hän ylpeänä ja onnellisena sai vastaanottaa veljeskunnan onnittelut ja kiitokset, kun se oli kokoontunut hänen kunniakseen.
Hän oli arvannut isänsä aikeet huoltamaansa avuttomaan vankiin nähden, mutta tähän asti hänellä ei ollut ollut mitään syytä pelätä vangin turvallisuuden takia. Hän tiesi, että useimmat hänen tovereistaan olivat hienostuneita ja maltillisia, hän tunsi ylevämielisen, jalosukuisen puheenjohtajan, varovaiset ja haaveksivat puolalaiset, jotka olivat suurena enemmistönä, ja hän ajatteli, että hänen isänsä pahat aikeet hillittäisiin.
Mutta kun Volenski, lähettiläs, johon oli luotettu, ei millään tavalla ilmoittanut matkansa onnistumisesta, kun kaikkien mielet kävivät synkeiksi ja tyytymättömiksi, alkoi Marian sydän lyödä tuskaisesti, sekä nuoren vangin turvallisuuden takia että asian kunnian puolesta.
Se suuri asia, jota hän kunnioitti ja piti pyhänä, jolle hän oli tahtonut uhrata elämänsä, sen oli tarraamaisillaan niin häpeällinen, niin luihu rikos, että Maria Stefanovnan koko sielu nousi kapinaan sitä vastaan ja se pakotti hänet kaikella naisen viisaudellaan ajattelemaan keinoa, jolla voitaisiin välttää niin kauhea katastrofi. Ja hän oli johdattanut Nikolai Aleksandrovitshin siihen, mikä uhkasi tulla hänen tuntemattomaksi haudakseen. Hän katsoi väristen käsiinsä, ja mietti, jättäisikö hänen nuori verensä hänen käsiinsä ikuisen tahran.
Koko yön hän asteli edestakaisin huoneessaan levottomana ja kauhistuneena. Joskus hän oli kuulevinaan isänsä askeleiden hiipivän salaa vangin huonetta kohden, ja sitten hänen oli tukittava korvansa ollakseen kuulematta nuoren miehen viimeistä tuskanhuutoa, nuoren miehen, jonka salamurhaajan käsi oli yllättänyt avuttomana.
Oli täysi päivä, ennenkuin hän voi suoda hermoilleen ja aivoilleen lyhyen levon ja vapautua siitä kauheasta tuskasta, joka oli kiduttanut häntä siitä asti, jolloin hänen isänsä oli edellisenä iltana pitänyt lopullisen puheensa. Naisten tavalla hän oli itsepäisesti miettinyt asiaa, kunnes hän luuli keksineensä vapahtavan keinon. Venäläisenä hän oli sangen hurskas. Hän rukoili kauan ja vakavasti suunnitelman onnistumiseksi, jonka tuli pelastaa vanki kuolemasta ja hänen aatetoverinsa ja isänsä ja koko ylevä asia ikuisesta häpeästä.