XIII LUKU.
SOTKEUTUNEET SILMUKAT.
Juliette odotti pari minuuttia, kunnes miesten askeleita ei enää kuulunut jykeviltä tammiportailta.
Ensi kertaa Damokleen miekan pudottua oli hän yksin ajatuksineen.
Muutamassa hetkessä oli hänen keksittävä miten irtautua sotkeutuneista silmukoista, joihin hän itse oli rakastettunsa kietonut.
Merlin miehineen palaa pian. Näytelmää ei voida jatkaa heidän palattuaan, ja niinkauan kuin vaarallinen kirjesalkku oli Déroulèden yksityiskirjastossa, oli hän vihollisensa käsissä uhkaavassa vaarassa.
Hetkisen hän arveli piilottaa salkun omiin vaatteisiinsa, mutta tuokion harkinta osoitti sellaisen toimenpiteen arvottomuuden. Itse hän ei ollut nähnyt papereita; mikä tahansa niistä saattoi olla Déroulèden syyllisyyden täysi todiste; kirjeenvaihdossa oli mahdollisesti käytetty hänen omaa käsialaansa.
Raivoisan nolattuna ja kiihottuneena Merlin ehkä määrää hänet tarkastettavaksi! Moisen loukkauksen kauhu vapisutti häntä, mutta siihenkin hän olisi alistunut, jos vain siten olisi voinut pelastaa Déroulèden. Siitä ei hän kuitenkaan saattanut olla varma, ennenkuin hän oli tarkastanut paperit, ja siihen ei ollut aikaa.
Hänen ensimäinen ja suurin ajatuksensa oli: Pois Déroulèden yksityiskirjastosta vaaralliset paperit muassa. Niistä ei saa löytyä jälkeäkään talossa, jos mieli vapauttaa Déroulède kaikista epäluuloista.
Juliette nousi sohvalta ja kurkisti oven raosta. Eteisessä ei ollut ketään, mutta vasemman siipirakennuksen yläkerrasta kuului selvään sotilaiden raskaat askeleet ja silloin tällöin Merlinin raaka nauru.
Juliette kuunteli hetkisen saadakseen selville mitä tapahtui. Miehet olivat varmaan kaikki menneet Déroulèden makuuhuoneeseen, joka oli viimeinen vasemmalla ensi kerroksen käytävän päässä. Varmaankin oli kylliksi aikaa päätöksen toteuttamiseen.
Parhaansa mukaan hän piilotti paksun nahkasalkun hameensa laskoksiin. Sillä hetkellä ei ollut kysymys sen vähemmästä kuin hänen hengestään. Jos joku sotilaista tapaa hänet portailla, ei mikään voi pelastaa häntä eikä — mahdollisesti — Déroulèdeakaan. Jos taas hän jää paikalleen ja antaa asiain vapaasti kehittyä, hänet varmasti keksitään. Hän päätti uskaltaa.
Äänettömästi hän pujahti huoneesta kiirehtien suuria tammiportaita ylös. Innokkaasti tarkastaessaan Déroulèden makuuhuonetta Merlin miehineen ei ollenkaan huomannut mitä takana tapahtui. Juliette saapui käytävään ja kääntyen äkkiä oikealle juoksi äänettömästi paksun aubussonilaisen maton yli omaan huoneeseensa.
Siihen ei kulunut minuuttiakaan. Seuraavassa silmänräpäyksessä hän kuuli Merlinin määräävän yhden miehen vahdiksi käytävään, mutta silloin hän oli jo onnellisesti omassa huoneessaan. Hiljaa hän sulki oven.
Pétronelle koko iltapäivän ahkerasti pakattuaan nuoren emäntänsä tavaroita oli nukahtanut nojatuoliin. Tietämättä kauheista tapauksista, jotka nopeasti seurasivat toisiaan, kuorsasi kunnioitettava vanhus rauhallisesti kädet tyytyväisesti ristissä korkealla povella.
Juliette ei sillä hetkellä välittänyt hänestä. Niin nopeasti ja taitavasti kuin suinkin repi hän painavan nahkasalkun auki terävillä saksilla ja pian oli sen sisällys levällään pöydällä hänen edessään.
Silmäys niihin riitti vakuuttamaan, että useimmat paperit epäilemättä olisivat toimittaneet Déroulèden giljotiinille, jos ne vain olisi löydetty. Suurin osa kirjeistä oli kansanvaltuutetun käsialaa. Juliettella ei tietysti ollut aikaa niiden yksityiskohtaiseen tarkastamiseen, mutta vaistomaisesti hän tunsi niiden olevan mitä vaarallisinta laatua.
Hän keräsi paperit yhteen repien muutamia kappaleiksi; sitten sirotteli hän ne tuhkakuppiin huoneen nurkassa olevan suuren kaakeliuunin eteen.
Onnettomuudeksi oli kuuma elokuun päivä. Jos hän olisi halunnut hävittää paperipinkan sydäntalvella, kun uunissa oli tulta, olisi tehtävä ollut paljon helpompi.
Mutta hänellä oli suuri ja jalo päämäärä, mitä suurempaa ei ole ollut koskaan kannustamassa ihmiskuntaa urotöihin.
Hän ei välittänyt seurauksista. Hänellä oli vain yksi ajatus —
Déroulèden pelastaminen millä hinnalla tahansa.
Seinällä, vastapäätä hänen vuodettaan ja aivan samettipäällyksisen rukoustuolin yläpuolella oli pieni veistos, Neitsyt Maria Jeesus-lapsi sylissä. Se oli noita hienon hienoja keksintöjä pyhän veden säilyttämiseksi. Sellaista kuluneen vuosisadan nöyrä taikausko piti välttämättömänä jokaisen tytön huoneessa.
Veistoksen edessä paloi pieni lamppu. Sen Juliette otti varovasti sormiensa väliin, ettei heikko liekki olisi päässyt sammumaan. Ensin hän kaatoi öljyä tuhka-astiassa oleville paperipalasille, sitten hän sytytti lampun sydämellä koko vaarallisen kirjenipun.
Öljy sai paperit heti syttymään; käry tai ehkäpä Julietten olo huoneessa herätti kunnianarvoisan Pétronellen.
»Pétronelle, ei mitään erikoista», puhui Juliette hiljaa, »poltan ainoastaan muutamia vanhoja kirjeitä. Mutta haluan olla yksin muutaman hetken — menisittekö alas keittiöön, kunnes kutsun teitä?»
Tottuneena noudattamaan emäntänsä käskyjä nousi Pétronelle heti sanaakaan hiiskahtamatta.
»Olen lopettanut vähien tavarainne pakkaamisen, lemmikkini. Kas niin, miksette käskenyt minua polttamaan noita papereita? Nyt olette tahrannut sievät kätösenne ja —»
»Hiljaa, Pétronelle, hiljaa!» Virkkoi Juliette kärsimättömästi! samalla lempeästi työntäen kielasta vanhusta ovea kohden. »Juoskaa nyt nopeasti keittiöön, älkääkä lähtekö sieltä, ennenkuin kutsun. Ja Pétronelle», lisäsi hän, »te ehkä näette sotilaita talossa.»
»Sotilaita! Armahtakoon hyvä Jumala meitä!»
»Pétronelle, älkää pelästykö. Mutta he saattavat kysyä teiltä jotain.»
»Kysyäkö?»
»Niin minusta.»
»Aarteeni, lemmikkini», huudahti Pétronelle pelästyneenä. »Ovatko nuo pirut —?»
»Mitään ei ole vielä tapahtunut, mutta tiedättehän, että tähän aikaan on aina vaara tarjolla.»
»Hyvä Jumala! Pyhä Maria! Jumalan äiti!»
»Mitään ei tapahdu, jos koetatte pysyä aivan tyynenä ja teette juuri niinkuin käsken. Menkää keittiöön ja odottakaa siellä, kunnes kutsun. Jos sotilaat tulevat sisään ja kyselevät, jos he koettavat pelotella teitä, niin muistakaa, ettei meidän tarvitse ihmisiä pelätä ja että henkemme on Jumalan käsissä.»
Puhuessaan piti Juliette koko ajan silmällä paperikasaa, joka vähitellen muuttui tuhaksi. Hän koetti lietsoa liekkejä parhaansa mukaan, mutta muutamat kirjeet olivat sitkeätä paperia ja paloivat aika hitaasti. Kyyneleitä vuodattaen, mutta tottelevaisena, valmistautui Pétronelle lähtemään huoneesta. Hänen emäntänsä hajamielinen ilme herätti hänessä pelkoa. Koetut kärsimykset olivat tehneet Julietten kasvot henkevän kauniiksi. Silmät loistivat suurina ja kiehtovina kuin olisivat ne nähneet kuolemattomille silmille näkymättömiä henkiolentoja; kullankeltaiset hiukset ympäröiden valkean puhdasta, nuorta otsaa näyttivät pyhimyskehältä.
Pétronelle teki ristinmerkin niinkuin olisi seisonut pyhimyksen edessä. Pétronellen ovea avatessa äkillinen veto sammutti viimeisen hiipuvan liekin tuhka-astiasta. Nähdessään Pétronellen poistuneen käänteli Juliette kiireesti muutamia jäljelle jääneitä puoleksi palaneita paperipaloja. Mihinkään ei ollut kirjoitus jäänyt selväksi. Mikä oli Déroulèdelle vaarallista, se oli kaikki todellakin muuttunut tomuksi. Neitsyt Marian jalkain juuressa oleva pieni lampun sydän oli sammunut öljyn puutteesta eikä Juliette keksinyt, millä sen olisi sytyttänyt uudelleen ja hävittänyt palamattoman jäännöksen. Sivuilta turmeltu nahkasalkku oli vielä jäljellä — sitä oli mahdoton hävittää.
Sille ei voinut mitään. Tuokion mietittyään heitti Juliette sen matkalaukkuun pukujansa joukkoon.
Sitten hänkin lähti huoneesta.