II. NÄYTÖS
Merihotellin penkereellä. Se on laskettu suurilla litteillä kivillä ja meren puolella on rivi saviruukkujen muotoisia pylväitä, jotka kannattavat kivistä katosta. Kirkas auringonvalo. Hotellin yli-edeskäypä asettaa parhaillaan lautasliinoja aamiaispöytään, seisoen selin mereen; hotelli on hänen oikealla puolellaan, ja vasemmalla, lähinnä merta, portaat, jotka johtavat alas rantaan. Kun hän katselee yli penkereen, niin on vasemmalla hänestä keski-ikäinen herra, joka istuu rautaisella puutarhatuolilla pienen rautapöydän ääressä, pöydällä on sokeriastia ja sen ympärillä surisee kolme ampiaista. Hän lukee Standardia suojellen itseään sateenvarjolla auringolta, mikä elokuussa, näin yhden tienoissa päivällä paahtaa hänen ojossa olevia nilkkojaan. Vastapäätä häntä, hotellin puolella, on tavallinen puutarhasohva. Sisäänkäytävä hotellin vieraita varten on keskellä rakennuksen ulkoseinää; pari potrasta johtaa sinne. Lähellä pilaririviä on puoleksi piilossa kyökinovi pienen säleportin takana. Pöytä, jonka ääressä edeskäypä puuhaa, on pitkä; se seisoo poikittain penkereellä, ja siihen on katettuna viidelle hengelle, kahdelle kummallekin puolen ja yhdelle pöydän päähän, joka on lähinnä hotellia. Pilareita vastassa on toinen pöytä vateja ja lautasia varten.
Edeskäypä on tavallaan merkillinen henkilö. Hän on vanha, harmaahapsinen mies, ulkomuodoltaan varsin hieno. Mies, jonka kasvojen ilme on niin tyytyväinen ja iloinen, että hänen läsnäollessaan kunnianhimo tuntuu suorastaan alhaiselta ja mielikuvitus petokselta itsessään aivan tyydyttävän ja riittävän todellisuuden rinnalla. Hänen kasvoillaan kuvastuu ilme, mikä on kuvaavaa henkilöille, jotka ovat lahjakkaita omalla alallaan ja jotka eivät tunne kateutta siksi että he tietävät kuinka katoava onni on maailmassa.
Herra rautapöydän ääressä ei ole sellaisessa puvussa kuin kylpylaitoksessa tavallisesti ollaan. Hänellä on yllään lontoolainen pitkä takki ja hansikkaat kädessä, ja hänen korkea hattunsa on pöydällä sokeriastian vieressä. Nuo hienot vaatekappaleet, kultasankaiset silmälasit, joita hän käyttää lukiessaan Standardia, Times hänen kyynärpäänsä vieressä, joka peittää kokonaan paikkakunnan lehden, kaikki nämä seikat todistavat hänen arvokkaisuuttansa. Hän on viidenkymmenen-vuotias, parta ajettu ja tukka lyhyeksi leikattu. Näyttää siltä, kuin hän varta vasten olisi vetänyt suupielensä alas, ikäänkuin hän olisi pelännyt niiden pyrkivän ylöspäin ja hän olisi päättänyt estää niitä sitä tekemästä.
Hänellä on suuret, ulkonevat korvat ja turskan väriset silmät ja hänen otsansa on voimakas ja avonainen, ikäänkuin hän nuoruudessaan olisi päättänyt ettei hän koskaan poikkea totuudesta, ei anna lahjoa itseään, käyttäytyy aina jalomielisesti, vaikkei hän ole voinutkaan täydellisesti sulattaa itseensä näitä ominaisuuksia. Hän ei tee sentään naurettavaa vaikutusta. Hänessä ei ole vähintäkään typeryyden eikä tahdonheikkouden merkkiä: päin vastoin, jokainen on valmis ensi hetkessä olettamaan, että hänellä on tavallista enemmän ammattitaitoa. Parasta aikaa hän nauttii niin suuresti kauniista ilmasta ja merestä, ettei hän ole kärsimätön, mutta hän on jo lukenut kaikki uutiset sanomalehdistään eikä jäljellä ole enää muuta kuin ilmoitukset, jotka ovat siksi kuivia, etteivät ne voi houkutella häntä jatkamaan.
Herra (haukoittelee ja laskee lehden kädestään). Kippari!
Edeskäypä. Mitä saa luvan olla? (Tulee hänen luokseen.)
Herra. Oletteko aivan varma siitä, että Mrs Clandon palaa ennen aamiaista?
Edeskäypä. Aivan vannaan, herra. Hän sanoi teidän tulevan neljännestä vailla yksi. (Herra, joka rauhoittuu heti kuullessaan edeskäyvän äänen, katselee häntä haluttomasti hymyillen. Ääni on hiljainen, sävyltään lempeä ja soinnukas, joka tekee tavallisimmankin huomautuksen mieltäkiinniltäväksi. Hän puhuu huolellisesti ja hyvin, tekemättä kieliopillisia virheitä ja käyttämättä epähienoja puheenparsia. Hän katsoo kelloaan ja jatkaa). Kello ei ole vielä niin paljon, herra. Seitsemäntoista minuuttia vailla yksi. Siis kahden minuutin perästä, herra. Kaunis ilma tänään!
Herra. On kyllä. Erinomaisen virkistävää, Lontooseen verraten.
Edeskäypä. Niin, herra. Kaikki vieraat sanovat samaa, herra. Erittäin miellyttäviä ihmisiä, Mrs Clandon ja hänen perheensä.
Herra. Pidättekö te heistä?
Edeskäypä. Kyllä, herra. He ovat vapaita ja miellyttäviä käytökseltään, herra, hyvin miellyttäviä, todellakin. Varsinkin nuori neiti ja herra.
Herra. Miss Dorothea ja Mr Philip, jollen erehdy?
Edeskäypä. Niin, herra. Kun nuori neiti pyytää tai sanoo jotakin, niin hän puhuu tähän tapaan: "Muistakaa, William, me olemme tulleet tähän hotelliin teidän tähtenne, siksi että olemme kuulleet, mikä erinomainen kippari te olette." Nuori herra sanoi minulle, että muistutan hänen isäänsä (herra hätkähtää) ja hän toivoi, että kohtelisin häntä ikäänkuin olisin hänen isänsä. (Hyväilevällä äänensävyllä). He ovat erinomaisen hauskoja ja ystävällisiä ihmisiä!
Herra. Tekö olisitte hänen isänsä näköinen! (Nauraa sille ajatukselle.)
Edeskäypä. Oi, herra, ei heidän puheitaan pidä käsittää vakavalta kannalta. Jos se olisi totta, herra, niin nuori neitikin olisi huomannut yhtäläisyyttä.
Herra. Eikö hän sitten huomannut?
Edeskäypä. Ei, herra. Hän väitti, että muistutin Shakespearen muotokuvaa Stratfordin kirkossa, herra. Siksi hän nimittää minua Williamiksi, herra. Minun oikea nimeni on Walter, herra. (Hän kääntyy mennäkseen takaisin pöydän luo, mutta näkee Mrs Clandonin lähestyvän pengertä portaita myöten rannan puolelta.) Tässä on Mrs Clandon, herra. (Mrs Clandonille tuttavallisella äänellä, olematta kuitenkaan liian tutunomainen.) Eräs herra odottaa teitä, rouva.
Mrs Clandon. Kaksi muuta herraa tulee vielä aamiaiselle, William.
Edeskäypä. Hyvä, rouva. Kiitos, rouva. (Menee hotelliin. Mrs Clandon astuu etualalle etsien vierastaan, mutta menee pöydän ääressä istuvan herran ohi tuntematta häntä.)
Herra (katselee häntä tarkasti sateenvarjonsa alta). Ettekö te tunne minua?
Mrs Clandon (ihmeissään, katsoo tutkivasti häneen). Oletteko te Finch McComas?
M'Comas. Ettekö voinut arvata sitä? (Hän sulkee sateenvarjonsa; laskee sen syrjään; ja asettuu hänen eteensä kädet lanteilla ikäänkuin tarkastamista varten.)
Mrs Clandon. Totta tosiaan, tehän se todellakin taidatte olla. (Hän ojentaa hänelle kätensä. Kädenpuristus osoittaa, että he ovat vanhoja ystäviä, jotka kauan ovat olleet erossa.) Minne teidän partanne on joutunut?
M'Comas (leikillisen juhlallisesti). Tahtoisitteko te käyttää parrakasta asianajajaa?
Mrs Clandon (osoittaen silkkihattua pöydällä). Onko tuo teidän hattunne?
M'Comas. Tahtoisitteko te käyttää huopahattuista asianajajaa?
Mrs Clandon. Kaikkina näinä kahdeksanatoista vuotena olen minä ajatellut teitä parrakkaana, huopahattu päässä. (Hän käy istumaan puutarhatuolille. McComas käy entiselle paikalleen.) Käyttekö te vielä Keskusteluklubin kokouksissa?
M'Comas (juhlallisesti). Minä en nykyään käy missään kokouksissa.
Mrs Clandon. Finch: minä ymmärrän. Te olette talttunut.
M'Comas. Ettekö muka tekin?
Mrs Clandon. En vähääkään.
M'Comas. Onko teillä yhä entiset mielipiteenne?
Mrs Clandon. Yhtä järkähtämättömästi kuin ennenkin.
M'Comas. Siunaa ja varjele! Ja oletteko te vielä yhtä halukas pitämään julkisia puheitakin sukupuolestanne huolimatta? (Mrs Clandon nyökkää). Vaaditteko yhä naiselle omistusoikeutta? (Hän nyökkää taaskin.) Ja puolustatte Darwinin käsityskantaa lajien alkuperästä ja John Stuart Millin essaykirjoitusta vapaudesta? (Nyökkäys). Luette Huxleyn, Tyndallin ja George Eliotin teoksia (kolme nyökkäystä); ja vaaditte akatemiallisia arvoasteita, virkoja ja yleistä äänioikeutta naisille yhtä hyvin kuin miehillekin?
Mrs Clandon (päättävästi). Kyllä. En ole väistynyt tuumankaan vertaa; ja minä olen kasvattanut Glorian jatkamaan työtäni. Siinä syy, miksi olen palannut takaisin Englantiin. Minä tunsin, ettei minulla ollut oikeutta elävältä haudata häntä Madeiraan — Helenan saarelleni, Finch. Kyllä kai hänet pakoitetaan vaikenemaan samoin kuin minutkin, mutta siihen hän on valmistunut.
M'Comas. Pakoitetaan vaikenemaan! Rakas rouva, ei yksi ainoakaan noista mielipiteistä estä häntä nykyään menemästä naimisiin vaikkapa arkkipiispan kanssa. Te moititte juuri äsken minua siitä, että olen talttunut. Te olitte väärässä! Minä pidän kiinni vanhoista mielipiteistämme yhtä tiukasti kuin ennenkin. En käy kirkossa; enkä ole siellä käyvinänikään. Minä tunnustan olevani se mikä minä olen, radikaali filosofi, joka puolustaa vapautta ja yksilön oikeutta, niinkuin mestarini, Herbert Spencer on opettanut minua. Koetetaanko minua saada vaikenemaan? Ei ensinkään. Ihmiset suvaitsevat minua niinkuin vanhaa ukkorähjää. Minuun ei panna mitään huomiota siksi, etten ole suostunut kumartamaan sosialismille.
Mrs Clandon (loukkaantuneena). Sosialismille!
M'Comas. Niin, sosialismille. Siihen Miss Gloria vajoaa korviaan myöten kuukauden kuluttua, jos te päästätte hänet täällä valloilleen.
Mrs Clandon (painolla). Mutta minä voin todistaa hänelle, että sosialismi on väärä oppi.
M'Comas (liikutettuna). Minä, Mrs Clandon, olen kadottanut kaikki nuoret oppilaani todistamalla sitä samaa. Olkaa varovainen siinä mitä teette: antakaa hänen kulkea omia teitään. (Hiukan katkerasti). Me olemme vanhanaikuisia: maailman mielestä me olemme jääneet toisista jälkeen. On yksi ainoa paikka enää koko Englannissa, jossa meitä pidettäisiin edistyneinä.
Mrs Clandon (pilkallisesti ja epäilevästi). Kirkossa ehkä?
M'Comas. Ei: vaan teatterissa. Mutta nyt asiaan! Miksi te kutsuitte minut tänne?
Mrs Clandon. No niin, osittain siksi, että halusin nähdä teitä —
M'Comas (leikillisesti ja hiukan pilkallisesti). Kiitoksia.
Mrs Clandon. — ja osittain siksi, että pyytäisin teitä selittämään kaikki lapsille. He eivät tiedä mitään; ja nyt kun olemme palanneet Englantiin, en mitenkään enää voi salata sitä heiltä. (Kiihkeästi). Finch: minä en saa sitä itse heille sanotuksi. Minä — (Hän keskeytyy, kun kaksoiset ja Gloria tulevat. Dolly tulee kovaa kyytiä portaita ylös, juoksee kilpaa Philin kanssa, joka juoksee samalla erinomaisen nopeasti ja arvokkaasti, mutta arvokkaisuutensa vuoksi hän ei kuitenkaan ennätä ensin perille, vaan Dolly, joka hyökkää äidin luo ja kiihkeydessään melkein kaataa kumoon puutarhasohvan.)
Dolly (hengästyneenä). Kaikki on järjestyksessä; äiti. Hammaslääkäri tulee; ja hän tuo mukanaan vanhan herran.
Mrs Clandon. Dolly kulta, etkö huomaa Mr McComasia? (McComas nousee hymyillen.)
Dolly (hänen kasvonsa venyvät pitkiksi ja osoittavat suurta pettymystä). Mitä? Missä ovat teidän kauniit kiharanne?
Philip (yhtyen lämmöllä hänen puheeseensa). Ja missä partanne? Kaapu, koko runollinen ulkomuotonne?
Dolly. Oi, Mr McComas, te olette aivan pilannut itsenne. Miksi ette odottanut kunnes me olisimme tavanneet teitä?
M'Comas (hämmästyy ensin, mutta turvautuu huumoriinsa voidakseen kestää hyökkäystä). Siksi ettei asianajaja voi antaa tukkansa olla kahdeksantoista vuotta leikkaamatta.
Gloria (McComasin toiselta puolelta). Hyvää päivää, Mr McComas! (Hän kääntyy ja Gloria tarttuu hänen käteensä ja puristaa sitä katsoen häntä suoraan ja vakavasti silmiin.) Kuinka hauska saada tavata teitä vihdoinkin.
M'Comas. Tämä on kai Miss Gloria, eikö totta? (Gloria hymyilee myöntävästi ja irroittaa kätensä puristaen vielä uudestaan Mr McComasin kättä. Hän vetäytyy sitten puutarhatuolin taakse, nojautuen sen selkänojaan Mrs Clandonin takana). Entäs tämä nuori herra?
Philip. Minut ristittiin varsin proosallisena hetkenä. Nimeni — —
Mrs Clandon (moittivasti). Rakas lapsi, älä ole tyhmä. Kaikki on heille täällä niin uutta, että he ovat tulleet aivan villeiksi. Luulevat voivansa tehdä pilkkaa jokaisesta englantilaisesta, jonka he kohtaavat.
Dolly. Niin, miksikä ei: se ei ole meidän syymme.
Philip. Minun ihmistuntemukseni on varsin suuri, Mr McComas; mutta minusta on aivan mahdotonta käsittää tämän saaren asukkaita vakavalta kannalta.
M'Comas. Minä otaksun, että te olette nuori Philip herra. (Tarjoo kätensä.)
Philip (tarttuu Mr McComasin käteen ja katsoo vakavasti häneen). Minä olin nuori Philip herra — olin monen monta vuotta; aivan niinkuin tekin kerran olitte nuori Finch herra. (Hän puristaa kerran hänen kättänsä ja päästää sen irti; sitten hän kääntyy pois huudahtaen miettivästi). Kuinka kummallista ajatella poikavuosiaan! (Mr McComas katsoo hänen jälkeensä kaikkea muuta kuin hyvillään.)
Dolly (Mrs Clandonille). Onko Finch saanut ryypyn?
Mrs Clandon (moittien). Rakkaani: Mr McComas syö aamiaista meidän kanssamme.
Dolly. Oletko tilannut aamiaista seitsemälle? Älä unohda vanhaa herraa.
Mrs Clandon. En minä ole unohtanut häntä, armaani. Mikä oli hänen nimensä?
Dolly. Chalkstones. Hän tulee puoli kaksi. (Mr McComasille). Olemmeko me sellaisia kuin te kuvittelitte mielessänne?
Mrs Clandon (vakavasti, vieläpä hiukan varmastikin). Dolly: Mr McComasilla on jotakin tärkeämpää sanottavaa teille. Lapset: minä olen pyytänyt vanhaa ystävääni vastaamaan siihen kysymykseen, jonka te teitte minulle tänä aamuna. Hän on teidän isänne ystävä samoin kuin minunkin; ja hän kertoo teille minun avioliittotarinani paremmin kuin mitä minä voisin sitä tehdä. Gloria: oletko tyytyväinen?
Gloria (vakavana ja tarkkaavana). Mr McComas on hyvin ystävällinen.
M'Comas (hermostuneesti). En ensinkään, neiti Gloria, en ensinkään. Tämä tulee niin äkkiä, etten ole yhtään voinut valmistua siihen — hm —
Dolly (epäillen). Emme me tarvitsekkaan mitään valmistusta.
Philip. Sanokaa meille totuus!
Dolly (painolla). Aivan suoraan!
M'Comas (loukkaantuneena). Minä toivon, että otatte vakavasti sen, mitä nyt aion teille sanoa.
Philip (hyvin vakavasti). Toivoakseni se on sen arvoista. Minun ihmistuntemukseni ei anna minulle paljon toiveita.
Mrs Clandon. Phil —
Philip. Niin, äiti, hyvä, on. Anteeksi, Mr McComas, älkää välittäkö meistä!
Dolly (sovinnollisesti). Meidän tarkoituksemme on hyvä.
Mrs Clandon. Olkaa vaiti molemmat!
Dolly puristaa huulensa kiinni, McComas ottaa tuolin aamiaispöydän äärestä, asettaa sen pienen pöydän ja sohvan väliin, jotta Dolly joutuu hänen oikealle ja Philip hänen vasemmalle puolellensa sekä käy istumaan ikäänkuin hän aikoisi puhua pitkältä. Clandonin perhe katselee häntä suurella jännityksellä.
M'Comas. Hm! Teidän isänne —
Dolly. Kuinka vanha hän on?
Philip. Sh!
Mrs Clandon (lempeästi). Rakas Dolly, älkäämme keskeyttäkö Mr M'Comasia!
M'Comas (painolla). Kiitos, Mrs Clandon, kiitos! (Dollylle). Teidän isänne on viidenkymmenenseitsemän vuoden vanha.
Dolly (hypähtää pystyyn, kiihkoissaan). Viidenkymmenenseitsemän! Missä hän asuu?
Mrs Clandon (moittivasti). Dolly, Dolly!
M'Comas (keskeyttää hänet). Antakaa minun vastata siihen kysymykseen, Mrs Clandon! Vastaus tulee teitä suuresti hämmästyttämään. Hän asuu tässä kaupungissa. (Mrs Clandon nousee pystyyn hyvin harmistuneena, mutta käy jälleen sanattomana istumaan. Gloria katselee häntä hämmästyneenä.)
Dolly (varmasti). Minä tiesin sen. Phil: Chalkstones on meidän isämme!
M'Comas. Chalkstones!
Dolly. Oi, Crampstones vai mikä hän on. Hän sanoi, että minä olen hänen äitinsä näköinen. Minä tiesin, että hän tarkoitti tytärtänsä.
Philip (hyvin vakavasti). Mr McComas: minä en tahdo loukata teitä millään tavalla, mutta jos teidän tarkoituksenne on käyttää sattumaa hyväksenne ja uskotella minulle, että Mr Crampton on minun isäni, niin en usko vähääkään teidän sanojanne.
M'Comas. Ja minkä vuoksi, jos saan luvan kysyä?
Philip. Siksi, että olen nähnyt tuon herran; hän on aivan sopimaton ollakseen minun isäni tai Dollyn tai Glorian isä tai äitini mies.
M'Comas. Oo, todellako! No niin, hyvä herra, sallikaa minun sanoa teille, olkoon se teille mieleen tai ei, että hän juuri on teidän isänne, teidän sisarienne isä ja Mrs Clandonin puoliso. No! Mitä teillä on siihen sanottavana?
Dolly (irvistellen). Teidän ei tarvitse olla niin paha. Eihän Crampton ole teidän isänne.
Philip. Mr McComas: te olette sydämetön. Te näette täällä perheen, joka elää erinomaisessa rauhassa ja vapaudessa, siksi että he ovat isättömiä. Me emme koskaan ole nähneet ainoatakaan sukulaista. Toiset ihmiset eivät ikänä ole asettaneet meille minkäänlaisia vaatimuksia, lukuunottamatta vapaasti valitsemiamme ystäviä. Ja nyt te tahdotte saattaa meidät kaikkein läheisimpään sukulaissuhteeseen miehen kanssa, jota me emme tunne —
Dolly (kiivaasti). Hirveän vanha mies! (Soimaavasti). Ja te aloititte aivan kuin teillä olisi ollut varalla oikein kiltti isä!
M'Comas (suuttuneena). Mistä te tiedätte, onko hän hyvä vai paha? Ja mikä oikeus teillä on valita isäänne? (Kohottaa ääntään). Sallikaa minun sanoa teille, Miss Clandon, että te olette liian nuori —
Dolly (keskeyttää hänet äkkiä ja kiihkeästi). Malttakaahan: minulta aivan unohtui! Onko hänellä rahaa?
M'Comas. On hänellä koko laillakin rahaa.
Dolly (mielissään). Oi, mitä minä aina sanoin, Phil?
Philip. Dolly: ehkäpä me olemme olleet liian nopsat arvostelemaan vanhusta. Jatkakaa, Mr McComas.
M'Comas. Minä en jatka, herra. Olen liian loukkaantunut, liian hämmästynyt, voidakseni jatkaa.
Mrs Clandon (koettaen hillitä itseään). Finch, ymmärrättekö mistä on kysymys? Tiedättekö, että lapseni ovat kutsuneet tuon miehen aamiaiselle ja että hän on täällä hetken kuluttua?
M'Comas (aivan suunnillaan). Mitä! Tarkoitatteko — käsitänkö oikein — onko —
Philip (painolla). Rauhoittukaa, Finch. Ajatelkaa aivan levollisesti ja rauhallisesti. Hän tulee tänne — aamiaiselle.
Gloria. Kuka meistä sanoo hänelle totuuden? Oletteko ajatellut sitä?
Mrs Clandon. Finch: teidän täytyy se sanoa.
Dolly. Oi, Finch ei osaa kertoa mitään. Ajatelkaa vain, millä tavalla hän kertoi meille.
M'Comas. Te ette sallineet minun puhua. Minä protesteeraan.
Dolly (tarttuu mielittelevästi häntä käsivarteen kiinni). Rakas Finch: älkää suuttuko.
Mrs Clandon. Gloria, mennään sisään. Hän voi tulla minä hetkenä hyvänsä.
Gloria (ylpeästi). Älä mene, äiti. Minä en ainakaan mene. Emme me saa juosta karkuun.
Mrs Clandon (moittivasti). Armaani: emmehän me voi ruveta aamiaiselle näissä puvuissa. Me palaamme takaisin. Ei huolita turhan päiden kerskailla. (Gloria hätkähtää ja menee hotelliin sanaakaan sanomatta.) Tule, Dolly. (Hänen astuessaan hotellin ovea kohti tulee edeskäypä kantaen tarjottimella lautasia y.m. kahta henkeä varten.)
Edeskäypä. Ovatko herrat jo tulleet, rouva?
Mrs Clandon. Kaksi tulee vielä, kiitos. He tulevat aivan heti. (Hän menee hotelliin. Edeskäypä kantaa tarjottimen pöydän ääreen.)
Philip. Minulla on hyvä tuuma. Mr McComas: tuo ilmoitus olisi kai tehtävä hyvin hienotunteisesti, vai kuinka?
M'Comas. Tietysti hyvin hienotunteisesti.
Philip. Hyvä! Dolly: kuka tänä aamuna oli tavattoman hienotunteinen?
Dolly (ymmärtää heti toisen tarkoituksen, ihastuneena). Niin tietysti! William!
Philip. Aivan niin! (Huutaa). William!
Edeskäypä. Heti, herra.
M'Comas (kauhuissaan). Edeskäypä! Malttakaa! Tätä minä en salli. Minä —
Edeskäypä (astuu Philipin ja McComasin väliin). Kyllä, herra. (McComasin kasvot muuttuvat tuhan harmaiksi; ja hänen silmänsä tulevat aivan ilmeettömiksi. Hän käy hämmästyneenä istumaan.)
Philip. William: muistatteko, että aamulla pyysin teitä pitämään minua poikananne?
Edeskäypä (kohteliaan kunnioittavasti). Kyllä, herra. Mitä ikänä te haluatte, herra.
Philip. William: heti isyytenne uran alussa on teille ilmestynyt kilpailija.
Edeskäypä. Teidän oikea isännekö, herra? No, olihan se odotettavissa myöhemmin tai varhemmin, eikö totta? (Kääntyy ystävällisesti hymyillen McComasin puoleen.) Tekö se olette, herra?
M'Comas (voittaa hämmästyksensä, suuttuneena). En tietenkään. Minun lapseni käyttäytyvät paremmin.
Philip. Ei, William: tämä herra oli vähällä tulla isäkseni. Hän kosi äitiäni, mutta sai rukkaset.
M'Comas (vimmoissaan). No, täytyypä minun sanoa —
Philip. Hiljaa! Hän on vain meidän perheemme asianajaja. Tunnetteko te ketään Crampton nimistä tässä kaupungissa?
Edeskäypä. Tarkoittaako herra kierosilmäistä Cramptonia, Crooked Billed ravintolan isäntää?
Philip. En tiedä. Finch: onko hän ravintoloitsija?
M'Comas (nousee, kauhistuneena). Ei, ei, ei. Teidän isänne, herra, on tunnettu venemestari, hyvin etevä mies tällä paikkakunnalla.
Edeskäypä (kunnioittavasti). Oi, suokaa anteeksi, herra, kyllä tiedän. Oletteko te Mr Cramptonin poika! Hyvä Jumala!
Philip. Mr Crampton tulee tänne aamiaiselle.
Edeskäypä (hämillään). Kyllä, herra. (Valtioviisaasti). Eikö hän tavallisesti aterioitse yhdessä perheensä kanssa, herra?
Philip (painolla). William: hän ei tiedä, että me olemme hänen lapsiansa. Hän ei ole nähnyt meitä kahdeksaantoista vuoteen. Hän ei tunne meitä. (Pannakseen vieläkin enemmän painoa sanoihinsa hyppää Phil rautapöydälle ja tuijottaa edeskäypään huulet yhteenpuristuneina ja heiluttelee jalkojaan.)
Dolly. Me tahtoisimme, että te ilmoittaisitte asian hänelle, William.
Edeskäypä. Mutta eiköhän hän arvaa itsekin, kun hän näkee teidän äitinne, neiti. (Philipin jalat jäykistyvät äkkiä. Hän katselee edeskäypää ihastunein silmin.)
Dolly (hämmästyneenä). Sitä minä en yhtään ajatellut.
Philip. En minäkään. (Laskeutuu alas pöydältä ja kääntyy moittien McComasin puoleen.) Ettekä tekään!
Dolly. Ja kuitenkin te olette asianajaja!
Philip. Finch: teidän ammattitaitavuutenne on hämmästyttävä. William: teidän viisautenne saattaa meidät kaikki häpeämään.
Dolly. Te olette tosiaankin toinen Shakespear, William.
Edeskäypä. Mitä vielä, herra. Ei siitä kannata puhua, neiti. Hyvä, jos voin olla teille avuksi, herra. (Hän astuu arasti takaisin aamiaispöydän luo ja laskee siihen molemmat lisälautaset, toisen pöydän päähän oven puolelle, toisen sille sivulle, joka on kauimpana käsipuitteista.)
Philip (tarttuu äkkiä McComasin käsivarteen ja vetää hänet lähemmäksi hotellia). Finch: tulkaa pesemään käsiänne.
M'Comas. Minä olen hyvin suutuksissani ja syvästi loukkaantunut, Mr Clandon.
Philip (keskeyttää hänet). Kyllä te pian totutte meihin. Tule, Dolly. (McComas irtautuu hänen käsivarrestaan ja astuu hotelliin. Phil seuraa hänen jäljessään aivan levollisena.)
Dolly (seuraa heitä ja kääntyy hetkeksi portailla taakseen). Pitäkää varanne, William. Täällä tapahtuu räjähdys.
Edeskäypä. Hyvä, neiti. Voitte luottaa minuun, neiti. (Dolly menee hotelliin).
Valentine tulee kepein askelin portaita ylös rannan puolelta, Crampton äreänä hänen kintereillään. Valentinella on kädessä keppi. Cramptonilla on yllään vaalea päällystakki, joko siksi että hän on vanha ja viluinen, tai että hän sillä tavalla koettaa lievittää vanhanmuotisen takkinsa vaikutusta. Hän pysähtyy sen tuolin luo, missä McComas istui keskellä pengertä, ja nojaa hetken aikaa kättänsä sen selkää vasten.
Crampton. Nuo portaat huimaavat päätäni. (Hän sivelee kädellään otsaansa.) Minä en ole vieläkään tointunut tuosta helvetillisestä kaasusta.
Hän astuu puutarhatuolin luo niin että hän istuessaan voi nojata kyynärpäitään pientä pöytää vasten ja päänsä käsiinsä. Hän tointuu pian, ja avaa päällystakkinsa napit. Sillä välin Valentine puhuu edeskäyvän kanssa.
Valentine. Edeskäypä!
Edeskäypä (astuu lähemmäksi). Heti, herra.
Valentine. Mrs Lanfrey Clandon.
Edeskäypä (tervehtii hymyilevästi). Kyllä, herra. Me odotimme juuri teitä, herra. Tämä on teidän pöytänne, herra. Mrs Clandon tulee heti paikalla alas, herra. Nuori herra ja neiti puhuivat juuri äsken teidän ystävästänne, herra.
Valentine. Todellako!
Edeskäypä (iloisesti). Kyllä, herra. He ovat niin iloisia, herra, ja aina heillä on lystillisiä päähänpistoja. (Nopeasti Cramptonille, joka on noussut ylös ottaakseen takin yltään.) Anteeksi, herra; sallikaa minun (auttaa häntä saamaan päällystakin yltään ja ottaa sen häneltä.) Kiitos, herra. (Crampton istahtaa jälleen; ja edeskäypä jatkaa entiseen tapaan.) Viimeksi tuo nuori herra väitti, että te olette hänen isänsä, herra.
Crampton. Mitä!
Edeskäypä. Hän laski vain leikkiä, herra, siitä asiasta hän kaikkein mieluimmin laskeekin leikkiä. Eilen minä muka olin hänen isänsä. Tänään, heti kun hän kuuli, että te tulisitte tänne, herra, koetti hän uskotella minulle, että te olisitte hänen isänsä — hänen kauan kateissa ollut isänsä! Hän väitti, ettei hän ollut nähnyt teitä kahdeksaantoista vuoteen.
Crampton (ihmeissään). Kahdeksaantoista vuoteen!
Edeskäypä. Niin, herra. (Hiukan pilkallisesti). Mutta minä ymmärsin sen heti, herra. Minä näin, miten tuo tuuma syntyi hänen päässään, kun hän seisoi tuossa ja mietti jotakin uutta pilaa, jota hän voisi pitää minun kanssani. Niin, herra: sellainen hän on: hyvin hauska, hyvin ystävällinen ja alentuvainen todellakin, herra. (Hän muuttaa äänensävyä puhuakseen jälleen Valentinen kanssa, joka aikoo laskea keppinsä sohvan nurkkaukseen.) Sallikaa minun, herra. (Ottaa Valentinen kepin.) Kiitos, herra. (Valentine astuu aamiaispöydän ääreen ja tarkastaa ruokalistaa. Edeskäypä kääntyy Cramptonin puoleen ja jatkaa puhettaan.) Asianajajakin yhtyi leikkiin, vaikka minä olin edeltäpäin kertonut hänelle tuon nuoren herran päähänpiston. Niin, herra, minä vakuutan teille, herra. Ette usko, kuinka vakavat herratkin voivat laskea leikkiä, kun he tulevat Lontoosta tänne meri-ilmaan, herra.
Crampton. Onko heillä täällä asianajaja mukanansa?
Edeskäypä. On, herra, perheen asianajaja. Hänen nimensä on McComas, herra. (Hän astuu hotellin ovea kohti palttoo ja hattu kädessä huomaamatta onneksi minkä tärisyttävän vaikutuksen tuo nimi on tehnyt Cramptoniin.)
Crampton (nousee ylös vihoissaan ja pelästyksissään). McComas! (Huutaa Valentinelle). Valentine! (Uudestaan, äkäisesti). Valentine!! (Valentine kääntyy taakseen). Tämä on salahanke, salaliitto! Se on minun perheeni. Minun lapseni — kirottu vaimoni.
Valentine (kylmästi). Todellako! Mikä hauska yhtymä! (Hän jatkaa ruokalistan tutkimista.)
Crampton. Yhtymä! Ei minulle. Minä menen matkoihini. (Huutaa edeskäyvälle). Antakaa päällystakkini!
Edeskäypä. Heti, herra. (Hän palaa; asettaa Valentinen kepin varovaisesti aamiaispöytää vasten; ravistelee hellävaroin päällystakkia ja ojentaa sen Cramptonille auttaakseen sen hänen ylleen.) Näyttääpä siltä, kuin olisin erehtynyt nuoren herran suhteen. Eikö totta, herra?
Crampton. Prr! (Hän malttaa mielensä juuri kun hän on pistämäisillään kädet hihoihin ja kääntyy epäillen Valentinen puoleen.) Valentine: te olette pelissä mukana. Te keksitte koko salaliiton. Te —
Valentine (lujasti). Kaikkea vielä! (Hän viskaa ruokalistan kädestään ja astuu pöydän ympäri ja katselee huolettomana kaiteen yli.)
Crampton (äkäisesti). Mitä — (McComas, Phil ja Dolly tulevat ulos. McComas epäröi hetken nähdessään Cramptonin.)
Edeskäypä (keskeyttää lempeästi Cramptonin puheen). Hiljaa, herra. Tuolta he tulevat, herra. (Hän ottaa Valentinen kepin ja aikoo astua hotelliin heittäen palttoon käsivarrelleen. McComas nyrpistää huulensa päättävästi yhteen ja astuu Cramptonin luo, joka vetäytyy pari askelta taakse ja räpähyttää silmiään, kädet selkänsä takana; McComasin otsa on kirkkaampi kuin koskaan ennen ja hän katselee häntä juhlallisesti ja hyvällä omallatunnolla.)
Edeskäypä (syrjään Philille, astuessaan hänen ohitsensa). Minä sanoin sen hänelle, herra.
Philip. Verraton William! (Hän astuu pöydän luo.)
Dolly (syrjään edeskäyvälle). Mitä hän sanoi?
Edeskäypä (syrjään hänelle). Ensin hän hämmästyi, neiti; mutta sitten hän malttoi mielensä. (Vie kepin ja palttoon hotelliin.)
M'Comas (tuijottaa Cramptonia suoraan kasvoihin). Vai olette te täällä, Mr Crampton.
Crampton. Niin, täällä minä olen — ansassa — inhottavassa ansassa. Ovatko nuo minun lapsiani?
Philip (kylmän kohteliaasti). Onko tämä meidän isämme, Mr McComas?
M'Comas. On — on — (Hän hämmentyy ja keskeyttää puheensa.)
Dolly (jäykästi). Hauska tavata teitä jälleen. (Hän astuu pöydän ympäri ja vaihtaa pari sanaa Valentinen kanssa hymyillen hänelle ohikulkiessaan.)
Philip. Sallikaa minun täyttää isännänvelvollisuuteni ja tilata viiniä. (Hän ottaa viinilistan pöydältä. Hänen kohtelias huomaavaisuutensa ja Dollyn väliäpitämättömyys aiheuttaa sen, että Crampton tuntee yhä olevansa vain satunnainen tuttava, jonka he aamulla ovat tavanneet hammaslääkärin luona, ja tuo tunne koskee niin syvästi isään, että hän vapisee koko ruumiissaan; hänen otsalleen nousee hiki; ja hän tuijottaa sanattomana poikaansa, joka nauttii suunnattomasti tästä pulmallisesta kohtauksesta ja jatkaa kohteliaasti). Vanhaa portviiniä teille, Finch, vanhalle perheasianajajalle, vai mitä?
M'Comas (lujasti). Vaan apollinarista. Minä en tahdo mitään kiihoittavaa. (Hän astuu penkereen toiselle puolelle niinkuin mies, joka on voittanut kovan viekoituksen.)
Philip. Valentine —
Valentine. Onko olut ehkä liian huonoa?
Philip. Luultavasti. Tilataan hiukan. Dollykin juo sitä. (Kääntyy Cramptonin puoleen tavattoman kohteliaasti.) Ja nyt, Mr Crampton, mitä me saamme tarjota teille?
Crampton. Mitä sinä tarkoitat, poika?
Philip. Poika! (Hyvin juhlallisesti). Kenen syy se on, että minä olen poika?
Crampton vetäisee kiihkeästi viinilistan hänen kädestään, ja on lukevinaan sitä tietämättä mitä valita. Philip puolestaan jättää sen hyvin kohteliaasti hänelle.
Dolly (katsoo Cramptonin oikean olkapään yli). Visky on lähinnä viimeisellä sivulla.
Crampton. Jätä minut rauhaan, lapsi.
Dolly. Lapsi! Ei, ei: sanokaa minua Dollyksi, jos tahdotte; mutta älkää sanoko lapseksi. (Hän pistää kätensä Philin kainaloon; molemmat katselevat Cramptonia ikäänkuin hän olisi omituinen muukalainen.)
Crampton (pyyhkii suutuksissaan ja tuskissaan otsaansa, mutta sittenkin tuntuu hänestä helpoitukselta, kun he laskevat leikkiä hänen kanssaan). McComas, ha, haa! näyttääpä siltä, kuin tästä tulisi oikein hupaiset aamiaiset.
M'Comas (toivottomasti). En ymmärrä miksikä ne eivät olisi hupaisia. (Hän näyttää hyvin masentuneelta).
Philip. Yksin Finchin kasvojakin on hauska nähdä.
Mrs Clandon ja Gloria tulevat hotellista. Mrs Clandon astuu rohkeasti esille, arvokkaana ja hilliten hyvin itseään. Hän pysähtyy portaitten juurelle puhutellakseen Valentinea, joka seisoo siinä. Gloriakin seisahtuu ja katselee Cramptonia miltei inholla.
Mrs Clandon. Hauska tavata teitä jälleen, Mr Valentine. (Valentine hymyilee. Mrs Clandon astuu eteenpäin ja tulee siten aivan Cramptonin eteen ja aikoo puhutella häntä hillityn levollisesti, mutta hänen ulkomuotonsa saattaa hänet vaihtamaan äänensävyä. Hän hillitsee itseään äkkiä ja sanoo äänellä, joka ilmaisee levottomuutta ja itsesyytöstä). Fergus, sinä olet suuresti muuttunut.
Crampton (synkästi). Sen kyllä uskon. Muuttuuhan ihminen kahdeksassatoista vuodessa.
Mrs Clandon (kiusaantuneesti). Minä — en minä sitä tarkoittanut. Toivottavasti olet hyvissä voimissa.
Crampton. Kiitos. Ei siihen minun terveyteni ole syynä. Vaan minun onneni. Sitä muutosta sinä kai tarkoitit! (Huudahtaa äkkiä). Katsokaa häntä, Mr McComas! Katsokaa häntä ja (puoleksi nauraen, puoleksi huoaten). katsokaa minua!
Philip. Ssh! (Viittaa hotellin oveen, jonne edeskäypä juuri on ilmestynyt.) William tulee!
Dolly (koskettaa varoittavasti Cramptonin käsivartta). Hm!
Edeskäypä astuu tarjoilupöydän luo ja viittaa kyökinovelle, mistä nuori edeskäypä tuopi soppalautaset ja kokki, valkea esiliina edessä ja lakki päässä, soppamaljan. Nuori edeskäypä jää paikalle ja tarjoaa; kokki poistuu ja ilmestyy aika ajoittain tuoden ruokia pöytään. Hän leikkaa, mutta ei tarjoa. William astuu aamiaisen lopussa lähinnä portaita olevan pöydän ääreen.
Mrs Clandon (heidän keräytyessään pöydän ympärille). Luullakseni te olette kaikki jo tänään tavanneet toisenne. Se on totta: anteeksi. (Esittää). Mr Valentine: Mr McComas. (Hän astuu pöydän toiseen päähän, hotellin puolelle). Fergus: ole hyvä ja käy pöydän toiseen päähän istumaan.
Crampton (katkerasti). Haa! Isännän paikalleko!
Edeskäypä (tarjoo hänelle tuolin kehoittavasti, mutta ei yhtään tunkeilevasti). Tähän päähän, herra. (Crampton alistuu ja käy istumaan.) Kiitos, herra.
Mrs Clandon. Mr Valentine: tahdotteko istua tälle puolelle (osoittaa kaiteen puolta) Glorian kanssa? (Valentine ja Gloria asettuvat paikoilleen, Gloria Cramptonin viereen ja Valentine Mrs Clandonin rinnalle.) Finch: Te saatte istua tällä puolella, Dollyn ja Philin keskellä. Pitäkää puolianne niin hyvin kuin voitte. (Nämät kolme asettuvat pöydän toiselle puolelle, Dolly äidin viereen, Phil isänsä viereen, ja McComas heidän väliinsä. Soppaa tarjotaan.)
Edeskäypä (Cramptonille). Kirkasta vai suurustettua lihalientä, herra?
Crampton (Mrs Clandonille). Eikö kukaan lue ruokalukua tässä talossa?
Philip (keskeyttää hänet äkisti). Katsotaanpa ensin, mitä hyvää meille tarjotaan. William!
Edeskäypä. Heti, herra. (Hän kiiruhtaa pöydän ympäri Philipin vasemmalle puolelle. Ohimennen hän kuiskaa nuorelle edeskäyvälle.) Suurustettua lihalientä.
Philip. Kaksi puolikasta olutta lapsille, niinkuin tavallisesti, William; ja kokonainen tälle herralle (viittaa Valentineen). Koko pullo apollinarista Mr McComasille.
Edeskäypä. Heti, herra.
Dolly. Pankaa viisitoista tippaa irlantilaista viskyä joukkoon, Finch.
M'Comas (kauhistuneena). Ei — ei, kiitos.
Philip. Numero 413 äidilleni ja Glorialle niinkuin ennenkin; ja — (kääntyy kysyvästi Cramptonin puoleen). mitä?
Crampton (näyttää äkäiseltä ja aikoo vastata hävyttömästi). Minä —
Edeskäypä (puuttuu puheeseen). Hyvä, herra. Kyllä me tiedämme, mitä Mr Crampton haluaa. (Menee hotelliin.)
Philip (katsoo vakavana isäänsä). Te istutte mielellänne ravintoloissa. Huono tapa! (Kokki, nuoren edeskäyvän seuraamana, joka kantaa lautasia, tuo kalan kyökistä tarjoilupöydälle ja alkaa paloitella sitä.)
Crampton. Sinä näyt käyneen äitisi koulua.
Mrs Clandon. Phil, pidä mielessäsi, että sukkeluutesi voivat ehkä suututtaa henkilöitä, jotka eivät ole tottuneet meidän tapoihimme, ja että isäsi on tänään meidän vieraamme.
Crampton (katkerasti). Niin, vieras isännän paikalla omassa pöydässäni. (Soppalautaset otetaan pois.)
Dolly (myötätuntoisesti). Onhan se hiukan harmillista, eikö totta? Mutta onhan se meille yhtä ikävää.
Philip. Sh! Dolly: me emme kumpikaan ole hienotunteisia. (Cramptonille). Emme me tarkoita pahaa, Mr Crampton; me emme ole vielä tottuneet osoittamaan sitä kunnioitusta, jota lapsilta sopii vaatia. (Edeskäypä palaa hotellista tuoden juomatavaroita.) William: tulkaa tänne ja rakentakaa jälleen rauhaa.
Edeskäypä (iloisesti). Heti, herra. Tietysti, herra. Puolikas teille, herra. (Cramptonille). Seltteriä ja irlantilaista, herra. (McComasille). Apollinarista, herra. (Dollylle). Puolikas, neiti. (Mrs Clandonille, kaataen viiniä lasiin.) 413, rouva. (Valentinelle). Koko pullo, herra. (Glorialle). 413, neiti.
Dolly (juo). Perheen malja!
Philip (juo). Kotilieden malja. (Kalaa tarjotaan.)
M'Comas. (koettaa puhua kodikkaalla äänellä). Tämähän näyttää käyvän erinomaisen hyvin kaikesta huolimatta.
Dolly (kriitillisesti). Kaikesta huolimatta! Mitä kaikesta huolimatta, Finch?
Crampton (pilkallisesti). Hän tarkoittaa, että kaikki käy erittäin hyvin, vaikka isänne onkin läsnä. Ymmärsinkö teidät oikein, Mr McComas?
M'Comas (hämillään). Ei ei. Minä sanoin "kaikesta huolimatta" vain lauseen lopuksi. Minä, hm — hm —
Edeskäypä (hienotunteisesti). Kampelaa, herra.
M'Comas (kiitollisena tästä keskeytyksestä). Kiitos, paljon kiitoksia.
Edeskäypä (kuiskaten). Ei kestä kiittää, herra. (Palaa tarjoilupöydän luo.)
Crampton (Philille). Oletko jo valinnut itsellesi jotakin tointa?
Philip. En, minä olen vielä odottavalla kannalla. William!
Edeskäypä. Heti, herra.
Philip. Pitkänkö aikaa minun pitäisi teidän mielestänne opiskella tullakseni oikein taitavaksi kippariksi?
Edeskäypä. Sitä ei voi oppia, herra. Se on veressä, herra. (Tuttavallisesti Valentinelle, joka näyttää etsivän jotakin.) Leipääkö neidelle, herra? Heti, herra. (Hän tarjoo leipää Glorialle, ja jatkaa entiseen sävyyn.) Hyvin harvat ovat syntyneet siihen toimeen, herra.
Philip. Ei teillä suinkaan itsellänne sattumalta ole poikaa?
Edeskäypä. On kyllä, herra, on minulla poika, herra. (Glorialle, jälleen kuiskaten.) Hiukan lisää kalaa, neiti? Neiti ei suinkaan välitä lihasta näin keskellä päivää.
Gloria. Ei, kiitos. (Kalalautaset vaihdetaan.)
Dolly. Onko teidän poikanne myöskin kippari, William?
Edeskäypä (tarjoo Glorialle lintua). Ei, neiti: siksi hän on aivan liian kiivasluontoinen. Hän palvelee oikeudessa.
M'Comas (ylimielisesti). Onko hän vahtimestari?
Edeskäypä (hiukan alakuloisesti, ikäänkuin hänen mieleensä muistuisi jokin pettymys, jonka kuitenkin aika on lieventänyt). Ei herra: hänellä on sama ammatti kuin herrallakin. Hän on asianajaja, herra.
M'Comas (hämillään). Pyydän tuhannesti anteeksi.
Edeskäypä. Ei haita, herra. Aivan luonnollinen erehdys, herra. Usein olen toivonut, että hän olisi valinnut jonkun muun toimen. Siten hän paljoa pikemmin olisi ansainnut leipänsä, herra. (Syrjään Valentinelle, joka jälleen etsii jotakin.) Suola on teidän vieressänne, herra. (Jatkaa). Niin, herra: minun täytyi elättää häntä, kunnes hän oli seitsemänneljättä vanha. Mutta nyt hänellä on hyvä toimeentulo, herra, erittäin hyvä todellakin, herra. Ei ainoatakaan asiaa alle viidenkymmenen guinean, herra.
M'Comas. Kansanvaltaisuutta, Crampton, uudenaikaista kansanvaltaisuutta!
Edeskäypä (tyynesti). Ei, herra, ei se ole kansanvaltaisuutta. Vain sivistystä, herra. Oppia, herra. Ensin Cambridgen koulu, herra. Sitten Sidney Sussexin korkeakoulu, herra. (Dolly vetää häntä hihasta, ja hän kuiskaa, kumartuessaan alas). Sokerijuomaa, neiti? Heti, neiti. (McComasille). Onneksi hänelle, herra, sillä hänellä ei koskaan ollut halua oikeaan työhön, herra. (Menee hotelliin, seura on hiukan hämillään hänen poikansa suuruudesta.)
Valentine. Kuka meistä uskaltaa enää tilata häneltä mitään!
Dolly. Toivottavasti hän ei pannut pahakseen, vaikka lähetin häntä hakemaan sokerijuomaa.
Crampton (itsepäisesti). Koska hän on kippari, niin hänen velvollisuutensa on palvella. Jos te olisitte kohdelleet häntä niinkuin kipparia ainakin, niin hän olisi pitänyt suunsa kiinni.
Dolly. Sehän olisi ollut ääretön vahinko! Ehkäpä hän antaa meille suosituksen poikansa luo ja hankkii meille pääsyn Lontoon seuraelämään. (Edeskäypä palaa tuoden sokerijuomaa.)
Crampton (murahtaa halveksivasti). Lontoon seuraelämä! Lontoon seuraelämä! Sinä et sovi mihinkään seuraelämään, lapsi.
Dolly (suuttuen). Kuulkaahan, Mr Crampton. Jos te luulette —
Edeskäypä (lempeästi, Dollyn vieressä). Sokerijuomaa, neiti.
Dolly (säpsähtää, tulee taas hyvälle tuulelle vedettyään syvältä henkeään ja sanoo herttaisesti). Kiitos, rakas William. Te tulitte juuri parhaaseen aikaan. (Juo.)
M'Comas (yrittää uudestaan johtaa keskustelua rauhallisemmalle alalle). Jos saan luvan vaihtaa keskusteluainetta, neiti Clandon, niin pyytäisin saada kysyä, mitä uskontoa Madeirassa tunnustetaan?
Gloria. Luullakseni Portugalin uskontoa. En ole koskaan kysynyt.
Dolly. Paaston aikana tulee palvelusväki sisään ja polvistuu maahan ja tunnustaa kaikki mitä he ovat tehneet, ja silloin sitä täytyy olla anteeksi antavinaan. Onko sellaista tapaa Englannissakin, William?
Edeskäypä. Ei se ole tavallista, neiti. Se voi kyllä tapahtua muutamilla seuduilla; mutta minä en ole koskaan sitä nähnyt, neiti. (Tarkkaa Mrs Clandonia, kun nuori edeskäypä tarjoo hänelle salaattia.) Rouva haluaa salaattia ilman mausteita. Minä olen varannut sitä erikseen rouvalle. (Nuorelle ammattiveljelleen kehoittaen häntä tarjoamaan Glorialle). Tältä puolen, Jo. (Hän ottaa erityisen salaattikulhon tarjoilupöydältä ja asettaa sen Mrs Clandonin lautasen viereen. Tehdessään sen huomaa hän, että Dolly irvistelee.) Vain hiukan krassaa, jota epähuomiossa on joutunut joukkoon. (Ottaa hänen salaattinsa pois.) Kiitos, neiti. (Nuorelle edeskäyvälle, käskien häntä tarjoamaan Dollylle uutta). Jo. (Jatkaa). Enimmäkseen kaikki kuuluvat Englannin valtiokirkkoon, neiti.
Dolly. Englannin valtiokirkkoon! Kuinka suuri jäsenmaksu siinä on?
Crampton (nousee kiivaasti yleisen hämmästyksen vallitessa). Tästä te näette, miten minun lapseni ovat kasvatetut, McComas. Te näette ja kuulette itse. Minä vaadin teidät kaikki todistajiksi — (Hän huutaa ja on vähällä lyödä nyrkkinsä pöytään, kun edeskäypä ottaa varmuuden vuoksi pois hänen lautasensa.)
Mrs Clandon (lujasti). Istu, Fergus. Ei ole vähintäkään syytä tuollaiseen vihanpurkaukseen. Muista, että Dolly on vieras täällä. Istu alas, ole hyvä.
Crampton (alistuu vastahakoisesti). Pitääkö minun todellakin istua alas ja kärsiä tällaista. Sitä minä suuresti epäilen.
Edeskäypä. Juustoa, herra; vai haluatteko jäätelöä?
Crampton (hätkähtää). Mitä? Ah! — juustoa, juustoa.
Dolly. Tuokaa laatikollinen paperosseja, William.
Edeskäypä. Tässä on, neiti. (Hän ottaa paperossilaatikon tarjoilupöydältä ja asettaa sen Dollyn eteen, joka valitsee siitä yhden ja valmistuu polttamaan. Edeskäypä palaa tarjoilupöydän luo hakeakseen vahatulitikkuja.)
Crampton (tuijottaa hämmästyneenä Dollyyn). Polttaako hän?
Dolly (kärsimättömästi). Totta tosiaan, Mr Crampton, minä taidan pilata teidän aamiaisenne. Minä lähden polttamaan alas rantaan. (Hän nousee pöydästä loukkaantuneena ja astuu alas portaita. Edeskäypä yrittää tarjota hänelle tulitikkuja, mutta hän on jo ehtinyt poistua.)
Crampton (vimmoissaan). Margaret: kutsu tuo tyttö takaisin. Kutsu hänet takaisin, sanon minä.
M'Comas (koettaa rauhoittaa). Kuulkaa, Crampton, älkää välittäkö hänestä. Hän on isänsä tytär, siinä kaikki.
Mrs Clandon (vastustaen). Toivottavasti ei, Finch. (Hän nousee paikaltaan. Kaikki liikahtavat hiukan.) Mr Valentine: suotteko minulle anteeksi. Pelkään, että Dolly on loukkaantunut ja pahoillaan siitä mitä on tapahtunut. Minun täytyy mennä hänen luokseen.
Crampton. Puolustaaksesi häntä minua vastaan, vai mitä?
Mrs Clandon (panematta häneen huomiota). Gloria, tahdotko istua sen aikaa minun paikallani, kultaseni. (Hän astuu portaitten luo. Cramptonin silmät seuraavat häntä katkeralla vihalla. Muut katselevat häntä kiusattuina tukalan hiljaisuuden vallitessa.)
Edeskäypä (pidättää häntä portaiden yläpäässä ja tarjoaa hänelle tulitikkuja). Nuori neiti unohti tulitikut, rouva. Tahdotteko olla hyvä, rouva.
Mrs Clandon (osoittaen kiitollista kohteliaisuutta kuullessaan edeskäyvän lempeän ja miellyttävän äänen). Kiitoksia hyvin paljon. (Hän ottaa tulitikut ja astuu rantaan. Edeskäypä vie mukanaan apulaisensa hotelliin kyökin tietä, jättäen aamiaisseuran yksin.)
Crampton (heittäytyy tuolinsa selkänojaa vasten). Siinä vasta on äiti, McComas! Siinä vasta on äiti!
Gloria (varmasti). Niin: hyvä äiti.
Crampton. Ja huono isä? Sitäkö sinä tarkoitat, vai mitä?
Valentine (nousee kiusaantuneena ja kääntyy Glorian puoleen). Miss Clandon: minä —
Crampton (kääntyy hänen puoleensa). Tuon tytön nimi on Crampton, Mr Valentine, eikä Clandon. Tahdotteko tekin loukata minua?
Valentine (panematta häneen huomiota). Olen aivan epätoivoissani, Miss Clandon. Syy on kokonaan minun: minä toin hänet tänne. Minä olen hänestä edesvastuussa. Ja minä häpeän hänen puolestaan.
Crampton. Mitä te tarkoitatte?
Gloria (nousee jäykkänä). Ei hätää mitään, Mr Valentine. Me olemme kaikki olleet hiukan lapsellisia. Pieni juhlamme ei ole oikein onnistunut: nouskaamme pöydästä ja lopettakaamme se. (Hän työntää tuolinsa syrjään ja kääntyy portaihin päin, lisäten ylimielisen levollisesti astuessaan Cramptonin ohitse). Hyvästi, isä.
Hän astuu portaita alas kylmän ja halveksivan väliäpitämättömänä. Kaikki katselevat häntä, eivätkä sen vuoksi huomaa, että edeskäypä on palannut hotellista tuoden Cramptonin päällystakin ja Valentinen kepin sekä pari shaalia ja päivänvarjoa, valkean liinaisen sateensuojan ja muutamia telttatuoleja.
Crampton (itsekseen, katsellen Glorian jälkeen peloittava ilme kasvoillaan). Isä! Isä! (Hän iskee nyrkkinsä vihoissaan pöytään.) Nyt —
Edeskäypä (tarjoo hänelle päällystakkia). Tämä on teidän, herra. (Crampton tuijottaa häneen; sitten hän vetäisee sen äkisti häneltä ja astuu puutarhasohvaa kohti ja yrittää turhaan vihan vimmoissaan saada takkia ylleen. McComas nousee ja auttaa häntä; sitten hän ottaa hattunsa ja sateensuojansa pieneltä rautapöydältä ja astuu portaita kohti. Sillä välin edeskäypä, kiitettyään Cramptonia, kun tämä on vastaanottanut takkinsa, antaa osan taakastaan Philipille.) Naisten päivänvarjot, herra. Tavattoman häikäisevä valo meren rannalla tänään, herra. Se ei ole hyvä iholle, herra. Minä tuon kyllä telttatuolit rantaan, herra.
Philip. Te olette vanha, isä William; mutta te olette kaikkein toimekkain ihminen koko maailmassa. Ei, pitäkää päivänvarjot ja antakaa telttatuolit minulle. (Ottaa tuolit).
Edeskäypä (mielistelevän kiitollisena). Kiitos, herra.
Philip. Finch: ottakaa pari näistä. (Antaa hänelle muutamia tuoleja). Tulkaa. (He astuvat yhdessä portaita alas).
Valentine (edeskäyvälle). Antakaa minullekin jotain kannettavaa — yhden noista. (Aikoo ottaa päivänvarjon).
Edeskäypä (hienotunteisesti). Se on nuoremman neiden, herra. (Valentine ei ota sitä.) Kiitos, herra. Jos sallitte, herra, niin luulen, että tämä sopii teille paremmin. (Hän laskee päivänvarjon Cramptonin tuolille, ja ottaa esiin frakkinsa takataskusta kirjan, jonka lehtien välissä on merkkinä naisen nenäliina). Vanhempi neiti lukee tätä parasta aikaa. (Valentine ottaa kirjan kiihkeästi). Kiitos, herra. Schopenhauer, nähkääs herra. (Hän ottaa jälleen käteensä päivänvarjon). Hyvin mieltäkiinnittävä kirjailija, herra: varsinkin naiskysymyksessä, herra. (Astuu alas portaita. Valentine aikoo seurata häntä, mutta samassa muistuu Crampton hänen mieleensä ja hän muuttaa päätöksensä.)
Valentine (astuu varsin kiihoittuneena Cramptonin luo). Kuulkaahan, Crampton, ettekö te ole häpeissänne?
Crampton (riidanhaluisesti). Häpeissänikö! Minkä vuoksi?
Valentine. Siksi että olette käyttäytynyt kuin karhu. Mitä teidän tyttärenne ajattelee minusta, kun minä toin teidät tänne?
Crampton. En minä ole ajatellut mitä minun tyttäreni ajattelee teistä.
Valentine. Ei, te ajattelette vain itseänne. Te olette hirveän itsekäs ihminen.
Crampton (sydäntäsärkevästi). Hän sanoi teille mikä minä olen — isä — isä, jolta lapset ovat riistetyt. Onko nykyinen nuoriso aivan sydäntä vailla? Tänne minä tulen ensi kertaa monen vuoden kuluttua nähdäkseni, millaisiksi minun lapseni ovat kehittyneet, kuullakseni heidän ääntään, ja sitten he kohtelevat minua kuin ventovierasta, kutsuvat minut aamiaiselle; Mr Crampton, Mister Crampton! Mikä oikeus heillä on puhutella minua tuolla tavalla? Minä olen heidän isänsä: voivatko he sitä kieltää? Minä olen ihminen, jolla on tavalliset inhimilliset tunteet: eikö minulla ole oikeuksia, eikö minulla ole vaatimuksia? Ketä minulla on ollut ympärilläni kaikkina näinä vuosina? Vain palvelijoita, kirjanpitäjiä, liiketuttavia. He ovat kohdelleet minua kunnioituksella, niin, ystävyydelläkin. Olisiko yksikään heistä puhutellut minua sillä tavalla kuin tyttäreni? Olisiko yksikään heistä nauranut minulle niinkuin poikani koko ajan? (Vimmoissaan). Minun omat lapseni! Mister Crampton! Minun —
Valentine. No, no, he ovat vain lapsia. Ainoa heistä, joka on jonkun arvoinen, nimitti teitä isäksi.
Crampton. Niin: "hyvästi, isä". Hyvästi! Niin, niin. Hän löysi tien sydämeeni loukkaamalla minua syvästi.
Valentine (suutuksissaan). No, kuulkaahan, Crampton: älkää moittiko häntä. Hän kohteli teitä hyvin ystävällisesti. Minun oli paljoa pahempi olla aamiaisten kestäessä kuin teidän.
Crampton. Teidänkö!
Valentine (yltyvällä kiivaudella). Niin, minun. Minä istuin hänen vieressään; enkä sanonut hänelle sanaakaan koko aterian aikana. En tiennyt mitä sanoa. Eikä hän puhunut minulle yhtään mitään.
Crampton. Entäs sitten!
Valentine. Entäs sitten! (Puhuu yhä nopeammin). Crampton: tiedättekö miltä minusta tänään tuntuu? Ettehän vain luule, että minulla on tapana tehdä sellaisia kepposia sairailleni kuin teille tänään?
Crampton. Toivottavasti ei.
Valentine. Asian laita on se, että minä olen aivan hullu tai oikeammin etten koskaan ennen ole ollut oikein viisas. Minä voisin tehdä mitä tahansa. Vihdoinkin olen nyt täysi-ikäinen. Minä olen mies; ja teidän tyttärenne on tehnyt minusta miehen.
Crampton (epäilevästi). Oletteko te rakastunut minun tyttäreeni?
Valentine (sanat suorastaan tulvivat hänen huuliltaan). Rakastunut! Tyhmyyksiä! Se on jotakin paljoa korkeampaa ja suurempaa. Se on elämää, se on uskoa, se on voimaa, varmuutta, itse paradiisi —
Crampton (keskeyttää hänet pilkallisesti). Loruja, mies! Kuinka te voisitte elättää vaimoa? Ette te voi mennä naimisiin.
Valentine. Kuka puhuu naimisesta? Minä tahdon suudella hänen käsiänsä; minä tahdon polvistua hänen eteensä; minä tahdon elää hänen tähtensä; minä tahdon kuolla hänen puolestaan; se riittää minulle. Katsokaa hänen kirjaansa! Katsokaa! (Hän suutelee nenäliinaa.) Jos te antaisitte minulle kaikki rahanne ja tarjoutuisitte minun puolestani menemään alas rantaan saadaksenne puhua hänen kanssansa, niin nauraisin vain teille. (Hän hyökkää ilosta loistaen alas portaita ja törmää suoraan edeskäyvän syliin, joka palaa takaisin rannasta. He pelastuvat kaatumasta nurin tarttumalla lujasti toisiaan vyötäisiltä kiinni ja pyörähtävät ympäri.)
Edeskäypä (hiljaisesti). Varovasti, herra, varovasti.
Valentine (hämmästyen omaa kiivauttaan). Anteeksi.
Edeskäypä. Ei se mitään, herra. Ei yhtään mitään. Sehän on aivan luonnollista, herra, teidän iässänne. Neiti lähetti minua hakemaan kirjaansa. Tahdotteko olla hyvä, herra, ja viedä se hänelle heti paikalla.
Valentine. Mielelläni. Ehkäpä sallitte minun antaa teille kuuden viikon ansioni. — (Ojentaa hänelle Dollyltä saamansa kruunun.)
Edeskäypä (ikäänkuin tuo rahasumma voittaisi kaikki hänen toiveensa). Kiitos, herra. (Valentine juoksee alas portaita.) Hyvin iloinen nuori herra, hyvin miehekäs ja kelvollinen.
Crampton (muristen). Ja ansaitsee luultavasti lyhyessä ajassa suuren omaisuuden. Minä tiedän kuinka paljon tuloja hänellä on ollut kuuden viikon kuluessa. (Hän astuu penkereen yli rautapöydän luo ja käy istumaan.)
Edeskäypä (filosofisesti). Sitä ei voi koskaan tietää, herra. Se on minun elämänkäsitykseni, herra, jollette pane sitä pahaksenne. (Filosofi väistyy hetkeksi edeskäyvän tieltä.) Ehkäpä ette yhtään ole huomannut, herra, että te ette ole lainkaan koskenut seltteriin ja viskyyn, herra. (Hän ottaa lasin aamiaispöydältä ja asettaa sen Cramptonin eteen.) Niin, herra! Sitä ei voi koskaan tietää. Ajatelkaa esimerkiksi minun poikaani, herra! Kukapa olisi uskonut, että hänestä tulisi asianajaja, herra. Eikä ainoatakaan asiaa hän aja alle viidenkymmenen guinean, herra. Se on tosiaankin oikea opetus, herra.
Crampton. Toivottavasti hän on teille kiitollinen ja tunnustaa mitä hän on teille velkaa?
Edeskäypä. Me tulemme erittäin hyvin toimeen, herra, todellakin erittäin hyvin, kun otamme huomioon kuinka erilaisissa oloissa me elämme. (Taaskin hänen äänensä sävy vaihtuu.) Sokeripala, herra, tekee seltterin paljoa virkistävämmäksi, eikä se siitä kuitenkaan tule yhtään makeammaksi. Saanko luvan, herra? (Hän panee sokeripalan lasiin.) Mutta, niinkuin minulla on tapana sanoa hänelle, missä eroitus oikeastaan on? Jos minun täytyy pukeutua frakkiin näyttääkseni mikä minä olen, niin täytyy hänen panna peruukki päähänsä ja silkkikaapu hartioilleen näyttääkseen mikä hän on. Jos suurimman osan tuloistani saan juomarahoina, joista en saa olla tietävinäni, niin hänenkin tulonsa ovat enimmäkseen palkkioita, ja minä olen kuullut sanottavan, ettei niistäkään saa olla tietävinään! Jos hän pitää seuraelämästä, ja jos hän toimensa kautta joutuu tekemisiin erilaisten ihmisten kanssa, niin samoin on minunkin laitani, herra. Jos asianajajalle on hiukan ikävää, että hänellä on kippari isänä, niin on kipparillekin hiukan ikävää, että hänellä on asianajaja poikana. Hyvin monet arvelevat, että se on aivan sopimatonta, herra, sen voin vakuuttaa teille. Haluaako herra vielä jotakin?
Crampton. Ei kiitos. (Katkeran nöyrästi). Ehkäpä siitä ei ole haittaa, vaikka istunkin täällä vielä hetken aikaa: enhän voi täältä käsin häiritä rannalla istuvaa seuraa.
Edeskäypä (liikutettuna). Hyvin ystävällistä, herra, että käsitätte asian siltä kannalta. Ikäänkuin se ei olisi meille suuri kunnia, Mr Crampton. Mitä enemmän herra tuntee olevansa täällä kotonaan, sitä parempi meille.
Crampton (pilkallisesti). Kotona!
Edeskäypä (miettivästi). Niin, herra, kyllä niinkin voi sanoa. Minä olen aina väittänyt, että hotellielämän suurin etu on se, että sinne voi paeta kotoaan, herra.
Crampton. Luulenpa, että se etu tänään meni minulta hukkaan.
Edeskäypä. Niinpä niin, herra, aivan niin. Hyvä jumala! Ainahan sattuu jotakin odottamatonta, eikö totta? (Pudistaa päätään). Sitä ei voi koskaan tietää, herra, sitä ei voi koskaan tietää. (Hän menee hotelliin.)
Crampton (jonka silmissä on kova, kylmä loiste, kun hän nojaa synkät kasvonsa käsiinsä). Koti! Koti!! (Hän laskee käsivarret pöydälle ja painaa kasvonsa niitä vasten, mutta kohoaa kiireesti ylös kuullessaan jonkun tulevan. Gloria astuu portaita ylös päivänvarjo ja kirja kädessä. Crampton katsoo uhmailevasti häneen, mutta itsepäinen piirre suun ympärillä ja kaihoava ilme silmissä ovat ristiriidassa keskenänsä. Gloria tulee puutarhasohvan luo ja asettuu selin siihen, nojautuen sohvan päähän ja katselee häntä ikäänkuin hän ihmettelisi hänen heikkouttaan. Hän on liian utelias ollakseen kylmä, mutta hän ei vähääkään välitä sukulaisuussuhteesta.) No?
Gloria. Minä tahtoisin hiukan puhua teidän kanssanne.
Crampton (katsoo häntä tiukkaan). Todellako? Sepä on hämmästyttävää. Sinä kohtaat isäsi kahdeksantoista vuoden kuluttua; ja sinä haluat todellakin puhua hiukan hänen kanssansa! Sepä on liikuttavaa: eikö totta? (Hän nojaa päänsä käteensä, ja katsoo alas ja pois hänestä synkkiin ajatuksiin vaipuneena.)
Gloria Tuo kaikki tuntuu minusta kovin naurettavalta ja tarpeettomalta. Mitä te tahdotte, että me tuntisimme teitä kohtaan — tai tekisimme teille? Mitä te oikeastaan vaaditte? Miksi ette ole yhtä kohtelias meille kuin muut ihmiset? Te ette varmaankaan ole kovin kiintynyt meihin — ja miksi sitä olisittekaan? Mutta voisimmehan me sittenkin olla yhdessä riitelemättä.
Crampton (tulee tuhan harmaaksi kasvoiltansa). Oletko selvillä siitä, että minä olen sinun isäsi?
Gloria. Täydellisesti.
Crampton. Tiedätkö myöskin, mitä sinä olet minulle tyttärenä velkaa?
Gloria. Esimerkiksi —?
Crampton (nousee ikäänkuin aikeissa taistella jonkun hirviön kanssa). Esimerkiksi! Esimerkiksi!! Esimerkiksi rakkautta, kunnioitusta, tottelevaisuutta —
Gloria (kohoaa huolimattomasta, eteenpäinkumartuneesta asennostaan ja asettuu nopeasti ylpeänä häntä vastaan). Minä en tottele mitään muuta kuin oikeudentuntoani, minä kunnioitan vain sitä mikä on jaloa, siinä minun velvollisuuteni. (Hän lisää vähemmän varmana.) Mitä rakkauteen tulee, niin se ei ole minun vallassani. En tiedä varmaan, tokko vielä tiedän mitä rakkaus onkaan. (Hän kääntyy pois tuntien vastenmielisyyttä tätä puheenainetta kohtaan ja hakee aamiaispöydän luota mukavan tuolin ja laskee kädestään kirjan ja päivänvarjon.)
Crampton (seuraten häntä katseillaan). Tarkoitatko todellakin mitä sanot?
Gloria (kääntyy äkisti hänen puoleensa, kovalla äänen sävyllä). Anteeksi: se on epäkohtelias kysymys. Minä puhun aivan vakavasti teidän kanssanne; ja minä oletan, että tekin käsitätte minut vakavalta kannalta. (Hän ottaa tuolin pöydän äärestä; kääntää sen loitommalle; käy istumaan hiukan väsyneesti ja sanoo). Ettekö voi keskustella tästä asiasta levollisesti ja järkevästi?
Crampton. Levollisesti ja järkevästi! Ei, sitä minä en voi. Ymmärrätkö sinä? Minä en voi.
Gloria (painolla). En. Sitä minä en voi ymmärtää. Minä en käsitä —
Crampton (hätkähtää hermostuneesti). Seis! Älä sano mitään enää! Sinä et tiedä mitä teet. Tahdotko saattaa minut hulluksi? (Gloria rypistää otsaansa, sillä tuo kiivaus on hänestä sietämätöntä. Crampton jatkaa nopeasti). Ei: minä en ole pahoillani, en sitä todellakaan ole. Maltahan, annas kun hiukan tuumin. (Hän on hetken aikaa ääneti, rypistää otsaansa ja vääntää kätensä nyrkkiin; sitten hän ottaa tuolin aamiaispöydän päästä ja käy Glorian viereen istumaan, koettaen puhuessaan olla lempeä ja kärsivällinen.) Nyt luulen keksineeni. Joka tapauksessa tahdon koettaa.
Gloria (lujasti). Katsokaahan! Kaikki selviää, jos vain ajattelemme asiaa oikein järkevästi.
Crampton (pelästyy äkkiä). Ei: älä ajattele. Koeta mielemmin tuntea: tunne yksin voi auttaa meitä. Kuulehan! Oletko sinä — mutta ensiksi — minä olen aivan unohtanut. Mikä on sinun nimesi? Minä tarkoitan, millä nimellä sinua tavallisesti kutsutaan, sillä ei suinkaan sinua sanota Sophroniaksi?
Gloria (hämmästyksellä ja inholla). Sophronia! Minun nimeni on Gloria. Minua on aina sanottu Gloriaksi.
Crampton (kiihtyy jälleen). Sinun nimesi on Sophronia, tyttö: sinä sait sen nimen tätisi, Sophronian, minun sisareni mukaan. Hän lahjoitti sinulle ensimäisen raamattusi, johon nimesi on kirjoitettu.
Gloria. Sitten äiti on antanut minulle uuden nimen.
Crampton (vihoissaan). Siihen hänellä ei ollut oikeutta. Sitä minä en salli.
Gloria. Teillä ei ollut oikeutta antaa minulle sisarenne nimeä. Minä en tunne häntä.
Crampton. Loruja. Minun kärsivällisyydelläni on rajansa. Minä en salli sitä! Kuuletko sinä?
Gloria (nousee, varoittavalla äänellä). Aiotteko riidellä?
Crampton (pelästyy, rukoilevasti). Ei, ei: istu alallesi. Käy istumaan, ole hyvä. (Hän katsoo Cramptoniin ja antaa hänen olla epätietoisena. Crampton pakoittautuu lausumaan tuon epämiellyttävän nimen.) Gloria. (Gloria osoittaa tyytyväisyyttään sulkemalla hiukan suutaan ja käymällä istumaan.) Katsoppas, minä tahdon vain näyttää sinulle, että olen isäsi — rakas lapseni. (Hyväilysana tuntuu niin kömpelöltä, että Gloria hymyilee vastoin tahtoansa ja päättää olla hiukan ystävällinen). Kuulehan. Minä tahtoisin kysyä sinulta vain jotakin. Etkö muista minua enää yhtään? Sinä olit pieni lapsi, kun he riistivät sinut minulta; mutta sinä ymmärsit silloin jo paljon. Etkö muista ketään, jota sinä rakastit, tai (arasti) josta sinä ainakin pidit lapsellisella tavallasi? Erästä, joka salli sinun olla huoneessaan ja katsella leikkilaivojaan, niinkuin sinä niitä nimitit? (Crampton katsoo häntä kiihkeästi kasvoihin, ikäänkuin odottaen, että hän vastaisi hänelle jotakin ja jatkaa sitten vähemmän toivehikkaasti sekä kiihkeämmin). Erästä, joka salli sinun tehdä mitä ikänä tahdoit eikä koskaan sanonut sinulle sanaakaan, pyysi vain sinua olemaan hiljaa ja ääneti? Erästä, joka oli sinulle jotakin muuta kuin kukaan muu ihminen — erästä, joka oli sinun isäsi?
Gloria (tunteettomasti). Jos te kerrotte minulle, niin epäilemättä heti kuvailen mielessäni, että muistan jotakin. Mutta minä en tosiaankaan muista mitään.
Crampton (kaipauksella). Eikö äitisi koskaan ole puhunut sinulle mitään minusta?
Gloria. Hän ei ole edes koskaan maininnut teidän nimeänne. (Crampton ähkii tahtomattaan. Gloria katsoo häneen halveksien ja jatkaa). Paitsi yhden ainoan kerran: ja silloin hän kertoi minulle jostakin, jonka olin unohtanut.
Crampton (katsahtaa häneen toivehikkaasti). Mistä sitten?
Gloria (armottomasti). Piiskasta, jonka olitte ostanut antaaksenne minulle selkään.
Crampton (kiristäen hampaitaan). Oi! Panetellaksensa minua! Vieroittaaksensa sinut minusta! Eihän sinun koskaan olisi tarvinnut sitä tietää. (Terävällä, tuskallisella äänellä). Kirottu nainen!
Gloria (hypähtää ylös). Lurjus! (Suurella painolla). Lurjus!! Uskallatteko kirota minun äitiäni!
Crampton. Hiljaa, tai sinä kadut sitä jäljestäpäin. Minä olen sinun isäsi.
Gloria. Minä vihaan tuota nimeä! Mutta äidin nimi on minulle rakas. Parasta jos lähdette täältä.
Crampton. Minä — minä tukehdun! Sinä tahdot tappaa minut. Joku — minä — (Hänen äänensä katkeaa. Hän on vähällä saada halvauksen.)
Gloria (astuu kaidepuitten luo kylmänä ja päättävänä ja huutaa alas rantaan). Mr Valentine!
Valentine (vastaa alhaalta). Kyllä.
Gloria. Tulkaa tänne hiukan. Mr Crampton tarvitsee teitä. (Hän palaa pöydän luo ja kaataa vettä lasiin.)
Crampton (tointuu). Ei, anna minun olla, en minä häntä tarvitse. Ei minua mikään vaivaa. En minä tarvitse häntä, enkä liioin sinun apuasikaan. (Hän nousee ja ojentaa itseään). Niinkuin sanoit, parasta kun lähden. (Painaa hatun päähänsä.) Onko se sinun viimeinen sanasi?
Gloria. Toivottavasti! (Crampton katselee häntä hetken aikaa itsepintaisesti, nyökkää sitten äkäisesti päätään, ikäänkuin hänkin olisi samaa mieltä, ja menee hotelliin. Gloria katsoo hänen jälkeensä levollisesti ja kylmästi, kunnes hän katoaa, tekee liikkeen, joka ilmaisee helpoitusta ja kääntyy puhuakseen Valentinen kanssa, joka juoksee ylös portaita.)
Valentine (hengästyneenä). Mikä on hätänä? (Katsoo ympärilleen). Missä on Crampton?
Gloria. Hän meni. (Valentinen kasvot kirkastuvat äkkiä, ne kuvastavat iloa, pelkoa ja vallattomuutta. Hän huomaa samassa, että hän on yksin Glorian kanssa. Gloria jatkaa väliäpitämättömästi). Minä luulin, että hän oli pahoinvointinen; mutta hän tointui jälleen. Hän ei tahtonut odottaa teitä. Olen hyvin pahoillani. (Lähtee hakemaan kirjaansa ja päivänvarjoaan.)
Valentine. Sitä parempi. Hän hermostuttaa minua, jos olen hetkenkin hänen kanssansa. (Ikäänkuin epähuomiossa.) Kuinka tuolla miehellä voi olla niin kaunis tytär!
Gloria (hätkähtää ensin hiukan, vastaa sitten hänelle kohteliaasti, mutta tahallisen halveksivasti). Näyttääpä siltä, kuin te yrittäisitte sanoa jonkun kohteliaisuuden. Minä pyydän ilmoittaa teille kerta kaikkiaan, Mr Valentine, että kohteliaisuudet ovat minusta kovin äiteliä. Ollaan ystäviä, jos voimme olla sitä järkevällä ja terveellä tavalla. Minä en aio mennä naimisiin; ja jollette te voi tyytyä siihen, niin on parasta, ettemme jatka tuttavuutta.
Valentine (varovasti). Minä ymmärrän. Sallikaa minun vain tehdä teille yksi ainoa kysymys: tarkoittavatko nuo sanat avioliittoa yleensä, vai minua persoonallisesti?
Gloria. Minä en tunne teitä kylliksi, Mr Valentine, jotta voisin arvostella teidän persoonallisia ominaisuuksianne. (Hän kääntyy pois hänestä aivan väliäpitämättömästi ja käy istumaan kirjoineen puutarhatuoliin.) Minun mielestäni avioliitto on nykyään sellaisella kannalla, ettei kukaan omasta arvostaan kiinnipitävä nainen voi suostua siihen.
Valentine (muuttaa heti äänensä sydämellisen suoraksi, ikäänkuin hän epäröimättä suostuisi hänen ehtoihinsa ja olisi ihastunut hänen mielipiteisiinsä). Siinä suhteessa me sitten täydellisesti ymmärrämme toisemme. Minä olen aivan samaa mieltä kuin tekin: avioliitto on rakennettu aivan väärälle perusteelle. (Hän ottaa päästään hattunsa ja heittää sen iloisesti puutarhapöydälle.) Ei: minä tahdon poistaa kaikki nuo tyhmyydet. (Käy istumaan Glorian viereen, niin luonnollisesti, ettei tämä ajattelekkaan vastustaa, ja jatkaa innolla). Eikö teistäkin se ole hirveää, että mies ja nainen tuskin voivat olla tuttujakaan ennenkuin jo oletetaan heillä olevan sellaisia aikeita? Ikäänkuin ei olisi olemassakaan muita harrastuksia — ei muuta keskusteluainetta — ikäänkuin eivät naiset kykenisikään mihinkään parempaan!
Gloria (mielenkiinnolla). Nyt te puhutte järkevästi ja viisaasti, Mr Valentine.
Valentine (silmissä kirkas kiilto, kun hänen metsästysjuonensa onnistuu). Tietysti! Kaksi niin intelligenttiä ihmistä kuin me! Eikö ole mieluista, kun tässä tyhmässä, sovinnaisessa maailmassa kohtaa toisen ihmisen, joka seisoo samalla tasolla kuin itsekin, jonkun, joka on valistunut ja vapaa ennakkoluuloista?
Gloria (vakavasti). Minä toivon tapaavani paljon sellaisia ihmisiä Englannissa.
Valentine (epäilevästi). Hm! Onhan täällä paljon ihmisiä — lähes neljäkymmentä miljoonaa. He eivät ole kaikki keuhkotautisia ja sivistyneitä, niinkuin kansa Madeirassa.
Gloria (suurella mielenkiinnolla). Oi, kaikki ovat tyhmiä ja ennakkoluuloisia Madeirassa. Heikkoja, hempeämielisiä olentoja. Minä vihaan heikkoutta; ja minä vihaan hempeämielisyyttä.
Valentine. Siksi te olettekin niin inspireeraava.
Gloria (kevyesti nauraen). Olenko minä inspireeraava?
Valentine. Olette. Voima on tarttuvaa.
Gloria. Heikkous on tarttuvaa, sen minä tiedän.
Valentine (vakaumuksella). Te olette voimakas. Tiedättekö, että te saitte koko maailman muuttumaan minun silmissäni tänä aamuna. Minä olin alakuloinen, minä ajattelin maksamatonta hyyryäni ja pelkäsin tulevaisuutta. Kun te tulitte sisään, niin minun silmiäni häikäisi. (Gloria rypistää hiukan kulmiaan. Valentine jatkaa nopeasti). Sehän on narrimaista, tietenkin, mutta jotakin minulle todellakin tapahtui. Selittäkää se miten ikänä tahdotte, mutta minun vereeni — (hän epäröi ja koettaa löytää intohimosta kyllin vapaan sanan) — lisääntyi happia. Minun lihakseni pingoittuivat, aivoni kirkastuivat, rohkeuteni kasvoi. Sehän on hullua, eikö totta? Varsinkin kun ottaa lukuun, etten ole ensinkään hempeämielinen.
Gloria (levottomasti, nousee). Mennään takaisin rantaan.
Valentine (synkästi, katsoo häneen). Mitä? Onko teilläkin sama tunne?
Gloria. Mikä tunne?
Valentine. Pelon tunne.
Gloria Pelonko tunne!
Valentine. Ikäänkuin jotakin tapahtuisi. Tuo tunne valtasi minut äkkiä, juuri ennenkuin te ehdoititte, että me karkaisimme toisten luo.
Gloria (hämillään). Sepä oli kummallista — hyvin kummallista! Minulla oli aivan sama tunne.
Valentine. Kuinka ihmeellistä! (Nousee). No niin, karkaammeko?
Gloria. Karkaisimmeko? Ei, sehän olisi lapsellista. (Käy jälleen istumaan. Valentine siirtää tuolinsa hänen viereensä ja katselee häntä vakavalla mielenkiinnolla. Gloria näyttää miettivältä ja lisää hiukan hämillään). Tahtoisinpa tietää, miten tieteellisesti voi selittää tuollaisia mielikuvia, jotka joskus valtaavat meidät!
Valentine. Niin tosiaankin! Se on kummallinen, avuton tunne. Eikö totta?
Gloria (vastustaen). Avutonko?
Valentine. Niin juuri. Ikäänkuin luonto, annettuaan meidän kaikkina näinä vuosina olla oman onnemme huomassa ja sallittuaan meidän tehdä mitä meidän mielestämme on ollut oikeaa ja viisasta, äkkiä ojentaisi suuren kätensä tarttuakseen meitä — kahta pientä lasta — niskasta kiinni ja käyttäisi meitä vastoin tahtoamme omalla tavallaan omia tarkoituksiaan varten.
Gloria. Eikö tuo ole turhaa haavetta?
Valentine (muuttaa äkkiä äänensä tavattoman häikäilemättömäksi). En tiedä. En minä siitä välitä. (Moittivasti). Oi, Miss Clandon, Miss Clandon: kuinka te saatoitte?
Gloria. Mitä minä olen tehnyt?
Valentine. Tenhota minut tällä tavalla. Minä olen rehellisesti koettanut olla järkevä, asiallinen, kaikkea mitä te tahdoitte. Mutta — mutta — oi, ettekö huomaa, minkä voiman te olette herättänyt minun sielussani?
Gloria (harmissaan, halveksivan ankarasti). Minä toivon, että te ette tarkoita jotakin niin typerää — jotain niin kehnoa, kuin rakkautta.
Valentine (vastustaa pilkallisesti sellaista oletusta). Ei, ei, ei. Ei rakkautta: sitähän se ei ole. Nimittäkäämme sitä kemiaksi. Ettehän te voi kieltää, ettei olisi olemassa kemiallista vaikutusta, kemiallista ystävyyttä, kemiallista yhteyttä — mikä on vastustamattomin kaikista luonnonvoimista. No niin, te vedätte minua vastustamattomasti puoleenne — kemiallisesti.
Gloria (halveksivasti). Loruja!
Valentine. Niin, tietysti se on lorua, te tyhmä tyttö. (Gloria hätkähtää loukkaantuneena.) Niin juuri, tyhmä tyttö: se ainakin on tieteellinen tosiasia. Te olette suuri teeskentelijä, sitä te juuri olette. (Nousee). Nyt luullakseni te ette enää huoli olla missään tekemisissä minun kanssani? (Hän menee rautapöydän luo ja ottaa hattunsa.)
Gloria (tekeytyy levolliseksi, asettuu asentoon, ikäänkuin hän olisi opettajatar, jota on valokuvattava). Siitä näkyy, kuinka vähän te ymmärrätte minun todellista luonnettani. Minä en ole vähintäkään loukkaantunut. (Valentine pysähtyy ja panee jälleen pois hattunsa.) Minä sallin mielellään ystävieni huomauttaa minulle vikojani, Mr Valentine, silloinkin kun he niin kokonaan erehtyvät minusta kuin te. Minulla on paljon vikoja — oikein suuria vikoja — oikeita luonteen vikoja; mutta teeskentelijä minä en ole, se on varma. (Hän sulkee huulensa ja tarkastelee häntä varmasti ja uhmaillen istuen vielä entistään levollisempana paikallansa.)
Valentine (palaa puutarhasohvan luo nähdäkseen häntä silmästä silmään). Kyllä, sitä te olette. Järkeni sanoo sen minulle: kokemukseni sanoo sen minulle.
Gloria. Suokaa anteeksi, jos huomautan teille, ettei teidän järkenne ja kokemuksenne ole erehtymättömiä. Ainakin minä toivon sitä.
Valentine. Minun täytyy uskoa niitä, jollette te tahdo, että uskon silmiäni, sydäntäni, vaistoani, mielikuvitustani, jotka kertovat mitä hirvittävimpiä valheita teistä.
Gloria (hänen mielenkiintonsa herää jälleen). Valheitako!
Valentine. (itsepäisesti). Niin, valheita. (Käy jälleen hänen viereensä istumaan.) Ette suinkaan te tahdo, että minä uskoisin teitä maailman suloisimmaksi naiseksi?
Gloria. Se on naurettavaa ja liian persoonallista.
Valentine. Tietysti se onkin naurettavaa. Mutta sen minun silmäni sanovat minulle. (Gloria tekee torjuvan, pilkallisen liikkeen.) Ei: en minä mielistele. Sanonhan teille, etten usko sitä. (Gloria on häpeissään, kun tämäkään ei oikein häntä miellytä.) Ymmärrättekö, että jos te nyt kääntyisitte pois minusta inhoten vain minun heikkouttani, niin minä istuisin ja itkisin tässä kuin lapsi?
Gloria (alkaa tuntea, että hänen täytyy puhua lyhyesti ja varmasti, jotta hänen äänensä ei vapisisi). Mitä varten, jos saan luvan kysyä?
Valentine (puhuu ehdoin tahdoin tunteellisella äänellä). Tietysti minä en sitä tee. En minä ole niin hullu. Ja kuitenkin sydämeni käskee minua sitä tekemään — minun hupsu sydämeni. Mutta minä hillitsen sydäntäni ja saan sen vaikenemaan. Vaikka rakastaisin teitä tuhat kertaa enemmän, niin sittenkin pakoittautuisin katsomaan totuutta suoraan silmiin. Oikeastaan on varsin helppo olla järkevä. Totuus on totuus. Mikä paikka tämä on? Se ei ole mikään taivas, vaan ravintola. Mikä aika nyt on? Ei ole iankaikkisuus — kello on noin puoli kaksi. Kuka minä olen? Hammaslääkäri — viiden shillingin hammaslääkäri!
Gloria. Ja minä olen teeskentelevä tytön letukka.
Valentine (kiihkeästi). Ei, ei: sitä minä en voi sietää. Minä tarvitsen yhden illusionin. Teidät. Minä rakastan teitä. (Hän kääntyy Gloriaa kohti ikäänkuin hän ei voisi enää hillitä haluaan saada koskea häneen. Gloria nousee suuttuneena ja on varoillansa. Valentine hyökkää pystyyn ja peräytyy askeleen.) Oi, kuinka hullu minä olen! — Aivan poissa suunniltani! Te ette voi sitä ymmärtää: yhtä hyvin voisin puhua rantakiville. (Hän kääntyy pois alakuloisena.)
Gloria (tyyntyneenä, kun Valentine vetäytyy syrjään, hiukan katuvaisena). Olen pahoillani. En aikonut olla epäystävällinen, Mr Valentine; mutta mitä minä voin vastata?
Valentine (palaa hänen luokseen. Hänen häikäilemätön esiintymisensä on muuttunut kohteliaaksi ja ritarilliseksi). Te ette voi sanoa mitään, Miss Clandon. Pyydän anteeksi: syy oli kokonaan minun, tai pikemmin minulla oli huono onni. Katsokaa, kaikki riippuu vain siitä, pidättekö te todellakin minusta. (Gloria tahtoo puhua, mutta Valentine tekee torjuvan liikkeen.) Niin, tiedänhän minä, ettei teidän sovi sanoa minulle, pidättekö te minusta vai ette, mutta —
Gloria (valmiina taistelemaan mielipiteittensä puolesta). Ei sovi! Miksikä ei? Minä olen vapaa nainen: miksi minä en voisi sanoa sitä teille?
Valentine (pelokkaana, rukoilevasti, vetäytyy kauemmaksi). Älkää huoliko. Minä pelkään kuulla sitä.
Gloria (ei ole enää pilkallinen). Ei teidän tarvitse pelätä. Minun mielestäni te olette hempeämielinen ja hiukan narrimainen, mutta minä pidän teistä.
Valentine (heittäytyy masentuneena puutarhatuolille). Sitten kaikki on lopussa. (Hän näyttää epätoivoiselta.)
Gloria (hämillään, lähestyy häntä). Mutta minkä vuoksi?
Valentine. Siksi että pitäminen ei riitä. Nyt kun ajattelen asiaa vakavasti, niin en tiedä, tokko minä rakastankaan teitä.
Gloria (katselee häntä ihmetellen ja säälien). Olen hyvin pahoillani.
Valentine (taistellen intohimoansa vastaan). Ei, älkää säälikö minua. Teidän äänenne murtaa sydämeni. Jättäkää minut yksin, Gloria. Te olette vallannut minut niin syvästi, etten voi enää taistella tunnettani vastaan. En voi sanoa teille —
Gloria (äkillisen liikutuksen vallassa). Oi, älkää sanoko minulle mitä te tunnette: minä en kestä sitä.
Valentine (hypähtää riemuiten pystyyn, hänen tuskallinen äänensä kuulostaa nyt voimakkaalta ja riemuitsevalta). Oi, vihdoinkin on se hetki tullut — jolloin minulla on rohkeutta. (Hän tarttuu Glorian käsiin: Gloria katsoo häneen kauhuissaan.) Jolloin meillä molemmilla on rohkeutta! (Hän vetää hänet puoleensa; suutelee häntä kiihkeästi ja nauraa poikamaisesti.) Nyt se on tehty, Gloria. Me rakastamme toisiamme. (Gloria ällistelee vain häneen.) Mutta olitpa sinä aika hirviö! Kuinka julmasti minua peloitti!
Philipin ääni (huutaa rannasta). Valentine!
Dollyn ääni Mr Valentine!
Valentine. Hyvästi! Anna minulle anteeksi. (Hän suutelee nopeasti Glorian käsiä ja kiiruhtaa portaille, jossa hän kohtaa Mrs Clandonin. Gloria, aivan suunniltaan, katsoo vain hänen jälkeensä.)
Mrs Clandon. Lapset etsivät teitä, Mr Valentine. (Hän katsoo levottomasti ympärilleen.) Onko hän mennyt?
Valentine (hämillään). Hän? (Muistaa). Oi, Crampton. Hän meni jo aikoja sitten, Mrs Clandon. (Hän kiiruhtaa riemuiten alas portaita.)
Gloria (vaipuu alas sohvalle). Äiti!
Mrs Clandon (kiiruhtaa hänen luokseen, peloissaan). Mikä hätänä, armaani?
Gloria. Oi, sinä et ole opettanut minulle mitään — et mitään.
Mrs Clandon. Mikä sinua vaivaa?
Gloria (kiihkeästi). Minä häpeän — häpeän — häpeän. (Hän punastuu, kätkee kasvonsa käsiinsä ja kääntyy pois äidistään,).