Ei sitä voi koskaan tietää

by Bernard Shaw

III NÄYTÖS

Clandonin sali hotellissa. Kallis huone alakerroksessa, suuri, lattiaan saakka ulottuva ikkuna, josta voi päästä puutarhaan. Keskellä huonetta seisoo jykevä pöytä, jota peittää punaisenruskea liina ja jonka ympärillä on tuoleja. Pöydällä on sitomattomia matkakäsikirjoja ja aikatauluja. Vieras, joka astuisi ikkunasta sisään ja menisi pöydän ääreen, näkisi vasemmalla puolellaan uunin ja oikealla puolella seinävierustalla kirjoituspöydän lähinnä ovea, joka on etualalla. Jos hänen aistinsa kävisi tähän suuntaan, niin hän ihailisi Lincrusta Waltonin luumun- ja pronssinvärisiä seinäkoristuksia, laudoitusta ja kattolistaa, jäljitettyjä, pronssisia nurkkapylväitä, ikkunan molemmin puolin jalustimilla seisovia marmorisia maljakkoja, joiden jalat ovat mustaa, kiilloitettua puuta, pientä koristekaappia, joka on uunia lähinnä olevan maljakon vieressä, jonka keskiosan kaapinovi on puumosaiikkia ja jonka pyöristetyillä kulmahyllyillä on halpahintaisia sinisiä ja valkoisia porsliiniesineitä, bamburuokoista teepöytää alaslaskettavine hyllyineen ikkunan toisella puolen, tauluja — valtamerenlaivoja ja Landseerin koiria — suurta sohvaa ja sen monia tyynyjä huoneen vastakkaisella puolella, kahta mukavaa tuolia uunin edessä ja lopuksi, jos hän kääntyisi taakseen ja katsahtaisi ylös, paksua messinkistä kartiinitankoa ikkunan yläpuolella, josta riippuu punertavan ruskeat ripsiuutimet viheriäisine reunuksineen. Sanalla sanoen, huone on varsin hyvin järjestetty kohottamaan vieraan omanarvon tunnetta ja tyydyttämään häntä sillä tiedolla, että se maksaa punnan päivässä.

Mrs Clandon istuu kirjoituspöydän ääressä, lukien korrehtuuria. Gloria seisoo ikkunan luona, katsellen ulos mietteisiin vaipuneena, jotka silminnähtävästi kiusaavat häntä.

Kello uuninreunalla lyö viisi väsyneellä äänellä, siksi ettei se voi sietää sitä mustaa marmorista sarkofagia, joka on sen kehyksenä.

Mrs Clandon. Viisi! Tuskinpa meidän enää tarvitsee odottaa lapsia. Varmaankin he saavat teetä jossakin muualla.

Gloria (väsyneesti). Soitanko?

Mrs Clandon. Soita, kultaseni. (Gloria menee uunin luo ja soittaa kelloa.) Vihdoinkin olen saanut nämät korrehtuurit luetuiksi, Jumalan kiitos!

Gloria (astuu väliäpitämättömästi huoneen poikki ja pysähtyy äidin tuolin taakse). Mitkä korrehtuurit?

Mrs Clandon. Kahdennenkymmenennen vuosisadan naisten uuden painoksen.

Gloria (hymyillen katkerasti). Siitä puuttuu yksi luku.

Mrs Clandon (etsii arkkien joukosta). Todellako? Sitä minä en usko.

Gloria. Minä tarkoitan sellaista lukua, joka ei ole kirjoitettukaan. Ehkäpä minä kirjoitan sen sinun puolestasi — kun minä saan tietää, miten se loppuu. (Hän palaa ikkunan luo.)

Mrs Clandon. Gloria! Yhä uusia arvoituksia!

Gloria Ei. Yksi ja sama arvoitus.

Mrs Clandon (hämillään ja hiukan levottomasti; tarkattuaan häntä hetken aikaa). Lapsi kulta!

Gloria (palaa takaisin). Niin, äiti.

Mrs Clandon. Tiedäthän, etten minä kysy koskaan mitään.

Gloria (polvistuu hänen viereensä). Kyllä minä tiedän. Kyllä minä tiedän. (Hän kiertää nopeasti kätensä äidin ympärille ja syleilee häntä kiivaasti.)

Mrs Clandon (ystävällisesti hymyillen, mutta hämillään). Rakkaani: sinähän tulet aivan sentimentaaliseksi.

Gloria (hätkähtää). Oi ei, ei. Älä sano sitä. Oi! (Hän nousee ja kääntyy pois tehden liikkeen, ikäänkuin hän tahtoisi repiä itseänsä.)

Mrs Clandon (lempeästi). Rakkaani, mikä sinua vaivaa? Mikä — (Edeskäypä tulee sisään kantaen teetarjotinta.)

Edeskäypä (lempeästi). Tätä te kai halusitte, rouva?

Mrs Clandon. Kiitos, kyllä. (Hän siirtää tuolinsa kirjoituspöydän äärestä ja käy jälleen istumaan. Gloria astuu uunin luo ja käy istumaan kasvot kääntyneinä poispäin.)

Edeskäypä (laskee tilapäisesti tarjottimen keskelle pöytää). Sitähän minäkin, rouva. Ihmeellistä, kuinka hermot kiihtyvät, jollei saa teetä iltapuolella. (Hän kantaa teepöydän Mrs Clandonin eteen keskustellen samalla.) Nuori neiti ja herra palasivat juuri äsken, rouva. He kävivät soutelemassa, rouva. Hauska huvitus näin kauniilla ilmalla — hyvin hauskaa ja terveellistä. (Hän ottaa tarjottimen pöydältä ja laskee teepöydälle.) Mr McComas ei tule teetä juomaan, rouva. Hän on mennyt tervehtimään Mr Cramptonia. (Hän nostaa pari tuolia ja asettaa tuolin pöydän kumpaankin päähän.)

Gloria (kääntyy äkkiä kauhun vallassa). Entäs toinen herra?

Edeskäypä (vakuuttaen, puhuen vaistomaisesti laulavalla äänellä). Oi, kyllä hän tulee, neiti, kyllä hän tulee. Hän sousi venettä ja juoksi vain apteekkiin saadakseen jotakin voidetta, millä voidella rakkojansa. Matta hän palaa heti paikalla, neiti — aivan heti. (Gloria vastustamattoman kauhun vallassa nousee ja kiiruhtaa ovelle.)

Mrs Clandon (nousee puoleksi). Glo — (Gloria menee ulos. Mrs Clandon katsoo ällistyneenä edeskäypään, jonka kasvot ovat aivan liikkumattomat.)

Edeskäypä (ystävällisesti). Haluaako rouva vielä jotakin?

Mrs Clandon. Ei mitään, kiitos.

Edeskäypä. Kiitos, rouva. (Hänen vetäytyessään pois huoneesta hyökkäävät Phil ja Dolly loistavalla tuulella sisään. Hän avaa heille oven; sitten hän menee ulos ja sulkee sen jäljessään.)

Dolly (ahneesti). Oi, anna minulle hiukan teetä. (Mrs Clandon kaataa teetä kuppiin.) Me olemme olleet soutelemassa. Valentine tulee aivan heti.

Philip. Hän on tottumaton soutamaan. Missä on Gloria?

Mrs Clandon (tuskallisesti, kaataessaan hänelle teetä). Phil: mikä Gloriaa vaivaa? Onko jotakin tapahtunut? (Phil ja Dolly katsovat toisiinsa ja hillitsevät nauruaan.) Mitä se on?

Philip (käy istumaan hänen vasemmalle puolelleen). Romeo —

Dolly (käy istumaan hänen oikealle puolelleen). — ja Julia.

Philip (ottaa teekupin Mrs Clandonilta). Niin, rakas äiti: se on tuo vanha, vanha juttu. Dolly: älä ota kaikkea kermaa. (Ottaa kerma-astian häneltä.) Niin: keväällä —

Dolly. — nuoren miehen mieli —

Philip. — voi niin helposti — kiitos (Mrs Clandonille, joka tarjoo kakkuja). — syttyä ilmi liekkiin. Se voi tapahtua syksylläkin. Kysymyksessä oleva nuori mies on —

Dolly. Valentine.

Philip. Ja hän on ihastunut Gloriaan siihen määrään, että —

Dolly. — hän suuteli häntä —

Philip. — penkereellä —

Dolly (korjaa häntä). — huulille, kaikkien nähden.

Mrs Clandon (epäillen). Phil! Dolly! Lasketteko te leikkiä? (He pudistavat päätään.) Salliko hän sen tapahtua?

Philip. Me odotimme vain, että Valentine kaatuisi maahan kuin salaman iskemänä ja Glorian halveksumisen murtamana; —

Dolly. — mutta se ei tapahtunutkaan.

Philip. Se näytti olevan Glorialle mieleen.

Dolly. Sen verran kuin me saatoimme sitä arvostella. (Estää Philipiä, joka aikoo kaataa itselleen toisen kupin teetä.) Ei: sinä olet luvannut juoda vain yhden kupin teetä.

Mrs Clandon (hyvin huolissaan). Lapset: te ette saa olla täällä, kun Mr Valentine tulee. Minun täytyy puhua hyvin vakavasti hänen kanssansa tästä asiasta.

Philip. Ottaaksesiko selkoa hänen aikomuksistaan? Mikä rikos Kahdennenkymmenennen vuosisadan periaatteita vastaan!

Dolly. Sinä olet aivan oikeassa, äiti. Aseta hänet edesvastuuseen. Käytä hyväksesi yhdeksättätoista vuosisataa niinkauan kuin sitä vielä kestää!

Philip. Sh! Hän tulee. (Valentine astuu sisään.)

Valentine. Olen pahoillani, että tulen näin myöhään, Mrs Clandon. (Mrs Clandon tarttuu teekannuun.) Ei kiitos: minä en koskaan juo teetä. Luultavasti Miss Dolly ja Phil ovat kertoneet, mitä minulle tapahtui.

Philip (olevinaan, nousee). Kyllä, Valentine: me olemme selittäneet.

Dolly (merkitsevästi, nousee myöskin). Me olemme selittäneet aivan perinpohjin.

Philip. Se oli meidän velvollisuutemme. (Hyvin vakavasti). Tule, Dolly. (Hän tarjoo käsivartensa Dollylle, joka tarttuu siihen. He katselevat surullisesti Valentineen, ja astuvat vakavina ulos käsikädessä. Valentine tuijottaa heidän jälkeensä, hämmästyneenä; sitten hän katsoo Mrs Clandoniin saadakseen selitystä.)

Mrs Clandon (nousee ja lähtee pois teepöydän äärestä). Käykää istumaan, Mr Valentine. Tahtoisin hiukan puhua teidän kanssanne, jos sallitte. (Valentine käy hitaasti istumaan sohvalle, hänen omatuntonsa ennustaa hänelle ikävää hetkeä. Mrs Clandon ottaa Philin tuolin ja käy istumaan varta vasten jonkun matkan päähän hänestä.) Ensiksikin minun täytyy pyytää teiltä anteeksi, että aion puhua asiasta, josta itse tiedän varsin vähän. Ehkäpä en kerrassaan mitään. Minä tarkoitan rakkaudesta.

Valentine. Rakkaudestako!

Mrs Clandon. Niin, rakkaudesta. Oi, ei teidän tarvitse katsoa niin hämmästyneenä minuun, Mr Valentine: minä en ole rakastunut teihin.

Valentine (hämmästyneenä). Hyvänen aika, Mrs — (Hillitsee itsensä). Minä olisin hyvin ylpeä, jos niin olisi.

Mrs Clandon. Kiitos, Mr. Valentine. Mutta minä olen liian vanha aloittaakseni jotain sellaista.

Valentine. Aloittaaksenne! Ettekö te ole koskaan —?

Mrs Clandon. En koskaan. Minun kohtaloni on ollut hyvin tavallinen, Mr Valentine. Minä menin naimisiin ennen kuin olin kyllin vanha ymmärtääkseni mitä minä tein. Niinkuin olette itse nähnyt, niin siitä seurasi vain katkera pettymys sekä miehelleni että minulle. Te ymmärrätte siis, että vaikka olenkin ollut naimisissa, niin en koskaan ole tuntenut rakkautta; minä en koskaan ole ollut missään rakkaussuhteissa, ja jos olen täysin suora teille, Mr Valentine, niin täytyy minun tunnustaa, että se mitä olen nähnyt toisten ihmisten rakkausasioista, ei koskaan ole herättänyt kateuttani, vaikka olenkin saanut olla sitä vailla. (Valentine, joka näyttää hyvin happamelta, katselee häntä epäilevästi eikä sano mitään. Mrs Clandon punastuu hiukan; ja hän lisää pidättäen vihaansa). Ettekö te usko minua?

Valentine (hämillään, kun toinen arvasi hänen ajatuksensa). Oi, miksikä en? Miksikä en?

Mrs Clandon. Sallikaa minun sanoa, Mr Valentine, että ihminen, joka uhraa elämänsä ihmiskunnan hyväksi, saa tuntea innostusta ja intohimoa, joka on paljoa voimakkaampaa kuin se tunne, jonka itsekäs ihailu ja romanttiset haaveet voivat synnyttää. Mutta minä oletan, että tuollainen intohimo ja innostus ei miellytä teitä? (Valentine, joka tuntee selvästi, että hän sen vuoksi halveksii häntä, vastaa kieltäen pudistaen alakuloisesti päätään.) Sen minä arvasinkin. No niin, minun asemani onkin hyvin epäedullinen, kun minun tulee puhua teidän kanssanne n.s. rakkausasioista, joihin te näytätte olevan perehtynyt.

Valentine (levollisesti). Mihin te pyritte, Mrs Clandon?

Mrs Clandon. Luullakseni te sen tiedätte.

Valentine. Tarkoitatteko te Gloriaa?

Mrs Clandon. Niin. Gloriaa.

Valentine (myöntäen). No niin: minä rakastan Gloriaa. (Keskeyttää hänet, kun hän aikoo puhua). Minä tiedän mitä aiotte sanoa: minulla ei ole varoja.

Mrs Clandon. En minä välitä rahoista, Mr Valentine.

Valentine. Sitten te olette hyvin toisenlainen kuin kaikki muut äidit, jotka ovat ryhtyneet keskusteluihin minun kanssani.

Mrs Clandon. Ah, nyt me tulemme itse asiaan, Mr Valentine. Teillä on kokemusta tällä alalla. (Valentine avaa suunsa vastustaakseen: Mrs Clandon estää harmistuneena häntä puhumasta.) Oi, luuletteko, vaikken suuresti ymmärräkkään näitä asioita, etten sittenkin käsittäisi, että mies, joka ensi tapaamalla voi mennä niin pitkälle kuin te sellaisen naisen seurassa kuin minun tyttäreni, ei ole mikään vasta-alkaja?

Valentine. Minä vakuutan teille —

Mrs Clandon (keskeyttää hänet). Minä en moiti teitä, Mr Valentine. Glorian asia on katsoa eteensä; teillä on oikeus huvitella itseänne niin paljon kuin tahdotte. Mutta —

Valentine (vastustaen). Huvitella itseäni! Oi, Mrs Clandon!

Mrs Clandon (taipumattomasti). Kunnianne kautta, Mr Valentine, onko se teidän vakaa aikomuksenne?

Valentine (epätoivoissaan). Kunniani kautta, se on minun vakaa aikomukseni. (Mrs Clandon katsoo tutkivasti häneen. Valentinen humoristinen luonne pääsee voitolle ja hän lisää). Katsokaas, minun aikomukseni on aina vakava; ja kuitenkin — tässä minä olen, niinkuin te näette.

Mrs Clandon. Sitäpä minä juuri epäilinkin. (Ankarasti). Mr Valentine: te leikittelette vain naisten tunteilla.

Valentine. No, miksikä en? Jos ihmisyys on ainoa asia maailmassa, jota kannattaa käsittää vakavalta kannalta? No, kyllä minä ymmärrän. (Nousee ja ottaa hattunsa jäykän kohteliaasti). Te tahdotte, että lakkaan käymästä luonanne.

Mrs Clandon. En: olen kyllin viisas huomatakseni, että Gloria parhaiten pääsee teistä eroon, jos hän oppii teitä lähemmin tuntemaan.

Valentine (voimatta hillitä hämmästystään). Oi, älkää sanoko sitä, Mrs Clandon. Ettehän te sitä todella tarkoita?

Mrs Clandon. Mr Valentine, minä luotan rajattomasti siihen kasvatukseen, jonka Gloria aivan lapsesta saakka on saanut.

Valentine (suurella helpoituksella). O—i! Oi, eihän sitten ole mitään vaaraa. (Hän käy jälleen istumaan ja heittää hattunsa huolettomasti syrjään, ikäänkuin hänellä ei enää olisi mitään pelon syytä.)

Mrs Clandon (harmistuneena hänen varmuudestaan). Mitä te tarkoitatte?

Valentine (kääntyy tuttavallisesti hänen puoleensa). Kuulkaa: opetanko teille jotakin, Mrs Clandon?

Mrs Clandon (jäykästi). Minä olen aina valmis oppimaan.

Valentine. Oletteko koskaan tutkinut tykistötiedettä — kanuunia ja sotalaivoja ja sen semmoista?

Mrs Clandon. Onko tykistötieteellä mitään tekemistä Glorian kanssa?

Valentine. Paljonkin — kuvaannollisesti. Koko tämän vuosisadan kuluessa, rakas Mrs Clandon, on tykistöväen edistys riippunut vain siitä taistelusta, jota kanuunamestarit ja kanuunakuulia vastustavien panssarilevyjen tekijät käyvät keskenään. Rakennetaan laiva, joka kestää parhaimpienkin kanuunien tulta. Sitten joku keksii vieläkin paremman kanuunan ja ampuu laivan upoksiin. Sitten rakennetaan vieläkin vahvempi laiva, joka kestää sitäkin kanuunaa, ja sitten tehdään taaskin vahvempi kanuuna, joka ampuu senkin upoksiin ja niin edespäin. No niin! Sukupuolien välinen taistelu on aivan samanlainen.

Mrs Clandon. Sukupuolien välinen taistelu!

Valentine. Niin: olettehan te kuullut puhuttavan sukupuolien välisestä taistelusta? Ah, minä unohdin: te olette elänyt Madeirassa. Tuo puheenparsi on syntynyt vasta myöhemmin. Pitääkö minun selittää sitä tarkemmin?

Mrs Clandon (halveksivasti). Ei.

Valentine. Tietysti se ei ole tarpeen. No, mitä tapahtuu sukupuolien taistellessa keskenään? Äiti ennen aikaan oli saanut vanhanaikuisen kasvatuksen, jonka tuli suojella häntä miesten ansoilta. No niin. Te tiedätte, mitä siitä seurasi. Sen ajan mies voitti hänet. Silloin äiti päätti suojella tytärtään paremmalla tavalla ja keksi panssarin, joka oli liian vahva vanhanaikuiselle miehelle. Hän hankki siis tyttärelleen tieteellisen kasvatuksen — sehän on teidän suunnitelmanne. Se oli voittamaton este vanhanaikuiselle miehelle: hän väitti, ettei se ollut rehellistä eikä naisellista ja muuta sentapaista. Mutta siitä miehellä ei ollut mitään hyötyä. Siksi hänen täytyi luopua vanhasta hyökkäyssuunnitelmastaan — tiedättehän — mies ei enää polvistunut maahan eikä vannonut rakastavansa sekä myötä- että vastoinkäymisessä eikä olevansa vaimolleen alamainen —

Mrs Clandon. Suokaa anteeksi, sitähän naisen täytyi vannoa.

Valentine. Niinkö? ah, ehkä te olette oikeassa — niin: tietysti, sitenhän se olikin. No niin, mitä mies silloin teki? Aivan samaa kuin tykkimieskin — koetti tulla paremmaksi kuin nainen — hankki itselleen tieteellisen kasvatuksen ja voitti uudessa pelissä aivan kuin entisessäkin! Minä opin voittamaan viekkaudessa naisasiannaisen ennenkuin olin kolmenkolmatta vanha. Se metoodi on jo vanhastaan tuttu.

Mrs Clandon (inholla). Epäilemättä.

Valentine. Mutta juuri siksi on olemassa yhdenlaisia tyttöjä, joille tuo metoodi ei kelpaa.

Mrs Clandon. Minkälaisia?

Valentine. Oikein vanhanaikuisia tyttöjä. Jos olisitte kasvattanut Gloriaa vanhaan tapaan, niin olisin tarvinnut kahdeksantoista kuukautta päästäkseni niin pitkälle kuin tuona iltapuolena kahdeksassatoista minuutissa. Niin, Mrs Clandon, naisen korkeampi kasvatus antoi Glorian minun valtaani, ja te opetitte häntä uskomaan naisen korkeampaan kasvatukseen.

Mrs Clandon (nousee). Mr Valentine: te olette hyvin viisas.

Valentine (nousee myöskin). Oi, Mrs Clandon!

Mrs Clandon. Mutta te ette ole opettanut minulle yhtään mitään. Hyvästi.

Valentine (kauhistuneena). Hyvästikö! Oi, enkö saa nähdä häntä ennen lähtöäni?

Mrs Clandon. Pelkäänpä, ettei hän palaa takaisin ennenkuin te olette mennyt, Mr Valentine. Hän läksi pois varta vasten, jotta hän ei tapaisi teitä.

Valentine (miettivästi). Se on hyvä merkki. Hyvästi. (Hän kumartaa ja lähtee ovelle silminnähtävästi tyytyväisenä.)

Mrs Clandon (pelokkaasti). Miksi te oletatte, että se on hyvä merkki?

Valentine (kääntyy taakseen lähellä ovea). Siksi, että minä pelkään häntä aivan hirveästi; ja hän näyttää myös pelkäävän minua. (Hän kääntyy mennäkseen ja seisoo äkkiä Glorian edessä, joka juuri astuu sisään. Gloria katsoo vakavasti häneen. Valentine tuijottaa häneen avuttomana; sitten jälleen Mrs Clandoniin; ja taas Gloriaan, tietämättä mitä tehdä.)

Gloria (kalpenee, vaivoin hilliten itseään). Äiti: onko se totta, mitä Dolly sanoi minulle?

Mrs Clandon. Mitä hän sanoi, kultaseni?

Gloria. Että sinä olet puhunut minusta tämän herrasmiehen kanssa?

Valentine (mutisee). Tämän herrasmiehen! Oi!

Mrs Clandon (terävästi). Mr Valentine: voitteko olla hetken aikaa vaiti?

(Valentine katsoo surkeana heihin; sitten kohauttaen epätoivoisesti olkapäitään menee jälleen sohvan luo ja heittää hattunsa siihen.)

Gloria (moittivasti äidille). Äiti, mitä oikeutta sinulla oli siihen?

Mrs Clandon. En usko sanoneeni mitään, mihin minulla ei olisi ollut oikeutta, Gloria.

Valentine (vakuuttaa innokkaasti). Ei kerrassaan mitään. Ei yhtään mitään. (Gloria katsoo häneen harmissaan.) Anteeksi. (Käy istumaan sohvalle häpeissänsä.)

Gloria. En ymmärrä, että kellään olisi edes oikeutta ajatella asioita, jotka koskevat yksinomaan minua.

(Hän kääntyy pois heistä salatakseen liikutustaan.)

Mrs Clandon. Kultaseni: jos olen loukannut ylpeyttäsi —

Gloria (kääntyy hetkeksi heihin päin). Minun ylpeyttäni! Minun ylpeyttäni!! Oi, sitä ei ole enää jäljellä: olen oppinut, etten voi enää ylpeillä voimastani. (Kääntyy jälleen pois). Mutta jollei nainen voi suojella itseään, niin ei kukaan muukaan voi sitä tehdä. Ei kellään ole oikeutta edes koettaa sitä tehdä — ei edes hänen äidillänsäkään. Minä tiedän kadottaneeni sinun luottamuksesi, aivan samoin kuin olen kadottanut tämän miehen kunnioituksen; — (Hän pysähtyy tukehduttaakseen nyyhkytyksen.)

Valentine (kuiskaten). Tämän miehen! (Mutisee jälleen.) Oi!

Mrs Clandon (hiljaa). Tehkää hyvin ja olkaa ääneti, herra.

Gloria (jatkaa). — mutta ainakin minulla on oikeus kantaa rauhassa häpeääni. Minä olen tuollainen heikko olento, joka on syntynyt maailmaan, jotta ensimäkien mies, joka tielleni sattuu, saisi mestaroida minua; ja minun täytyy kai alistua kohtalooni. Säästä minua ainakin siitä nöyryytyksestä, että koetat pelastaa minua. (Käy istumaan pöydän alapäähän painaen nenäliinan silmilleen.)

Valentine (hyppää ylös). Kuulkaahan —

Mrs Clandon. Mr Va—

Valentine. (arkailematta). Ei: minä tahdon puhua. Olen ollut vaiti lähes kolmekymmentä sekuntia. (Astuu Glorian luo.) Miss Clandon —

Gloria (katkeruudella). Oi, ei Miss Clandon: te olette huomannut, että huoleti voitte nimittää minua Gloriaksi.

Valentine. En minä tahdo: te antaisitte minun kuitenkin perästäpäin sen niellä ja syyttäisitte minua kunnioituksen puutteesta. Se on sydäntäsärkevä valhe, etten minä muka kunnioita teitä. Tosin en kunnioittanut teidän vanhaa ylpeyttänne: miksi olisin sitä tehnytkään? Eihän se ollut muuta kuin pelkurimaisuutta. Minä en kunnioittanut teidän intelligenssiänne: minä olen itse intelligentimpi. Se on nyt kerta miespuolinen ominaisuus. Mutta kun minun sieluni heräsi! — kun minun hetkeni löi! — kun te annoitte minulle rohkeutta! — ah, silloin, silloin, silloin!

Gloria. Silloin te kunnioititte minua, eikö totta?

Valentine. Ei, sitä minä en tehnyt: minä ihailin teitä. (Gloria nousee äkisti ja kääntyy jälleen hänen puoleensa.) Ettekä te voi koskaan riistää sitä hetkeä minulta. Yhdentekevää mitä nyt tapahtuu. (Hän astuu keskemmälle huonetta ja sanoo iloisesti puhumatta kellekään erityisesti.) Kyllä minä tiedän, että puhun hullutuksia. Mutta minä en voi sille mitään. (Mrs Clandonille). Minä rakastan Gloriaa; ja sillä hyvä.

Mrs Clandon (painolla). Mr Valentine: te olette hyvin vaarallinen mies. Gloria: tulehan tänne. (Gloria ihmettelee hiukan käskyä, tottelee ja asettuu äidin oikealle puolelle, pää alas painuneena; Valentine seisoo häntä vastapäätä. Mrs Clandon sanoo hyvin ivallisesti). Kysyppä tältä mieheltä, jota sinä olet inspireerannut ja rohkaissut, kuinka moni nainen ennen sinua on inspireerannut häntä; (Gloria katsoo äkkiä ylös silmissä mustasukkainen, äkäinen ja hämmästynyt välke) kuinka monta kertaa hän on virittänyt saman ansan, johon hän pyydysti sinutkin; kuinka monta kertaa hän on käyttänyt samoja sanoja syöttinänsä; kuinka pitkää harjoitusaikaa hän on tarvinnut, ennenkuin hänestä on kehittynyt kaksintaistelija sukupuolten välisessä taistelussa.

Valentine. Tämä ei ole rehellistä peliä, Mrs Clandon. Te käytätte väärin luottamustani.

Mrs Clandon. Kysy häneltä, Gloria.

Gloria (vihan vimmoissaan, astuu Valentinen luo kädet nyrkissä). Onko se totta?

Valentine. Älkää suuttuko —

Gloria (keskeyttää hänet leppymättömänä). Onko se totta? Oletteko te koskaan sanonut samaa ennen? Oletteko koskaan ennen tuntenut samaa — jotakuta toista naista kohtaan?

Valentine (äkkiä). Kyllä. (Gloria kohottaa nyrkkinsä.)

Mrs Clandon (kauhistuneena, kiiruhtaa Glorian viereen ja tarttuu hänen kohotettuun käsivarteensa). Gloria! Armaani! Sinä unohdat itsesi. (Gloria vetää syvältä henkeään ja antaa kätensä painua alas.)

Valentine. Muistakaa: miehen rakastamis- ja ihailukyky on aivan samanlainen kuin kaikki muutkin hänen kykynsä: hänen täytyy heittää se pois monta kertaa, ennenkuin hän oppii mikä todellakin on sen arvoista.

Mrs Clandon. Noitakin sanoja on hän lausunut monta kertaa ennen, Gloria. Pidä varasi.

Valentine (vastustaen). Oi!

Gloria (Mrs Clandonille, halveksien ja itseluottamuksella). Luuletko, että minua tarvitsee enää varoittaa? (Valentinelle). Te koetitte herättää minun rakkauttani.

Valentine. Niin koetinkin.

Gloria No niin, te olette saanut minut vihaamaan itseänne — intohimoisesti vihaamaan.

Valentine (filosofisesti). On todellakin ihmeellistä, kuinka vähän eroa on noiden kahden tunteen välillä. (Gloria kääntyy harmistuneena pois. Hän jatkaa Mrs Clandonille). Minä tunnen miehiä, joiden vaimot rakastavat heitä; ja he käyttäytyvät juuri samalla tavalla.

Mrs Clandon. Anteeksi, Mr Valentine, mutta eikö teidän nyt olisi parasta lähteä?

Gloria. Ei sinun tarvitse ajaa häntä pois minun tähteni, äiti. Hän ei merkitse minulle enää mitään; ja hän huvittaa Dollyä ja Philiä. (Käy istumaan loukkaantuneena ja väliäpitämättömänä pöydän päähän lähelle ikkunaa.)

Valentine (iloisesti). Tietysti: se on järkevää. Kuulkaahan, Mrs Clandon, ettehän te voi kiistellä minunlaiseni perhosen kanssa!

Mrs Clandon. Minä en luota teihin, Mr Valentine. Mutta minä en voi myöskään uskoa, että teidän onneton kevytmielisyytenne on vain hävittömyyttä ja halpamaisuutta; —

Gloria (itsekseen, mutta ääneen). Se on häpeällistä; se on halpamaista.

Mrs Clandon. — ja siksi on ehkä parasta, että kutsumme Dollyn ja Philin sisään ja annamme teidän päättää vierailunne tavalliseen tapaan.

Valentine (ikäänkuin hänelle olisi sanottu jotakin hyvin kohteliasta). Se on aivan liikaa, Mrs Clandon. Tuhannet kiitokset. (Edeskäypä astuu sisään.)

Edeskäypä. Mr McComas, rouva.

Mrs Clandon. Oi, tietysti. Saattakaa hänet sisään.

Edeskäypä. Hän tahtoisi puhutella teitä vastaanottohuoneessa, rouva.

Mrs Clandon. Miksei täällä?

Edeskäypä. No niin, jos sallitte minun sanoa, niin luulen, että Mr McComasilla on helpompi puhua teidän kanssanne, rouva, jos perheen nuoremmat jäsenet eivät ole läsnä.

Mrs Clandon. Sanokaa hänelle, etteivät he ole täällä.

Edeskäypä. He seisovat oven ulkopuolella ja näyttävät odottavan jotakin, rouva.

Mrs Clandon (menee). Hyvä. Minä tulen.

Edeskäypä (avaa oven hänelle). Kiitos rouva. (Mrs Clandon poistuu. Edeskäypä astuu peremmälle huoneeseen, ja katselee Valentinea, joka toivoisi hänen poistuvan.) Heti paikalla, herra. Minä korjaan vain teevehkeet, herra. (Ottaa tarjottimen). Anteeksi, herra. Kiitos, herra. (Menee.)

Valentine (Glorialle). Kuulkaahan, Te annatte minulle anteeksi joko ennemmin tai myöhemmin. Tehkää se siis nyt jo.

Gloria (nousee pannakseen enemmän painoa sanoihinsa). En koskaan! En niin kauan kuin ruoho kasvaa ja vesi virtaa, en koskaan, en koskaan!!!

Valentine (huolettomasti). Samapa se. Minä en voi tulla mistään onnettomaksi. Minä en koskaan enää ole onneton, en koskaan, en koskaan, en niin kauan kuin ruoho kasvaa ja vesi virtaa. Kun vain ajattelenkin teitä, niin olen aivan hulluna ilosta. (Gloria aikoo sanoa jotakin ivallista, mutta Valentine estää häntä nopeasti). Ei, sitä minä en koskaan ennen ole sanonut. Se on aivan uutta.

Gloria. Se ei ole uutta enää, kun sanotte sen seuraavalle naiselle.

Valentine. Älkää puhuko tuolla tavalla, Gloria. (Polvistuu hänen eteensä.)

Gloria. Nouskaa ylös. Nouskaa ylös! Kuinka te uskallatte? (Phil ja Dolly, jotka tapansa mukaan juoksevat kilpaa, hyökkäävät sisään. He hillitsevät vauhtiaan nähdessään mitä on tekeillä. Valentine nousee pystyyn.)

Philip (hienotunteisesti). Anteeksi. Tule, Dolly. (Kääntyy mennäkseen.)

Gloria (kiusaantuneena). Äiti tulee heti paikalla takaisin, Phil. (Ankarasti). Odottakaa täällä sen aikaa. (Hän kääntyy ikkunaan päin, ja seisoo siinä katsoen ulos selin muihin.)

Philip (merkitsevästi). Vai niin! Hm! Hm!

Dolly. Ahaa!

Philip. Te näytätte olevan erinomaisella tuulella, Valentine.

Valentine. Niin minä olenkin. (Astuu heidän väliinsä.) Kuulkaaahan. Te tiedätte molemmat, mistä on kysymys, eikö totta? (Gloria kääntyy äkisti, ikäänkuin hän odottaisi uutta hävittömyyttä.)

Dolly. Täydellisesti.

Valentine. No niin, kaikki on nyt lopussa. Minä olen saanut rukkaset. Minä olen täällä vain armosta. Ymmärrättehän: kaikki on lopussa. Teidän sisarenne ei huoli minun rakkaudestani eikä alennu vähimmälläkään tavalla osoittamaan suosiotaan minulle. (Gloria, tyytyväisenä, kääntyy halveksivasti jälleen ikkunaan.) Onko tämä selvää?

Dolly. Sitä teille pitikin. Te kiirehditte aivan liiaksi.

Philip (taputtaa häntä olkapäälle). Älkää välittäkö siitä: te ette koskaan olisi ollut oma herranne, jos olisitte mennyt naimisiin hänen kanssansa. Te voitte nyt alkaa uuden luvun elämässänne.

Dolly. Seitsemännentoista luvun tai niillä vaiheilla, niin minä ainakin otaksuisin.

Valentine (harmissaan tästä pilanteosta). Ei: älkää puhuko tuommoista. Juuri tällaiset ajattelemattomat sanat saavat paljon ikävyyksiä aikaan.

Dolly. Todellako. Hm! Hm!

Philip. Ahaa! (Hän menee uunin luo ja asettuu sinne seisomaan parhaaseen isäntä-asentoonsa).

McComas astuu vakavana Mrs Clandonin seurassa sisään, joka heti ajattelee huolella Gloriaa. Hän katsoo ympärilleen nähdäkseen missä hän on, ja astuu sitten ikkunaa kohti häntä vastaan Glorian lähestyessä häntä hellä ilme kasvoillaan. Mrs Clandon käy lopulta istumaan entiselle paikalleen, Gloria asettuu hänen taakseen. McComas on menossa sohvan luo, mutta Dolly estää häntä.

Dolly. Mikä hätänä, Finch?

M'Comas (vakavasti). Minulla on hyvin vakavia uutisia isältänne, Miss Clandon. Hyvin vakavia uutisia todellakin. (Hän menee sohvan luo ja käy istumaan. Dolly, näyttäen hyvin alakuloiselta, seuraa häntä ja käy hänen oikealle puolelleen istumaan.)

Valentine. Ehkä minun pitää nyt lähteä.

M'Comas. Ei mitenkään, Mr Valentine. Asia koskee teitäkin. (Valentine ottaa tuolin pöydän äärestä ja käy kahdareisin siihen istumaan nojaten käsivarsiaan selkänojaa vasten, aivan lähelle sohvaa.) Mrs Clandon: teidän miehenne vaatii luokseen teidän molemmat nuoremmat lapsenne, jotka eivät vielä ole täysi-ikäisiä. (Mrs Clandon katsoo ensi säikähdyksessään, onko Dolly turvassa.)

Dolly (liikutettuna). Oi, kuinka ystävällistä! Hän rakastaa meitä, äiti!

M'Comas. Olen pahoillani, että minun täytyy poistaa teidän erehdyksenne, Miss Dorothea.

Dolly (kuhertaa ihastuneena). Dorothee-ee-ee-a! (Nojautuu hänen olkapäähänsä, aivan voitettuna). Oi, Finch!

M'Comas (hermostuneesti, vetäytyen syrjään). Ei, ei, ei, ei!

Mrs Clandon (varoittaen). Rakkahin Dolly! (Mr McComasille). Avioerosopimuksen mukaan on minulla täysi oikeus lapsiini.

M'Comas. Se sisältää myös sen ehdon, että te ette saa lähestyä häntä eikä häiritä häntä millään tavalla.

Mrs Clandon. No: olenko minä sitä tehnyt?

M'Comas. Voiko juridiselta kannalta teidän nuorempien lastenne käytöstä pitää häiritsemisenä, on kysymys, josta on parasta neuvotella jonkun asianajajan kanssa. Joka tapauksessa Mr Crampton ei ainoastaan arvele, että häntä on häiritty, vaan luuleepa vielä että te olette suorastaan salaliitossa häntä vastaan ja että Mr Valentine on toiminut teidän asiamiehenänne.

Valentine. Mitä ihmettä?

M'Comas. Hän väittää, että te huumasitte hänet, Mr Valentine.

Valentine. Sen minä teinkin. (Kaikki hämmästyvät.)

M'Comas. Mutta minkä vuoksi?

Dolly. Viiden shillingin tähden.

M'Comas (Dollylle kiivaasti). Minun täytyy todellakin pyytää teitä, neiti Clandon, ettette keskeyttäisi tätä vakavaa keskustelua sopimattomilla puheilla. (Hyvin kiivaasti). Minä pyydän täydellä todella, että vakavia asioita käsiteltäisiin vakavalla ja arvokkaalla tavalla. (Näitä sanoja seuraa tukala äänettömyys ja Mr McComas joutuu itsekin hämilleen. Hän yskii ja aloittaa uudestaan kääntyen Glorian puoleen.) Miss Clandon: minun velvollisuuteni on sanoa teille, että teidän isänne tietää Mr Valentinen aikovan naida teidät —

Valentine (sukkelasti). Se onkin minun aikomukseni.

M'Comas (loukkaantuneena). Siinä tapauksessa, hyvä herra, ei teidän pidä ihmetellä, vaikka te tämän nuoren neiden isän mielestä olettekin onnenonkija.

Valentine. Sitä minä olenkin. Luuletteko, että vaimoni voisi elää sillä, mitä minä ansaitsen? Kymmenellä pencellä viikossa!

M'Comas (kiihoittuneena). Minulla ei ole enää mitään lisättävänä, herra. Minä lähden ja sanon Mr Cramptonille, että tämä perhe ei ole sopiva isää varten. (Lähestyy ovea.)

Mrs Clandon (levollisen arvokkaasti). Finch! (Hän pysähtyy.) Jollei Mr Valentine voi puhua vakavasti, niin te ainakin voitte. Käykää istumaan. (McComas, jonka arvokkaisuus ja ystävyydentunne taistelevat keskenään, antaa myöten ja käy nyt istumaan Dollyn ja Mrs Clandonin väliin.) Te tiedätte varsin hyvin, että koko juttu on vain keksitty. Fergus ei usko siihen sen enempää kuin tekään. Antakaa minulle nyt hyvä neuvo, ystävän neuvo: tiedättehän, että aina olen luottanut teidän sanaanne. Minä lupaan, että lapset ovat vaiti.

M'Comas (alistuu kohtaloonsa). Hyvä, hyvä! Minä tahtoisin vain sanoa seuraavaa. Kun te ja teidän miehenne teitte sopimuksen keskenänne, Mrs Clandon, niin oli teidän asemanne paljoa edullisempi kuin hänen.

Mrs Clandon. Mitenkä niin, jos saan luvan kysyä?

M'Comas. No niin, te olitte valistunut nainen, te olitte tottunut uhmailemaan yleistä mielipidettä ettekä välittänyt siitä, mitä maailma sanoi.

Mrs Clandon (ylpeästi). Niin: se on totta. (Gloria, hänen tuolinsa takana, kumartuu suutelemaan äitinsä tukkaa, mikä tunteenilmaus saattaa Mr McComasin aivan hämilleen.)

M'Comas. Toiselta puolen, Mrs Clandon, teidän miehenne pelkäsi kauheasti, että jotakin voisi tulla sanomalehtiin. Hänen täytyi ottaa huomioon sekä liikkeensä että vanhanaikuisen perheensä ennakkoluulot.

Mrs Clandon. Puhumattakaan hänen omista ennakkoluuloistansa.

M'Comas. Epäilemättä hän käyttäytyi huonosti, Mrs Clandon.

Mrs Clandon (pilkallisesti). Epäilemättä.

M'Comas. Mutta oliko hän yksin syypää?

Mrs Clandon. Olinko minä sitten syypää?

M'Comas (kiireesti). Ette tietystikään.

Gloria (tarkaten häntä). Te ette tarkoita mitä te sanotte, Mr McComas.

M'Comas. Rakas nuori neiti, te olette aivan liian ankara. Mutta sallikaa minun sanoa vielä jotakin. Jos mies menee sopimattomaan avioliittoon (syy ei tarvitse olla kummankaan, vaan kaikki voi riippua vain satunnaisesta mielten eroavaisuudesta); jos häneltä tämän onnettomuuden johdosta riistetään kodin hauskuus, jonka vuoksi minun käsittääkseni mies juuri meneekin naimisiin, jos sanalla sanoen hänen vaimonsa on sellainen, että olisi parempi, ettei hänellä olisi yhtään vaimoa (vaikkei syy suorastaan olisikaan vaimon), niin voiko ihmetellä, jos mies pahentaa asiaa ensiksikin soimaamalla vaimoa ja sitten kiihoittaa itseään nauttimalla epätoivossaan kohtuuttomasti väkeviä tai koettamalla toisella tavalla lohduttaa itseään?

Mrs Clandon. Minä en soimannut häntä: minä vain pelastin itseni ja lapset hänen vallastaan.

M'Comas. Niin; mutta te panitte kovat ehdot, Mrs Clandon. Hän oli kokonaan teidän vallassanne: te nöyryytitte häntä, kun te uhkasitte saattaa asian julkisuuteen vaatimalla laillista avioeroa. Olettakaa, että hänellä olisi ollut sama valta teidän ylitsenne, ja että hän olisi käyttänyt sitä riistääksensä teiltä teidän lapsenne ja kasvattaakseen heitä niin suuressa tietämättömyydessä, ettei heillä olisi ollut edes aavistusta teidän nimestänne. Miltä se olisi teistä tuntunut? Mitä te silloin olisitte tehnyt? Ettekö tahdo ottaa huomioon hänen tunteitansa ja arvostella asiaa aivan inhimillisesti?

Mrs Clandon. Minä en koskaan ole huomannut hänellä olevan tunteita. Minä huomasin vain, että hänellä oli kiivas luonne ja — (värisee). muita puhtaasti inhimillisiä ominaisuuksia.

M'Comas (huolissaan). Naiset voivat olla hyvin kovasydämisiä, Mrs Clandon.

Valentine. Se on totta.

Gloria (vihaisesti). Olkaa vaiti. (Hän vaikenee.)

M'Comas (kokoo kaikki voimansa). Sallikaa minun vielä huomauttaa erästä asiaa. Mrs Clandon: uskokaa minua, on paljon tunteellisia ihmisiä, jotka eivät voi tuoda ilmi tunteitansa. Te kaipaatte Cramptonissa oikeastaan vain ulkonaista sivistystä ja tahtoisitte, että hän osaisi osoittaa turhaa huomaavaisuutta ja sanoa järjettömiä kohteliaisuuksia miellyttävällä tavalla. Jos te asuisitte Lontoossa, missä koko järjestelmä on rakennettu väärälle ystävyydelle, ja jossa voi olla kaksikymmentä vuotta tuttu jonkun henkilön kanssa pääsemättä sittenkään perille, että hän vihaa teitä kuolettavasti, niin teidän silmänne avautuisivat. Siellä me teemme ilkeyksiä miellyttävällä tavalla, sanomme epäystävällisyyksiä suloisella äänellä, annamme alituisesti ystävillemme kloroformia raadellessamme heitä. Mutta ajatelkaahan asian toista puolta. Ajatelkaa niitä, jotka tekevät hyvää epämiellyttävällä tavalla; ihmisiä, joiden kosketuskin tekee kipeää, joiden äänet sorahtelevat, joiden luonnonlaatu on heidän onnettomuutensa, jotka loukkaavat ja suututtavat niitä, joita he rakastavat, juuri silloin kun he yrittävät miellyttää heitä, mutta jotka sittenkin tarvitsevat rakkautta yhtä paljon kuin kuka meistä. Cramptonilla on ikävä luonne, sen minä myönnän. Hän ei osaa yhtään käyttäytyä, hän ei ole tahdikas eikä taipuvainen. Hän ei voi koskaan voittaa kenenkään rakkautta, jollei tyydytä vain hänen rakkaudenkaipuuseensa. Eikö hän todellakaan voi sitä koskaan voittaa — eikö edes sääliä — omalta lihaltaan ja vereltään?

Dolly (hyvin liikutettuna). Oi, kuinka kauniisti te puhutte, Finch! Kuinka ystävällinen te olette!

Philip (vakaumuksella). Finch: te olette kaunopuhuja — suorastaan kaunopuhuja!

Dolly. Oi, äiti, antaa hänen koettaa vielä kerran. Pyydetään hänet päivällisille.

Mrs Clandon (kylmästi). Ei, Dolly: minä sain tuskin mitään aamiaistakaan. Rakas Finch: on aivan turhaa puhua minulle Ferguksesta. Te ette koskaan ole ollut hänen kanssaan naimisissa: mutta minä olen.

M'Comas (Glorialle). Miss Clandon: minä en ole tähän asti vedonnut teihin, sillä, jos se, mitä Mr Crampton kertoi minulle, on totta, niin te olette ollut vieläkin armottomampi kuin teidän äitinne.

Gloria (uhmaillen). Te vetoatte äidin voimaan, mutta minun heikkouteeni!

M'Comas. En minä vetoa teidän heikkouteenne, Miss Clandon. Minä vetosin äitinne järkeen, mutta teidän sydämeenne.

Gloria. Minä olen oppinut, ettei minun tule luottaa sydämeeni. (Katsoo vihoissaan Valentineen). Minä tahtoisin riistää sydämeni rinnastani ja heittää sen pois, jos vain voisin. Minun vastaukseni on sama kuin äidinkin. (Hän menee Mrs Clandonin luo ja kiertää kätensä hänen ympärilleen; mutta Mrs Clandon, joka ei voi kestää tällaista tunteenpurkausta, vapautuu hänen hyväilystään heti kun hän voi sen tehdä loukkaamatta Gloriaa.)

M'Comas (pettyneenä). No niin, olen pahoillani — hyvin pahoillani. Olen koettanut tehdä parastani. (Hän nousee ja aikoo lähteä hyvin tyytymättömänä.)

Mrs Clandon. Mutta mitä te oikeastaan toivoitte, Finch? Mitä meidän teidän mielestänne pitäisi tehdä?

M'Comas. Kaikkein ensiksi pitäisi sekä teidän että Cramptonin pyytää joltakin asianajajalta lausuntoa siitä, sitooko erosopimus häntä vai eikö. Miksikä ette heti paikalla voisi hankkia tätä lausuntoa ja keskustella yhdessä kaikessa ystävyydessä (Mrs Clandonin kasvot jäykistyvät) — tai sanokaamme aivan levollisesti — ja järjestää asianne — vaikka tässä hotellissa — vielä tänä iltana? Mitä te siitä arvelette?

Mrs Clandon. Mutta mistä me voimme saada tämän lausunnon?

M'Comas. Se on pudonnut aivan kuin pilvistä. Tullessani tänne Cramptonin luota tapasin erään hyvin etevän asianajajan; erään miehen, joka minun välitykselläni sai toimekseen ajaa erästä asiaa ja joka teki hänet kuuluisaksi. Hän on tullut tänne lepäämään lauantaiksi ja sunnuntaiksi, hengittämään meri-ilmaa sekä samalla myös tapaamaan erästä sukulaista, joka asuu täällä. Hän oli siksi ystävällinen, että hän lupasi tulla auttamaan meitä neuvoillaan, jos asianomaiset vain suostuisivat tapaamaan toisiansa. Käyttäkäämme siis hyväksemme tätä tilaisuutta ja järjestäkäämme perheasiat kaikessa rauhassa! Sallikaa minun ottaa ystäväni mukanani ja koettaa saada Crampton taivutetuksi tulemaan tänne! Vastatkaa myöntyvästi!

Mrs Clandon (hetken mietittyään onnettomuutta ennustavalla äänellä). Finch: minä en tarvitse minkään asianajajan neuvoja, sillä minä aion seurata vain omaa mieltäni. Minä en tahdo tavata uudestaan Fergusta, siksi etten pidä hänestä, enkä usko, että siitä kohtauksesta olisi mitään hyvääkään. Kuitenkin (nousee), koska te olette saanut lapset vakuutetuiksi siitä, että hänellä sittenkin on hiukan toivoa, niin tehkää niinkuin tahdotte.

M'Comas (tarttuu hänen käteensä ja puristaa sitä). Kiitos, Mrs Clandon. Sopiiko teille kello yhdeksältä?

Mrs Clandon. Erittäin hyvin. Phil: ole hyvä ja soita kelloa. (Phil soittaa.) Mutta jos minua syytetään siitä, että olen salaliitossa Mr Valentinen kanssa, niin on parasta, että hänkin on läsnä.

Valentine (nousee). Olen aivan yhtä mieltä teidän kanssanne. Se on luullakseni hyvin tärkeää.

M'Comas. Ei suinkaan kellään ole mitään sitä vastaan. Toivon aivan varmaan, että kaikki päättyy hyvin. Näkemiin asti. (Menee ulos, kohdaten ovella edeskäyvän, joka avaa sen hänelle.)

Mrs Clandon. Me odotamme tänne muutamia vieraita kello yhdeksältä, William. Voimmeko saada päivällistä seitsemältä puoli kahdeksan asemesta?

Edeskäypä (ovelta). Seitsemältäkö, rouva? Tietysti, rouva. Se sopii erinomaisesti tänä iltana, jolloin meillä on niin kovin paljon tekemistä. Puutarhassa on soittoa ja kirjavia lyhtyjä ja kaikkea muuta sellaista, rouva.

Dolly. Kirjavia lyhtyjä!

Philip. Soittoa! William, mitä te tarkoitatte?

Edeskäypä. Pukutanssijaiset, neiti —

Dolly ja Philip (hyökkäävät yhtä aikaa hänen luokseen). Pukutanssijaiset!

Edeskäypä. Niin, herra. Purjehdusseura panee ne toimeen. Pelastusveneen hankkimista varten, herra. (Mrs Clandonille). Meillä on usein sellaisia juhlia, rouva: kiinalaisia lyhtyjä puutarhassa, rouva. Se on hyvin komeaa ja hauskaa, hyvin huvittavaa ja viatonta. (Philille). Pilettejä on saatavana konttorissa, herra. Viisi shillingiä, naisille puolet, jos he ovat herraseurassa.

Philip (tarttuu häntä käsivarteen kiinni vetääkseen hänet mukanaan). Konttoriin, William!

Dolly (hengästyneenä, tarttuu hänen toiseen käsivarteensa). Pian, ennenkuin ne ovat loppuunmyödyt. (He hyökkäävät hänen kanssaan ulos.)

Mrs Clandon. Mitä ihmettä he aikovat tehdä? (Menee ulos). Minun täytyy todellakin estää — (Hän seuraa heitä, puhuu mennessänsä. Gloria katsoo kylmästi Valentineen, ja sitten kelloansa selvällä tarkoituksella.)

Valentine. Kyllä ymmärrän. Olen viipynyt liian kauan. Minä lähden.

Gloria (ylpeän kohteliaasti). Minun täytyy pyytää teiltä anteeksi, Mr Valentine. Tiedän, että olen puhunut teille hiukan kiivaasti, ehkä epäkohteliaastikin.

Valentine. Ette laisinkaan.

Gloria Voin puolustaa itseäni vain sillä, että on varsin vaikea osoittaa toiselle hienotunteisuutta ja kunnioitusta, kun hän luonteeltaan ei ole siksi arvokas, että hän vaatisi sitä.

Valentine (proosallisesti). Kuinka mies voisi olla arvokas, kun hän on korvia myöten rakastunut?

Gloria (jonka juhlallinen sävy samalla katoaa). Älkää puhuko tuolla tavalla minulle. Minä kiellän teitä. Se on loukkaavaa.

Valentine. Ei: se on vain hullutusta, minä en voi sitä auttaa.

Gloria. Jos te todellakin rakastaisitte, niin te ette olisi niin naurettava. Te olisitte vakava, arvokas — vieläpä kauniskin.

Valentine. Luuletteko todellakin, että se tekisi minut kauniiksi? (Gloria kääntyy selin häneen kylmän halveksuvasti.) Ah, näettekö, te ette tarkoita täyttä totta. Rakkaus ei voi antaa miehelle uusia ominaisuuksia. Se voi vain jalostaa niitä, joita hänellä luonnostaan on.

Gloria (kääntyy taas nopeasti hänen puoleensa). Mitä ominaisuuksia teillä on luonnostanne?

Valentine. Kevyt sydän.

Gloria. Ja kevyt järki, ja kevyt usko, ja kevyttä kaikki.

Valentine. Niin, koko maailma on kuin kevyt höyhen, joka tanssii valossa; ja Gloria on itse aurinko. (Gloria pudistaa päätään vihoissansa.) Anteeksi: minä menen. Tulen yhdeksältä takaisin. Hyvästi. (Hän kiiruhtaa iloisesti pois, jättäen Glorian keskelle lattiaa seisomaan ja katsomaan hänen jälkeensä.)