IV NÄYTÖS
Sama huone. Kello yhdeksän. Ei kukaan ole sisällä. Lamput ovat sytytetyt; mutta kaihtimet eivät ole vedetyt alas. Ikkunat ovat selkosen selällään; ja ulkoa näkyy puitten välistä kiinalaisia lyhtyjä pitkissä riveissä sekä tähtikirkas taivas. Puutarhasta kajahtava tanssimusiikki vaimentaa meren hyrskyn äänen.
Edeskäypä tulee saattaen Cramptonin ja McComasin sisään. Crampton näyttää masentuneelta ja levottomalta. Hän käy väsyneenä ja arkana sohvalle istumaan.
Edeskäypä. Naiset ovat menneet hiukan kävelemään puutarhaan ja katselemaan vieraitten pukuja, herra. Herrat ovat hyvät ja istuvat, niin käyn heitä kutsumassa. (Aikoo mennä puutarhaan ikkunan kautta, mutta McComas pidättää häntä.)
M'Comas. Odottakaa hiukan. Jos eräs herra tulee tänne, niin päästäkää hänet heti sisään. Me odotamme häntä.
Edeskäypä. Hyvä, herra. Mikä on hänen nimensä, herra?
M'Comas. Boon. Mr Boon. Hän ei tunne Mrs Clandonia, ja ehkäpä hän sen vuoksi jättää korttinsa. Jos hän sen tekee, niin kirjoittaa hän nimensä B.O.H.U.N. Kyllä te sen muistatte.
Edeskäypä (hymyillen). Te voitte luottaa minuun, herra. Minunkin nimeni on Boon, herra, vaikka minua tavallisesti sanotaan täällä vain Hyväksi Walteriksi, herra. Oikeastaan minun pitäisi kirjoittaa nimeni h u:lla, herra; mutta minä en huoli sitä tehdä. Nimi on alkujaan normannilainen, eikä normannilaisuus ole kipparille eduksi.
M'Comas. No, no! Uskollinen sydän merkitsee enemmän kuin kaikki kruunut ja lapsen usko enemmän kuin normannilaisuus.
Edeskäypä. Se riippuu suuresti ihmisen asemasta, herra. Jos te olisitte kippari, herra, niin te huomaisitte, että teillä olisi yhtä vähän hyötyä lapsen uskosta kuin normannilaisuudesta. Minun mielestäni on edullisinta kirjoittaa nimeni B.O.O. ja N. ja pitää silmäni auki. Mutta minä viivytän teitä, herra. Anteeksi, herra: mutta te itse alennuitte puhumaan kanssani. Minä menen kutsumaan naisia, herra.
(Hän menee puutarhaan ikkunan kautta.)
M'Comas. Crampton: voinhan luottaa teihin, eikö totta?
Crampton. Kyllä, kyllä. Minä olen aivan levollinen. Minä tahdon olla kärsivällinen. Koetan tehdä parastani.
M'Comas. Muistakaa; minä en ole antanut teitä ilmi. Minä sanoin heille, että syy oli kokonaan heidän.
Crampton. Mutta te sanoitte minulle, että syy oli kokonaan minun.
M'Comas. Teille minä sanoin totuuden.
Crampton (valittaa). Jos he vain kohtelisivat minua oikeudenmukaisesti!
M'Comas. Rakas Crampton, he eivät voi olla oikeudenmukaisia. Sitä ei voi vaatia heidän ikäisiltään. Jos te asetatte mahdottomia ehtoja, niin me voimme yhtä hyvin heti lähteä kotiin.
Crampton. Mutta onhan minulla oikeus —
M'Comas (kärsimättömästi). Ei teidän oikeuksianne oteta huomioon. Sanokaa kerta kaikkiaan, Crampton, tarkoititteko te luvatessanne käyttäytyä siivosti vain sitä, että te ette valittaisi, jollei ole mitään valittamisen syytä? Siinä tapauksessa — (Hän aikoo lähteä.)
Crampton (surkeasti). Ei, ei: älkää jättäkö minua yksin. Minua on jo aivan kylliksi kiusattu ja piinattu. Minä lupaan tehdä parastani. Mutta jos tuo tyttö alkaa taas puhua minulle tuolla tavalla ja katsella minua — (Hän keskeyttää lauseensa ja kätkee kasvonsa käsiinsä.)
M'Comas (heltyy). No, no. Kaikki käy hyvin, jos te vain olette kärsivällinen ja ystävällinen. Kuulkaa: rohkaiskaa mielenne! Joku tulee. (Crampton, joka on liian alakuloinen välittääkseen mistään, ei liikahda.)
Gloria (tulee puutarhasta. McComas menee häntä vastaan ikkunan luo; puhuu hänen kanssaan Cramptonin kuulematta heidän keskusteluaan.) Tuossa hän on, Miss Clandon. Olkaa ystävällinen hänelle. Minä jätän teidät hetkeksi yksin hänen kanssaan. (Menee puutarhaan. Gloria tulee sisään ja astuu välinpitämättömästi keskelle huonetta.)
Crampton (katselee hämmästyneenä ympärilleen). Missä Mr McComas on?
Gloria (väliäpitämättömästi, mutta ei epäystävällisesti). Hän meni ulos — jättääksen meidät kahden. Se oli tosiaankin hyvin hienotunteista. (Hän pysähtyy Cramptonin viereen ja katselee häntä omituisella ilmeellä.) No, isä?
Crampton (leikillisellä äänen sävyllä, vaikka hän onkin alakuloinen). No, tyttäreni? (He katselevat toisiaan hetken aikaa, puolittain leikillisesti, puolittain surullisesti.)
Gloria Antakaa kättä! (He puristavat toistensa kättä.)
Crampton (pitäen kiinni hänen kädestään). Rakas lapseni: taisin puhua kovin sopimattomasti äidistäsi päivällä?
Gloria. Oi, älkää pyytäkö anteeksi. Minä olin kovin ylpeä ja kopea itsekin; mutta sen jälkeen olen saanut nöyrtyä. Totta tosiaan, kyllä minua on nöyryytetty. (Käy istumaan lattialle Cramptonin tuolin viereen.)
Crampton. Mitä on tapahtunut, lapseni?
Gloria. Oi, ei mitään. Minä näyttelin silloin äitini tyttären osaa, mutta sitä minä en ole, vaan isäni tytär. (Katselee häntä leikillisesti). Se on nöyryyttävää, vai mitä?
Crampton (vihoissaan). Mitä! (Glorian ilme ei muutu. Crampton alistuu.) No niin, rakas lapseni: niin kai. Niin, niin, aivan niin. (Gloria nyökkää päätään ystävällisesti.) Minä taidan joskus olla hiukan ärtyisä; mutta minä tiedän sittenkin, mikä on oikein ja kohtuullista, vaikken aina toimi sen mukaan. Uskotko sinä sitä?
Gloria. Tokko minä uskon! Sellainenhan juuri olen itsekin. Minä tiedän, mikä on oikeaa ja arvokasta ja voimakasta ja jaloa, aivan yhtä hyvin kuin hänkin, mutta kuinka minä käyttäydyn! Ajatelkaahan, miten minä sallin muiden ihmisten kohdella itseäni!!
Crampton (vastoin tahtoaan hiukan mustasukkaisesti). Yhtä hyvin kuin hänkin? Tarkoitatko äitiäsi?
Gloria (nopeasti). Niin, äitiä. (Hän kääntyy Cramptonin puoleen polvillaan ja tarttuu hänen käteensä.) Kuulkaahan! Ei sanaakaan häntä vastaan! Ei ainoatakaan ajatusta! Hän seisoo meitä paljoa ylempänä, sekä teitä että minua. Aivan taivaan tasalla. Eikö se ole totta?
Crampton. Kyllä, kyllä. Aivan niinkuin sinä haluat, kultaseni.
Gloria (ei ole tyytyväinen, vaan päästää hänen kätensä irti ja vetäytyy kauemmaksi hänestä). Te ette pidä hänestä?
Crampton. Lapseni: sinä et ole ollut hänen kanssaan naimisissa. Mutta minä olen. (Gloria nousee hitaasti ylös ja katselee häntä yhä kasvavalla kylmyydellä.) Hän teki minulle suuren vääryyden mennessään minun kanssani naimisiin rakastamatta minua. Mutta sittenkin oli syy kokonaan minun. (Crampton tarjoo kätensä Glorialle.)
Gloria (tarttuu siihen ja sanoo lujasti ja varoittavasti). Olkaa varoillanne. Tämä on minun arin kohtani. Minun tunteeni — minun surkeat, pelkurimaiset, naiselliset tunteeni ovat teidän puolellanne, mutta minun omatuntoni on hänen puolellaan.
Crampton. Minä olen hyvin tyytyväinen tähän jakoon, kultaseni. Kiitos. (Valentine tulee. Gloria muuttuu heti paikalla kopeaksi.)
Valentine. Anteeksi; mutta minun oli mahdotonta löytää palvelijaa, joka olisi ilmoittanut tuloni. Kaikkialla läsnäoleva Williamkin näyttää olevan tanssiaisissa. Minäkin olisin mennyt sinne; mutta minulla ei ollut viittä shillingiä millä olisin ostanut piletin. Miten te jaksatte, Crampton? Toivottavasti paremmin?
Crampton. Minä voin jälleen hyvin, Mr Valentine, ilman teidän apuannekin.
Valentine. Kuulkaahan tuota epäkiitollista sukulaistanne, Miss Clandon! Minä säästin hänet kovasta kivusta, ja nyt hän pilkkaa minua!
Gloria (kylmästi). Olen pahoillani, ettei äitini ole täällä vastaanottamassa teitä, Mr Valentine. Kello ei ole vielä täysin yhdeksän; eikä se herrakaan, josta McComas puhui, asianajaja, ole vielä saapunut.
Valentine. Kyllä hän on tullut. Minä tapasin hänet ja puhuin hänen kanssansa. (Kiusoittavasti). Hän miellyttää teitä aivan varmaan, Miss Clandon: hänessä nerollisuus on suorastaan ruumistunut, voi aivan kuulla, kun hän ajattelee.
Gloria (ei ole ymmärtävinään pistosta). Missä hän on?
Valentine. Hän osti valenenän itselleen ja meni pukutanssijaisiin.
Crampton (katselee äreästi kelloaan). Näyttääpä siltä, kuin kaikki olisivat menneet pukutanssijaisiin sen sijaan, että saapuisivat tänne sovittuun aikaan.
Valentine. Oi, kyllä hän tulee ajoissa, minä näin hänet puoli tuntia sitten. En tahtonut lainata häneltä viittä shillingiä ja mennä hänen kanssaan; sen vuoksi asetuin väkijoukkoon ja katselin aitauksen takaa, kunnes Miss Clandon katosi ikkunan kautta hotelliin.
Gloria. Vai niin pitkällekö me olemme tulleet, että te seuraatte minun jäljissäni saadaksenne töllistellä minua.
Valentine. Niin: minä olisin kai kahlehdittava kiinni.
Gloria kääntyy selin häneen ja astuu uunin luo. Valentine ottaa asian hyvin filosoofisesti ja menee huoneen toiselle puolelle. Edeskäypä tulee ikkunan luo ja saattaa sisään Mrs Clandonin ja Mr McComasin.
Mrs Clandon (kiiruhtaa sisään). Anteeksi, että olette saaneet odottaa.
Vieras herra, jonka ryhti on liioitellun majesteetillinen, ilmestyy ikkunan luo. Hän on puettu dominoon ja hänellä on valenenä ja suuret silmälasit.
Edeskäypä (vieraalle). Anteeksi, herra; mutta tämä on yksityinen huone, herra. Jos sallitte, herra, niin saatan teidät ravintolan puolelle. Tätä tietä, herra.
Hän menee puutarhaan osoittaakseen tietä ja luulee vieraan seuraavan häntä. Juhlallisen ryhdikäs herra astuu suoraan huoneeseen pöydän päähän, irroittaa suurella huolella ja juhlallisuudella valenenänsä, riisuu sitten dominon yltään, käärii nenän dominon sisään ja heittää käärön pöydälle aivan kuin hän viskaisi taisteluhansikkaan. Nyt käykin esille, että hän on pitkä, lihavanpuolinen mies neljän- tai viidenkymmenen vuoden vaiheilla, jonka sileäksi ajetut kasvot näyttävät hyvin kalpeilta, sillä hänen musta rasvattu tukkansa on lyhyeksi leikattu ja hänen kulmakarvansa ovat karheat ja jäykät kuin jouhinen huonekalukangas Viktorian hallitusajan alkuajoilta. Ruumiillisesti ja henkisesti hän on karheatekoinen, mutta hänen loogillinen terävyytensä ja viekkautensa ovat erittäin kehittyneet. Kun hän astuu sisään, on hänen ulkomuotonsa jo itsessään kylliksi vaikuttava ja levottomuutta herättävä, mutta kun hän puhuu, niin hänen voimakas, uhkaava äänensä, suurella painolla lausutut sanansa, ankara, jyrkkä esiintymisensä ja peloittava tapansa arvostella muita ihmisiä lisää vielä suuressa määrin tätä vaikutusta.
Vieras. Nimeni on Bohun. (Yleinen hämmästys.) Onko minulla kunnia puhua Mrs Clandonin kanssa? (Mrs Clandon kumartaa. Bohun kumartua.) Miss Clandon, eikö totta? (Gloria kumartaa. Bohun kumartaa.) Mr Clandonko?
Crampton (puolustaa omaa nimeään niin harmistuneella äänellä kuin hän suinkin vain uskaltaa). Nimeni on Crampton, herra.
Bohun. Vai niin. (Ei pane sen enempää huomiota häneen, vaan kääntyy Valentinen puoleen.) Oletteko te Mr Clandon?
Valentine (pitää kunnia-asianaan olla osoittamatta hämmästystä). Näytänkö minä siltä? Nimeni on Valentine. Minä huumasin hänet.
Bohun. Vai niin. Sitten kai Mr Clandon ei vielä ole saapunut?
Edeskäypä (astuu levottomana ikkunasta sisään). Anteeksi rouva; mutta voitteko sanoa minulle, minnekä joutui — (Hän huomaa Bohunin ja joutuu aivan ymmälle. Bohun odottaa liikkumattomana, kunnes hän tointuu hämmästyksestään. Hetken kuluttua hän tointuu sen verran, että hän voi puhutella Bohunia, tosin heikolla äänellä, mutta kuitenkin yhdenjaksoisesti.) Anteeksi, herra. Tekö se olittekin, herra?
Bohun (häikäilemättömästi). Minä se olin.
Edeskäypä (murtuneella äänellä). Niin, herra. (Voimatta pidättää kyyneleitään.) Onko sinulla valenenä, Walter! (Hän vaipuu tuolille pöydän ääreen.) Anteeksi, rouva, minua pyörryttää vain hiukan.
Bohun (käskevästi). Te suotte hänelle anteeksi, Mrs Clandon, kun selitän, että hän on minun isäni.
Edeskäypä. Ei, ei, Walter. Kippari isänä vielä valenenän lisäksi! Mitä he sinusta ajattelevatkaan!
Mrs Clandon (astuu edeskäyvän tuolin luo hyvin ystävällisesti). Se ilahduttaa minua suuresti, Mr Bohun. Teidän isänne on ollut meidän hyvä ystävämme siitä saakka kuin tulimme tänne. (Bohun kumartaa vakavasti.)
Edeskäypä (pudistaa päätään). Ei, ei, rouva. Te olette hyvin ystävällinen — hyvin hienotunteinen ja alentuvainen, rouva; mutta se ei sovi minun asemaani. Rouvan ei pidä välittää siitä, että minä olen tuon herran isä, eihän hän sille mitään mahda. (Nousee ylös horjuen.) Anteeksi, hyvä herrasväki, että häiritsin. (Kiertää pöydän ympäri ovea kohti nojautuen jokaiseen tuoliin, katse oveen kiintyneenä.)
Bohun. Malttakaahan! (Edeskäypä pysähtyy sydän kurkussa.) Olihan isänikin läsnä tänään, Mrs Clandon?
Mrs Clandon. Kyllä, ainakin suurimman osan aikaa.
Bohun. Siinä tapauksessa me tarvitsemme häntäkin.
Edeskäypä (pyytäen). Toivottavasti se ei ole tarpeen, herra. Minulla on kiire tänä iltana, herra, tanssijaisten vuoksi. Hyvin kiire, todellakin, herra.
Bohun (taipumattomasti). Me tarvitsemme teitä.
Mrs Clandon (kohteliaasti). Tahdotteko tehdä hyvin ja käydä istumaan?
Edeskäypä (vakavasti). Jos ette pane pahaksenne, rouva, niin pyytäisin päästä siitä. Se ei todellakaan olisi sopivaa, rouva. Jos joku näkisi minun istuvan täällä, niin — mutta minä kiitän kaikissa tapauksissa, rouva. (Hän katsoo ympärilleen toisesta toiseen ilmeellä, joka voisi liikuttaa kovintakin sydäntä.)
Gloria. Älkäämme hukatko aikaa. William tahtoo vain palvella meitä. Minä haluaisin saada kupin kahvia.
Edeskäypä (kirkastuu silminnähtävästi). Kahviako, neiti? (Vetää helpoituksen huokauksen). Heti paikalla, neiti. Kiitos, neiti. Se sopii mainiosti. Neiti on kovin huomaavainen ja ystävällinen. (Mrs Clandonille, arasti mutta toiveikkaasti). Haluaako rouvakin jotakin?
Mrs Clandon. Hm! On niin kuuma, että mielelläni joisin hiukan punaviiniboolia.
Edeskäypä (loistaen). Punaviiniboolia, rouva! Heti, rouva.
Gloria. No, voisinhan minäkin ottaa punaviiniä kahvin asemesta. Pankaa hiukan kurkkua joukkoon.
Edeskäypä (ihastuneena). Kurkkua, neiti! Heti, neiti. (Bohunille). Mitä herra haluaa? Te ette pidä kurkusta, herra.
Bohun Jollei Mrs Clandonilla ole mitään sitä vastaan, niin haluaisin soodaa ja skotlantilaista viskyä.
Edeskäypä. Hyvä, herra. (Cramptonille). Irlantilaista viskyä teille, herra, eikö totta? (Crampton murahtaa myöntyvästi. Edeskäypä katsoo kysyvästi Valentineen.)
Valentine. Minä pidän kurkusta.
Edeskäypä. Heti, herra. (Luettelee). Punaviiniboolia, soodaa, lasi skotlantilaista ja toinen irlantilaista viskyä?
Mrs Clandon. Aivan oikein.
Edeskäypä (entisellään). Niin, rouva. Heti, rouva. Kiitos. (Hän tepastelee ikkunasta ulos käytyään vähemmässä kuin kahdessa minuutissa koko inhimillisen onnen tunneasteikon läpi.)
M'Comas. Nyt me voimme kai aloittaa.
Bohun. Ehkä me odotamme vielä kunnes Mrs Clandonin mies saapuu.
Crampton. Mitä te tarkoitatte? Minä olen hänen miehensä.
Bohun (takertuu heti hänen sanoihinsa, jotka ovat ristiriidassa edellisen ilmoituksen kanssa). Te sanoitte juuri äsken, että teidän nimenne on Crampton.
Crampton. Aivan niin.
Mrs Clandon. Gloria. M'Comas. Valentine (kaikki neljä puhuvat yhtä aikaa). Minä — Minun — Mrs — Te —
Bohun (keskeyttää heidät ukkosäänellään). Malttakaahan! (Kuoleman hiljaisuus.) Sallikaa minun puhua! Istukaa kaikki. (He tottelevat nöyrästi. Gloria istuu tuolille uunin viereen. Valentine lähestyy häntä ja istahtaa sohvalle, kasvot ikkunaan päin, jotta hän voi katsella Gloriaa. Crampton käy istumaan sohvalle selin Valentineen. Mrs Clandon, joka koko ajan on pysytellyt huoneen vastakkaisella puolella välttääkseen niin paljon kuin mahdollista Cramptonia, istuu oven viereen, Mr McComas hänen vasemmalle puolelleen. Bohun asettuu tuomarin asentoon keskelle huonetta lähelle pöydän reunaa, Mrs Clandonin puolelle. Kun kaikki ovat asettuneet paikoilleen, kiinnittää Bohun katseensa Cramptoniin ja alkaa). Tuntuupa siltä, kuin tässä perheessä miehen nimi olisi Crampton ja vaimon Clandon. Siis kohtaa meitä jo aivan alussa asianhaara, joka on omansa sekoittamaan käsitteitä.
Valentine (nousee ylös ja puhuu hänelle nojautuen toisella polvellaan sohvaan). Mutta onhan se aivan selvää —
Bohun (nolaa hänet ukkosäänellään). Niinhän se on. Mrs Clandon on ottanut itselleen uuden nimen. Siinä yksinkertainen selitys, jota te ette luullut minun keksivän. Te ette luota minun ymmärrykseeni, Mr Valentine — (keskeyttää hänet, kun hän aikoo vastustaa). ei, ei teidän tarvitse vastustaa. Tuumikaa mielemmin, milloin te taas tahdotte keskeyttää minua.
Valentine (ymmällä). Tehän teette kärpäsestä elefantin. Eihän se merkitse mitään. (Käy jälleen istumaan.)
Bohun. Minäpä sanon teille, herra, mitä se merkitsee. Se merkitsee sitä, että jos tämä perheriita saadaan ratkaistuksi sillä tavalla kuin me kaikki toivomme, niin on Mrs Clandonin pakko, sekä siihen nähden mikä on sopivaa että säädyllistä, ottaa jälleen miehensä nimi. (Mrs Clandonin kasvoille ilmestyy hyvin itsepäinen ilme.) Tai muuten Mr Cramptonin täytyy nimittää itseään Mr Clandoniksi. (Crampton näyttää itsepäiseltä, ikäänkuin hän ei millään ehdolla aikoisi suostua sellaiseen.) Ehkä se teistä tuntuu hyvin yksinkertaiselta, Mr Valentine. (Hän katsoo ensin terävästi Mrs Clandoniin ja sitten Cramptoniin.) Minä uskallan olla eri mieltä kuin te. (Hän heittäytyy tuolin selkänojaa vasten ja rypistää otsaansa.)
M'Comas (arasti). Minun luullakseni, Bohun, olisi parempi ensin ratkaista tärkeämmät kysymykset.
Bohun. McComas: tärkeämmät kysymykset eivät koskaan tuota mitään vaikeuksia. Sitä ne eivät koskaan tee. Pikku mättäät ne kaatavat kuorman viime hetkessä. (McComas näyttää käsittävän sen vain paradoksiksi.) Ettekö te ole samaa mieltä?
M'Comas (mielistelevästi). Jos olisin —
Bohun (keskeyttää hänet). Jos olisitte, niin te olisitte minä, ettekä se mikä te olette.
M'Comas (liehakoiden). Tietysti, Bohun, teidän erikoisalanne —
Bohun (keskeyttää hänet jälleen). Minun erikoisalani on se, että olen oikeassa kun muut ovat väärässä. Jos olisitte samaa mieltä kuin minä, niin ei minua tarvittaisi täällä. (Hän nyökkää suuremmaksi vakuudeksi hänelle päätään ja kääntyy sitten hyvin varmana Cramptonin puoleen.) No, Mr Crampton: mikä tässä asiassa on lähinnä teidän sydäntänne?
Crampton (aloittaa hitaasti). Minä tahdon syrjäyttää tässä asiassa kaikki itsekkäät tarkoitukset —
Bohun (keskeyttää hänet). Niin me kaikki teemme, Mr Crampton. (Mrs Clandonille). Luovutteko tekin kaikista itsekkäistä tarkoituksista, Mrs Clandon?
Mrs Clandon. Kyllä: en ole ottanut persoonallisia tunteitani lukuun alistuessani tähän neuvotteluun.
Bohun. Ettekä tekään, Miss Clandon?
Gloria. En.
Bohun. Sitä minä oletinkin. Ei kukaan meistä ole sitä tehnyt.
Valentine. Paitsi minä. Minun tarkoitukseni ovat itsekästä laatua.
Bohun. Sen vuoksi, että luulette teeskennellyn suoruuden tekevän paremman vaikutuksen Miss Clandoniin kuin teeskennellyn epäitsekkäisyyden. (Valentine tulee aivan noloksi tästä huomautuksesta, hymyilee hiukan ja ilmeettömästi. Bohun, joka on mielissään, kun hän kokonaan on murtanut kaiken vastustuksen, heittäytyy tuolin selkänojaa vasten ja ikäänkuin valmistuu kuuntelemaan heidän valituksiaan.) Jatkakaa nyt, Mr Crampton. On siis sovittu, ettei oteta lukuun mitään itsekkäitä tarkoituksia. Sellainen alku on aivan kuvaavaa inhimilliselle luonteelle.
Crampton. Mutta se on minun vakava tarkoitukseni, herra.
Bohun. Tietysti. Nyt asiaan.
Crampton. Jokaisen järkevän ihmisen täytyy myöntää, ettei se ole epäitsekästä. Se koskee lapsia.
Bohun. No niin. Mikä lapsia vaivaa?
Crampton (liikutettuna). He ovat —
Bohun (iskee taaskin hänen puheeseensa). Malttakaahan. Te aiotte puhua minulle tunteistanne, Mr Crampton. Älkää tehkö sitä: minä tunnen myötätuntoisuutta teitä kohtaan, mutta se ei kuulu minun tehtävääni. Sanokaa täsmällisesti, mitä te haluatte: sitä me tahdomme tietää.
Crampton (levottomana). Siihen kysymykseen on vaikea vastata, Mr Bohun.
Bohun. Kuulkaahan: minä autan teitä. Mitä te ette hyväksy lasten nykyisessä olossa?
Crampton. Minä en hyväksy sitä tapaa, millä heitä on kasvatettu. (Mrs Clandonin otsa vetäytyy uhkaaviin ryppyihin.)
Bohun. Miten te siis tahtoisitte sitä muuttaa?
Crampton. Minun mielestäni heidän pukunsa pitäisi olla vähemmän huomiota herättävä.
Valentine. Loruja.
Bohun (heittäytyy taas tuolin selkänojaa vasten suutuksissaan tästä keskeytyksestä). Kun te olette lopettanut, Mr Valentine — kun te olette lopettanut, niin —
Valentine. Mitä vikaa on Miss Clandonin puvussa?
Crampton (kiivaasti Valentinelle). Minä ymmärrän sen asian yhtä hyvin kuin tekin.
Gloria (varoittaen). Isä!
Crampton (alistuu nöyrästi). En minä sinua tarkoittanut, rakkaani. (Vetoaa vakavasti Bohuniin.) Mutta nuo molemmat nuoremmat! Te ette ole nähnyt heitä, Mr Bohun; totta tosiaan, kyllä minä luulen, että tekin myöntäisitte, että he pukeutuvat kovin huomiotaherättävästi, melkeinpä kevytmielisesti.
Mrs Clandon (kärsimättömästi). Luuletko, että minä valitsen heidän pukunsa? Totta tosiaan, tämä on kovin lapsekasta.
Crampton (vihoissaan, nousee). Lapsellistako! (Mrs Clandon nousee harmistuneena ylös.)
M'Comas. Valentine. Gloria (nousevat kaikki ja puhuvat yhtäaikaa). Crampton, te lupasitte — Naurettavaa. Heidän pukunsa ovat ihastuttavia. Olkaamme järkeviä.
Hirveä hämminki. Äkkiä he kuulevat varoittavaa lasinkilistystä viereisestä huoneesta. He kääntyvät hämillään sinne päin ja huomaavat, että edeskäypä juuri on palannut puutarharavintolasta ja helistelee tarjotinta, kantaessaan sen pöydän ääreen. Kuolemanhiljaisuus.
Edeskäypä (Cramptonille, laskien juomalasin erikseen pöydälle). Irlantilaista viskyä teille, herra. (Crampton käy istumaan hiukan häpeissään. Edeskäypä asettaa toisen juomalasin ja soodapullon erikseen ja sanoo Bohunille). Skotlantilaista ja soodaa teille, herra. (Bohun heiluttaa kättään kärsimättömästi. Edeskäypä asettaa suuren lasisen haarikan keskelle pöytää.) Ja punaviiniboolia. (Kaikki asettuvat entisille paikoilleen. Rauha maassa.)
Mrs Clandon (nöyrästi Bohunille). Minä pelkään, että me keskeytimme teitä, Mr Bohun.
Bohun (levollisesti). Sen te teitte. (Edeskäyvälle, joka on menossa ulos.) Odottakaa hiukan.
Edeskäypä. Kyllä, herra. Tietysti, herra. (Hän asettuu seisomaan Bohunin tuolin taakse.)
Mrs Clandon (edeskäyvälle). Minä toivon, että te suotte anteeksi, vaikka viivytämme teitä. Mr Bohun tahtoo, että te olette saapuvilla.
Edeskäypä (ilman vähintäkään rasitusta). Ei mitenkään, rouva. Ei se tee mitään, rouva. Minusta on hyvin huvittavaa saada nähdä, miten hänen kehittynyt ja voimakas järkensä työskentelee. Se on hyvin virkistävää, hyvin huvittavaa ja hyvin opettavaa, rouva.
Bohun (rupeaa taas johtamaan keskustelua). No, Mr Crampton: me odotamme. Pidättekö te kiinni siitä mielipiteestänne, ettette voi hyväksyä heidän pukujansa vai ettekö?
Crampton (rukoilevasti). Mr Bohun: ajatelkaa hiukan minun asemaani. Minä en voi ottaa huomioon ainoastaan itseäni, vaan myöskin sisartani, Sophroniaa ja lankoani ja koko heidän seurapiiriänsä. He pelkäävät kauheasti kaikkea, mikä on vähintäkin — hiukankin —
Bohun. Puhukaa suoraan. Vallatonta? Meluavaa? Rivoa?
Crampton. Ei tietystikään missään pahassa merkityksessä, mutta — mutta — (huudahtaa epätoivoissaan) nuo kaksi lasta loukkaisivat heitä. He eivät sovi seurustelemaan omien sukulaistensa kanssa. Sitä minä vaan valitan.
Mrs Clandon (hilliten vihaansa). Mr Valentine: ovatko teidän mielestänne Phil ja Dolly vallattomia tai rivoja?
Valentine. Kuinka he sitä olisivat. Se on vain turhaa lorua. Ei mikään voi olla sen aistikkaampaa.
Crampton. Niin, tietysti te niin sanotte.
Mrs Clandon. William: te näette paljon hienoja englantilaisia. Ovatko minun lapseni epähienosti puetut?
Edeskäypä (rauhoittaen). Eivät ensinkään, rouva. (Vakuuttaen). Ei, herra, eivät laisinkaan. He pukeutuvat tietenkin kauniisti ja komeasti, hyvin aistikkaasti ja erikoisesti — hyvin hienosti ja ylhäisesti. He voisivat olla vaikka tuomiorovastin lapsia, herra, sen voin vakuuttaa, herra. Kun te näkisitte vain heidät, herra — (Puutarhasta kajahtavat valssin viimeiset säveleet ja huoneeseen pyörähtää tanssiaskelin harlekini ja colombina. Harlekinin puku on tehty peukalon levyisistä, neliskulmaisista ruuduista, joista joka toinen on sinistä silkkiä ja joka toinen kultakangasta. Hänen hattunsa on kullattu ja naamari on poissa silmiltä. Colombinan hame on kuin kullankeltainen ja punertava viljapelto ja hänen pieni samettiröijynsä on yhtä punainen kuin unikon kukka. Nämät ihastuttavat ja silmiä häikäisevät olennot tanssivat McComasin ja Bohunin ohitse ja pyörähtävät jälleen pöydän toiseen päähän, jossa he soiton vaijettua muodostavat kuvaelman. Harlekin notkistaa vasenta polveaan ja colombina nousee hänen oikealle polvelleen seisomaan, kohottaen käsivartensa päänsä yli. Päinvastoin kuin tanssi, joka on ihastuttava ja sulava, on tämä kuvaelma varsin epäonnistunut ja vähällä loppua huonosti.)
Colombina (huutaa). Nostakaa minut alas: minä putoan. Isä, nostakaa minut alas.
Crampton (kiiruhtaa levottomana hänen luokseen ja tarttuu hänen käsiinsä). Rakas lapsi!
Dolly (hypähtää alas hänen avullaan). Kiitos: kuinka ystävällinen te olette. (Phil pistää hattunsa vyöhönsä, käy istumaan pöydän ääreen ja kaataa hiukan punaviiniboolia. Crampton palaa sohvan luo hyvin hämillään). Oh, kuinka hauskaa! Kuinka ihmeen hauskaa! (Dolly hyppää hengästyneenä pöydälle istumaan). Kas, punaviiniboolia! (Hän juo).
Bohun (voimakkaalla äänellä). Tämäkö on perheen nuori neiti?
Dolly (liukuu alas pöydältä pelästyen hänen meluavaa ääntään). Kyllä, herra. Anteeksi, kuka te olette?
Mrs Clandon. Tässä on Mr Bohun, Dolly, joka ystävällisesti on luvannut auttaa meitä tänä iltana.
Dolly. Oi, lontoolainenko, joka on tullut tänne huvittelemaan —
Philip. Sh!
Crampton. Mr Bohun — McComas: minä vetoan teihin. Onko tämä nyt laitaa? Moittisitteko te sisareni perhettä, jos he loukkaantuisivat tuollaisesta käytöksestä?
Dolly (punastuu onnettomuutta ennustavasti). Joko te taas aloitatte?
Crampton (lepytellen häntä). En, en. Ehkä se kuuluu sinun ikääsi.
Dolly (itsepäisesti). Älkää välittäkö minun iästäni. Onko se kaunista?
Crampton. On kyllä, kultaseni, on, on. (Käy istumaan osoittaen siten alistumistaan.)
Dolly (vaatien). Pidättekö te siitä?
Crampton. Lapsi kulta, kuinka sinä voit vaatia, että minä pitäisin siitä tai hyväksyisin sitä?
Dolly (ei päästä häntä niin vähällä rauhaan). Kuinka te voitte sanoa sitä kauniiksi, jollette siitä kuitenkaan pidä?
M'Comas (nousee, harmistuneena ja hermostuneena). Minun täytyy todellakin sanoa — (Bohun, joka on kuunnellut Dollyn puhetta silminnähtävällä mielihyvällä, tarttuu heti hänen sanoihinsa kiinni.)
Bohun. Ei, älkää keskeyttäkö, McComas. Nuoren neiden menettely on aivan oikea. (Dollylle, suurella pontevuudella.) Jatkakaa kyselyänne, Miss Clandon, jatkakaa vaan.
Dolly (kääntyy Bohunin puoleen). Oi, olettepa te aika komentaja! Noinko te aina iskette kiinni?
Bohun (nousee). Kyllä. Älkää yrittäkö suututtaa minua, nuori neiti: siksi te olette liian nuori. (Hän ottaa McComasin tuolin Mrs Clandonin vierestä ja asettaa sen omansa viereen.) Käykää istumaan. (Dolly, tottelee ihastuneena; ja Bohun istuu itsekin jälleen. McComas, joka siten jää ilman tuolia, hakee toisen huoneen toiselta puolen, pöydän ja sohvan välistä.) No, Mr Crampton, nyt teillä on tosiasiat silmienne edessä — kumpaisetkin. Te luulette haluavanne saada molemmat nuoremmat lapsenne luoksenne. No niin, sitä te ette kuitenkaan halua — (Crampton koettaa vastustaa; mutta Bohun ei salli sitä millään ehdolla.) ei, sitä te ette tee: te kuvittelette sitä vain mielessänne, mutta minä tiedän sen asian paremmin kuin te. Te tahdotte, että tämä nuori neiti ei enää esiintyisi teatterinukkena iltasin ja muotinukkena aamupäivin. Mutta siihen hän ei koskaan suostu. Hän luulee voivansa sitä tehdä, mutta —
Dolly (keskeyttää hänet). Ei, en minä sitä edes luulekkaan. (Lujasti). Minä en koskaan luovu kauniista puvuistani. En koskaan. Niinkuin Gloria sanoi tuolle miehelle Madeirassa, en koskaan, en koskaan, en koskaan! En niin kauan kuin ruoho kasvaa ja vesi virtaa.
Valentine (nousee hyvin kiihoittuneena). Mitä! Mitä! (Alkaa puhua hyvin nopeasti.) Milloin hän sen sanoi? Kelle hän sen sanoi?
Bohun (heittäytyy tuolinsa selkänojaa vasten. Valittavalla ja moittivalla äänellä). Mr Valentine —
Valentine (pisteliäästi). Älkää keskeyttäkö minua, herra: tämä on hyvin vakava asia. Minä vaadin saada tietää, kelle Miss Clandon sen sanoi.
Dolly. Ehkä Phil muistaa. Kelle se oli, Phil? Olikohan se numero kolmelle vai viidelle?
Valentine. Numero viidelle!
Philip. Rohkeutta, Valentine. Ei se ollut numero viisi, vaan eräs meriupseeri parka, joka aina oli saapuvilla — kärsivällisin ja vaarattomin olento maailmassa.
Gloria (kylmästi). Mistä me nyt oikeastaan keskustelemme?
Valentine (hyvin punakkana). Anteeksi: olen pahoillani, että häiritsin. En minä enää häiritse, Mrs Clandon. (Hän kumartaa Mrs Clandonille ja astuu puutarhaan, kiehuen vihasta.)
Dolly. Hm! Hm!
Philip. Ahaa!
Gloria. Olkaa hyvä ja jatkakaa, Mr Bohun.
Dolly (keskeyttää juuri kun Bohun synkkänä aikoo jatkaa toimitusta). Nyt te aiotte peloittaa meitä, Mr Bohun.
Bohun. Minä —
Dolly (keskeyttäen). Kyllä, kyllä te aiotte: te luulette, että te ette aio sitä tehdä, mutta te teette sitä sittenkin. Minä näen sen teidän kulmakarvoistanne.
Bohun (antautuu). Mrs Clandon: teidän lapsenne ovat hyvin lahjakkaita — heillä on erinomaisen hyvä pää ja he ovat erittäin hyvin kasvatettuja. Minä myönnän sen hyvin mielelläni. Voitteko te vastapalveluksena neuvoa minulle, millä tavalla voisin saada heidät pitämään suunsa kiinni?
Mrs Clandon. Dolly, kultaseni —!
Philip. Meidän vanha heikkoutemme, Dolly. Hiljaa! (Dolly on vaiti).
Mrs Clandon. No, Mr Bohun, pitäkää nyt varanne, ennenkuin he taas alkavat —
Edeskäypä (lempeästi). Pitäkää kiirettä, herra: pitäkää kiirettä.
Dolly (kääntyy hänen puoleensa). Rakas William!
Philip. Sh!
Bohun (aloittaa äkisti tekemällä kysymyksen Dollylle). Aiotteko te mennä naimisiin?
Dolly. Minäkö! Niin, Finch puhuttelee minua ristimänimeltä.
M'Comas. Tätä minä en salli. Mr Bohun: minä puhuttelen tätä nuorta neittä ristimänimeltä siksi, että olen hänen äitinsä vanha ystävä.
Dolly. Niin, te sanotte minua Dollyksi siksi, että olette äitini vanha ystävä. Mutta mitä merkitsee Dorothee-ee-a? (McComas nousee vihoissaan.)
Crampton (levottomana, nousee hillitäkseen häntä). Hillitkää itseänne, McComas. Ei huolita riidellä. Olkaa rauhallinen.
M'Comas. Minä en tahdo olla levollinen. Tehän osoitatte tavatonta luonteenheikkoutta, Crampton. Tämähän on kerrassaan kuulumatonta.
Dolly. Mr Bohun: olkaa hyvä ja peloittakaa nyt Finchiä.
Bohun. Kyllä. McComas: te teette itsenne naurettavaksi. Käykää istumaan.
M'Comas. Minä —
Bohun (käskevällä liikkeellä). Ei: istukaa alas, istukaa alas. (McComas käy äreänä istumaan; ja Crampton, tyyntyen, seuraa hänen esimerkkiään.)
Dolly (Bohunille, nöyrästi). Kiitos.
Bohun. Kuunnelkaa nyt kaikki, mitä minä sanon. Minun aikomukseni, McComas, ei ole ratkaista, kuinka pitkälle te olette päässyt tai ette ole päässyt siinä asiassa, johon Miss Clandon viittasi. (McComas aikoo vastustaa.) Ei: älkää keskeyttäkö minua. Jollei hän mene teidän kanssanne naimisiin, niin hän menee jonkun muun kanssa. Siten se seikka, ettei hän kanna isänsä nimeä, on hänen suhteensa onnellisesti ratkaistu. Toinen neiti aikoo myös mennä naimisiin.
Gloria (kuohahtaen). Mr Bohun!
Bohun. Kyllä te sen teette: te ette usko sitä itse, mutta te teette sen sittenkin.
Gloria (nousee). Anteeksi, Mr Bohun, ehkä teette hyvin, ettekä puhu minun puolestani tässä asiassa.
Bohun (nousee). Ei se auta mitään, Miss Clandon. Ette te voi saada minua vaikenemaan. Minä sanon teille, että teidän nimenne jonkun ajan kuluttua ei ole Clandon eikä Crampton; ja voisinpa sanoa teille, mikä se tulee olemaankin, jos tahtoisin. (Hän astuu pöydän toiseen päähän, avaa dominokäärönsä ja laskee valenenän pöydälle. Hänen liikkuessaan kaikki nousevat ylös; ja Phil astuu ikkunan ääreen. Bohun tehden liikkeen, pyytää edeskäypää auttamaan häntä pukeutuessa.) Mr Crampton: teidän on aivan turha yrittää turvautua lain voimaan. Teidän lapsenne ennättävät tulla täysi-ikäisiksi, ennenkuin asia tulisi ratkaistuksi. (Sallien edeskäyvän asettaa dominon hänen hartioilleen.) Te ette voi tehdä mitään muuta, kuin sopia kaikessa ystävyydessä. Jos te tarvitsette perhettänne enemmän kuin he tarvitsevat teitä, niin te joudutte alakynteen, jos he taas tarvitsevat teitä enemmän kuin te tarvitsette heitä, niin te pääsette voitolle. (Hän järjestää dominon poimuja ja ottaa valenenän pöydältä. Dolly katselee häntä ihaillen.) Heidän voimansa on siinä, että he persoonallisesti ovat hyvin miellyttäviä ihmisiä; teidän voimanne on teidän varallisuudessanne. (Hän panee valenenän paikoilleen ja hänen ulkomuotonsa on taas aivan muuttunut.)
Dolly (kiiruhtaa hänen luokseen). Oi, nyt te näytätte aivan inhimilliseltä. Enkö saa tanssia kerran teidän kanssanne? Osaatteko te tanssia? (Phil, joka näyttelee jälleen harlekinin osaa, heiluttaa puumiekkaansa, ikäänkuin hän tahtoisi loihtia heidät.)
Bohun (ukkosäänellä). Niin: te luulette, etten minä osaa; mutta minäpä osaankin. Tulkaa! (Hän tarttuu kiinni häneen ja tanssii hänen kanssaan ikkunasta ulos voimakkain liikkein, mutta arvokkaasti ja sulavasti. Edeskäypä asettaa sillä välin tuolit paikoillensa.)
Philip. Nyt tanssiin, hei, on ilo ylimmillään, William!
Edeskäypä. Kyllä, herra.
Philip. Voitteko hankkia muutamia dominoita ja valeneniä isälleni ja Mr McComasille?
M'Comas. Ei mitenkään. Minä vastustan —
Crampton. Ei, ei. Mitä vahinkoa siitä olisi tämän ainoan kerran, McComas? Ei huolita pilata heidän iloansa.
M'Comas. Crampton; te ette ole se mies, joksi teitä luulin. (Ivallisesti). Riitapukarit ovat aina pelkureita. (Hän astuu halveksivasti ikkunan luo.)
Crampton (seuraa häntä). Emme me siitä nyt välitä. Annetaan heidän kerran saada tahtonsa perille. Voitteko hankkia meille pukuja, kippari?
Edeskäypä. Tietysti, herra. (Hän astuu heidän edellään ikkunan luo ja seisahtuu siihen antaen heidän kulkea ohitseen.) Tätä tietä, herra. Dominoita ja neniä, herra?
M'Comas (suutuksissaan, astuessaan ulos). Minä pidän oman nenäni.
Edeskäypä (lempeästi). Tietysti, herra: valenenä mahtuu helposti sen päälle, herra. Se on aivan kylliksi avara, herra. (Astuu ulos McComasin jäljessä.)
Crampton (kääntyy ikkunan luota Philin puoleen yrittäen puhua isällisellä äänellä). Tule, poikaseni, tule. (Hän menee.)
Philip (iloisesti, seuraten häntä). Minä tulen, isä, minä tulen. (Pysähtyy ikkunan kynnykselle; katselee Cramptonin jälkeen; kääntyy sitten ja kohottaa puumiekkansa päänsä yläpuolelle ja sanoo kuiskaten Mrs Clandonille ja Glorialle). Käsitittekö kuinka liikuttavaa se oli? (Katoaa.)
Mrs Clandon (jäätyään yksin Glorian kanssa). Miksikä Mr Valentine katosi niin äkkiä?
Gloria (ärtyisesti). En tiedä. Kyllä, kyllä minä sittenkin tiedän. Mennään katselemaan tanssia. (He astuvat ikkunaa kohti ja kohtaavat Valentinen, joka tulee puutarhasta astuen nopeasti, kasvot synkän näköisinä.)
Valentine (jäykästi). Anteeksi. Minä luulin, että kaikki olivat jo lähteneet.
Gloria (äreästi). Miksi te sitten palasitte?
Valentine. Minä tulin takaisin, siksi ettei minulla ole penniäkään. En pääse ulos toista tietä ilman viiden shillingin pilettiä.
Mrs Clandon. Oletteko te jostakin pahoillanne, Mr Valentine?
Gloria. Älä huoli, äiti, se on vain uusi loukkaus minua kohtaan.
Mrs Clandon (joka tuskin voi käsittää, että Gloria tahallaan etsii riitaa). Gloria!
Valentine. Mrs Clandon: olenko sanonut mitään loukkaavaa? Olenko tehnyt mitään loukkaavaa?
Gloria Te olette koettanut väittää, että minun entisyyteni on ollut samanlainen kuin teidän. Sen pahemmin ette olisi voinut loukata minua.
Valentine. En minä ole väittänyt mitään sellaista. Minä voin vannoa, että minun entisyyteni on ollut aivan moitteeton verrattuna teihin.
Mrs Clandon (aivan suunniltaan). Mr Valentine!
Valentine. No, mitä te luulette, että minä ajattelin saadessani kuulla, että Miss Clandon on sanonut aivan samaa muille herroille kuin minulle, kun kuulin puhuttavan ainakin viidestä entisestä ihailijasta ja vielä lisäksi kesystä meriupseerista päälle päätteeksi? Se on sentään liikaa!
Mrs Clandon. Mutta ettehän vain luule, Mr Valentine, että nuo jutut, joista lapset piloillaan puhuivat, olisivat tosia?
Valentine. Ei teidän mielestänne — ehkei hänenkään mielestään, mutta minä ymmärrän noiden miesten tunteet. (Koomillisella, syvällä vakavuudella.) Oletteko koskaan ajatellut kuinka monta hukkaan mennyttä elämää, kuinka monta epätoivossa tehtyä avioliittoa, kuinka monta itsemurhaa, kuinka —
Gloria (keskeyttää hänet halveksien). Äiti: tuo mies on sentimentaalinen hupsu! (Astuu uunin luo.)
Mrs Clandon (hämmästyneenä). No mutta rakas Gloria! Mr Valentine pitää sinua varmaan hyvin epäkohteliaana.
Valentine. Minä en ole mikään sentimentaalinen hupsu. Siitä taudista minä olen kokonaan parantunut. (Käy äreänä istumaan.)
Mrs Clandon. Mr Valentine: suokaa meille kaikille anteeksi. Naisten täytyy ensiksi vapautua siitä väärästä ulkonaisesta hienostuksesta, joka kuuluu heidän orjuusaikaansa, ennenkuin he voivat saavuttaa sen todellisen hienouden, joka seuraa heidän vapautuksensa mukana. Älkää pitäkö Gloriaa epähienona — (Gloria kääntyy hämmästyneenä taakseen). — sitä hän ei todellakaan ole.
Gloria. Äiti! Sinäkö pyydät anteeksi minun puolestani!
Mrs Clandon. Rakkaani: sinulla on sekä vikoja että hyviä ominaisuuksia, jotka seuraavat nuoruuden mukana; ja Mr Valentinen mielipiteet hänen omasta sukupuolestaan näyttävät olevan liian vanhanaikuisia, jotta hän mielellään antaisi sanoa itseään hupsuksi. Eikö olisi parempi, jos lähtisimme nyt katsomaan, mitä Dolly tekee? (Hän astuu ikkunaa kohti. Valentine nousee.)
Gloria. Mene sinä, äiti. Minä tahtoisin puhua Mr Valentinen kanssa kahdenkesken.
Mrs Clandon (on niin hämmästynyt, että hän panee vastaan). Rakkaani! (Hillitsee itseään). Anteeksi, Gloria. Tietysti, jos mielesi tekee. (Kumartaa Valentinelle ja menee.)
Valentine. Oi, jospa teidän äitinne olisi leski! Hän on parempi kuin kuusi teidän kaltaistanne.
Gloria. Nuo ovat ensimäiset sanat teidän suussanne, jotka tuottavat teille kunniaa.
Valentine. Loruja! Kuulkaa: sanokaa mitä te minusta tahdotte, ja antakaa minun sitten mennä.
Gloria. Ei minulla ole muuta sanottavaa: te veditte minut hetki sitten alas omalle tasollenne. Ettekö usko, että jos sellaista olisi ennen tapahtunut, niin olisin ollut varoillani — ja että olisin tiennyt, mitä siitä seuraisi ja ymmärtänyt oman surkean heikkouteni?
Valentine (riitaisella äänellä). Älkää puhuko tuolla äänellä. Luuletteko te, että minä välitän mistään muusta teissä kuin juuri tuosta heikkoudestanne, niinkuin te sitä nimitätte? Te luulitte olevanne hyvässä turvassa, eikö totta, uudenaikuisten mielipiteidenne takana? Minusta oli hauska kääntää ne noin vain ylös alasin.
Gloria (ylimielisesti, kun hän tuntee, että hän voi tehdä hänelle mitä ikänä hän haluaa). Todellako!
Valentine. Mutta miksi minä sen tein? Siksi, että minun teki mieleni herättää teidän sydämenne, saada teidän sielunne syvyydet kuohumaan. Miksikä minun teki mieleni? Siksi, että luonto käsitti minut vakavalta kannalta, vaikka minä aioin vain leikitellä sen kanssa. Kun tuo suuri hetki löi, niin kuka silloin heräsi? Kenenkä sielussa syvyydet alkoivat kuohua? Minä se olin. Minussa ne kuohuivat! Minä itse hurmaannuin. Te vain loukkaannuitte, närkästyitte. Te olitte vain tavallinen nuori nainen, aivan liian jokapäiväinen, jotta olisitte sallinut kesyjen luutnanttien mennä yhtä pitkälle kuin minä. Siinä koko juttu. Minä en tahdo vaivata teitä millään sovinnaisilla anteeksipyynnöillä. (Astuu päättävästi ovelle.)
Gloria. Odottakaa! (Valentine pysähtyy.) Jos minä sanon teille nyt totuuden, niin tahdotteko te käsittää, ettei se ole mikään kehoitus minun puoleltani?
Valentine. Hm. Minä tiedän mitä te aiotte sanoa. Te ette omasta mielestänne ole jokapäiväinen — minä muka en ole oikeassa — te luulette olevanne luonteeltanne syvä. Teistä on hauska uskoa sitä. (Gloria hätkähtää.) No niin, minä myönnän, että te jossakin suhteessa ette ole jokapäiväinen: te olette viisas tyttö. (Gloria tukehduttaa vihan huudahduksen ja astuu uhkaavasti askeleen häntä kohti.) Mutta te ette vielä ole herännyt. Te ette huoli herätä. Se oli minun onnettomuuteni, eikä teidän. Hyvästi. (Kääntyy ovea kohti. Gloria katselee häntä pelästyneenä, kun hän livahtaa hänen käsistään. Kun Valentine kääntää oven ripaa, pysähtyy hän vielä hetkeksi, kääntyy Gloriaa kohti ja ojentaa hänelle kätensä.) Erotkaamme ystävinä.
Gloria (tuntee suurta helpoitusta, kääntää heti hänelle selkänsä). Hyvästi. Minä toivon, että haava pian paranee.
Valentine (katse kirkastuu, kun hän äkkiä huomaa olevansa voitolla). Kyllä minä paranen: tuollaiset haavat ovat pikemmin hyväksi kuin pahaksi. Sitä paitsi on minulla yhä edelleenkin oma Gloriani.
Gloria (kääntyy äkisti häneen). Mitä te tarkoitatte?
Valentine. Mielikuvitukseni Gloria.
Gloria (ylpeästi). Pitäkää hyvänänne oma Glorianne — mielikuvituksenne Gloria. (Liikutus alkaa saada voiton ylpeydestä.) Oikea Gloria — liikutettu, loukattu, epätoivoinen Gloria — niin, se on aivan totta — joka vähällä oli tulla hulluksi, kun hän tunsi, että koko hänen itsehillitsemisensä katosi jo ensi kerralla, kun — kun — (Punastuu jälleen. Peittää vasemmalla kädellään kasvonsa ja tarttuu oikealla Valentinen käsivarteen nojautuakseen siihen.)
Valentine. Varokaa. Minä joudun taas pois suunniltani. (Gloria kokoo kaiken rohkeutensa, ottaa käden pois kasvoiltaan, ja laskee sen hänen oikealle olkapäälleen kääntäen samassa hänet puoleensa ja katsoen häntä suoraan silmiin. Valentine vastustaa kiihoittuneena.) Gloria: ole järkevä! Eihän se maksa vaivaa. Minä en omista yhtään mitään.
Gloria. Etkö voi ansaita? Niinkuin muutkin ihmiset.
Valentine. (puoleksi hurmaantuneena, puoleksi peloissaan). Minä en ole koskaan sitä voinut — sinä tulisit vain onnettomaksi! Oma armaani: minähän olisin vain röyhkeä onnenonkija — (Gloria tarttuu lujemmin hänen käsivarteensa; ja suutelee häntä.) Oi, hyvä Jumala! (Hengästyneenä). Oi, minä — (läähättää) minä en ymmärrä naisia ollenkaan: kahdentoista vuoden kokemus ei riitä mihinkään.
(Gloria työntää mustasukkaisuuden vallassa hänet luotaan ja hän kaatuu horjahtaen tuolille aivan kuin lehti tuulessa samassa kun Dolly tulee tanssien edeskäyvän kanssa sisään; heidän jäljessään tanssivat Mrs Clandon ja Finch yhdessä ja Phil yksinään.)
Dolly (vaipuu tuolille kirjoituspöydän ääreen). Oi, minä olen aivan hengästynyt. Kuinka hyvin te tanssitte valssia, William!
Mrs Clandon (vaipuu tuolille uunin luo). Oi, kuinka te saatoitte tehdä jotain niin hassua, Finch? Minä en ole tanssinut kuin viimeksi kaksikymmentä vuotta sitten illanvietossa South Placessa.
Gloria (käskevästi Valentinelle). Nouse ylös. (Valentine nousee tottelevaisena.) Älkäämme olko nyt turhan arkoja. Sano äidille, että olemme päättäneet mennä naimisiin. (Kaikki ovat hämmästyksestä aivan ääneti. Valentine, joka on kauhusta aivan mykkänä, katselee heitä ikäänkuin hän haluaisi juosta tiehensä.)
Dolly (katkaisee äänettömyyden). Numero kuusi!
Philip. Sh!
Dolly (kiihkeästi). Oi, kuinka liikutettu minä olen! Minä tahtoisin suudella jotakuta; mutta sitä ei meidän perheessämme sallita. Missä on Finch?
M'Comas (hyökkää kiivaasti ylös). Ei, — ei mitenkään — (Crampton ilmestyy ikkunan luo.)
Dolly (juoksee Cramptonia vastaan). Oi, te tulette juuri parhaaseen aikaan. (Suutelee häntä.) Ja nyt (vetää hänet esille) siunatkaa heitä.
Gloria Ei. En minä sitä tahdo, en edes pilalla. Jos minä haluan siunausta, niin minä pyydän sitä äidiltä.
Crampton (Glorialle syvän surullisena). Oletko sinä todellakin mennyt kihloihin tuon nuoren miehen kanssa?
Gloria (päättävästi). Olen. Aiotteko olla meidän ystävämme vai —
Dolly (pistää väliin). — vai meidän isämme?
Crampton. Minä tahtoisin olla kumpaistakin, lapseni. Mutta siitä huolimatta —! Mr Valentine: minä vetoan teidän kunniantuntoonne.
Valentine. Te olette aivan oikeassa. Tämä on suoraa hulluutta. Jos me menemme yhdessä tanssimaan, niin täytyy minun lainata häneltä viisi shillingiä pilettiä varten. Gloria: älä hätäile päätöksessäsi. Älä syöksy onnettomuuteen. Parasta, että heti lähden täältä enkä koskaan enää näe teitä. En minä ota itseäni hengiltä, en tule edes onnettomaksi. Päin vastoin on se tuntuva helpoitukselta. Minä — minä pelkään — olen kovin peloissani. Se on ihan totta!
Gloria (päättävästi). Et sinä saa mennä.
Valentine (vapisten). Ei, tietysti ei, armaani. Mutta eikö kukaan voi sanoa viisasta sanaa ja saattaa meidät järkiimme! Minä en voi sitä tehdä. Missä on Bohun? Bohun on sopivin mies siihen. Phil: menkää hakemaan Bohunia —
Philip. Meren pohjasta. Hyvä. (Hän heiluttaa puumiekkaansa ilmassa ja kiiruhtaa ulos ikkunasta).
Edeskäypä (Valentinelle). Jos herra sallii minun sanoa mielipiteeni, niin älkää antako viiden shillingin seisoa teidän ja onnenne välillä, herra. Me merkitsemme mielellämme piletin hinnan teidän laskuunne; ja te voitte maksaa milloin haluatte. Suurella ilolla me teemme tämän palveluksen teille, herra. Suurella ilolla todellakin, herra.
Philip (palaa takaisin). Hän tulee. (Hän heiluttaa puumiekkaansa ikkunan yläpuolella. Bohun tulee sisään, ottaa valenenän pois ja heittää sen ohimennessään pöydälle astuessaan Glorian ja Valentinen väliin.)
Valentine. Asian laita on nyt sellainen, Mr Bohun —
M'Comas (keskeyttää hänet uunin luota). Anteeksi, herra: perheen asianajajan tulee esittää hänelle asia. Kysymyksessä on näiden nuorten kihlautuminen. Neidellä on hiukan omaisuutta ja (katsoo Cramptoniin). hän saa luultavasti koko joukon lisään.
Crampton. Mahdollisesti. Sitä minä ainakin toivon.
Valentine. Mutta miehellä ei ole äyriäkään.
Bohun (tarttuu heti Valentinen sanoihin). Tehkää avioliittosopimus. Se loukkaa teidän hienotunteisuuttanne, mutta sitähän useimmat järkevät varokeinot tekevät. Te tahdotte kuulla minun neuvoani ja minä ilmoitan teille mielipiteeni. Tehkää avioliittosopimus.
Gloria (ylpeästi). Kyllä hän saapi osansa.
Valentine. Hyvä herra, en minä tarvitse mitään neuvoa. Mutta antakaa Glorialle hyvä neuvo.
Bohun. Hän ei ota sitä korviinsa. Kun te olette naimisissa, niin hän ei välitä enää teidänkään neuvoistanne — (kääntyy äkkiä Glorian puoleen). ei, te ette niistä välitä: nyt te luulette välittävänne; mutta ette te sittenkään välitä. Mr Valentine rupeaa kyllä työtä tekemään ja ansaitsee itse elatuksensa — (kääntyy äkkiä Valentinen puoleen). sen te aivan varmaan teette: nyt te luulette, että te ette tule sitä tekemään, mutta aivan varmaan te sen teette. Miss Gloria saa teidät työhön.
Crampton (vain puoleksi uskoen). Ettekö te siis arvele, Mr Bohun, että tämä liitto on kovin järjetön?
Bohun. Kyllä se minun mielestäni on järjetön: kaikki naimiskaupat ovat järjettömiä. Syntyminenkin on järjetöntä; eläminen on järjetöntä; yksin kuolema on viisasta.
Edeskäypä (asettuu Cramptonin ja Valentinen väliin). Sitä pahempi viisaudelle, jos sallitte minunkin sanoa sanan! (Valentinelle hyväntahtoisesti). Rohkaiskaa mielenne, herra, rohkaiskaa mielenne: kaikki pelkäävät naimista kun siksi tulee; mutta useinkin se on hyvin mieluisaa ja hauskaa ja onnellista, herra — aika ajoittain ainakin. Minä en koskaan ollut isäntä omassa talossani, herra: minun vaimoni oli aivan sellainen kuin teidän nuori naikkosennekin: hän oli luonteeltaan käskevä ja suurellinen, mikä on mennyt pojalleni perinnöksi. Mutta jos voisin elää elämäni toistamiseen, niin en vaihtaisi mitään, siitä herra voi olla aivan vakuutettu. Ei sitä edeltäpäin voi koskaan tietää, herra. Ei sitä voi koskaan tietää.
Philip. Sallikaa minun huomauttaa, että jos Gloria on päättänyt —
Dolly. — niin asia on päätetty ja Valentine voitettu. Ja meiltä menevät kaikki tanssit hukkaan.
Valentine (Glorialle, ritarillisesti). Saanko pyytää tähän tanssiin —
Bohun (keskeyttää komeasti). Anteeksi: minä pyytäisin sitä palkkionani. Saanko kunnian — kiitos. (Hän tanssii Glorian kanssa ulos huoneesta, ja katoaa lyhtyjen joukkoon, jättäen Valentinen hämmästyneenä paikoilleen.)
Valentine (tointuen). Dolly: saanko luvan — (Pyytää häntä tanssiin.)
Dolly. Mitä vielä! (Soljuu pois hänen luotaan ja juoksee pöydän ympäri uunin luo.) Finch — rakas Finch! (Hän pysähtyy McComasin eteen ja pahoittaa hänet tanssimaan.)
M'Comas (vastustaen). Ei — minun täytyy todellakin sanoa — (Dolly riistää hänet mukanaan tanssiin ikkunan kautta.)
Valentine (tekee viimeisen ponnistuksensa). Mrs Clandon: saanko luvan —
Philip (ennättää ennen häntä). Tule, äiti. (Hän tarttuu äitiinsä ja pyöräyttää hänet mukanaan.)
Mrs Clandon (vastustaen). Phil, Phil — (Hän joutuu saman kohtalon alaiseksi kuin McComaskin.)
Crampton (seuraa heitä hymyillen). Hoh hoo! He! He! Hee! (Hän menee puutarhaan nauraen itsekseen).
Valentine (heittäytyy sohvalle ja tuijottaa edeskäypään). Yhtä hyvin voisin jo olla naimisissa. (Edeskäypä katselee häntä sydämellisellä osanotolla ja pudistaa hiljaa päätään.)
End of Project Gutenberg's Ei sitä voi koskaan tietää, by Bernard Shaw