VI.
Valekainouden selitys.
Miksi mehiläiset syöttelevät ja hemmottelevat äitejään, kun me syöttelemme ja hemmottelemme ainoastaan ooppera-primadonnia, siinä kysymys, jota sietää miettiä. Meidän käsityksemme siitä miten äitiä on kohdeltava ei suinkaan ole se että on lisättävä hänen ravintomääräänsä, vaan se että on kiellettävä häntä tekemästä työtä tehtaassa kuukauden kuluessa synnyttämisen jälkeen. Kaikki mikä voi saattaa syntymisen onnettomuudeksi vanhemmille ja vaaraksi äidille, pannaan huolellisesti toimeen. Kun suuri ranskalainen kirjailija Emile Zola, levottomana kansansa hedelmättömyydestä, kirjoitti kaunopuheisen ja voimakkaan kirjan kohottaakseen hedelmällisyyden arvoa, otaksuttiin heti Englannissa että senluontoinen kirja, jolla lisäksi oli nimenä "Hedelmällisyys", oli liian inhoittava käännettäväksi englannin kielelle, ja että jokainen yritys sukupuolisuhteitten käsittelemiseen muulla lailla kuin hekumalliselta ja romantilliselta kannalta, on ankarasti masennettava. Jos tämä otaksuminen todellakin perustuisi yleiseen mielipiteeseen, osoittaisi se semmoista vihaa ja vastustusta Elämän Voimaa vastaan, joka voisi syntyä ainoastaan sairaassa ja kuolemaisillaan olevassa yhteiskunnassa, missä Ibsenin Hedda Gabler olisi tyypillinen nainen. Mutta siihen ei ole mitään tosi perustusta ollenkaan. Sanomalehtien valekainous samoin kuin seurapiirin valekainous johtuu yksinomaa kasvatuksesta ja kielestä. Meitä ei ole kasvatettu ajattelemaan siveästi niistä asioista, ja seurauksena siitä meillä ei ole muunlaista kieltä kuin säädytöntä, jolla saatamme niistä puhua. Meidän täytyy siis selittää että niistä on sopimatonta julkisesti keskustella, koska ainoat sanat, joita voimme käyttää keskustelussa, ovat sopimattomia julkisesti käyttää. Fysioloogit, joilla on oppisanasto käytettävänään, eivät pidä sellaista keskustelua vaikeana, ja kielimestarit, jotka ajattelevat siveästi, voivat kirjoittaa suosituita kertomuksia, semmoisia kuin Zolan Hedelmällisyys ja Tolstoin Ylösnousemus, loukkaamatta vähintäkään semmoisia lukijoita, jotka myöskin voivat ajatella siveästi. Mutta tavallinen nykyaikainen sanomalehtimies, joka ei koskaan ole keskustellut niistä asioista muuta kuin raa'alla tavalla, ei voi kirjoittaa yksinkertaista huomautusta jostakin avioerosta, ilman selvästi esiintyvää häpeän tunnetta, tai sellaista vallattomuutta, joka saattaa mahdottomaksi tuon huomautuksen ääneenlukemisen seurassa. Kaikki tuo raakuus ja valehäveliäisyys (molemmat ovat sama asia) ei merkitse sitä että ihmiset eivät tunne siveällä tavalla sitä asiaa. Päinvastoin juuri tunteemme syvyys ja vakavuus saattaa sen häväisemisen raa'alla kielellä ja karkealla pilalla sietämättömäksi. Vihdoin, emme siedä kuulla siitä puhuttavan ollenkaan, sillä ainoastaan yksi tuhannesta voi puhua siitä loukkaamatta meidän omanarvontuntoamme, varsinkin naisten omanarvontuntoa. Lisätkäämme vielä yleisen kielen kauheuteen, yleisen köyhyyden kauheus. Ahtaassa asutuksessa köyhyys hävittää puhtauden mahdollisuuden, ja puhtauden puutteessa monet elämän luonnollisista ehdoista muuttuvat loukkaaviksi ja epäterveellisiksi, sillä seurauksella että vihdoin epäpuhtauden yhdistys noihin luonnollisiin suhteisiin tulee niin valtavaksi, että useiden sivistyneiden ihmisten (s.o. ihmisten, jotka asuvat noissa ahtauden labyrinteissä, joita me nimitämme kaupungeiksi) ruumiillisen elämän toinen puoli muuttuu rikolliseksi salaisuudeksi, josta on mahdoton puhua muille kuin hätätilassa lääkärille — ja Hedda Gabler ampuu itsensä, koska äitiys on niin epäkaunista. Lyhyesti sanoen, yleinen valekainous on vain yleisen likaisuuden ilmaisumuoto. Ne seikat, jotka se julistaa pannaan, ovat siitä huolimatta kaikkein mieltäkiinnittävimmät ja vakavimmat kaikista.