MAINEEN KOHTALO.
Meillä on edessämme problemi, miten kommersialismi itse saatettaisiin vararikkoon. Meidän on voitettava Saksa, ei sen vuoksi että militaristien hallusinatsiot ja meidän oma epäröintimme pakotti Saksan ryhtymään tähän sille niin epätoivoiseen sotaan hetkellä, joka oli sille niin epäedullinen, vaan siitä syystä, että se on ruvennut ajamaan sellaista oppia, että sotainen voima on kansallisen suuruuden pohja ja perusta ja sotaisa valloitus menetelmä, jonka avulla korkeimman kulttuurin saavuttanut kansakunta voi pakottaa naapurinsa omaksumaan tuon kulttuurin. Syynä siihen, miksi olen suvainnut sanoa kenraali von Bernhardia mielipuoleksi, on se, että hän määrittelee tarkalleen tämän sotilaallisen ylivallan ehdot huomaamatta, että se, mitä hän tekee, on deductio ad absurdum. Sillä hän selittää teoreetikkona minkä Napoleon huomasi käytännössä, että militaristi-otteen ihmisten mielikuvituksessa voi säilyttää vain ravitsemalla heitä alituiseen vereksellä kunnialla. Täytyy siirtyä menestyksestä toiseen; ken epäonnistuu, hän menettää kaiken, sillä kaiken perustana on voima voittaa, jonka vuoksi ihmiset ovat alistuneet tyranniaan ja kestäneet kärsimyksiä ja suorittaneet sotatoimien aiheuttamat kustannukset. Napoleon voitti voittamistaan ja kuitenkin, voitettuaan useammissa taisteluissa kuin hulluinkaan preussilainen voi konsanaan toivoa omalta osaltaan, täytyi hänen jatkaa taisteluitaan, ikäänkuin ei olisi koskaan voittanut mitään. Tyhjennettyään kaikki mahdollisuudet hänen täytyi yrittää mahdottomia ja lähteä Moskovaan. Hän epäonnistui; ja siitä pitäen hänen olisi ollut parempi olla filadelfialainen kveekkari kuin Marengon, Austerlitzin, Jenan ja Wagramin voittaja. Siitä aamusta, jolloin hän seisoi Leipzigin ulkopuolella viheltäen "Marlborough hän sotaan kulki", sillä välin kuin hänen lyöty armeijansa veti viimeisiään joessa tai pakeni luotituiskussa vihollista, jonka kenraaleilla ei ollut kymmenettäkään osaa hänen maineestaan, ei ennättänyt kulua kovinkaan pitkää aikaa, kun jo tapaamme hänen postirengin valepuvussa kyyristelevän masentuneena vaunun oven suojassa, sillä välin kuin Ranskan kansa, jonka hän oli neljännesvuosisadan aikana ahtanut täyteen kunniaa, etsiskeli häntä repiäkseen hänet palasiksi. Menestys oli tehnyt hänestä kaikkien muiden maiden paitsi Ranskan vihollisen; hänen tappionsa teki hänestä koko ihmissuvun vihollisen. Ja sen vuoksi Europpa lopulta nousi ja murskasi hänet, vaikka Englannin hallitus, joka hyötyi tästä työstä, sorti kansaansa kolmenkymmenen vuoden ajan paljoa raskaammin kuin Napoleon olisi sitä sortanut, ja sen liittolaiset asettivat hänen sijaansa Ranskan valtaistuimelle velton tyrannin, joka ei ollut kelvollinen päästämään hänen kengänpaulojaan. Ei mikään voi lopullisesti pelastaa militarismia. Vaikka nerokin antautuu sille polulle, niin sen loppuna on sittenkin tuho. Kun pelkkä pöyhkeys antautuu sille, on loppu aivan sama, vaikka siihen voi johtua paljoa äkillisemmin ja turmiollisemmin.