RAUHANEHDOT SODAN PITUUDEN LUONNOLLISET RAJAT.
Puhukaamme nyt rauhanehdoista. On jo aika ottaa tämä kysymys käsiteltäväksi; sillä lordi Kitchenerin käsitys, että meidän on valmistuttava vuosikausien sotaan, kuten teimme sata vuotta sitten, on soturille sopiva, mutta ei järkevä. Luonnollisesti meille on fyysillisesti mahdollista kaivaa kaksikymmentä vuotta juoksuhautoja ja ammuskella saksalaisia joukkoja ja työntää Saksan armeijoja takaisin, milloin ne eivät työnnä meitä, sillä välin kuin vanhat naiset nyhtävät turnipseja ja kaitsevat vuohia tulivyöhyykkeessä, jonka poikki soturit juoksevat turvaa etsien. Mutta meillä ei ole varaa pidättää yksi miljoona miestä, jotka ovat suoriutuneet ankarasta ruumiillisesta tarkastuksesta, useat vuodet isyyden toimista, ellei aikomuksemme ole kasvattaa seuraava sukupolvi vähemmistä, joilla on huonot silmät, visvaiset suonet, mädät hampaat ja sisälmykset epäkunnossa. Soturit eivät ajattele näitä asioita, mutta järkevien siviilihenkilöiden on tehtävä se. Ja yksinpä sotilaatkin tietävät, ettei ampumatarpeita voi valmistaa niin nopeasti kuin kuluttaa, eikä ihmisiä ja hevosia saata synnyttää yhtä nopeasti kuin ne voi surmata koneiston avulla. Olisi tosiaankin hyvä, etteivät sanomalehtemme kirjoittaisi kymmenen tuuman pommeista, vaan 1,000 punnan pommeista, ja että sotilassoittokunnat toisinaan kajahuttaisivat kansallislaulun ja brabançonnen ja marseljeesin lopuksi vanhan tutun säkeistön: "Kyllä rahaa lentää saa, kymmentuumainen kun paukahtaa." Helppoa on moittia Norman Angelia ja Blochia siitä, että he esittävät niin synkkiä ajatuksia sodan aiheuttamista kuluista; ja H.G. Wells on kerrassaan oikeassa huomauttaessaan sen seikan, ettei sota kannata taloudellisesti, olevan sille suureksi ansioksi, koska ei mikään korkea ihmistoiminta kannata koskaan taloudellisesti. Mutta nykyaikainen sota ei kannata edes itsessään. Meidän miehet ovat jo syytäneet lyijyä peräytyviä saksalaisia vastaan, joilla ei ollut lyijyä jäljellä takaisin syydettäväksi; ja jos jatkamme loppumattomiin, niin ennemmin tai myöhemmin meidän on ryhdyttävä ratkaisemaan tätä asiaa nyrkeillämme ja onniteltava itseämme siitä, että Georges Carpentier ja tykkimies Wells [kaksi kuuluisaa nyrkkeilijää. Suom.] ovat molemmat meidän puolellamme. Tämä sota päättyy, kun Saksa tarjoo sovinnon kättä, mikä tapahtuu aikoja ennen kuin se on äärimmilleen nääntynyt, mutta ei suinkaan ennen kuin me olemme itsekin tyytyväisiä päästessämme lepäämään. Kansakunnat ovat mehiläisten kaltaisia: ne eivät voi surmata muutoin kuin oman henkensä hinnalla.