SALAPERÄISYYDEN AIHEUTTAMA VALMISTUMATTOMUUS.
Ensinnäkin sen, että itsevaltainen ulkomaanpolitiikkamme, jossa ulkoasiain-ministeri on aina junkkari ja ryhtyy sotaan ja päättää sodan kysymättä neuvoa kansakunnalta tai uskomatta asiaa sille tai edes pidättymättä pettämästä sitä tarkoituksiinsa nähden, aiheuttaa ehdottomasti sellaisen tuhoisan tuloksen, että ryhdytään sotaan olematta siihen valmiita. Suunnitellaan sotia, joihin tarvitaan suunnattomia hyökkäysarmeijoita, harjaantuneita ja sotaan varustettuja. Mutta koska sellaisia valmistuksia ei voi salata yleisöltä, niin ne lykätään siksi, kunnes sota on toden teolla julistettu ja aloitettu, vaikka seurauksena olisikin sellainen hirvittävä vaara, että meidän vähäinen rauhanarmeijamme joutuisi tuhotuksi, kuten oli käymäisillään Monsin ja Cambrain luona. Ammattimiehet sanovat, että jalkamiehen valmistamiseen kuluu neljä ja ratsumiehen valmistamiseen kuusi kuukautta. Ja me hankimme armeijan, joka kykenee taistelemaan Saksan joukkoja vastaan, julistamalla Saksalle sodan ihan kuin meillä jo olisi sellainen armeija ja luottamalla sitten siihen, että tästä aiheutuva kauhea vaara saa meidät miehissä astumaan riveihin vapaaehtoisesti tai pakosta (mikä on vielä parempi seikka junkkarien kannalta katsoen). Minusta tuntuu siltä, että kansakunnan, joka sietää moisia järjettömiä menetelmiä ja suunnattomia vaaroja, täytyy ennen pitkää hukkua pelkästä mielettömyydestä. Ja kaikki tuo on silkkaa taikauskoa: Edward I:n aikaiset menetelmät tahdotaan säilyttää voimassa Yrjö V:n hallitusaikana. Sen vuoksi ehdotan sodasta otettavaksi kaikkein ensinnä sen opin, että ulkoasiain-ministeri alennetaan tavallisen pääministerin tai vaikkapa perustuslaillisen hallitsijan tasalle, niin ettei hän voi ampua ainoatakaan laukausta tai kirjoittaa sopimuksia alahuoneen valtuuttamatta, vaan on pakotettu suorittamaan diplomaattiset toimenpiteensä kaiken kansan nähden; ja nykyisen säännöksen sijaan, jonka mukaan diplomaattiseen palvelukseen antautuvalta vaaditaan ainakin 400 punnan yksityiset vuositulot, laaditaan uusi määräys, että ainakin toisen puolen diplomaattikunnasta on oltava henkilöitä, jotka eivät ole koskaan aterioineet sen korkeampien isäntien kuin vaatimattomien asiainajajain tai lääkärien päivällispöydässä.
Näitä ehdottaessani en suinkaan unohda, ettei ole helppoa keksiä tehokasta keinoa diplomatian hillitsemiseksi ja että meidän diplomaateillemme on yhtä tärkeätä kuin konsanaan ennen suuri luonne ja luokka-epäitsekkyys (mikä nykyään on mahdoton täyttää). Tiedän hyvin, että diplomaattista toimintaa harjoitetaan nykyään ei vain virallisin kirjeenvaihdoin, joka on tarkoitettu mahdollisesti julkaistavaksi ja joutuu tarkastuksen alaiseksi, mikä on jossain määrin vastuunalaista tarkastusta, vaan myöskin yksityisin kirjein, joita ei itse kuninkaallakaan ole oikeutta lukea. Tiedän, että yksinpä Yhdysvalloissakin, missä sopimukset ja sodanjulistukset kuuluvat parlamentin tehtäviin, presidentti voi siitä huolimatta aiheuttaa tilanteen, jossa kongressilla, samaten kuin meidän alahuoneellammekin tätä nykyä, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin julistaa sota. Mutta vaikka täydellinen turvallisuus onkin mahdoton saavuttaa, ei siitä suinkaan seuraa, ettei olisi ryhdyttävä varokeinoihin tai ettei kansanvaltainen traditsio olisi turvallisempi kuin feodaalinen traditsio. Paljoa vakavampia epäilyksiä tuottaa joukkojen alttius joutua sotakuumeen valtaan ja tuo hirvittävän vaarallinen jokapäiväinen tulva halpoja sanomalehtiä; sillä näihin kirjoittavat nimettömät miehet ja naiset, joiden häpeällisen alhainen palkka on takeena heidän tietämättömyydestään ja nöyryydestään taloudellisen johdon edessä; mutta viimeksi mainittua hallitsee taasen varakas luokka, joka ei ainoastaan liehittele sotilassäätyä yhteiskunnallisista syistä, vaan jolle sota tuottaa suoranaisia etujakin suomalla tilaisuuden korottaa rahan arvoa, ja rahahan on ainoa kauppatavara, mitä varakkaalla luokalla on myytävänä. Mutta minä en kykene laisinkaan huomaamaan, että meikäläiset junkkarit ovat vähemmän alttiita sanomalehdistön vaikutukselle kuin alkeiskoulujen kasvattama yleisö. Päin vastoin, meikäläiset demokraatit ovat luotettavampia kuin plutokraatit, ja ne kuumehoureet, joita meikäläiset junkkarit sota-aikana lähettävät sanomalehtiin ilmaiseksi, olisivat kalliita, jos niistä maksettaisiin puoli pennyä riviltä. Rahaylimystö haluaa sotaa, koska se tarjoaa palkintoja plutokratialle: sosialismi haluaa rauhaa, koska sen palvelemat edut ovat kansainvälisiä. Koska sosialistinen puoli on kansanvaltainen puoli, niin meidän olisi parasta tehdä diplomatiamme kansanvaltaiseksi, jos haluamme rauhaa.