II
Mikä koettelemusten viikko rouva Veritylle!
Kärtyisenä kuin vuoteeseen pakotettu täysikasvuinen mies Margaret valitti, että harjaantunut hoitajatar häntä vaivasi. Senvuoksi hoiti äiti häntä. Kolmen päivän aikana, jolloin potilaan ruumiinlämpö oli korkea, eivät kellot lakanneet hetkeksikään kilisemästä talossa eivätkä nuoret miehet polkemasta pehmeään huoneeseen vieviä portaita.
Sitten Hill-kadun korkeapalkkainen palveluskunta napisi äänekkäämmin kuin Israelin lapset erämaassa. Rouva Verity-parka ei ollut milloinkaan kyennyt pitämään puoliaan palvelusväelle. Ja palvelijat tiesivät sen yhtä erehtymättömästi kuin lapset tietävät, kelle he saavat olla nenäkkäitä. Keittäjätär lähetti hänelle valitteluja: hän ei muka tiennyt, että hänet oli palkattu valmistamaan niin monta ylimääräistä ateriaa päivässä; hän pyysi tietoa kuinka monta henkilöä tulisi päivällisille, koska hänen itsensä oli mahdoton sitä tietää ja keittiöpalvelijattarella oli vapaa-ilta kaiken lisäksi. Benson, sfinksi, sanoutui juhlallisesti irti toimestaan. Hänen esimerkkiään noudattivat sisäkkö ja tämän apulainen. Siivoojatar liikkui käytävissä ja itki harmistuneena sellaisissa paikoissa, joissa siivoojattaren ei pitäisi oleksia. Heidän kaikkien keskellä rouva Verity oli avuttomana, kunnes setä Tom saapui ja palautti kurin — jossakin määrin.
»Olen synnynnäinen välittäjä», kehui hän minulle. »Palveluskunnan olen taltuttanut. Oddleyn perheeseen nähden olen voimaton toistaiseksi.»
Nuori loordi Oddley poistui Verityjen ovelta vain kiiruhtaakseen juoksujalkaa kerhoonsa ja uudelleen kyselläkseen puhelimitse tietoja. Hänen sisarensa liittäytyi Verityjen talouteen tiukemmin kuin hän liitti päiväsaikaan käyttämänsä värillisen monokkelin silmäänsä.
Cynthia vaati, että hän saisi tavata Margaretia. Jos Margaret nukkui, niin Cynthia saattoi odottaa. Hänen täytyi ehdottomasti saada puhua Margaretille. Hänellä oli tärkeätä asiaa; niin, asiaa. Margaret tiesi siitä. Jospa Cynthia voisi saada hieman puolista! Vain wiskyä ja soodaa ja kaviaarivoileivän tai mitä hyvänsä. Pian Margaret oli kyllin voimissaan kohottaakseen laihaa, nuorta, oranssinvärisellä satiinivuorilla varustettuun, mustaan silkkipyjamaan puettua vartaloaan, virnistelläkseen lääkkeille ja vaatiakseen täytekynää, jotakin, mihin voisi kirjoittaa, ja maksuosoituslehtiötään…
Niin, missä oli Margaretin maksuosoituslehtiö? Niin, oli välttämätöntä kirjoittaa maksuosoitus juuri nyt. Se oli kiireellinen. Ei toki pitänyt väitellä, vaan etsiä hänen lehtiönsä. Missäkö? Niinpä niin, se oli etsittävä. Se oli ehkä sitruunavihreän vaatekasan alla tuolla toisessa lippaassa. Eikö? Voi kirottua. Tai kenties se oli Cynthian ranskalaisen kirjan, A l'Ombre des jeunes filles en fleursin, välissä. Eikö? Sitten tuon turkiskasan ja hattukotelon alla vaatekaapin päällä. Eikö sielläkään? Järjetöntä! Sen täytyi olla jossakin! Miksi sitä ei voitu löytää? Margaret nousisi itse jalkeille tuossa paikassa… No niin, sitten piti ETSIÄ. Ohkohan joku vienyt sen seurusteluhuoneeseen?
Seurusteluhuoneessa setä Tom tiedusti lempeästi, mitä hittoa varten tyttö tarvitsi maksuosoituslehtiötään juuri silloin.
»Sitä hän ei ilmaissut», vastasi äiti, etsien hätäisesti. »Kas tässä se on! Sujautettuna kaikkien noiden uusien grammofonilevyjen sekaan. Juoksen viemään sen —»
»Maltahan, Violet! Lainaako Margaret rahaa neiti Monokkelille?»
»Setä! En koskaan kysele, mitä lapsi-kulta tekee omilla rahoillaan.»
»Enpä ällistyisi, jos lapsi-kullan olisi suoritettava kaikki ne ystävättärensä laskut, joita ei viedä rakkaan veljen maksettaviksi. Sinun sijassasi, rakas Violet, antaisin tuon maksuosoituslehtiön uudelleen kadota.»
Mutta Violet Verity oli syöksynyt takaisin yläkertaan lapsensa huoneeseen.
* * * * *
Seisoen hajasäärin uuninmatolla setä Tom alkoi laajemmin selittää minulle »Berkeleyssä» lausumaansa vihjausta.
»Ikävä, ettemme voi viedä joitakuita näistä nuorukaisista elämään villien tavoin jollekin koralliriutalle! Se olisi parempi kuin mikään koulu. Ulkoilmaelämää… kaikki yksinkertaista… lihasten käyttöä… terveellinen ravinto… hedelmiä, kaloja, mitä he itse pystyvät hankkimaan…
— Ihmiset nostavat nenäänsä terveyspyrinnöille. Bernard MacFadden; ruumiinhoito; sanottakoon sitä mädäksi. Mutta se tuntuu miellyttävämmältä mädältä kuin tämä… Annettakoon heille tilaisuus kasvaa suoraryhtisiksi, puhdasmielisiksi, tervehipiäisiksi, pitää itseään oikealla tolalla, punnita, millaista elämä on, tutustua asioihin juuria myöten. Ikävä, ettemme voi lähettää heitä väkisin», jupisi tämä kiihkoilija. »Jos saisin menetellä oman mieleni mukaan — mutta Margaretin on siirryttävä toisenlaiseen ilmastoon — onkohan portaita laskeutuva henkilö tohtori?»