II
Asia on niin, että Tom-setä oli suorastaan hypnotisoinut hänet suostumaan siihen — ainakin niin paljon kuin setä oli katsonut hyväksi ilmaista hänelle.
Asteittain, harkitusti, järjestelmällisen perinpohjaisesti oli vanha merimies alkanut herättää Margaretin hellässä äidissä pelkoa ainoan lapsensa tähden.
Sekä Hill-kadun varrella että Nizzassa eli useita kertoja pohdittu sitä, mihin suuntaan Margaret oli menossa ja kuinka hänen elämänsä Ranskassa muodostuisi ihan samanlaiseksi kuin Lontoossa, vietettynä vain etelämpänä.
Ihan säälimättä oli setä kosketellut herkkää kieltä, verraten komeata
Jackia hänen mahdollisiin lapsenlapsiinsa, pieniin Oddleyhin.
Ei Violetin uuvuttaminen ollutkaan mikään jättiläisurakka.
Vihdoin setä oli esittänyt loppupontensa. Hän oli vakuuttanut: »Jos suostut, niin tuon sinulle tämän heikkohermoisen ihmisraunion sijasta takaisin terveen, hilpeän tytön. Se saattaa viedä viikkoja, kenties kuukausia. Aikaa on vielä mahdoton arvata. Mutta yhden seikan lupaan sinulle, Violet. Sinun ei ikinä tarvitse katua, jos luovutat hänet minun hoiviini. Teetkö sen?»
Hyvin rohkeasti (mutta vapisten) Violet Verity oli luvannut. »Olkoon menneeksi, setä, teen sen.»
Peijattu Violet Verity-raukka! Hänelle ei oltu hiiskuttu mitään meren myrskyistä eikä aution saaren juonesta.
Hän tiesi ainoastaan sen, että Margaret vietäisiin väkisin merimatkalle. Viimeisellä hetkellä hän auttoi minua säälimään kokoon karkeatekoisia, välttämättömiä tarvekappaleita retkeä varten.
Hän tuskin tiedusti, minkä tähden varustauduttiin niin oudosti, kun retkelle lähdettäisiin kahdensadan tonnin kantoisessa huvipurressa Sweetheart II:ssa, jossa oli kaikki nykyaikaiset mukavuudet. Hän oli katsellut, kun minä ja Margaret lähdimme purressa pidetyille kutsuille. Hän oli myöntynyt eroamaan lapsestaan jäähyväisittä ollakseen herättämättä tytössä epäluuloja.
Niin, hän oli niellyt tämän seitsemän kameelin voimaisen järjestelyn.
* * * * *
Nyt, monia päiviä myöhemmin, saapuivat nämä Oddley-sääsket.
Heidän tulostaan käytiin ilmoittamassa.
»Ensimmäisen kerran koko tuttavuutemme aikana ovat he kysyneet madame Verityä. Nyt sinun on tultava mukaani — tulethan — ja autettava minua pitämään puoleni näille kahdelle…»