IV
Se saapui vähää ennen Margaretin kahdettatoista syntymäpäivää, ja sitä seurasi kirje, joka sisälsi määräyksen, että rahat oli käytettävä nuoren naisen omien toivomusten mukaisesti sen päivän hauskuudeksi, ja vanhan, rakastavan sedän sydämelliset onnentoivotukset.
Maksuosoitus oli viiden punnan suuruinen.
Kuinka usein Margaret Verity myöhemmin viskasikaan saman rahaerän vetoihin, tanssikenkiin tai ulkomaisiin hajuvesiin!
Kuinka suurelta omaisuudelta viisi puntaa hänestä tuntuikaan Tom-sedän maksuosoituksen saapuessa!
Huvila oli hänelle liian ahdas.
Hatuttomin päin hän kiiti huurteiseen puutarhaan (joulu oli lähellä). Riemuissaan hän juoksi kolmasti polkua pitkin pienelle, valkealle portille…
Viisi puntaa. Viisi puntaa!
Mielikuvituksessaan lapsi kulutti sen moneen kertaan vähemmässä kuin viidessä minuutissa.
»Ennen kaikkea on äidin saatava uusi muodikas hattu. Sinun täytyy saada! Minua inhoittaa tuo vanha, musta samettihökötys, jota olet pitänyt vuosisatoja! Ja sinulle on ostettava sellainen soma, helmikudoksinen käsilaukku, jollaisia näin ilmoituksesta, nahkalaukkusi sijasta, joka on kulunut kiiltäväksi ja kauhean rumaksi siltä kohdalta, mistä pitelet sitä! Eikä sinulla ole koskaan ollut turkiksia kuten muiden ihmisten äideillä Tatlerin kuvissa. Mitä arvelet harmaasta, oravannahkaisesta puuhkasta ja nenään saakka ulottuvasta kauluksesta vai haluatko mieluummin soopelinnahkaisen vaipan? Sinun pitää saada sellainen. Minä jumaloin upeita turkiksia; en ole milloinkaan nähnyt niitä. Tällä rahamäärällä voimme hankkia sinulle jonkun kappaleen, jotta —»
»Margaret! Niitä rahoja ei saa lainkaan kuluttaa äitisi tarpeisiin! Ne on käytettävä sinun iloksesi.»
»Mutta niinhän tehdäänkin, kun hankitaan sinulle jotakin!» vastasi innokas pienokainen. Mielikuvituksessani näen hänen kiertävän kätensä äitinsä kaulaan ja avaavan suuret, kiihtymyksestä kimeltävät silmänsä (ne olivat harmaan siniset kuin Englannin kesäinen taivas ja niitä reunustivat ruskeat, taaksepäin kihartuvat ripset, jotka pehmensivät hänen katseensa kirkkautta). »Älä ole hupakko, äiti! Enkö saa tehdä mitä haluan omille viidelle —»
»Mutta, lemmikkini, sinun on ajateltava Tom-setää. Koska hän ilmoitti, mitä hän haluaa maksuosoituksellaan tehtävän, on sinun käytettävä rahat hänen toivomustensa mukaan.»
»Kiusallinen vanhus! Sitä en tarkoita. Hirvittävän hyväntahtoinen olento! Noudatan hänen tahtoaan.»
»Hän haluaa, että syntymäpäivä on sinusta itsestäsi hauska. Sinun on valittava.»
Kumpikaan heistä ei uneksinutkaan, kuinka paljon Margaretin valinnasta riippui. Entäpä jos hän olisi kutsunut naapuriston muutamat lapset jouluvierailulle, hankkinut pienen joulukuusen, tarjonnut kotona paistettuja leivoksia, pitäen hupaiset kahvikestit, ja ostanut leluja kuuden pennyn myymälästä! Lisäksi vielä brightonilainen taikatemppujen tekijä…
Hän mietti sitä.
Jos hän olisi antanut niiden ajatusten ohjata itseään, niin kuinka moni elämä olisi koitunut toisenlaiseksi?
Mutta pudistaen nopeasti päätään Margaret teki ratkaisunsa: »Ei, en halua vieraspitoja. Silloin olisi minun pysyttävä täällä. Minä haluan käydä Lontoossa, tietystikin oman äitini seurassa. En ole ollut Lontoossa sen kerran jälkeen, silloin, kun olin ihan pieni tyttö, kun isä-kulta vei meidät eläintieteelliseen tarhaan. Muistatko?»
»Kyllä, rakas; kyllä muistan.»
»Nyt menemme sinne jälleen», suunnitteli kaksitoistavuotias, joka ei vielä osannut teeskennellä. »Muistatko, kuinka isä nauroi, kun kamelilla ratsastaminen peloitti minua? Sanoin sitä liian isoksi ja olisin suostunut nousemaan vain laamojen vetämiin pikku vaunuihin. Isä huomautti, että merimiehen tyttären piti olla rohkea, ja siksi menin kamelin selkään, mutta kameli huojui niin, että olin vähällä tulla merikipeäksi. Mutta silloinhan olinkin tietysti vain hyvin pieni tyttö. Muistathan sen, äiti, etkö muistakin?»
»Kyllä.»
Violetin sydäntä vihloi joka kerta, kun lapsi elvytti Jackin muistoja.
Mutta hän ei olisi mistään hinnasta tahtonut tukahduttaa niitä.
»Menemme siis eläintieteelliseen tarhaan aamulla ja iltapäivällä… Niin, olisikohan se liikaa? Rahaa pitäisi olla riittävästi», päätteli Margaret, »enkä minä ole kertaakaan ollut siellä, vaikka monet kaksitoistavuotiaat ja jotkut yksitoistavuotiaatkin ovat olleet —»
»Missä niin?»
»Teatterissa! Matineassa! Mennään, mennäänhän 'Pekka Poikaseen'…
Lähdetään varhaisella junalla maanantaina.»