IX
Astellessaan alaspäin tietä myöten Ericin seurassa he sivuuttivat ison, punaisen, kiiltävän upean matka-auton, joka oli kallellaan rantanurmikolla.
Reipas ohjaaja tarkasti sen lamppuja. Sen ympärille oli ryhmittynyt seurue — niinkin pitkän matkan päästä näkyi selvästi, että matkailijat olivat englantilaisia. Yksi heistä oli vanhanpuolinen, valkoviiksinen mies, muut nykyajan nuoria ja muodikkaita. Hoikka, maalattu kaksikymmenvuotias tyttö yllään mustasta patenttinahasta ja keltaisesta suèdestä valmistettu autovaippa, jonka ylettömän leveä, kaulan suojaksi nostettu kaulus ylettyi keltaiseen suèdekankaiseen päähineeseen saakka; toinen tyttö hautautuneena turkiksiin; huomaavaisina odottavia miehiä.
Rusottavan illan ilmaan kohosi ääniä, jotka matkalaisiemme sivuuttaessa ryhmän sekaantuivat sorinaksi: »Ihan liikaa kehuttu paikka tämä Korsika! Miksi kannattaisi pysähtyä tähän kurjaan kylpyhanat kaikki avautuvat kädessäsi kaikki sidottuna nuoranpätkillä kuten kanervikko-Robinsonilla. Haha ei voi odottaa silkkivuoteita ja petuniaverhoja tällaisessa — Ikävystynyt itkuun saakka, Beryl? Pieni, likainen loukko kuten Evisa etkö niin pölyinen oi kyllä tuiki kamalaa ei mitään koko saarella muuta kuin yksi ainoa koinsyömä elävien kuvien teatteri ja ränstynyt talo johon Napoleon kyllästyi ehdottomasti. Napoleonin hävyttömät veljet Fedin ympärillä koko Bonaparten perhe ha-haa Liiaksi kehuttu sanottavaksi siirretty täksi illaksi loistavaa! Sievä postialus lähtee kello kahdeksan merkitsee kahdeksan ja viisikymmentä tässä kauheassa maassa kaikki ne saaret älä ihmettele niiden nimi on 'Iles Sanguinaires — »
»Oi, katsokaa!» Se katkaisi sorinan.
Sitten: »Eric!» Se nimi huudettiin ällistyneenä toisen kerran sinä päivänä.
Turkiksiin verhottu tyttö, joka oli seisonut selkä tielle päin, kääntyi ja näytti Cynthia Oddleyn suipot kasvot (ja liekkienvärisen monokkelin)…
Entisten ystävien — Claude oli mukana seurueessa — kohtaaminen ja tervehtiminen oli Margaretista samanlaista kuin painajainen, jossa avutonta uneksijaa ahdistavat hänen kaikin voimin karttamansa olennot.
Cynthia huudahti: »Peggy… sinä? Mitä se merkitsee?»
Claude töllisteli suu auki perin nolostuneen näköisenä. Kaikki se ikäänkuin poltti Margaretia.
Hän seisoi hetkisen tuskaisena. Hän tuskin kuuli Mountin täysin rauhallista selitystä, että he olivat eronneet herra Lloydista ja olivat parhaillaan menossa Ajaccioon yhtyäkseen siellä —
Tuskin hän kuuli myöskään, kun Cynthia kuvaili heidän ohjelmaansa.
Cynthian uusien ystävien nimiähän ei erottanut.
»— Ja lähdemme tänä iltana kaikki yhdessä liikkeelle; minä kirjoitan,
Peggy», lopetti Cynthia kevyesti.
Mutta kääntyessään poispäin Margaret tiesi, ettei hän kirjoittaisi, että tämä oli loppu.
Oddleyt ja ison, punaisen Rolls-auton omistajat olivat nyt läheisiä ystävyksiä, kuten Oddleyt ja Verityt olivat olleet. Keitä nämä uudet ihmiset olivat? Niin samanlaisia kuin niin monet muut, jotka hän oli tuntenut entisen elämänsä aikana. Saattoivat olla samoja. Heidän puuhansa olivat samat, he kävivät samoissa paikoissa, olivat puetut samalla tavoin, käyttivät samoja lauseita, ajattelivat samoja toisten keksimiä ajatuksia ja pitivät itseään huvittavina, miellyttävinä, kiehtovina ja tavallisia ihmisiä älykkäämpinä ja parempina.
Nuoret miehet olivat kaksikymmenvuotisen, vähäverisen, teeskentelevän, hennon Beryl-nimisen tytön henkivartijoita… Cynthia Oddley sujautti käsivartensa hänen kainaloonsa. Jumalan armo oli pelastanut Margaretin tuosta tilasta.