VI
Ennen kuin tuomitsette tyttöä ankarasti, ajatelkaa, millaista hänen elämänsä viime vuosina oli ollut, kuinka heikot ja veltot hänen liian nopeasti kasvaneen, liian vähän harjoitellun, joutilaan ruumiinsa lihakset olivat. Ainoa hänen tuntemansa ruumiillinen puuha oli ollut tanssi, eikä tämä puuha kysynyt tanssilihaksia. Hänen jalkansa heltyivät, ja hän väsyi; hänen selkänsä tuntui katkeavan. Hän kapusi kalliolle ja raahasi sieltä oksia, jotka kävivät yhä painavammiksi, ja viimeisen hakumatkan jälkeen tuntuivat hänen raajansakin liian raskailta nosteltaviksi ja liian epävarmoilta hänen hallittavikseen.
Hänen sydämensä jyskytti. Hänen kasvoillaan virtasi hiki. Hän puri hammasta jaksaakseen olla ähkymättä…
Ei ollut kovin kauan siitä, kun oli tilattu auto viemään neiti Verityä hotellista saman bulevardin varrella, vain kivenheiton päässä olevaan muotiliikkeeseen, odottamaan kaksi tuntia ja sitten viemään hänet takaisin. Mutta hervoton neiti Verity, jonka oma se Rolls-auto oli ja joka valitsi hattuja tukuttain puhumattakaan hinnasta, oli myöhäisempi kehitysmuoto kuin tanakka pieni Margaret, joka oli kaivanut sokeriherne-penkkien ojia sussexilaisessa puutarhassa. Me kasvamme juuristamme. Palaudumme alkuumme. Hämmästyttävän nopeasti alkoi Margaret Verity saada takaisin perityn, terveen, reippaan rohkeutensa ja sitkeytensä.
Niinpä hän hammasta purren kiskoi oksaansa rinnettä myöten. Hän raahasi sen kasalle saakka ja vasta sitten sen pudotti. Mutta hän pudotti sen niin äkkiä, että nuori Mount, joka parhaillaan nosti omaa oksaansa läjälle, pyörähti kiivaasti ympäri.
Tyrmistyneenä hän huudahti: »Hyvä Jumala! Tehän olette ihan nääntynyt… Voi! —»
VI luku
Tekoveli