YHDEKSÄSTOISTA LUKU.
Yksi ääni sydänyön hetkenä.
Kellot soivat yön synkeydessä, ja avetusta kirkonovesta tunki leveä valosäde haudoille, lumelta peitetyille. Kirkossa oli koko seurakunta kokouneena, jokaisella kynttilä edessä; urut kuuluivat ja koko seurakunta rupesi veisaamaan virttä.
Urut taukosivat, äänet vaikenivat, ja saarnatuolissa seisova kirkkoherra alkoi:
"Mitä te teette vähimmälle, sen olette tehneet minulle! Näin sanoo Herra, ja tämä on juuri nyt myös toteutunut meidän kolkoissa paikkakunnissa…"
Hän kuvaili sitte kuinka ihminen ei taida itsellensä tehdä jotakuta enempää tahi suurempaa hyvää, kuin mitä tekee lähimmäisellensä, ja "koskaan," puhui hän, "koskaan eivät ole ihmisen kasvot enemmän kauniit ja kirkastetut, kuin sinä hetkenä, jona yksi hyvä työ lähimmäistä kohtaan on osoitettu."
Hän saneli sitte tämän sydänöisen jumalanpalveluksen merkityksestä. "Te olette keskeyttäneet ruumiillisen unenne, kokoontuaksenne täällä, Herran huoneessa; keskeyttäkäätte nyt myöskin sielunne uni ja valvokaatte ja rukoilkaatte, jotta sielunne silmät avettaisiin! Valvominen on monta laatua. Tuossa istuu rakkaus murheellisena hädän ja kärsimisen vuoteella: se on valvominen surulla, mutta jos on rakkaus oikea, niin löytyy siinä myös toivoa ja lohdutusta. On vielä yksi valvominen, se on ylöllisyyden ja irstaisuuden valvominen, se on tyhjä, onhe valvominen; mailma kutsuu senkaltaisen valvomisen huvitukseksi — se on kuitenkin murheellinen huvitus, ajan päälle turmeleva ruumiin voimat ja murhaava sielun. Vielä on yksi valvominen, murheellisin kaikista: se on pahan omantunnon valvominen, koska rikoksenalainen, herätetty pahalta teoltansa, sekä saarrettu yön ja rikoksen kauheudelta epäilevänä huutaa: eikö jo päivä? Voi sitä meistä, joka niin valvoisi!… Onpa vielä yksi muukin valvominen, koska sydän lapsellisella turvalla käy läpitse yön pimeyden etsimään isää. Totisesti sanon minä teille! joka niin valvoo, hänelle on päivä tuleva, hän on kerta näkevä taivaan itsellensä avettuna, hän on näkevä ja lähestyvä sitä Ijankaikkista, joka istuu armoistuimella, ja hän on kuuleva äänen, sanovan:
"Käy sisälle sinun Herras iloon,
Käy sisälle hyvä ja uskollinen palvelia!"
"Senkaltaiseen valvomiseen rukoilen minä itselleni ja teille kaikille valoa ja voimaa ijankaikkiselta Jumalalta. Amen."
* * * * *
Varsinaisen jumalanpalveluksen jälkeen toimitti nyt kirkkoherra yksinkertaisilla, mutta liikuttavilla sanoilla vihkimyksen Uotin ja Martinan välillä. Juhlallisesti hartautettu kansa läksi senjälkeen kirkosta, ja itsekukin meni ääneti ja hiljaa kotiansa.
Koska kuu sitte yhtä hetkeä jälkeen puoliyön tuli näkyviin kirkkaana taivaalla, pois hajoittava lumipilvet, silloin valaisi se heleällä valollansa levollisesti makaavan kylän, jonka asujanten sydämet olivat ravitut taivaallisella mannalla ja tunsivat itsensä onnellisiksi tehdyiksi…