KAHDEKSAS LUKU.
Rakkaat vanhemmat!
Nyt me olemme saaneet paljon enemmän lukemista, mutta nyt minä myöskin kohta olen saanut toiset kiinni, niin ettei enään ole niin vaikeaa. Ja kyllä minä sitte muutan paljon isän torpalla, kun tulen kotiin; sillä monet asiat siellä ovat nurin ja on se ihme, että ne niinkin ovat menneet. Mutta kyllä minä panen ne kuntoon, sillä minä olen oppinut paljon. Tahtoisin kovasti päästä johonkin paikkaan, jossa saisin koettaa kaikkia mitä nyt tiedän; sentähden minä aion hakea suureen paikkaan, jahka pääsen täältä. Täällä sanovat kaikki, ettei Janne Hatlen niin taitava ole kuin meillä kotona sanotaan, mutta hänellä on oma talo, niin että eihän se liikuta muita kuin häntä itseään. Monet, jotka ovat päässeet täältä, saavat hyvin suuria palkkoja; mutta heille maksetaan niin hyvästi siksi, että meidän koulu on paras maanviljelyskoulu maassa. Toiset sanovat, että naapuri-amtissa on parempi, mutta se ei ole ensinkään totta. Täällä on kaksi sanaa: toinen on teoria ja toinen käytäntö ja ne ovat molemmat hyvät eikä toinen ole mitään ilman toista, mutta viimeinen on kuitenkin paras. Ja ensimäinen sana merkitsee sitä, että pitää tietää syyt ja perusteet joka työssä, mutta toinen merkitsee, että pitää osata tehdä työ, kuten nyt esimeriksi jos on viljeltävä suo. Sillä niitä on paljon, jotka tietävät kuinka heidän pitää viljellä suo, mutta tekevät sen kuitenkin hullusti, kun eivät osaa. Mutta monet taas kyllä osaavat, mutta eivät tiedä ja niin sen suon kuitenkin käy hullusti, sillä on niin monellaisia soita. Mutta maanviljelyskoulussa me opimme molemmat sanat. Johtaja on niin taitava, ettei kukaan pysty kilpailemaan hänen kanssaan. Viime maanviljelyskokouksessa, joka oli koko maan maanviljelyskokous, alusti hän kaksi kysymystä, mutta muilla johtajilla oli vaan yksi kysymys kullakin, ja aina se kävi niinkuin hän sanoi, kun he olivat saaneet ajatella asiaa. Mutta edullisessa kokouksessa, missä hän ei ollut, hutiloivat he vaan. Luutnantin, joka opettaa maamittausta, on johtaja hommannut vaan siksi, että hän on niin taitava; sillä ei muissa kouluissa ole luutnanttia. Mutta hän on niin taitava, että luutnanttikoulussa hän kuuluu olleen kaikkein paras.
Koulumestari kysyy käynkö minä kirkossa. Kyllä minä käyn kirkossa, sillä nyt on pappi saanut kappalaisen ja hän saarnaa niin, että kaikki kirkossa pelkäävät ja oikein sitä kuuntelee ilokseen. Hän on niitä uusia uskolaisia, joita on Kristianiassa, mutta se on vaan hyvä.
Tätä nykyä me luemme paljon historiaa, jota emme ennen ole lukeneet ja ihmeellistä on nähdä kaikkia mitä maailmassa on tapahtunut, mutta varsinkin meillä. Sillä me olemme aina voittaneet paitsi silloin kun me olemme joutuneet tappiolle ja silloin meitä on ollut paljon vähemmin. Nyt meillä on vapaus eikä keillään muilla kansoilla ole niin paljon vapautta kuin meillä, paitsi Amerikassa, mutta eivät ne siellä ole onnelliset. Ja meidän pitää rakastaa vapauttamme yli kaiken.
Nyt minä lopetan tällä kertaa, sillä minä olen kirjoittanut hyvin pitkältä. Koulumestari kyllä lukee kirjeen ja vastaa minulle teidän puolestanne ja kirjoittakoon minulle uutisia kaikista ihmisistä ja asioista, sillä muuten ei hän sitä tee. Ja terveisiä nyt paljon lähettää teille poikanne
Ö. Torenpoika.
Rakkaat vanhemmat!
Nyt kerron teille, että täällä on ollut tutkinto ja minä olen osannut erinomaisen hyvin monta ainetta, ja kiitettävästi kirjoitusta ja maamittausta, mutta tyydyttävästi ainekirjoitusta äidinkielessä. Se johtuu siitä, sanoo johtaja, etten ole lukenut tarpeeksi ja hän on lahjoittanut minulle muutamia Ole Vigin kirjoittamia kirjoja, jotka ovat mainioita, sillä minä ymmärrän kaikki niissä. Johtaja on hyvin hyvä minulle, hän kertoo meille niin paljon asioita. Kaikki täällä on ihan pientä sen rinnalla mitä on ulkomailla; me emme ymmärrä paljon mitään, vaan opimme kaikki skotlantilaisilta ja sveitsiläisiltä, mutta hollantilaisilta me opimme puutarhaviljelystä. Monet matkustavat näihin maihin, Ruotsissakin ovat paljon taitavammat kuin me ja siellä on johtaja itse ollut. Nyt minä kohta olen ollut täällä vuoden ja minä luulin, että olin oppinut paljon, mutta kun minä kuulin mitä ne osasivat, jotka suorittivat erotutkinnon ja ajattelen etteivät nekään osaa mitään, kun joutuvat yhteen ulkomaalaisen kanssa, niin tulen ihan surulliseksi. Ja sitte on maa täällä Norjassa niin huonoa verraten siihen mitä se on ulkomailla; ei se ensinkään kannata miten me sitä viljelemme. Kansa ei sitäpaitsi tahdo ottaa oppia. Ja vaikka he tahtoisivat ja jos maa olisi paljon parempi, niin eihän heillä ole rahaa sitä viljellä. On se ihmeellistä, että se niinkin on mennyt.
Nyt minä olen ylimmällä luokalla ja olen siellä vuoden ennenkuin olen valmis. Mutta useimmat toverit ovat lähteneet ja minun on ikävä kotiin. Minusta tuntuu siltä kuin olisin niin yksin, vaikken ole ensinkään; mutta se on niin kummallista, kun kauvan on ollut poissa. Minä luulin ennen, että minusta täällä tulisi niin taitava, mutta pahalta se asia näyttää.
Mitä minä nyt rupean tekemään, kun tulen täältä? Ensin minä tietysti tahdon kotiin, sitte minun kaiketi pitää hakea virka, mutta se ei saa olla kaukana.
Voikaa nyt hyvin, rakkaat vanhemmat! Sanokaa terveisiä kaikille, jotka minua kysyvät ja sanokaa heille, että minä voin hyvin, mutta nyt minun on ikävä kotiin.
Poikanne Öyvind Torenpoika Pladsen.
Hyvä Koulumestari!
Täten kysyn Teiltä, tahdotteko Te lähettää myötäseuraavan kirjeen ettekä sanoa sitä kenellekään. Ja jollette tahdo, niin saatte sen polttaa.
Öyvind Torenpoika Pladsen.
Hyvin kunnioitetulle neito Marit Nuutintytär Nordistuenille
Ylä-Hejdelässä.
Kai sinä aika lailla hämmästyt kun saat minulta kirjeen, mutta ei sinun pidä hämmästyä, sillä minä vaan kysyn, kuinka sinä voit. Anna minulle tieto siitä niin pian kuin suinkin ja joka suhteessa. Minusta itsestäni on kerrottava, että vuoden päästä pääsen täältä.
Kunnioittaen
Öyvind Pladsen.
Nuorelle miehelle
Öyvind Pladsenille maanviljelyskoululla!
Sinun kirjeesi olen oikein saanut koulumestarilta ja minä tahdon vastata, koska sinä niin pyydät. Mutta minä pelkään sitä kun sinä olet niin oppinut, ja minulla on kirjekaavio, mutta ei se tahdo sopia. Minä koetan sitte kirjoittaa, ja sinun pitää katsoa tahtoa eikä taitoa, mutta sinä et saa näyttää tätä kirjettä, sillä sitte sinä et ole se, joksi minä sinua luulen. Ei sinun myöskään pidä sitä säilyttää, koska joku silloin helposti voi sen nähdä, vaan sinun pitää polttaa se ja se sinun täytyy luvata. Minun pitäisi kirjoittaa niin monesta asiasta, mutta en oikein uskalla. Nyt on tullut hyvä vuosi, perunat ovat hyvässä hinnassa ja meillä on niitä kylläksi. Mutta karhu on tänä kesänä pahasti pidellyt karjaa; Olli Alitalolta kaatoi se kaksi lehmää ja meidän torpparin lehmän raatoi se niin, että se täytyi tappaa. Minulla on kuteilla hyvin pitkä kangas, se on sellaista skottilaista mallia ja se on vaikeaa. Ja sitte minä kerron sinulle, että vielä olen kotona ja että ne kyllä tahtoisivat minua pois. Eikä minulla sitte ole sen enempää kirjoittamista, ja voi hyvin.
Marit Nuutintytär.
P. S. Polta tämä kirje.
Agronoomi Öyvind Torenpoika Pladsenille.
Minä olen sen aina sanonut sinulle, Öyvind, että joka Jumalassa vaeltaa, se perii hyvän osan. Mutta kuule nyt minun neuvoani äläkä liiaksi rakasta äläkä myöskään vihaa maailmaa, vaan luota Jumalaan äläkä anna sydämesi kiduttaa itseäsi; sillä silloin sinulla on toinen jumala paitsi ainoaa Jumalaa. Sitte minä vielä kerron sinulle, että isäsi ja äitisi voivat hyvin; mutta minun toinen lonkkaluuni on kipeä; sillä sota tuntuu taas ja kaikki, mikä siellä tuli kärsittyä. Minkä nuorena kylvää, sen vanhana korjaa, sekä hengellisesti että ruumiillisesti, joka sitte kolottaa ja pakottaa ja kiusaa valittamaan vaivojaan. Mutta vanhan ei pidä valittaa; sillä haavoista vuotaa oppia, ja kärsivällisyyttä saarnaa särky, että ihminen vahvistuisi viimeiselle matkalleen. Tänään olen minä ottanut kynän käteeni monestakin syystä ja kaikista ensimäiseksi Maritin tähden, josta on tullut jumalaapelkääväinen tyttö, mutta jonka jalka on keveä kuin peuralla ja mieli epävakainen. Sillä hän tahtoisi mielellään riippua kiinni yhdessä, mutta ei saa luonnoltaan, mutta sen minä usein olen havainnut, että tuollaisia heikkoja sydänparkoja kohtelee Jumala lempeästi ja pitkämielisesti eikä anna kiusata heitä yli voimain, niin että he särkyvät; sillä hän on sangen hauras astia. Kirjeen olen hänelle oikein antanut ja hän piiloitti sen kaikilta muilta kuin omalta sydämeltään, ja jos Jumala tahtoo antaa tälle asialle siunauksensa, niin ei minulla ole mitään sitä vastaan; sillä hän on nuorille mieshenkilöille mieluinen, niinkuin sen selvästi saattaa nähdä, ja hänellä on yllin kyllin maallista hyvää ja taivaallisia hänellä epävakaisuudessaan myöskin on. Sillä jumalisuus hänen mielessään on kuin vesi matalassa lammessa; sitä on siellä kun sataa, mutta se on poissa, kun aurinko paistaa.
Nyt eivät silmäni enään kärsi kirjoittamista; sillä niillä näkee kyllä kauvas, mutta kun katsoo likeltä, niin ne rupeevat vuotamaan ja niitä rupee särkemään. Ja viimeiseksi minä sanon sinulle, Öyvind, että pidä Jumala mielessäsi kaikessa työssäsi ja toimessasi ja halajamisessasi; sillä kuten kirjoitettu on: sillä hyppynen lepoa on parempi kuin kaksi pivoa täynnä vaivaa ja hengen rasitusta (Salom. saarn. 4: 6).
Vanha koulumestarisi
Baard Antinpoika Opdal.
Hyvin arvoiselle neito Marit Nuutintytär Hejdelälle!
Kiitoksia paljon kirjeestäsi, jonka olen lukenut ja polttanut, niinkuin sinä sanot. Sinä kirjoitat monesta asiasta, mutta et siitä, mistä minä olisin suonut sinun kirjoittavan. Enkä minä myöskään uskalla kirjoittaa mitään varmaa, ennenkuin saan tietää millä kannalla asiasi ovat joka suhteessa. Koulumestarin kirjeessä ei ole mitään, josta voisi pitää kiinni ja sitte hän sanoo, että sinä olet epävakainen. Niin sinä ennenkin olit. Minä en tiedä mitä minun pitää uskoa ja sentähden täytyy sinun kirjoittaa; sillä minä en saa rauhaa ennenkuin sinä olet kirjoittanut. Näihin aikoihin minä eninten ajattelen sitä, että sinä silloin viimeisenä iltana tulit vuorelle ja mitä sinä sanoit. Enempää en tahdo sanoa tällä kertaa ja sentähden jää hyvästi.
Kunnioittaen
Öyvind Pladsen.
Nuorimies Öyvind Torenpoika Pladsenille.
Koulumestari on antanut minulle uuden kirjeen sinulta ja sen olen minä nyt lukenut. Mutta minä en ymmärrä sitä ensinkään, mutta syy on kai se että olen niin oppimaton. Sinä tahdot tietää millä kannalla minun asiani ovat joka suhteessa, ja minä olen terve ja voin hyvin eikä ole hätää mitään. Minulla on hyvä ruokahalu, erittäinkin kun saan maitoruokia; öisin minä nukun ja toisinaan päivälläkin. Minä olen tanssinut paljon tänä talvena; sillä täällä on ollut paljon pitoja ja niissä on ollut hyvin lystiä. Minä menen kirkkoon, kun ei ole liian paljon lunta, mutta tänä talvena sitä on ollut paksulta. Nyt sinä kaiketi olet saanut tietää kaikki ja jollet ole, niin en muuta ymmärrä kuin että sinun täytyy kirjoittaa minulle vielä kerran.
Marit Nuutintytär,
Hyvin arvoisalle neito Marit Nuutintytär Hejdelälle!
Kirjeesi olen vastaanottanut, mutta sinä näytät aikovan antaa minun pysyä yhtä viisaana. Tai ehkä tämä onkin vastaus, minä en tiedä. Minä en uskalla kirjoittaa sinulle mitään siitä mitä tahtoisin kirjoittaa, sillä minä en tunne sinua. Mutta ehket sinäkään tunne minua.
Älä uskokaan, että minä enään olen sellainen juusto, josta sinä pusertelit vettä, kun minä näin sinun tanssivan. Minä olen senjälkeen ollut kuivumassa monilla hyllyillä. Enkä minä myöskään enään ole niiden pitkäkarvaisten koirien kaltainen, joidenka korvat heti riippuvat lupussa ja jotka pelkäävät ihmisiä, niinkuin minä ennen. Ne ovat olleita ja menneitä.
Kirjeesi oli aika leikkisä; mutta leikkiä oli sellaisissa paikoissa, joissa ei ensinkään olisi tarvittu leikkiä; sillä kyllä sinä minut ymmärsit ja kyllä sinun olisi pitänyt tietää, etten minä kysynyt pilanpäiten, vaan kun en viime aikoina ole voinut ajatella mitään muuta kuin sitä mitä kysyin. Mutta vastaukseksi tuli vaan leikkiä ja lorua.
Hyvästi, Marit Hejdelä, parasta on, etten katsele sinua liiaksi, niinkuin katselin tanssiasi. Toivotan sinulle hyvää ruokahalua ja unta ja että saisit uuden kankaasi valmiiksi ja ennenkaikkia, että loisit lumen pois kirkonovelta.
Kunnioittavimmin
Öyvind Torenpoika Pladsen.
Agronoomi Öyvind Torenpojalle maanviljelyskoululla.
Huolimatta vanhasta iästäni ja silmieni heikkoudesta ja särystä oikeassa lonkassani täytyy minun antaa perään, kun nuoriso vaatii; sillä se tarvitsee meitä, kun on työntänyt päänsä loukkoon. Se houkuttelee ja itkee, kunnes on päässyt irti, mutta sitte se paikalla lentää tiehensä eikä enään kuuntele meitä.
Asia koskee Maritia; hän on nyt pyytänyt niin kauniisti, että minä kirjoittaisin hänen seurakseen; sillä hän ei uskalla kirjoittaa yksin. Minä olen lukenut kirjeesi; tyttö luuli olevansa tekemisissä Janne Hatlenin tai jonkun muun narrin kanssa, eikä miehen, jonka koulumestari Baard on kasvattanut; mutta tie nousikin pystyyn. Olet sinä kuitenkin ollut liian ankara; sillä on sellaisia naisia, jotka nauravat etteivät itkisi eikä itkun ja naurun välillä ole mitään eroa. Mutta se on minulle mieleen, että sinä otat vakavat asiat vakavalta kannalta; sillä muuten et sinä voisi nauraa leikille.
Mitä taas tulee siihen, että teidän mielenne palaa toisiinne, saattaa sen huomata monesta seikasta. Tyttöä minä useasti olen epäillyt, sillä hänen mielensä on kuin tuulen kulku; mutta nyt minä kuitenkin tiedän, että hän on vastustanut Janne Hatlenia, josta hänen isoisäänsä on syttynyt suuri viha. Hän kävi iloiseksi, kun sinun tarjouksesi tuli ja kun hän laski leikkiä, ei se ollut pahassa tarkoituksessa, vaan ilossa. Hän on saanut kärsiä paljon ja sen on hän tehnyt siitä syystä, että hän tahtoi odottaa sitä, jonka perään hänen mielensä paloi. Mutta silloin et sinä tahdo ottaa häntä, vaan viskaat hänet menemään kuin pahankurisen lapsen.
Tämän minä tahdon sinulle kertoa. Ja sen neuvon minä lisään, että hänen kanssaan sinun pitää sopia, sillä taistelemista voit saada siltä. Minä olen kuin vanhus, joka on nähnyt kolme polvea; minä tunnen hulluudet ja niiden kulun.
Äidiltäsi ja isältäsi terveisiä, he odottavat sinua. Mutta siitä en aikaisemmin ole tahtonut kirjoittaa, ettet tuskastuisi. Isääsi et tunne; sillä hän on niinkuin puu, joka ei päästä huokausta ennenkuin se hakataan. Mutta jos tilaisuutta joskus tulee, niin sinä opit tuntemaan hänet ja sinä tulet ihmettelemään niinkuin runsasta saalista. Hän on ollut alakuloinen ja hiljainen maallisissa asioissa, mutta äitisi on keventänyt hänen mieltään maallisesta levottomuudesta ja nyt on päivän kirkkaus sille koittanut.
Nyt sumenevat silmäni eikä käsi enään kulje. Sentähden antaudun minä Hänen huomaansa, jonka silmä aina valvoo ja jonka käsi ei koskaan väsy.
Baard Antinpoika Opdal.
Öyvind Pladsenille!
Sinä näyt olevan minulle suuttunut ja se koskee minuun kovasti, sillä en minä sitä sillä lailla tarkoittanut, vaan minä tarkoitin hyvää. Minä muistan, että monasti en ole ollut sinulle oikein hyvä ja sitä minä nyt kirjoitan sinulle, mutta et saa näyttää tätä kenellekään. Kerran minä sain sen mitä tahdoin ja silloin en ollut hyvä; mutta nyt ei kukaan enään välitä minusta ja minun on paha ollakseni. Janne Hatlen on tehnyt minusta pilalaulun ja sitä kaikki pojat laulavat enkä minä uskalla mennä mihinkään tanssiin. Molemmat vanhukset tietävät sen ja minä kuulen alituisesti pahoja sanoja. Mutta minä istun yksin ja kirjoitan ja sinä et saa sitä näyttää.
Sinä olet oppinut paljon ja voisit antaa minulle neuvoja, mutta sinä olet nyt kaukana. Minä olen usein ollut vanhempiesi luona ja minä olen puhunut äitisi kanssa ja meistä on tullut hyvät ystävät; mutta minä en uskalla sanoa mitään, sillä sinä kirjoitit niin kummallisesti. Koulumestari pitää minua vaan pilkkanaan eikä hän tiedä mitään pilkkalaulusta; sillä ei kukaan uskalla laulaa hänelle sellaisia. Nyt minä olen yksin enkä voi puhua kenenkään kanssa; minä muistan sen ajan, kun me olimme lapsia ja sinä olit niin hyvä minulle ja minä sain aina istua kelkassasi. Mutta nyt minä toivoisin, että taas olisin lapsi.
En enään uskalla pyytää sinua vastaamaan, sillä en uskalla. Mutta jos sinä vastaisit minulle vaan yhdenkin kerran, niin aina muistaisin sen, Öyvind.
Marit Nuutintytär.
Ole hyvä ja polta tämä kirje; en edes tiedä uskallanko lähettää sen.
Rakas Marit!
Kiitos kirjeestä; sinä olet kirjoittanut sen onnellisena hetkenä. Ja nyt minä sanon sinulle, Marit, että minä pidän sinusta niin, etten enään tahdo saada olluksi täällä, ja jos sinäkin pidät minusta, niin Jannen pilkkalaulu ja muut pahat sanat ovat vaan lehtiä, joita puussa on liian paljon. Sitte kun minä sain sinun kirjeesi, olen kuin uusi ihminen, sillä minä olen saanut uutta voimaa enkä minä pelkää ketään maailmassa. Kun minä olin lähettänyt sen edellisen kirjeen, kaduin sitä niin, että tulin melkein kipeäksi, ja nyt sinä saat kuulla mikä seuraus siitä oli. Johtaja vei minut erilleen ja kysyi mikä minua vaivasi; hän luuli minun lukevan liikaa. Sitte hän sanoi minulle, että minä, kun minun vuoteni on kulunut umpeen, saan olla täällä vuoden lisää ja ihan vapaasti ja auttaa häntä yhdessä ja toisessa työssä, mutta hän opettaa minua. Silloin minä ajattelin, että työ on ainoa, johon minä saatan turvautua ja minä kiitin; enkä minä vieläkään kadu sitä, vaikka nyt minä ikävöin sinun luoksesi; sillä jota kauvemmin minä olen täällä, sitä suuremmalla syyllä voin sitte pyytää sinua. Kuinka iloinen minä nyt olen, minä teen työtä kolmen edestä enkä jää jälelle missään! Mutta minä lähetän sinulle kirjan, jota minä nyt luen; sillä siinä on paljon rakkaudesta. Illalla minä sitä luen, kun muut nukkuvat ja silloin minä myöskin uudelleen luen sinun kirjeesi. Oletko ajatellut koska me tapaamme toisemme? Sitä minä niin usein ajattelen ja sinun pitää myöskin ajatella sitä ja se on niin hauskaa. Mutta minä olen iloissani, että olen töhrinyt ja kirjoittanut näin paljon, vaikka ennen oli niin raskasta; sillä nyt minä voin sanoa sinulle mitä tahdon ja samalla hymyillä sydämessäni.
Minä annan sinun luettavaksesi monta kirjaa, niin sinä näet, kuinka paljon vastusta niillä on ollut, jotka oikein ovat pitäneet toisistaan, niin että he mieluummin ovat kuolleet surusta kuin luopuneet toisistaan. Ja sillä lailla mekin teemme ja teemme sen suurella ilolla. Onhan siihen kyllä melkein kaksi vuotta — kun me näemme toisemme ja vielä kauvemmin kun saamme toisemme; mutta jokaiselta kuluvalta päivältä sinne tosin on päivä vähemmin; sillä lailla meidän täytyy ajatella, tehdessämme työtä.
Seuraavassa kirjeessäni minä kirjoitan niin monesta asiasta, mutta tänä iltana ei minulla enään ole paperia ja muut nukkuvat. Minä panen siis maata ja ajattelen sinua ja ajattelen sinua siihen asti kun nukun.
Ystäväsi
Öyvind Pladsen.